Matin blogi

Mannerheimista tuomioistuimiin - ja enkelimeditaatio

Share |

Tiistai 14.8.2012 klo 22:05 - Matti Kuusela


Tänään merkittävien planeetta-asetelmien päivänä on taas niin ihmeellisiä uutisia esillä, että pakko niistä on jo kirjoittaa. YLE kertoo, että heidän tuottamansa Mannerheim-elokuvan päähenkilöä esittää musta mies, nigerialainen näyttelijä.

Mannerheim

Kun olen jo yli kaksi
vuosikymmentä asunut
ja elänyt aivan YLEmannerheim_ven__j__n_armeijassa.jpg-alueen
vieressä, tämä on kaikkein pahin uutinen, joka sieltä aidan toiselta puolelta kuuluu. En minä mitään siitä, jos joku välttämättä tahtoo tehdä kreisikomedian, jossa käytetään hyväksi Mannerheimia. Onhan Suomen televisiolla kreisiohjelmien sarjassa pitkät perinteet ja sieltä on tullut paljon vaikuttavaa ainesta.

Aivan toinen asia on tehdä elokuva ja nimittää sitä Mannerheim-elokuvaksi. Silloin pitäisi tehdä jotain missä kerrotaan Mannerheimista, mutta nyt tässä on jälleen joku tahtonut vetää lokaan yhden kansakunnan suurista voimahahmoista. Mannerheim on tai oli fyysisessä asussaan niin suuri henki, että jotenkin ymmärrän, ettei hänestä ole kukaan tähän mennessä kyennyt tekemään elokuvaa.

Hän oli esimerkiksi ensimmäinen eurooppalainen, joka kävi tapaamassa Dalai Lamaa, jos olen oikein ymmärtänyt. Hän oli ensimmäinen, joka otti valokuvia Kiinan keisarin hovissa. Hän on edelleen ihminen, joka on saanut eniten kunniamerkkejä koskaan. Toki nämä ovat yksityiskohtia, ja hänen varsinaiset tekonsa ovat aivan muualla, mutta paljon nekin osoittavat.

Taiteellinen vapaus ... mikä ettei, mutta tosiaankin: jos tahdotaan kertoa Mannerheimista, niin kerrotaan sitten, niin hyvin kuin osataan. Projektissa on jopa rasistisia piirteitä. Kun on haluttu halventaa Mannerheimia, on valittu musta mies häntä esittämään.

 

Oikeusistuimet

Toinen uutisoitu teema, joka koskettaa, on oululainen tapaus, josta lapsi löydettiin kuolleena ja häntä hoitanut mies oli nauttinut alkoholia ja huumeita.

Miehen rangaistus oli ehdonlaista vankeutta. Muutama kuukausi.

Iltapäivälehden mukaan syytelista oli seuraava - osittain kansankielellä ilmaistuna:

- Heitteillepano
- Kaksi huumausaineen käyttörikosta
- Rattijuopumus
- Ajokortitta ajo, luultavasi
- Liikenneturvallisuuden vaarantaminen
- Virkamiehen vastustaminen
- Näpistyksen yritys
- Järjestymiehen vastustaminen
- Kaksi uhkausta

Näistä siis tulee ehdollista vankeutta. Se on hassua, että rikoskierteessä olevalle ehdollisella vankeudella ei ole kai merkitystä. Käytännössä se on varoitus, jonka rikkomisesta ei kai yleensä tule mitään seurauksia.

En nyt kuitenkaan puhu tässä varsinaisesti rangaistuksista ja niiden asteikoista, vaan siitä, että oikeuden kieli on niin harhaanjohtavaa. Miten on mahdollista, että siellä, missä oikeuden tulisi vallita, puhutaan vankeudesta silloin kun tarkoitetaan varoitusta.

Tai miten on mahdollista että jos joku joutuu vaikka neljäksi vuodenksi vankilaan, sitä nimitetään kahdeksaksi vuodeksi.

Tai jos surmaa toisen ihmisen vain joka kolmas vuosi, mikä on käytännässä mahdollista, mikäli muistin tuon vuosimäärän oikein, ehkä se on neljäs, niin joka kerta on ensikertalainen.

Siis juuri oikeuskäytännön alueella sanojen merkityksiä väännellään ja muutellaan, vaikka taas monilla muilla elämänalueilla sanojen oikeellisuudesta ollaan kovin tarkkoja.

 

Henkinen ratkaisu

Meillä on siis ongelmia. Vaikka miten harmittaisi, että Mannerheimista tehdään joku outo ja säälittävä tai oikeudessa puhutaan outoja, niin me emme suoraan voi näille asioille mitään. Varmaan voi rukoilla, mutta rukous ei ole minulle koskaan oikein avautunut.

Nyt minulle avautui tai näytettiin henkiseltä puolelta ratkaisu. Kuvittele, että laitat tämän ongelmakimpun maljaan, siirryt henkiseen maailmaan ja ojennat maljan enkeleille, niin korkeille enkeleille tai henkisille ystäville, jotka pystyvät kulloisiakin ongelmia selvittämään.

Sitten odotat niin kauan että malja tyhjentyy - tai ainakin siinä olevien asioiden energiat lähtevät liikkeelle.

Tämä menetelmä tuntuu nyt sellaiselta, jota voi käyttää kaikkiin suuriin ongelmiin, henkilökohtaisista maailmanlaajuisiin.

Idea on pitkälti siinä, että kehitys maan päällä on yhä enemmän ja enemmän meidän ihmisten vastuulla, mutta monessa asiassa meillä yksityisillä ihmisillä ei ole ollut kunnollisia toimintamahdollisuuksia. Nyt on ainakin yksi!

Rakkaudella
Matti

 

 

 

Avainsanat: Mannerheim, elokuva, meditaatio, tuomioistuimet, oikeat sanat


Kommentit

16.8.2012 18:21  Ei rasismille

Millä tavalla se halventaa Mannerheimia, että häntä esittävä näyttelijä on musta? Onko todella se ihonväri tärkein ominaisuus, joka jää Mannerheimista mieleen.

16.8.2012 23:08  Matti

Alunperin YLE ilmoitti tekevänsä kansainvälisen ja englanninkielisen elokuvan Mannerheimista. Tässä tulossa olevassa 50 minuutin versiossa on kenialaisia käytetty ikävällä tavalla hyväksi ihan jo kuvauspalkkioiden alhaisuuden takia. Minusta tässä on vain pyrkimys taiteellisuuden verholla alentaa Mannerheimia. Ja se on surullista, mutta yksi tämä ajan ilmiöitä, joista vain on kuljettava läpi.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini