Matin blogi

Valoa tulevaisuudesta

Share |

Torstai 20.3.2014 klo 15:23 - Matti Kuusela


Hei ystävät, kirjoitin viimeksi Ilkka Koppelomäeltä oppimasta pomppimisesta, siitä miten muutama aivan pienikin pomppu energisoi ihmeesti. Tänään en kuitenkaan ole pompannut vielä ainoatakaan kertaa, vaikka olen noista pompuista intoillut muille. Äsken keskeytin jo kirjoittamisen noustakseni pomppimaan, mutta sitten puhelin soi ja se unohtui.

No, tähän sisältyy useampiakin viisaita asioista. Yksi on se, että kun aiot aloittaa jonkin uuden tavan, kirjoita se päivittäiseen tehtävälistaasi. Silloinkin kun tehtävä on noin yksinkertainen. Kun olet pomppinut, menet ja vedät sen listasta yli. Tietenkin voit sen jälkeen pomppia vapaasti niin monta kertaa kuin haluat. Ensimmäinen kerta päivässä on se ratkaiseva.

Päätösten pitäminen

Nyt kävin pomppimassa ja hyvältä tuntui. Selvä keventyminen ja energioistuminen, mikä merkitsee myös sitä, että ideat virtaavat helpommin kehoon, joka ne kuitenkin suorittaa käytännön tasolla. Ne jotka ovat lukeneet Steinerin Henkisen tiedon tie -kirjan, saattavat muistaa, että päätöksissä pysyminen on yksi henkisen koulutuksen osia, kurkkuchakran kehitysvoimien viides kohta: mielenlujuus kerran tehdyn päätöksen seuraamisessa.

Nythän oli kuitenkin kysymys aikaisemmin tehdyn päätöksen muistamisessa, joka on joskus yllättävän vaikeaa. Mutta kun jokin on vaikeaa ja saa ponnistella muistaakseen, se kehittää sisäisiä voimia, jotka taas muuttuvat chakroja kasvattaviksi ja vahvistaviksi voimiksi.

Steinerilla on myös mielenkiintoinen harjoitus, joka lähteeä itse vapaasti valitun sinänsä merkityksettömän teon muistamisesta ja tekemisestä joka päivä. Siitä kertova kirja on listallani, mutta tästä harjoituksesta ei tässä kannata puhua enempää, koska siihen liittyy kokonainen sarja. Tämä ensimmäisen muistamisen ja tekemisen harjoitus kehittää sisäisiä voimia, joita sitten käytetään seuraavassa harjoituksessa, ja siitä syntyneitä voimia taas seuraavassa.

Tavoite ja tulevaisuus

Pomppiminen auttaa tavoitteiden toteuttamisessa, mutta jotta tavoite voi toteutua, sen on ensiksi oltava olemassa. Joku on sanonut fiksusti, että useat ihmiset ovat tyytymättömiä, koska he eivät saavuta tavoitteitaan, joista he eivät tiedä mitä ne ovat.

Amerikkalaisilla on tähän hyvä lääke: luodaan tavoitteita ja kuljetaan niitä kohti. Olen lukenut runsaasti kirjoja, joissa kerrotaan, miten päätetään montako dollaria tililla tai palkkakuitissa on vuoden lopulla, ja sitten vain kuljetaan sitä kohti ja toteutetaan se. Mutta tuo ei selvästikään päde minulle. Tarvitsen jotain pehmeämpää tekniikkaa.

90-luvulla tein Orinin ja Sanaya Romanin hienoja meditaatioita, joissa tavoitteesta luodaan symboli. Se asetetaan mielikuvana ja tunteenakin vuoren huipulle ja luotetaan siihen, että kuvan sisäinen voima ohjaa tavoitteeseen, tai tavoitteen meidän luoksemme.

Ne ei tuokaan minulla toiminut. Olemme ryhmissä tai kursseilla tehneet meditaatioita, joissa harjoittelemme menneisyyden, nykyhetken ja tulevaisuuden välisen vuorovaikutuksen avaamista ja puhdistamista, mutta nyt tuo kulku kohti tavoitetta.

Nyt tuossa maanantain valmennustilaisuudessa, josta kerroin, sain oivalluksen, että  tulevaisuuteen asetettu kuva voi olla lämpimämpi. Kuvittelen, miten tulevaisuudessa, joidenkin vuosien päässä, minua vetää puoleensa lämmin kultainen säteilevä ja lämmittävä energia. Minun tarvitsekaan liittää siihen kiinteitä mielikuvia, vaan paremminkin tunteita, tuntemuksia, energiasävyjä, ja henkeä.

Ainakin nyt parin päivän jälkeen tämä harjoitus on selvästi auttanut. Tavoitteen energia vetää selvästi puoleensa, mutta se ei ole liian täsmällinen rajoittaakseen vapauden tunnettani.

Ja nyt käytänkin tätä tilaisuutta pyytääkseni nöyrästi anteeksi teiltä kaikilta, jotka niin kärsivällisesti olette odottaneet seuraavaa kirjaani. Kyllä se tulee. Viimeinen läpiluku on nyt puolessa välissä. Ja se kertoo miten henkisen kasvun tie lämmittää ja vahvistaa tavallista elämää. Henkinen kasvu ei enää ole jotain erillistä, vaan ikiaikaiset henkisen tien opetukset tekevät elämästä täydempää, voimakkaampaa ja iloisempaa. Henkisen tien kulku vahvistaa elämää, niin tunteiden kuin elämänvoimien tasoilla.

Kirjan nimeksi tulee viimeisen vakaan käsitykseni mukaan Henkinen kasvu tai Henkiseen kasvuun.

Rakkaudella
Matti

Avainsanat: Henkinen, kasvu, kirja, päätökset, pomppiminen, pomppimisharjoitus, Sanaya, Roman, Ilkka Koppelomäki,


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini