21.2.2011 Kuninkaan virkamiehen pojan parantaminen

 

Mars konjunktiossa Neptunuksen kanssa 4 astetta Vesimiehessä. Kuninkaan virkamiehen pojan parantamisen aikaan (Joh. 4, 46-54) Aurinko, Mars ja Neptunus olivat konjunktiossa.

Silloin Neptunukset inspiraatiovoimat vaikuttivat parantavasti Marsin elävän sanan voimien kautta.

Tässä toisessa ihmeteossaan Kristus paransi perinnöllisyysvirran. Selathiel tuli Kristuksen luo pyytämään tätä parantamaan poikansa Joelin, jonka aatelismies Zorobabel oli adoptoinut, jopa saanut pojan isyyden. Se merkitsi, että Salathielin oli alistettava oma minänsä palvellakseen esimiehensä minää. Tämä alistuminen heikentää minuutta ja oikean isän minän heikkous oli luonut fyysisen heikkouden pojan kehoon. Pojan veri oli liian heikko kantaakseen hänen omaan minuuttaan ja siksi hänen verensä tulehtui. (Sorry, tarkistan maanantaina tuon isyysjutun, siinä miten tuo isyys ja nimet menevät, on jotain vielä kesken.)

Sairas poika toisti jatkuvasti: "Jeesus, Nasaretin profeetta, yksin voi pelastaa minut!" Epätoivoinen isä lähti etsimään Jeesusta, ja Jeesus sanoi hänelle: "Mene, poikasi jää eloon."

Kun Selathiel kysyi, onko se todella totta, Jeesus vastasi: "Usko minua, tällä hetkellä hän on parantunut."

Virkamiehen usko Jeesukseen paransi ja vahvisti hänen minänsä, ja paransi hänen poikansa.

Jeesus Kristus antoi nyt tällä isälle uuden nimen. Basilikoksen (joka kuuluu kuninkaalle) sijaan hän sai nimen Isä, pater. Hänestä tuli "talon isä" tai isäntä. Tämä isyys ei merkitse ainoastaan vastuusta fyysisessä maailmassa, vaan se on myös kodin henkisen vastuuden osoitus.

Tämä kertomus opettaa lapsen isänä olemisen, isänä kasvattamisen henkisen auktoriteetin suurta tärkeyttä. Tämä parantaminen osoittaa Kristus-minuuden suoruuden voimaa perintövirtaan.

 

Meditaatio

Mieti tämän kertomuksen póhjalta, missä olemme luopuneet omasta aidosta itsestämme minkä tahansa maailmallisen voiman hyväksi. Onko minusta tullut jonkin itseni ulkopuolisen voiman tai kollektiivisen uskomuksen kantaja, vai luotanko omaan voimaani ja totuuteeni, jossa Kristus-minä tukee minua?

Olemmeko me kuita tai satelliitteja, jotka heijastavat, vai aurinkoja. Luommeko me, vai toteutammeko me toisten tahtoja? Kannanko henkistä vastuuta omien lasteni kasvatuksesta?

Myös tämä meditaatio sopii jokaiselle, sillä jokainen meistä on ainakin osalta itseään myös isä, ainakin omalle itselleen. Mietiskelemällä isyyden henkistä merkitystä me tuemme kaikkia niitä isiä, jotka niin nuorina joutuvat isyyden suureen käytännölliseen tehtävään.

 

Isyys ja henkinen vastuu

- Henkisen vastuun kantaminen, tehdä aina se, minkä todella kokee oikeaksi syvimmässä sydämessään. Me teemme kasvattajina usein sen mukaan, mitä meistä tuntuu että meidän pitäisi tehdä, sen sijaan mitä itse henkisenä ja yksilöllisenä olentona koen oikeaksi. Onko meistä kasvattajina tullut yleisen mielipiteen, kollektiivisen energian tai perinnöllisen kasvatustavan jatkajia, vai aitoja henkisiä, rakastavia ja myötätuntoisia olentoja.

Luulen myös, että usein kun koemme että vastuumme kasvattajina on liian suuri enkä tiedä mitä tehdä, näemme lapsen kuin jonakin ulkopuolisena kasvatuksen kohteena. Oikea henkinen auktoriteetti on kuitenkin ensi sijassa sitä, että itsessäni olen aito ja oikeudenmukainen ja edustan sitä rakkautta, jota itse olisin halunut lapsena kokea isältäni, tai henkiseltä Isältä suurella alkukirjaimella.

Suuria kysymyksiä, mutta joka kerran kun niitä myötunnolla itseään kohtaa, etenkin silloin kun ei ole mitään akuuttia tilannetta, se auttaa vapautumaan menneestä ja avautumaan uusille mahdollisuuksille.

Isyyden kysymykset ovat suuria ja vaativia eikä moniin käytännön tilanteisiin edes ole olemassa valmiita vastauksia. Kuitenkin joka kerran kun niitä avoimesti ja myötätuntoisesti itseään ja muita kohtaan miettii, jotain vanhaa vapautuu ja uusille mahdollisuuksille avautuu tilaa.

 

Sinikan kysymyksiä

"Jota itse olisin halunut lapsena kokea..." Onko oikein, tarpeellista tai suotavaa heijastaa lapselleen niitä puutteita, joita koki suhteessa omaan isään tai äitiin. Isien teot vaikuttavat kuitenkin - oliko se nyt seitsemään polveen asti - joka tapauksessa... Miten päästää tietoisesti irti perinnöllisestä kasvatuksesta, kollektiivisesta energiasta.. eli ei toimittaisi sisäisesti pakko-ohjatusti..

Jotta tietäisimme, että pystymme toimimaan kasvattajana aidosti omana itsenämme ja varmistaakseni, että antamani ratkaisut ja mallit ovat lähtöisin minusta, meidän on kohdattava oma lapsuutemme, jonka merkitys muuttuu joka kerran kun niitä kohtaa jotain vapautuu.