Matin blogi

Plejadien tähtisisaremme

Share |

Tiistai 1.5.2012 klo 23:51 - Matti Kuusela


Uudessa Ultrassa on Marko Palojärven
kirjoittama arviointi minunpts_150.jpg ja
Robert Powellin Plejadien tähtisisaret kirjasta. Mukavasti kirjoitettu ja mukavaa on sekin, että Tähtisisaret ovat ehdokkaana vuoden 2011 rajatietokirjaksi. On hienoa jos käyt äänestämässä sitä Ultra-lehden sivuilla www.ultra-lehti.com. Varsinainen äänestyskohta on hieman hankalasti löydettävissä ellei heti oivalla klikata vasemman palstan otsikkoa Uusi kilpailu, jonka alta se löytyy.

Hyvä kilpailija on Hannu Piekkolan Kalevala - Matkaopas tähtiin, mikä kertoo siitä, että me olemme henkisesti heräämässä tähtimaailmojen yhteyteen. Kiintotähtien maailma on kauan ollut ihmeen suljettu, mistä kertoo sekin, että normaaleissa syntymäkartoissa ei juuri milloinkaan oteta kiintotähtiä mukaan, vaikka ne ovat aivan olennaisen tärkeitä. Yksi kiireellisiä uudistuksia astrologiaan onkin ottaa läheiset kiintotähdet mukaan, ja toinen on tietenkin luopuminen vanhentuneesta trooppisesta eläinradasta ja siirtyminen uuteen eläinratamalliin, joka vastaa todellista havaintoa tähtitaivaasta.

 

Seulaset

Seulaset eli Plejadit ovat yksi näitä tähtiryhmiä, jotka vaikuttavat maahan ja ihmiskuntaan voimakkaasti, ja joilla on vielä paljon suurempi merkitys: mitä ilmeisintä on, kuten kirjassa olen kuvannut, että me ihmiskuntana ja aurinkokuntana olemme kotoisin Seulasten tähtipiiristä. Me olemme vain kauan ennen noita muita tähtisisariamme astuneet alas fyysisen kehityksen piiriin.

Monet viime vuosisadan lopun kanavoinnit ovat kertoneet plejadilaisten suuresta huolesta ihmiskunnan kehityksen suhteen: me olemme liian pelokkaita, me emme uskalla etsiä emmekä edustaa sitä totuutta, mikä meidän olisi mahdollista löytää.

Nyt kuluva vuosi 2012 on plejadilaisten mukaan aika, jolloin ihmiskunta astuu kosmisesti noin 2000 vuoden pituiseen jaksoon, jotä he kutsuvat kosmiseksi päiväksi. Se on aika, jolloin me olemme sisäisesti monisointisessa yhteydessä koko Linnunrata-galaksimme kanssa - olimmepa me siihen kypsiä tai emme. Maailmankaikkeus ei voi odottaa. Tai toki se on paljon meitä odottanutkin, mutta se ei voi tehdä sitä määrättömästi.

Hyvin vakuuttavalta näyttää se, että astuminen läheisempään yhteyteen sekä koko Linnunradan että Seulasten tähdistön kanssa on suuren maailmojen suunnitelman mukaan luotu tapahtumaan samanaikaisesti myös Kristuksen - ja Sofian - toisen tulemisen kanssa.

 

Minuus

Me olemme kohdassa, jossa hyvin syvällisesti ratkeaa meidän oman minuutemme kehityksen suunta. Hyvin eettisesti monet kokevat nykyaikana ihmisen minuuden egona, josta on luovuttava sen itsekkyyden tähden.

Mutta niin kaunis kuin tuo ajatus onkin, siinä piilee myös suuri vaara. Henkisten opetusten mukaan koko maan nykyisen inkarnaation suurin lahja ihmisille on juuri minuus. Meidän on kehitettävä minäämme, ei hyljättävä sitä. Siinä on valtava ero. Sillä jos me voisimme kokonaan jättää minuutemme syrjään, meille ei jäisi lopulta mitään, minkä voimalla ohjata elämäämme.

Nykyisessä muodossaan suuret uskonnot ovat jo melkoisen vanhoja, eivätkä nekään ole osanneet kertoa meille selvästi, miten Kristus tai Kristus-minä on se kaikille maan ihmisille yhteinen henkinen perusta, joka tukee jokaisen ihmisen henkistä kehitystä kohti oman minuutensa täyttä avautumista.

 

Ihmiskunta ja Plejadit

Yksi ihmiskunnan ja plejadilaisten suuri yhteisiä teemoja on juuri vapaan ja eettisesti vastuullisen sekä taiteellisesti joustavan ja luovan minuuden kehittyminen, sillä näyttää siltä, että karmallisista syistä plejadilaiset opettajamme joutuvat tosi suureen pulaan, jos ihmiskunta menetetään.

Sillä ihmiskunnan suurena tehtävänä on ei ole ainoastaan passiivisesti palata takaisin jumalan luo, vaan luoda uusi vapaaseen minuuteen pohjautuva kulttuuri, joka tulee vanhan jo kehitysvoimansa menettäneet jumalluomisen tilalle, ja alkaa nyt viedä kehitystä eteenpäin uuteen suuntaan, maailmankaikkeutta uudistaen.

Ja se on valtava ajatus: kosmoksen kehitys on nyt meidän eli ihmiskunnan valintojen ja kehityksen varassa. Ellemme me nouse henkisesti itsenäisen ja luovan rakkauden minuuden voimaan, sitä tuskin voi tapahtua missään muuallakaan universumissamme.

Tästä siis on kysymys. Ja tosiaankin, Plejadien tähtisisarissa olen kuvannut seitsenvaiheisen meditaatiotien oman voiman elvyttämisestä rakkaudentäyteiseen kosmiseen kansalaisuuteen saakka.

Ja Plejadisisaret saat käikkein kätevimmin hankittua Enkelimaan nettikaupasta.

Avainsanat: Plejadien tähtisisaret, seulaset, plejadit, mediaatio, ihmiskunta, tulevaisuus, Kristus, vuosi 2012


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini