Matin blogi

Vapun uusi alku

Share |

Keskiviikko 30.4.2014 klo 16:36 - Matti Kuusela


Hei ystävät, vappupäivä on numerologisesti yksi kaikkein voimakkaimpia kuviteltavissa olevia päiviä. Mitä silloin oikein tapahtuu?

Neljä ensimmäistä kuukautta muodostavat perustan. Neljä on tilallisen maailman ja maadottumisen luku. Koe, miten pöydässä on neljä jalkaa, samoin tuolissa. Neliö tai suorakaide on jalusta ja maassa olevan maton muoto. Myös ihmisen jalkaterät muodostavat maata vasten suorakaiteen ja melkein neliön.

Henkis-kosmisesti neljän merkitys maan lukuna tulee siitä, että me elämme nyt maapallon - tai oikeammin aurinkokuntamme - neljännessä inkarnaatiossa, jolle on ominaista juuri maan elementin aineellistuminen. Ja tällaista aineentäyttämää kosmosta ei tule toista kertaa. Kolmas maa oli joustavampaa, ja samoin taas maan viiden inkarnaatio on jo henkistyneempi rakenne, jossa kaikki menee uusiksi.

Viistähti

Samoin geometriana viisitähti luo aikaisempiin muotoihin aivan uuden ulottuvuuden. Ensimmäisestä ja toisesta muodosta ei vielä synny pintamuotoa. Kolmio on aika yksinkertainen, vaikkakin luova muoto. Neliö vuorostaan lukitsee liikkeen ja muodostuu sillä tavoin melkoisen tylsäksi. Mutta viides muoto viistähtenä luo aivan uuden liikkuvuuden, luovuuden ja joustavan dynaamisen tasapainon. Siinä missä neliä kuvaa aineellista ihmistä, viistähti on eetterisen ihmisen kuva. Tämän uuden viistähti-ihmisen sisäisen kuvan herättää viides kuukautemme, toukokuu, joka ilmentyy juuri silloin kun kevät viimeinkin on voittamassa ja muuttumassa kesäksi.

Vappu eli 1. viidettä on sitten tämän viidennen ykkönen, viidennen alku. Se herättää mielteen viistähden yhdestä sakarasta, ylimmästä, siitä, joka vastaa päätä ja älyllistä tietoisuutta. Vapun kevätvalo herättää sisäisen kuvan siitä, miten pään tietoisuuden uusi valo loistaa koko kehoon ja kaikkiin muihin neljään sakaraan, jotka vastaavat ihmisen käsiä ja jalkoja.

Kosminen valo

Mutta me voimme laajentaa kuvaa vielä kosmisemmaksi. Viistähden sakarat vastaavat kaikki planeettavoimia, jolloin viistähti tavallaan täyttää koko aurinkokuntamme. Ylin sakara vastaa Saturnus-voimia, aurinkokuntamme henkistä rajaa, jonka kautta vielä korkeammat kosmiset voimat virtaavat aurinkokuntamme piiriin. 

Mutta kun ajattalemme vapun juhlintaa ja symboliikkaa, niin se kertoo vahvasti kevään uusista eetterivoimista ja luonnonhenkien vaikutuksesta, voimista jotka ovat nousseet talven levosta maan alta ja ilmentyvät nyt valon ja ilman kevätleikissä. Vappu on oivallista aikaa toivottaa eetterisen maailman luonnonhenget jälleen tervetulleiksi. Samoin vappu on aikaa sisäiseelle uudistumiselle ja nuortumiselle, aistien avaamiselle.

piilolampi.jpg

Hei, laitankin tähän mukaan vielä Kristiina Keravuoren viestin kertomuksen vapun nimihenkilöstä:

Hyvää ja Rauhaisaa vappua 

Valburgin kertomuksen ja kuukausikirjeeni merkeissä 

 

Valburg tai Walburga (710 - Hildesheim 25. helmikuuta 779) on katolinen pyhimys, joka syntyi varakkaaseen perheeseen Englannissa. Ajan tavan mukaan hänet laitettiin 10 vuoden ikäisenä luostariin. Kyseinen luostari oli tarkoitettu erityisesti naisille, jotka eivät menneet naimisiin. Se tunnettiin hyvästä koulutuksesta. Luostarissa häntä valmisteltiin lähetystyöntekijäksi tuolloin vielä ei-kristilliseen Saksaan.

Vuonna 748 Valburg matkusti yhdessä veljiensä Willibaldin ja Winibaldin kanssa Württembergiin avustamaan Saksan apostoliksi kutsuttua pyhää Bonifatiusta, joka valtaosan lähteistä mukaan oli hänen enonsa. Tämä oli ensimmäisiä, joka kutsui naisia mukaan lähetystyöhön.

Laivamatka Englannin kanaalin yli oli myrskyisä ja laiva joutui merihätään. Legendan mukaan Valburg rukoili koko ajan polvillaan laivan kannella, kunnes laiva saapui satamaan. Sen tähden hän on yhä merimiesten suojelijatar ja suojelupyhimys myrskyä vastaan.

Aluksi Valburg asui nunnaluostarissa, mutta siirtyi vuonna 761 Heidenheimin miesluostarin johtoon. Se oli saksalaisen lähetystyön tukipaikkoja. Johtamalla vaikutusvaltaista luostaria Valburgista tuli yksi tärkeimmistä naisista kristillisessä Euroopassa. Hän on hyvä esimerkki niistä etenemismahdollisuuksista, joita lahjakkailla naisilla oli keskiajalla. Valburgin kerrotaan tehneen ihmeitä. Hän pelasti lapsen nälästä kolmella tähkällä ja rauhoitti raivotautisen koiran. Hänen kerrotaan myös pelastaneen lapsivuodekuumeessa olleen äidin. Niinpä Valburg onkin suojeluspyhimys sairauksia, raivotautia, nälänhätää ja katoa vastaan sekä sairaiden, vastasynnyttäneiden ja maanviljelijöiden suojelija. Korkeasti koulutettu Valburg saattoi tuntea parantavia kasveja.

Valburg kuoli Heidenheimin luostarin vuosikirjojen mukaan 25. helmikuuta 779. Hänen kuolemansa jälkeen Heidenheimin luostari menetti merkityksensä ja myöhemmin lakkautettiin. Valburgkin unohdettiin vuosisadaksi.

Sata vuotta myöhemmin paavi Hadrianus II julisti Valburgin pyhimykseksi, ja hänen muistopäiväkseen tuli katolisessa kalenterissa kuolinpäivä 25.2. Valburgin luut siirrettiin pyhimykseksi julistamisen jälkeen 1. toukokuuta 870 Eichstättin Pyhän ristin kirkkoon, joka on nykyään pyhän Valburgin benediktiiniläisluostari. Tästä tuli Valburgin muistopäivä, suomeksi vappu, ensin Englannissa ja myöhemmin myös Pohjoismaissa.

 

Tervehdys Etelä-Intiasta,

Rauhallista Vappua ja siunausta kevääseen.

Tämän ajan lähetyssaarnaaja

Evankelista Kristiina

walburga.jpg

Avainsanat: vappu, vapun numerologia


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini