Matin blogi

Hyvyyden Buddha

Share |

Keskiviikko 12.2.2014 klo 23:50 - Matti Kuusela


Sydämellinen kiitos maanantain Maitreya-kurssilla mukana olleille. Mahtava ilta. Tutustuttuani Robert Powellin ja Estelle Isaacsonin uusimman kirjan Gautama Buddha's Successor mukaan siihen henkiseen olentoon eli bodhisattvaan, josta noin kahden ja puolen tuhannen vuoden kuluttua on tulossa seuraava buddha, Gautama Buddhan seuraaja, on paljon muuttunut.

Olin aikaisemmin kuullut tai paremminkin lukenut tästä suuresta henkisestä yksilöllisyydestä, joka noin sata vuotta ennen Kristusta oli suuri essealaisopettaja ja joka sitten kuoli kivitettynä. Ja tiesin että hänestä on tulossa tuo buddha, jota nimitetään buddhalaisessa perinteessä Maitreya Buddhaksi ja jonka hindulaiset tuntevat Kalki avataarana.

En ollut kuitenkaan tajunnut sitä, miten voimakkaasti hän jo nyt on henkisesti läsnä. Merkittäväähän on huomata, että tällaisilla suurilla olennoilla on luonnollisesti useita erilaisia nimiä eri inkarnaatioittensa pohjalta. Myös Maitreyasta Steiner on kertonut, että hän inkarnoituu hyvin tiheään, noin kerran joka vuosisadalla. Näissä bodhisattva-elämissään he voivat olla yleisesti tunnettuja, mutta yhtä hyvin elää myös aivan hiljaista ja huomaamatonta elämää. 

Näissä elämissä heidän tehtävänään on kerätä kokemuksia ja vahvistaa voimiaan, ja luonnollisesti työskennellä ihmiskunnan hyvän ja edistyksen puolesta. Nämä elämän voivat joskus olla myös hyvin traagisia inhimillisesti katsoen - ja samanaikaisesti he koko ajan valmistautuvat tuohon todella suureen elämään. Buddhaksi tuleminen merkitsee viimeistä elämä ihmisenä fyysisessä ruumiissa maan päällä. Sen jälkeen työ jatkuu korkeammilla tasoilla.

Hyvän voima

Maitreya buddha tulee olemaan hyvän kantaja. Se mikä oli minulle aivan uusi kokemus, oli tämän hyvyyden henkisen voiman läsnäolo keskuudessamme. Ihminen voi tehdä hyvää ja pyrkiä kohti hyvyyttä, mutta se mikä minulle oli kokemuksena uutta, oli se, että hyvyys Maitreyan mielessä onkin niin vahvasti läsnäoleva todellinen voima. Se on vielä voima, joka on niin kovin helposti koettavissa kutsumalla sisäisesti Maitreyaa ja antamalla tuon hyvyyden tulla läsnäolevaksi.

Tämä on niin uusi asia, että en vielä tiedä, miten monet ja millä tavalla muut tämän hyvyyden kokevat tai tuntevat, mutta ainakin minä saatan nyt tuntea sen aivan jatkuvana läsnäolona. Se antaa turvallisuuden ja täyteyden tunnetta omassa voimakentässä, ja ehkäpä se rohkaisee ja tukee myös hyvän tekemisessä, sen varmaan pian huomaa. Tuntemuksena se kuitenkin on voimakas.

Ja se on voimakas myös toisella tavalla, nimittäin meditaatiossa. Kun eräänä iltana meditoin tätä hyvyyttä Maitreyan mielessä, niin seuraavana päivänä tunsin oloni aika kipeäksi. Olin innostunut liikaa. Kannattaa siis aloittaa hyvyys-meditaatiot varovasti ja kevyesti. Sopiva aika saattaa olla se, jolloin tuntee tuon hyvyyden voiman kohtaavan jonkin vastusten itsessä. Se voi olla aivan hyvä kohta päättää sillä kertaa ja jatkaa sitten seuraavana päivänä. Vaikka eipä siitä mitään harmia tule, vaikka hyvyys vaikuttaisikin niin kauan, että sen seuraavanakin päivänä tuntee. Se oli itse asiassa miellyttävä tuntemus, kuin hyvän fyysisen treenin jälkeen.

Kuka siis on Maitreya?

Moni varmaan nyt kysyy, kuka tuo Maitreya siis on? Monelle meistä itämaiset nimet ovat outoja henkisissä yhteyksissä. Ja joka on seurannut nettiä, on saattanut huomata valkoviittaisen Maitreyan ilmestyneen siellä täällä. Sen pohjalta mitä nyt olen siis ymmärtänyt, Maitreyaa voimme odottaa mahtavaan ja loisteliaaseen fyysiseen elämäänsä vasta kahden ja puolen tuhannen vuoden kuluttua. Siihen saakka hän elää toki usein kanssamme, mutta suhteellisen vaatimattomasti, tai jopa hyvin vaatimattomasti, ja jokaisessa elämässään aivan tavallisella nimellään. Aivan keskeinen sääntö on, että bodhisattvat eivät saa paljastaa todellista henkistä olemustaan fyysisen elämänsä aikana. Jos he tahtovat saavuttaa laajempaa tunnettuvuutta, sen on tapahduttava heidän työnsä kautta, ei heidän henkisen yksilöllisyytensä kautta.

Jos siis joku sanoo nykyaina olevansa Maitreya Buddha, tiedämme että hän se ainakaan ole. Toinen puoli asiaa sitten on, että Robert Powellin tutkimusten mukaan tämä yksilöllisyys, josta siis aikanaan on tulossa buddha, on jälleen tulossa maanpäälliseen elämään, ja nämä ajat tulevat olemaan hyvin merkittäviä.

Ja joku varmaan kysyy mielessään, mikä on Jeesuksen tai Kristuksen suhde Maitreyaan. Kun Maitreya siinä elämässä, jossa hän valmisti tietä Jeesukselle, oli nimeltään Jeshu ben Pandira, tulee Kristus nyt vaikuttamaan voimakkaasti tämän tulevan Jeshu ben Pandiran inkarnaation kautta. Jeesus Kristus on hyvyys, Jeshu ben Pandira on tuon hyvyyden kantaja.

Hyvyyteen liittyy vielä yksi suuri asia: bodhisattvasielut, aivan kuten Jeshu ben Pandira, ovat eläneet monina eri aikoina ja monissa eri kulttuureissa. Toisille itäiset nimet voivat olla lämpimiä ja kotoisi, toisille taas oudompia, mutta uusi asia, joka ei ehkä aikaisemmin ole tullut riittävästi esiin, on se, että nämä suuret ihmiskunnan opettajat ja hyväntekijät toimivat keskenään yhteistyössä, kuten Jeesus Kristus, Gautama buddha, tai tuleva buddha. Kasvamalla irti vanhoista rajoittuneista näkemyksistämme me autamme omasta puolestamme tulevia hyvyyden ja rakkauden opettajia tulemaan luoksemme.

Rakkaudella
Matti

Avainsanat: Gautama, Maiteya, Buddha, hyvyys, Kristus, Robert Powell, Steiner


Kommentit

13.2.2014 11:15  Taina

Kiitos Matti!
Törmäsin parin viime viikon aikana tähän todellisuuteen, miten eri asemassa maalla tai suuremmassa kaupungissa asuvat lapset ovat. Itse maalla kyläyhteisössä kasvaneena konkretisoitui se, miten olemme jo lapsena saaneet vahvan luontoyhteyden ja lähimmäisistä huolehtimisen. Kaupungissa kasvaneilla on varmaan aivan eri lähtökohdat.
Siitä sitten ylläolevan kirjoituksen tiimoilta huomasin, etten itse ole koskaan kyseenalaistanut Kristuksen, Buddhan ja muiden opettajien yhteistyötä!
Myöskään täällä aineen tasolla olevien opetusten "vastakkaisuutta", ehkäpä siitä johtuen, että se on niin selvästi näkyvissä, miten vastakkaiset ovat vain asian katsomista eri suunnasta. :-)

13.2.2014 14:09  aapo

Mainittakoon että 1900-luvulla tuleva maitreya eli elämänsä valentin tomberg nimisenä miehenä. Valitettavasti Steinerin kuoleman takia hänen tiensä mahtavana henkisenä vaikuttajana ja opettajana jäi monelta osin keskeneräiseksi ja näkymättömäksi.

http://en.wikipedia.org/wiki/Valentin_Tomberg

13.2.2014 14:38  Matti Kuusela

Kyllä, Valentin Tomberg oli mitä suurimmalla todennäköisyydellä tämän bodhisattvan yksi inkarnaatio. Hän toimi jo nuorena Eestin antroposofisen seuran puheenjohtajana ja hänen varhaisimmat kirjoituksensa Vanhasta ja Uudesta testamentista sekä Johanneksen ilmestyksestä ovat erinomaisia. Toivottavasti saamme niitä joskus myös suomeksi, mutta englanniksi ja saksaksi se ovat saatavilla.

Kuten Robert Powell uudessa Gautama Buddha's Successor -kirjassaan huolellisesti selvittää, Tomnerg täyttää kaikki ne tunnusmerkit, joita Steiner tästä "mahdollisesta seuraajastaan" esitti, kuten eteerisestä Kristuksesta opettaminen.

Ongelmia syntyi siinä vaiheessa, kun Tomberg olisi ollut siirtymässä Antroposofisen seuran keskukseen Goetheanumiin. Steiner oli jo kuollut, varhain, eikä hän ollut ehtinyt kertoa tarkemmin tästä seuraajastaan. Ja seurassa taas ei haluttu ketään uutta henkistä opettajaa, joka Tomberg koettiin, Steinerin rinnalle.

Siitä seurasi, että Tombergin henkisten asioiden esitystapaa ei sitten tahdottu enää hyväksyä muissakaan maissa. Sinänsä hänen opetuksiaan ei ole koskaan kiistetty. Kun Steinerin impulssi oli erityisesti totuus, niin Tombergin hieman pehmeämpi "hyvyyden" värittämä sävy oudoksutti, vaikka voisi kuvitella että suomalaiselle sielullisuudelle Tombergin esitystapa voisi olla hyvinkin otollinen.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini