Matin blogi

Tie onnellisuuteen

Share |

Torstai 28.2.2013 klo 1:24 - Matti Kuusela


Brian Tracy yllätti kertomalla paperissaan Living by Your Personal Code, että jo Aristoteles oli miettinyt niin vahvasti onnellisuutta. Aristoteleen mukaan kaikki ihmisen toiminta pyrkii onnellisuuden saavuttamiseen. Ja niin se varmaan onkin, vaikka meidän henkilökohtaiset keinomme siihen ovat monenlaisia. Joskus me pyrimme ainakin hetkelliseen onneen pyrkimällä johonkin, ja jonain toisena kertana me ajattelemme, että on onnellisempaa vain jättää jotain tekemättä.

Mutta Aristoteles jatkaa mielenkiintoisesti kirjoittamalla, että vain hyvä voi olla onnellinen, ja vain hyveellinen voi olla hyvä. Siksi Tracyn mukaan onnellisuus määräytyy ihmisen kyvystä perustaa ja elää sellaisten arvojen mukaisesti, jotka ovat elämää edistäviä.

Rudolf Steiner taas on sanonut onnellisuudesta, että se on sisäisen aktiivisuuden tila. Kummallakin siis onnellisuus on tavallaan tiellä olemista, sillä tavoin että oma sisäisyys on sopusoinnussa ulkoisen maailman kanssa, vapaassa ja aktiivisessa vuorovaikutuksessa.

 

Luo oma tulevaisuutesi

Ja jotta ihminen voi olla vapaa toteuttamaan sisäisen ja ulkoisen maailmansa välisen sopusoinnun ja luomisen tilan, tulee hetkiä, jolloin hänen on kyettävä tekemään sitä, mitä hän tahtoo tehdä.

Lomalla voi helppo saavuttaa tuo tila, jossa tekeminen on helppoa ja se nivoo sisäisen tunnemaailman ja ulkoisen aistimaailman yhteen. Auringon paistaessa talvisilla hangilla tai uimarannalla se voi varmasti toteutua, mutta vaikkapa perhetilanteissa tai työpöydän äärellä se voi joskus olla vaativaa.

Siihen Tracy antaa lääkkeeksi huomautuksen, että ihmeellinen asia ihmisessä on, että hän on aina vapaa muotoamaan omaa luonnettaan. Me voimme aina tehdä uusia valintoja, uusia ratkaisuja ja uusia päätöksiä. Me voimme ryhtyä käyttäytymään aivan uudella tavalla, ja silloin meistä vähitellen tulee sen mukaisia miten käyttäydymme. Tai voimme ryhtyä käyttäytymään oman sisäisyytemme, oman sydämemme mukaan. Kumpikin toimii ja kumpikin on mahdollinen, käytöksen tie ja sydämen tie.

Toki on muitakin teitä, mutta nämä kaksi antavat jo mahtavan lähtökohdan: voimme uudistua sisältä ulospäin tai ulkoa sisäänpäin. Meillä on ihmeen suuri vapaus.

Ja tuo vapaus tarkoittaa, että me olemme vapaita luomaan myös omaa tulevaisuuttamme.

Tärkeää tulevaisuuden luomisessa on arvostaa ja kunnioittaa itseään niin paljon, että kykenee tekemään muutoksia elämässään, juuri nyt, koska minään muuna aikana niitä ei voi tehdä.

On toki ajattomuuden tie: päätän jotain ja odotan, että tuo päätös alkaa vaikuttaa. Tuo tie toimii monella tavalla, mutta loisteliaamman itsekunnioituksen rakennamme, kun yhä uudelleen voimme kokea, miten me voi voimme tehdä päätöksiä ja toteuttaa niitä juuri nyt. Tänään, nyt heti!

Kun tämä päätöskyky oman elämän suhteen vahvistuu, se antaa Tracyn mukaan mahdollisuuden tuntea olonsa itsessään todella hyväksi.

 

Avainsanat: onni, onnellisuus, tie, Rudolf Steiner, Brian Tracy, arvot, hyveet, luominen, tulevaisuus, hyvä olo, meditaatio


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini