Matin blogi

Olympialaisista

Share |

Maanantai 13.8.2012 klo 21:04 - Matti Kuusela


Olette varmaan huomanneet, että kesäni on mennyt tavallista hiljaisemmissa merkeissä. Alkavaan syksyyn tulee jälleen mahtavia teemoja, joista aivan ensimmäisenä on mielessäni jälleen Maria Magdaleena. Amerikkalainen näkijä Estelle Isaacson on nyt vuosien empimisen jälkeen aloittanut kirjasarjan, jossa hän kertoo Magdaleenaa koskevista visioistaan, jotka ovat aivan upeita. Kauan odottamani näkemys Maria Magdaleenasta ihmiskunnan ohjaajana Kristuksen luo omien kokemustensa pohjalta, saa jälleen uutta vahvistusta. Lisäksi Estellen kirja on myös tunneravinnoltaan merkittävä. Magdaleena-iltoja olen suunnittelemassa ainakin Helsinkiin ja Turkuun, ja ehkäpä on aika tulla jälleen myös Tampereelle.

 

Olympialaiset

Olen katsellut näitä olympialaisia televisiosta varmaan enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Katselu on jäänyt viikonlopun iltoihin, mutta se on hyvin riittänyt. Suomalaisten menestys on yksi niitä suuria kysymyksiä, joita ainakin julkinen sana on pitänyt esillä. Sen ymmärtää, että lehdistön täytyy pitää yllä omaa dramatiikkaansa, mutta suomalaisen urheilujohdon mitaliodotukset ja erityisesti yhden olympiakomitean jäsenen - en muista nimeä - puheet alisuorittajista karskahtavat pahasti korvaani.

Olympialaisten yksi suuria tehtäviä nykyaikaisija kisoja perustettaessa oli nimenomaan osallistuminen ja urheilevan nuorison mahdollisuus kohdata toisiaan. Kehon ja hengen ykseyden edistäminen oli olympialaisten suuria ideoita, mutta siihen liittyi voimakkaasti myös rauhantyö: mahdollisuus kilpailla urheilukentillä sotakenttien sijaan. Nyt kun islamilaiset maan ovat tulossa yhä enemmän mukaan, urheilullisella rauhantyöllä on jälleen merkittäviä mahdollisuuksia.

Selvää on, että suomalaisten mahdollisuudet mitaleihin pienenevät sitä mukaa kun uusia maita tulee mukaan, mutta jotain meidän urheilupolitiikassamme on pahasti pielessä. Urheilujohtajilta pitäisi tulla huomattavasti enemmän henkistä kannustusta ja rohkaisua. Nykyinen tyyli, jossa urheilujohtajat arvostelevat monia urheilijoita alisuorittajiksi, kuulostaa niin pahalta kuin vain olla voi.

Lisäksi sillä jaetaan urheilijat kahteen kastiin, hyväksyttyihin ja vähemmän hyväksyttyihin, vaikka jokaiselle pitäisi olla selvää, että jokaista onnistujaa kohti on väistämättä myös niitä, jotka onnistuvat heikommin. Jotkut yksinkertaisesti eivät voi ylittää itseään ilman että joillakin toisilla tulokset kisojen valtavassa paineessa jäävät normaalia kilpailutasoa heikommiksi.

Onneksi on uusia ja pienempiä lajeja, joissa paineet eivät ole niin kovia kuin yleisurheilussa. Lähetän kiitokseni kaikilla olympiakisoissa urheilleille!

 

Pienet maat

Joillakin pienillä mailla tuntee olevat hyvä kilpailuvire. Aivan mahtava esimerkki tietysti oli miesten keihään voittaja, mutta myös meitä pienemmästä Virosta on monissa kisoissa ollut huomattavan paljon osallistujia useissa lajeissa. Nyt kiinnitti huomiota Liettuan runsas osallistuminen. Oikein ihmetteli miten sieltä voi löytyä niin runsaasti aivan huippu-urheilijoita finaaleihin saakka. Mitalitilastossa Liettua ei tosin pärjännyt, mutta sen ulkopuolella hienosti.

Ja mitä varsinaisesti ajattelen? Materialistinen mitalien laskeminen ja vaatiminen urheilijoilta ei käy laatuun, sillä urheilun on hyvä pitää vapaan henkisen elämän piirissä, riippumatta siitä, miten paljon rahaa kukin saa tai ei saa.

Kannustetaan sen sijaan kaikkia olympialais- ja muita arvokisaurheilijoita uskomaan omiin mahdollisuuksiinsa. Voittaminen on edelleenkin hengen voittoa ruumiista - ja monet uudet voitot ovat tulleet juuri uusilla asenteilla, kuten nyt purjelautailun ja purjehtimisen mitalit. Urheilun voi ottaa huipputasollakin hauskana ja silti tehdä kaikkensa, ja vähän enemmänkin.

 

Doping-ongelma

Yksi suuri ongelma on doping. Vaikka en ole siinä suinkaan mikään asiantuntija, niin minusta on aivan selvää, että erittäin suurilta osilta voittajat käyttävät kiellettyjä aineita. Tietenkin siitä kertoo jo se, miten monet urheilijat ja jopa mitalistit jäävät siitä kiinni.

En oikein tiedä, pitäisikö tätä edes sanoa, mutta sanotaan nyt kuitenkin. On tietenkin hyvä, että Suomessa dopingin käyttöä on pystytty vähentämään, mutta huomiota kiinnittää se, että etenkin voimalajeissa monet mitalistit ovat aiemmin jääneet kiinni kiellettyjen aineiden käytöstä, ja sitten he rangaistuksen kärsittyään jatkavat jälleen uraansa aina olympiakultaan saakka. Suomessa kiiinnijääneet ura päättyy totaalisesti, aina kuolemaan saakka.

Toisin sanoen tätä kuolemanvakavuutta voisi vähän keventää ja tuoda tilalle sellaista iloa ja liikkumisen henkeä, jolla voitetaan muiden maiden kemiallinen kehitys.

 

Voittaminen

Voittamisen psykologiaa kannattaa miettiä aivan tosissaan. Voittaminen on aivan oma sisäinen tilansa, joka on joillekin harvoille luontainen, mutta useimmille muille ei. Lisäksi meidän kollektiivinen energiamme Suomessa ei mitenkään tue voittamista.

Voittamisessa on ainakin kaksi suurta ongelmaa:

- En uskalla voittaa.

- Voitan, mutta se ei teekään minua onnelliseksi.

Onhan niitä voittamisen kysymyksiä muitakin, mutta hyvä henkinen ilmapiiri olisi sellainen, joka kannustaa voittamista sallittuna ilmiönä jokaiselle. Muistat varmaan, että uskonnollisessa kielenkäytössä on olemassa kilvoittelu. Teen parhaani, mutta en tee sitä toisten kustannuksella, ja vaikka pyrin olemaan niin hyvä kuin suinkin, sallin myös toisten olla niin hyviä kuin mahdollista ja kannustan heitä siinä.

Avainsanat: Maria, Magdaleena, Estelle Isaacson, olympialaiset, doping


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini