Matin blogi

Mikael - ihmiskunnan henkinen opastaja

Share |

Perjantai 26.7.2013 klo 12:00 - Matti Kuusela


Rudolf Steinerin mukaan Mikael on nyt ihmiskunnan asioiden henkisessä johdossa. Ja jos olemme ajatelleet jotain muuta, eihän se tarkoita, että meidän olisi välittömästi hylättävä kaikki vanhat opetuksemme. Riittää, että ottaa tämän ajatuksen mukaan ja rauhassa tunnustelee, mitä kaikkea se kohottaa esiin.

Mieleeni tulee nyt vahvasti vanha television lännensarja Virginialainen, jota lukioaikana seurasin. Jos Mikael olisi karjapaimenten johtaja, niin onhan siellä vielä isäntäkin talossa, ja tytär, emäntää en muista, mutta suhteet ovat kuitenkin monenlaisia.

Merkittävää Mikaelin johtotehtävässä on se, että hän ei pyri välittömästi vaikuttamaan ihmisiin, vaan "ihmiset voivat vapaudessaan seurata häntä löytääkseen Kristus-voiman avulla jälleen tien..."

Mikael-tie

Ja mikä on Mikaelin tie? Kun ihmiskunta on kulkenut hengentiellään aikaisemmin yhä alemmas ja alemmas aina tähän aineelliseen maailmaan ja älyllisyyden käyttöön saakka, Mikaeli kulkee jälleen ylöspäin periaatteessa sitä samaa tietä, jota ihmiskunta on kulkenut alaspäin.

Tarkemmin ilmaistuna Mikael ohjaa ihmistahtoa ylöspäin niitä teitä, joita pitkin viisaus on kulkenut alaspäin aina tähän viimeiseen älyllisyyteen saakka.

Ja mitä taas on viisaus. Me voimme itse asiassa kirjoittaa sen isolla kirjaimella, Viisaus. Ja Viisaus on se sama kosminen olento, josta Salomo aikoinaan puhui niin paljon sananlaskuissaan ja psalmeissaan. Yhdella nimellä hän on Sofia, maailmanviisaus. Voimme siis sanoa:

Mikael johtaa ihmistahtoa ylöspäin niitä teitä, joita pitkin Sofia-viisaus on kulkenyt ihmiskunnan kanssa alaspäin, aina älyllisyyteen saakka.

Tästä tulee väistämättä esiin ajatus, että Mikael ja Sofia on vähän kuin kosminen sisar ja veli. Sofia tuo kosmisen viisauden alas maahan ihmisten käyttöön. Mikael ohjaa sitä jälleen takaisin ylös, mutta luonnollisesti antaen sen koko ajan elävöityä Sofian viisaudella.

Nykyisenä aikana Mikaelin ohjaus on luonteeltaan sellaista, että hän vain "osoittaa tiensä", niin että ihminen voi kulkea sitä vapaasti. Tie alaspäin oli henkisten olentojen ohjaamaa ja sitä ihmiskunta kulki mukana, mutta tie ylöspäin takaisin kohti henkeä olisi merkitykseteöntä, ellei ihmiskunta suorittaisi sitä vapaasti, jokainen ihminen omana vapaana lahjanaan maailmankaikkeudelle, ja luonnollisesti myös omalle kehitykselleen, omalle itselleen.

Tässä mielessä nykyinen Mikalin johtama aika eroaa kaikista aikaisemmista arkkienkeleiden ohjaamista ajoista ja myös Mikaelin itsensä aikaisemmin johtamista ajoista. Silloin tuo johto vaikutti ihmisessä, mutta nyt ihminen on vapaa, jotta hän voi koko sielullaan löytää oman hengentiensä.

Rakkaudella
Matti

PS: Aikaisemmista Mikaelin ja muiden arkkienkelten johtamista aikakausista on tarkempaa tietoa Enkelit kanssamme -kirjassani. 


Kommentit

22.8.2013 15:40  NEWNEWS.FI

UUTISET, TALOUS, KULTTUURI, VIIHDE, URHEILU, HARRASTUKSET, BLOGIT

NEWNEWS.FI - OPEN TO THE WORLD
Aina ilmainen uutisportaali.
Kaikki tuoreimmat uutiset aina ensimmäisenä kellonympäri.
Minuutti minuutilta, hetki hetkeltä, se nopein uutisvirta ympäri maailmaa.
Uudenlainen tapa seurata uutisia internetissä 24 tuntia päivässä, 365 päivää vuodessa.
Eri medioiden uutislinkkejä kokoava sivusto on yksi suosituimmista.

http://www.newnews.fi/

UUTISET, TALOUS, KULTTUURI, VIIHDE, URHEILU, HARRASTUKSET, BLOGIT


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini