Matin blogi

Käärme-energiaa

Share |

Keskiviikko 23.5.2012 klo 23:13 - Matti Kuusela


Maapallo kaikkine olentoinen muodostaa hyvin täyden kokonaisuuden. Harvoin tulee ajatelleeksi, että maan eläinkunta heijastaa ihmiskunnan ominaisuuksia. Vaikka samaa pätee myös kasvi- ja eläinkuntaan.

Niin kauan kuin ihmiskunnalla on tiettyjä ominaisuuksia, niin kauanperisynti_200.jpg on myös eläimiä, jotka kantavat näitä samoja voimia. Laiskiainen on yksi hyvä esimerkki siitä. Niin kauan kuin ihmisten piirissä esiintyy laiskuutta, on myös laiskiaisia. Suuri ero ihmisten ja eläinten välillä tässä on se, että jokainen eläin kantaa edustamaansa voimaa itseoikeutetulla ylevyydellä, riippumatta siitä, pidetäänkö samaa asiaa ihmisellä hyvänä vai huonona.

Tähän ilmiöön, että eläimillä ja kasveille myös ihmisten harmilliset ja sairauksina ilmenevät ominaisuudet ovat täysin tasapainoisesti omalla kohdallaan, perustuu se, että me voimme saada kasveilta ja eläimiltä lääkkeitä, jotka asettavat noita ihmisessä pois tasapainosta suistuneita energioita jälleen paikoilleen.

 

Käärmeet ja valhe

Käärmeet ovat loistelias esimerkki siitä, miten ihmiskunnan huonona pidetty ominaisuus esiintyy varsin loisteliaana ja näyttävänä, vaikka usein pelottavana ja jopa vaarallisena eläinkunnassa. Käärmeet ovat valheen edustajia, kertoo Hampurin eläintarhan käärmeiden hoitajahenki Salmissra Flensburger Hefte -julkaisussa 105.

Salmissra kertoo, että se, miten kaikki myrkylliset käärmeet eivät ilmoita myrkyllisyydestään ulkonäöllään, johtuu juuri siitä, että ne ovat olentoja, joille valhe on ominaista.

Käärmeille itselleen oleminen valheen ilmentymänä on kaunista, ja sen vetovoiman kokevat myös monet ihmiset. Pahalla on myös lusiferinen, kauneutta ilmentävä puolensa. Se aiheuttaa ihmiselle monesti hankaluutta päättää mielessään, ovatko käärmeet lopultakin pahoja, vai ovatko ne kauniita.

Juuri tällä kohden käärmeen tietoisuus pääsee vaikuttamaan ihmiseen, kun ihminen ei oikein tiedä olisiko hänen kauhistuttava vai ihastuttava. Silloin syntyy tietoisuudessa halkeama, josta käärme - energiana - pääsee läpi. Käärme pääsee luikertamaan kaikkialle, missä näitä tietoisuuden repeämiä ilmenee.

Käärmeet ovat sopusoinnussa kaikkien elementtien kanssa. Jotkut käärmeet osaavat jopa lentää ainakin lyhyitä matkoja, ja monet uivat, vaikkeivät aina mielellään. Myös aavikon hiekassa ne kokevat veden kaltaisen virtaavuuden. Aivan kylmässä ne eivät kuitenkaan tule toimeen, koska ne eivät ole vaihtolämpöisiä, vaan tarvitsevat lämpöä toimiakseen.

Elääkseen paha tarvitsee Kristuksen valoa, sanoo Salmissra. Vain silloin kun paha tulee valaistuksi, se on olemassa ja voi elää. Se on suuri salaisuus!

Salmissra jatkaa siitä, miten hyvyys on tahtonut pahuutta ja myös luonut sen. Sillä aurinko lämmittää käärmeitä ja mahdollistaa niiden elämän. Tämä on ihmisten tärkeää selvittää itselleen!

Sitten Salmissra selittää luomisesta niin vaativaa käärmeiden syntyyn liittyvää asiaa, että en sitä vielä kyllä aivan tajua. Mutta ei se mitään. Kirjoitan sen tähän kuitenkin, ja eiköhän se selviä. Käärmeet sisällyttävät kuitenkin niin suuria olemassaolon salaisuuksia, joita olemme pitäneet pimennossa, että eiköhän ole jo aika selvitellä niitä.

 

Uhrista ja sen hyväksymisestä

Ensimmäinen käärme on luikertanut tilan maailman kautta sen johdosta, että alkuperäisesti hyvät olennot ovat uhranneet toisia alkuperin hyviä olentoja, mutta nämä toiset hyvät olennot eivät tunnustaneet tätä uhria. Näin syntyi tästä hyvästä olennosta ensimmäinen käärme.

Siihen tietenkin liittyi surua, mutta nyt käärmeet ovat surun ulottumattomissa. Käärmeen on mahdotonta olla surullinen.

Käärmeet ja niiden munat ovat ikivanhoja ja ne ovat peräisin jo maapallon ensimmäisesti inkarnaatiosta, Saturnus-tilasta, jossa munamuodolla oli tärkeä kehitystehtävä. Lintujen muniminen on paljon uudempaa perua.

Valheen syntymisen ymmärtäminen on vaikeaa myös siksi, että valhe on syntynyt jo aikana, jolloin mitään puhetta ei ollut, sanoja tosin jo oli.

Kuitenkin ensimmäisen uhrin kieltämisen kautta, mistä jo puhuimme, syntyi maailmaan ensimmäinen Ei (mikä hauskasti on saksan sana "muna"), syntyi maailmankaikkeuteen jotain täysin uutta, sellaista mikä mahdollisti aivan uudenlaisen ja dynaamisen kehityksen. Mutta samalla syntyi todellisuuteen myös kuilu, jonka avulla kosmokseen pääsi virtaamaan voimia, jotka saavat aikaan hajoamisen. - Saksaksi tässä on verbi "vermodern", jonka voisi ymmärtää myös ei-äiti.

Ja siitä syntyy liikkeen hidastus, josta taas syntyy lämpöä, ja sitä että kaikki tulee aivan uudeksi, toisenlaiseksi, erilaiseksi.

 

Tuoksut ja maut

Kaksihaaraisella kielellään käärmeet maistavat tuoksuja, mikä liittää ne hyvin syvään todellisuudentasoon.

Käärmeiden silmät ovat aina avoinna, sillä paha ei koskaan nuku ja ne ovat sopeutuneet erityyppisiin valheisiin. Käärmeet, jotka kykenevät näkemään vain värieroja, luovat yhdessä tunnealueen valheiden kanssa.

Käärmeet, joiden silmät havaitsevat kaiken, luovat tavallisten maailmassa olevien valheiden mukana, kuten poliittisten ja yhteisöllisten valheiden, jotka koskevat kaikkia ihmisiä.

Ja käärmeet, jotka kykenevät näkemään vain mustavalkoisesti, luovat älyllisten valheiden myötä. Se on siis käytännössä samaa kuin mustavalkoinen ajattelu, jolle jokin asia voi olla vain joko oiken tai väärin, mutta joka ei kykene näkemään niiden sävyeroja.

Käärmeistä olisi vielä paljon kerrottavaa, mutta otetaan tähän vielä yksi syvästi merkittävä asia, joka liittyy syntiinlankeemukseen ja käärmeen osuuteen siinä.

Tiedämme, miten kirkon piirissä ennen vanhaan syyllistettiin naista siitä, että hän lankesi käärmeen viettelykseen, mutta asiahan on niin, että käärme energeettisesti vastaa miehen sukupuolielintä. Nainen vieteltiin, mutta mies (tai miehinen sukupuolivoima) oli se, joka vietteli.

Rakkaudella
Matti

 

Avainsanat: käärmeet, pahuus, pahan synty, uhri, kehitys, valhe, politiikka, Kristus


Kommentit

24.5.2012 7:20  liisa olsson

Hei!
Homeopaattina mielenkiintoista lukea. Homeopatiassahan on potenssoidut käärmemyrkyt hyvin yleisiä lääkeaineita - ja useimmiten niitä annetaan menopaussissa oleville naisille. ;)

24.5.2012 8:00  Leena Korhonen

Oli todella mielenkiintoista luettavaa. Minulle valkeni ainakin se, että eläimet heijastavat meidän ihmisten erilaisia ominaisuuksia, hyviä ja huonoja.Sen huomaa ihan arkielämässä. Elämän rennosti ottava kissa muistuttaa meitä: Take it easy ja rentoudu hyvä ihminen. Koira ja omistaja ovat tunnetusti toistensa peilejä.

24.5.2012 12:21  Seppo komulainen

Yllä esitetty on kiehtova avaus tuomiokäsitteeseen. Kun tarkastelen jatkumoa Pako Läheisyys, paljastuu halkeama, joka jakaa todellisuutta. Matti paneudut arkaisiin kysymyksiin ja maailman monimuotoisuuden kehitysvaiheisiin. Mikä onkaan syntiinlankeemus tai missä vinksahti tai kuinka jakauduimme miehiin ja naisiin ja kaikkiin sekamuotoihin?

24.5.2012 13:40  Matti Kuusela

Käärmehaltijan haastattelussa kerrotaan vielä lisää käärmeenmyrkystä lääkkeenä. Täytyy vielä palata siihen, koska siinäkin on uutta asiaa.
Ja mitä hyvään ja pahaan ja syntiinlankeemukseen tulee, niin käärmehengenkin mukaan ne ovat alkuperäisen hyvyyden tahtomia asiaoita, meille koulutukseksi. Miten muuten voisimmekaan vahvistua hyvässä - jossa vain paratiisissa olisimme.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini