Matin blogi

Tunteita

Share |

Keskiviikko 23.10.2013 klo 18:45 - Matti Kuusela


Sain tänään Kirsi Rannon kirjan "Ole se valo joka olet". Aivan ihastuttava kirja. Olen päässyt vasta sivulle 27, mutta enkelikosketus on vahva ja liikuttava. Kun Kirsi kertoo kokemuksistaan tangokuningatar-kilpailun voitosta ja lapsuuden musiikkikokemuksista, niin tunnen koko ajan voimakkaasti enkelin, tai hänen enkelinsä läsnäolon.

Enkeliyhteyden vahvistamiseksi on ennenkin suositeltu elämäkertojen lukemista, ja voi olla henkilökohtaista, kenen elämäkerta ketäkin koskettaa. Mutta olennaista on myös se, antaako enkelikosketuksen lähestyä itseään. Uskaltaako mennä mukaan tunteisiin?

Ajattelu ja tunteet

En ole vielä ehtinyt Kirsin kirjassa sinne saakka, missä hän kertoo
enkeleistä, mutta menempä omaanole_se_valo_ranto.jpg lapsuuden kokemukseeni. Asuimme Hyvinkäällä. Isäni oli hyvä piirtäjä ja kerran menimme asutuksen ulkopuolella olevaan Niinistön metsään, joka nyt jo kauan on ollut teollisuusalueena. Olin tuolloin vielä niin pieni, että matkustin isän pyörän tarakalla. Minulla oli jo oma piirustulehtiö ja kynä, ja tuo taisikin olla ensimmäinen kerta, kun oli oikeasti piirtämässä. Varsinainen piirustusharrastukseni alkoikin vasta myöhemmin, kaiketi viisitoistavuotiaana.

Niinistön metsässä oli voimakas tunnelma, männikköä ja kuusikkoa. Löysimme kohdan, jossa oli suuri kivi, jäkälää ja sammalta. Kiven edessä pieni aukio ja siinä nuori kuusi. Molemmat piirsimme tämän aukion omiin lehtiöihimme ja tiesin tarkalleen mitä tehdä. Alle kouluikäisen viivankäyttö ei ollut vielä varmaa - ei tietenkään, koska se oli ensimmäinen piirustuskerta - mutta se oli aivan selvää, miten kuusi, aukio, kivi ja taustan kookkaampi metsä asettuivat kokonaisuudeksi.

Tällä aukiolla oli aivan oma valonsa, voimakas ja tunnistettava. Olen nyt miettinyt, minkä olennon valo se oli, oliko se jokin haltia vai enkeli? Oliko tämän suuremman olennon lisäksi aukiolla runsaasti pienempiä olentoja, enkä tonttuja? Ja kuka se oli, jonka kanssa minä piirsin? Oliko se oma korkeampi minäni, vai oma enkelini, tai ehkä aivan erityinen taiteen enkeli?

Eläytyminen

Yksi asia on kuitenkin varma. Lapsuuden henkisiin elämyksiin kannattaa palata. Varhaisissa oivalluksen elämyksissä on aina mukana jokin korkeampi olento, on se sitten oman itsen korkeampi taso tai oma itse enkelin tukemana ja valaisemana, joka tapauksessa tuon muistamisen kautta me saamme edelleen yhteyden näihin henkisiin opastajiimme, jotka aikuistuessamme vetäytyvät kauemmaksi. Tai jotka me itse kehomme lujittuessa työnnämme kauemmaksi elämästämme.

Lapsuuden henkisten elämysten palauttamiseksi tarvitaan muistamisen lisäksi vain tunnetta. Monelle aikuiselle se on vaativa paikka. Me tosin kaipaamme tunteita, mutta usein tunteisiin sisältyy myös paljon kaipausta tai surua, sellaisia kokemuksia, joita aikuisena mieluummin kaihdamme. Siksipä henkisen kasvumme yksi niin olennainen kynnys on omien tunteiden hyväksyminen. 

Olettakaamme, että haluamme rakkautta, haluamme tuntea rakkautta. Mutta emme voi valita sisäisten tunteittemme viidakosta vain yhtä tunnetta ja jättää kaikki muut syrjään. Kun hyväksyn tunteeni laajemmin, sitten voin valita sieltä yhden tunteen, johon voin kiinnittää enemmän huomiota ja jonka annan vaikuttaa itseeni.

Uppoutuminen

Sitten tulee esiin kysymys, miten syvälle tunteisiini voin mennä? On ihmisiä, joilla ajatusten maailma ja tunteiden maailma on aivan erillään. Ne tuskin koskettavat toisiaan. Nykytieteessä sitä on pidetty jopa ihanteena, mutta sama ilmiö on levinnyt myös taiteen ja politiikan alueelle, meidän yhteisten asioittemme hoitoon,.

Jos ihminen menee liikaa tunteisiinsa, voi tapahtua kaksi asiaa. Ensimmäinen on vaara, että tunteet rupeavatkin ajattelemaan, ne ottavat ajatusten roolin, ne ohjaavat kokonaan ajatuksia.

Toinen vaara on kadottaa itsensä kokonaan tunteisiinsa, niin ettei enää millään ajatuksella saa joko nostetuksi itseään takaisin ylös, tai vastakkaisessa tapauksessa palautetuksi maan pinnalle. Tai muute oikeaan kohtaan, takaisin sydämeensä.

Oikea ajattelun ja tunteen suhde on, että ne koskettavat aina toisiaan: toisessa päässä ollaan kokonaan tunnetta, mutta ajatustakin siellä on pieni piste, ja toisessa päässä ollaan kokonaan ajatusta, mutta siellä on ainakin pieni piste ajatusta.

Kun sekä ajattelu että tunteminen tulevat joustaviksi ja epäitsekkäiksi, niin kumpikin on oman henkisen minän hallinnassa, niin silloin tunteet ohjaavat ajattelua oikeaan suuntaan ja ajattelu taas antaa tukea tunteille.

Eläytyminen hyviin muistoihin vahvistaa hyvää elämää, itsellemme ja muille.

Kiitos, Kirsi, kirjastasi!

Matti

Avainsanat: Kirsi Ranto, kirja, enkelit, tunne


Kommentit

25.10.2013 8:59  antroposofi

Hieno kirjoitus.

25.10.2013 9:16  Matti

Kiitos!


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini