Matin blogi

Henkinen tieto ja terveys

Share |

Keskiviikko 3.4.2013 klo 11:57 - Matti Kuusela


Olen ennenkin lukenut Steinerilta, miten oikean henkisen tiedon on tarkoitus edistää terveyttä. Nyt se oikein iski voimakkaasti, kun luin hänen Vanhan testamentin alkua koskevan esitelmäsarjansa loppusanoja. Näin Steiner todellakin on lausunut Münchenissä elokuussa 1910:

Mitä me teemmekin, millä alalla,
missä maallisessa ammatissasteiner2_180.jpg me toimimmekin: nämä asiat voivat innoittaa, hedelmöittää meidän luomistyötämme, meidän toimintaamme, mutta ne voivat myös lisätä iloamme, onneamme elämässä.

Näin yhdessä ainoassa lauseessa tulee jo esiin innoitus ja luomistyö, koko toiminnan hedelmöittyminen sekä elämän ilon ja onnen lisääntyminen! Alkaa vähän ihmetellä, että hetkinen, miten tässä näin on käynyt? Miten monta henkistä ja samalla innoittunutta, luovaa, vahvasti iloista ja onnellista ihmistät tunnet - yleensä ja sitten henkisistä piireistä?

Ensin ei ehkä tule ketään mieleen, ellei se joku ole oma itse. Kyllä innoittuneita ihmisiä saattaa olla, mutta tulee sellainen vaikutelmä, että useimmat heistä ovat syntymäiloisia, eli he ovat tehneet iloon johtavan henkisen työnsä jo aikaisemmissa elämissä. Steiner selvästi tarkoittaa, että tuon ilon ja innoituksen pitäisi tulla esiin jo samassa elämässä.

Ilo ja innoitus

Olisiko niin, että iloa, innoitusta ja elämän täyteyttä olisi tosiaan saatavissa elämän henkisten totuuksien tutkimisen seurauksena, mutta sitä on myös itse tahdottava? Olen itse viime aikoina useaan kertaan kirjoittanut siitä, miten maailma antaa meille lapsena - mitä antaakin - mutta aikuisina meidän on itse luotava sitä mitä haluamme.

Esoteerinen kristinuskon esitelmistä luin Steinerilta juuri pääsiäisaikaan. Siellä hän eräässä kohdassa sanoo: Uusi ilmoitus tuo ydintä luihin, elinvoimaa hermostoon. Ja hän lisää: Se ei ole vain teoriaa, vaan se on elävöittävää voimaa, ennen kaikkea elävöittävää toivon voimaa.

Ja hieman toisessa kohdassa hän puhuu siitä, miten ihmisen fyysistä kehoa eivät suinkaan rakenna normaalit fyysiset voimat, vaan toivo rakentaa fyysisen ruumiin.

Muistathan nämä kolme - usko, toivo ja rakkaus - jotka tosin Steinerin mukaan Raamatussakin lausutaan väärässä järjestyksessä, sillä usko ravitsee astraalikehoa, rakkaus eetterikehoa ja toivo fyysistä kehoa. Ja kun ovat juuri tuossa järjestyksessä, niin meidän on siis lausuttava: usko, rakkaus ja toivo.

Uskonkehossa tunteet ja ajattelu, rakkauskehossa elämä ja uusiutuminen, toivonkehossa fyysinen olemus.

Jossakin näissä samoissa esitelmissä Steiner puhuu siitä, miten tärkeää meidän on jatkuvasti kamppailtava ja tehtävä työtä kehittääksemme innostustamme, kiinnostustamme, iloisuuttamme. Henkisen kasvun tiellä meidän on - itse - tehtävä kaikkemme välttääksemme laiskistumista.

Minuus ja innoitus

Se on tietysti järkeenkäyvää. Meidän henkinen kasvumme keskittyy maapallolla minuuden kehitykseen. Minuus ei siis tarkoita egoa tai jotain ikävää, kuten myös usein voi lukea, vaan minuus on se voima meissä itsessämme, jolla on kyky ja voima ottaa haltuunsa oma ajattelu ja omat tunteet, ja vähitellen kulkea yhä pidemmälle oman elämän hallitsemisessa ja ohjaamisessa.

Se näyttää tarkoittavan, että vaikka meille annetaan hyviä asioita ja sisäistä ravintoa, meidän on kuitenkin aina harjoitettava minuuttamme tuon ravinnon ottamiseksi käyttöön. Ja meistä on tultava voimakkaita, samalla herkkiä, anteliaita - mitä kaikkea kukin oman minuutensa kykyihin liittääkin.

Siis jatkuvasti harjoitella iloa, innostusta, kiinnostusta, ja luonnollisesti uskoa, rakkautta ja toivoa. Silloin elämänvirrat pääsevät virtaamaan ja vaikuttamaan kehoissamme ja niiden eri tasoilla.

Katsokaamme vielä, miten Steiner jatkaa edelleen tuosta lainauksesta, jolla aloitimme tämän tarkastelun:

Ja jokainen, joka on oikealla tavalla ymmärtänyt ihmisen olemassaolon suuren alkuperän, astuu myöhempään elämäänsä mukanaan nämä opit siemeninä, joista tulee elämän onnea ja iloa. Antakaa totuuden ihmisen suuresta, valtavasta alkuperästä, hänen mahtavasta päämäärästään säteille silmistänne, kun tahdotte suorittaa rakkauden töitä. Sillä tavalla te kaikkein parhaiten edustatte henkisen tiedon opetusta.

Tämä oppi ilmenee teoissa, tuottaen onnea ihmisen ympäristöön, tehden oman henkisyytemme, oman sielumme, oman ruumiimme onnelliseksi, iloiseksi, virkistäen, tervehdyttäen. Ottaessamme vastaan henkisen tiedon opetuksen meistä tulee parempia, terveempiä, voimakkaampia ihmisiä.

Rakkaudella
Matti 

Avainsanat: henkinen, tieto, elämän, terveys, ilo, innoitus, Rudolf, Steiner


Kommentit

3.4.2013 15:48  Leena Korhonen

Aivan upeaa ja hienoa luettavaa! Kiitos <3 Nykyään henkinen tieto ihmisen pohjimmaisesta olemuksesta on valitettavasti kadoksissa ja se näkyy katukuvassa: ihmisten katseet viestivät syvää näköalattomuutta. On ihanaa tavata iloa ja innostusta pursuava ihminen. Sellaisiksi meidät kuitenkin on tarkoitettu.Nyt näköalattomuus ruokkii näköalattomuutta. Taisteluun siskot ja veikot. Ilo son joka elättelöö :D


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini