Matin blogi

Johannes Kastaja, Maria Magdaleena ..

Share |

Sunnuntai 17.7.2011 klo 3:07 - Matti Kuusela


joseph_of_arimathea.jpgKiitos kaikille, jotka olitte mukana Jyväskylän kurssissa lauantaina. Aiheena oli Maria Magdaleenan ja joidenkin muiden Uuden testamentin henkilöiden päivittäminen. Tosiasiahan on, että Uuden testamentin useimmat henkilöt ovat mielissämme kovasti haalistuneet.

Kaanaan häissä, jotka ovat Kristuksen toiminnan eräänlainen avajaisjuhla ja ensimmäisen yhteisön muodostumine, Kristus muuttaessaan veden viiniksi ilmaisee tulevan toimintansa johtoteeman: lauhkean veden on muututtava ihmisissä aurinkovoimaiseksi viiniksi (tosin ilman alkoholia ymmärrettynä).

 

Maria Magdaleena

Maria Magdaleena, Martan ja Lasaruksen sisar, oli aikansa hemmoteltu ja pinnallista ja riehakasta elämää viettävä nainen, joka suhteellisen pitkän kääntymisprosessinsa jälkeen päätyy aikanaan Etelä-Galliaan, jossa hän naisena tekee ennenkuulomatonta työtä henkisen kristinuskon luojana ja suurenmoisessa sopusoinnussa luonnon kanssa.

Missän nimessä Maria ei ole prostituoitu, kuten kirkkoisän Augustinus antoin ymmärtää. Huikentelevainen hän nuorena kuitenkin oli. Emmerick:

Magdaleena, nuorin lapsi, oli hyvin kaunis ja jo varhaisina vuosinaan kookas ja hyvinkehittynyt ... Hän oli täynnä oikullisuutta ja viettelykykyä. Hänen vanhempansa kuolivat hänen ollessaan vasta seitsemänvuotias. Hänellä ei ollut mitään suurta rakkautta heitä kohtaan heidän ankarien paastojensa takia. Vaikka hän oli vasta lapsi, hän oli suunnattoman turhamainen...

On mahtavaa seurata, miten tästä lapsesta vuosikymmenien kuluttua tulee se tulisieluinen henkinen opettaja, joka nykyisessä Etelä-Ranskassa opettaa sikäläisiä ihmisiä kaikki esteet voittaen ja asuu luolassa suuressa harmoniassa luonnon kanssa.

 

Henkilöryhmät

Raamatun henkilöt muodostavat keskenään dramaattisia 'perheitä', jotka ilmaantuvat aallottain eri inkarnaatioissa. On kiehtovaa seurata, miten Golgatan ristin äärellä Johanneksen evankeliumin mukaan olleet kolme Mariaa ja Johannes kokoontuvat tähän ihmiskunnan kehityksen keskeiseen kohtaan.

Keistä muista puhuttiin: Kain, Abel, Salomo, Hiram, Saban kuningatar Balkis, Martta, Johannes Kastaja, Nikodemus, Joser Arimatialainen, kuuluiset Sepeteuksen pojat Jakob ja Johannes... kaikki täynnä suuri yllätyksiä.

On myös virkistävää oivaltaa, miten tulisia sieluja monet Raamatun henkilöt ovat olleet. Mehän nykyisin kuvittelemme heidät helposti hiljaisiksi hissukoiksi, tosin hyveellisiksi. Anna Katharina Emmerick kertoo Johannes Kastajasta. Ensin nuorena:

Näin hänet usein säteilevien olentojen kanssa, joiden kanssa hän seurusteli pelottomasti ja luottavaisesti. Ne näyttivät opettavan häntä, ohjaavan hänen kiinnostusta erilaisiin asioihin.

Myöhemmin Johannes valmistelee paikkoja, joissa Jeesus tulee kulkemaan. Hän kokoaa ihmisiä ja opettaa kaikkialla, mutta tekee myös aivan käytännön työtä, korkaa siltoja, tasoittaa maata:

Johannes ei antanut minkään muodostua esteeksi työlleen. Hän astui ylväänä jokaisen luo, jonka kohtasi, ja hän puhui ainoastaan yhdestä asiasta, katumuksesta ja Herran pian tapahtuvasta tulosta. Kaikkialla hänen läsnäolonsa herätti suurta hämmästystä. Hänen äänensä läpäisi kuin miekka. Se oli voimakas ja kuuluva, vaikka ystävällisyyden sävyttämä. Hän kohteli kaikkia ihmisiä lapsina. Kaikkein silmiinpistävin piirreä hänessä oli se tapa, jolla hän kiiruhti suoraan eteenpäin, minkään häiritsemättä, katsomatta mihinkään ympärillään, haluamatta mitään.

Tässä vain pari kohtaa Emmerickin henkisistä näyistä, jotka runoilija Frantz Brentano kirjoitti muistiin ja käänsi yleissaksaksi. Jo tällaiset pienet yksityiskohdat rikastavat sen käsittämistä, mitä kaksituhatta vuotta sitten tapahtui.

 

 

Lasarus

Meditaation keskeiseksi henkilöksi tuli Lasarus, se valtava valo joka vaikutti hänessä ja hänen kauttaan, Kristus-valo.

Kun Lasarus tuossa elämässä kohtaa Kristuksen, valo muuttuu niin valtavaksi, että hänen kehonsa ei sitä kerta kaikkiaan kestä. Kristuksen muuntavan valo hänessä ennakoi sitä, mikä toteutuu täydellisesti Golgatalla.

Laitan tämän Lasarusmeditaation äänitteen Enkelimaan nettikauppaan maanantaina. Se oli todella hieno ja voimakas.

 

Pappeus

Nämä olivat vain muutamia hajahuomioita siitä, mitä kävimme kurssilla läpi intensiivisesti aina Aatamista ja Eevasta ja heidän luomisestaan lähtien.

Yksi aivan käytännöllinen asia, joka jälleen nousi voimakkaana esiin, oli ehtoollinen. Puhuimme viimeisestä ja uudesta ensimmäisesti ehtoollisesta, mutta se mikä kaipaa välitöntä uudistusta, on tosiaankin Kristuksen muistoaterian nauttiminen.,

No, muistoateria on huono ilmaisu, sillä se mistä on kysymys, on oikeastaan tulevaisuuden muistaminen, kulku kohti tulevaisuutta, jossa leivän ja viinin muuntuminen, transsubstaatio vähitellen muuttuu yhä enemmän ja enemmän todellisuudeksi.

Nyt me olemme astuneet Kristuksen toisen tulemisen aikaan (eetteritasolla, pilvissä, näkymättömässä maailmassa) ja nyt tuosta ehtoollisaterista on ehdottomasti tultava ateria, jonka jakaminen ei ole vain pappien yksinoikeus.

On mahdoton kuvitella, että Kristus sanoessaan leivän ja viinin jakamisen tai yhteisen nauttimisen äärellä, että tehkää se minun muistokseni, olisi tarkoittanut vain pappien suorittamaa ateriaa.

 

Ehtoollisen henkisyys

Ehtoollinen, yhteys Kristukseen kuuluu kaikille, jotka sitä tahtovat. Toinen asia on, että kun ehtoollinen on jäykkä tilaisuus, niin ei tule myöskään tarvetta miettiä syvällisesti sen merkitystä, sitä miten siinä leivän ja viinin kautta muodostuu kosminen yhteys kristuksen kautta maailmankaikkeuden uudistaviin voimiin.

 

Rakkaudella
Matti

Avainsanat: Maria Magdaleena, pappeus, Lasarus, ehtoollinen, Kaanan häät, Johannes Kastaja, enkelit


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini