Matin blogi

Nauvossa

Share |

Lauantai 16.8.2014 klo 20:28 - Matti Kuusela


Nauvon nimi ruotsiksi on hauskasti Nagu. Tulimme sieltä jo viikko sitten ja vain viikon siellä vietimme aikaa, mutta intensiivistä se oli. Jo viime kesänä suuntauduimme Kolin seutujen sijasta Turun saaristoon. Silloin kävimme kolmella eri saarella, joista Nötö oli uloin ja selvästi mieluisin.

Nötö toi mieleen sadanvuoden takaisen kuvataiteilijoiden kesäsiirtolan. Kaikki luonnonelementit esiintyivät selkeinä omilla paikoillaan: meri, rannat, kalliot, pellot, punaiset talot, taivas. Kaikille oli omat paikkansa eikä missään pusikkoa, joka nykyisin valtaa yhä enemmän tilaa maisemassa.

Kun saarella ei ollut autoliikennettä, niin jokainen liike näkymässä sai oman kauniin merkityksensä. Jalankulkijat ja satunnaiset autot oli kaikki arvokkaita, jokainen liike toi jotain uutta lisää näkymään.

Myös Nötön pieni puukirkko oli ainutlaatuinen, niin muodoltaan kuin tunnelmaltaankin. Ja siellä oli alttariseinällä pieni vaaleansininen Kristus-veistos, jos oikein muistan. Silloin ei mukana ollut kameraa, jolla siitä olisi saanut kuvan, mutta sen vaikutelma säilyy mielessä. Tekee mieli käydä siellä uudelleen sopivamman kameran kanssa.

Nauvo

Tänä kesänä olimme Hindersin mökillä Nauvossa. Taas noita elementtejä: meri hieman Nötöötä kesympänä ja tänä kesänä erityisen lämpimänä. Hieno hiekkaranta kaartuvien silokallioiden vierellä. Oli upeaa lekotella lämpimässä merivedessä. Hieno hiekka oli myös vaikuttavaa. Siinä on jotain elävää ja salaperäistä, jos ajattelee vaikka maailman suurien aavikoiden henkistä merkitystä, kiteiden runsautta, lämpöä.

Rantakallion pehmeäksi siloitellut muodot ihmetyttävät yhä uudelleen. Niiden muotojen aiheuttajaksi sanotaan aina jääkautta, mutta eihän se voi mitenkään pitää paikkaansa. Ei jää minnekään liike mantereen päällä, jos sitä on ollutkin: jään reuna liikkuu, mutta se on näennäisliikettä, joka ei kuljeta mitään mukanaan.

Meren rannalla kaikki ne elementit, jotka ihmisolemuksessa ovat sekoittuneet toisiinsa mitä moninaisemmilla tavoilla, ovat kaikki selkeästi päällekkäin ja rinnakkain: kiinteä, nestemäinen, ilma ja valo sekä kaiken läpi virtaava lämpö. Nuo neljä elementtiä ja niitä vastaavat voimat ovat seuranneet ihmiskehityksen vaihteita alusta saakka. Ne ovat jotain äärettömän tuttua ja niiden näkeminen puhtaina omissa olemuksissaan meren rannalla on jotain ihmeellisen rauhoittavaa.

Kun olen kasvanut Salpausselän kuunilla mäntykailla menneen ajan Hyvinkäällä, niin männyt ovat minulle läheisiä ja kotoisia. Niiden olemuksessa ja jotain samaa jyrevää tulivoimaa kuin hyvässä ja aidossa ruisleivässä.

Nauvon rannalla männyt olivat pienempiä kuin Hyvinkäällä, myös yksilöllisemmin muotoutuneita. Niissä on vahva maahistunnelma.

Lintuja ja perhosia

Oli hieno yllätys nähdä suurempia perhosia, joita olen kovasti kaivannut. 

Aivan mökkimme edessä oli valkorunkoinen koivu, johon kaiketi joku tikka oli koputellut kaksi pyöreää koloa, Kummassakin niissä oli sisällä ampiaspesä. Ja kummankin aukon suulla upeat ritariperhoset ja kookkaat suruvaipat viihtyivät hyvin ja harrastivat ampiaisten kanssa toverillisen näköistä töniskelyä. Ilmeisesti ampiaset jättivät aukon suulle mettä tai siitepölyä, joka kovasti perhosia kiinnosti.

Myös neitoperhosia näkyi sekä sudenkorentoja. Ja kaiken huippuna pari merikotkaa, joilla myös on minulle suuri merkitys. Lapsuudessani kun en koskaan päässyt ulkona luonnossa mitään kotkia näkemään.

Korppeja asusteli seudulla. Niitäkin näin ensimmäisen kerran elämässäni vasta seitsemäkymmentäluvulla Pohjois-Norjassa tunturien kupeilla. Edellisellä vuosikymmenellä, jolloin paljon liikuin metsissä ja tein lintuhavaintoja vihreään vihkooni, en koskaan korppia tavannut.

Ihminen, linnut, perhoset... ja luonnonhenget ja enkelit... kaikki kuuluvat yhteen. Ne ihmeelliset yhteenkuuluvaisuuden ja läheisyyden tunteet ja kaipuut, joita monet luonnon olennot meissä herättävät, ovat todellisia. Linnut, perhoset ja monet muut olennot kantavat itsessään jotain sellaista, mikä täydentää meidän ihmisinä olemistamme. Ilman niitä me emme voisi olla sellaisia kuin olemme.

Rakkaudella

Matti

Muokattu 12.10.2017 3:12: Selkeyttämistä

Avainsanat: Nötö, luonnonelementit, linnut, perhoset


Kommentit

23.8.2014 23:06  Kari Hallantie

Kyllä jäätiköt virtaavat, näihin jäätikkövirtoihin voi tutustua Norjassa tai Grönlannissa, jossa jäätikkövirrat "poikivat" jäävuoria Atlantiin. Mannerjäätikkö oli viime jääkaudella keskusalueellaan Merenkurkun seudulla yli 3 km paksu ja virtasi kohti reunoja. Jäätikkö irroitti kivia peruskalliosta ja niitä löytyy mm Baltian maista.

Yst.terv.

5.9.2014 11:36  Matti

Hei Kari, kiitos kommentistasi. Totta on että jäätiköt virtaavat vuorilta alas niillä alueilla, missä vuoria on, mutta sen jääkausitiedon mukaan, mitä meillä on perinteellisesti opetettu, jään olisi pitänyt virrata kutakuinkin tasaisella maalla. Miksi näin olisi, siihen en ole vielä koskaan kuullut mitään selitystä.

Miten jää voi virrata kohti reunoja, jos keskus on merialueella. Silloin jään pitäisi virrata ylämäkeen. Muutenkin jääalue kasvaa kai reunoiltaan, jolloin se ei voi kuljettaa maassa olevai kivilohkareita, koska kysymyksessä on näennäisliike.

Olen omien luonnonkatselujeni perusteella vakuuttunut siitä, että Suomen 'virallinen' jääkausiteoria on olennaisilta osiltaan virheellinen ja jälkeenjäänyt ja se pitää miettiä ja etenkin tutkia kokonaan uudelleen.

7.9.2014 6:27  Kari Hallantie

Hei! Maankohoaminen on nopeinta täällä Merenkurkun/Perämeren seudulla (missä asun) ja vaimenee säteettäisesti täältä poispäin. Se todistaa että jäätikön keskusalue on ollut täällä päin, ja maankohoamisen nopeudesta voidaan päätellä jäätikön paksuus. Kyllähän tuollainen muutaman kilometrin paksuinen jäätikkö pyrkii virtaaman myös sivusuunnassa. Jäätikön maksimipaksuus on geologien mukaan ollut n. 3km ja kallioperän lasketaan painuneen keskusalueella n. kilometrin verran. Ei jään siis ole tarvinnut ylämäkeen virrata. Jäätikön alkulähde on ollut Kölivuoristo Norjassa ja Ruotsissa, jossa jäätikköjä ja niiden virtausta voi tänäkin päivänä katsella. Varmaankin virtaus on saanut alkusysäyksen sieltä.

8.9.2014 12:21  Matti

Niin paljon kuin tätä maata rakastan, niin jotkut asiat kuten tämä lähes kaikkien mahdollisten ja mahdottomien asioiden selittäminen jääkaudella, on sellaista 1800-luvun arvailua, joka johtuu käsittääkseni siitä, ettei siihen aikaan parempia selityksiä keksitty.

En pysty antamaan kirjallisuusviitteitä, mutta ymmärtääkseni muutalla pohjolassa Suomessa edelleen vahvava elänyt jääkausinäkemys on sellaisenaan pitkälle hylätty, ja parikilometrinen jäämassa on sellaisenaan enää vain Suomen rajojen sisäpuolen menneisyydessä.

Jää toki virtaa vuoristoissa, mutta siellä on jyrkkyydet aivan toista luokkaa kuin merenpohjissa, ja siellä ne rinteet tosiaan kallistuvat poispäin.

Jos olet tosiaan kiinnostunut tästä aiheesta, niin arvelen, että kannattaa lukea esimerkiksi ruotsalaisten tutkimuksia, ja kaiketi venäläistenkin.

8.9.2014 13:33  Matti

Vielä maankohoamisesta. Minusta ei vaikuta mahdolliselta, että jos maa on ollut painon alla, sen kohoaminen ylös alkuperäiseen korkeuteen kestää jotain 10 000 vuotta. Paremminkin se menee niin, että jos paino vähenee, niin vajonnut maanpinta nousee ylös samaa tahtia.

Ja se tarkoittaa, että maan kohoaminen on yhteydessä aivan normaaliin - jos niin voi sanoa - mannerlaattojen liikkeisiin. Nehän ovat jatkuvassa liikkeessä, sekä horisontaalisessä että pystysuorassa.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini