Matin blogi

Tuliset liekit ja Plejadit

Share |

Torstai 19.5.2011 klo 10:17 - Matti


Muistattehan miten Uudessa testamentissa kerrotaan helluntaista: Kun sitten koitti helluntaipäivä, he olivat kaikki yhdessä koolla. Yhtäkkiä kuului kohahdus, kuin olisi käynyt raju tuulenpuuska, ja se täytti koko sen talon, jossa he olivat. He näkivät tulenlieskoja, kuin kieliä, jotka jakautuivat ja laskeutuivat itse kunkin päälle. He tulivat täyteen Pyhää Henkeä ja alkoivat puhua eri kielillä sitä mitä Henki antoi heille puhuttavaksi.

Selkeästi tässä puhutaan yliaistisesta tai
henkisestä kokemusta. pentecost.jpgTuulenpuuska on enkelien läsnäoloa, mutta mitä ovat tulenlieskat?

Tärkeää alkuhelluntain kokemuksessa on, että tuli saapuu ensin yhtenäisenä, mutta sitten se jakaantuu jokaiselle läsnäolijalle yksilöllisesti. Aikaisemmin Vanhan testamentin aikaan totuudet olivat olleet yhteisiä. Totuus virtasi yksittäisiin ihmisiin Jahven, Abrahamin, profeettojen kautta. Mutta Jeesus valmisti ja opetti kahtatoista oppilastaan yksilöllisen hengen vastaanottamiseen: jokainen opetuslapsista saa nyt ensimmäistä kertaa oman tulensa, oman liekkinsä, yksilöllisen minuusvoiman. Elementeistä tuli vastaa juuri minävoimaa.

Opetuslapsilla tuo yksilöllistyminen ei kuitenkaan merkinnyt totuudesta eriytymistä, vaan kuten aina kahdessatoista on kysymys, Kristuksen läsnäolon voima jakaantuu kahdeksitoista, kahdentoista Eläinradan merkin mukaisesti. Nykykielellä yksinkertaisten voisi sanoa, että jokainen opetuslapsista alkoi "julistaa" oman horoskooppimerkkinsä mukaisesti.

 

Suuri harppaus

Tämä yksilöllinen harppaus oli erittäin suuri askel, sillä aikaisemmin Kristuksen välitön läsnäolo oli vaikuttanut opetuslapsissa. Hän tavallaan puhui heissä jokaisessa. Nyt Kristuksen kosminen henki asettuu tukemaan jokaista erikseen, niin että Pyhän hengen eli enkeliensä kanssa jokainen kykenee kertomaan Kristuksen elämään liittyvistä tapahtumista omalta näkökannaltaan.

Se oli tuohon aikaan jotain aivan uutta. He kykenivät kääntämään opetuksensa myös kuulijoiden mukaan. Ja näin opetuslapsista tulee apostoleja, jotka kykevät opettamaan kukin omalla tavallaan.

 

Plejadit

Robert A. Powellin yksi suuri löytö on se, että tuolloin ensimmäisen helluntain aikaan Plejadit näyttelivät hyvin merkittävää osaa. Historiallisen helluntain aikana vallitsi Auringon ja Plejadien konjunktio: aurinkohenki vahvisti Plejadien eli Seulasten yksilöllis-yhteisöllistä voimaa.

Apostolien synnyssä on huomattavaa, että samalla kuin heistä tulee yksilöllisiä totuuden opettajia, heissä avautuu sen vastapainoksi uusi yhteisöllisyys, joka on mahdollista vain yksilöllisen henkisen minä-kokemuksen pohjalta.

Plejadien yhteydessä olemme myös puhuneet paljon niiden naisellisuudesta: useimmat alkuperäiskansat ovat kokeneet Plejadit neitoina, tanssijattarina, kätilöinä tai sairaanhoitajattarina tai Otavan suurten mestareiden vaimoina.

Helluntaina tämä naisellisuuden henkinen osuus toteutuu Neitsyt Marian kautta, joka toimii sellaisena yhteissieluna, jona kautta yksilölliseen henkeen herääminen tulee opetuslapsille mahdolliseksi.

 

Sofia

Helluntaina Neitsyt Mariasta voidaan puhua Maria-Sofiana: häneen laskeutuu Maailmanviisaus Sofia. Maria Sofia kantaa yhteisöllisesti sitä kosmisen viisauden auraa, jonka kautta Kristus kykenee herättämään jokaisen opetuslapsen yksiöllisyyden.

Nyt huomenna perjantaina 20.5. alkaa meidän aikanamme Auringon ja Plejadien konjunktio, sama joka aikoinaan vallitsi ensimmäisen helluntain aikaan.

Tuohon hengen virtaan me liitymme tämän illan meditaatiossa, johon olet sydämellisesti tervetullut.

Tapahtumat-palstalla on tarkemmat tiedot, mutta meditaatioilta alkaa siis tänään torstaina klo 18.30 luonani Länsi-Pasilassa, ja osallistumismaksu on 20 euroa.

 

Facebook

Facebook on muuten yksi hyvä paikka vaihtaa kokemuksia ja oppia tuntemaan toisamme paremmin. Olette tervetulleita myös Facebook-ystäviksi. Minut löytää sieltä tarkemmin esimerkiksi osoitteella facebook.com/matti.kuusela1. (Toimiikohan tuo linkki suoraan?)

 

Apostolien teot

Kun aloin tätä kirjoittaa, hämmästyin kovasti, kun huomasin että helluntaikertomus ei olekaan evankeliumeissa vaan vasta Apostolien teoissa. Se on kai ymmärrettävissä niin, että Apostolien teoissa neljän evankeliumin neljä linjaa yhdistyvät: nelinäinen valmistus muodostuu ykseydeksi, jossa syntyy se uusi ihminen, joiden esikuvia apostolit ovat. Kaksitoista sielua, jotka Kristus oli erityisellä tavalla valmistanut.

Kun kirjoitin alussa olevaa lainausta, oli myös jännittävää huomata, että oli aivan kuin olisi kirjoittanut Aleksis Kiven Seitsemän veljeksen rivejä!

Avainsanat: helluntai, pyhä henki, Kristus, Neitsyt Maria, apostolit, Plejadit, apostolien teot, Aleksis Kivi, Seitsemän veljestä


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini