Matin blogi

Voiman meditaatio

Perjantai 11.8.2017 - Matti Kuusela

Olen tosi iloinen tästä Rudolf Steinerin nyt julkaistusta voiman meditaatiosta, vaikka en ole vielä ehtinyt edes kokeilla sitä. Steiner antoi tällaisia sekä aamu- että iltameditaation käsittäviä meditaatio-ohjeita henkilökohtaisesti ja pyydettäessä lähinnä esoteerisen koulunsa oppilaille.

Meditaatio on annettu Englannissa ja englanniksi, englantilaiselle. 

AAMULLA

Kuvittele itsesi kosmiseen tilan keskelle. Valo ympäröi sinut ja sinulle kaikuu ääni neljästä ilmansuunnasta, pohjoisesta, idästä, etelästä ja lännestä. Ääni lausuu sinulle:

"Ole vahva minässäsi. Anna sydämesi maailmanhengelle."

"Be a strong I. Give thy heart to the Spirit of the World."

Ole sielussasi hyvin hiljaa tämä meditaation jälkeen.

ILLALLA

Käy mielessäsi läpi päivän tapahtumat päinvastaisessa järjestyksessä, illasta aamuun. Kuvittele olevasi kosmisen tilan syvyyksissä, Pimeyden ympäröimänä, ja että puhut Idässä olevalle Täysikuulle.

"Tulen Minässäni vahvaksi. Annan sydämeni maailmanhengelle."

"I will be a strong I. I will give my heart to the Spirit of the World."

Ole sielussasi hyvin hiljaa tämän meditaation jälkeen.

- Rudolf Steiner

Minä ja minuus

Meditaation asetelma on tuttu monista Steinerin antamista esoteerisista meditaatioista. Aamulla maailmankaikkeus puhuu unesta heräävälle ihmissielulle. Ja illalla ihmissielu vahvistaa maailmankaikkeudelle oman päätöksensä. Luonnollisesti maailmankaikkeus tässä tarkoittaa enkeliolentoja, jotka ovat aina kanssamme.

Maa on erikoinen paikka. Aurinko ja kuu pitävät maan tasapainossa niin, että meillä on täällä sopivalla vauhdilla kehittyvä keho ja mahdollisuus vapaaseen ajatteluun.

Nykyaikana minuus sekoittuu usein egoismiin. Ego on alkuperäinen kreikan minää tarkoittava sana. Egoismi merkitsee minän heikkoutta niin, että se ei kestä omassa itsessään vaan samaistuu joihinkin muihin ilmiöihin, sielulliselta aina aineelliselle tasolle saakka.

Siksi minän tai minuuden vahvistuminen oikealla tavalla merkitsee egoismista vaautumista. Se merkitsee yleisemminkin vapautumista. Ja jos kysymme, mihin ihminen pohjimmiltaan vapautta tarvitsee, niin vastaus voi lopulta olla vain - mahdollisuuteen tehdä hyvää maailmassa.

Tässä meditaatiossa englanninkielisellä ja suomenkielisellä meditaatiolauseella on yksityiskohdissaan huomattavan erilaisia sävyjä. Se ei johdu pelkästään kielestä, vaan siitä että eri kansoilla ja kielilla on omat tapansa ymmärtää ja katsoa asioita. Henkisemmin ilmaistuna se merkitsee, että eri kansoilla on omat kielen-, ajattelun- ja kansanhenkensä, jotka ovat aivan todellisia enkeliolentoja, persoonallisuuksia, joilla on omat tapansa hahmottaa maailmaa.

Orion_nebula2.jpg

Päivän taaksepäintarkastelu

Taaksepäintarkastelu on yksi Steinerin antamia perusharjoituksia. Katsomalla päivän tapahtumat päinvastaisessa järjestyksessä me ikäänkuin kelaamme päivän filmin takaisin rullalle. Se auttaa myös unen saavuttamisessa ja lopettaa päivän tapahtumien turhan pyörimisen mielessä.

Taaksepäin tarkastelu vahvistaa myös mielikuvitusvoimia ja auttaa niitä vapautumaan aistimaailman sidonnaisuudesta. Se taas vahvistaa kykyä havaita mikä on totta ja todellista, ja mikä ei. Vapaa mieli on herkempi ottamaan vastaan hengen aitoa opastusta.

Lisäksi taaksepäintarkastelu valmistaa yön tapahtumiin, sillä astraalimaailmassa aika virtaa päinvastaiseen suuntaan kuin fyysisessä maailmassa. Kun harjoittelemme tätä toista suuntaa jo päivätietoisuudessa, silloin olemme valmiimpia ymmärtämään sielunmaailman tapahtumia.

Taaksetarkastelun voi hyvin aloittaa yksinkertaisesti. Voi valita aivan vapaasti jotain pieniä tapahtumia, ja kun pystyy seuraamaan mitä tapahtuu esimerkiksi kulkiessasi oven kautta tai juodessasi vettä, voit vähitellen laajentaa tapahtumia. On turha yrittää liikaa. Parempi on pysyä harjoituksissa siellaisella tasolla, jossa ne ovat mielenkiintoisia ja vahvistavia.

Voima

On hyvä tietää, että tällainen voiman meditaatio on olemassa. Yksi etenkin nuoremmille hankala asia henkisessä kehityksessä on, siihen tarvitaan aikaa, eikä kannata tehdä harjoituksia joihin ei ole valmis. Tilanne on sama kuin urheilussakin: kuntoa ja suorituskykyä on rakennetteva perusteista lähtien.

Meditaatiossa se merkitsee esimerkiksi sitä, että jos aivan hirmuisesti haluat lisää voimaa tai olet ahdistunut, niin sinun kannattaa vielä tehdä töitä perusteiden kanssa. Näitä perustavia harjoituksia Steiner kuvaa kirjansa Henkisen tiedon tie alussa. Ne ovat myös harjoituksia, jotka mielellään jättää syrjään, kun haluaa kiirehtiä eteenpäin. Mutta palaan tähän kysymykseen myöhemmin.

Jos sinusta siis tuntuu, että tämä meditaatio on liian vaativa, niin luultavasti niin on. Jatka etsimistä, jatka perustyötä, ole aina valmis löytämään uutta. Mutta jos vaikka vain muistat tämän meditaation olemassaolon, se vaikuttaa sielussasi hyväätekevänä voimana.

Jos koet meditaation sopivan sinulle nyt. Onnittelen.

Sain tämän meditaation tietooni vasta tänään, joten en ole kokeillut sitä itse. Ennakolta kuitenkin tuntuu, että tämä on juuri sitä, mitä olen kauan etsinyt.

Ja jos sinä alat tehdä tätä meditaatiota, niin olen iloinen jos kirjoitat siitä. Tehdään töitä yhdessä :)

Matti

5 kommenttia . Avainsanat: voima, oma voima, esoteerinen, meditaatio, Steiner

Juhannuksen kosminen valo

Perjantai 23.6.2017 klo 23:24 - Matti Kuusela

Juhannus muistuttaa meitä Johanneksesta, Johannes Kastajasta, jonka mukaan tämä juhla on nimetty. Johannes Kastaja oli se, joka valmisti tietä Kristukselle. Sen voimme nähdä myös tässä kesäyön valon juhlassa.

Kun aurinko valaisee myöhään kesäiseltä taivaalta, se muistuttaa meitä siitä, että kerran oli suuri ihminen, joka astui alas taivaallisesta olotilasta, joka ensimmäisenä ihmisenä laskeutui maiseen aineelliseen ruumiiseen. Tämä Aatami tai Adam oli se olento, joka ihmisenä suoritti sen aineellisuuteen laskeutumisen, jonka Kristus myöhemmin toteutti jumalaolentona. Myös sillä tavoin Johannes Kastaja, Adam-sielu, ennakoi Kristuksen astumista maan piiriin.

Ja niinkuin voimme edelleen kuvitella ensimmäisen ihmisen kesäyön taivaallisessa valossa maan ympärillä, niin voimme sielun silmin nähdä, miten vielä korkeampi olento Kristuksena täyttää tuon maan auran, ja yhdessä enkelien kanssa työstää tätä valoa ja ihmissielua niin, että kesäyön valo ja ihmissielut voivat löytää toisensa.

Uriel_the_Archangel_Cairo.jpg

Juhannuksen aurinkoviisaus

Pääsiäisenä maan sisäisyydessä vallinnut elämä alkoi kohota luonnon heräämisen myötä maan pinnalle, ja juhannuksena se noussut kosmisiin sfääreihiin saakka, niihin korkeisiin piireihin, jonne me kokkotulien myötä pyrimme lähettämään myös oman sielullisuutemme.

Mutta sielunelämämme korkeammat tasot ovat siellä, kaukana kosmisten piirien korkeuksissa, joissa aurinko puhuu meille. Auringon henkisyys uudistaa meidän sielumme juhannuksen aikaan, antaa kuin uudet ohjelmat, jotka kantavat meitä aina jouluyön syvään sisäisyyteen saakka, jossa ne jälleen uudistuvat, mutta nyt maan sydänpiiristä lähtien.

Arkkienkeli Uriel on se henki, joka keskikesällä vaikuttaa ihmiskunnan kosmisena ohjaajana. Tämä kultainen enkeli ohjaa eleillään aurinkoviisautta niin, että se voi tulla ihmissielullisuuden piiriin hedelmällisellä tavalla.

Ja samalla kun Uriel vaikuttaa korkeuksissa, on arkkienkeli Rafael kanssamme maan päällä, enemmän näkymättömissä. Tämä suuri syntymän enkeli varmistaa sen, että Urielin korkeat opetukset syntyvät sieluissamme oikealla ja terveellisellä tavalla.

Maan sielullisuus

Esitelmässään vuodenaikojen kiertokulusta 31.3.1923 Rudolf Steiner kuvasi kauniisti tätä juhannuksen hetkeä, jolloin maa on täysin suorittanut uloshengityksensä:

"Maan koko sielullisuus on valautuneena kosmiseen tilaan, avautunut kosmisuuden piiriin. Maan sielullisuus täyttää itsensä aurinkovoimin, tähtivoimin. Kristus, joka on liittynyt maan sielullisuuteen, yhdistää myös voimansa tähtien ja auringon vaikutuksiin, jotka aaltoillen tulvivat kaikkeudelle avautuneeseen maan sielullisuuteen. On juhannus, keskikesän aika. Maa on suorittanut täyden uloshengityksen."

Entisajan vihityt elivät voimakkaasti mukana tässä maansielun uloshengityksessä, mutta nyt on meidän kaikkien yhä enemmän opittava kokemaan heidän tavallaan. Steiner luonnehti tätä kokemusta tähän tapaan:

"Elämme sieluinemme kosmisessa tilassa. Elämme auringon ja tähtien keralla. Ja kun katsomme maahan, joka on täynnä versovia kasveja, avautuvia kukkia, ja joka on luonut itsestään kaikki ihmeelliset eläimet, niin näemme versovissa, kukkaan puhkeavissa kasveissa, värikkäissä, värejä säihkyvissä kukissa, näemme hyönteisten hyörinässä, ilmaa halkovissa linnuissa, joiden höyhenpeite läikkyy mitä moninaisemmin värein, näemme kaikessa tässä kuin maasta huikasevasti heijastuen kaiken sen, mitä sielumme omaksuu silloin kun jätämme maan ja liitymme maan kaikkeuteen virtaavaan hengitykseen, elääksemme kosmisesti emmekä maallisesti.
Mutta se mikä kasvaa maasta tuhansien värein versoen, on kohti kosmosta, on laadultaan samaa, mutta se on maan päällä vain heijastusta, kosmoksesta heijastuvaa voimaa, kun me ihmisinä kannamme sieluissamme tätä voimaa sellaisenaan."
Näihin Steinerin sanoihin sisältyy tavattoman paljon. Ja nämä lauseet on ehkä luettava uudelleen, jotta oikein oivaltaa, mitä ne merkitsevät: meidän sieluissamme elää todelllisena se, mikä kosmoksen heijastuksena ilmenee luonnon koko rikkaudessa ja ihmeellisyydessä. Juhannus on oikea aika sen tajuamiseen.

Rakkaudella
Matti

Fresko Uriel, Kairossa sijaitsevasta vanhasta kirkosta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: juhannus, valo, Kristus, Uriel, pääsiäinen, Rafael, luonto, Johannes Kastaja, Aatami, Adam, valo, aurinkoviisaus

Pääsiäisajatuksia - tie juhlaan

Perjantai 14.4.2017 klo 19:09 - Matti Kuusela

Olin ihmetellyt kauan, miksi pääsiäinen ja siihen liittyvä kuolema osuu juuri kevääseen, uuden syntymisen ja kasvien heräämisen aikaan. Tuo kysymys palasi mieleeni yhä uudelleen. Ja sitten tänä keväänä vastaus tuli aivan selkeästi: Koska pääsiäisjuhla on kevään ja uuden syntymisen juhla, niin täydellinen uudistuminen edellyttää sitä, että vanha kuolee pois. Kokonaan.

Sen juuri Kristus teki. Omassa olemuksessaan. Vanha ruumiillisuus ei enää kestänyt, vaan hän jätti sen kokonaan pois. Mutta se, mikä ruumiillisuudessa oli uusiutuvaa ja henkistä, se muodosti nyt uuden, aineettoman ruumiin, voimaruumiin. Se on sama prosessi, jonka koko ihmiskunta kykenee aikanaan suorittamaan Kristuksen voiman ja mallin mukaan. 

Kun me kaukaisessa tulevaisuudessa kohoamme korkeammalle olemassaolon tasolle, meidän ei enää tarvitse jättää fyysistä kehoa taaksemme, vaan se kohoaa mukanamme. Karkea aineellisuus jää jälkeen, mutta se, mikä voimina vaikuttaa, luo uuden toistaiseksi näkymättömän fyysis-henkisen kehon. Se me saamme mukaamme.

kristus_gr_700.jpg

Inkarnaatioiden päättyminen

Tuo fyysisen kehon ylösnouseminen merkitsee samalla myös maallisten inkarnaatioiden poistumista. Inkarnaatiot ovat sitä, että me astumme syntymässä uuteen fyysiseen kehoon, joka on valmistettu meitä varten, mutta joka ei kuitenkaan ole täysin meidän omamme. 

Kun meidän varsinainen minuutemme vähitellen vahvistuu ja kehittyy niin, että se läpäisee täydellisesti fyysisen olemuksemme, silloin tuo fyysinen keho kuuluu meille. Silloin meidän ei tarvitse enää jättää sitä taaksemme kuollessamme. Me viemme täysin oman fyysisen kehomme henkiseen maailmaan, tai vähän toisella tavalla ilmaistuna maan henkisyyteen.

Silloin me olemme myös yhtä maan kanssa aivan toisella tavalla kuin nykyään. Silloin me olemme yhtä maan kanssa voimatasolla, niin kuin Kristus on sitä jo nyt. 

Kun puhutaan Kristuksen taivaaseenastumisesta pääsiäisen jälkeen, niin se antaa harhaanjohtavan kuvan. Taivaaseenastuminen merkitsee sitä, että Kristus ei jätä maata, vaan hän liittyy täysin maan henkisyyteen, maapallon eetterimaailmaan.

Siksi on mahdollista, kuten Uudessa testamentissa sanotaan, että hän on kanssamme koko ajan.

Ihmisten veli

Toinen tärkeä asia Golgatan kuoleman ja syntymän läpi kulkemisessa oli se, että sen kautta Kristus pääsi kokemaan sen, minkä me ihmisetkin saamme kokea, kuoleman kautta kulkemisen.

Kristukselle se tosin oli tietoinen tapahtuma. Se oli kuin minuuden polttopisteen läpi kulkeminen, kulkeminen ahtaasta portista, jossa kaikki uudistuu. Kaikki herää eloon uudella tavalla.

Kuolema mahdollisti sen, että Kristuksesta tuli myös ihminen, ihmisten veli. Hänellä on edelleen myös kosmisen suuruuden ja kuninkuuden henkinen aspekti, mutta niiden oheen hän saa myös veljeyden. Käytännössä se tarkoittaa, että hän kulkee kanssamme.

Maan elämänvoimien maailmassa hän pystyy monistamaan olemuksensa henkilökohtaisesti jokaiselle ihmiselle. Olennaista hänen läsnäolossaan on se, että sen vastaanottamiseen meidän ei tarvitse varsinaisesti tehdä mitään. Ja niin yksinkertaista, kuin tuon sanominen on, yhtä vaikealta ja monimutkaiselta se tuntuu.

Meidän ei tarvitse tehdä mitään kokeaksemme Kristuksen veljeyden ja läsnäolon, mutta silti meidän on vapauduttava monista sisäisistä esteistä, niin estävistä tunteista kuin ajatuksistamme.

Auttaa kun ajattelemme, että hän ei vaadi meiltä mitään palkkiota, ei mitään vaihtokauppaa. Hän odottaa kunnes olemme valmiit.

Ilo

Usein uskonnollisesti puhutaan Kristuksen kärsimyksestä ristillä ja nimitetään ristiä kärsimyksen vertauskuvaksi. Toki niin on, mutta hänen varsinainen kärsimyksensä ei liity tähän maallis-fyysiseen ristiin, vaan johonkin aivan muuhun. Kuvittele että Kristuksella kosmisena aurinko-olemuksena on niin suuri aura, että se liittyy koko maapalloon ja koko ihmiskuntaan. Hän joutuu ottamaan vastaan omaan olemukseensa kaikki ihmisen kielteiset ajatkset, tunteet ja tahdonvoimat. Se on todellinen ja jatkuva kärsimys. Se on kärsimys, joka on voitettava yhä uudelleen ja uudelleen.

Mutta pääsiäisen viesti on valtava ilo. Kulkemalla kuoleman portin kautta Kristus luo ihmiskunnalle uuden fyysisen ruumiin siemenen, sen joka antaa mahdollisuuden kohota jälleen kohti henkisyyttä.

Ihmisten pahat teot Kristusta kohtaan hänen matkallaan kohti Golgataan antoivat Kristukselle kosmis-karmallisen mahdollisuuden ryhtyä ihmisten auttajaksi. Ihmisten pahat teot antoivat Kristukselle mahdollisuuden maksaa pahan hyvällä. Se on myös yksi meidän mahdollisuuksiamme, ja tulevaisuudessa itsestäänselvyys.

Meillä on lupa iloita. Kun Kristus aurinkohenkenä oli kulkemassa kuolemaan, eivät sen paremmin ihmiset kuin luonnonolennotkaan voineet tietää ennalta mitä seuraa. Tätä tapahtumaa oli tosin ennalta näytelty lukemattomissa pyhissä mysteereissä, mutta nyt se oli ensimmäistä kertaa todellisuus.

Uusi syntyminen tapahtui. Elämä maan päällä jatkui ja sai uuden suunnan. Se on se suuri juhla, joka jokaisena keväänä tapahtuu valtavana näytelmänä, todellisuutena, maan eetterimaailmassa. Siihen näytelmään ja juhlaan me saamme kaikki ottaa osaa!

Rakkaudella

Matti

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: pääsiäinen, hengentiede, kuolema, kevät, puhdistuminen

Ihminen maailman laajuuksissa

Keskiviikko 15.2.2017 klo 0:18 - Matti Kuusela

Hei ystävät,

Olen viime aikoina lukenut jälleen Steinerin esitelmiä papeille, jotka halusivat hänen apuaan ja ja jotka sitten perustivat Kristiyhteisön. Joskus tulee vastaan esitelmiä, joissa kokee miten Steinerille avautuu kuin jumalallinen mahdollisuus kertoa juuri siitä, mikä hänestä on kaikkein tärkeintä ja oleellisinta.

Usein kokee, miten häne koettaa saada ihmisiä ymmärtämään, ja sitten yhtäkkiä on sellainen tilanne, jossa kaikki on kohdallaan. Tällainen tunne tulee eräästä vuoden 1924 esitelmästä, joka on näiden papeille pidettyjen esitysten neljännessä kirjassa. Siinä on kertoo ihmeellisen avoimella eläytymisellä siitä ihmisen kehityksen merkittävästä kohdasta, jossa Aatami kulkee Paratiisin puutarhassa ja nimeää siellä kohtaamiaan olentoja. Steiner lausuu, miten äärimmäisen merkittävä kosminen kokemus se oli, että Aatami näin saattoi kuin Jumalan helmoissa ollessaan tehdä tätä työtä, nimetä.

Nimeämisellä on Raamatussa muulloinkin tärkeä osuus. Esimerkiksi Isä meidän -rukouksessa se tulee esiin, Jeesus nimittää tulevan apostolinsa nimen Pietariksi. Niin se ilmaistaan.

Koen että nimi tässä mielessä on jotain vielä henkistä ja yliaistista, johon meidän tavallinen ajattelumme ei nykyaikana yllä. Mutta heti tämän nimi Jumalan kanssa tapahtuvan nimeämisen jälkeen Steiner siirtyy puhumaan varsinaisesta ihmisyydestä. Siinä hän kertoo hyvin yksinkertaisin ja jopa runollisin käsittein, miten meidän ihmisen on voidaksemme todella nimittää itseämme ihmisiksi, opittava laajentumaan kolmeen suuntaan:

- Meidän on opittava tuntemaan, miten me juurrumme maahan.
- Meidän on opittava kohoamaan korkeuksiin.
- Meidän on opittava havaitsemaan maailmanlaajuudet ympärillämme.

Alkukasvi.jpg

Tiedostamisen kolme suuntaa

Näihin kolmeen suuntaan ulottumiseen sisältyy siis oikeastaan ihmisyyden kehityksen salaisuus. Jokaisessa suunnassa odottavat omat tehtävänsä ja opetuksensa, joista voi sanoa, että jumalat ovat ne meille antaneet.

Osan suhteen me olemme vielä täysin unessa. Juuri maan syvyyden ovat alueita, joista emme saa juuri mitään tietoisuuteemme. Osan suhteen me olemme kuin unennäkijöitä. Sellaisia ovat taivaan korkeudet, joista meillä silloin tällöin on aavistuksia tai tuntemuksia. Ja osassa alamme olla jo hereillä, kun katsomme sitä maailmaa, joka muodostaa välittömän ympäristömme.

Ja sitten on se minä, joka kaikkia näitä suuntia tarkastelee.

Maata ajatellessaan voi miettiä, miten meidän kehomme jokainen osa, korvat, silmät, elimet, ovat enemmän tai vähemmän maan voimien muovaamia. Voi miettiä, aivankuin kosmisesti, miten maan salaperäiset voimat todellakin muovaavat meitä.

Mutta hyppään nyt siihen kohtaan, joka minua tänään erityisesti kosketti. Tällä kohden Steiner puhuu tunteenomaisesta syventymisestä maan perustoihin.

Kasvien valoele

Hän lausuu syvästi, että ennen kuin me ihmiset voimme yltää oman olemuksemme syvyyksien kokemukseen, on meidän ensin pystyttävä syventymään maan syvyyksiin.

"Kun näemme kasvien versovan maasta, on meidän omaksuttava syvempi hartauden tunne, kunnioituksen tunne, joka antaa meidän havaita kasvin jokaisessa osassa jotain itsestämme, jotain mikä tulee esiin aivan kuin sen ilmauksena, mitä maan sisällä tapahtuu.

Meidän on todellakin alettava ymmärtää, mitä tapahtuu maan syvyyksien ja taivaan laajuuksien vuorovaikutuksena. 

Katsokaa miten kukkiva ruusu kohoaa maasta, nähkää itseensä kietoutuvat ruusunnuput suhteellisessa pienuudessaan, ja täydenkää tämä kuva maan keskipisteestä kohoavalla mahtavalla valoruusulla, jonka jumalten valoeleet täyttävät. Näiden valoeleiden on herättävä, jotta nukkuva ruusu voi kehittyä ylöspäin nupuksi. Jokaisen uinuvan ruusunnupun yhteydessä te voitte kokea maan perustoissa heräävän, luovan, elävän valoruusun.

Ja näin on kaikkien kasvien laita.

Katsokaa maan vihertävää kasvipeitettä ja tuntekaa, mitä maan perustoista versoaa vihreänä. Katsokaa sitä maan syvyyksien valoa, mikä täyttyy syvällä violetilla, joka tahtoo elävöittävänä voimana aaltoilla maailmaan."

Tämä oli vain pieni osa koko meditaatiosta. Mutta jo tämä kertoo tuntemisen tärkeydestä. Steinerin esitykset ovat monasti niin vaativia ymmärtää aivan puhtaasti ajattelun kannalta, että jää helposti huomaamatta, miten hän yhä uudelleen ja uudelleen, myös esoteerisessa koulussa, korostaa tunteiden kehittämisen merkitystä.

Meidän on kyllä ensin ajateltava, mutta sitten meidän on harjoitettava saman kohteen tuntemista. Eläydyttävä sen tunteeseen. Ja vähitellen tästä tuntemisesta alkaa kehittyä vielä syvempi tiedostamisen voima kuin ajattelu on!

Jumaläidin vaatteet

Hän kertoo esimerkkinä vanhan tarinan, jonka mukaan iltarusko syntyy, kun jumaläiti ripustaa vaatteesa illalla tuulettumaan. Me voimme tutkia mitä tiede kertoo värien muodostumisesta taivaalla, mutta syventyminen tällaisen kansantarinan sisäisyyteen, sen naiiviin kuvamaisuuteen, on kuitenkin moninverroin viisaampaa kuin oppinein astronomia. 

Ja miksi? Vastaan nyt itse: Koska tämä lapsenomainen asennoituminen avaa meille vähitellen niitä portteja, joiden kautta me voimme kulkea niiden maailmankaikkeuden luovien voimien, enkeli- ja jumalolentojen piiriin, jotka ovat näiden havaitsemiemme ilmiöiden taustalla.

Ja vielä. Maailmanlaajuuksiin eläytyessämme me voimme Steinerin mukaan aivan hyvin nähdä taivaalla loistavat tähdet jumalhenkisten olentojen silminä. Sillä ne ovat sitä.

Rakkaudella

Matti

1 kommentti . Avainsanat: ihminen, ihmisyys, Steiner, meditaatio, papit, maa, kasvit, valoruusu, tähdet

Kristus ja minuuden tie

Keskiviikko 1.2.2017 klo 23:50 - Matti Kuusela

Kohti minän kehitystä

Kuka minä olen, on yksi elämän suuria kysymyksiä. Hengentiedon pohjalta tiedämme, että meidän alkuperäinen minuutemme on henkisten olentojen antama. Elohim-olennot eli muodonhenget antoivat omasta olemuksestaan ihmisellä minän tämän maapallon kehityksen aikana.

Toisaalta he loivat ihmisolemuksen paljon aikaisemmin. Ensimmäisen Mooseksen kirjan mukaan he loivat jo paljon varhaisemmassa vaiheessa ihmisolemuksen niistä henkisistä aineksista, joita oli kehitetty jo maan tai yhtä hyvin aurinkokuntamme kolmen aikaisemman inkarnaation aikana.

Kristus_plastiliini_Steiner.jpg

Maan kehitysvaiheet

Olemme jo aikaisemminkin puhuneet siitä, miten nykyistä kosmosta valmisteleva ensimmäinen aurinkokunta muodostui pelkästään alkulämmöstä, joka loi ihmisen fyysisen ruumiin alun. Tämän vielä pimeän mutta hyvin elävän maailman voi tuntea syvällä itsessään erityisesti Isän maailmana, alkuperänä, ja toisaalta sinä innostuksen tulen ja alkurakkauden lähtökohtana, josta edelleenkin meidän toimintamme lähtee liikkeelle. Edes vähän sisäistä tulta on oltava, jotta pääsemme vauhtiin. Erittäin hyvä harjoitus on kehittää tätä innostuksen tulta itsessään. Myös hymy on siihen yhteydessä.

Toinen aurinkokunta muodostui valosta ja ilmasta, ja siitä on peräisin meidän elämänvoimiamme ohjaavan eetteriruumiin alku. Tällä valomaailmalla oli myös erityinen suhde Kristukseen ja kasvikuntaan. Se on alkuvalaistumista, idean valoa ihmisessä. Se on ihanaa, voi yksinkertaisesti sanoa.

Kolmas aurinkokunta on hyvin erimuotoinen kuin kaksi ensimmäistä. Siinä alkaa jo muodostua aineen vastustusta. Syntyy vesi. Maailman on kuin eri nopeuksila virtaavaa vettä, tiheimmillään geelimäistä. Tämä vesiaine on niin tiivistä, että se voi alkaa muodostaa sisätiloja, kuin meduusamaista elämää, joissa alkaa kehittyä sielullisuutta. Sielullisuuden kehitys edellyttää, että olemus voi suojata tai ainakin jossain määrin ensin sulkeutua ympärilstöltään.

Sisäinen kehitys

Kaikissa näissä kolmessa vaiheessa kehittyi kuitenkin sisäistä elämää, kun ihmistä korkeammat olennot elivät myös näissä maailmoissa. Ensimmäisen maailman suuri draama oli lämmön ja kylmyyden välillä. Kirjoitimme jo hieman aikaisemmin siitä, että se olento, joka ainoana kykeni itse, omalla olemuksellaan läpäisemään ja sisäistämään tämän lämmön ja kylmyyden perusdraaman, oli hän, jonka tunnemme Kristuksena.

Tai tunnemme oikeastaan hyvin vähän. Nykymaailmassa hänen olemuksensa on peittynyt niin monenlaisten uskomusten, opetusten, yksinkertaistuksien ja väärinkäsitysten taakse, että meidän on häntä usein vaikea tuntia. Mutta voimme oppia.

Tässä ensimmäisessä maailmassa Kristus kulkee kylmyyden läpi vastaavalla tavalla kuin hän nykymaailmassa kulki kuoleman läpi. Kun hän kulkee tai kulki Golgatan mysteerissä läpi kuoleman ja sisäisti sen, hän samalla teki elämän todelliseksi. Se kehollisuuden taso, jossa tämä elämän todellistuminen tapahtui, on ihmisen minä. Ihmisen minä tuli henkisesti todelliseksi, tai ikuiseksi. Tässä sanat eivät ole riittää, vaan meidän kuin aavistettava sanojen taakse, vielä parempi, jos kykenemme ulottamaan edes vähän tuntemistamme sille alueelle.

Kummakivi_ja_Matti.jpg

Ja vielä sisäisempi

Ensimmäisessä maailmassa Kristus siis kohotti maailman fyysisestä alkuperusta osan korkeammalle, objektiivisemmalle tasolle. Se oli kuin maailman alkupilari. Se on se sama pilari, jota egyptiläiset kohottivat ylös obeliskeina, tai jonka voimin suomalaiset esi-isämme nostivat valtavan Kummakiven kallioalustalleen. Se on voima, joka mahdollisti myöhemmin ihmisen pystysuoran asennon, pään muodostumisen erilleen maasta, aistien objektiivisuuden, jopa ihon muodostuksen merkiksi siitä, missä meidän kehollisuutemme raja kulkee. 

Toisessa maan kasvun vaiheessa syntyi siis valo. Valon ihanuuden suuri vastapuoli on erillisyys ja yksinäisyys. Lämmössä olen vielä yhtä maailman kanssa, mutta kun valo alkaa loistaa, ja vaikka se loistaisi kaikille, kuten aurinko tekee, siihen sisältyy yksilöllisyyden ja yksinäisyyden siemen. Tämän yksinäisyyden tai valottomuuden Kristus kävi omassa olemuksessaan läpi niin, että se on mahdollista myös ihmiskunnalle. Todellinen yksilöllisyys ja vapaus eivät voi syntyä ilman että me pystymme kulkemaan myös yksinäisyyden portin kautta. Ja että pystymme sen takaa jälleen kohtaamaan muut ihmiset, kaikki muut olennot.

Myös valo ja pimeys ovat näitä vanhan vihkimystien suuria mysteereitä, ja ne kulkevat kanssamme myös tulevaisuuteen. Ja tulevat tulevaisuudesta meitä vastaan.

Kolmannessa vaiheessa, jossa vesi tulee mukaan elementtinä, jossa ääni tai kosminen musiikki alkaa soida, on mukana jo niin paljon aineen hidastavuutta, että tähän kosmokseen alkaa kehittyä kaksi puolta, valoisampi ja pimeämpi. Silloin syntyi suuri vaara, että silloinen vesi-ihmiskunta alkoi jakaantua valoihmisiin, jotka ovat jatkuvassa yhteydessä aurinkoon, ja pimeysihmisiin, joita kohtasi vaara unohtaa. Silloin Kristus kävi ihmiskunnan puolesta läpi tämän unohtamisen ja muistamisen välisen portin, meidän kaikkien kuljettavaksi.

Tähän sisältyy jo valtavan paljon, mutta voi miettiä sitä, mikä itselleni jokin aika sitten avautui Valentin Tombergin kirjasta, ja jota pitkään olin ihmetellyt: Viimeinen ehtoollinen on tämän kolmannen maan Kristus-teon muistamista. Tehkää se minun muistokseni. Tarkoittaa, että muistakaan "minut" kosmisesti silloinkin, kun maailma on pimeää, tai yksinäistä, tai kylmää, tai erillistä. Näiden Kristuksen alkutekojen takia, me voimme "muistaa" hänet kaikessa siinä, missä saatamme kokea itsemme erillisiksi tai hyljätyiksi. Näiden kolme suuren alkuteon johdosta hän on aina läsnä ja saavutettavissa, muistettavissa.

Mutta meidän on pyrittävä muistamaan itse, koska meistä ollaan luomassa vapaita, ja vapauden pohjalta luovia olentoja. Tätä samaa tarkoittaa uskonnollinen käsite pelastaja. Mutta voidaksemme ymmärtää, mitä pelastaja tarkoittaa, meidän on vapauduttuva myös ylimääräisestä sentimentaalisuudesta. On löydettävä juuri oikea keskitie, se kohta missä hartaus ja antaumus kohtaavat tapahtumien objektiivisen kulun.

Kuva: Rudolf Steinerin plastiliiniluonnos ylösnousseen Kristuksen kasvoista.

Toinen kuva: Ruokolahden Kummakivi ja Matti Kuusela. Foto Sinikka Raunio.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Minuus, Kristus, lämpö, valo, ihminen, kehitys, pelastaja, yksinäisyys, Tomberg

Minuuden henkistyminen

Tiistai 31.1.2017 klo 1:29 - Matti Kuusela

Korkeampi minä

Kuka minä olen? Se on yksi ihmisen suurimpia kysymyksiä. Äsken tätä miettiessäni nojauduin tuolilla selkänojaa vasten, kädet pään takana. Siinä minulla oli tilaisuus kokea selvästi, miten minä olen se, joka tässä juuri näin istun.

Kun nyt kirjoitan, en tunne itseäni niin selvästi. Olen enemmän suuntautunut kirjoittaviin sormiin ja ajatuksiin, joilla niitä ohjaan.

Minän voi tunnistaa myös menneisyyden pohjalta. Pidän siitä ja siitä musiikista, minulle on tapahtunut tietynlaisia asioita, tai sitten olen palomestari, kamreeri, emäntä, koululainen... Näitä kuvauksia on lukemattomia, ja niistä voi huomata, että meidän minäkuvamme on muuttunut voimakkaasti runsaan sadan vuoden aikana. Arvo ja ammatti -aika alkaa olla ohi, ja samaistumme enemmänkin siihen, mitä todella teemme tai mistä aidosti pidämme.

Menneisyydessä samaistuimme erilaisiin rooleihin, mindfullnes korostaa nykyhetken kokemusta ja siinä elämistä, ja itselleni tulee vahvasti mieleen, että täytyy olla myös jokin tulevaisuudesta virtaava voima, joka kuin kutsuu meitä eteenpäin.

Ja kun kaikki nämä kolme suuntaa, menneisyyden minä, nykyhetken minä ja tulevaisuuden minä ovat tasapainossa, voi huomata, että jotenkin myös Kristus on lähempänä. Onko niin, että Kristus ei olekaan vain juuri nyt, vaan hän on kolme, oli, ja on, ja tulee olemaan. 

Ja niin hän itse on sanonutkin: olen alfa ja omega, alku ja loppu. Siitä voi päästä ajatukseen, että Kristus ei ole ole vain ajatus tai havainto, vaan hän on hän, joka elää ajassa. Hän on nyt, mutta hän on samalla yhtä todellisesti menneisyydessä ja tulevaisuudessa.

Tämä luo tietenkin erään vaikeuden. Nykyaikainen materialistinen ajattelu, joka on suhteellisen kovettunutta, pystyy yleensä valitsemaan eri vaihtoehdoista vain yhden. Olen hyvän puolella, siis pahaa vastaan. Olen oikeassa, siis muut ovat väärässä, Togo on hyvä maa, siis se ei voi olla paha maa... ja niin edelleen.

Mutta kun salaperäinen minuutemme voimana ja läsnäolona ja tunteena vahvistuu, me opimme hyväksymään samanaikaisesti yhä useampia ajatuksia, kokemuksia tai havaintoja. Me opimme ymmärtämään, miten maailma rakentuu totuuksista, mutta tosiasiassa käytännön elämä on täynnä paradokseja. Elämä on täynnä eri suuntiin ja usein vastakkaisiin suuntiin virtaavia voimia, jotka meidän on opittava hyväksymään samanaikaisesti. 

Enkeli_kreikkalaistyylinen_veiston.jpg

Korkeamman minuuden luo

Korkeampi minä on sisäinen voima ja läsnäolo, jonka ei tarvitse kiinnittyä vain yhteen näkökohtaan kerrallaan. Korkeamman minän viisaus on sitä, että kykenee näkemään laajempia kuvia. Se kykenee näkemään kokonaisuuksia, joissa vaikuttaa samanaikaisesti monia eri tekijöitä.

Ja ollaksemme todella korkammassa minässämme meidän tulee kyetä suhtautumaan jokaiseen samanaikaiseen kokemusvirtaan samalla antaumuksella, samalla puolueettomuudella. Myös silloin kun huomaamme, että jotkut virtaukset ovat hyviä ja jotkut huonoja.

Viisaus on juuri tätä, että kykenen rauhallisesti seuraamaan, mitä eri virtauksista seuraa, minne ne kulkevat, mistä ne tulevat, mitä ne aiheuttavat. Silloin olen vapaa valitsemaan sen, mitä itse valitsen tehdä.

Ja silloin kun olen tällä tavoin vapaa, olen myös karistanut itsestäni ne esteet, jotka estävät enkeliäni lähestymästä minua. On armoitettuja tilanteita, joissa enkelini voi lähestyä minua, mutta minuuden kehityksen mielessä lähestyn enkeliä silloin kun pyrin puolueettomaan myötätuntoon viisauden pohjalta.

Tietenkin saattaa kokea, että tässä kuvauksessa on vain sanoja, mutta mitä enemmän pääsee sisäisellä harjoituksellaan siihen, että todella tuntee ja kokee jokaisen sanan, käsitteet, ajatuksen... silloin juuri syventyvä tunne luo sen voiman, joka elävöittää meille syvämmän kokemuksen maailmasta ja sen kokemista, sen tuntevasta syvemmästä kokemuksesta.

Tunteen harjoitus

Rakas ystävä, minulla on sinulle harjoitus. Tunteen harjoittaminen auttaa sinua syvempään ja todempaan yhteyteen maaiman kanssa.

Usein kun luet jotain, käytä sisäistä voimaasi ja pysähdy. Sulje silmäsi jos mahdollista, ja anna itsesi tuntea se, mitä olet ajatellut tai lukenut. Tunne koko jälkivaikutelma tai valitse jokin kohde. Sitten vain tunne. Jos ajatuksia on mukana, anna niiden olla, mutta painota silti tuntemista juuri sopivasti.

Tämä on harjoitus, joka auttaa sinua syvempään tietoon sen suhteen, mitä ajatukset merkitsevät. Tämän harjoituksen avulla ajatuksesi rikastuvat ja syvenevät ja tunnet olevasti vahvemmin läsnä maailmassa ja omassa elämässäsi.

Rakkaudella
Matti

1 kommentti . Avainsanat: minä, minuus, enkeli, harjoitus, korkeampi minä, tietoisuus, Kristus, viisaus

Kristuksen ja maan uudistuminen

Lauantai 28.1.2017 klo 18:00 - Matti Kuusela

Hei ystävät. Yksi henkisen tutkimuksen mukavia puolia on se, että yhä uudelleen saa kokea, miten vuosikymmeniä askarruttaneisiin kysymyksiin saa vastauksia, kunhan vain jaksaa odottaa ja ihmetellä, ja kulkea eteenpäin.

Kerron nyt tämänpäiväisestä kokemuksesta, joka liittyy pääsiäiseen. Aikaisemmin olen ajatellut, että pääsiäisasioista pitää puhua pääsiäisenä, mutta nyt tajusin, että ettei se välttämättä niin ole. Silloin on jo liian myöhäistä. On hyvä lukea pääsiäistekstejä pääsiäisenä, mutta jos haluamme oppia jotain aivan uutta, niin sen on parempi tapahtua jo aikaisemmin.

Kristus_pensas2.jpg

Pääsiäisen odotus

Muistattehan sen kalmean valon, joka vallitsee pitkänäperjantaina ja pääsiäisviikon lauantaina. Olin aina aikaisemmin velvollisuudentunteisesti ajatellut, että se johtuu ristiinnaulitsemisen surusta ja meidän omasta velvoitteestamme surra ristiinnaulitun kanssa.

Mutta eihän se niin ole. Kristiyhteisön epistoloista kertovan Fenster zum Kosmos -kirjan mukaan pääsiäisviikon jokavuotinen teema on se, että Kristuksen voimat vetäytyvät yhä enemmän häneen itseensä. Kun Kristus on koko muun vuodenkulun ollut täysin ihmiskunnan mukana mitä erilaisimmilla tavoilla, niin pääsiäisen lähestyä hän kokoaa voimansa. Hauta on tyhjä, ja myös ilma ja valo ovat tyhjiä hänen läsnäolostaan.

Vuodenkulun henkisyys kertaa joka vuosi sen energeettisen tilanteen, joka vallitsi ennen Kristuksen maan päälle tuloa ja Golgatan mysteeriä. Alkuperäiset luomisvoimat olivat loppumassa. Maa oli lähestymässä samaa kohtaloa, joka koitui muiden planeettojen osaksi, kuten nyt olemme voineet tutkia. Entinen elämä näillä planeetoilla kävi fyysisellä tasolla mahdottamaksi - siinä määrin kuin sitä oli.

Kulkeakseen oman nollapisteensä läpi Kristuksen oli aikoinaan vetäydyttävä lopulta täysin vanhoista kosmisista aurinkovoimistaan. Koko luonto pimeni Golgatan hetken lähestyessä. Ja sitten alkoi uusi elämä, jossa maa alkoi jälleen uudistua keskuksestaan säteilevällä voimalla, ja Kristuksen läsnäololla.

Kristuksen poissaolo

Maan elämänmaailma, luonnonhenkien maailma ja samoin enkelimaailmat elävät joka vuosi uudelleen tämän maan elämän uudistumisen perusmysteerin. Olemme normaalisti ajatelleet Kristuksen tekoa aivan liian sentimentaalisesti. Ei hän "uhrannut" itseään sillä tavoin surullisesti kuin me usein ajattelemme, vaan hän uhrasi itsensä täysin tietoisesti, sanan alkuperäisen merkityksen mukaan. Se merkitsee tietoista osallistumista maailman ja ihmiskunnan kehitykseen jonkin sen pohjalta, mitä minä voin antaa.

Myös se toinen kysymys, jota olen ihmetellyt, miksi Golgatan mysteeri ja ristinkuolema tapahtuivat juuri keväällä, kun luonto kohoaa esiin ja avautuu kukkaan. Nyt alkaa tajuta, että varsinainen kuolema ihmiskunnan tulevaisuuden merkityksessä on juuri vapautumista vanhasta ja uuden puhkeamista esiin. Kristus tekee tämän täyden vaihdoksen vanhasta uuteen. Kaikki vanha uudistuu. Ei hän kuole, vaan hän liittää maan olemuksen itseensä, uudistaakseen maan.

Pääsiäisviikon tyhjyys johtuu myös siitä, että maan kasvun ja kehityksen Kristus-voimat ovat keskittyneet luonnon uudelleensyntymiseen. 

Mutta yhä enemmän alan myös oivaltaa, että kaikkiin Kristukseen ja henkisyyteen liittyvissä kysymyksissä meidän on yhä enemmän alettava luottaa rehellisesti omiin tunteisiimme ja kokemuksiimme. Jos velvollisuudentuntoisesti pyrimme luottamaan vain siihen, mitä me kuvittelemme että meidän pitäisi tuntea, niin ei siitä enää nykyaikana paljon hyvää seuraa. Meidän on myös tunteissamme luovuttava vanhasta painolastista voidaksemme tavoittaa aidon henkisyyden.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kristus, pitkäperjantai, valo, uskonto, tunteet

Sisäinen ohjaus

Torstai 26.1.2017 klo 0:39 - Matti Kuusela

Hei Rakkaat ystävät,

Vuorokausi vaihtuu vajaan minuutin kuluttua, ja tässä istun. Olen saanut Enkelimaasivuja parannetuksi, mutta paljon on vielä tehtävää, jotta saan ne kokonaan ajan tasalle. Se tuntuu mukavalta, että olen saanut lisättyä Henkisiin kirjoituksiin muutamia huippuotteita Rudolf Steinerilta. Ja niitä on tulossa lisää. Minulla on suomennettavia kopioita lähes täysi kansiollinen.

Kansainvälinen tilanne on menossa yhä hurjemmaksi, ja onhan meillä ihmeteltävää Suomenkin tapahtumissa. Mutta nyt asiaan.

Steiner_Krveistoksen_aarella.png

Kristuksen teot

Olen jälleen tänään lukenut Steinerin esitelmiä Kristuksen neljästä suuresta teosta ihmiskunnan hyväksi. Oikeastaan ne ovat tekoja, joita ilman ihmiskuntaa tässä muodossa ei olisi voinut syntyäkään.

Nämä teot alkoivat jo maan edellisissä ruumiistuksissa, mutta ne kaikki ovat toistuneet myös nykyisen maan aikana. Ensimmäinen näistä teoista oli ihmisen fyysisen ruumiin kohottaminen vapaaseen tasapainoon, maasta irti, niin että me saatamme myös havaita maailman ympärillämme vapaasti ja objektiivisesti. 

Toinen teko oli ihmisen eetteriruumiin tasapainotus niin, että ihmiselle syntyi mahdollisuus ilmaista omia sisäisiä tuntemuksiaan vokaalisena alkupuheena. Tämä tapahtui atlantislaisen ajan alkupuolella, ja se oli myös aikaa, jolloin ihminen pystyi kuuntelemaan luonnon puhetta, tuulten ja vesien viestintää.

Kolmas teko tapahtui Atlantiksen loppupuolella. Siinä ihmisen sielullisuutta tai astraaliruumista tuettiin niin, että syntyi mahdollisuus ulkopuolisen maailman objektiiviseen kuvaamiseen. Muistathan, miten Joukahainen kertoo tästä vaiheesta Kalevalassa: räppänä on liki lakea, liki lieska kiukoata. Kysymys on aivan valtavasta uuden maailman avautumisesta tietoisuudelle.

Ja neljäs vaihe on minuuden pelastaminen. Ihmisellä oli jo kyllä minuus, mutta minuudelle kaikkein lähin sisäinen toiminta on ajattelu. Ajattelu oli puhdistettava tai kohotettava niin, että se pystyy seuraamaan ja tukemaan ihmisen minuuden kasvua ja kohoamista.

Tästä Kristuksen teosta on nyt kulunut kaksi tuhatta vuotta, ja kulttuurisesti elemme edelleen hieman ymmälle siitä, mikä minuuden rooli on. Minuus on meissä juuri se, mikä näitä asioita ihmettelee. Minuus on se, joka valitsee, mitä sisäisiä tietoisuuden polkuja se tahtoo käyttää havaitakseen itsensä. 

Selvänäköisyys

Vanha selvänäköisyys, jota nimitetään myös atavistiseksi, oli sellaista, joka kumpusi ihmisen ruumiillisuuden kolmesta eri tasosta kuin ikivanhojen tietoisuustilojen muistona. Uusi selvänäköisyys on sellaista, joka syntyy ihmisminän voimasta. 

Kun minuus saa ajatusvoimat niin herkällä ja joustavalla tavalla haltuunsa, että ajattelu kykenee tietoisuuttaan kadottamatta kohoamaan astraaliruumiin perustasta, silloin se on kypsä selvänäköisyyteen, henkisten maailmojen tutkimiseen.

Ja kun minuus saa samalla tavoin tunteet sisäiseen ohjaukseen, niin että niistä tulee vapaita ruumiillisesta perustastaan, syntyy toinen, vielä korkeampi selvänäköisyyden taso.

Ja vielä korkeampi selvänäköisyyden muoto syntyy siitä, että minuus pystyy vapauttamaan tahdon, tahtomisen, irti ruumiillisesta perustasta. 

Mutta tavallaan on väärin kutsua näitä tietoisuuden tulevia muotoja selvänäköisyydeksi tai -tietoisuudeksi, koska noihin ilmaisuihin sisältyy niin paljon vanhaa ja sellaista mikä ei enää ole ajanmukaista.

Nyt kun oikein ajattelee, niin tämä ajattelun, tuntemisen ja tahtomisen kohoaminen minuuden voimasta ei oikein mitenkään voi olla mahdollista ilman noita Kristuksen tekoja. Maan piirissä täytyy olla jokin voima, joka tasapainottaa ja kantaa ihmistä silloin, kun hän nostaa ajattelunsa ylös maasta kuin lentäjä helikopterin. Nämä perusmahdollisuudet Kristus on istuttanut maan ja ihmiskunnan piiriin noilla kolmella ensimmäisellä teollaan, ja neljännellä sen, että meissä on tuo sisäinen lentäjä, joka ymmärtää miten ajattelun helikopteri pidetään tasapainossa ja miten sitä liikutetaan.

Vertauksenomaisesti on tärkeää ymmärtää, että tullaksemme ajattelun helikopterilentäjiksi meidän on itse kyettävä ohjaamaan ajatteluamme hallitusti ja herkästi kaikissa tilanteissa, tuulissa ja sateissä, myrskyissä ja suurkaupungeissa. Meidän on itse sisäistettävä jokainen ohjausliike.

Kuva: Rudolf Steiner ateljeessaan veistämässä suurta Kristus-veistosta. 

1 kommentti . Avainsanat: tietoisuus, Kristus, selvänäköisyys, ajattelu, minuus, Steiner

Seison oman maailmani keskellä

Perjantai 20.1.2017 klo 19:00 - Matti Kuusela

On ihmeellisen lohduttavaa saada kuulla, että myös Kristuksella on oma historiansa. Minusta on aina ollut vaikea kuvitella Kristusta todellisena ihmisten veljenä tai ystävänä, jos hän vain yhtäkkiä olisi tullut jostain korkeuksista.

Mutta kun hänellä on historia, ja hän on osallistunut ihmisen ja maan kehitykseen aivan alusta saakka. Hän ei ole ollut mukana ainoastaan nykyisen maaplaneettamme kehityksessä, vaan on ollut täysin mukana myös myös niissä kolmessa aikaisemmassa maassa tai aurinkokunnassa, jotka ovat edeltäneet tätä nykyistä todellisuuttamme. Kun sitä miettii, kokee kaiken paljon ymmärrettävämpänä kuin ennen.

Antroposofia_olento.jpg

Ensimmäinen maailma

Olen tästä ensimmäisesestä maailmasta kirjoittanut jo aikaisemminkin, mutta asioilla on valtavan paljon näkökohtia. Ensimmäinen maailma oli siis kosmos tai aurinkokunta, jossa kaikki oli lämpöä. Kaikki oli lämmön erilaisia sävyjä ja liikettä. Tuo alkulämpö sisälsi kaikki nykyiset planeetat, kuun ja auringon ja jopa pyrstötähdet silloisessa alkulämpömuodossaan. Ja sillä planeetalla oli myös oma ihmiskuntansa, joka luonnollisesti kävi ihmisvaiheensa läpi hyvin erilaisessa muodossa kuin me nyt täällä fyysisessä ja aistillisessa maailmassa. 

Tuon ajan ihmiset ovat nyt suurenkeleitä. Yksinkertasiesti esitettynä kaikki enkelikunnat kohoavat yhden maan elämän aikana yhden askeleen ylöspäin. Ensimmäisen maan ihmiskunta nousi toisessa vaiheessa enkeleiksi, kolmannessa vaiheessa arkkienkeleiksi ja neljännessä eli nykyisessä vaiheessa suurenkeleiksi. Heitä nimitetään myös alkuhengiksi juuri sen takia, että heillä on omakohtainen kokemus ihmisenä olemisesta aivan alussa, eli siis maan ensimmäisessä elämässä.

Kivikunnan tietoisuus

Tuona vanhana aikana ihmiskunnan tietoisuus vastasi suunnilleen nykyistä kivikuntaa. Jotain tapahtui, jotain liikkui, mutta mistään ei oikein tiennyt minne mikin ankkuroituu. Siksi ei oikeastaan voi puhua edes tietoisuudesta. Ehkä tajunta on parempi ilmaisu.

Jo silloin Kristus oli se luova voima, joka oli kaiken kehityksen taustalla. Jotta tajunnasta saattoi kehittyä tietoisuutta, oli tapahtumille luotava keskus. Siihen ei kukaan niistä valtavan monista enkelikuntien jäsenistä, jotka tähän luomistyöhän osallistuivat, kyennyt. Sen saattoi tehdä vain Kristus itse, hän joka oli kaiken pannut myös alkuun.

Kristuksen oli asetuttava luomisensa sisään. Hänen oli asetuttava alkuperäisen lämpöliikkeen keskelle, täysin liikkumatta. Ja täysin ilman lämpöä, jääkylmän olemisen tilaan.

Tuossa tilassa Kristus loi pystysuoran yhteyden maasta tai sen syvyydestä Isä-jumalaan. Se oli ristin pystypuu.

Ja tällä pystysuorassa liikkumatta seisomisella oli valtavat seuraukset koko ihmiskunnan kehitykselle. Kun lapsi ensimmäisen kerran nousee seisomaan omille jaloilleen, hän toistaa tämän Kristuksen ensimmäisen suuren teon.

Ja kun me katselemme ympärillemme ja näemme aisteillamme tarkkaan, mitä ympärillämme on, sekin mahdollisuus perustuu tähän Kristuksen alkutekoon. Myös koko pään muodostuminen erilleen maasta on siitä seurausta.

Omilla jaloilla

Kun me siis seisomme omilla jaloillamme, me tukeudumme tähän Kristukseen ensimmäiseen suureen kehityslahjaan maan ensimmäisessä inkarnaatiossa, vanhassa Saturnuksessa.

Tämä psytysuorassa omilla jaloillaan seisominen on edelleen meidän itsetietoisuutemme perusta. Se on se asento, jossa voin kokea, että tässä olen minä itse.

Minä olen oman maailmani keskus.

Kokeile sitä. Nouse ylös ja asetu seisomaan huoneesi keskelle. Asettele itsesi niin, että tunnet yhteyden ylös ja alas, eteen ja taakse, vasemmalle ja oikealle. Kokeile millä tavoin tunnet parhaiten voimasi ja vapautesi, omassa itsessäsi. Seiso siinä hetken aikaa ja seuraa mitä tapahtuu. Tämä on hyvä ja voimista harjoitus.

Rakkaudella
Matti

Kuva: Maalaus henkisestä olennosta, jota voimme nimittää Ihmis-Sofiaksi, maailmanviisaus Sofian inhimilliseksi ulottuvuudeksi. Hän on myös se olento, joka toimi Luukkaan evankeliumin Jeesus-lapsen äitinä, tai olento joka lapsen äidin sielun täytti.

3 kommenttia . Avainsanat: Kristus, pystysuoruus, vanha Saturnus, tietoisuus, suurenkelit

Maan henkinen historia

Perjantai 13.1.2017 klo 19:43 - Matti Kuusela

Maan neljä elämää

Tänään tuntui hyvältä palata siihen, miten meidän maapallomme ei ole täällä maailmankaikkeudessa vain juuri nyt, tällaisena ihmeellisenä planeettana kuin se on, vaan se on käynyt jo aikaisemmin läpi monta kehitysvaihetta.

Kaikki mitä me näemme ympärillämme, on ollut olemassa jo aikaisemmissa vaiheissa, eri muodossa. Maailman henkinen ohjaus johtaa kaikkea eteenpäin, ja niin että kaiken uuden on aina jollain tavalla perustuttava vanhaan.

Me tunnemme esimerkiksi sen valtavan viisauden, joka sisältyy meidän fyysiseen ruumiiseemme. Se meissä onkin kaikkein vanhinta. Fyysinen kehomme alkoi kehittyä jo siinä maapallossa, joka ei ollut edes nykyistä edeltävä, vaan tuo maa oli olemassa kolme suurta kehityssarjaa sitten. Se oli maa, jossa ei ollut vielä mitään kiinteää ainetta, ei mitään, minkä nykyiset aistimme saattaisivat havaita, vaan se oli maa, joka muodostui pelkästään puhtaasta yliaistisesta lämmöstä.

heijastuva_saari_talvella

Kaikki alkaa lämmöstä

Kuvittele siis suurta henkisen lämmön muodostaa taivaankappaletta, joka on kooltaan suunnilleen nykyisen Saturnuksen kiertoradan suuruinen. Siksi tätä ensimmäistä maata tai oikeiastaan aurinkokuntaa nimitetään vanhaksi saturnukseksi.

Tämä saturnus oli kuitenkin täynnä elämää ja liikettä ja kehitystä. Monet henkiset olennot asuivat sen piirissä ja vaikuttivat siihen. Nämä olennot ovat nykyisen kohonneet korkeammille tasolle. Ja meistä ihmisistä oli olemassa vain se lämpäruumis, joka sitten kolmena tähti-inkarnaationa kehittyi meidän nykyiseksi fyysiseksi ruumiiksemme.

Sitten suuren kosmisen lepovaiheen jälkeen kehittyi uusi aurinkokunta. Siihen tuli mukaan valo ja ilma, ja kehittyneempi kasvinomainen elämä.

Seuraavassa aurinkokunnassa ilman ja valon täyttämä lämöplaneetta alkoi muodostaa olentoja, jotka kehittivät vedenomaisessa maailmassa sisäistä elämää. Tämä oli myös se vaihe, jolloin nykyiset enkelit täyttivät koko planeetan tai aurinkokunnan viisaudella. Siksi kaikki se, mitä me voimme havaita ulkopuolellamme, tai itsessämmekin, on valtavan kosmisen viisauden täyttämää.

Ja jälleen taon jälkeen alkaa kehittyä uusi tähti, nykyinen maa. Se kiinteytyy fyysiselle tasolle saakka, ja kun sen olentojen rakenteessa elää syvä viisaus, se antaa mahdollisuuden sille, että nyt syntyvälle uudelle ihmiskunnalle voidaan antaa itsetietoisuus, minuus. Jokaiselle ihmiselle lahjoitetaan henkisten valtojen toimesta oma yksilöllinen minä.

Kristus-minä

Minuuden itsenäistyminen ja kirkastuminen ei kuitenkaan ole mikään yksinkertainen asia. Todellisen mnuuden edellytyksenä on, että se on vapaa. Jotta aito ja vapaa ja rakkauteen ja luovuuteen kykenä ihmisminä voi syntyä, sen on vapautettava itsensä kaikista ajatustason, tunteiden ja kollektiivisten uskomusten sidoksista. Sen on pystyttävä luomaan oma totuutensa oman enkelinsä kanssa yhteistoiminnassa. Täysin vapaasti.

Se on valtava kosminen tehtävä, joka on täynnä mitä erilaisimpia hankaluuksia. Mutta oman minän vapauttaminen ja selkeyttäminen on juuri maan ja aurinkokuntamme nykyisen inkarnaation tehtävä.

Rakkaudella

Matti

Maan inkarnaatioiden henkiset nimitykset:

1. Vanha Saturnus

2. Vanha aurinko

3. Vanha kuu

4. Nykyinen maa

 

1 kommentti . Avainsanat: maa, kehitys, henkisyys, enkelit, viisaus,

Loppiaisviesti

Perjantai 6.1.2017 klo 10:23 - Matti Kuusela

Kolme kuningasta

Hei ystävät,

Jouluajan kolmetoista päivää alkavat olla ohi, ja loppiainen merkitsee niiden päättymistä. Siinä missä jouluaatosta alkoi Luukkaan evankeliumin lapsen aika, olemme nyt Matteuksen joulun lapsen päivässä. Tämä on sen tapahtuman muistojuhla, jossa kolme kuningasta saapui itäisiltä mailta.

He lahjoittivat lapselle kultaa ajattelun uhrina, suitsuketta tunne-elämän uhrina ja mirhaa tahdon uhrina. Tämä sana uhri on meidän aikanamme hieman hankala. Siinä ei ole mitään uhrautumista, vaan se on jotain hyvin kaunista, vapaata ja tietoista. Monet uskonnolliset sanat ovat kärsineet ylimääräisestä sentimentaalisuudesta. Uhri merkitsee varsinaisesti tarjota. Se merkitsee, että olen herännyt tietoisuuteen siitä, että voin osallistua johonkin korkeampaan, johonkin mikä rakentaa tulevaisuutta meidän ihmisten ja henkisen maailman yhteistyönä. Vapaasti.

Kolme_kuningasta_joulukortti.jpg

Uuteen alkuun

On hyvä tietää, että sekä Luukkaan että Matteuksen joulunlapsien historialliset syntymäpäivät olivat hieman eri aikaan. Luukkaan vähän aikaisemmin syksyllä, Matteuksen vähän myähemmin talvella, ja luonnollisesti myös eri vuosina.

Nämä muistojuhlat on sitten henkisen opastuksen avulla siirretty kohtiin, jossa ne parhaiten vastaavat vuoden elämänvoimien kiertoa, eli antavat eetterimaailmalle uutta voimaa juuri oikeissa kohdissa.

Luukkaan lapsi herättää tunnevoimia syvällä sisimmässämme. Sitä seuraavien pyhien päivien aikana elämänmaailma käy läpi kaikki neljä luonnonkuntaa ja yhdeksän enkelikuntaa, mikä yhdessä tekee juuri kolmetoista. Ja toiselta suunnalta katsottuna kolmetoista on juuri Kristus ja apostolit, tai Kristus ja kaksitoista Eläinradan henkistä voimaa.

Uudesta vuodesta alkaa Matteuksen Jeesus-lapsen aika, ja loppiaisena me kohoamme tämän kuningaslapsen yhteyteen, joka antaa voimansa koko tulevalle vuodelle. Luukkaan joulu on kosmishenkinen syventyminen, Matteuksen joulu taas tiivistyy siihen, miten nämä voimat voivat elää ihmisessä ja viedä kehitystä eteenpäin.

Kolmen kuninkaan lahjat merkitsevät siis sitä, että ihmissielun kolme voimaa tahtoo kuunnella uutta henkistä opastusta, sitä miten Kristuksen meille antamat lahjat liittyvät maalliseen viisauteen ja tietoisuuteen. Luukkaan paimenet ja Matteuksen kuninkaat elävät molemmat sieluissamme.

Korkeampi minä

Matteuksen kuninkaat kertovat meille myös ihmisen korkeamman minän synnystä. Jeesuksen aikana ihmisminä oli vaikeassa tilanteessa henkisen ja maallisen maailman välillä. Minuuden maallinen puoli esti ihmistä näkemästä kumpaakaan maailmaa selvästi ja vapaasti. Kristuksen teon myötä ihmisminä jakaantui kahteen osaa, maalliseen ja korkeapaan. Minuuden maallista puolta voimme kuvata tietoisuudeksi ja korkeampaa puolta omaksitunnoksi.

Varsinainen minuuskokemus vapautui "kiinteästä" minästä ja se toimii nyt dynaamisena voimana näiden kahden, maallisemman ja henkisemmän välillä. Kristuksen henkinen nimi, Minä olen -voima on se, joka pitää ihmiskunnalle tämän alemman ja korkeamman minuuden välisen yhteyden vapaana.

Jotta tämän "Minä olen" -nimen voi ymmärtää oikein, se on lausuttava hyvin avarasti, valoisasti ja hartaasti. On hyvä kokeilla, miten henkinen Minä olen eroaa maallisesti. Kun lausut "minä olen" maallisesti ja voimaa käyttäen tai painokkaasti, se ei ole tämä Kristus- minä olen. Ja nyt kun lausut sanat uudelleen valoisasti ja laajasti, voit huomata, miten tämä "minä olen" ei ole kiinnittynyt materiaan vaan se loistaa ja soi vapaana.

Tämä vapaa ja mihinkään kiinnittymätön Minä olen meissä on se voima, joka antaa mahdollisuuden nykyaikaiseen viisauteen. Viisauden uusi henkinen muoto on sitä, että me omasta minä olen -kokemuksestamme käsin voimme vapaasti katsoa kumpaankin maailmaan, maalliseen kaikkine ongelmineen, ja henkiseen omantunnon maailmaan.

On tärkeää ymmärtää, että meidän on katsottava kumpaankin suuntaan vapaasti. Meidän ei tarvitse taistella pahaa vastaan, kuten Vuorisaarnakin ilmoittaa. Ei meidän tarvitse pyrkiä myöskään erityisen "hyviin" tekoihin, koska siinä me helposti kadotamme sisäisen tasapainomme. Tästä vapauden ja rakkauden tilasta me voimme etsiä ja luoda omia rakkauden tekojamme. Niitä, jotka ovat oikeita ja hyviä juuri nyt.

Rakkaudella
Matti

Kuva: Anitalta ja Karilta saatu joulukortti.

1 kommentti . Avainsanat: loppiainen, kolme kuningasta, Luukas, Matteus, lapsi, evankeliumi, Kristus, uhri, tietoisuus, alempi minä, korkeampi minä

Joulusta loppiaiseen

Perjantai 30.12.2016 klo 0:19 - Matti Kuusela

Joulusta loppiaiseen

Jouluyön epistola eli aikarukous Kristiyhteisössä on tavattoman kaunis, kuten myös muiden kirkkovuoden vaiheiden epistolat ovat. Tämä yön sydämessä lausuttavan rukouksen alkukuuluu minun omana suomennoksenani:

Maanyöhön
Aistipimeyteen
Säteilee hengen
Parantava armonvalo

Kun adventtiaika on täynnä odotusta, tulee jouluyönä hetki, jolloin aika on nyt. Juuri nyt säteilee ihmissisimmässä hengen parantava valo. Saksalaisessa Fenster zur Kosmos eli Ikkuna taivaaseen -kirjassa kertoo enkeliolento nimeltä Suuri, miten ihminen voi jouluyön palveluksessa hetken aikaa kokea omat korkeammat olemuspuolensa kuin tulevaisuuden aavistuksena.

kolme_kuningasta.jpg

Toinen aikarukous

Varhaisaamun epistola lähtee liikkeelle aivan toisenlaisella voimalla. Yön herkän hengentasapainon jälkeen tämä rukouksen alku lähes jyrisee henkistä voimaa:

Isällinen maailmanperusta:
Sielumme tuntee
Parantavan luovan Sanan
Lähestymisen;
Siunaten virratkoon meille hänen voimansa...

Kun yön epistola on täynnä herkkää hengenaavistusta, on tämä epistola vahvasti tunnepainotteinen. Yksi sen keskeinen piirre on, että Kristus antaa meille jotain itsestään, vaatimatta siitä mitään. Sitä on siunaus. Ja se on myös parantavaa.

Aamun aikarukous jatkuu sillä, miten meidän huuliltamme voi virrata parantava sana, toisin sanoen se voi ulottua aivan fyysiselle tasolle saakka. Se on yhteydessä sydämen, tai oikeastaan veren lämpöön. Se on yhteydessä myös tahtoon. Kun ihminen tiedostaa omassa vapaudessaan sen, mitä hän varsinaisesti tulevaisuudelta tahtoo, hänellä on mahdollisuus vaikuttaa myönteisesti kosmoksen kehitykseen.

Kolmas aikarukous

Aamupäivän epistola alkaa:

Kristus, isällisen maailmanperustan
Ilmentävä luojahenki
On ylentänyt maanruumiin...

Kristus on ylentänyt maanruumiin niin, että hän voi siinä asua. Tässä kolmannessa aikarukouksessa tulemme suoraan keskelle todellisuutta. Aikarukouksen voi ymmärtää vain niin, että Kristus on todellinen olento. Maa on todellinen olento. Ne eivät ole vain jotain, mistä puhutaan.

Kun alkaa ymmärtää Kristuksen todellisuutta, voi samalla alkaa oivaltaa, että myös minun tekoni ovat todellisuutta. Ne eivät ole vain sitä, mitä minä nyt tässä teen, vaan ne ovat osa maailman tapahtumista.

Tietysti se mitä teen, on osa maailmaa. Mitä sitten on se lisä, jonka Kristus siihen tuo? Se on lähinnä se, että Kristuksen kautta tekomme voivat liittyä maailman elämään Hänen kantamanaan.

Ja Kristus voi auttaa meitä löytämään omalla tiellämme juuri sen tason, sen keskitien, joka kulkee elävää ja luovaa tietä hedelmättömän hengenharhan ja liiallisen ainesidonnaisuuden välillä.

Kristus on ylentänyt maanruumiin niin, että hän voi siinä asua. Ja se merkitsee, että me saamme kukin omalla tavallamme etsiä sitä tietä, joka vähitellen liittää ihmisen uudelleen maailmankaikkeuteen, sen olentojen elämään rakentavalla tavalla.

Jeesus-lapset

Kuten jo loppiaisen nimi kertoo, jouluaika kestää loppiaiseen saakka ja joulun pyhät päivät ja yöt laajentuvat koko tälle ajalle.

Jouluaatosta uudenvuodenaattoon kuljemme erityisesti Luukkaan evankeliumin lapsen kanssa, hänen jota paimenet kumarsivat ja jolle taivaalliset enkelikuorot lauloivat.

Uudestavuodesta loppiaiseen kuljemme enemmän Matteuksen evankeliuminen Jeesus-lapsen kanssa. Hän oli se kuningaslapsi, jota tietäjäkuninkaat tulivat tervehtimään. Se herättää kysymyksen, miten voin itse oppia uhraamaan tietoni, tunteeni ja tahtoni näiden kuninkaiden tavoin?

Sen voi ilmaista myös, miten voin antaa sisäisen lapseni uudistaa ajatusvoimani (kulta), tunnevoimani (suitsuke) ja tahdonvoimani (mirha) niin, että voin lähteä uuteen vuoteen uudistumaan kykenevänä ihmisenä!

2 kommenttia . Avainsanat: joulu, Kristiyhteisö, epistola, Kristus,

Joulun henkisiä voimia

Perjantai 23.12.2016 klo 17:46 - Matti Kuusela

Luonto on jouluyönä hyvin erityinen. Muistan nuoruudestani erään illan, jolloin olin Hyvinkäällä lahjojen saamisen ja joulukahvien jälkeen ulkona kävelemässä. Puut kimaltelivat satumaisessa huurteessa, rauha ja hiljainen ihmetys vallitsivat. Oma tajunta tuntui liikkuvan vapaan koskettavana niin omassa sieluntilassa kuin ulkoisessa maisemassa.

Joulu on aikaa, jolloin ihmissielu, luonnonhenget ja enkelit tulevat yhteen ja kokevat toisensa. Maan henkisyys avautuu ja taivaiden henkisyys tulee aivan lähelle.

Madonna_Steiner.jpg

Maa alkaa muuttua

Ensi vuonna alamme Henkisessä Workshopissa puhua kahden suuren henkisen olennon salaperäisestä yhteistoiminnasta. Me tunnemme heidät nimilla Kristus ja Jeesus. Kristus on suuri henkinen olento, joka elää maailmankaikkeudessamme useilla tasoilla, joita kuvaavat esimerkiksi sanat Poika, Logos, Luoja, Vapahtaja, Kristus... ja monet muut.

Jeesus taas on ihmisolemus, mutta hyvin erityinen ihminen. Hän on ihminen, joka ei tavalliseen tapaan ollut mukana siinä suuressa kosmisessa tapahtumassa, jossa ihmiskunta laskeutui hengen maailmoista aineen valtakuntaan. Hän odotti hengen korkeuksissa ja laskeutui ensimmäisen kerran ruumiilliseen ihmisolemukseen ensimmäisenä jouluyönä.

Tämä Jeesus-lapsi toi mukanaan maan piiriin aivan erityisen pyhyyden, mutta hän suinkaan ollut yksin. Myös hänen nuori äitinsä Maria oli erityinen henkilö, korkea henkinen olento, joka poikansa tavoin laskeutui maiseen ihmisolemukseen vain tämän yhden ainoan kerran.

Joulu on suuren sopusoinnun juhla sillä tavoin, että maan kaikki hyvää luovat olentokunnat ovat siinä mukana. Silloin itse maa alkaa muuttua. Maa alkaa puhdistua ja valaistua ja muuttua tähdeksi, joka loistaa omaa valoaan.

Aurinkohenki ja Äiti

Kun meidän sielunlämpömme liittyy maan muuntumiseen, alkavat myös maan äitivoimat vapautua ja nousta jälleen esille. Se on suuri muutos, jossa Isän valo ylhäältä liittyy yhteen alhaalta tulevan Äidin lämmön kanssa.

Kun Isän ja Äidin läsnäolo tasoittuu elämässämme ja tietoisuudessamme, meille avautuu maan päällä aivan uusi luovuuden ja rakkauden maailma, jossa me tulemme yhä täydemmin Isän ja Äidin lapsiksi.

Olet varmaan kuullut Kristusta nimitettävän aurinkohengeksi. Se on yksi taso hänen olemustaan. Aurinkohengen läsnäolo maan päällä merkitsee, että se luova jumalimpulssi, Kristus-toiminta, joka alunperin vaikutti Auringosta käsin, alkaa vähitellen loistaa maasta ja ihmissydämistä maailmankaikkeuteen. Se ei ole pelkästään maan ja ihmisen muuntumista, vaan myös itse Auringon muuntumista.

Nyt meidän henkinen tehtävämme on erityisesti ottaa vastaan Äidin, Tyttären ja Pyhän sielun toiminta, täydennyksenä sille välttämättömälle miehiselle kolminaisuudelle, joka on ohjannut meitä kohti itsenäisyyttä, vapautta ja itsetietoisuutta. Nyt on naisellis-kosmisten hyveiden aika.

Äidin tai Neitsyen syli meissä jokaisessa on se tunnelma, joka auttaa meitä olemaan mukana siinä suuressa syntymän juhlassa, joka joka vuosi toteutuu maan eetteri- eli elämänvoimien piirissä täytenä todellisuutena.

Rakkaudella
Matti

Kuva. Madonnan kuvan on maalannut italialainen Mara Maccari niiden ohjeiden mukaan, joita Rudolf Steiner antoi uuden Neitsyen eläinratamerkin luomiseksi. Piirros sisältyi uuteen henkiseen kalenteriin, jonka Steiner esitteli ensimmäistä kertaa Helsingissä pitämänsä esitelmäsarjan yhteydessä 1912.

3 kommenttia . Avainsanat: joulu, luonnonhenget, Äiti, Jeesus, Kristus

Jokapäiväinen leipämme

Perjantai 12.2.2016 klo 18:43 - Matti Kuusela

Viime kuukaudet ovat olleet voimakasta kehityksen aikaa. On jälleen hyvä kertoa Isä meidän -rukouksesta, koska se on viime kuukausina tullut yhä läheisemmäksi.

Isä meidän on sikäli erikoinen rukous, että sen tarkkaa merkitystä on haastavaa ymmärtää. Useimmat meditaatiot ja rukoukset ovat henkisistä syvyyksistään huolimatta ilmaisultaan helppoja ja selkeitä, mutta Isä meidän -rukouksessa saa todella ponnistaa sisäisiä, jotta sen saa tuntumaan oikealta ja täydeltä.

vaterunser_millet_abendgebet.jpg

Jokapäiväinen leipä

Voimme nyt lähteä liikkeelle sen leipää koskevasta pyynnöstä, joka koskee meidän fyysistä olemustamme: ”Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme.”

Kun tätä pyyntöä miettii, on helppo huomata, että pyynnössä ei ole kysymys ainoastaan leivästä, vaan ravinnosta kokonaisuudessaan. Fyysinen olemuksemme tarvitsee tässä maailmassa jatkuvasti uutta ravintoa. Mutta tarvitsemme elääksemme myös paljon muuta kuin pelkästään ruokaa. Tarvitsemme ilmaa, lämpöä, jopa aistihavaintoja. Tarvitsemme myös sielullista ja henkistä ravintoa. Pyydämme siis Isältä kaikkea sitä, mitä meidän olemuksemme tarvitsee ylläpidokseen fyysisessä maailmassa.

Mutta miksi pyydämme? Maailmankaikkeus tukee meidän elämäämme monin tavoin. Saamme paljon aivan helposti ja ilmaiseksi. Ja sen puolesta, mitä emme saa suoraan, joudumme itsekin tekemään työtä.

Voi myös huomauttaa, että eikö jumalalle ole muutenkin ilmeistä, että me tarvitsemme ravintomme? Lisäksi on varmaan totta, että henkinen maailma luonnonhenkineen antaa meille mielellään sen, mitä me tarvitsemme.

Luulen, että kaikessa näennäisessä yksinkertaisuudessaan pyyntö jokapäiväisestä leivästä sisältää useita kätkettyjä tasoja, jotka meidän on itse oivallettava.

Pyytämällä mitä me tarvitsemme me ilmaisemme, että tiedostamme oman asemamme maailmassa. Kun pyydän sitä, mitä maailma muutenkin minulle antaisi, asetun tietoiseen vuorovaikutukseen muiden olentojen kanssa, niin enkelikuntien kuin luonnonhenkienkin.

Henkiset ystävämme

Kuvittele, että olisit itse henkinen olento, joka on ravinnut ihmiskuntaa vuosituhannesta toiseen. Osa ihmisistä kiittää siitä, ja se tuntuu hyvältä.

Mutta sitten ihmiskunnan piiristä kohoaa esiin rukous: Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme!

Se herättää. Se osoittaa, että ihmiskunnan piirissä on joku, joka on oivaltanut alkaa kantaa omaa vastuuta. Tietoinen pyytäminen vahvistaa ihmiskunnan ja henkisen maailman välistä yhteyttä.

Se ei ole ruikuttamista tai anelua, vaan osoitus siitä, että ihmiskunta alkaa herätä aikuisuuteen.

Joskus ajatellaan, että jumala tai enkelit ovat niin korkeita olentoja, etteivät he tarvitse ihmisiä tai meidän kiitoksiamme tai huomiotamme. Mutta se ei pidä paikkaansa. Jos kehityksessä alemmat olennot tarvitsevat avukseen korkeampia, niin myös korkeammat olennot ovat riippuvaisia alemmista. Kuvittele miten paljon me ihmiset olemme riippuvaisia kaikesta siitä, mitä luonto meille luo. Vastaavasti meidän huomiomme ja kiitollisuutemme on ravintoa korkeammille olennoille.

Meidän leipämme

Leipä on Raamatussa tärkeä sana. Jokapäiväisen leivän lisäksi muistamme leivän ja viinin tai taivaallisen leivän, mannan. Kaikilla niillä on oma merkityksensä.

Myös kansanperinteestä muistamme, miten juuri leipää on pidetty aivan erityisenä jumalallisena lahjana ihmiskunnalle. Myös Jeesus-lapsen syntymäkaupunki Beetlehem merkitsee leivän taloa. Siinä voi kokea, miten Jeesus jo omassa olemuksessaan tuo maailmaan sellaista, mikä ravitsee koko ihmiskuntaa.

Leipään liittyy myös lämpö. Leivinuunissa kypsynyt rukiinen tai etelän auringossa kivellä paahtunut leipänen on käynyt läpi oman lämpöprosessinsa. Voimme kuvitella, miten lämpöprosessin kautta leipään sisältyy henkinen kehitysprosessi.

Pyytäessäni leipää ilmaisen olevani sekä valmis ottamaan vastaan että itse työskentelemään jumalallisen leivän mysteerin toteuttamiseksi ihmiskunnassa.

Veljemme ja sisaremme

On mahtava elämys, kun ensimmäisen kerran tajuaa, että Isä meidän -rukouksessa kaikkea pyydetään aina ”meille,” ei vain minulle. On suurta oivaltaa, että juuri minä tässä olen pyytämässä ravintoa koko ihmiskunnalle, kaikille läheisilleni samoin kuin kaikille vieraillekin

Mutta tähän pyyntöön syventyy, huomaa että ”me” kattaa kaikki maan olennot, ei vain ihmiset. Kun "meidän" piirimme laajanee, huomaa että eläinkunta on otettava mukaan, ja sitten kasvikunta. Ei kivikuntaakaan voi jättää ulkopuolelle, vaikka ei oikein tietäisikään, millaista ravintoa ja tukea se kaipaa. Silloin ravitsemuksen pyyntö laajenee lopulta kattamaan myös luonnonhenget ja enkelit, ainakin koko aurinkokuntamme.

Kaikki luonnonkunnat tarvitsevat henkistä huolenpitoa. 

Jos joskus on kokenut oudoksi sen, että ihmistä on kutsuttu luomakunnan kuninkaaksi, niin voi huomata, että jollain tavalla jokainen ihminen on kasvamassa kohti omaa henkilökohtaista kuninkuuttaan ottaessaan vastuuta kaikesta elämästä. Tosin tuo vastuu on vielä vaatimatonta, mutta kun ihminen astuu sisäisesti esiin ja pyytää henkiseltä maailmalta huolenpitoa ja ravintoa kaikille olennoille, silloin hänessä alkaa kypsyä jotain suurta ja merkittävää.

Mutta samalla kun ihmisessä kypsyy sisäinen kuninkuus, on sen vastapainoksi kypsyttävä myös se, mitä paimenet edustavat. Sekä paimenet että kuninkaat tervehtivät Jeesus-lasta Beetlehemissä, Leivän talossa.

Uskon, että yksi leivän mysteereistä sisältyy siihen sekä sisäiseen että fyysiseen työhön, jota me leivän puolesta teemme. Kun me otamme leivän vastaan yhä tietoisemmin, jumalten lahjana ja Kristuksen ruumiina, kuten ehtoollisen asetussanoissa ilmaistaan, me alamme vähitellen muuttua. Kun aikaisemmin otimme vain aina vastaan, mitä meille annettiin, nyt leivän vastaanottamisen kautta meissä alkaa kypsyä sellaista sisäistä voimaa, jonka avulla me tulevaisuudessa muutumme maailmankaikkeudessa pelkästään vastaanottavista olennoista sellaisiksi, joilla on itsellään jotain annettavaa maailmalle ja sen kehitykselle.

Leivässä on juuri tuo suuri mysteeri. Me voimme ehkä poimia hedelmiä puusta tai marjoja metsästä, mutta leivän vuoksi meidän on tehtävä työtä.

Siksi pyytämällä jumalalta leipäämme me pyydämme sovitusta ja siunausta sen kuilun yli, joka nyt erottaa meitä henkisten maailmojen tiedostamisesta.

Ehkä jokapäiväisen leivän pyyntöön sisältyy aavistus siitä tulevaisuudesta, jossa me itse kykenemme tietoisesti luomaan jotain sellaista, joka on ravinnoksi muille olennoille ja koko kosmokselle.

Rakkaudella

Matti

2 kommenttia . Avainsanat: Isä meidän, rukous, leipä, meditaatio

Paratiisi ja Joulun näytelmä

Keskiviikko 23.12.2015 klo 3:07 - Matti Kuusela

Tänään olimme katsomassa vanhaa keskiaikaista Paratiisinäytelmää Kulttuurikeskus Sofiassa. Ortodoksinen Sofia Helsingin Vuosaaressa oli hieno paikka näytelmälle. Tämän keskiajalta peräisin oleva laulukuvaelma säilyi pitkälle 1800-luvulle pienessä Oberuferin kylässä. Siellä näytelmää esittivät paikallisten viljelijäiden pojat. Samaa perinnettä ovat suomalaiset tiernapojat eli tähtipojat, jotka esittävät katkelmaa Matteuksen evankeliumin mukaisista joulutapahtumista.

Näitä vanhoja joulunäytelmiä on kaikkiaan kolme, Paratiisinäytelmä, Kolmen kuninkaan näytelmä ja Paimennäytelmä, jonka lähtökohtana ovat Luukkaan evankeliumin joulutapahtumat.

Sattui niin, että myöhempi Wienin Teknillisen korkeakoulun kirjallisuuden professori Schröer oli tällä Tonavan saarella tekemässä murretutkimusta, kun hän kiinnostui näytelmistä niin, että kirjoitti ne muistiin. Myöhemmin hänen oppilaansa Rudolf Steiner innostui asiasta. Hänen toimestaan näytelmät ovat levinneet kautta maailman Steiner-koulujen, kehitysvammaisten koulujen ja Kristiyhteisön myötä.

Ja nyt näytelmä oli kutsuttu myös ortodoksiseen kulttuurikeskukseen.

Lämmin kiitos esittäjille, jotka kaikki olivat enemmän tai vähemmän tuttuja. Vajaan tunnin mittainen laulunäytelmä sai ajattelemaan ja tuntemaan. Se todella vei toiseen maailmaan.

orion_nebula.jpg

Paratiisi

Näytelmä sai minut myös vahvasti tuntemaan, miten paljon perinteellinen paratiisiajatus on jäänyt ajasta jälkeen. Kertomushan sälyttää syntiinlankeemuksen taakan ja syyllisyyden kokonaan Eevan ja naisten harteille. Myöskään paholaisen toiminnan motiivit eivät käy selväksi.

Perinteellisesti olemme käsittäneet, että Aatami luotiin ensin ja sitten Jumala loi Eevan Aatamin kylkiluusta. Kylkiluu on luultavasti ikiaikainen käännösvirhe ja lisäksi on muitakin legendoja. Kultainen legenda kertoo, miten jumalat loivat ensin Eevan ja vasta hänen jälkeensä Aatamin. Koko tarina on monimutkainen, ja siksi on hyvin ymmärrettävää, että sitä ei juuri kerrota. Lisäksi se on ollut kauan salaista tietoa, koska miehen ensisijaisuutta korostava näkemys on tahdottu pitää vahvasti esillä.

Paratiisinäytelmä esittää paholaisen mustana ja ilkeänä olentona, mutta se ei näytä, miksi Eeva lankeaa hänen houkutuksiinsa. Todellisuudessa se käärme, josta paratiisikertomus puhuu, on suuri ja loistava enkeliolento, Lusifer.

Lusifer on henki, jonka tarkoituksena ei suinkaan ollut pahuus, vaan Lusifer näki, miten ihmiskunnan kehitys jumalan tai jumalten helmoissa paratiisissa oli tuskastuttavan hidasta. Ihminen ei olisi kehittynyt varsinaiseen itsetietoisuuteen eikä etenkään vapauteen vielä pitkiin aikoihin.

Siksi Lusifer eli Valontuoja tarjoaa toista mahdollisuutta. Jumala eli muodonhenget tahtoivat säilyttää ihmisen omassa piirissään. Aatami tahtoo pysyä uskollisena jumalalle, Eeva, jolla on Aatamia laajempi kosminen tietoisuus, ymmärtää mistä Lusifer puhuu ja hän johtaa myös Aatamin uuden tietoisuuden tielle, kohti vapautta, itsetietoisuutta ja yksilöllistä rakkautta.

Matka aineellisuuteen

Lusiferin tarkoituksena oli siis ihmisen vapauden ja tietoisuuden herättäminen, mutta sen seuraukset olivat dramaattiset. Lusiferin teon johdosta maailmankaikkeuden tasapaino järkkyy. Uuden valon vastapainoksi syntyy pimeys. Sillä tavoin valoisan Lusiferin vastapariksi tulee pimeyden henki, jota kutsutaan Ahrimaniksi.

Tämä ymmärtäminen on nykyaikana aivan keskeistä. Paha ei ole vain yksi, vaan kosmista tasapainoa järkyttänyt uusi valo luo myös varjon. Ja vasta ylittäessään oikeutetut rajansa sekä valo että pimeys voivat särkyä niin, että syntyy se, mitä me varsinaisesti kutsumme pahaksi.

Näin sekä uusi valo että pimeys saivat osansa ihmissielusta. Epäilys ja erehdys saivat otteen ihmisestä, sillä tiedostamisen vastapainona täytyy olla erehtymisen mahdollisuus. Syntyy valtava kosminen draama, joka lopulta johtaa aina työhön, sairauteen ja kuolemaan saakka. Kaikki nämä kolme ovat ihmisen suuria opettajia ja jopa pelastajia.

Perisynnin salaisuus

Näytelmästä ei varsinaisesti puhuta perisynnistä, mutta kun tuo käsite on olemassa, ja se varmasti tulee monelle mieleen, niin voimme katsoa sitäkin. Mitä perisynti on? Se on ihmisen peruserillisyyttä henkisestä maailmassa, se on ihmisen lankeaminen aineelliseen maailmaan.

Jos mietimme sitä, että erehtyminen tulee ihmiselle mahdolliseksi vasta Lusiferin viettelyksen jälkeen, johdumme väistämättä ajatukseen, että Eevan omenansyönti ei ollutkaan erehdys, vaan osa vielä korkeampaa jumalallista suunnitelmaa.

Oli korkeiden jumalten tahto, että ihmiskunta johdettiin erillisyyteen jumalmaailmoista, jotta se voi oppia omien kokemustensa ja erehdystensä kautta.

Perisynti-käsitteen alkuperäinen merkitys ei siis syyllistä ihmistä eikä ihmiskuntaa, mutta se kertoo siitä, miksi meidän on nähtävä vaivaa tässä maailmassa, oppiaksemme.

Me emme ole syyllisiä, mutta koska maailman lankeaminen aineellisuuteen tapahtui meidän kehityksemme tähden, me olemme silti kosmisesti vastuullisia. Siksi meidän tehtävämme on aikain kulussa rakentaa uusi yhteys aistimaailmasta henkisiin maailmoihin. Juuri meidän tehtävämme on nyt tämän alkuhengestä eronneen maailman uusi henkistäminen.

Miten tämä kaikki liittyy jouluun?

Joulu on se käännekohta, jossa alas aineellisuuteen johtava kehitys lähtee jälleen kohoamaan kohti henkistä maailmaa. Alkuihmisparista Eeva oli lähempänä taivasta, Aatami lähempänä aineellista maailmaa. Nyt me tarvitsemme itsessämme uutta Aatamia ja uutta sielunlasta, joiden myötä meidän tiemme kohti uutta henkistä todellisuutta voi tapahtua.

Niinkuin Eeva paratiisissa johdatti Aatamin matkaan kohti maisen maailman ankaruutta, niin nyt meidän sydämissämme Maria hoivaa sielunlastamme uudelle matkalle kohti sitä maailmaa, jota Johanneksen ilmestyksessä nimitetään Uudeksi Jerusalemiksi.

Vanhassa paratiisissa ihminen joutui valon ja innostuksen Lusiferin ja pimeyden ja käytännöllisyyden Ahrimanin kiistakapulaksi, niin meidän uudessa joulusisäisyydessämme Kristus on se keskitien voima, joka ohjaa sieluamme näiden kahden voiman välillä.  

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Paratiisinäytelmä, paratiisi, Eeva, Aatami, Kristus

Isä meidän -rukous

Perjantai 13.11.2015 klo 19:33 - Matti Kuusela

Henkisessä workshopissa olemme lähestyneet Isä meidän -rukousta jo pidemmän aikaa. Tuo rukous, sen sananmuoto ja rytmi on varmaan kaikille tuttu. Tiedämme että se on kristinuskon keskeinen rukous. Se on juuri se rukous, jonka Jeesus opetti opetuslapsille rukoiltavaksi.

Kun rukousta katsoo tarkemmin, huomaa että se on koko ihmiskunnan rukous. Kaikki pyynnöt lausutaan ”meidän nimissämme” ja ne kohdistetaan ”meidän isällemme”. Käytännössä se tarkoittaa, että jokaista pyyntöä lausuessani koen koko ihmiskunnan olevan mukana. Ja uskonnoista ja henkisyyden tasosta riippumatta.

Mutta kun sulkee silmänsä ja kuvittelee tätä ihmiskuntaa, jonka puolesta rukouksen lausuu, niin huomaa, ettei sitä voikaan rajata vain ihmisiin. Luonnonhenget ja enkelit, kaikki maan olennot eläimet ja kasvit mukaanluettuina, jopa kivien täytyy olla mukana. Sillä ”me” voi tarkoittaa vain meitä kaikkia, kaikkia maan asukkaita, kaikkia myös henkisiä ystäviämme, jotka täällä työskentelevät.

Kynnyksenvartija_Rosenkrantz.jpg

Isän maailmat

Rukouksen neljä ensimmäistä osaa ovat ihmeellisesti Isän maailmaa. Entisinä aikoina puhuttiin Isän pelkäämisestä henkisenä hyveenä. Vaikka tuo pelkääminen ei varsinaisesti tarkoita pelkäämistä sinänsä, niin silti meissä monissa on syvällä Isän pelko. Ainakin minulla oli lapsena, nimenomaan Isä-jumalan pelko. Ja kun ajattelen lapsuutta seuranneita vuosikymmeniä, niin huomaan tuon pelon seuranneen minua uskollisesti hyvin pitkään.

Vasta kun aloin aivan tietoisesti oivaltaa, että kaikki sukulaiset, isä ja äiti, minä ja sinä, tytär ja poika, ovat myös meissä jokaisessa itsessämme, aloin tajuta, että voin itse työstää näitä hahmoja rakastavammiksi ja hyväksyvämmiksi, hyvänsuovemmiksi.

Isä meidän, joka olet taivaissa

Vasta nyt tätä kirjoittaessani tajuan oikein selvästi, että tätä riviä lausuttaessa voisin todella kokea Isän lämpimästi ja rakastavasti, ilman mitään varauksia.

Siinä riittää meditaatiota ja rukousta pitkäksi aikaa. Todella kokea Isän rakkaus, ja kokea se myös itsessään.

On herättävää kokeilla myös muotoja ”Isä joka olet...” tai ”Isäni joka olet...”

Silloin kokee, että juuri ”Isä meidän” on oikea sanonta. Meidän isämme, meidän kaikkien isä. Silloin kokee, että me kaikki olemme täällä yhdessä. En olekaan yksin, jos niin olen joskus kokenut.

Kun lausun sanat ”Isä meidän”, koen samalla, että minä olen omalta kohdaltani vastuussa, paitsi itsestäni, niin myös meistä kaikista. Ulotan rukouksen myötä todellakin vastuuni niin itseeni kuin koko maan kaikkiin olentoihin, sillä isä on meille kaikille sama ja yhteinen.

Kun palaa takaisin rukouksen ensimmäiseen säkeeseen, niin sana ”olet” nousee myös vahvasti esiin. Oleminen on selvästi Isän keskeinen atribuutti. Hän on. Mutta hänen olemisensa on aktiivista. Voi todella kokea, että hän on kaikessa mikä on. Ja että tuo oleminen on maailmankaikkeuden ja elämän jatkuvaa kantamista ja huolenpitoa. Se sisältää myös kaiken sen kantamisen, mitä ihmiskunta tekee niin monissa eri muodoissaan. Sana ON laajenee ja syvenee käsittämään kaikkeuksien koko elämän.

Sitten seuraa kolme säettä, jotka määrittelevät tarkemmin ihmisen aseman suhteessa Isään.

Pyhitetty olkoon sinun nimesi

Isän nimi on kuin jonkinlainen kopio tai heijastus itse Isästä. Se on jotain, mikä kantaa luomisessa Isän ominaisuuksia, mutta on kuitenkin hänestä irrallaan. Siksi tämän Isän olemuksellisuuden on pyhityttävä ihmissielussa. Se on pyhitys, joka on ihmisen tie takaisin Isää kohti.

Pyhitys on tietysti kaikessa pyhyydessään suppea sana. Ajattelu on ihmistoiminnassa lähinnä Isän nimeä. Kun ajattelu pyhittyy, se lähenee maailman Isä-perustaa ja luovuutta, ja sitä voi nimittää viisaudeksi. Luovana viisaus myös valaisee, jolloin se lähenee sitä enkelitoimintaa, jota me nimitämme Pyhäksi hengeksi.

Tulkoon sinun valtakuntasi

Valtakunta on jotain, mikä on paljon selvemmin Isän omaa olemusta ja voimaa kuin nimi. Nimeään maailmassa Isä ei voi täysin hallita, mutta valtakunnassa hänen voimansa on läsnä. Mitä ilmeisimmin voimme kokea, että valtakunnassa me alamme liittyä Isän elämään, mutta yhtä ilmeiseltä tuntuu, että me emme voi vain lipua sinne, vaan meidän on tehtävä jonkinlainen käännös.

Isän nimen voi tavoittaa kohottamalla ja muuttamalla ajatteluaan, sen olemuksellisuutta ja syvyyttä. Valtakuntaan yltääksemme meidän on päästävä mukaan syvempään elämän virtaan. Meidän on päästävä tietoisuudessamme niin pitkälle, että alamme oivaltaa mitä elämä on, mihin elämä tähtää, mikä on ihmisen tie, miten se liittyy siihen Kristus-tiehen, jota hän kuvaa eräänlaisena keskellä kulkemisena, tai myös lasten tienä hänen luokseen.

Aika ilmeistä on myös, että kaikkiin näihin kolmeen tiehen liittyy myös oma kärsimyksensä. Niin paljon iloa ja kauneutta ja ihanuutta kuin ihmiselämä voi tarjota, niin elämä aineellisessa maailmassa merkitsee myös kärsimystä.

Luulen että Kristuksen keskitien kulkeminen ei merkitse ainoastaan sitä, että tiukasti varomme poikkeamasta polulta, vaan myös sitä, että me hyväksymme sekä elämän ilot että kärsimykset ja sillä tavoin voimistumme kulkemaan korkeamman ihmisyyden tietä.

Tapahtukoon sinun tahtosi niin kuin taivaissa myös maan päällä

Kolmas ja syvin vaihe tiellä Isän luo on sukeltautuminen hänen tahtoonsa. Ajattelulle se merkitsee eräänlaista paradoksia. Miten kykenemme olemaan täysin vapaita samalla kun olemme täysin Isän tahdon virrassa, sillä on selvää, että Isän tahdon on toteuduttava meidän ihmisten kautta. Tieten.

Kuvittele maapalloa, joka on jo pitkälle henkistynyt, kuten ihmisolemuskin. Sekä ihminen että maa ovat jossain määrin läpinäkyviä ja virtaavia, hyvin eläviä, täynnä viisautta ja rakkautta. Kuljet tässä maailmassa, jossa ihminen on jo hyvin pitkälle luonut uuden suhteen paitsi kaikkiin toisiin ihmisiin, myös kaikkiin luonnonkuntiin. Tunnet olevasi yhtä kaiken kanssa, tunnet olevasi vapaa toimimaan, tunnet miten kaikki olennot ovat myös sovussa sinun kanssasi: olet viimeinkin luova olento, joka kykenee luomaan yhteistoiminnassa ja sopusoinnussa muiden olentojen kanssa.

Tuo on kaukainen tila, ja kaunis, mutta uskon että sen saavuttaminen on myös suuri draama, jonka osia me jo nyt alamme hiljaa harjoitella.

Kuva Rosenkrantz: Kynnyksenvartija

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Isä, Isä meidän, rukous, Kristus

Kristuksen seitsemän uutta käskyä

Keskiviikko 16.9.2015 klo 23:33 - Matti Kuusela

omenankukkajanuppu_600.jpg

Tänä iltana meitä oli Henkisessä workshopissa kaikkiaan yhdeksän. Mukava ilta, hyvää keskustelua ja aiheet henkisiä mutta käytännöllisiä. Matteuksen teksti kirkastuu ja selkenee.

Jeesuksen esittämiä uusia Mutta minä sanon teille -muotoisia käskyjä on kaikkiaan kuusi. Niitä edeltää kuitenkin yksi, joka on esitetty ilman alussa olevaa mutta-sanaa: Minä sanon teille...

Tästä lauseesta saa vaikutelman, että Jeesus esittää siinä jotain suurempaa ja henkilökohtaisempaa kuin sitä seuraavissa mutta-sanalla alkavissa käskyissä. 

Tämä ensimmäinen käsky on erityisasemassa siksi, että se käsittelee fyysisessä maailmassa toimimista. Fyysisen maailman varsinainen laki on oikeudenmukaisuus. Se on se ominaisuus, jonka kautta luomistyö virtaa välittömästi eteenpäin fyysisellä tasolla. Se on välttämätöntä, jotta Kristuksen työ voi tapahtua ihmisten kautta.

Kun mietin tätä käskyä, päädyin siihen, että kaikissa muissa ominaisuuksissa henkinen maailma voi hieman joustaa. Ihmisiltä ei odoteta täyttä rakkautta, täyttä myötätuntoa tai muutakaan, mutta oikeaudenmukaisuus on se ominaisuus, jonka on oltava läsnä, jotta jotta Kristuksen vaikutus voi toteutua heti ihmisen kautta.

Kaikilla hyvillä ominaisuuksilla on oma tärkeä tehtävänsä, mutta tässä Jeesus ilmaisee, että juuri ihmisten yksilöllisesti kokeman ja toteuttaman oikeudenmukaisuuden kautta myös hänen työnsä voi kulkea eteenpäin ihmisten välityksellä. Siksi oikeudenmukaisuus on erityisasemassa tällä kohtaa, jossa Jeesus kertoo omasta tehtävästään ja sen toteuttamisesta.

Omassa Uudessa testamentissani tämä lause kuuluu: Minä sanon teille, ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan.

1) Yksinkertaistan tämän lauseen seuraavasti: Ole oikeudenmukainen kaikissa tilanteissa.

Olemme jo aikaisemmissa blogeissa puhuneet siitä, että lauseessa oleva kreikankielinen alkutekstin sana on dikaiosune, joka tarkoittaa juuri oikeudenmukaista. Dikaiosune on myös kreikkalainen oikeudenmukaisuuden jumalatar, siis feminiininen voima. Voimme ymmärtää, että tämä oikeudenmukaisuus on luonteeltaan elävää ja sielullisesti koettua, sellaista joka kohoaa itse tilanteesta. Se ei ole kirjoista tai periaatteista johdettua oikeudenmukaisuutta, vaan sellaista mikä on paljon enemmän, yksilön itsensä luomaa. 

Kristus_Maria_vaaka.jpg

Kuusi uutta käskyä

Seuraavat kuusi käskyä muodostavat oman kokonaisuutensa. Ensimmäinen niistä käsittelee elämänmaailmaa, eetteritasoa. Toinen käsky kuuluu Uuden testamentin suomennoksessa seuraavasti.

"Teille on annettu tämä isiltä annettu käsky: 'Älä tapa.' ... Mutta minä sanon teille: jokainen joka on vihoissaan veljelleen, on ansainnut oikeuden tuomion."

2) Puhu kaikille olennoille ainoastaan myönteisesti.

Nyt Kristus kohottaa vanhan tappamisen kieltävän käskyn uudelle tasolle antamalla ymmärtää, että kaikenlainen parjaaminen ja arvostelu on tappavaa elämänmaailmassa, niin läheltä kuin kaukaa ajatuksinakin.

Matteus käyttää esimerkkinä ihmisiä, mutta selvää on, että tämä ohje pätee kaikkiin olentoihin ja asioihin. Henkisellä tiellä oleva ihminen pyrkii sopuun ja sovintoon jokaisen kanssa.

*

"Teille on opetettu tämä käsky: 'Älä tee aviorikosta. Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista niin, alkaa himoita häntä, on sydämessään jo tehnyt aviorikoksen hänen kanssaan."

3) Voita viettelykset.

Tämä on sielunmaailman tai astraalitason käsky. Ihmisen vapauden ja oman tiedon karmana oli viettelyksille altistuminen. Jeesus puhuu tässä miehestä ja vaimosta, mutta ohje tarkoittaa, että altistuminen viettelyksille vaikuttaa heikentävästi ihmisen henkeen.

Viettelykset voit siis työntää syrjään, mutta jos siitä seuraa tunteita, niin niiden salliminen on tärkeää. Meidän sisäiselle kasvullemme on olennaista, että me hyväksymme jokaisen itsessämme syntyvän tunteen. Otamme sen vastaan, koemme sen kaikessa rauhassa niin kauan kuin sillä on tehtävää kanssamme.

*

"On myös opetettu, että jos mies tahtoo erota vaimostaan, hänen on annettava tälle erokirja."

4) Pidä kiinni siitä, minkä olet havainnut hyväksi

Tätäkin käskyä Jeesus kuvaa avioliiton termein, mutta idea on se, että ihmishengen (jota tässä nimitetään mieheksi) on tyynesti jatkettava kaiken sen kanssa, minkä hän on havainnut hyväksi ja valinnut itselleen (vaimo). Ainoastaan siinä tapauksessa että tuo sielullinen asia kerta kaikkiaan menettää kantavan voimansa (haureus), voi siitä tietoisesti luopua (antaa tälle ominaisuudelle erokirja).

*

"Vielä teille on opetettu nämä isille annetut käskyt: 'Älä tee väärää valaa' ja 'Pidä mitä olet Herralle valalla vannonut'. Mutta minä sanon teille: Älkää vannoko lainkaan."

5) Puhu tasapainoisesti ja avoimesti

Kun puhut toisille tai itsellesi, puhu rauhallisesti ja vapaasti. Sinun ei tarvitse yrittää vakuuttaa toisia, ei puolustautua, ei hyökätä. Kerro vain oma kokemuksesi. 

Tämä on itse asiassa enkelipuheen harjoittelua, todellista ihmisen puhetta. Puhuessasi puolueettomasti tulet lähelle enkeliäsi ja hän voi tulla lähemmäksi sinua. Näin lähestyt myös korkeampaa minääsi.

*

"Teille on opetettu: Silmä silmästä, hammas hampaasta. Mutta minä sanon teille: Älkää tehkö pahalle vastarintaa."

6) Älä vastusta pahaa

Me puhumme tässä koko ajan opetuksesta, joka tapahtui henkisessä maailmassa, vuorella. Kristuksen oppilaina meidän ei tule vastustaa pahaa, vaan muuntaa se. Se on koko ihmiskunnan suuri tehtävä. Kun toimimme yhteistyössä Kristuksen kanssa, meidän ei tarvitse suojautua pahalta, vaan me voimme kääntää sille toisenkin posken auttaaksemme sitä muuntumaan.

*

"Teille on opetettu: 'Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi.' Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta.'

7) Rakasta vihamiehiäsi ja rukoile vainoojiesi puolesta

Muistakaamme, että nämä ovat todellisia ohjeita, jotka on tarkoitettu noudatettavaksi. Me ihmiset näyttelemme täällä maan päällä toinen toisillemme mitä erilaisimpia rooleja, mutta tarkoitus on, että rakastamme toinen toisiamme. Vain sillä tavoin me voimme yhdessä kulkea maankehityksen loppuun saakka.

Roolistamme riippumatta me kaikki kannamme toinen toistemme taakkoja, ja siksi me saamme olla kiitollisia jokaiselle, joka näyttelee osaansa kanssamme tällä planeetalla. Toistemme rakastaminen kokoaa yhteen meidän suorittamamme työn, niin että me voimme turvallisesti siirtyä maan seuraavaan ruumiillistumaan. Kuten Jeesus sanoi, ketään ei jätetä eikä voida jättää jälkeen.

Rakastamisen käsky on vaativa ja itseltäni meni aikanaan kauan ennen kuin pystyin vakuuttumaan siitä, että rakastaminen on järkevää myös hankalien ihmisten kohdalla. Rakkaus on voima, jolla on kyky asettaa asioita paikoilleen. Kun siis rakastan sellaista, mikä ei ole kohdalleen, se alkaa väistämättä etsiä oikeaa paikkaansa.

Kaukonäköisyys

Tämä osa päättyy Jeesuksen kehoitukseen, joka Uuden testamentin suomennoksessani kuuluu: Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen. Mutta voi huomata, ettei Jeesus voi tarkoittaa tuota. Emme me vielä ole täydellisiä, me olemme vasta matkalla, hieman yli puolivälin.

Kreikan alkukielellä täydelliseksi suomennettu sana on teleios. Alussa on sama tele kuin meillä esimerkiksi televisiossa tai vanhassa telegraafissa. Tele tarkoittaa kauas ja niin voimme määrittää, että Jeesus tarkoittaa: Olkaa kaukonäköisiä ja kaukaa viisaita niin kuin teidän taivaallinen Isänne on.

Rakkaudella
Matti

Kirjoitus perustuu Matteuksen viidennen luvun jakeisiin 20-48.
Vuorisaarnaa koskevia blogeja on tämän vuoden helmikuusta saakka.

5 kommenttia . Avainsanat: Vuorisaarna, Jeesus, seitsemän käskyä, seitsemän uutta käskyä, teleios, pahan vastustaminen

Oikeudenmukaisuudesta hyvyyteen

Keskiviikko 16.9.2015 klo 1:34 - Matti Kuusela

Ihmeellisesti kiinnostukseni suuntautuu Vuorisaarnan kohtaan, jossa Jeesus puhuu oikeudenmukaisuudesta. Hän ilmoittaa, että se ominaisuus, jonka avulla ihminen voi päästä taivasten valtakuntaan eli luoda yhteyden henkiseen maailmaan.

Oikeudenmukaisuudesta ei henkisessä kirjallisuudessa kovin paljoa puhuta. Raamantunsuomennoksissakin sen alkukielinen kreikkalainen sana dikaiosyne on käännetty joskus hurskaudeksi, joskus jumalan tahdon noudattamiseksi. Mutta kun sitä ajattelee henkisen minuus-opetuksen pohjalta, niin sen merkityksen voi kokea hyvinkin perustavaksi.

Tuosta Kristuksen lausumasta voi suoraan päätellä, että jo pelkkä oikeudunmukaisuuden harjoitus kaikissa tilanteissa johtaa ihmisen henkisen maailman yhteyteen. Mutta tuo henkinen oikeudenmukaisuus ei voi olla sitä, jota kirjanoppineet ja fariseukset edustavat, vaan se on oikeudenmukaisuutta, joka kohoaa vapaasta minä-ihmisestä. Hän miettii itse, mikä on oikein kussakin tilanteessa. Vaikuttaa siltä, että tuo elävän oikeudenmukaisuuden ja oikeamielisyyden harjoitus yksin voi harmonisoida ihmisen henkisen maailman kanssa.

Melkisedek

Oikeamielisyys ja rehellisyys johtavat muistot myös kauas Vanhan testamentin puolelle. Kun Abraham palaa voitokkaasta taistelusta, korkeimman jumalan pappi Melkisedek, Saalemin kuningas ja myös Oikeudenmukaisuuden kuningas, tarjoaa hänelle viiniä ja leipää paikalla, jolle myöhemmin rakennettiin Jerusalamin temppeli.

Näemme näin, että oikeudenmukaisuuden idea liittyy läheisesti leivän ja viinin sakramenttiin sekä koko juutalaisen kansan kehitykseen. Kristus itse uudistaa leivän ja viinin ehtoollisen. Nämä kaksi kasvikunnan tuotetta liittyvät läheisesti aurinkoon ja kasvikuntaan. Ihmisolemuksessa leipä liittyy juuri kiinteään kehoon, luustoon, ja viini taas vereen. Juuri luusto ja veren lämpö ovat ihmisen minuuden kantajia fyysisellä tasolla.

Totuus_-_Lefebvre.jpg

Tie hyvyyteen

Me suomalaiset olemme vanhastaan kokeneet itsemme rehellisinä ja oikeudenmukaisina. Ja jos seuraa erästä Rudolf Steinerin lausumaa, voimme sanoa, että oikeudenmukaisuudesta kasvaa totuus, totuudesta kasvaa kauneus, kauneudesta kasvaa hyvyys.

Mutta selvää on, että ollakseen voidakseen synnyttää itsestään uuden ominaisuuden, oikeudenmukaisuuden on oltava elävää, jotta siitä voi kehittyä totuutta luova voima.

Totuuden on oltava hyvin elävää, jotta siitä voi kasvaa jotain niin taipuisaa kuin kauneus. Voimme ymmärtää, että juuri elämänmaailmassa kauneus on samaa kuin totuus fyysisessä maailmassa. Kauneus on taiteellisen luomisen sisäinen olemus.

Ja jotta kauneudesta voi kehittyä hyvyyttä, on siihen tultava mukaan jotain sellaista korkeampaa voimaa, korkeampaa tahtoa, joka vasta aavistuksenomaisena tulee meidän tajuntamme piiriin. Me voimme ajatella tekevämme hyvää, voimme jopa tuntea niin, että onko teko varmasti hyvä sen syvemmässä merkityksessä, sen tiedostamiseen me emme vielä kykene.

Mutta perustana on tuo oikeudenmukaisuus, ei kirjasta luettuna, vaan parhain minä-ihmisen kyvyin käytäntöön sovellettuna. Siitä versovat muut eteenpäin vievät ominaisuudet.

Tekojen hyvyys

Vastaavasti kuin Uuden testamentin alussa Jeesus ilmoittaa oikeudenmukaisuuden kehityksen perustaksi, hän evankeliumien lopussa tiivistää kaiken rakkauden käskyksi.

Voimme kokea, miten rakkaus on se voima, joka kulkee kaikkien näiden vaiheiden, rehtiyden, totuuden, kauneuden ja hyvyyden kautta. Me voimme harjoitta kaikkia näitä ominaisuuksia useilla sieluntasoilla, mutta teko on lopulta kaiken mitta. Meissä on syvä usko siihen, että teot ovat se, millä mies mitataan, kuten ennen olisi sanottu.

Mutta mitkä teot? Tosiaankin, tekoja voi perustella monin tavoin. Mitä tyhmimmäksi osoittautuvalla teolla voi olla mitä järkevin selitys. Silloin juuri tuo neljän ominaisuuden sarja on erinomainen arviointiväline: onko tekoni oikeudenmukainen, onko se tosi, onko se kaunis, onko se hyväksi.

Onko se rakkaudellinen tai välttämätön? Huomaa, että sanoilla voi päästä lähelle totuutta, mutta ei aivan loppuun saakka. Aina jää se jokin viimeinen tekijä, joka toivoaksemme tulevaisuudessa todellistuu. Onhan sanottu, että seuraava buddha, Maitreya Buddha, joka tulee noin 2500 vuoden kuluttua, on juuri hyvyyden buddha!

Siihen saakka saamme opiskelle hyvyyttä enemmän tai vähemmän omin voimin.

Rakkaus tekoon

Rudolf Steinerilla on filosofinen käsite, joka on hyvin vaikeasti saanut jalansijaa viimeiden sadan vuoden aikana. Se on rakkaus tekoon. Se tarkoittaa, että vapaa ihmistä ei pohjimmiltaan sido mikään muu kuin se, minkä hän itse itsessään kokee oikeaksi. Hän rakastaa jotain tekoa niin paljon, kaikesta parhaasta arviointikyvystään lähtien, että hänen ei tarvitse perustella sitä millään moraalisessa periaatteella, vaan tietää itsessään että se on oikein.

Mutta on väistämättä lisättävä, että tuo on myös ihanne, joka vaatii jo melkoisesti sydämen puhtautta. Olemmeko me niin valmiita tekemään oikein, toimimaan henkisen maailman tai jumalan tahdon mukaan, oman parhaan oivalluksemme mukaan, että se riittää teon perustaksi.

Steiner kehitti tätä käsitettä jo 1800-luvun lopulla. Aivan varmaa on, että hän näki sen silloin varteenotettava ihmisekehityksen tulevaisuuden vaiheena – jo silloista ihmiskuntaa varten! Koen että nyt on hyvä aika miettiä tätä oikeudenmukaisuuden, hyvyyden, rakkauden ja toiminnan välistä yhteyttä uudella ja kauniisti sanottuna raikkaalla pohjalla.

Rakkaudella
Matti

Lefebvren kaunis maalaus Totuus hämmästytti minut jälleen. Tajuan että oma kokemukseni totuudesta on pohjimmiltaan jotain jäykkää, kuivahkoa, enemmän miehekästä ja kulmikasta. Ja tässä on kuva totuudesta, joka on kaunis, elävä, tasapainoinen ja olemukseksellisesti naisellinen!



Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Jeesus, Vuorisaarna, oikeudenmukaisuus

Oikeudenmukaisuuden tie

Perjantai 11.9.2015 klo 11:47 - Matti Kuusela

Uuden testamentin lukeminen suomeksi on joskus aikamoista arpaperiä. Kun katselin samaa kohtaa, toisessa suomennoksessa puhuttiin hurskaudesta, toisessa Jumalan tahdon toteuttamisesta. Kun päätin katsoa itse, ilmeni että kyseinen kohta on alkukielellä kreikaksi dikaiosyne. Ja Dikaiosyne taas on kreikkalainen oikeuden ja oikeudenmukaisuuden jumalatar.

Se merkitsee, että tämä tuttu Matteuksen kohta, jota olemme jo aikaisemminkin käsitelleet, kuuluu suomeksi: Minä sanon teille, ellei teidän oikeudenmukaisuutenne ole suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, te ette pääse taivaitten valtakuntaan.

erzengel-michael_111.jpg

Silmien avautuminen

Kun tällaisen lauseen lukee, tuntuu kuin silmät avautuisivat. Huomaa siirtyvänsä tulkinnasta ja epämääräisyydestä puhtaan henkisen ilmoituksen äärelle. Oikeudenmukaisuus, suoruus, rehellisyys on se ensimmäinen tekijä evankeliumien alussa, joka määrittää pääsemmekö me taivasten valtakuntaan. 

Ja rakkaus on viimeinen. Sehän tulee esiin Johanneksella ennen Getsemanea ja Golgataa: Yhden käskyn minä annan teille, rakastakaa toisianne niin kuin minä olen teitä rakastanut.

Oikeudenmukaisuus ja suoruus ovat siis ne ominaisuudet, joita Kristus-minä meiltä odottaa - päästäksemme taivasten valtakuntaan.

Ja mitä se merkitsee? Miksi me taivasten valtakuntiin haluaisimme?

Taivasten valtakunta tarkoittaa käytännössä samaa kuin henkinen maailma. Henkiseen maailmaan tai taivasten valtakuntaan pääseminen merkitsee ihmisten olemuksen kokonaisuutta.

Henkiseen maailmaan pääsy ei ole vain jokin erityisasia, vaan se on ihmisolemuksen kokonaisuuden palautumista. Nyt me elämme maailmassa ja kehoissa, jotka aineellisen maailman rajoitusten ja vinoutumisten takia ovat poissa harmoniasta. Meidän todellinen koko olemuksemme elää mukana enkelimaailmojen kanssa. Jos me elämme oikeudenmukaisesti, Kristuksen mukaan se johtaa siihen, että me synkronoidumme jälleen koko oman henkisen olemuksemme ja henkisen maailman kanssa.

Nyt me todellakin elämme hyvin rajoitetussa maailmassa ja rajoitetussa tietoisuudessa, hyvin rajallisin tiedon elämän olemuksesta ja maailman ja ihmiskunnan kehityksestä.

Oikeudenmukaisuus

Muistamme että oikeudenmukaisuus esiintyy myös Vuorisaarnan tunnetuissa makarios-lauseissa, joita hieman harhaanjohtavasti nimitetään autuuksiksi. Siellä oikeudenmukaisuus on ihmisen yhdeksästä kehitystasosta toiseksi viimeinen eli kahdeksas.

Nyt me elämme vasta kuudetta vaihetta, jonka tehtävä on puhdassydämisyyden saavuttaminen. Seitsemäs on korkeamman minän rauhantekijänä oleminen, millä tarkoitetaan rauhaa erityisesti perusnaisellisena voimana, Maria- tai madonna-ominaisuutena. Analyyttinen rauhanrakennus on hyvä, mutta tässä siis rauhan voimana oleminen meidän kuudentena tasonamme on erityisesti Maria-voima.

Sen jälkeen tulee erityisenä Kristus-voimana oikeudenmukaisuus. Voimme tiivistää: 

Nykyajan minuus - pyrkimys puhdassydämisyyteen.
Korkeampi minä - olla rauhan ja sopusoinnun voima.
Varsinainen minä - toimia kaikessa oikeudenmukaisesti.

Kaikki tämä on Vuorisaarnassa. Ihmetykseni tulee vain suuremmaksi ja suuremmaksi. Meidän aikamme henkisessä kirjalisuudessa ei oikeastaan ole mitään, mitä ei olisi ilmoitettu jo Uudessa testamentissa. Mutta toki me tarvitsemme jatkuvasti uutta tietoa, löytääksemme sen mitä jo on kirjoitettu, ja toteuttaaksemme sitä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Oikeudenmukaisuus, hurskaus, Vuorisaarna, Daikaiosyne

Kuusi uutta käskyä

Maanantai 7.9.2015 klo 21:00 - Matti Kuusela

Kun Jeesus on Vuorisaarnassa ilmoittanut omaksi tehtäväkseen lain täyttämisen, seuraa mielenkiintoinen jakso, jossa hän uudistaa Vanhan testamentin kymmenen käskyä, jotka oli ilmoitettu Mooseksen kautta.

Kaikissa näissä käskyissä on sama selkeä rakenne. Jeesus kertoo ensin, että te olette kuulleet sanotuksi tai teille on sanottu, ja sen jälkeen hän jatkaa painokkaasti: Mutta minä sanon teille. Kuten jo usein olemme todenneet, Uudessa testamentissa minä-sanalla on Jeesuksen lausumana aivan erityinen merkitys. Se tarkoittaa sitä Kristus-minää, joka tulee nyt jokaisen ihmis-minän tueksi. Jokaisella ihmis-minällä tulee olemaan vastaava kyky kuin Kristus-minällä.

Mikael-ikkuna_piirros.jpg

1

Ensimmäinen näistä uusista käskyistä alkaa: Jokainen joka vihastuu veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion. Tämä käsky kohoaa vanhan ”älä tapa” -käskyn pohjalta.

Tämä käsky antaa ymmärtää, että kaikki toinen toisensa tuomitseminen on väärin. Jos vihastuu tai sanoo toiselle, että hän on tyhjänpäiväinen tai hullu, se vastaa sisäisissä maailmoissa tappamista.

Emil Bock, jonka laajaa teosta Das Evangelium olemme jo paljon käyttäneet hyväksi, huomauttaa, että tämä käsky kehottaa vapautumaan auktoriteeteista tai auktoriteettikristinuskosta, kuten hän tarkentaa.

Tässä muistuu mieleen myös se, miten Rudolf Steiner huomauttaa Henkisen tiedon tie -kirjassa hyvin painokkaasti, että henkinen opettaja ei milloinkaan asetu vastustamaan toisen ihmisen vapaata tahtoa.

Tässä tulemmekin syvään pedagogiseen kysymykseen: miten me kasvatamme lasta estämättä hänen tahtonsa virtaa? Siihen on Steinerin kirjoissa ja esitelmässä runsaasti vastauksia, mutta jatkakaamme nyt eteenpäin näiden uusien käskyjen kanssa. Uuden testamentin esittämä vastaus tähän kysymykseen aikuisten välillä on sopiminen.

2.

Kun aikaisemmin on kielletty tekemästä aviorikosta, Jeesus kiteyttää nyt tämän käskyn lausumalla, että jokainen joka katsoo naista himoiten häntä, on jo sydämessään tehnyt huorin hänen kanssaan.

Tässä ei kuitenkaan puhuta naimisissa olevasta naisesta, vaan naisesta yleensä. Kun lisäksi muistamme, että sakramenteissa avioliittoon vihkiminen vastaa ihmisen korkeampaa minää, niin voimme alkaa aavistaa, että puhe ei olekaan pelkästään maallisesta käyttäytymisestä, vaan sielullisista tapahtumista.

Kansansaduissa mies tarkoittaa aina henkeä ja nainen sielua, olipa kyse sitten miehistä tai naisista. Näin ajatellen ymmärrämme, että ihmisen hengen on aina pysyttävä itsenäisenä ja vapaana. Sielulliset pyyteet eivät saa sitä hallita.

Näin voimme ymmärtää, että tähän käskyyn kuuluva rankalta kuulostava esimerkki, jos oikea kätesi viettelee sinua, repäise se pois, kuuluu sisäiseen todellisuuteen. Yksinkertaisesti sivuutan ja työnnän syrjään sellaiset mielikuvat, jotka eivät palvele oman henkeni tarkoituksia.

Emil Bock puhuu tässä vapautumisesta egoistisesta sielullisuudesta, tai kristillisyyden vapauttamisesta egoistisesta kristillisyydestä.

3.

Myös kolmas uusi käsky liittyy miehen ja vaimon eli henkisten ja sielullisten viettelysten väliseen suhteeseen. Mehän tiedämme että nämä viettelykset ovat meidän sisäisen vapautemme hinta. Sen sisäisen voiman, joka antaa meille vapauden ja tiedon mahdollisuuden, on karmallisesti oltava vastuussa myös siitä, mikä voi johtaa meitä harhaan.

Kun tässä vanha käsky kuului, että jokaisen joka hylkää vaimonsa, on annettava tälle erokirja, tulee uusi minä-voimien käsky muotoon: Jokainen joka hylkää vaimonsa muun kuin huoruuden tähden, saattaa hänet tekemään huorin...

Tämä on edellisen käskyn käänteinen puoli. Sellaisen sielullisen voiman, joka viekottelee ihmistä pois oikealta tieltä, saa hylätä, kuten edellisessä käskyssä selostettiin, ja siitä pitääkin luopua. Mutta sellainen sielullinen voima, eli hyvä vaimo, jonka on itselleen valinnut ja omaksunut, sitä ei pidä hylätä mistään syystä. Yksinkertaisesti ilmaistuna se merkitsee, että ihmisen on pysyttävä uskollisen ihanteilleen!

Tällainen lause saattaa olla helppo lukea, mutta jos oikein alamme miettiä, mitä ihanteita olemme kokeneet oikeiksi, ja miten olemme käytännössä pitäneet näistä ihanteista kiinni ja toteuttaneet niitä, niin alkaa tajuta miten suuresta asiasta on kysymys. Jokainen ihanne on kuin vaimo, jonka kanssa meidän on opittava elämään sopusoinnussa. Ja voimme jatkaa: Mitä ikinä tapahtuukin, en hylkää voimoani tai puolisoani! Pidän kaikissa tilanteissa kiinni niistä ihanteista tai hyveistä, jotka olen kokenut oikeiksi.

4.

Neljäs käsky lähtee huomautuksesta, että ennen kiellettiin vannomasta väärin, mutta uusi minä-ihmisen käsky kuuluu: älkää ensinkään vannoko.

Tämä on hyvin selkeä ja yksinkertainen käsky. Se merkitsee, että puhutaan niin kuin asiat ovat. Jokainen kertoo sen miten itse asiat näkee, yrittämällä milläänn tavalla vakuuttaa toista ihmistä puolelleen.

Tämä on myös käsky, joka sellaisenaan lopettaisi monet riidat. Meidän ei tarvitse kiistellä siitä kuka on oikeassa, vaan sopia keskenämme. Meidän on kuunneltava toinen toisiamme. Meidän on hyvä ilmaista itseämme puhtaasti, juuri sellaisina kuin olemme, ja nimenomaan itse olemme.

Bock kuvaa tätä vapautumisena maagisesta kristinuskosta. Se voi olla esimerkiksi sitä, että perustelemme puheitamme sillä että jumala tahtoo niin tai näin.

5.

Viides käsky on tunnettu ja paljon ihmetystä herättänyt: Älkää tehkö pahalle vastarintaa. Se on tuo käsky, joka jatkuu: jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle toinenkin.

Tässäkin on selvää, että emme puhu fyysisestä vaan sisäisestä todellisuudesta. Jotta henkiset käskyt olisivat oikeita, niiden on oltava sellaisia, joiden noudattaminen on mahdollista todellisessa elämässä.

Tähän käskyyn Jeesus antaakin hyvän selvennyksen: Anna sille, joka sinulta anoo, äläkä käännä selkääsi sille, joka sinulta lainaa pyytää.

Tämän käskyn sisältö on yksinkertaisesti se, että meidän on autettava toisiamme. Se on toistemme hoitamisen käsky. Emme sulje ikäviä asioita ulkopuolellemme, emme suojaudu omaan tyytyväisyyteemme, vaan teemme sen, mikä meille on mahdollista. Pyrimme kulkemaan toistemme myötä ja auttamaan. Pyrimme kohtaamaan jokaisen ihmisen ihmisenä.

6.

Kuudes ja viimeinen käsky tiivistää ja kirkastaa kaiken lauseeseen: Rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat.

Tämän käskyn suuruudeen ymmärtää jokainen, kun ajattelee, mitä se todella tarkoittaa. On helppoa ja yksinkertaista rakastaa meille läheisiä ihmisiä – niin ajattelee, vaikka tosiasiassa joutuu joskus huomaamaan, ettei sekään aina niin helppoa ole.

Mutta vastustajien, vihollisten tai väärää politiikkaa johtavien rakastaminen ja heidän puolestaan rukoileminen. Se on hyvin todellinen koetinkivi. Sen tekemiseksi voi joutua pitkäänkin miettimään, onko se oikein. Enkö edistäkin pahaa rakastamalla niitä, jotka minun mielestäni ovat väärällä tiellä.

Tämä on niin suuri kysymys, että sen miettimiseen voi rauhassa käyttääkin aikaa, jopa vuosia. Sen sisäistäminen, että tullakseni todelliseksi Kristus-minä-ihmiseksi minun on rakastettava kaikkia ihmisiä, kaikkia olentoja maan päällä, on teko. Kun sen on oivaltanut, on saavuttanut paljon. Ja sitten tulee vielä tämän ajatuksen sisäinen toteuttaminen.

Kuusi käskyä

Luonnollisesti muistamme, että julkisen toimintansa lopuksi, kiirastorstain iltana uuden ehtoollisen asettamisen jälkeen Kristus tiivistää koko opetuksensa yhteen käskyyn, joka on identtinen tämän kuudennen kanssa: rakastakaa toisianne niin kuin minä olen teitä rakastanut.

Mutta jotta voi päästä Vanhan testamentin kymmenestä käskystä yhteen, on ensin kuljettava näiden kuuden kautta. Ne ovat sydäntietoisuuden käskyjä, jotka on hallittava jotta yksi voi tulla todelliseksi.

Kuva. Piirros Rudolf Steinerin Johannestalon punaisesta ikkunasta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Käskyt, Vuorisaarna, Jeesus, Kristus

Vanhemmat kirjoitukset »