Matin blogi

Mikael ja innostus

Share |

Lauantai 20.7.2013 klo 12:54 - Matti Kuusela


Rudolf Steiner kertoo, miten vuonna 1879 arkkienkeli Mikaelista tuli meidän aikamme ajanhenki. Sitä ennen ajanhenkenä noin 250 vuoden ajan oli ollut Gabriel, jonka aikana henkiset lahjat virtasivat voimakkaasti perinnöllisyyden kautta. Mikael sen sijaan vapautti lahjakkuuden perinnöllisyyden voimista niin, että siitä tuli yhä enemmän vapaan yksilöllisyyden ominaisuus. Muutenkin monet meidän aikamme upeista saavutuksista ovat juuri Mikaelin toimintaa meissä ja meidän kauttamme: kansainvälisyys, koko maan tiedostaminen ihmiskunnan yhteiseksi planeetaksi, vanhan ryhmiin kätketyn tiedon vapautuminen, ihmisoikeudet.

Henkisesti katsottuna muutokseen liittyi Steinerin mukaan se, että kun aikaisemmin Mikaelille läheiset ihmiset näkivät hänen toimivan pelkästään henkisellä tasolla, he alkoivat tiedostaa, että heidän on annettava Mikaelin asua sydämissään. Tästähän puhuimme jo edellisessä blogissa. Ja Steiner jatkaa tästä:

"...nyt he omistavat Mikaelille ajattelevan henkisen elämänsä; vapaassa, yksilölllisessä ajatuselämässään he ottavat vastaan Mikaelin opetuksia ihmissielun oikeista teistä."

Mikael-sydän

Sitten Steiner jatkaa mielenkiintoisella asialla. Hän kuvaa,
miten ihmiset, jotka aikaisemmissa elämissäänmichael_ja_vaaka.jpg olivat olleet osallisina Mikaelin ihmiskunnalle lahjoittaman uuden vapaan ajattelun käyttäjinä, varmaankin esitaistelijoina, kokevat muutoksen tullessaan jälleen maalliseen elämään 1800-luvun lopulla. Nyt he kokevat Mikaelin, entisen ajattelunsa innoittajan, tulleen korkeamman ajatustoiminnan ohjaajaksi.

Ilmeisesti korkampi ajatustoiminta tässä yhteydessä on juuri sydänajattelua. Mikael valaisia ensin pään ajattelua niin että keskiajan syvyyksistä nousi esiin uusi aika, luonnontieteellinen ja filosofinen ajattelun selkeys. Nyt ajattelu laskeutuu ihmissydämeen - ja se on varmasti muutos, jota me olemme edelleen käymässä läpi. Ehkä uusi sydänajattelu on aikaisemmin ilmennyt joissakin erityiskysymyksissä: orjuuden lopettamisesta luonnonsuojeluun. Mutta todellinen sydänajattelu, pään ajatusvalon selkeydestä sydänten lämmittämään ajatteluun, on vielä pitkän matkan päässä.

Miten helposti henkinen kiinnostus jää vain pään ymmärrykseen... löytämättä tietä sydämen lämpöön.

Mutta myös toisinpäin: miten helposti henkinen innostus ilman pään valon tasapainoista selkeyttä kadottaa puhtaan suuntaansa ja kääntyy johonkin yksipuolisuuteen.

Ajatusten vapautuminen

Steiner kuvaa tätä muutosta, jota me mielestäni olemme laajemmin käymässä läpi meidän aikanamme, joa runsaat sata vuotta sitten alkaneeksi, eli jo 1800-luvun lopun kaukaisena aikana:

"Tästä ajankohdasta lähtien ihminen voi kohottautua olemuksensa yläpuolella; hän voi suunnata mielensä henkiseen todellisuuteen. Silloin häntä vastaan tulee Mikael, joka osoittaa vanhan yhteytensä kaikkeen ajatustoimintaan."

Tämä herättää ajatuksen, että puhumme tosiaan siitä, että ihminen itse ajattelee. Mikael ei varmaankaan esittäydy tuolla tavoin, jos vain toistaa mielessään muilta kuulemiaan tai lukemiaan ajatuksiaan. Alkaa tajuta, miten suurenmoinen asia vapaa ajattelu on, ja miten vaativaa se on toisaalta. Miten helposti jää siihen, että henkisyyden puuskan iskiessä jää tutkimaan, mikä ajatussuunta on paras. Onko se sittenkin tieteellinen ajattelu, vai teosofia, ruusuristiläisyys, antroposofia tai jokin nykyinen new age -suuntaus. Tai mikä kirkoista on lähinnä totuutta, luterilainen, ortodoksinen tai katolinen meillä suomessa?

Vaatii aivan selkeää ajatuslihasten ponnistelua miettiä itse, miten esimerkiksi maailman täytyy olla syntynyt, koska se kerran mitä ilmeisimmin on niin tehnyt. Kannattaa ottaa huomioon, ettei itse välttämättä ole mitenkään huonompi ajattelija kuin monet muutkaan.

Vasta sitten jos huomaa pyörivänsä ajatuksissaan paikoillaan vuodesta tai vuosikymmenestä toiseen, kannattaa etsiä aivan jotain uutta saadakseen aivonsa jälleen joustavammiksi.

Mikaelin teko

Tuosta kohtaa Steiner "Johtolauseissa" jatkaa Mikaelin toiminnasta.

"Hän vapauttaa ajatukset pään alueelta ja avaa niille tien ihmissydämeen. Hän kohottaa innostuksen esiin mielen alueelta niin että ihminen voi sisäisellä antaumuksella eläytyä kaikkeen siihen, mitä voi kokea ajattelun valossa."

Eli siis, sydänantaumuksella eläytyä kaikkeen siihen, mitä ajattelun valossa voi kokea. Sydämen ajattelun ja pään ajattelu liittyvät yhteen ja tukeat toisiaan. Ja edelleen huimat lauseet:

"Mikaelin aikakausi on alkanut. Ihmissydämet alkavat ajatella. Innostus ei enää virtaa pelkästään mystisestä hämärästä vaan ajattelun täyttämästä selkeydestä."

Tuon ymmärtäminen on Steinerin mukaan Mikaelin vastaanottamista sieluunsa. Tässä on mielestäni niin suunnattoman mielenkiintoista se, miten me helposti ajattelemme enkeleiden avun joinakin erillisinä tapahtumina. Mutta esimerkiksi tämä kohta kertoo selvästi, että enkeleiden apu on enemmänkin kauneimman ja korkeimman ihmisyyden perussoinnin tavoittamista oman sydämen tietoisuudessa. Ja Steiner jatkaa:

"Ajatusten, jotka nykyään pyrkivät käsittämään henkistä todellisuutta, tulee kummuta sydämistä, jotka sykkivät Mikaelille, kaikkeuden tuliselle ajatusten hallitsijalle."

Siinä riittävästi syytä olla innostunut.

Yhä tärkeämmäksi koen jo aivan omalla kohdallakin sen, että innostus ei enää kohoa ihmissielusta esiin automaattisesti. Se voi tapahtua lyhyesti, kestää jopa pari vuotta, mutta henkisen kasvun mielessä innostus on jotain, mikä ihmisen on luova omasta sisäisyydestään käsin. Lapsille maailmankaikkeus vielä lahjoittaa sellaista, mikä on vanhan enkelitoiminnan muistoa, mutta meidän aikuisten on opittava luomaan itse se, mitä meidän kehityksemme tarvitsee. 

Ja sen myös ymmärtää: me olemme täällä, jotta meistä tulee luovia olentoja maailmankaikkeuteen. Vanha jumalluominen on edennyt jo kutakuinkin niin pitkälle kuin se on mahdollista. Luonnon kannalta maailma on valmis. Mutta nyt maailmankaikkeus odottaa, että luominen jatkuu meidän ihmisten toimesta. Meidän on tehtävä täällä jotain uutta, luotava sitä pään valosta ja sydänten rakkaudesta. Siitä syntyy enkelikuntien avulla se uusi, jota maailma tarvitsee siirtyäkseen uuteen sykliin.

PS:

Steinerin teoksesta "Antroposofisia johtolauseita" - jonka vanhemmista versiosta tämän kirjoituksen lainaukset ovat peräisin - on tänä vuonna ilmestynyt uusi laitos, jossa tuo kokonaisuus on kaikki yksissä kansissa. MInulla on tuo kirja myynnissä nettikaupassa, mutta se on tosi vaativaa lukea, sanoisin että vielä vaativampaa kuin Steinerin kaikki muut teokset. Jos vain kantti riittää, niin sitä kuitenkin kannattaa lukea, koska se tuo henkiset sisällöt täysin sellaiseen ajatusmuotoon, joka muistuttaa taikinan vaivaamista astiassa. Kun muutaman kerran lukee jonkin lauseen, niin aina siitä jotain ymmärtää. Henkisesti katsottuna tuo ajatustaikinan vaivaaminen tarkoittaa, että uusi ajattelu ei tapahdu varsinaisesti fyysisissä aivoissa, vaan niiden ulkopuolella olevissa eetteriaivoissa. Ja meidän eetteriaivomme ovat vielä normaalisti aivan liian jäykkiä ottaakseen vastaan uusia ajatuksia, muotoutuakseen niiden mukaan.

Minusta olisi myös mukavampi, jos kirjan nimessä ei olisi tuota sanaa "antroposofisia", koska siitä tulee väistämättä vaikutelma, että teksti olisi tarkoitettu vain jollekin ihmisryhmälle. Toki ymmärrän, miksi nimi aikoinaan syntyi tuohon muotoon, mutta nyt parempi nimi olisi vaikka Mikael-tietoisuus tai Sofia-tietoisuus.

Avainsanat: arkkienkeli, Mikael, innostus, Steiner,


Kommentit

20.7.2013 14:09  Ulla-Maija Andrejeff

Raikasta luettavaa! Ilo on oivaltaa, että tutun tuntuista sisäistä keskustelua on jo (aikoja sitten ollut) präntättynä. Omalla tielläni Steiner tulee aina sinnikkäästi ja yhä uudelleen esiin, samoin Mikael, Rafael...ilman, että varsinaisesti olisin 'opiskellut':-) - elämänpolulla ikäänkuin läsnä. Kiitos tästä tekstistä. Ainahan nämä tällaiset tulevat oikeaan aikaan..

20.7.2013 22:05  tiina j

Mistähän tuo ihana kuva on peräisin?

22.7.2013 9:28  Matti

Kuva löytyi googlettamalla sakseksi "erzengel Michael". Tekijä on Sorigerolan mestari, jota en tunne tarkemmin. Ja kuva oli Lippoldsbergin luostarin sivuilta http://www.klosterkirche.de/zeiten/ende-kirchenjahr/vorletzter.php. Kuvan tulkinta oli myös harvinaisen hieno. Kannattaa lukea, josa hallitsee saksaa. Sen vähän pohjalta, mitä tuota sivua luin, sen tekstit oli hyviä.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini