Matin blogi

Rakkauden käsky - ja tulevaisuus

Share |

Tiistai 5.3.2013 klo 1:20 - Matti Kuusela


Tuntuu että meidän aikanamme kutakuinkin jokaiselle ihmiselle on selvää, että rakkaus on suurin voima, joka meillä on käytössämme. Olinkin melko hämmästynyt, kun parisen viikkoa sitten eräs ystäväni esitti minulle kysymyksen, mikä on meidän luterilaisen kirkon keskeinen oppi.

Pian tajusin, etten tiennyt sitä, en ollut edes ajatellut sitä. Ja se ei ole rakkaus, kuten voisi kuvitella. Uudessa testamentissa viimeisenä iltanaan fyysisessä kehossa Jeesus sanoo, että Yhden käskyn minä annan teille, rakastakaa toisianne niin kuin minä olen teitä rakastanut.

 

Pelastusoppi

Mutta ei, kirkko ei rakennus tuolle yhdelle ja ainoalle käskylle, jonka Jeesus Kristus antaa, vaan kirkko rakentuu pelastusopille. Olin todella ihmeissäni, kun minulle alkoi selvitä, että luterilaisen kirkon perustana olevat sanat eivät olekaan suoraan Kristukselta, vaan Paavalilta ilmeisesti. Ne ovat sanat, joissa sanotaan ihmisen pelastuvan uskon kautta.

Aloin kirjoittaa tätä blogia niin etten tullut etsineeksi ensin näitä kyseeseen tulevia kohtia Uudesta testamentista. Luther tahtoi kovasti taistella katolista kirkkoa ja sen anekauppaa vastaan, ja siksi Luther keksi, että pelastumiseen ei tarvita ihmisen omia tekoja lainkaan, vaan että pelkkä usko riittää.

Olinkin pitkään ihmetellyt, miksi kirkko on ollut niin kovasti esimerkiksi meditaatiota vastaan ja korostanut, että ihmisen ei pidä yrittää itse pelastaa itseään. Ja syy siihen on, että ihminen ei saa siis tehdä mitään. Se on tosin epäloogista, koska uskominen siinä mielessä kuin pelastusopissa korostetaan on jo tekemistä.

 

Kristuksen teko

Minulle tuo pelastusoppi on kovin outo, koska olen niin kauan ymärtänyt, että Kristuksen esiintyminen fyysisessä kehossa oli nimenomaan se teko, joka pelasti maankehityksen ja ihmiskehityksen jatkumaan.

Ja usko tai uskominen on minulle jotain niin syvää, ettei se onnistu sillä että yrittää uskoa johonkin sellaiseen, mihin ei usko. Siksipä usko onkin olemukseltaan enemmän sitä, että ihminen oppii uskomaan siihen, mitä hän tietää, siihen mitä hän on henkisesti itsessään työstänyt.

Käytännössähän on niin, että ihminen näkee maailmasta lähinnä sen, mihin hän uskoo, ja sitä on hyvin vaikea muuttaa. Silloin se on uskoa, jota ei ole henkisesti työstetty.

On hienoa uskoa siihen, mikä on varmasti totta, mutta kuka määrittää tuon totuuden? Olemme jo aikaisemmin puhuneet siitä, miten nykymaailma ei enää tue henkisesti yhteisesiä totuuksia. Ymmärtääkseni myös Kristus antaa Uudessa testamentissa ymmärtää, että totuus paljastuu vain ihmissielussa tai ihmissydämessä. Joskus kauan sitten on ollut aikoja, jolloin jonkin ryhmän yhteinen kokemus on voinut ilmoittaa totuuden, tai sitten profeetat, kuninkaat tai tietäjät ovat sen ilmaisseet.

Mutta Kristuksen ilmoituksen mukaan totuus on siis vain jokaisen yksityisen ihmisen löydettävissä.

 

Uskosta rakkauteen

Luonnollisesti aito usko on hieno asia, mutta jos joku määrittää toiselle, mitä hänen on uskottava, silloin uskosta tulee sen oma varjo. Se ei ole enää henkisesti valaisevaa.

Kun olen jo vuosia ihmetellyt, miksi kirkossa ei puhuta rakkaudesta juuri sen enempää saarnoissa kuin liturgioissakaan, olen ennen ajatellut sen johtuvan etupäässä siitä, että se heikentäisi kirkon omaa arvovaltaa. Rakkauteen ei mitenkään välttämättä tarvita kirkkoja.

Nyt kuvaamani oppikeskustelun jälkeen oivalsin toisen mahdollisuuden. Rakastaminen on myös tekemistä. Kun pelastumiseen ei tarvita muuta kuin uskoa, ei rakastamiselle enää jää mitään olennaista tehtävää.

Näin sen ymmärsin.

Mutta mielestäni me olemme jo edenneet niin pitkälle, ettei meidän enää tarvitse taistella katolisen kirkon anekauppaa vastaan, kuten Luther urheasti teki, vaan me voimm edetä rakkauteen.

Sillä Uudessa testamentissa sanotaan myös: Usko ilman tekoja on kuollut. Rakkaus on se, joka uskosta johtaa tekoihin, ja ilman tekoja tämä maailma todellakin kuolee.

 

Rakkauden planeetta

Monet jotka nykyaikana ovat heränneet siihen suureen jumalalliseen rakkauteen, jota luonto ilmentää, ajattelevat usein, että luonto jatkaisi elämäänsä paremmin ilman meitä ihmisiä.

Mutta kun otamme hengen todellisuuden mukaan, asia kääntyy päinvastaiseksi. Luonto tosin eläisi hienosti tämän maan puitteissa, mutta kun tämä maa kuolee, niin silloin ihmiskuntaa tarvitaan elämän ja kehityksen siirtämiseen maan seuraavaan inkarnaatioon.

On totta, että enkelit ohjaavat tätä suurta tapahtumaa, mutta jotta se toteutua oikealla tavalla, on ihmisten istutettava rakkaus tähän planeettaan, meidän omaan maaplaneettaamme, niin että tuo rakkaus voi enkelten käsissä olla se substanssi, jonka myötä maa uudistuu ja syntyy uudelleen.

Avainsanat: Rakkaus, Kristus, Jeesus,


Kommentit

6.3.2013 12:05  Annamaija V.

Kiitos tästä, mielessäni on usein pyörineet sanat "autuaita ovat ne, jotka eivät näe, mutta silti uskovat" ...nyt sinä kirjoitat hienosti sen, mihin ajatukseni ovat vasta hapuillen pyrkineet: Että on ensin rakastettava niin paljon ja ehdoitta itseään, vasta sitten voi uskoa että on kaiken rakkauden arvoinen ja toivottavasti jonain hetkenä ymmärtää olevansa se, rakkaus <3

7.3.2013 22:59  Irina Nikkanen

Ajattelen kirjoittamastasi asiasta eri tavalla. Ensinnäkään ei ole Lutherin keksintö tämä "yksin uskota ajatus" vaan se löytyy jo Paavalin roomalaiskirjeestä. Luther vain palasi alkukirkon painotuksiin, kun hyvistä töistä oli tullut keskiajalla ansiopisteluettelo taivaaaseen. Luther on aina painottanut rakkauden merkitystä lähimmäisten eli ihmisten välisenä asiana, joka hänen mielestään syntyy yksilössä aitona epäitsekkäänä rakkaudenkokemuksena vasta sen seurauksena, että ihminen kokee ensin itse olevansa täysin jumalan rakastama. Siinä on siis ajatus ettei voi itse itsestään paljon mitään antaa jos ei ole ensin itse saanut:siis tyhjästä on paha nyhjäistä. VAikka jättäisikin tällaiset teologiset keskustelut sivuun niin tosiasia kuitenkin omasta mielestäni on, että new age -suuntaukset, jotka korostavat kovasti ihmisen oman tietoosuuden kasvua, tahtovat käytännön tasolla usein jäädä vaikutuksiltaan aika "LUcifeerisiksi." tarkoitan tässä yhteydessä sitä, että jäädään nautiskelun tilaan uusista oivalluksista ja gnosisperäisestä tiedosta, mutta kovin konkreettista voimaa muuttaa maailmaa paremmaksi käytännön tasolla tapaa tässä ihmistyypissä harvemmin. Ystäviä on itselläni kummastakin suunnasta ja täytyy sanoa että ev.lut kirkon piiristä ja miksei muistakin kristillisen kirkon piireistä olen useammin tavannut antaumuksellisia kristittyjä, jotka todella ovat laittaneet itsensä likoon, eli lähimmäisen auttaminen toimii käytännön tasolla. Jos ajattelee hyväntekeväisyystyötä, niin missä ovat sellaiset liikkeet, jotka ovat syntyneet vaikka gnosispohjalta? Steinerilaisuus lienee ainut tuntamani ala jolla on todellista käytännön näyttöä asiasta, jos ajatellaan nyt vain ihan nykypäivää. Toiminta vaatii sydämen lämpöä ja sitä ei läheskään aina näistä muista "enkelikerhoista" löydä. Hienoja sanoja kyllä ja usein uppoamista lucifeeriseen henkisyyteen. Steiner tiedosti tämän vaaran ja puhuukin siitä usein. Ei paavaliakaan voi lukea mielestäni niin yksioikoisesti että hän olisi halveksinut tietoa tai tekojen merkitystä, vaan hän tunnisti ylpeyden vaaran siinä kun ihminen ajattelee itse pelastavansa itsensä. Se ajattelumalli ei edustanut KRistus-henkeä, joka itse sanoi suurimman teon olevan antaa henki toisen puolesta. Uhri, joka ei odota vastalahjaa. Siihen meillä ihmisillä niin kirkon parissa kuin sen ulkopuolella olevillakin on vielä pitkä matka.

8.3.2013 10:39  Matti

Hei Irina, kiitos kovasti kommentistasi. En löytänyt Paavalin Roomalaiskirjeestä tarkoittamaasi kohtaa. Olen kiitollinen jos voit kertoa sen minulle.

Etenkin näin naistenpäivänä tulkoon sanotuksi lämpimin kiitoksin, miten tärkeäksi koen sen koko vaihtoehtoisten hoitojen kirjon, joka on virrannut Suomeenkin nimenomaan naisten harjoittamana, vaikka onhan meitä miehiäkin mukana.

Itse koen tuon uuden välittämisen ja hoitamisen impulssin voimakkaasti Kristuksen ja Maria-Sofian toimintana.

Paavalilla on monia todella hienoja kohtia kirjeissään, vaikka esimerkiksi tuossa Roomalaiskirjeessä hän käy niin selvää dialogia juuri roomalaisuuden kanssa. Roomalaisille kaikki tekeminen oli niin itsestään selvää ja keskeistä, että Paavali sen lisäksi korostaa muitakin näkökulmia.

Sehän on totta, että anekaupassa ja rukousten laskemisessa tämä roomalaisperäisyys meni sitten todella yli ja siihen päteekin mielestäni juuri Kristuksen ohje, että vasen käsi ei tiedä mitä oikea tekee. Eli teemme niin hyvää ja niin kaunista ja niin totta kuin osaamme, mutta ei laskelmoiden vaan koska se on rakkauden ja myös totuuden henkisen lain mukaista.

8.3.2013 10:40  Matti

Ja kiitos Annamaija!


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini