Matin blogi

Vastuun lahja - ja kirkkaus

Share |

Torstai 1.9.2011 klo 8:12 - Matti Kuusela


Hei ystävät! Eilen keskiviikkona oli hoitopäivä Tampereella. Yksi hoidoista oli erityisen hauska. Selvitimme muun muassa suomalaisen keihäänheiton salaisuuden, eli sen, miksi Zelezny ja Thorvaldsen päihittivät ja päihittävät lahjakkaat suomalaiset keihässankarimme yhä uudelleen ja uudelleen.

Miten Thorvaldsen valmistautuu arvokisoihin. No, lepäilee!

Kaikki tämä oli yhteydessä aivan oikeisiin hoitoasioihin. Joskus on helpompi oivaltaa asioita ja yhteyksiä vertauskuvien kautta, ja asiakkaalla oli oikea olkapää ja käsi oikein hyvässä menossa lähtiessään :)

 

Erikoinen juttu

Tuo oli sitä, mistä olin suunnitellut
kirjoittavani, mutta elämä muuttaa
useinrauhankilpi_200.jpg asioita. Kaikki tietävät sen
tamperelaisen Katriina-tytön katoamisen. Minulla oli sen yhteydessä jo muutaman viikon kumma tunne, että jotain pitäisi tehdä. Katselin lehdistä katoamisalueen karttaa, jota niin moneen kertaan julkaistiin. Yksi kohta siellä kiinnitti joka kerta huomiota.

Jos Tampere olisi lähempänä tai olisi ollut aikaa, olisin käynyt siellä jo aikaisemmin. Eilen yritin keksiä verukkeita. Siellä sataa. On sandaalit jalassa. Entä jos joku ihmettelee, mitä siellä katselen, entä jos... ja niin edelleen. Kuitenkin lähdin sinne viimeisen hoidon jälkeen, ja ainoa mitä löysin, oli pitkiä vanhoja juoksuhautoja mäen päällä.

Eilen oli hoitojen ulkopuolella vähän levoton olo, ja levotonta oli yölläkin. Heräsin viiden tienoissa ja aloin ho'oponoponottaa eilistä kokemusta ja etenkin sitä mäkeä. Siellä varmaan oli ollut kansalaisodan aikaisia taisteluja, ja ainakin oli joukko sieluja, jotka lähtivät mielellään taivaaseen menevään linja-autoon.

Energia ei ollut millään vapautua. Toki jo Marko Pogacnik opetti kymmenen vuotta sitten, miten luonnonhenget eivät itse kykene muuttamaan energioitaan, etenkin jos ihmisen ovat tehneet paikalla jotakin väärää. Silloin ihmisten on pyydettävä anteeksi niiden ihmisten ja koko ihmiskunnan puolesta.

 

Aloin tajuta

Silloin aloin tajuta, mitä olen tekemässä. Kuten jo olemme kertoneet, havaijilaisen ho-o-ponoponon (suomalaisittain kirjoitettuna) perusmenetelmä on lausua asioille neljä lausetta:

Minä rakastan sinua.
Olen pahoillani.
Pyydän anteeksi.
Kiitos.

Kestää kuitenkin jonkin aikaa tajuta, mitä on tekemässä. Tajusin, että oikeastaan on aloitettava toisesta rivistä: kerron luonnonhengille ja paikallisille energioille, että otan heidät huomioon. Lausun sekä itseni, että tekijöiden että koko ihmiskunna puolesta: Olen pahoillani! Olen pahoillani siitä, että me ihmiset olemme menneet sellaista tekemään.

Sitten pyydän reippaasti anteeksi, jälleen sekä omasta puolestani että muiden ja ihmiskunnan edustajana.

Sitten kiitän heitä (näitä energioita, luonnonhenkiä, maailmankaikkeutta, kaikkea) siitä että he ovat täällä kanssamme, että saan olla yhteydessä heidän kanssaan...

Ja sitten olen vapaa sanomaan, että - tapahtuipa tai olipa tapahtunut mitä tahansa - minä rakastan teitä!

Rakastamiseen liittyy huomio, että lapsena me koemme (toivottavasti), että meitä rakastetaan. Se on enkelien ja suurten henkisten ystävimme työtä. Enkelit tuovat rakkauden lapsen ympärille.

Mutta mitä vanhemmiksi me tulemme, sitä enemmän meidän on ryhdyttävä itse enkeleiden kaltaisiksi: rakkaudesta ja rakastamisesta tulee meidän aktiivinen valintamme. Minä itse luon sen, että rakastan. Ei tarvitse välttämättä odottaa, että se tulee maailmasta vastaan, vaan rakkaus voi olla minun vapaa lahjani ja valintani.

 

Vastuu

Sitten minulle alkoi kirkastua, että tämä on jälleen sitä, mistä Rudolf Steiner puhuu, sitä mistä Vitale ja Len puhuvat Ei rajoja -kirjassaan  - jota Enkelimaan nettikauppa urhoollisesti myy :)  - ja minkä itsekin aina joskus oivallan, jossain määrin. Nyt se tuli paljon kirkkaammin.

Sinä olet - tai minä olen korkeammassa ja syvemmässä mielessä aivan henkilökohtaisesti vastuussa jokaisesta tilanteesta, jonka koet tai jossa olet mukana. Sitä ei oikein normaaliajattelulla pysty kokemaan, mutta silloin kun sen kokee henkisesti, se on aivan selvä ajatus.

Siksi minä aina lausun kaikille tilanteille, joita haluan selvittää, että Olen pahoillani! Olen pahoillani siitä, että olen osa ongelmaa, olen ollut mukana hidastamassa energioita jossain tilanteessa.

Tämä on normaalia arkiajattelua korkeampi taso, eetteritason kokemus. Sillä ei ole tekemistä sen kanssa, olenko fyysisellä tasolla jotenkin syyllinen johonkin vai en, vaan eetteritasolla, jos olen kokemuksineni, tunteinenei, kehoineni, ajatuksineni, tai aivan miten vain jossain hankalassa tilanteessa, olen energeettisesti osa tuota ongelmaa!

Se on hieno rakenne, koska se antaa minulle karmallisesti mahdollisuuden ryhtyä parantamaan tuota tilannetta ja hoitamaan ja vapauttamaan sen energioita. Minulla on karmallisesti oikeus parantaa ja kehittää kaikkea sitä, missä itse olen mukana.

Ja hän, joka ohjaa minut näihin tilanteisiin, on minun korkeampi itseni, toinen itseni (tai enkelini). Hän kutsuu sinut korkemman suunnitelman mukaan työhön johtaessaan sinua hankaliin tilanteisiin!

 

Kivut

Niinpä. Tajusin sitten senkin, mistä jotkut jatkuvat kivut, vaivat tai väsymys voivat johtua: yksinkertaisesti siitä, että me monistakin syistä välttelemme viimeiseen saakka tuon vastuun tunnustamista! Ja tekemään ryhtymistä.

Monet meistä ovat kehityksessään astumassa tilanteeseen, jossa meistä pelkkien vastaanottajien sijasta tulee luovia, toimivia ja vastuullisia ihmisiä ja olentoja.

Tästäkin voisi kirjoittaa vielä pitkään, mutta aivan lyhyesti: On paljon kirkkaammpaa ottaa vastuu, kuin kärsiä ja vastustaa viimeisillä voimillaakin. Niin, muistan että tästäkin Vitale ja Len puhuvat myöskin. Mutta sitten sen vasta ymmärtää kunnolla, kun se oivallus nousuu omasta itsestä!

Ihanaa päivää Sinulle!
Rakkaudella
Matti

Avainsanat: Vastuu, henkinen vastuu, selkeys, kivut, rakkaus, rakastaminen


Kommentit

1.9.2011 9:15  Tuulia

Kiitos tästä oivalluksia tuoneesta tekstistä.

1.9.2011 10:41  katri rosvall

Ääretön Kiitos Matti.
Kaikesta Jälleen Huomaa että Olemme Yhtä.
Asun muutamien satojen metrien päässä, katoamispaikasta..
Käsittelet Kaikella Tasolla Olevaa Elämääni.
Kuin Eläisit Sitä..
Sain aiheettomat potkut joitakin päiviä sitten, tilanne ei ollut kuitenkaan outo..
Olen osa sitä energiaa kuitenkin..
Kiitos Opista. Kiitos

1.9.2011 10:44  Maija Tynkkynen

Kiitos Matti! Tämä sinun kirjoittelusi on niin aitoa monella tasolla, se antaa niin paljon meille kaikille, on kuin olisi saannut vahvistusta omille oletuksille, ajatuksille ja niille epäilyksille mitä mielessä liikkuu!? Tämä toivo paremmasta maailmasta alkaa hahmottumaan aina vain selvemmin ja halu olla siinä mukana tekemässä ihan mitä vain eteen tuodaan,on saannut lisää vahvistusta.On niin hyvä olla olemassa teidän kaikkien kanssa, kiitos tästä hetkestä. Maija
ps, minulla on mukavasti töitä itseni eheyttämisen kanssa ja asiat menee eteenpäin, se apu mitä olen sinulta saannut on valtavan iso osa parantumista. Kiitos Matti!

1.9.2011 12:25  ValonLapsei

Kiitos Matti, vastuu on meidän jokaisen ja anteeksi antoa tilanteille , sanoille, teoille, ajatuksille. Me luomme tämän maailman illuusion ja voimme tehdä tästä paremman.

1.9.2011 22:23  Mika-Matti

Viime yönä näin unen, jossa matkustin linja-autossa lapsuuteni maisemissa...

Näin kuinka muuan mies oli pysäkin kohdalla keräämässä suurina määrinä tienposkeen ilmestyneitä tölkkejä ja pulloja. Kohta myös linja-auton kuljettaja nousi penkiltään ja siirtyi ulos avittamaan tätä miestä ilmeisen tuottoisissa pullonkeräyshommissa tai pikemminkin haalimaan itselleen osaa voitoista, joita nyt oli mahdollista siivota talteen kuin noutokoriin.

Jäimme, matkustajat, siinä sitten keskenämme linja-autoon, joka yllättäen jatkoikin kulkuaan. Auton vauhti vain kiihtyi ja välillä painelimme jo leveää ojanpiennarta myöten keikkuen vinhasti eteenpäin.

Itselläni oli voimakas velvoittava olo: olisi pitänyt jo tehdä jotakin - ottaa ohjat käsiinsä - mutta en omista ajokorttia saati ajotaitoa, edes unessa.
Tiedostin, että mahdollinen epäpätevä sekaantuminen ajoneuvon toimintaan voisi oikeasti aiheuttaa turman ja vaarantaa ihmishenkiä.

Kuitenkaan mitään onnettomuutta ei päässyt tapahtumaan, sillä kuljettajaa vailla oleva linja-auto alkoikin pärjätä itsekseen ja kyydityksen vauhti senkun yltyi ja koimme silkkaa vauhdin hurmaa!

Tärkeintä tuntui olevan se, että emme pelkää; että luovumme uhkakuvista. Ja että uskomme, että asioilla on tapana järjestyä kuilun partaalla jos tien poskessakin.

Jotenkin koen tätä samaa meininkiä elämässäni ja yleisessäkin elämänmenossa, kuten maamme taloustilanteen hoidossa: johtajuus on ikään kuin kateissa, puuhastelemassa niitä näitä, mutta koko ajan mennään kiihtyvällä vauhdilla eteenpäin kohti toisenlaisia aikoja.

Ja muutoksen myllerryksessä tärkeää on pysyä lestissään, mikä verraton inhimillinen rooli kullakin meistä sitten näytelmässä onkin.
Muistaen, että jokaisen ihmisen ja elollisen osa on täysin kohdallaan, vaikka se olisi sivustatarkkailija-kyytiläisen osa: uskomassa bussin kyllä voivan pysyä tien päällä - jos kerran tänään, niin miksei huomennakin!

Tietoisuus on voimaa ja vastuu läsnäolon kirkkautta.
Yhteisvastuu - sehän onkin sitten jo silkkaa joukkuepelin loistoa ilman, että kukaan häviää tai voittaa, kun kaikki yhdessä petraavat aina vain eteenpäin kohti magneettisesti puoleensa vetäviä seesteisempiä olotiloja.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini