Matin blogi

Suunnan vaihtamisesta ja aaltoliikkeestä

Share |

Keskiviikko 10.8.2011 klo 23:39 - Matti Kuusela


Yksi elämän suuria ihmeitä on, että kaikki ei jatku samanlaisena jatkuvasti. Tuosta tiedosta on paljon hyötyä silloin, jos jokin on hankalaa. Jos on joku suhteellisen lyhytkestoinen hankaluus, voi lohduttautua sillä, että esimerkiksi ensi tiistaina tiedämme jo miten siinä kävi, tai silloin se on jo takanapäin.

Jos tuntuu raskaalta, voi muistuttaa itselleen, että jälkeenpäin ajateltuna se oli kuitenkin lyhyt aika. Lapsia nukuttaessa voi joskus tunti tuntua ikuisuudelta, mutta silloin voi muistuttaa itselleen miten lyhyen aikaa lapset kuitenkin ovat pieniä.

 

Elämän aallot

Hämmästystä tuottaa joskus se, että sama vire ei kestä jatkuvasti. Ihminen oppii parikymppisenä jonkun selviämis- tai voittamistaktiikan eikä voi käsitää mitä tapahtuu, kun se ei toimikaan enää nelikymppisenä.

Nyt voin paljastaa salaisuuden. Elämänvoimien käyttäytymisessä on aaltoja. Mikään ei todellakaan jatku ikuisesti. Jos vaikka henkistä tietä kulkeva ihminen pyrkii jatkuvasti yhä korkeampiin värähtelyihin, on aivan varmaa, että katto tulee joskus vastaan.

No, tietenkään siellä ei ole mitään oikeaa kattoa, mutta omilla elämänvoimilla on jokin maksimiaallonkorkeus. Jos kohoaa ylöspäin muutaman kuukauden, vuoden tai jopa vuosikymmenen, tulee joskus kohta, jolloin onkin käännyttävä alaspäin.

Ja se tuntuu niin pahalta, eikä sitä oikein itse edes tajuakaan. Elämä on kuitenkin sellaista, että jos voimaa on kohdistanut ylöspäin kohoamiseen, niin alaspäin - eli hitaampiin värähtelyihin maadottuminen - ei ole mikään takaisku tai kaiken menetys, vaan se on sitä samaa eteenpäin kulkemista, aivan kuin maantiellä kävellessäkin.

 

Pitäisiköhän vaihtaa suuntaa?

Luultavasti pitäisi. Meille on kovasti opetettu, että jos elämässä tulee vaikeuksia, pitää painaa entistä kovemmin. Joskus se pitää paikkansa, joskus on tehtävä juuri päinvastoin. Ja mistä sen tunnistaa?

Se onkin helppoa: jos päälle painaminen ei onnistu, ei jaksa, väsyttää, ei synny uutta, masentaa - silloin on katsottava juuri päinvastaiseen suuntaan. Mentävä ulos kävelylle, kevennettävä, hyväksyttävä kaikki tunteensa ja kokemuksensa, oltava uudella tavalla jälleen kaveri itsensä ja kehonsa kanssa.

Masennuksella on paljon syitä, mutta yksi tekniikka, jolla siltä saattaa säästyä, on vaihtaa ajoissa toiselle vaihteelle, lopettaa ylämäkeen polkeminen, jos on jo alamäki alla, tai jos alamäki on loppunut, pistää pienempää vaihdetta sisään ja polkea nopeammin.

Miten se tehdään? Sepä se. Koska kysymyksessä on juuri vanhasta tekemisen tavasta luopuminen, sitä ei useinkaan juuri voi "tehdä". Yksi tapa on antaa itselleen tilaa uudelle oivallukselle. Yksi tapa on todellakin kiskaista itsensä irti vanhasta ja tehdä jotain ihan uutta. Ja tietenkin aina voi tulla juttelemaan energiahoitajan kanssa, sillä monet asiat ovat itse kumman vaikeita oivaltaa, vaikka ne ovat juuri siinä edessä.

Ja sitten on, ohhoh, tässä mennään jo syvempiin tekniikoihin: kaikkien hankaluuksien hyväksyminen ja rakastaminen. Se on se suuri tekniikka, mutta ei sekään aina onnistu suoraan. Voi olla että tarvitaan ensin helpompaa valmistautumista.

Nato

Puolustusministeri Stefan Wallin yllätti ja suositteli Suomelle Nato-jäsenyyden hakemista. Hallitusohjelmassa nimenomaan on kirjattu, että Suomi ei hae Nato-jäsenyyttä ainakaan tämän hallituksen aikana. Sehän ei sido tietenkään muita kuin hallituksen jäseniä, ja kas kummaa, sellainen Stefan Wallin on.

Wallinin perustelu on Iltalehden mukaan, että supistuvilla budjettivaroilla me emme kykene ylläpitämään yskottavaa itsenäistä puolustusta. Luulisi että kaikki olisivat tähän mennessä jo ymmärtäneet, että Natoon meneminen ei suinkaan vähennä puolustusmenoja, vaan lisää niitä oikein huomattavasti. Kaikki järjestelmät olisi muutettava Nato-yhteensopiviksi, ja Suomella pitäisi varmasti olla koko ajan varalla joukkoja, joilla lähteä mukaan Naton seikkailuihin.

Suurin väkivaltauhka Suomelle tällä hetkellä on lähteä isojen kanssa kiusaamaan muslimivaltioita niin, että saamme heidän vihansa päällemme. Ja jos me liitymme Natoon, tulee terroristiuhkasta todellinen jossain vaiheessa.

Muutenkaan en mielelläni liity esimerkiksi USA:n toimintaan. Tuntuu jotenkin epätodelliselta olla mukana sellaisessa yhteisössä, jonka jäsen voi milloin tahansa päättää, että nyt tehdään isku Pakistaniin ja sitten soditaan siellä ja täällä. Nyt en niinkään tarkoita USA:n tai muiden valtojen "oikeuksia" hyökätä jonnekin, vaan erityisesti sitä, että Suomen ei tule olla mukana muissa kuin selkeissä rauhan puolustamiseen tähtäävissä vapaissa operaatioissa.

Henkiseltä kannalta pidän ehdottoman tärkeänä, että Suomi säilyttää näissä hyökkäilymenoissa puolueettomuutensa.

Pahoin pelkään, että Nato-innon taustalla saattavat tosiasiassa olla tahot, jotka tahtovat myydä Suomeen lisää hyökkäysvälineitä. Se on ainoa realistinen syy, jonka pystyn keksimään. Siihen meillä onkin jo pitkät perinteet, että ministerien ei tarvitse olla tietävinään maailman asioista juuri mitään, ei ainakaan tällaisista kauppasuhteista.

Tätä näkökulmaa voisi tietysti puolustusministeriltä kysyä. Toimittajat periaatteessa saavat palkkaa sellaisesta.

 

Maamiinat

Toinen tämän päivän uutinen oli se, että Suomi on luopumassa jalkaväkimaamiinoista. On varmasti totta, että sellaiset aiheuttavat kehitysmaissa paljon tuhoa siviiliväestölle, mutta Suomessa ei ole sellaista tilannetta, että keskenään kilpailevat joukot miinottaisivat maa-alueita.

Myös Suomen maarajat ovat niin harvaan asuttuja ja tekniikka on täällä korkealla, että jos joku naapuri tahtoisi tänne jalkaväkijoukoillaan hyökötä, miinoituksesta olisi helppo tehdä kunnon kartat ja poistaa miinat kun niitä ei tarvita.

Yksinkertaisesti ajatellen halvoista ja olemassaolevista miinoista luopumista voi realistisesti puolustaa vain kahdella keksimälläni syyllä:

Joku ulkopuolinen taho haluaa ennalta varmistaa, että tänne on mukavaa ja turvallista hyökätä tarpeen tulleen.

Tai sitten: joku tahtoo myydä meille miinojen sijaan kalliimpaa teknologiaa.

Veikkaan jälkimmäistä, tai sitten molemmat yhdessä on myös toimiva painostusvaihtoehto.

En ole suinkaan mikään suuri miinojen ystävä, mutta mielestäni nykyiset miinat voisivat hyvin maata varastoissa vielä muutaman kymmenen vuotta. Jos me muka rauhan tms. nimissä korvaamme ne uudella ja kalliilla tekniikalla - joka ei kuitenkaan ole yhtä tehokasta - silloin me tosiasiassa osallistumme sotateollisuuden rahoittamiseen ja tuemme hyökkäyksiä - yleensä aina puolustuskyvyttömämpiä tahoja kohtaan.

On suuri vaara, että sotateollisuudelle annetut eurot eivät mene rauhan puolustamiseen vaan väkivaltaisen järjestyksen tukemiseen. Siis: jokaisen Suomesta poistettu jalkaväkimiina lisää väkivaltaa ja eriarvoisuutta jossain päin maailmaa.

 

Peggy Blackin "aamuviesti"

Hei ystävät, oli paljon puuhaa ja mietittävää, mutta suomensin Peggy Blackin ihastuttavan "aamuviestin" antaumuksellisten tekojen merkityksestä.

Tästä pääset siihen suoraan.

Avainsanat: Peggy Black, maamiinat, suunnan vaihtaminen, umpikija, väsymys, uusi vaihde, Natoon liittyminen, Stefan Wallin


Kommentit

12.8.2011 7:26  Leena Korhonen

Hyvää asiaa taas ja siitä kiitos. Natosta olen samaa mieltä, vaikka arvaamattoman Venäjän uhka on saanut minut välillä kannattamaan sitä. Venäjähän ei htietenkään halua, että liitymme Natoon. Maamiina-asia kuulostaa järkevältä. Matti, pidätkö sinä äänestämääsi kansanedustajaa ajan tasalla? Minusta näistä mielipiteistä hyötyisi koko eduskunta. Haluaisin kuulla, miten edustajamme näihin asioihin suhtautuvat.

12.8.2011 8:04  Matti

Koen että Natoon liittyessämme me menettäisimme viimeisenkin oman voimamme, ja uskon että itsenäisinä oman maamme puolustajina meillä on kansanhenkeen paljon tai oikeastaan suunnattomasti parempi suhde kuin olisi Natossa.

Maamiina-asiassa koen että meitä on huiputettu.

No kun ei tullut kansanedustajaa ehdokkaasta, jota äänestin. Tuo onkin pulma, jota en ole vielä osannut ratkaista. Sen olen tehnyt, että olen tietoisuudessa hankkiutunut hieman lähemmäksi kansanedustajia ja päättäjiä, mutta ongelma edelleen.

12.8.2011 20:24  Mika-Matti

Yksi vaikuttamisen reitti tai taktiikka on sellainen, että informoi säännöllisesti tai tarpeen mukaan sitä vaaleissa äänestämäänsä ex-ehdokasta ja vaikuttaa samalla niiden kautta, jotka ovat hänen kanssaan kimpassa ei-eduskuntalaisia eli "hilkulla sinne kuuluvia" ja jotka itse asiassa muodostavat eduskuntaan pääsemättömien edustajakandidaattien ryhmäauran.
Eli he ovat niitä "ovenkolkuttajia", jotka vaikuttavat tavallaan seuraavaksi sisimpänä kehänä ja painostusryhmänä eduskunnan työskentelyyn, tiedostavatpa he sitä taikka eivät.

Kun ihminen pyrkii kohti jotakin, hän edistyy edistymistään, mutta kun ihminen pyrkii irti/poispäin jostakin, hän tavallaan välttelee jotakin.
Tästä on seurauksena se, että hän vetää puoleensa sitä, mitä karttaa ja mistä pyrkii poispäin. Näinhän pelko toimii ja siksi on olemassa toinen aisa, nimittäin halu, joka pelon lailla on kuin kaksiteräinen miekka: saamme/vältämme sen, mihin emme takerru kiinni.

Värähtelyistä puheen ollen intohimoinen suuntautuminen kohti korkeampia ja taas korkeampia värähtelyjä luistaa niin kauan kunnes ihminen alkaa mielipahalla pyrkiä pois niistä alemmanluonteisista värähtelyistä, jotka aikanaan olivat näitä korkeimpia värähtelyjä.
Eli tällöin ihminen alkaa pelätä "kiusauksia", kuten hän alkaa vältellä sitä, että "jäisi kiinni" alemmanluonteisiin värähtelyihin, kuten hallitsemattomiin haluihin ja täyttymättömiin toiveisiin, aina pakkomielteisiin asti.
Aikansa kahden vaiheilla rämmittyään ihminen löytää kuitenkin jälleen uutta inspiraatiota suuntautuakseen ei niinkään jostakin poispäin vaan kohti jotakin - tässä tapauksessa: kohti korkeimpia mahdollisia koettaviksi tulevia värähtelytaajuuksia.
Niihin suuntautumisen purjeina toimivat ilo ja vapauden riemu.
Kehittymisen innoitus.

Vielä kannanottona Nato-pohdintoihin totean, että Suomihan on oiva välittäjä eri poliittisten ja myöskin turvallisuusasetelmien kentällä.
Vedenjakajan on vain kestettävä paineita, kuten vaatimuksia siitä, että pitäisi hakea turvaa ennemmin kuin tarjota sitä: pysyttelemällä omassa keskuksessaan.

12.8.2011 21:45  Matti Kuusela

Kiitos Mika-Matti hyvistä ajatuksista. Tutkailen lisää tuota ajatusta ex-ehdokkaan informoimisesta. Ei tosiaan lainkaan hullumpi idea.

Siinä tosin tullaan sitten uuteen ongelmaan, nimittäin puolueeseen. Kun vielä ei ole keksitty sellaista puoluetta, johon intomielin samaistuisin, niin se haalentaa myös intoa ehdokkaiden tukemiseen. Sinällään hyviä ehdokkaita onkin olemassa, runsaastikin.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini