Matin blogi

Kuka on Kristus?

Keskiviikko 16.5.2018 klo 21:03 - Matti Kuusela

Kristus on suuri henkinen olento, joka joka liittyi kaksituhatta vuotta sitten ihmiskehoon. Jeesus Nasaretilainen oli se ihminen, joka oli niin korkealle kehittynyt sekä ruumiillisesti että sielullisesti, että hän kykeni antamaan olemukseensa Kristuksen käyttöön.

Kristus-henki oli ollut lähellä Jeesusta aivan hänen elämänsä alusta lähtien. Kun hän Jordanin kasteessa hän liittyi Jeesus Nasaretilaisen olemukseen, syntyi se maallinen olento, jonka me tunnemme Jeesus Kristuksena.

Se varsinainen ihminen, jonka tunnemme Jeesus Nasaretilaisena, poistui poistui kuitenkin ruumiistaan Jordanin kastetta edeltävänä yönä. Näin hän saattoi lahjoittaa maallisen olemuksensa Kristuksen käyttöön. Mutta nyt tahdon kirjoittaa erityisesti siitä suuresta hengestä, joka sitten saattoi ottaa hänen ruumiinsa käyttöön. Hän kykeni asumaan siinä runsaat kolme vuotta, Golgatan tapahtumiin saakka. Enempää tämä pitkälle kehittynyt ruumiillinen olemus ei olisi kestänytkään.

kristuksen_kasvot_steiner_veistos.jpg

Kristuksen olemustasot

Voimme huomata, että maan päällä vaeltava Kristus esiintyi täällä fyysiseen kehoon liittyneenä persoonana, Kristus Jeesuksena.

Kristus on se suuri jumalolento tai enkeliolento, joka on ollut aina kanssamme. Ja nyt tulemme yhteyksiin, joiden hahmottaminen saattaa aluksi olla vaativaa. Enkeliolentona Kristus oli hyvin erityinen. Henkisessä opetuksessa kerrotaan, miten hänessä eli niin syvä hartaus, että pystyi ottamaan itseensä vastaan maailmansanan. Se on se henkinen luova voima, jota Johanneksen evankeliumi nimittää Sanaksi tai kreikkalaisessa alkukielellä logokseksi. Ja logoksen puolestaan täyttää Pyhän kolminaisuuden Pojan prinsiippi.

Poika on siis korkean jumaluuden luova prinsiippi. Sana lisää häneen luomisen voiman ja viisauden. Kristuksena hän on kosminen vapahtaja, ja Jeesus Kristuksena hän persoona, jossa korkein jumaluus tulee niin syvälle ihmiseksi kuin on tarpeellista, jotta ihmiskunta voi pelastua. Kyllä, pelastaminen oli suuri välttämättömyys, sillä alkuperäinen jumalluominen oli kuluttanut itsensä loppuun.

Ilman jumaluuden väliintuloa maa ja ihmiskunta olisivat todella kuolleet. Kristuksen kautta ihmiskuntaan, ja maahan, ja itse asiassa koko aurinkokuntaan, tuli se uusi jumalkipinä, joka antoi mahdollisuuden uudelle kehitykselle, joka alkaa jokaisen ihmisen yksilöllisestä sisäisyydestä.

Jumalvoimien heikkeneminen ja kuoleman lähestyminen oli välttämätöntä myös sen tähden, että yksilöllisen minän syntymiseksi ihmissieluissa maan päällä vaikuttavien jumalvoimien oli täytynyt aivan huomattavasti heikentyä. Muuten nämä minuudet eivät olisi päässeet kehittymään. Jumalvoimat väistyivät niin luonnossa kuin ihmissielussakin antaakseen tilaa sille uudelle voimalla, jonka oli määrä alkaa loistaa ihmissielussa.

Elohim

Muodonhenget eli elohim on se jumaluuden taso, joka antoi ihmiselle niin perusmuodon kuin hengityksen ja minuuden ensi alun. Sopivassa vaiheessa Kristus astui ihmisten piiriin, ihmisenä, ja hän kykeni antamaan ihmisminuudelle sen kosmisen voiman. Se on vielä pientä, mutta nyt jokaisella minuudella on mahdollisuus käyttää minuuttaan sisäisesti totuuden etsimiseen ja löytämiseen. Kristus lahjoitti ihmisen maalliselle minälle yhteyden makrokosmiseen minään. 

Kuva: Yksityiskohta Rudolf Steinerin veistoksesta

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kristus, Jeesus, Vapahtaja, Luoja, Poika, elohim, minuus, minä

Ystävämme puut

Keskiviikko 28.2.2018 - Matti Kuusela

Parantavat metsäkylvyt alkavat tulla monelle tutuksi, mutta puut ovat myös paljon muuta. Kun alamme tulla tietoiseksi siitä, että kaikki puut ovat hieman toisenlaisia, mutta yhtälailla tuntevia, tiedostavia ja tahtovia olentoja, se vaikuttaa takaisin myös meihin itseemme. Oma sielunelämä tulee eloisammaksi. Tuntee olevansa enemmän sisäisessä liikkeessä, yhteydessä maailman kanssa.

Saksalaisessa luonnonhenkikirjasarjassa puupaimen nimeltä Krone kertoo, miten kaikki puut ovat omalla tavallaan hereisiä. Suurten ja hiljaisten metsien puut, jotka huojuvat miljoonien ystäviensä kanssa samassa rytmissä, saattavat olla vähemmän hereisiä, mutta yksinäinen apinanleipäpuu savannilla voi olla erittäin hereinen. Se huolehtii yksin itsestään, näkee kauas ja on monenlaisten näkyvien ja näkymättömien olentojen keskuspaikkana ja huomion kohteena.

Puiden tietoisuus vastaa ehkä sitä tajuntaa, joka meille ihmisillä oli maan varhaisemmassa inkarnaatiossa, ei vielä edellisessä, vaan sitä edellisessä. Se oli planeettatila, jota kutsutaan vanhaksi auringoksi. Silloin ihmisen elivät valo- ja ilmamaailmassa suurina ja kauniina olentoina. Tietoisuus ja tunteet eikä elämäkään ollut vielä tiukasti yksilöllistä, vaan ne kaikki huuhtelivat meidän olemustamme.

Puulajeilla tosin on myös ihmistä vastaava minuus, mutta ne ei ole välittömästi läsnä, vaan ne ovat kauempana henkisessä maailmassa, aurinkovoimien piirissä. 

Puiden toiveet

Krone kertoo, miten erityisesti hereisemmillä puilla on toivomus, että ihmiset havaitsevat heidät! Toive voi ulottua niin pitkälle, että esimerkiksi puistoissa, toreilla ja pihoilla olevat istutetut puut odottavat, että kuumina päivinä ihmiset huomaisivat heidän janonsa ja antaisivat heille vettä.

Silloin kun ihmiset ovat tavallaan ottaneet heidät käyttöön, heisät tuntuu luonnolliselta, että ihmiset myös huolehtivat heistä. Heistä on myös hämmästyttävää, miten vähän ihmiset ymmärtävät maailmasta. Etenkin nuorille puille saattaa olla aikamoinen shokki, että ihmiset eivät yleensä tiedä, miten esimerkiksi maito syntyy lehmässä.

Puiden tietoisuus jakaantuu useammalle eri tasolle. Kuten jo tuli esiin, niiden minä on henkisessä maailmassa. Ja jokaisella yksittäisellä puulla on oma puunhenkensä, dryadi, joka huolehtii puusta samaan tapaan kuin meillä jokaisella ihmisellä on oma suojelusenkelimme. Vastaavasti jokaisella kukalla on keijunsa.

2 kommenttia . Avainsanat: Puut, tietoisuus, puunhenget, puupaimen, dryadi

Pihlajan taikaa

Keskiviikko 31.1.2018 - Matti Kuusela

Hei ystävät. Varmaan jokaisella on ainakin lapsuudestaan muistoissa joku merkittävä puu. Lapsuuden lähimetsissä minulla on sellaisia useita. Kun aloin miettiä lapsuuden pihapiiriä, huomasin, miten merkittäviä kaikki sen eri puulajit minulle olivat.

Omenapuut erilaisine omenoineen ja kasvutapoineen olivat aivan omaa luokkaansa, mutta sitten tulee monia muita. Läheisesti puhutteleva koivu aivan talon vieressä, huumaavasti tuoksuneet sireenit tontin rajoilla, erilaiset ruusut ja hieman salamyhkäinen sampopuu, naapurin muotoon leikatut porttivaahterat. Ja sitten se tuuhea mänty, joka kasvoi asiakseen kohota takapihallemme juuri niinä aikoina, jolloin oli puhetta että uudet männyt eivät enää meidän kaupunkialueellamme Hyvinkäällä kasva. Se mänty on edelleen paikallaan ja voi hyvin, vaikka vanha talo on jo purettu, tontti myyty ja uusi pienkerrostalo rakennettu tilalle.

Sorbus_domestica.jpg

Puunhenget

Lapsuusmuistoissa puut olivat hyvin yksilöllisiä. Nyt tietää, että jokaisella puulla on oma yksilöllinen henkensä, jota vanhalla sivistyskielellä voi nimittää hienosti dryadiksi. Jokaisella puulajilla on oma ryhmäminuutensa. Vanhoissa puissa voi asua sen varsinaisen haltijan lisäksi muitakin suuria haltijoita, ja lisäksi on olentoja, joita saksaksi kutsutaan puupaimeniksi. He ovat jonkun tietyn alueen haltijoita, jotka huolehtivat kaikista oman alueensa puista.

Yhä uudelleen olen hämmästynyt sitä, miten tietoisia olentoja puut ja niiden henget ovat. Kun saksankielisessä puunhenkiä käsittelevässä kirjasarjassa haastattelija kysyy, miksi joku puu on niin korkea, miksi sen lehdillä on juuri oma värinsä tai reunusmuotonsa, puu tietää aina vastauksen. Jos ihmiseltä kysyy, miksi olet juuri 170 senttimetriä pitkä tai miksi sinulla on vahvat jalat, niin emmehän me tiedä. Mutta puut tietävät. Ne ovat kosmisia olentoja, vaikka fyysisesti kasvavatkin maassa. Mutta myös jokainen yksittäinen puu näyttää tietävän, miksi se on juuri sellainen kuin se on. Joku tahtoo olla harvaoksainen, joku kasvaa pitkäksi ja toinen tuuheaksi. Ja niillä on siihen aina myös jokin perustelu.

Kun näitä miettien katselee ympärilleen ja muistelee myös lapsuutensa kokemuksia, saa yhteyden syvempiin voimiin, jotka yhä edelleen vaikuttavat vahvistavasti. Ne vaikuttavat myös henkisesti herättävästi.

Välimerenpihlaja

Tänään ajattelin mainitsemassani kirjasarjassa haastateltua Välimerenpihlajaa, joka on meidän kotoisia pihlajiamme huomattavastu jykevämpi. Pihlaja kuuluu ruusukasvien suureen perheeseen, ja sellaisena, kertoo Suuri välimerenpihlajaja, ja sellaisena niillä on ominaisuus, joka viittaa vahvasti tulevaisuuteen.

Pihlajaminuus kertoo myös, miten ne kantavat kohti tulevaisuutta sellaista, mikä on menneisyydestä säilytettyä. Pihlaja kokee, miten heissä on jotain aivan ainutlaatuista, mikä herättää ihmisissä sympatiaa heitä kohtaan.

Juuri tämä ainutlaatuisuus saa pihlahengen tuntemaan huolta siitä, että ihmiskunnassa on vallinnut pyrkimys vähentää eri hedelmälajikkeiden määrää ja myös heikentää niiden makuja.

Jouluaika

Minua liikuttaa myös se, miten voimakkaasti puut ovat tietoisia joulusta. Se ei ole vain sattumanvarainen juhlapäivä, vaan se on syvässä yhteydessä luonnontapahtumiseen. "Jouluaika on tärkeä, koska kasvit tietävät, että talvipäivänseisauksen ja koko jouluajan voimat voivat vaikuttaa vahvemmin, kun kasvi ei silloin vielä idä. Tänä siementen lepoaikana tapahtuu paljon. Sillä jokaisena jouluaikana, kun aurinko alkaa ilmestyä keskiyöllä (henkisesti), tehdään joka vuosi hieman työtä sen hyväksi, että maa muuntuu auringoksi." 

On jotenkin ihmeellistä ajatella, että niin hiljaisilta kuin puut näyttävätkin, kun niitä tammikuun hämäryydestä katsoo ikkunasta, ne ovat kuitenkin hyvin tietoisia ihmiskunnan ja maan kehityksestä tuhansia tai jopa miljoonia vuosia taaksepäin, ja yhtä hyvin myös eteenpäin.

Välimerenpihlaja kertoo, miten sen kovasti ydinpuusta valmistetuilla huiluilla on aivan erityinen värähtelyvalmius. Ja niin kauan kuin jossain esineessä on sen puuta yhtään jäljellä, on se myös henkisesti tai minuutena siinä mukana.

Vahvuus ja oma tila

Välimerenpihlajat ovat puina voimakkaita ja kompakteja, mutta ne eivät käytä valtavia voimiaan toisia kasveja vastaan. Ne tarvitsevat runsaasti omaa vapaata tilaa, jossa ne voivat kehittää omaa laatuaan. Ne kasvavat mielellään yksittäin, eivät koskaan metsiköinä.

Ne ovat lämpöä rakastavia olentoja, ja tarvitsevat paljon auringonvaloa.

Niiden runkojen kaarna rakoilee, koska niiden puuaines on muuten niin tiheää, että niillä on vaikeauksia ottaa vastaan ilmanhenkiä ja niiden vaikutusta. Kaarnarakojen kautta se helpottuu. Ilmanhenkien eli sylfien on helpompi päästä puun sisään.

Samalla tavoin vaikuttaa lehtien pihlajille tyypillinen jaokkeisuus ja ilmavuus. Ruusukasvit avautuvat voimakkaasti valolle ja ilmalle.

Tämän pihlajan lehdet päästävät hyvin valoa lävitseen. Jos menee välimerenpihlajan alle ja katsoo sieltä lehvästön läpi kohti valoa, voi ilmanhenkien lisäksi oppia näkemään varjo-olentoja, jos on sopivasti selvänäköinen.

Sitten pihlaja puhuu kukistaan, marjoista, väriaineista, vaikutuksesta ruoansulatukseen ja viininvalmistukseen. Kaikilla näillä näillä alueilla tulee esiin se, miten pihlaja auttaa myös ihmistä oman todellisen muotonsa löytämiseen.

Välimerenpihlajan viesti ihmisille onkin: "Ole oma itsesi. Kaikkine ominaislaatuinesi."

1 kommentti .

Mammuttipuu - Atlantiksen perillinen

Perjantai 19.1.2018 klo 5:22 - Matti Kuusela

Kaukana Kiinan ja Tiibetin vuoristoissa elää ikivanha puulaji, jota on perinteinen nimi on ollut ikimammuttipuu. Se ei oleskele aivan laakoissa, mutta ei korkeimmilla huipuillakaan. Hubein maakunnassa, Kiinassa, se voi kasvaa viisikymmenmetriseksi, ja Suomessakin sille on saatu mittaa muutaman metrin verran. Meillä sen nimi on kiinanpunapuu.

Puuhaltijoiden ja muiden luonnonhenkien kanssa käydyistä keskusteluista kertova kirja Gespräche mit Bäumen 3 aloittaa tällä ihmeellisellä puulla, joka tuli tutkijamaailman tietoisuuteen vasta 1940-luvulla.

Puun ryhmäsielu tai ryhmäminuus, "Suuri kiinanpunapuu", kertoo miten se saa edelleenkin ravintoa vanhan Atlantiksen energioista, joita ei suinkaan ole etsittävä merten pohjista, vaan paremminkin Himalajalta ylätasangoilta. Paljon muutakin mielenkiintoista tämä puuminuus kertoo. 

Mammuttipuu on lajina niin vanha, että se oli olemassa jo liitukaudella. Se eli jo noin sata miljoonaa vuotta sitten, samanaikaisesti kuin kuuluisa hirmulisko, tyrannosaurus rex.

MetasequoiaGlyptostroboides.jpg

Mammuttipuu

Ehkä käytän tässä saksankielen mukaista nimitystä mammuttipuu. Se kertoo, ettei se ole kovinkaan kiinnostunut ihmisistä, vaan enemmän meille näkymättömistä olennoista. 

On kuitenkin yksi ihminen, josta mammuttipuu kokee läheiseksi, nimittäin Dalai Lama. Se kertoo, että niin kauan kuin maan päällä on olemassa Dalai Lama, niiin kauan myös mammuttipuut viipyvät täällä. Sillä Dalai Lama on viimeinen elävä atlantislainen, ja hän tarvitsee mammuttipuita.

Jos olet lukenut joskus vuosia sitten kirjoittamiani puiden ja eläinten tarkasteluja, tämä ei ehkä kuulosta niin ihmeelliseltä. Monet kasvit ja eläimet kertovat muuttavansa sekä ajallisesti että tilallisesti aina sinne, missä niitä tarvitaan, jopa menneisyyteen.

Vaikka mammuttipuu on kotoisin vanhan Atlantiksen pehmeästä maaperästä, se tulee hyvin toimeen nykyisessä kovassa ja tiivissä fyysisessä maailmassa, joka ei sitä paljoa kosketa.

Kasvaako puu ylöspäin vai alaspäin

Mammuttipuu kertoo, miten nykyaikana useimmat puulajit ovat alkaneet kokea ihmisen tavoin, että niiden kruunu tai latva kasvaa ylöspäin. Alkuperäisesti puut ovat kokeneet että niiden tietoisuus ja kruunu kasvat maan sisällä, kohti maan keskustaa. Hyvin itsenäisenä puuna mammuttipuu on säilyttänyt tämän ikivanhan puukokemuksen. Sen seurauksena ne esimerkiksi näkevät, miten ihmiset, tai Dalai lama, kulkee maan pinnalla pää alaspäin.

Rudolf Steinerin esitelmistä me tiedämme, että puun ja yleensäkin kasvikunnan varsinainen tietoisuus on juuristossa, sen mineraalitoiminnoissa. Mammuttipuun runko alkaa leventyä alaspäin jonkin matkaa maanpinnan yläpuolelta, ja puun itsensä mukaan sen juuristo alkaa juuri siitä, maanpinnan yläpuolelta meidän katsantokannaltamme.

Puun mukaan sen varsinainen juuristo ulottuu tällä tavoin hieman maanpinnan yläpuolelle, tai alapuolelle heidän suunnaltaan katsottuna. Se tapahtuu siksi, että muuten meidän ihmisten ja mammuttipuun tietoisuudet eivät voisi lainkaan kohdata.

Vanhemmiten puun lehdistö muuttuu kiilamaisesta yhä pallomaisemmaksi, ja tuon pallomuodon keskustasta sen olemusvoimat virtaavat periferiaan, ja tuohon keskustaan virtaavat myös sille periferian ravitsevat voimat. Tässä voisi puhua myös eetterisistä voimista: kaikilla kosmisilla olennoilla on keskipiste ja periferia eli ulkopiiri, ympäryskehä tai "äärettömyys", joiden välillä niiden eetterivoimat virtaavat kumpaankin suuntaan. Niin tapahtuu esimerkiksi meidän aurinkokunnassamme auringon suhteen, tai miksei myös jokaisen ihmisolemuksenkin kohdalla.

Kommunikointi

Koska mammuttipuut eivät ole kovin seurallisia, ne eivät normaalisti seurustele toisten puiden kanssa suoraan, vaan ne käyttävät välittäjinä jokaisella puulla olevaa haltijaa, dryadia, tai sitten puuhaltijaa. Saksaksi tällaista tietyn elueen puiden hyvinvoinnista huolehtivaa olentoa kutsutaan puupaimeneksi.

Näitä haastatteluja lukiessaan hämmästyy yhä uudelleen siitä, miten helppoa puille on kaikenlaisen tiedon käyttäminen. He ovat yhtä hyvin perillä Goethe-sitaateista kuin Kristuksesta tai Steinerin käyttämistä henkisistä käsitteistä.

Mammuttipuu kertoo esimerkiksi, miten iloinen hän on siitä, että pitkän kovettumisen jälkeen maailman eetterivoimat ovat alkaneet jälleen asteettain elävöityä Kristuksen taivaaseenastumisen jälkeen.

Tässä on hyvä muistaa, että "taivaaseen" astuminen ei tarkoita maan piiristä poistumista, vaan sitä että Kristus siirtyi oleellisesti maan eetteripiiriin, eli tuli itse asiassa koko ihmiskuntaa lähemmäksi.

Syksyllä mammuttipuu pudottaa neulasensa. Niiden värimuutokset ovat yhteydessä siihen, että luovuttaa kesällä kokoamansa valon maan ylemmille kerroksille.

Haastattelun lopuksi kiinanpunapuu kertoo ilonsa siitä, että saavat kokea ihmisten heidän olemassaolostaan kokeman ilon. Mammuttipuut eivät sittenkään ole täysin jäyhiä! He kehottavat meitä iloitsemaan siitä, että he ovat täällä läsnä!

Rakkaudella
Matti

Lähde: Gespräche mit Bäumen 3, Naturgeister 37, Flensburger Hefte 2017

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mammuttipuu, kiinanpunapuu, dryadi, puunhaltija, puupaimen, eetterivoimat, Kristus, elämänvoimat

Buddha ja rakkauden joulusanoma

Tiistai 26.12.2017 klo 20:52 - Matti Kuusela

Kukapa ei muistaisi jouluevankeliumin kauniita säkeitä, joissa enkelit laulavat kedon paimenille: 

Kunnia jumalalle korkeuksissa
ja maassa rauha ihmisten kesken,
joita kohtaan hänellä on hyvä tahto.

Enkelikuoro.jpg

Kun näitä sanoja katsoo tarkemmin, huomaa että niiden suomennokset ovat vaihdelleet voimakkaasti eri aikoina. Uudemmassa suomennnoksessa rauhaa luvataan, ei hyvä tahdon mukaisesti, vaan ihmisille joita Jumala rakastaa. Mutta se herättää väistämättä kysymyksen, onko rauha vain niitä ihmisiä varten, joita Jumala erityisesti rakastaa. Katsokaamme asiaa hieman syvemmin.

Enkelten sanoma

Jouluevankeliumi on osa Luukkaan evankeliumia, sen toisen luvun ensimmäiset kaksikymmentä säettä, jotka on alunperin kirjoitettu kreikaksi. 

Kun katsoo näitä lauseita alkkukielellä, huomaa, että siellä on kaksi ydinsanaa. Toinen on doxa ja toinen eudokias. Doxa on se, joka on useimmiten suomennetty kunniaksi, mutta usein se käännetään myös sanalla gloria. Se tarkoittaa jonkinlaista henkistä loisttaa tai auraa, mutta minun korvissani se kuulostaa myös ihmeen samalta kuin henkinen tieto. Ainakin minulle siitä tulee mieleen myös dogmi tai dogma.

Kreikankielisessä tekstissä sanotaan, että tämä doxa on taivaassa jumalalla, ja maan päällä taas on rauha ihmisissä, joilla on tuo toinen ominaisuus, eudokias.

Eudokias on myös kiinnostava sana. Käyttämäni interlineaarinen englanninkielinen Uusi testamentti antaa sille perusmerkityksen "hyvä ajattelu" tai "hyvin ajatteleva", englanniksi well thinking.

Tämä antaa säkeelle aivan uuden merkityksen. Rauha maan päällä ei koidu vain jumaltekona ihmisille, vaan nyt rauhasta ovatkin vastuussa ihmiset itse. Rauha syntyy ihmisessä, joka ajattelee hyvin, tai oikealla tavalla. Eudokia-sanan eu merkitsee kaunista tai sopuisaa, sopusointuista.

Tässä muodossa dokia kuulostaa omissa korvissani ihmeen samalta kuin jumalten piirissä vallitseva doksa tai doxa. Rauha syntyy ihmisessä, kun hän luo sisimmässään ajatuksia, jotka seuraavat kauniisti jumaltietoisuutta.

Prepositio sanan ihmiset edessä on kreikkalaisessa tekstissä selkeästi een, ihmisissä, ihmisten sisällä.

Kun enkelit laulavat Jeesus-lapsen syntymästä, sen voi nyt ymmärtää niin, että maailmaan on syntynyt lapsi, jonka tehtävä liittyy jumalajatuksen heräämiseen ihmisajattelussa:

Jumalalla taivaassa on doksa, ja maan päällä rauha ihmisissä, joilla on sisimmässään eu-dokias.

Näin ymmärrettynä enkelten julistus alkaa saada korkeampaa ja loogista merkitystä. Todellinen rauha syntyy siitä, että ihmiskunta Jeesuksen avulla hiljaa, vuosituhansien aikana, kehittää itsessään ajattelua, joka on sopusoinnussa taivaallisen jumalajattelun ja ihmiskunnan suuren kehitystarkoituksen kanssa.

Buddhan odotus

Mutta enkelten taivaalliseen lauluun liittyy myös muuta. Baselissa 1909 pitämässään Luukkaan evankeliumia käsittelevässä esitelmäsarjassaan Steiner kertoo, miten se valo, jossa enkelit ilmestyvät, on itse asiassa Buddhan astraaliruumis, tai sanskriitiksi nirmanakaaja.

Tässä tulemme suureen salaisuuteen, jonka on jo aika tulla laajempaan tietoisuuteen. Ennen vanhaan joulukuusessa käytettiin usein koristeena nauhaa, jossa eri maiden liput kiertävät kuusen ympäri. Se kuvaa sitä, miten kansansielut, arkkienkelit, vapautuvat jouluaikana tavallisista tehtävistään ja kiertävät kuin piirinä maan ympäri.

Mutta sama liittyy myös uskontoihin, tai oikeastaan niihin henkisiin voimiin, joiden kuvastusta maan päällä uskonnot ovat. Henkisellä tasolla Kristus, Buddha tai Krishna ovat yhteistyössä. He toimivat kaikki yhdessä ihmiskunnan hyväksi, ja paljon läheisemmin kuin osaisi kuvitellakaan.

Steiner kuvaa Luukkaan evankeliumi -esitelmissään, miten Buddha oli ensimmäinen, joka kykeni ilmaisemaan ajatuksin ihmisen aseman maailmassa, erityisesti omassa sisimmässään. Buddha oli myös se, joka toi opin rakkaudesta ja myötätunnosta. Kristus on se, joka ei varsinaisesti tuonut uutta oppia, vaan hän toi rakkauden ja myötätunnon elävän voiman henkisiltä alueilta maan päälle.

Jotta kosmisen rakkaus oli mahdollista tuoda elävänä voimana maan päälle, sen oli liityttävä siihen ajatukseen, siihen oppiin, jonka Buddha ensimmäisenä oli muotoillut maan päällä viisisataa vuotta aikaisemmin.

Siksi Buddhan oli liityttävä astraaliruumiillaan siihen ihmiskehoon, jonka tuleva tehtävä oli ottaa vastaan Kristuksen rakkauden elävä voima.

Ajattelun merkitys

Kalevala kuvaa hyvin sitä, miten vaativaa jumalkipinän vastaanottaminen ihmiskunnan piiriin oli. Se kertoo, miten tuo jumaltuli aluksi riehui hallitsemattomana maailmassa ja aiheutti suurta tuhoa. Vasta pitkien ponnistelujen jälkeen suomalaisten kansanrunojen kuvaamat sielunvoimat, Väinämöinen, Ilmarinen ja Lemminkäinen, kykenivät saamaan tämän kosmisen tulen hallintaan.

Palestiinassa samaan piti kyetä yhden ihmisen. Siksi Jeesus-lapseen tarvittiin sielunperustana mukaan Buddhan ylevä ja vahva ajatusvoima.

Gautama Buddha oli jo ennen buddhaksi tuloaan suorittanut suuria kehitystehtäviä ihmiskunnan hyväksi. Rakkauden ajatuksen muotoaminen oli hänen viimeinen suuri työnsä, jonka jälkeen hänen ei enää tarvinnut inkarnoitua fyysiseen ruumiiseen, vaan hän saattoi jatkaa työtään henkisellä tasolla, astraaliruumis alimpana kehollisena tasonaan.

Siksi hän saattoi tulla mukaan Nasaretin Jeesus-lapsen olemukseen. Paimenet todistivat hänen laskeutumistaan lapsen olemukseen.

Voimme nyt sanoa, että enkelten joulusanoma on Buddhan viesti ihmiskunnalle. Se kertoo siitä, miten tulee aika, jolloin ihmiskunnan on opittava muodostamaan ajattelunsa sillä tavoin kauniiksi, eu, että se kykenee ottamaan vastaan Kristuksen rakkauden voiman.

2 kommenttia . Avainsanat: Hyvä tahto, ajattelu, jumala, Jeesus, Kristus, Buddha, enkelikuorot, joulusanoma, eudokias, doksa, Steiner, Luukkaan evankeliumi

Luther ja henkisen tien uudistaminen

Torstai 12.10.2017 klo 23:23 - Matti Kuusela

Eräässä lokakuun Henkisessä workshopissa lähdimme liikkeelle Martti Lutherista. Olin selaillut vanhaa Safiiri-lehteä, ja silmiini osui kohta, jossa kerrottiin Lutherin vahvasta yhteydestä  keskiajan skolastiikkaan. Olen vuosia hiljalleen ihmetellyt, miten luterilaisessa ajattelussa lähdetään edelleenkiin siitä, että jumala on se joka pelastaa, ja ihmisella ei ole asiassa juuri muuta osaa kuin sallia se. Itselleni on aina ollut selvää, että kysymyksessä on ihmisen ja henkisen maailman yhteistoiminta. Kumpikin tekee oman osansa.

Tuossa löytämässäni katkelmassa Aslak Larjo kirjoittaa, miten Lutherin mukaan teologian varsinainen tehtävä on välittää ihmisille pelastava tieto, itse asiassa pelastava usko. Ja sitten tulee oleellinen kohta: "Luonnollisten kykyjensä avulla ihminen päätyy jonkinlaiseen omavanhurskauteen, ja tämän Luther halusi torjua."

Totta on, että keskiajalla ihminen nähtiin jonkinlaisena luonnonluomana, jonka jumalallinen tieto tuli pelastaa hengen yhteyteen. Ja kun ajattelee, miten vahvasti skolastiikassa lähdetään kaksinaisuudesta, niin ymmärtää, että vielä tuohon aikaan ihmisen ja jumalan, tai ihmisen ja Kristuksen yhteistoiminnan ajatus ei ollut mahdollinen, ainakaan virallisen teologian piirissä.

Skolastiikka oli sitä, että valitaan teesi, sitten sille vastateesi, ja lähdetään väittelemään. Kun toinen väite osoittautuu oikeaksi, se osoittaa samalla että sen vastaväite on väärä. Jos siis hyväksytään se, että jumala pelastaa ihmisen, niin silloin ihminen ei voi pelastaa itseään.

Luther.jpg

Ihmisen arvo

Se on hyvin loogista, ja tajusin, että vielä nykyajan teologinen ajattelu lepää hyvin pitkälle tuolla samalla pohjalla. Mutta tätä taustaa vasten on kiinnostavaa katsoa vanhaa taolaista jin ja jang -symbolia. Siinä vastakohdat, valo ja pimeys ovatkin keskenään tasapainossa, ne eivät taistele kesekenään, vaan tukevat ja täydentävät toisiaan.

>Ne kiertyvät yhdeksi kokonaisuudeksi, joka vasta edustaa todellisuutta. Siinä hyvä ja paha eivät taistele toisiaan vastaan, vaan itse asiassa kumpikin sisältää toisen siemenen. Mustassa jin-puolessa on keskellä valkea piste ja valkean jang-alueen keskellä on musta jin-piste. 

Se merkitsee, että pahastakin kasvaa lopulta hyvää, ja myös hyvä voi rajansa ylittäessään tai vanhentuessaan muuttua pahaksi.

Kristus taas asetti näiden kahden ääripuolen väliin kolmannen, tasapainottavan tekijän, itsensä. Golgatalla ei ollut hyvää ja pahaa ristiä taistelemassa toisiaan vastaan, vaan Kristus kahden ryövärin keskellä. Henkisen tiedon mukaan katuvan ryövärin kautta puhui Lusifer, ja toisen kautta Ahriman.

Kun Kristus Vuorisaarnassa sanoo, että älä vastusta pahaa, se on nyt helppo ymmärtää. Pahuutta vastaan taistelemista korkeampi periaate on asettua rauhantekijänä kahden vastakkaisen pahan, viettälevän valon ja kovettavan pimeyden väliin aktiivisena ja luovana rakkauden voimana.

Keskiajalla uuden persoonallisen ajattelun herätessä väittelykulttuuri oli hyvää ja ymmärrettävää harjoitusta, mutta meidän aikanamme väittely ei enää ole todellinen totuutta luova voima. Nyt meidän on löydettävä se totuus, jonka jokainen ihminen kantaa omassa sydämessään, Kristuksen avulla.

Rakkaudella

Matti

2 kommenttia . Avainsanat: Henkinen tie, Luther, skolastiikka, väittely, dualismi, Kristus, hyvyys, Vuorisaarna, keskitie

Enkelien syke

Maanantai 9.10.2017 klo 22:58 - Matti Kuusela

Kävimme syksyllä 2010 Ultra-lehden kirjapäivillä Kylämässä. Seudun erämaaluonne yllätti. Tie kaarteli ylös ja alas metsissä ja harjuilla.

Nämä korvet olivat myös Pekka Halosen kotiseutua, ja näillä seuduilla syntyivät monet hänen merkittävistä maalauksistaan.

 Maisema_Pekka_Halonen.jpg

Kirkot ja 33,3 km

Minua ennen puhui Jukka Nieminen, joka oli juuri kirjoittanut kirjan Muinaissuomalaisten kadonnut kuningaskunta. Kirjassa esitetty suuri löytö liittyy keskiajan kivikirkkojen sijaintiin. Jukka oli huomannut, että monet vanhat kirkot sijaitsevat toisistaan 33,3 km etäisyydellä.

Joskus nämä kirkot muodostavat pitkiä sarjoja. Joskus Kokemäen kirkolta, saattaa säteillä useampia kirkkoja tai muita merkittäviä vanhoja paikkoja tuolle etäisyydelle.

Itse olen heti miettimässä, minkä tuollainen välimatkajärjestelmä voi olla mahdollinen. Ennen ei ihmisillä ollut satelliittipaikannusta eikä kivikirkkojen aikaan harrastettu edes kolmiomittaustorneja, kuten Suomessa 1900-luvun alkupuolella.

Ehkä entisajan ihmiset ovat tunteneet nuo soveliaat paikat suoraan kehossaan. He ovat paarustelleet metsässä, asettuneet paikalle ja sitten sanoneet, että tämä tuntuu hyvältä. Ja sitten jälkeenpäin tutkittaessa voidaan huomata, että siinä on hyvät maaenergiat, sopivat kosmiset voimat ja 33,3 kilometriä naapurikirkkoon.

Tuon parempaa selitystä en osaa keksiä. 33,3 km on myös sikäli ihmeellinen mitta, että se perustuu kymmenjärjestelmään ja Kristuksen ikään vuosissa. Niinä aikoina, jolloin perustettiin monet niistä vanhan kansan pyhistä paikoista, joille myöhemmin rakennettiin kirkkoja, ei kymmenjärjestelmää vielä käytetty. Voi vain todeta, että maailma on ihmeellinen paikka. 

Enkelit kanssamme

Tarkoitukseni oli puhua hallitusti Enkelit kanssamme -kirjasta, mutta niin vain kävi, että voima lähti liikkeelle. Huomasin puhuvani ensimmäisen hierarkian suurista enkeliolennoista, jotka ovat luomisen ja kaiken aineellisuuden taustalla, ja jotka vaikuttavat meihin ihmisiin erityisesti maan syvyyksien suunnasta.

Toisen hierarkian enkelit me koemme varsinaisina luomisen enkeleinä, He ovat niitä, jotka vaikuttavat erityisesti luonnossa, kaikessa elämässä ja ihmisolemuksen rytmisellä alueella eli hengityksen ja verenkierron liikkeissä. He eivät ole niinkään ylhäällä tai alhaalla, vaan enemmän ympärillämme, siinä mitä me näemme ja koemme maailmassa niin luontona kuin kaikkina olentoina.

Ne henkiset ystävämme, enkelit ja arkkienkelit sekä suurenkelit, joita me useimmin ajattelemme juuri enkeleinä, ovat sitten heitä, joiden voimme kokea elävän ja vaikuttavan yläpuolellamme "taivaassa". He ovat meitä lähinnä ja ymmärtävät meitä parhaiten juuri ihmisinä. Nämä enkelit ovat eläneet oman ihmisyytensä nykyisessä kosmoksessa, vaikka hyvin erilaisissa olosuhteissa kuin me.

Näin nämä kolme suurta enkeliryhmää muodostavat ympärillemme suuren maailmanristin: meitä lähimmät enkelit yllämme, suuret luonnon ja luomisen enkelit ympärillämme ja kaikkein suurimmat ja ihmeellisimmät, troonit, kerubit ja serafit, kuin jylisevät meille maailmansyvyyksistä. Ja tämän kaiken keskellä on sydän, maailmansydän joka etsii itseään ihmissydämissä.

Tie henkeen ei kulje ainoastaan ylöspäin, vaan se on tie, joka sykkii kaikkiin tilan suuntiin, ja palaa ihmissydämeen yhä uudelleen ja uudelleen. Hengen tie ei voi kuitenkaan jähmettyä paikalleen, vaan sen on etsittävä ja toimittava. Käytyään korkeuksissa se huomaa voivansa tuoda jotain uutta maan päälle. Ja tutkittuaan maan olosuhteita se huomaa juurtuvansa maan voimiin niin lujasti, että taivaat avautuvat sille uudella tavalla.

Hengen tie kulkee sydämestä maailmaan, sen eri suuntiin, ja jälleen takaisin.

Maalaus, Pekka Halonen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Enkelit kanssamme, Jukka Nieminen, kirkkojen etäisyydet, 33, 3 km, enkelit, enkelihierarkiat

Kalevala laulaa

Maanantai 28.8.2017 klo 19:02 - Matti Kuusela

Saatuani uuden kommentin tähän vuosien takaiseen Kalevala-kirjoitukseeni innostuin hieman uudistamaan sitä. Olkaapa hyvät! 

Kalevala-esitelmäni Minä Olen -keskuksessa sattui upeasti Suomen presidentin vaihdoksen kanssa samaan päivään. Sauli Väinämö astui presidentin virkaan. Siinä on kovasti kalevalaista sointia. Kun nyt on niin vahvasti puhuttu presidentistä arvojohtajana, toivokaamme että siitä ainakin jotain toteutuu!

Vasta tänään oikein tajusin, miten vaikeaa tai lähes mahdotontoa akateemisten tutkijoiden on tajuta Kalevalan ydinsanomaa, koska se väistämättä kohoaa sille tasolle, jonka vain yksilö minänsä hengenytimessä voi kokea. Mutta aina on mahdollista päästä lähelle. 

Ilman_impi_Joseph_Alanen.jpg

Kalevalan laulu

Kalevalaa on mahdollista tutkia yliopistossa juuri sen takia, että se ikäänkuin pysäytetään ja sen sisäiset laulukuvat rajataan. Akateemisissa tutkielmissa eivät enää soi kosmiset voimat, eikä taivaallisen neidon kauneus enää loista. Parhaimmillaankin puhutaan siitä, mitä jokin merkitsee tai kuten usein tehdään, mietitään mistä jokin myyttinen kuva on lainattu. Silti olen nähnyt yliopistollisia kirjoituksia, joiden sisältö elää ja koskettaa. Ihmisen on mahdollista lähestyä elämän ja luomisen ydintä kaikissa olosuhteissa, jos hän on itse siihen valmis.

Yhä enemmän alan nykyisin kokea, miten meidän suomalaiseksi kokemamme kansanperinne on joskus kauan sitten ollut yleismaailmallinen kulttuurikerros. Ehkä joskus ennen kelttien aikakautta on ollut aika, jossa Kalevalan kuvat ja soinnit ovat kulkeneet ihmisten keralla. Ja ehkä vielä kauempana on se aika, jossa noiden kuvien sisällöt ovat olleet aitoa todellisuutta.

Kalevalan viimeisestä laulusta on ajateltu, että se on kristillistä lainaa, ja että runonlaulajat ovat tehneet Maria-kertomuksesta oman versionsa. Toki niinkin voi olla, mutta kun lukee Kalevalan 50. luvun alkua, huomaa että se kertoo samoista asioista kuin Uusi testemantti, mutta avarammin ja valoisammin, soivemmin ja elävämmin. Se merkitsee, että kalevalaisella kansalla on ollut luonnonvoimaisempi ja kosmisempi kokemus siitä, mistä Uusi testamentti kertoo. Huomaamme myös, että Kalevala kertoo Marjatta-Maria-Sofian henkisestä tausta huomattavan paljon.

Kuunnellaanpa Kalevalaa:

Marjatta, korea kuopus,
Se kauan kotona kasvoi,
Korkean ison kotona,
Emon tuttavan tuvilla.

Marjatan kodiksi ja kosmiseksi lähtökohdaksi ilmoitetaan Isä-Äiti-jumalan maailma.

Piti viiet vitjat poikki,
Kuuet renkahat kulutti
Isonsa ava'imilla,
Helmassa helottavilla.

Miten selvästi tuossa kerrotaankaan, että Marjatta on korkeista korkein kosminen naisellinen olento. Hänellä on vyöllään emännän avaimet. Hän on viipynyt henkisissä korkeuksissa ikuisuusuuksista ikuisuuksiin, sillä ikuisuuksia tarvitaan, jotta viiet vitjat ja kuuet renkahat kuluvat pois taivaan turuilla ja ilman pitkillä pihoilla kuljettaessa.

Kun akateemisesti usein ajatellaan, että myyteissä menneen ajan ihmiset keksivät selityksiä luonnonilmiöille, niin Kalevala puhuu aivan toista. Kun elytyen lukee edelliset säkeet, voiko tulla mihinkään muuhun johtopäätökseen kuin että tämän runon taustalla on todellista henkistä tietoa. Ja että jollain ihmeellisellä tavalla tuo kosminen tieto on mitä kauneimmalla tavalla säilynyt Suomessa ja Karjalassa - puhtaana ja taiteellisena.

Ison avaimet

Ja neidon helmoissa helottavat ison avaimet, siis avaimet kaikkialliset Isä-jumalan luomissalaisuuksiin. Tajuamme, että tämä Marjatta on meille kovin tuttu esimerkiksi Sofiana, kuningas Salomolle niin rakkaana maailmanviisautena. Ja hän esiintyy niin monin tavoin muissakin mytologioissa, kuten Isiksenä egyptiläisille.

Isiksestä on kerrottu, miten hän vanhoille egyptiläisille oli myös parantava jumaluus. Hän paransi kuljettamalla ihmisen henkisesti siihen syntiinlankeemusta edeltävään aikaan, jolloin ei vielä esiintynyt sairauksia eikä erheitä. Ja kuten paratiisikertomuksesta tiedämme, sukupuoliset voimat liittyvät läheisesti ihmisen "lankeemukseen" eli putoamiseen aineelliseen maailman tiheyteen henkisistä paratiisimaailmoista.

Marjatta-runo jatkaa:

Marjatta, korea kuopus,
Tuo on piika pikkarainen,
Piti viikoista pyhyyttä,
Ajan kaiken kainoutta.
Syöpi kaunista kaloa,
Petäjätä pehmeätä.
Ei syönyt kananmunia,
Kukerikun riehkatuita,
Eikä lampahan lihoa,
Ku oli ollut oinahilla.

Marjatta pysyy vielä Maan läheisiin eetteripiireihinkin laskeutuessaan alkuperäisen kosmisen puhtauden ja valon piirissä. Hän tulee raskaaksi puolukasta ja synnyttää luonnonvoimien piirissä tulevan Karjalan kuninkaan, uuden henkisen voiman.

Kun tuohon syventyy, huomaa ettei nyt puhuta pelkästään historiallisesti Golgatan mysteeristä, vaan mukana alkaa loistaa Kristuksen toinen tuleminen maan eetterivoimien piirissä, pilvistä.

Kalevala kertoo Maan ja ihmiskunnan kehityksestä ajattomuuden tasolla. Aika elää ja on olemassa, mutta se taipuu aivan toisenlaiseen elävyyteen menneisyyden ja tulevaisuuden välissä, kuin fyysisesti olemme tottuneet ajattelemaan.

Kalevala todellistuu laulussa ja lausunnassa, ajattelun elävyydessä.

Rakkaudella
Matti 

Kuva Joseph Alanen, Ilman impi.
Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran 2.3.2012 ja uudistettu 28.8.2017.

2 kommenttia . Avainsanat: Kalevala, Marjatta, Isis, Kristus, Karjalan kuningas, Sofia, Uusi testamentti, syntiinlankeemus, Salomo

Voiman meditaatio

Perjantai 11.8.2017 - Matti Kuusela

Olen tosi iloinen tästä Rudolf Steinerin nyt julkaistusta voiman meditaatiosta, vaikka en ole vielä ehtinyt edes kokeilla sitä. Steiner antoi tällaisia sekä aamu- että iltameditaation käsittäviä meditaatio-ohjeita henkilökohtaisesti ja pyydettäessä lähinnä esoteerisen koulunsa oppilaille.

Meditaatio on annettu Englannissa ja englanniksi, englantilaiselle. 

AAMULLA

Kuvittele itsesi kosmiseen tilan keskelle. Valo ympäröi sinut ja sinulle kaikuu ääni neljästä ilmansuunnasta, pohjoisesta, idästä, etelästä ja lännestä. Ääni lausuu sinulle:

"Ole vahva minässäsi. Anna sydämesi maailmanhengelle."

"Be a strong I. Give thy heart to the Spirit of the World."

Ole sielussasi hyvin hiljaa tämä meditaation jälkeen.

ILLALLA

Käy mielessäsi läpi päivän tapahtumat päinvastaisessa järjestyksessä, illasta aamuun. Kuvittele olevasi kosmisen tilan syvyyksissä, Pimeyden ympäröimänä, ja että puhut Idässä olevalle Täysikuulle.

"Tulen Minässäni vahvaksi. Annan sydämeni maailmanhengelle."

"I will be a strong I. I will give my heart to the Spirit of the World."

Ole sielussasi hyvin hiljaa tämän meditaation jälkeen.

- Rudolf Steiner

Minä ja minuus

Meditaation asetelma on tuttu monista Steinerin antamista esoteerisista meditaatioista. Aamulla maailmankaikkeus puhuu unesta heräävälle ihmissielulle. Ja illalla ihmissielu vahvistaa maailmankaikkeudelle oman päätöksensä. Luonnollisesti maailmankaikkeus tässä tarkoittaa enkeliolentoja, jotka ovat aina kanssamme.

Maa on erikoinen paikka. Aurinko ja kuu pitävät maan tasapainossa niin, että meillä on täällä sopivalla vauhdilla kehittyvä keho ja mahdollisuus vapaaseen ajatteluun.

Nykyaikana minuus sekoittuu usein egoismiin. Ego on alkuperäinen kreikan minää tarkoittava sana. Egoismi merkitsee minän heikkoutta niin, että se ei kestä omassa itsessään vaan samaistuu joihinkin muihin ilmiöihin, sielulliselta aina aineelliselle tasolle saakka.

Siksi minän tai minuuden vahvistuminen oikealla tavalla merkitsee egoismista vaautumista. Se merkitsee yleisemminkin vapautumista. Ja jos kysymme, mihin ihminen pohjimmiltaan vapautta tarvitsee, niin vastaus voi lopulta olla vain - mahdollisuuteen tehdä hyvää maailmassa.

Tässä meditaatiossa englanninkielisellä ja suomenkielisellä meditaatiolauseella on yksityiskohdissaan huomattavan erilaisia sävyjä. Se ei johdu pelkästään kielestä, vaan siitä että eri kansoilla ja kielilla on omat tapansa ymmärtää ja katsoa asioita. Henkisemmin ilmaistuna se merkitsee, että eri kansoilla on omat kielen-, ajattelun- ja kansanhenkensä, jotka ovat aivan todellisia enkeliolentoja, persoonallisuuksia, joilla on omat tapansa hahmottaa maailmaa.

Orion_nebula2.jpg

Päivän taaksepäintarkastelu

Taaksepäintarkastelu on yksi Steinerin antamia perusharjoituksia. Katsomalla päivän tapahtumat päinvastaisessa järjestyksessä me ikäänkuin kelaamme päivän filmin takaisin rullalle. Se auttaa myös unen saavuttamisessa ja lopettaa päivän tapahtumien turhan pyörimisen mielessä.

Taaksepäin tarkastelu vahvistaa myös mielikuvitusvoimia ja auttaa niitä vapautumaan aistimaailman sidonnaisuudesta. Se taas vahvistaa kykyä havaita mikä on totta ja todellista, ja mikä ei. Vapaa mieli on herkempi ottamaan vastaan hengen aitoa opastusta.

Lisäksi taaksepäintarkastelu valmistaa yön tapahtumiin, sillä astraalimaailmassa aika virtaa päinvastaiseen suuntaan kuin fyysisessä maailmassa. Kun harjoittelemme tätä toista suuntaa jo päivätietoisuudessa, silloin olemme valmiimpia ymmärtämään sielunmaailman tapahtumia.

Taaksetarkastelun voi hyvin aloittaa yksinkertaisesti. Voi valita aivan vapaasti jotain pieniä tapahtumia, ja kun pystyy seuraamaan mitä tapahtuu esimerkiksi kulkiessasi oven kautta tai juodessasi vettä, voit vähitellen laajentaa tapahtumia. On turha yrittää liikaa. Parempi on pysyä harjoituksissa siellaisella tasolla, jossa ne ovat mielenkiintoisia ja vahvistavia.

Voima

On hyvä tietää, että tällainen voiman meditaatio on olemassa. Yksi etenkin nuoremmille hankala asia henkisessä kehityksessä on, siihen tarvitaan aikaa, eikä kannata tehdä harjoituksia joihin ei ole valmis. Tilanne on sama kuin urheilussakin: kuntoa ja suorituskykyä on rakennetteva perusteista lähtien.

Meditaatiossa se merkitsee esimerkiksi sitä, että jos aivan hirmuisesti haluat lisää voimaa tai olet ahdistunut, niin sinun kannattaa vielä tehdä töitä perusteiden kanssa. Näitä perustavia harjoituksia Steiner kuvaa kirjansa Henkisen tiedon tie alussa. Ne ovat myös harjoituksia, jotka mielellään jättää syrjään, kun haluaa kiirehtiä eteenpäin. Mutta palaan tähän kysymykseen myöhemmin.

Jos sinusta siis tuntuu, että tämä meditaatio on liian vaativa, niin luultavasti niin on. Jatka etsimistä, jatka perustyötä, ole aina valmis löytämään uutta. Mutta jos vaikka vain muistat tämän meditaation olemassaolon, se vaikuttaa sielussasi hyväätekevänä voimana.

Jos koet meditaation sopivan sinulle nyt. Onnittelen.

Sain tämän meditaation tietooni vasta tänään, joten en ole kokeillut sitä itse. Ennakolta kuitenkin tuntuu, että tämä on juuri sitä, mitä olen kauan etsinyt.

Ja jos sinä alat tehdä tätä meditaatiota, niin olen iloinen jos kirjoitat siitä. Tehdään töitä yhdessä :)

Matti

6 kommenttia . Avainsanat: voima, oma voima, esoteerinen, meditaatio, Steiner

Juhannuksen kosminen valo

Perjantai 23.6.2017 klo 23:24 - Matti Kuusela

Juhannus muistuttaa meitä Johanneksesta, Johannes Kastajasta, jonka mukaan tämä juhla on nimetty. Johannes Kastaja oli se, joka valmisti tietä Kristukselle. Sen voimme nähdä myös tässä kesäyön valon juhlassa.

Kun aurinko valaisee myöhään kesäiseltä taivaalta, se muistuttaa meitä siitä, että kerran oli suuri ihminen, joka astui alas taivaallisesta olotilasta, joka ensimmäisenä ihmisenä laskeutui maiseen aineelliseen ruumiiseen. Tämä Aatami tai Adam oli se olento, joka ihmisenä suoritti sen aineellisuuteen laskeutumisen, jonka Kristus myöhemmin toteutti jumalaolentona. Myös sillä tavoin Johannes Kastaja, Adam-sielu, ennakoi Kristuksen astumista maan piiriin.

Ja niinkuin voimme edelleen kuvitella ensimmäisen ihmisen kesäyön taivaallisessa valossa maan ympärillä, niin voimme sielun silmin nähdä, miten vielä korkeampi olento Kristuksena täyttää tuon maan auran, ja yhdessä enkelien kanssa työstää tätä valoa ja ihmissielua niin, että kesäyön valo ja ihmissielut voivat löytää toisensa.

Uriel_the_Archangel_Cairo.jpg

Juhannuksen aurinkoviisaus

Pääsiäisenä maan sisäisyydessä vallinnut elämä alkoi kohota luonnon heräämisen myötä maan pinnalle, ja juhannuksena se noussut kosmisiin sfääreihiin saakka, niihin korkeisiin piireihin, jonne me kokkotulien myötä pyrimme lähettämään myös oman sielullisuutemme.

Mutta sielunelämämme korkeammat tasot ovat siellä, kaukana kosmisten piirien korkeuksissa, joissa aurinko puhuu meille. Auringon henkisyys uudistaa meidän sielumme juhannuksen aikaan, antaa kuin uudet ohjelmat, jotka kantavat meitä aina jouluyön syvään sisäisyyteen saakka, jossa ne jälleen uudistuvat, mutta nyt maan sydänpiiristä lähtien.

Arkkienkeli Uriel on se henki, joka keskikesällä vaikuttaa ihmiskunnan kosmisena ohjaajana. Tämä kultainen enkeli ohjaa eleillään aurinkoviisautta niin, että se voi tulla ihmissielullisuuden piiriin hedelmällisellä tavalla.

Ja samalla kun Uriel vaikuttaa korkeuksissa, on arkkienkeli Rafael kanssamme maan päällä, enemmän näkymättömissä. Tämä suuri syntymän enkeli varmistaa sen, että Urielin korkeat opetukset syntyvät sieluissamme oikealla ja terveellisellä tavalla.

Maan sielullisuus

Esitelmässään vuodenaikojen kiertokulusta 31.3.1923 Rudolf Steiner kuvasi kauniisti tätä juhannuksen hetkeä, jolloin maa on täysin suorittanut uloshengityksensä:

"Maan koko sielullisuus on valautuneena kosmiseen tilaan, avautunut kosmisuuden piiriin. Maan sielullisuus täyttää itsensä aurinkovoimin, tähtivoimin. Kristus, joka on liittynyt maan sielullisuuteen, yhdistää myös voimansa tähtien ja auringon vaikutuksiin, jotka aaltoillen tulvivat kaikkeudelle avautuneeseen maan sielullisuuteen. On juhannus, keskikesän aika. Maa on suorittanut täyden uloshengityksen."

Entisajan vihityt elivät voimakkaasti mukana tässä maansielun uloshengityksessä, mutta nyt on meidän kaikkien yhä enemmän opittava kokemaan heidän tavallaan. Steiner luonnehti tätä kokemusta tähän tapaan:

"Elämme sieluinemme kosmisessa tilassa. Elämme auringon ja tähtien keralla. Ja kun katsomme maahan, joka on täynnä versovia kasveja, avautuvia kukkia, ja joka on luonut itsestään kaikki ihmeelliset eläimet, niin näemme versovissa, kukkaan puhkeavissa kasveissa, värikkäissä, värejä säihkyvissä kukissa, näemme hyönteisten hyörinässä, ilmaa halkovissa linnuissa, joiden höyhenpeite läikkyy mitä moninaisemmin värein, näemme kaikessa tässä kuin maasta huikasevasti heijastuen kaiken sen, mitä sielumme omaksuu silloin kun jätämme maan ja liitymme maan kaikkeuteen virtaavaan hengitykseen, elääksemme kosmisesti emmekä maallisesti.
Mutta se mikä kasvaa maasta tuhansien värein versoen, on kohti kosmosta, on laadultaan samaa, mutta se on maan päällä vain heijastusta, kosmoksesta heijastuvaa voimaa, kun me ihmisinä kannamme sieluissamme tätä voimaa sellaisenaan."
Näihin Steinerin sanoihin sisältyy tavattoman paljon. Ja nämä lauseet on ehkä luettava uudelleen, jotta oikein oivaltaa, mitä ne merkitsevät: meidän sieluissamme elää todelllisena se, mikä kosmoksen heijastuksena ilmenee luonnon koko rikkaudessa ja ihmeellisyydessä. Juhannus on oikea aika sen tajuamiseen.

Rakkaudella
Matti

Fresko Uriel, Kairossa sijaitsevasta vanhasta kirkosta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: juhannus, valo, Kristus, Uriel, pääsiäinen, Rafael, luonto, Johannes Kastaja, Aatami, Adam, valo, aurinkoviisaus

Pääsiäisajatuksia - tie juhlaan

Perjantai 14.4.2017 klo 19:09 - Matti Kuusela

Olin ihmetellyt kauan, miksi pääsiäinen ja siihen liittyvä kuolema osuu juuri kevääseen, uuden syntymisen ja kasvien heräämisen aikaan. Tuo kysymys palasi mieleeni yhä uudelleen. Ja sitten tänä keväänä vastaus tuli aivan selkeästi: Koska pääsiäisjuhla on kevään ja uuden syntymisen juhla, niin täydellinen uudistuminen edellyttää sitä, että vanha kuolee pois. Kokonaan.

Sen juuri Kristus teki. Omassa olemuksessaan. Vanha ruumiillisuus ei enää kestänyt, vaan hän jätti sen kokonaan pois. Mutta se, mikä ruumiillisuudessa oli uusiutuvaa ja henkistä, se muodosti nyt uuden, aineettoman ruumiin, voimaruumiin. Se on sama prosessi, jonka koko ihmiskunta kykenee aikanaan suorittamaan Kristuksen voiman ja mallin mukaan. 

Kun me kaukaisessa tulevaisuudessa kohoamme korkeammalle olemassaolon tasolle, meidän ei enää tarvitse jättää fyysistä kehoa taaksemme, vaan se kohoaa mukanamme. Karkea aineellisuus jää jälkeen, mutta se, mikä voimina vaikuttaa, luo uuden toistaiseksi näkymättömän fyysis-henkisen kehon. Se me saamme mukaamme.

kristus_gr_700.jpg

Inkarnaatioiden päättyminen

Tuo fyysisen kehon ylösnouseminen merkitsee samalla myös maallisten inkarnaatioiden poistumista. Inkarnaatiot ovat sitä, että me astumme syntymässä uuteen fyysiseen kehoon, joka on valmistettu meitä varten, mutta joka ei kuitenkaan ole täysin meidän omamme. 

Kun meidän varsinainen minuutemme vähitellen vahvistuu ja kehittyy niin, että se läpäisee täydellisesti fyysisen olemuksemme, silloin tuo fyysinen keho kuuluu meille. Silloin meidän ei tarvitse enää jättää sitä taaksemme kuollessamme. Me viemme täysin oman fyysisen kehomme henkiseen maailmaan, tai vähän toisella tavalla ilmaistuna maan henkisyyteen.

Silloin me olemme myös yhtä maan kanssa aivan toisella tavalla kuin nykyään. Silloin me olemme yhtä maan kanssa voimatasolla, niin kuin Kristus on sitä jo nyt. 

Kun puhutaan Kristuksen taivaaseenastumisesta pääsiäisen jälkeen, niin se antaa harhaanjohtavan kuvan. Taivaaseenastuminen merkitsee sitä, että Kristus ei jätä maata, vaan hän liittyy täysin maan henkisyyteen, maapallon eetterimaailmaan.

Siksi on mahdollista, kuten Uudessa testamentissa sanotaan, että hän on kanssamme koko ajan.

Ihmisten veli

Toinen tärkeä asia Golgatan kuoleman ja syntymän läpi kulkemisessa oli se, että sen kautta Kristus pääsi kokemaan sen, minkä me ihmisetkin saamme kokea, kuoleman kautta kulkemisen.

Kristukselle se tosin oli tietoinen tapahtuma. Se oli kuin minuuden polttopisteen läpi kulkeminen, kulkeminen ahtaasta portista, jossa kaikki uudistuu. Kaikki herää eloon uudella tavalla.

Kuolema mahdollisti sen, että Kristuksesta tuli myös ihminen, ihmisten veli. Hänellä on edelleen myös kosmisen suuruuden ja kuninkuuden henkinen aspekti, mutta niiden oheen hän saa myös veljeyden. Käytännössä se tarkoittaa, että hän kulkee kanssamme.

Maan elämänvoimien maailmassa hän pystyy monistamaan olemuksensa henkilökohtaisesti jokaiselle ihmiselle. Olennaista hänen läsnäolossaan on se, että sen vastaanottamiseen meidän ei tarvitse varsinaisesti tehdä mitään. Ja niin yksinkertaista, kuin tuon sanominen on, yhtä vaikealta ja monimutkaiselta se tuntuu.

Meidän ei tarvitse tehdä mitään kokeaksemme Kristuksen veljeyden ja läsnäolon, mutta silti meidän on vapauduttava monista sisäisistä esteistä, niin estävistä tunteista kuin ajatuksistamme.

Auttaa kun ajattelemme, että hän ei vaadi meiltä mitään palkkiota, ei mitään vaihtokauppaa. Hän odottaa kunnes olemme valmiit.

Ilo

Usein uskonnollisesti puhutaan Kristuksen kärsimyksestä ristillä ja nimitetään ristiä kärsimyksen vertauskuvaksi. Toki niin on, mutta hänen varsinainen kärsimyksensä ei liity tähän maallis-fyysiseen ristiin, vaan johonkin aivan muuhun. Kuvittele että Kristuksella kosmisena aurinko-olemuksena on niin suuri aura, että se liittyy koko maapalloon ja koko ihmiskuntaan. Hän joutuu ottamaan vastaan omaan olemukseensa kaikki ihmisen kielteiset ajatkset, tunteet ja tahdonvoimat. Se on todellinen ja jatkuva kärsimys. Se on kärsimys, joka on voitettava yhä uudelleen ja uudelleen.

Mutta pääsiäisen viesti on valtava ilo. Kulkemalla kuoleman portin kautta Kristus luo ihmiskunnalle uuden fyysisen ruumiin siemenen, sen joka antaa mahdollisuuden kohota jälleen kohti henkisyyttä.

Ihmisten pahat teot Kristusta kohtaan hänen matkallaan kohti Golgataan antoivat Kristukselle kosmis-karmallisen mahdollisuuden ryhtyä ihmisten auttajaksi. Ihmisten pahat teot antoivat Kristukselle mahdollisuuden maksaa pahan hyvällä. Se on myös yksi meidän mahdollisuuksiamme, ja tulevaisuudessa itsestäänselvyys.

Meillä on lupa iloita. Kun Kristus aurinkohenkenä oli kulkemassa kuolemaan, eivät sen paremmin ihmiset kuin luonnonolennotkaan voineet tietää ennalta mitä seuraa. Tätä tapahtumaa oli tosin ennalta näytelty lukemattomissa pyhissä mysteereissä, mutta nyt se oli ensimmäistä kertaa todellisuus.

Uusi syntyminen tapahtui. Elämä maan päällä jatkui ja sai uuden suunnan. Se on se suuri juhla, joka jokaisena keväänä tapahtuu valtavana näytelmänä, todellisuutena, maan eetterimaailmassa. Siihen näytelmään ja juhlaan me saamme kaikki ottaa osaa!

Rakkaudella

Matti

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: pääsiäinen, hengentiede, kuolema, kevät, puhdistuminen

Ihminen maailman laajuuksissa

Keskiviikko 15.2.2017 klo 0:18 - Matti Kuusela

Hei ystävät,

Olen viime aikoina lukenut jälleen Steinerin esitelmiä papeille, jotka halusivat hänen apuaan ja ja jotka sitten perustivat Kristiyhteisön. Joskus tulee vastaan esitelmiä, joissa kokee miten Steinerille avautuu kuin jumalallinen mahdollisuus kertoa juuri siitä, mikä hänestä on kaikkein tärkeintä ja oleellisinta.

Usein kokee, miten häne koettaa saada ihmisiä ymmärtämään, ja sitten yhtäkkiä on sellainen tilanne, jossa kaikki on kohdallaan. Tällainen tunne tulee eräästä vuoden 1924 esitelmästä, joka on näiden papeille pidettyjen esitysten neljännessä kirjassa. Siinä on kertoo ihmeellisen avoimella eläytymisellä siitä ihmisen kehityksen merkittävästä kohdasta, jossa Aatami kulkee Paratiisin puutarhassa ja nimeää siellä kohtaamiaan olentoja. Steiner lausuu, miten äärimmäisen merkittävä kosminen kokemus se oli, että Aatami näin saattoi kuin Jumalan helmoissa ollessaan tehdä tätä työtä, nimetä.

Nimeämisellä on Raamatussa muulloinkin tärkeä osuus. Esimerkiksi Isä meidän -rukouksessa se tulee esiin, Jeesus nimittää tulevan apostolinsa nimen Pietariksi. Niin se ilmaistaan.

Koen että nimi tässä mielessä on jotain vielä henkistä ja yliaistista, johon meidän tavallinen ajattelumme ei nykyaikana yllä. Mutta heti tämän nimi Jumalan kanssa tapahtuvan nimeämisen jälkeen Steiner siirtyy puhumaan varsinaisesta ihmisyydestä. Siinä hän kertoo hyvin yksinkertaisin ja jopa runollisin käsittein, miten meidän ihmisen on voidaksemme todella nimittää itseämme ihmisiksi, opittava laajentumaan kolmeen suuntaan:

- Meidän on opittava tuntemaan, miten me juurrumme maahan.
- Meidän on opittava kohoamaan korkeuksiin.
- Meidän on opittava havaitsemaan maailmanlaajuudet ympärillämme.

Alkukasvi.jpg

Tiedostamisen kolme suuntaa

Näihin kolmeen suuntaan ulottumiseen sisältyy siis oikeastaan ihmisyyden kehityksen salaisuus. Jokaisessa suunnassa odottavat omat tehtävänsä ja opetuksensa, joista voi sanoa, että jumalat ovat ne meille antaneet.

Osan suhteen me olemme vielä täysin unessa. Juuri maan syvyyden ovat alueita, joista emme saa juuri mitään tietoisuuteemme. Osan suhteen me olemme kuin unennäkijöitä. Sellaisia ovat taivaan korkeudet, joista meillä silloin tällöin on aavistuksia tai tuntemuksia. Ja osassa alamme olla jo hereillä, kun katsomme sitä maailmaa, joka muodostaa välittömän ympäristömme.

Ja sitten on se minä, joka kaikkia näitä suuntia tarkastelee.

Maata ajatellessaan voi miettiä, miten meidän kehomme jokainen osa, korvat, silmät, elimet, ovat enemmän tai vähemmän maan voimien muovaamia. Voi miettiä, aivankuin kosmisesti, miten maan salaperäiset voimat todellakin muovaavat meitä.

Mutta hyppään nyt siihen kohtaan, joka minua tänään erityisesti kosketti. Tällä kohden Steiner puhuu tunteenomaisesta syventymisestä maan perustoihin.

Kasvien valoele

Hän lausuu syvästi, että ennen kuin me ihmiset voimme yltää oman olemuksemme syvyyksien kokemukseen, on meidän ensin pystyttävä syventymään maan syvyyksiin.

"Kun näemme kasvien versovan maasta, on meidän omaksuttava syvempi hartauden tunne, kunnioituksen tunne, joka antaa meidän havaita kasvin jokaisessa osassa jotain itsestämme, jotain mikä tulee esiin aivan kuin sen ilmauksena, mitä maan sisällä tapahtuu.

Meidän on todellakin alettava ymmärtää, mitä tapahtuu maan syvyyksien ja taivaan laajuuksien vuorovaikutuksena. 

Katsokaa miten kukkiva ruusu kohoaa maasta, nähkää itseensä kietoutuvat ruusunnuput suhteellisessa pienuudessaan, ja täydenkää tämä kuva maan keskipisteestä kohoavalla mahtavalla valoruusulla, jonka jumalten valoeleet täyttävät. Näiden valoeleiden on herättävä, jotta nukkuva ruusu voi kehittyä ylöspäin nupuksi. Jokaisen uinuvan ruusunnupun yhteydessä te voitte kokea maan perustoissa heräävän, luovan, elävän valoruusun.

Ja näin on kaikkien kasvien laita.

Katsokaa maan vihertävää kasvipeitettä ja tuntekaa, mitä maan perustoista versoaa vihreänä. Katsokaa sitä maan syvyyksien valoa, mikä täyttyy syvällä violetilla, joka tahtoo elävöittävänä voimana aaltoilla maailmaan."

Tämä oli vain pieni osa koko meditaatiosta. Mutta jo tämä kertoo tuntemisen tärkeydestä. Steinerin esitykset ovat monasti niin vaativia ymmärtää aivan puhtaasti ajattelun kannalta, että jää helposti huomaamatta, miten hän yhä uudelleen ja uudelleen, myös esoteerisessa koulussa, korostaa tunteiden kehittämisen merkitystä.

Meidän on kyllä ensin ajateltava, mutta sitten meidän on harjoitettava saman kohteen tuntemista. Eläydyttävä sen tunteeseen. Ja vähitellen tästä tuntemisesta alkaa kehittyä vielä syvempi tiedostamisen voima kuin ajattelu on!

Jumaläidin vaatteet

Hän kertoo esimerkkinä vanhan tarinan, jonka mukaan iltarusko syntyy, kun jumaläiti ripustaa vaatteesa illalla tuulettumaan. Me voimme tutkia mitä tiede kertoo värien muodostumisesta taivaalla, mutta syventyminen tällaisen kansantarinan sisäisyyteen, sen naiiviin kuvamaisuuteen, on kuitenkin moninverroin viisaampaa kuin oppinein astronomia. 

Ja miksi? Vastaan nyt itse: Koska tämä lapsenomainen asennoituminen avaa meille vähitellen niitä portteja, joiden kautta me voimme kulkea niiden maailmankaikkeuden luovien voimien, enkeli- ja jumalolentojen piiriin, jotka ovat näiden havaitsemiemme ilmiöiden taustalla.

Ja vielä. Maailmanlaajuuksiin eläytyessämme me voimme Steinerin mukaan aivan hyvin nähdä taivaalla loistavat tähdet jumalhenkisten olentojen silminä. Sillä ne ovat sitä.

Rakkaudella

Matti

1 kommentti . Avainsanat: ihminen, ihmisyys, Steiner, meditaatio, papit, maa, kasvit, valoruusu, tähdet

Kristus ja minuuden tie

Keskiviikko 1.2.2017 klo 23:50 - Matti Kuusela

Kohti minän kehitystä

Kuka minä olen, on yksi elämän suuria kysymyksiä. Hengentiedon pohjalta tiedämme, että meidän alkuperäinen minuutemme on henkisten olentojen antama. Elohim-olennot eli muodonhenget antoivat omasta olemuksestaan ihmisellä minän tämän maapallon kehityksen aikana.

Toisaalta he loivat ihmisolemuksen paljon aikaisemmin. Ensimmäisen Mooseksen kirjan mukaan he loivat jo paljon varhaisemmassa vaiheessa ihmisolemuksen niistä henkisistä aineksista, joita oli kehitetty jo maan tai yhtä hyvin aurinkokuntamme kolmen aikaisemman inkarnaation aikana.

Kristus_plastiliini_Steiner.jpg

Maan kehitysvaiheet

Olemme jo aikaisemminkin puhuneet siitä, miten nykyistä kosmosta valmisteleva ensimmäinen aurinkokunta muodostui pelkästään alkulämmöstä, joka loi ihmisen fyysisen ruumiin alun. Tämän vielä pimeän mutta hyvin elävän maailman voi tuntea syvällä itsessään erityisesti Isän maailmana, alkuperänä, ja toisaalta sinä innostuksen tulen ja alkurakkauden lähtökohtana, josta edelleenkin meidän toimintamme lähtee liikkeelle. Edes vähän sisäistä tulta on oltava, jotta pääsemme vauhtiin. Erittäin hyvä harjoitus on kehittää tätä innostuksen tulta itsessään. Myös hymy on siihen yhteydessä.

Toinen aurinkokunta muodostui valosta ja ilmasta, ja siitä on peräisin meidän elämänvoimiamme ohjaavan eetteriruumiin alku. Tällä valomaailmalla oli myös erityinen suhde Kristukseen ja kasvikuntaan. Se on alkuvalaistumista, idean valoa ihmisessä. Se on ihanaa, voi yksinkertaisesti sanoa.

Kolmas aurinkokunta on hyvin erimuotoinen kuin kaksi ensimmäistä. Siinä alkaa jo muodostua aineen vastustusta. Syntyy vesi. Maailman on kuin eri nopeuksila virtaavaa vettä, tiheimmillään geelimäistä. Tämä vesiaine on niin tiivistä, että se voi alkaa muodostaa sisätiloja, kuin meduusamaista elämää, joissa alkaa kehittyä sielullisuutta. Sielullisuuden kehitys edellyttää, että olemus voi suojata tai ainakin jossain määrin ensin sulkeutua ympärilstöltään.

Sisäinen kehitys

Kaikissa näissä kolmessa vaiheessa kehittyi kuitenkin sisäistä elämää, kun ihmistä korkeammat olennot elivät myös näissä maailmoissa. Ensimmäisen maailman suuri draama oli lämmön ja kylmyyden välillä. Kirjoitimme jo hieman aikaisemmin siitä, että se olento, joka ainoana kykeni itse, omalla olemuksellaan läpäisemään ja sisäistämään tämän lämmön ja kylmyyden perusdraaman, oli hän, jonka tunnemme Kristuksena.

Tai tunnemme oikeastaan hyvin vähän. Nykymaailmassa hänen olemuksensa on peittynyt niin monenlaisten uskomusten, opetusten, yksinkertaistuksien ja väärinkäsitysten taakse, että meidän on häntä usein vaikea tuntia. Mutta voimme oppia.

Tässä ensimmäisessä maailmassa Kristus kulkee kylmyyden läpi vastaavalla tavalla kuin hän nykymaailmassa kulki kuoleman läpi. Kun hän kulkee tai kulki Golgatan mysteerissä läpi kuoleman ja sisäisti sen, hän samalla teki elämän todelliseksi. Se kehollisuuden taso, jossa tämä elämän todellistuminen tapahtui, on ihmisen minä. Ihmisen minä tuli henkisesti todelliseksi, tai ikuiseksi. Tässä sanat eivät ole riittää, vaan meidän kuin aavistettava sanojen taakse, vielä parempi, jos kykenemme ulottamaan edes vähän tuntemistamme sille alueelle.

Kummakivi_ja_Matti.jpg

Ja vielä sisäisempi

Ensimmäisessä maailmassa Kristus siis kohotti maailman fyysisestä alkuperusta osan korkeammalle, objektiivisemmalle tasolle. Se oli kuin maailman alkupilari. Se on se sama pilari, jota egyptiläiset kohottivat ylös obeliskeina, tai jonka voimin suomalaiset esi-isämme nostivat valtavan Kummakiven kallioalustalleen. Se on voima, joka mahdollisti myöhemmin ihmisen pystysuoran asennon, pään muodostumisen erilleen maasta, aistien objektiivisuuden, jopa ihon muodostuksen merkiksi siitä, missä meidän kehollisuutemme raja kulkee. 

Toisessa maan kasvun vaiheessa syntyi siis valo. Valon ihanuuden suuri vastapuoli on erillisyys ja yksinäisyys. Lämmössä olen vielä yhtä maailman kanssa, mutta kun valo alkaa loistaa, ja vaikka se loistaisi kaikille, kuten aurinko tekee, siihen sisältyy yksilöllisyyden ja yksinäisyyden siemen. Tämän yksinäisyyden tai valottomuuden Kristus kävi omassa olemuksessaan läpi niin, että se on mahdollista myös ihmiskunnalle. Todellinen yksilöllisyys ja vapaus eivät voi syntyä ilman että me pystymme kulkemaan myös yksinäisyyden portin kautta. Ja että pystymme sen takaa jälleen kohtaamaan muut ihmiset, kaikki muut olennot.

Myös valo ja pimeys ovat näitä vanhan vihkimystien suuria mysteereitä, ja ne kulkevat kanssamme myös tulevaisuuteen. Ja tulevat tulevaisuudesta meitä vastaan.

Kolmannessa vaiheessa, jossa vesi tulee mukaan elementtinä, jossa ääni tai kosminen musiikki alkaa soida, on mukana jo niin paljon aineen hidastavuutta, että tähän kosmokseen alkaa kehittyä kaksi puolta, valoisampi ja pimeämpi. Silloin syntyi suuri vaara, että silloinen vesi-ihmiskunta alkoi jakaantua valoihmisiin, jotka ovat jatkuvassa yhteydessä aurinkoon, ja pimeysihmisiin, joita kohtasi vaara unohtaa. Silloin Kristus kävi ihmiskunnan puolesta läpi tämän unohtamisen ja muistamisen välisen portin, meidän kaikkien kuljettavaksi.

Tähän sisältyy jo valtavan paljon, mutta voi miettiä sitä, mikä itselleni jokin aika sitten avautui Valentin Tombergin kirjasta, ja jota pitkään olin ihmetellyt: Viimeinen ehtoollinen on tämän kolmannen maan Kristus-teon muistamista. Tehkää se minun muistokseni. Tarkoittaa, että muistakaan "minut" kosmisesti silloinkin, kun maailma on pimeää, tai yksinäistä, tai kylmää, tai erillistä. Näiden Kristuksen alkutekojen takia, me voimme "muistaa" hänet kaikessa siinä, missä saatamme kokea itsemme erillisiksi tai hyljätyiksi. Näiden kolme suuren alkuteon johdosta hän on aina läsnä ja saavutettavissa, muistettavissa.

Mutta meidän on pyrittävä muistamaan itse, koska meistä ollaan luomassa vapaita, ja vapauden pohjalta luovia olentoja. Tätä samaa tarkoittaa uskonnollinen käsite pelastaja. Mutta voidaksemme ymmärtää, mitä pelastaja tarkoittaa, meidän on vapauduttuva myös ylimääräisestä sentimentaalisuudesta. On löydettävä juuri oikea keskitie, se kohta missä hartaus ja antaumus kohtaavat tapahtumien objektiivisen kulun.

Kuva: Rudolf Steinerin plastiliiniluonnos ylösnousseen Kristuksen kasvoista.

Toinen kuva: Ruokolahden Kummakivi ja Matti Kuusela. Foto Sinikka Raunio.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Minuus, Kristus, lämpö, valo, ihminen, kehitys, pelastaja, yksinäisyys, Tomberg

Minuuden henkistyminen

Tiistai 31.1.2017 klo 1:29 - Matti Kuusela

Korkeampi minä

Kuka minä olen? Se on yksi ihmisen suurimpia kysymyksiä. Äsken tätä miettiessäni nojauduin tuolilla selkänojaa vasten, kädet pään takana. Siinä minulla oli tilaisuus kokea selvästi, miten minä olen se, joka tässä juuri näin istun.

Kun nyt kirjoitan, en tunne itseäni niin selvästi. Olen enemmän suuntautunut kirjoittaviin sormiin ja ajatuksiin, joilla niitä ohjaan.

Minän voi tunnistaa myös menneisyyden pohjalta. Pidän siitä ja siitä musiikista, minulle on tapahtunut tietynlaisia asioita, tai sitten olen palomestari, kamreeri, emäntä, koululainen... Näitä kuvauksia on lukemattomia, ja niistä voi huomata, että meidän minäkuvamme on muuttunut voimakkaasti runsaan sadan vuoden aikana. Arvo ja ammatti -aika alkaa olla ohi, ja samaistumme enemmänkin siihen, mitä todella teemme tai mistä aidosti pidämme.

Menneisyydessä samaistuimme erilaisiin rooleihin, mindfullnes korostaa nykyhetken kokemusta ja siinä elämistä, ja itselleni tulee vahvasti mieleen, että täytyy olla myös jokin tulevaisuudesta virtaava voima, joka kuin kutsuu meitä eteenpäin.

Ja kun kaikki nämä kolme suuntaa, menneisyyden minä, nykyhetken minä ja tulevaisuuden minä ovat tasapainossa, voi huomata, että jotenkin myös Kristus on lähempänä. Onko niin, että Kristus ei olekaan vain juuri nyt, vaan hän on kolme, oli, ja on, ja tulee olemaan. 

Ja niin hän itse on sanonutkin: olen alfa ja omega, alku ja loppu. Siitä voi päästä ajatukseen, että Kristus ei ole ole vain ajatus tai havainto, vaan hän on hän, joka elää ajassa. Hän on nyt, mutta hän on samalla yhtä todellisesti menneisyydessä ja tulevaisuudessa.

Tämä luo tietenkin erään vaikeuden. Nykyaikainen materialistinen ajattelu, joka on suhteellisen kovettunutta, pystyy yleensä valitsemaan eri vaihtoehdoista vain yhden. Olen hyvän puolella, siis pahaa vastaan. Olen oikeassa, siis muut ovat väärässä, Togo on hyvä maa, siis se ei voi olla paha maa... ja niin edelleen.

Mutta kun salaperäinen minuutemme voimana ja läsnäolona ja tunteena vahvistuu, me opimme hyväksymään samanaikaisesti yhä useampia ajatuksia, kokemuksia tai havaintoja. Me opimme ymmärtämään, miten maailma rakentuu totuuksista, mutta tosiasiassa käytännön elämä on täynnä paradokseja. Elämä on täynnä eri suuntiin ja usein vastakkaisiin suuntiin virtaavia voimia, jotka meidän on opittava hyväksymään samanaikaisesti. 

Enkeli_kreikkalaistyylinen_veiston.jpg

Korkeamman minuuden luo

Korkeampi minä on sisäinen voima ja läsnäolo, jonka ei tarvitse kiinnittyä vain yhteen näkökohtaan kerrallaan. Korkeamman minän viisaus on sitä, että kykenee näkemään laajempia kuvia. Se kykenee näkemään kokonaisuuksia, joissa vaikuttaa samanaikaisesti monia eri tekijöitä.

Ja ollaksemme todella korkammassa minässämme meidän tulee kyetä suhtautumaan jokaiseen samanaikaiseen kokemusvirtaan samalla antaumuksella, samalla puolueettomuudella. Myös silloin kun huomaamme, että jotkut virtaukset ovat hyviä ja jotkut huonoja.

Viisaus on juuri tätä, että kykenen rauhallisesti seuraamaan, mitä eri virtauksista seuraa, minne ne kulkevat, mistä ne tulevat, mitä ne aiheuttavat. Silloin olen vapaa valitsemaan sen, mitä itse valitsen tehdä.

Ja silloin kun olen tällä tavoin vapaa, olen myös karistanut itsestäni ne esteet, jotka estävät enkeliäni lähestymästä minua. On armoitettuja tilanteita, joissa enkelini voi lähestyä minua, mutta minuuden kehityksen mielessä lähestyn enkeliä silloin kun pyrin puolueettomaan myötätuntoon viisauden pohjalta.

Tietenkin saattaa kokea, että tässä kuvauksessa on vain sanoja, mutta mitä enemmän pääsee sisäisellä harjoituksellaan siihen, että todella tuntee ja kokee jokaisen sanan, käsitteet, ajatuksen... silloin juuri syventyvä tunne luo sen voiman, joka elävöittää meille syvämmän kokemuksen maailmasta ja sen kokemista, sen tuntevasta syvemmästä kokemuksesta.

Tunteen harjoitus

Rakas ystävä, minulla on sinulle harjoitus. Tunteen harjoittaminen auttaa sinua syvempään ja todempaan yhteyteen maaiman kanssa.

Usein kun luet jotain, käytä sisäistä voimaasi ja pysähdy. Sulje silmäsi jos mahdollista, ja anna itsesi tuntea se, mitä olet ajatellut tai lukenut. Tunne koko jälkivaikutelma tai valitse jokin kohde. Sitten vain tunne. Jos ajatuksia on mukana, anna niiden olla, mutta painota silti tuntemista juuri sopivasti.

Tämä on harjoitus, joka auttaa sinua syvempään tietoon sen suhteen, mitä ajatukset merkitsevät. Tämän harjoituksen avulla ajatuksesi rikastuvat ja syvenevät ja tunnet olevasti vahvemmin läsnä maailmassa ja omassa elämässäsi.

Rakkaudella
Matti

1 kommentti . Avainsanat: minä, minuus, enkeli, harjoitus, korkeampi minä, tietoisuus, Kristus, viisaus

Kristuksen ja maan uudistuminen

Lauantai 28.1.2017 klo 18:00 - Matti Kuusela

Hei ystävät. Yksi henkisen tutkimuksen mukavia puolia on se, että yhä uudelleen saa kokea, miten vuosikymmeniä askarruttaneisiin kysymyksiin saa vastauksia, kunhan vain jaksaa odottaa ja ihmetellä, ja kulkea eteenpäin.

Kerron nyt tämänpäiväisestä kokemuksesta, joka liittyy pääsiäiseen. Aikaisemmin olen ajatellut, että pääsiäisasioista pitää puhua pääsiäisenä, mutta nyt tajusin, että ettei se välttämättä niin ole. Silloin on jo liian myöhäistä. On hyvä lukea pääsiäistekstejä pääsiäisenä, mutta jos haluamme oppia jotain aivan uutta, niin sen on parempi tapahtua jo aikaisemmin.

Kristus_pensas2.jpg

Pääsiäisen odotus

Muistattehan sen kalmean valon, joka vallitsee pitkänäperjantaina ja pääsiäisviikon lauantaina. Olin aina aikaisemmin velvollisuudentunteisesti ajatellut, että se johtuu ristiinnaulitsemisen surusta ja meidän omasta velvoitteestamme surra ristiinnaulitun kanssa.

Mutta eihän se niin ole. Kristiyhteisön epistoloista kertovan Fenster zum Kosmos -kirjan mukaan pääsiäisviikon jokavuotinen teema on se, että Kristuksen voimat vetäytyvät yhä enemmän häneen itseensä. Kun Kristus on koko muun vuodenkulun ollut täysin ihmiskunnan mukana mitä erilaisimmilla tavoilla, niin pääsiäisen lähestyä hän kokoaa voimansa. Hauta on tyhjä, ja myös ilma ja valo ovat tyhjiä hänen läsnäolostaan.

Vuodenkulun henkisyys kertaa joka vuosi sen energeettisen tilanteen, joka vallitsi ennen Kristuksen maan päälle tuloa ja Golgatan mysteeriä. Alkuperäiset luomisvoimat olivat loppumassa. Maa oli lähestymässä samaa kohtaloa, joka koitui muiden planeettojen osaksi, kuten nyt olemme voineet tutkia. Entinen elämä näillä planeetoilla kävi fyysisellä tasolla mahdottamaksi - siinä määrin kuin sitä oli.

Kulkeakseen oman nollapisteensä läpi Kristuksen oli aikoinaan vetäydyttävä lopulta täysin vanhoista kosmisista aurinkovoimistaan. Koko luonto pimeni Golgatan hetken lähestyessä. Ja sitten alkoi uusi elämä, jossa maa alkoi jälleen uudistua keskuksestaan säteilevällä voimalla, ja Kristuksen läsnäololla.

Kristuksen poissaolo

Maan elämänmaailma, luonnonhenkien maailma ja samoin enkelimaailmat elävät joka vuosi uudelleen tämän maan elämän uudistumisen perusmysteerin. Olemme normaalisti ajatelleet Kristuksen tekoa aivan liian sentimentaalisesti. Ei hän "uhrannut" itseään sillä tavoin surullisesti kuin me usein ajattelemme, vaan hän uhrasi itsensä täysin tietoisesti, sanan alkuperäisen merkityksen mukaan. Se merkitsee tietoista osallistumista maailman ja ihmiskunnan kehitykseen jonkin sen pohjalta, mitä minä voin antaa.

Myös se toinen kysymys, jota olen ihmetellyt, miksi Golgatan mysteeri ja ristinkuolema tapahtuivat juuri keväällä, kun luonto kohoaa esiin ja avautuu kukkaan. Nyt alkaa tajuta, että varsinainen kuolema ihmiskunnan tulevaisuuden merkityksessä on juuri vapautumista vanhasta ja uuden puhkeamista esiin. Kristus tekee tämän täyden vaihdoksen vanhasta uuteen. Kaikki vanha uudistuu. Ei hän kuole, vaan hän liittää maan olemuksen itseensä, uudistaakseen maan.

Pääsiäisviikon tyhjyys johtuu myös siitä, että maan kasvun ja kehityksen Kristus-voimat ovat keskittyneet luonnon uudelleensyntymiseen. 

Mutta yhä enemmän alan myös oivaltaa, että kaikkiin Kristukseen ja henkisyyteen liittyvissä kysymyksissä meidän on yhä enemmän alettava luottaa rehellisesti omiin tunteisiimme ja kokemuksiimme. Jos velvollisuudentuntoisesti pyrimme luottamaan vain siihen, mitä me kuvittelemme että meidän pitäisi tuntea, niin ei siitä enää nykyaikana paljon hyvää seuraa. Meidän on myös tunteissamme luovuttava vanhasta painolastista voidaksemme tavoittaa aidon henkisyyden.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kristus, pitkäperjantai, valo, uskonto, tunteet

Sisäinen ohjaus

Torstai 26.1.2017 klo 0:39 - Matti Kuusela

Hei Rakkaat ystävät,

Vuorokausi vaihtuu vajaan minuutin kuluttua, ja tässä istun. Olen saanut Enkelimaasivuja parannetuksi, mutta paljon on vielä tehtävää, jotta saan ne kokonaan ajan tasalle. Se tuntuu mukavalta, että olen saanut lisättyä Henkisiin kirjoituksiin muutamia huippuotteita Rudolf Steinerilta. Ja niitä on tulossa lisää. Minulla on suomennettavia kopioita lähes täysi kansiollinen.

Kansainvälinen tilanne on menossa yhä hurjemmaksi, ja onhan meillä ihmeteltävää Suomenkin tapahtumissa. Mutta nyt asiaan.

Steiner_Krveistoksen_aarella.png

Kristuksen teot

Olen jälleen tänään lukenut Steinerin esitelmiä Kristuksen neljästä suuresta teosta ihmiskunnan hyväksi. Oikeastaan ne ovat tekoja, joita ilman ihmiskuntaa tässä muodossa ei olisi voinut syntyäkään.

Nämä teot alkoivat jo maan edellisissä ruumiistuksissa, mutta ne kaikki ovat toistuneet myös nykyisen maan aikana. Ensimmäinen näistä teoista oli ihmisen fyysisen ruumiin kohottaminen vapaaseen tasapainoon, maasta irti, niin että me saatamme myös havaita maailman ympärillämme vapaasti ja objektiivisesti. 

Toinen teko oli ihmisen eetteriruumiin tasapainotus niin, että ihmiselle syntyi mahdollisuus ilmaista omia sisäisiä tuntemuksiaan vokaalisena alkupuheena. Tämä tapahtui atlantislaisen ajan alkupuolella, ja se oli myös aikaa, jolloin ihminen pystyi kuuntelemaan luonnon puhetta, tuulten ja vesien viestintää.

Kolmas teko tapahtui Atlantiksen loppupuolella. Siinä ihmisen sielullisuutta tai astraaliruumista tuettiin niin, että syntyi mahdollisuus ulkopuolisen maailman objektiiviseen kuvaamiseen. Muistathan, miten Joukahainen kertoo tästä vaiheesta Kalevalassa: räppänä on liki lakea, liki lieska kiukoata. Kysymys on aivan valtavasta uuden maailman avautumisesta tietoisuudelle.

Ja neljäs vaihe on minuuden pelastaminen. Ihmisellä oli jo kyllä minuus, mutta minuudelle kaikkein lähin sisäinen toiminta on ajattelu. Ajattelu oli puhdistettava tai kohotettava niin, että se pystyy seuraamaan ja tukemaan ihmisen minuuden kasvua ja kohoamista.

Tästä Kristuksen teosta on nyt kulunut kaksi tuhatta vuotta, ja kulttuurisesti elemme edelleen hieman ymmälle siitä, mikä minuuden rooli on. Minuus on meissä juuri se, mikä näitä asioita ihmettelee. Minuus on se, joka valitsee, mitä sisäisiä tietoisuuden polkuja se tahtoo käyttää havaitakseen itsensä. 

Selvänäköisyys

Vanha selvänäköisyys, jota nimitetään myös atavistiseksi, oli sellaista, joka kumpusi ihmisen ruumiillisuuden kolmesta eri tasosta kuin ikivanhojen tietoisuustilojen muistona. Uusi selvänäköisyys on sellaista, joka syntyy ihmisminän voimasta. 

Kun minuus saa ajatusvoimat niin herkällä ja joustavalla tavalla haltuunsa, että ajattelu kykenee tietoisuuttaan kadottamatta kohoamaan astraaliruumiin perustasta, silloin se on kypsä selvänäköisyyteen, henkisten maailmojen tutkimiseen.

Ja kun minuus saa samalla tavoin tunteet sisäiseen ohjaukseen, niin että niistä tulee vapaita ruumiillisesta perustastaan, syntyy toinen, vielä korkeampi selvänäköisyyden taso.

Ja vielä korkeampi selvänäköisyyden muoto syntyy siitä, että minuus pystyy vapauttamaan tahdon, tahtomisen, irti ruumiillisesta perustasta. 

Mutta tavallaan on väärin kutsua näitä tietoisuuden tulevia muotoja selvänäköisyydeksi tai -tietoisuudeksi, koska noihin ilmaisuihin sisältyy niin paljon vanhaa ja sellaista mikä ei enää ole ajanmukaista.

Nyt kun oikein ajattelee, niin tämä ajattelun, tuntemisen ja tahtomisen kohoaminen minuuden voimasta ei oikein mitenkään voi olla mahdollista ilman noita Kristuksen tekoja. Maan piirissä täytyy olla jokin voima, joka tasapainottaa ja kantaa ihmistä silloin, kun hän nostaa ajattelunsa ylös maasta kuin lentäjä helikopterin. Nämä perusmahdollisuudet Kristus on istuttanut maan ja ihmiskunnan piiriin noilla kolmella ensimmäisellä teollaan, ja neljännellä sen, että meissä on tuo sisäinen lentäjä, joka ymmärtää miten ajattelun helikopteri pidetään tasapainossa ja miten sitä liikutetaan.

Vertauksenomaisesti on tärkeää ymmärtää, että tullaksemme ajattelun helikopterilentäjiksi meidän on itse kyettävä ohjaamaan ajatteluamme hallitusti ja herkästi kaikissa tilanteissa, tuulissa ja sateissä, myrskyissä ja suurkaupungeissa. Meidän on itse sisäistettävä jokainen ohjausliike.

Kuva: Rudolf Steiner ateljeessaan veistämässä suurta Kristus-veistosta. 

1 kommentti . Avainsanat: tietoisuus, Kristus, selvänäköisyys, ajattelu, minuus, Steiner

Seison oman maailmani keskellä

Perjantai 20.1.2017 klo 19:00 - Matti Kuusela

On ihmeellisen lohduttavaa saada kuulla, että myös Kristuksella on oma historiansa. Minusta on aina ollut vaikea kuvitella Kristusta todellisena ihmisten veljenä tai ystävänä, jos hän vain yhtäkkiä olisi tullut jostain korkeuksista.

Mutta kun hänellä on historia, ja hän on osallistunut ihmisen ja maan kehitykseen aivan alusta saakka. Hän ei ole ollut mukana ainoastaan nykyisen maaplaneettamme kehityksessä, vaan on ollut täysin mukana myös myös niissä kolmessa aikaisemmassa maassa tai aurinkokunnassa, jotka ovat edeltäneet tätä nykyistä todellisuuttamme. Kun sitä miettii, kokee kaiken paljon ymmärrettävämpänä kuin ennen.

Antroposofia_olento.jpg

Ensimmäinen maailma

Olen tästä ensimmäisesestä maailmasta kirjoittanut jo aikaisemminkin, mutta asioilla on valtavan paljon näkökohtia. Ensimmäinen maailma oli siis kosmos tai aurinkokunta, jossa kaikki oli lämpöä. Kaikki oli lämmön erilaisia sävyjä ja liikettä. Tuo alkulämpö sisälsi kaikki nykyiset planeetat, kuun ja auringon ja jopa pyrstötähdet silloisessa alkulämpömuodossaan. Ja sillä planeetalla oli myös oma ihmiskuntansa, joka luonnollisesti kävi ihmisvaiheensa läpi hyvin erilaisessa muodossa kuin me nyt täällä fyysisessä ja aistillisessa maailmassa. 

Tuon ajan ihmiset ovat nyt suurenkeleitä. Yksinkertasiesti esitettynä kaikki enkelikunnat kohoavat yhden maan elämän aikana yhden askeleen ylöspäin. Ensimmäisen maan ihmiskunta nousi toisessa vaiheessa enkeleiksi, kolmannessa vaiheessa arkkienkeleiksi ja neljännessä eli nykyisessä vaiheessa suurenkeleiksi. Heitä nimitetään myös alkuhengiksi juuri sen takia, että heillä on omakohtainen kokemus ihmisenä olemisesta aivan alussa, eli siis maan ensimmäisessä elämässä.

Kivikunnan tietoisuus

Tuona vanhana aikana ihmiskunnan tietoisuus vastasi suunnilleen nykyistä kivikuntaa. Jotain tapahtui, jotain liikkui, mutta mistään ei oikein tiennyt minne mikin ankkuroituu. Siksi ei oikeastaan voi puhua edes tietoisuudesta. Ehkä tajunta on parempi ilmaisu.

Jo silloin Kristus oli se luova voima, joka oli kaiken kehityksen taustalla. Jotta tajunnasta saattoi kehittyä tietoisuutta, oli tapahtumille luotava keskus. Siihen ei kukaan niistä valtavan monista enkelikuntien jäsenistä, jotka tähän luomistyöhän osallistuivat, kyennyt. Sen saattoi tehdä vain Kristus itse, hän joka oli kaiken pannut myös alkuun.

Kristuksen oli asetuttava luomisensa sisään. Hänen oli asetuttava alkuperäisen lämpöliikkeen keskelle, täysin liikkumatta. Ja täysin ilman lämpöä, jääkylmän olemisen tilaan.

Tuossa tilassa Kristus loi pystysuoran yhteyden maasta tai sen syvyydestä Isä-jumalaan. Se oli ristin pystypuu.

Ja tällä pystysuorassa liikkumatta seisomisella oli valtavat seuraukset koko ihmiskunnan kehitykselle. Kun lapsi ensimmäisen kerran nousee seisomaan omille jaloilleen, hän toistaa tämän Kristuksen ensimmäisen suuren teon.

Ja kun me katselemme ympärillemme ja näemme aisteillamme tarkkaan, mitä ympärillämme on, sekin mahdollisuus perustuu tähän Kristuksen alkutekoon. Myös koko pään muodostuminen erilleen maasta on siitä seurausta.

Omilla jaloilla

Kun me siis seisomme omilla jaloillamme, me tukeudumme tähän Kristukseen ensimmäiseen suureen kehityslahjaan maan ensimmäisessä inkarnaatiossa, vanhassa Saturnuksessa.

Tämä psytysuorassa omilla jaloillaan seisominen on edelleen meidän itsetietoisuutemme perusta. Se on se asento, jossa voin kokea, että tässä olen minä itse.

Minä olen oman maailmani keskus.

Kokeile sitä. Nouse ylös ja asetu seisomaan huoneesi keskelle. Asettele itsesi niin, että tunnet yhteyden ylös ja alas, eteen ja taakse, vasemmalle ja oikealle. Kokeile millä tavoin tunnet parhaiten voimasi ja vapautesi, omassa itsessäsi. Seiso siinä hetken aikaa ja seuraa mitä tapahtuu. Tämä on hyvä ja voimista harjoitus.

Rakkaudella
Matti

Kuva: Maalaus henkisestä olennosta, jota voimme nimittää Ihmis-Sofiaksi, maailmanviisaus Sofian inhimilliseksi ulottuvuudeksi. Hän on myös se olento, joka toimi Luukkaan evankeliumin Jeesus-lapsen äitinä, tai olento joka lapsen äidin sielun täytti.

3 kommenttia . Avainsanat: Kristus, pystysuoruus, vanha Saturnus, tietoisuus, suurenkelit

Maan henkinen historia

Perjantai 13.1.2017 klo 19:43 - Matti Kuusela

Maan neljä elämää

Tänään tuntui hyvältä palata siihen, miten meidän maapallomme ei ole täällä maailmankaikkeudessa vain juuri nyt, tällaisena ihmeellisenä planeettana kuin se on, vaan se on käynyt jo aikaisemmin läpi monta kehitysvaihetta.

Kaikki mitä me näemme ympärillämme, on ollut olemassa jo aikaisemmissa vaiheissa, eri muodossa. Maailman henkinen ohjaus johtaa kaikkea eteenpäin, ja niin että kaiken uuden on aina jollain tavalla perustuttava vanhaan.

Me tunnemme esimerkiksi sen valtavan viisauden, joka sisältyy meidän fyysiseen ruumiiseemme. Se meissä onkin kaikkein vanhinta. Fyysinen kehomme alkoi kehittyä jo siinä maapallossa, joka ei ollut edes nykyistä edeltävä, vaan tuo maa oli olemassa kolme suurta kehityssarjaa sitten. Se oli maa, jossa ei ollut vielä mitään kiinteää ainetta, ei mitään, minkä nykyiset aistimme saattaisivat havaita, vaan se oli maa, joka muodostui pelkästään puhtaasta yliaistisesta lämmöstä.

heijastuva_saari_talvella

Kaikki alkaa lämmöstä

Kuvittele siis suurta henkisen lämmön muodostaa taivaankappaletta, joka on kooltaan suunnilleen nykyisen Saturnuksen kiertoradan suuruinen. Siksi tätä ensimmäistä maata tai oikeiastaan aurinkokuntaa nimitetään vanhaksi saturnukseksi.

Tämä saturnus oli kuitenkin täynnä elämää ja liikettä ja kehitystä. Monet henkiset olennot asuivat sen piirissä ja vaikuttivat siihen. Nämä olennot ovat nykyisen kohonneet korkeammille tasolle. Ja meistä ihmisistä oli olemassa vain se lämpäruumis, joka sitten kolmena tähti-inkarnaationa kehittyi meidän nykyiseksi fyysiseksi ruumiiksemme.

Sitten suuren kosmisen lepovaiheen jälkeen kehittyi uusi aurinkokunta. Siihen tuli mukaan valo ja ilma, ja kehittyneempi kasvinomainen elämä.

Seuraavassa aurinkokunnassa ilman ja valon täyttämä lämöplaneetta alkoi muodostaa olentoja, jotka kehittivät vedenomaisessa maailmassa sisäistä elämää. Tämä oli myös se vaihe, jolloin nykyiset enkelit täyttivät koko planeetan tai aurinkokunnan viisaudella. Siksi kaikki se, mitä me voimme havaita ulkopuolellamme, tai itsessämmekin, on valtavan kosmisen viisauden täyttämää.

Ja jälleen taon jälkeen alkaa kehittyä uusi tähti, nykyinen maa. Se kiinteytyy fyysiselle tasolle saakka, ja kun sen olentojen rakenteessa elää syvä viisaus, se antaa mahdollisuuden sille, että nyt syntyvälle uudelle ihmiskunnalle voidaan antaa itsetietoisuus, minuus. Jokaiselle ihmiselle lahjoitetaan henkisten valtojen toimesta oma yksilöllinen minä.

Kristus-minä

Minuuden itsenäistyminen ja kirkastuminen ei kuitenkaan ole mikään yksinkertainen asia. Todellisen mnuuden edellytyksenä on, että se on vapaa. Jotta aito ja vapaa ja rakkauteen ja luovuuteen kykenä ihmisminä voi syntyä, sen on vapautettava itsensä kaikista ajatustason, tunteiden ja kollektiivisten uskomusten sidoksista. Sen on pystyttävä luomaan oma totuutensa oman enkelinsä kanssa yhteistoiminnassa. Täysin vapaasti.

Se on valtava kosminen tehtävä, joka on täynnä mitä erilaisimpia hankaluuksia. Mutta oman minän vapauttaminen ja selkeyttäminen on juuri maan ja aurinkokuntamme nykyisen inkarnaation tehtävä.

Rakkaudella

Matti

Maan inkarnaatioiden henkiset nimitykset:

1. Vanha Saturnus

2. Vanha aurinko

3. Vanha kuu

4. Nykyinen maa

 

1 kommentti . Avainsanat: maa, kehitys, henkisyys, enkelit, viisaus,

Loppiaisviesti

Perjantai 6.1.2017 klo 10:23 - Matti Kuusela

Kolme kuningasta

Hei ystävät,

Jouluajan kolmetoista päivää alkavat olla ohi, ja loppiainen merkitsee niiden päättymistä. Siinä missä jouluaatosta alkoi Luukkaan evankeliumin lapsen aika, olemme nyt Matteuksen joulun lapsen päivässä. Tämä on sen tapahtuman muistojuhla, jossa kolme kuningasta saapui itäisiltä mailta.

He lahjoittivat lapselle kultaa ajattelun uhrina, suitsuketta tunne-elämän uhrina ja mirhaa tahdon uhrina. Tämä sana uhri on meidän aikanamme hieman hankala. Siinä ei ole mitään uhrautumista, vaan se on jotain hyvin kaunista, vapaata ja tietoista. Monet uskonnolliset sanat ovat kärsineet ylimääräisestä sentimentaalisuudesta. Uhri merkitsee varsinaisesti tarjota. Se merkitsee, että olen herännyt tietoisuuteen siitä, että voin osallistua johonkin korkeampaan, johonkin mikä rakentaa tulevaisuutta meidän ihmisten ja henkisen maailman yhteistyönä. Vapaasti.

Kolme_kuningasta_joulukortti.jpg

Uuteen alkuun

On hyvä tietää, että sekä Luukkaan että Matteuksen joulunlapsien historialliset syntymäpäivät olivat hieman eri aikaan. Luukkaan vähän aikaisemmin syksyllä, Matteuksen vähän myähemmin talvella, ja luonnollisesti myös eri vuosina.

Nämä muistojuhlat on sitten henkisen opastuksen avulla siirretty kohtiin, jossa ne parhaiten vastaavat vuoden elämänvoimien kiertoa, eli antavat eetterimaailmalle uutta voimaa juuri oikeissa kohdissa.

Luukkaan lapsi herättää tunnevoimia syvällä sisimmässämme. Sitä seuraavien pyhien päivien aikana elämänmaailma käy läpi kaikki neljä luonnonkuntaa ja yhdeksän enkelikuntaa, mikä yhdessä tekee juuri kolmetoista. Ja toiselta suunnalta katsottuna kolmetoista on juuri Kristus ja apostolit, tai Kristus ja kaksitoista Eläinradan henkistä voimaa.

Uudesta vuodesta alkaa Matteuksen Jeesus-lapsen aika, ja loppiaisena me kohoamme tämän kuningaslapsen yhteyteen, joka antaa voimansa koko tulevalle vuodelle. Luukkaan joulu on kosmishenkinen syventyminen, Matteuksen joulu taas tiivistyy siihen, miten nämä voimat voivat elää ihmisessä ja viedä kehitystä eteenpäin.

Kolmen kuninkaan lahjat merkitsevät siis sitä, että ihmissielun kolme voimaa tahtoo kuunnella uutta henkistä opastusta, sitä miten Kristuksen meille antamat lahjat liittyvät maalliseen viisauteen ja tietoisuuteen. Luukkaan paimenet ja Matteuksen kuninkaat elävät molemmat sieluissamme.

Korkeampi minä

Matteuksen kuninkaat kertovat meille myös ihmisen korkeamman minän synnystä. Jeesuksen aikana ihmisminä oli vaikeassa tilanteessa henkisen ja maallisen maailman välillä. Minuuden maallinen puoli esti ihmistä näkemästä kumpaakaan maailmaa selvästi ja vapaasti. Kristuksen teon myötä ihmisminä jakaantui kahteen osaa, maalliseen ja korkeapaan. Minuuden maallista puolta voimme kuvata tietoisuudeksi ja korkeampaa puolta omaksitunnoksi.

Varsinainen minuuskokemus vapautui "kiinteästä" minästä ja se toimii nyt dynaamisena voimana näiden kahden, maallisemman ja henkisemmän välillä. Kristuksen henkinen nimi, Minä olen -voima on se, joka pitää ihmiskunnalle tämän alemman ja korkeamman minuuden välisen yhteyden vapaana.

Jotta tämän "Minä olen" -nimen voi ymmärtää oikein, se on lausuttava hyvin avarasti, valoisasti ja hartaasti. On hyvä kokeilla, miten henkinen Minä olen eroaa maallisesti. Kun lausut "minä olen" maallisesti ja voimaa käyttäen tai painokkaasti, se ei ole tämä Kristus- minä olen. Ja nyt kun lausut sanat uudelleen valoisasti ja laajasti, voit huomata, miten tämä "minä olen" ei ole kiinnittynyt materiaan vaan se loistaa ja soi vapaana.

Tämä vapaa ja mihinkään kiinnittymätön Minä olen meissä on se voima, joka antaa mahdollisuuden nykyaikaiseen viisauteen. Viisauden uusi henkinen muoto on sitä, että me omasta minä olen -kokemuksestamme käsin voimme vapaasti katsoa kumpaankin maailmaan, maalliseen kaikkine ongelmineen, ja henkiseen omantunnon maailmaan.

On tärkeää ymmärtää, että meidän on katsottava kumpaankin suuntaan vapaasti. Meidän ei tarvitse taistella pahaa vastaan, kuten Vuorisaarnakin ilmoittaa. Ei meidän tarvitse pyrkiä myöskään erityisen "hyviin" tekoihin, koska siinä me helposti kadotamme sisäisen tasapainomme. Tästä vapauden ja rakkauden tilasta me voimme etsiä ja luoda omia rakkauden tekojamme. Niitä, jotka ovat oikeita ja hyviä juuri nyt.

Rakkaudella
Matti

Kuva: Anitalta ja Karilta saatu joulukortti.

1 kommentti . Avainsanat: loppiainen, kolme kuningasta, Luukas, Matteus, lapsi, evankeliumi, Kristus, uhri, tietoisuus, alempi minä, korkeampi minä

Joulusta loppiaiseen

Perjantai 30.12.2016 klo 0:19 - Matti Kuusela

Joulusta loppiaiseen

Jouluyön epistola eli aikarukous Kristiyhteisössä on tavattoman kaunis, kuten myös muiden kirkkovuoden vaiheiden epistolat ovat. Tämä yön sydämessä lausuttavan rukouksen alkukuuluu minun omana suomennoksenani:

Maanyöhön
Aistipimeyteen
Säteilee hengen
Parantava armonvalo

Kun adventtiaika on täynnä odotusta, tulee jouluyönä hetki, jolloin aika on nyt. Juuri nyt säteilee ihmissisimmässä hengen parantava valo. Saksalaisessa Fenster zur Kosmos eli Ikkuna taivaaseen -kirjassa kertoo enkeliolento nimeltä Suuri, miten ihminen voi jouluyön palveluksessa hetken aikaa kokea omat korkeammat olemuspuolensa kuin tulevaisuuden aavistuksena.

kolme_kuningasta.jpg

Toinen aikarukous

Varhaisaamun epistola lähtee liikkeelle aivan toisenlaisella voimalla. Yön herkän hengentasapainon jälkeen tämä rukouksen alku lähes jyrisee henkistä voimaa:

Isällinen maailmanperusta:
Sielumme tuntee
Parantavan luovan Sanan
Lähestymisen;
Siunaten virratkoon meille hänen voimansa...

Kun yön epistola on täynnä herkkää hengenaavistusta, on tämä epistola vahvasti tunnepainotteinen. Yksi sen keskeinen piirre on, että Kristus antaa meille jotain itsestään, vaatimatta siitä mitään. Sitä on siunaus. Ja se on myös parantavaa.

Aamun aikarukous jatkuu sillä, miten meidän huuliltamme voi virrata parantava sana, toisin sanoen se voi ulottua aivan fyysiselle tasolle saakka. Se on yhteydessä sydämen, tai oikeastaan veren lämpöön. Se on yhteydessä myös tahtoon. Kun ihminen tiedostaa omassa vapaudessaan sen, mitä hän varsinaisesti tulevaisuudelta tahtoo, hänellä on mahdollisuus vaikuttaa myönteisesti kosmoksen kehitykseen.

Kolmas aikarukous

Aamupäivän epistola alkaa:

Kristus, isällisen maailmanperustan
Ilmentävä luojahenki
On ylentänyt maanruumiin...

Kristus on ylentänyt maanruumiin niin, että hän voi siinä asua. Tässä kolmannessa aikarukouksessa tulemme suoraan keskelle todellisuutta. Aikarukouksen voi ymmärtää vain niin, että Kristus on todellinen olento. Maa on todellinen olento. Ne eivät ole vain jotain, mistä puhutaan.

Kun alkaa ymmärtää Kristuksen todellisuutta, voi samalla alkaa oivaltaa, että myös minun tekoni ovat todellisuutta. Ne eivät ole vain sitä, mitä minä nyt tässä teen, vaan ne ovat osa maailman tapahtumista.

Tietysti se mitä teen, on osa maailmaa. Mitä sitten on se lisä, jonka Kristus siihen tuo? Se on lähinnä se, että Kristuksen kautta tekomme voivat liittyä maailman elämään Hänen kantamanaan.

Ja Kristus voi auttaa meitä löytämään omalla tiellämme juuri sen tason, sen keskitien, joka kulkee elävää ja luovaa tietä hedelmättömän hengenharhan ja liiallisen ainesidonnaisuuden välillä.

Kristus on ylentänyt maanruumiin niin, että hän voi siinä asua. Ja se merkitsee, että me saamme kukin omalla tavallamme etsiä sitä tietä, joka vähitellen liittää ihmisen uudelleen maailmankaikkeuteen, sen olentojen elämään rakentavalla tavalla.

Jeesus-lapset

Kuten jo loppiaisen nimi kertoo, jouluaika kestää loppiaiseen saakka ja joulun pyhät päivät ja yöt laajentuvat koko tälle ajalle.

Jouluaatosta uudenvuodenaattoon kuljemme erityisesti Luukkaan evankeliumin lapsen kanssa, hänen jota paimenet kumarsivat ja jolle taivaalliset enkelikuorot lauloivat.

Uudestavuodesta loppiaiseen kuljemme enemmän Matteuksen evankeliuminen Jeesus-lapsen kanssa. Hän oli se kuningaslapsi, jota tietäjäkuninkaat tulivat tervehtimään. Se herättää kysymyksen, miten voin itse oppia uhraamaan tietoni, tunteeni ja tahtoni näiden kuninkaiden tavoin?

Sen voi ilmaista myös, miten voin antaa sisäisen lapseni uudistaa ajatusvoimani (kulta), tunnevoimani (suitsuke) ja tahdonvoimani (mirha) niin, että voin lähteä uuteen vuoteen uudistumaan kykenevänä ihmisenä!

2 kommenttia . Avainsanat: joulu, Kristiyhteisö, epistola, Kristus,

Vanhemmat kirjoitukset »