Matin blogi

Kristus kanssamme

Share |

Maanantai 27.12.2010 klo 10:08 - Matti Kuusela


Mahtavaa, kiitos, 131 käyntiä Enkelimaan sivuilla Tapaninpäivänä!

Mietin tuota Steineria ja Kristiyhteisöä edelleen. Aiheesta kirjoittaminen eilen avasi jo voimakkaita energioita. Se onkin suurempi asia kuin vain jonkun yksittäisen ihmisen - kuten minun - mielipide, tai kokemus.

Steiner ei aikanaan halunnut olla uskonnon perustaja. Kun papit kuitenkin pyysivät haneltä apua, hän välitti henkiseltä puolelta palvelustekstit ja niitä juttuja, joita alttarilla tehdään. Ilmeisesti hän ei kuitenkaan puuttunut millään lailla siihen, miten seurakunnan elämä tapahtuu, vaan jätti sen papiston harteille.

Kun tuon ajan papit sata vuotta, olivatpa he miten uudistusmielisiä tahansa, olivat kuitenkin syvästi konservatiivisia, kävi ilmeisesti niin, ettei kukaan tullut miettineeksi, miten seurakunnan elämä hoidetaan. Yhä edelleen olen kuullut lauseen, että jumalanpalvelus on se ydin, jonka ympärille seurakuntaelämä muotoutuu. Toki, mutta jos jumalanpalvelus on kovasti neutraali osallistujien suhteen, se ei helposti säteile sitä valoa ja lämpöä, joka lämmitää ihmisten sydämiä niin, että luottamus voi syntyä.

Kun Kristiyhteisön energioissa on vallinnut ihmeellinen hiljaisuus, olen kokenut, etten itsekään voi niistä puhua. Nyt tajuan, että päästäkseni eteenpäin on välttämätöntä avata menneisyyttä.

Seitsemänkymmentäluvun alkupuolella Kristiyhteisön tilat sijaitsivat kerrostaloasunnossa Lönnrotinkadulla. Silloin sali oli suuntautunut niin, että pappi ja ministrantit tulivat sakastista salin takaosasta ja kulkivat salin vasenta reunaa eteen alttarin luo. Se tuntui hyvältä. Siitä tuli tunne, että kulkiessaan näin seurakunnan tuolirivien ohi pappi otti seurakunnan aivan kuin mukaansa alttarin ja Kristuksen luo.

Kun jo Lönnrotinkadulla sitten alttari vaihdettiin toiselle puolella salia ja pappi tuli saliin alttarin takana olevasta sakastista, tunnelma muuttui huomattavasti. Tuli vaikutelma, että pappi on kuin jotain korkeampaa lajia oleva olento, joka tulee henkisen maailman puolelta tavallisten ihmisten piiriin, mutta välimatkan säilyttäen.

Mainitsinkin tästä silloiselle papille ja Suomen Kristiyhteisön perustajalle, Helmer Knutarille, mutta hänestä uudistus oli hyvä. Puhuin myös toisesta asiasta, nimittäin tuoliriveistä. Itse olin, ja olen edelleenkin, sitä mieltä, että kirkossa tuolirivien olisi hyvä olla kaarevasti alttarin ympärillä. Tuohon Helmer vastasi, että se ei olisi objektiivista. Tarkoitus on, että palvelus on kaikkia kristittyjä varten. Kun tuolirivi on suora, se ottaa mukaansa myös ne, jotka eivät ole fyysisesti paikalla.

Minä koen aivan toisin. Hieman kaareva rivi toisi inhimimillistä läheisyyttä, ja myös maapallon muoto on pyöreä. Ei kaarevakaan muoto ketään pois sulkisi. Päin vastoin se minun kokemukseni mukaan toisi sen läsnäolijoiden yksityisen henkisen minuuden arvostuksen jota niin tarvitaan. Jokainen ihminen on tärkeä, jokainen yksilö on arvokas.

Kristus kanssamme

Tämän päivän ajatus Kristuksesta. Ennen Golgataa Kristus oli se kosminen henki, joka kulki ihmiskunnan saattajana kohti aineellista maailmaa. Hän ilmentyi silloin vielä kosmoksessa ja luonnonelementeissä ja hänen läsnäolonsa heijastui lukemattomien henkisten olentojen kautta ihmiskuntaan.

Golgatan aikaan ihmiskunta oli jo tullut niin syvälle aineellisen maailman ja vanhan luomisen erillisyyteen, että uusi suunta oli välttämätön ihmiskunnan pelastamiksi. Koko ihmiskunta ja luonto meidän kanssamme oli tällaisenaan kuollut ilman Kristuksen aktiivista mukaantuloa - aivan niin kuin naapuriplaneetoillemme on käynyt.

Ellei se olisi niin traagista, olisi aika hullunkurista se, miten kristinusko näki pakanauskonnoiksi kutsutut vanhat uskonnot vihollisikseen ja vastustajikseen, vaikka kysymys oli siitä, että noissa kristinuskoa edeltävissä uskonnoissa oli nimenomaan odotettu ja myös palvottu Kristusta silloin vielä kosmisena olentona.

Kristuksen antama lähetyskäsky merkitsee sen iloisen sanoman kertomista, että se kosminen olento, jota on niin kauan odotettu, on tullut maan päälle. Ja toiseksi siihen liittyy suuri mysteeri: minä. Kun Kristus eli ihmisenä ja kuoli ihmisenä hän samalla loi ihmisminuuden uuden henkisen mallin, Kristus-minän perustan jokaiselle ihmiselle.

Se merkitsee myös pappien ja kirkkojen vähittäistä häviämistä, koska Kristus on nyt koettavissa jokaisen ihmisminän kautta. Me odotamme edelleen hieman liikaa ilmestyksiä, todisteita ja ihmeitä. Oikeastaan Kristus-kokemus puhtaimmillaan ja kauneimmillaan toteutuu aina siellä, missä me ihmiset yksilöinä teemme jonkin asian oikein. Kauniisti, rohkeasti, rakastaen ja myötätuntoisesti.

Nyt Kristus kulkee meidän edellämme uutta tietä "ylös" Isän maailmanperustan luo, mutta tärkeää on, että tuo tie ylös ei kulje varsinaisesti irti maallisesta maailmasta, vaan samalla tavalla kuin me ihmiset olemme tulleet maan myötä tänne aineelliseen maailmaan, nyt meidän tehtävämme on kohota ylös - mutta kohottaa maa mukanamme henkiseen.

Se voi kuulostaa aika mahdottoman vaikealta tehtävältä, mutta jos ajattelee, että me olemme tulleet tänne muiden luonnonkuntien kehityksen kanssa yhtä jalkaa, niin meissä on sisäisesti myös kaikki se piilevä tieto, joka tarvitsee vain uutta elävöitymistä.

Rakkaudella
Matti

Avainsanat: Kristus, Kristiyhteisö, ihmisminä, ihmiskunnan tehtävä


Kommentit

19.1.2011 6:23  Mirja Gustafsson

Hei Matti!
Lukiessani tekstiäsi, jossa sanot,että meidän tulee kohottaa maa mukanamme henkiseen nousi tunne, että sitä se ruumiin ylösnouseminen on. Kun me koemme henkisen kohoamisen me samalla kohotamme materian eli maan eli ruumiinkin ylös. Minun on aina ollut vaikeaa lausua sitä että uskon ruumiin ylösnousemiseen ja asia on askarruttanut minua. Nyt koin välähdyksen, että voisin sen ymmärtää.

19.1.2011 23:52  Matti

Hei Mirja, sana ruumis ylösnousemuksen yhteydessä on huono, koska kysymys ei ole tästä raskaasta aineellisesta kehosta, vaan varsinaisestaa fyysisestä kehosta, joka on henkinen ja näkymätön malli meidän nykykehollemme.
Sitä ei normaalimielessä herätetä kuolleista, vaan tässä kuolema tarkoittaa ennen kaikkea tuon ylösnousemusruumiin yksilöllistä heräämistä ja täydellistymistä maankehityksen lopussa.
Vaan kauan näitä saa miettiä :)

6.2.2011 15:26  Hannu

Noista tuoliriveistä,olen ollut mukana monen moisissa ryhmissä ja aina ovat tuolit olleet ympyrään asetettu. Uskoisin että tuo tapa olla ympyrässä on ikimuistoinen,kaukaa ih misen muinaisuudesta,ja siksi luonteva. Ja tuo tapa asettaa tuolit kaarevasti alttarin ympärille liittyy minusta samaan teemaan, olla samalla kehällä.

6.2.2011 16:17  Matti

Kyllä, haluaisin joskus kokea miltä tuntuu kun tuolirivit ovat kaarevasti alttarin ympärillä. Vähän tai paljon, silläkin on luultavasti suuri ero.

15.2.2012 22:28  Pekka Asikainen

Kaarevasta tuolirivistä minäkin pari sanaa. Vielä on mainitsematta yksi seikka, joka tekee ymmärrettäväksi sen, että tuolit ovat suorassa rivissä, nimittäin ajatus siitä, että kaikkien kasvot ovat suuntautuneet itään päin, myös papin kasvot. Ikään kuin kaikki ovat samaan suuntaan Jumalan kasvojen edessä. Tuolirivien kaarevuus taas tuo helposti papin palveluksen keskipisteeksi, halutaan sitä tai ei. Tästä taas seuraa ajatus, että kaareva tuolirivi viittaisi esikristilliseen maailmaan, jossa Aurinkohenki koettiin kosmoksessa, joka on kuviteltavissa kaarevaksi...
Tällainen ajatus tuli mieleen lukiessani kommentteja. Ehkäpä on niin, että me jokainen koemme seisovamme Jumalan edessä hieman eri tavoin, toiset meistä ikään kuin kaaressa, toiset suorassa rivissä, kääntyneenä auringonnousuun. Olisi kiinnostavaa kokea kaarevat tuolirivit alttarin ympärillä.

16.2.2012 11:03  Matti

Terve Pekka ja kiitos ajatuksistasi! Minulle riittäisi tässä tuoliriviasiassa tosiaan käytännön kokeilu: millainen suoruuden tai kaarevuuden aste tuntuu hyvältä / sosiaaliselta / oikealta.

Täysi kosminen ympyrä - vanhettunutta tällä kohden. Täysin suorat rivit - sen koen ikäänkuin oltaisiin kulkemassa samassa junanvaunussa kohti auringonnousua, mutta kun kaikki ovat täysin samaan suuntaan, en saa lainkaan kontaktia naapureihini kehollisuuden kautta. Pienikin kaarevuus tuo jo yhteisöllisyyden tuntua- ollaan samaa seurakuntaa - lainausmerkeissä tai aivan todellisuudessa.

16.2.2012 18:44  Pekka Asikainen

Tervehdys, Matti,
todellakin, siinä on ero, miten kaareva tai miten suora rivi on. Nyt ei tule mieleen, onko jossakin päin kokeiltu hieman kaarevaa tuoliriviä.
Se voisi olla kokeilemisen arvoista!

8.6.2012 16:09  Pekka Asikainen

Tervehdys Matti, pitkästä aikaa,
on jotenkin puhdistavaa lukea ajatuksiasi Matti. Olipa kyse Kristiyhteisöstä tai jostakin toisesta yhteisöstä. Jatkan vielä keskustelua Kristiyhteisön tuoliriveistä: suorat vai kaarevat.
Kävin hiljattain Berliinissä, länsipuolen Kristiyhteisössä. Siellä tuolirivit olivat aavistuksen verran kaarevat. Muistin Sinua ja pohdiskelua asiasta. Tulin vakuuttuneeksi, että jo pienikin, tuskin havaittava, kaarevuus luo seurakuntaan erilaisen kokemuksen:
kaarevassa rivissä istuessani koin välittömästi olevani yhteisön jäsen.

8.6.2012 17:50  Matti

Mahtavaa, juuri tuota olen ajatellut. Kiitos Pekka!


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini