Matin blogi

Ukraina ja rakkauden harjoitus

Share |

Keskiviikko 10.9.2014 klo 23:51 - Matti Kuusela


Aivan erityisen lämpimät kiitokset teille kaikille lukijoille ja etenkin Facebookin keskustelusta, josta sukeutui todella upea. Voi kokea miten syvältä koettuja tuntemuksia meillä on Suomen asemasta tässä maailmassa.

Kun mietin tuota kokemusten laajaa kirjoa, niin sitten aloin ihmetellä, miten se on mahdollista, miksi me koemme eri maitten keskinäiset suhteet niin henkilökohtaisesti. Onhan moni meistä istunut jopa koulun historian tunneilla. Olemme opiskelleet historiaa satoja tunteja, ja silti meidän näkemyksemme maitten ja taloudellisten organisaatioiden vuorovaikutuksesta ovat aika eriäviä. Heh, toisaalta se on tietenkin arvo.

Puolueet ja kansainvälisyys

Tajusin, että puolueet ovat yksi suuri ja ehkä jopa suurin syy siihen, miksi meidän on niin vaikea tajuta maiden välisten suhteiden dynamiikkaa. Puolueita ei oikeastaan kiinnosta opettaa ihmisiä ajattelemaan itsenäisesti, vaan pitää vanhat kannattajat yhteisen näkemyksen piirissä ja saada uusia.

Kun tältä pohjalta mietitään kansainvälistä politiikkaa, sen aihe on luonnostaan, miten saamme lisää kannatusta. Ei niinkään se, mikä on totuus, mitä eri puolia voimme kokea jonkin suurvallan toiminnassa. Ei, puoluetoiminta vie väistämättä siihen, että jokaisesta asiasta valitaan vain yksi näkökanta, jota viedään mahdollisimman tehokkaasti eteenpäin.

Ukrainan kriisissä on meitä suomalaisia kiinnostavia osapuolia ainakin Venäjä, Suomi, muu EU, Länsi-Ukraina ja Itä-Ukraina sekä mahdollinen salaperäinen taustavoima, joka on väistämättä otettava huomioon, vaikka emme sitä tarkemmin tuntisikaan.

Koska mikään valtio tai osapuoli ei ole yksinomaan täysin huono, on meidän jokaisen kohdalla otettava huomioon plussat ja miinukset. Se tekee kaikkiaan 2x6 osapuolta, joita kaikkia pitäisi pystyä katsomaan puolueettomasti erikseen kun tekee arviointia. Siis vähintään kaksitoista eri näkökokulmaa! Ja useimmiten me tyydymme yhteen tai kahteen oman subjektiivisen kantamme muodostamisessa.

365_olavinlinna.jpg

Plussien ja miinusten rakastaminen

Tällä kohtaa on hyvä palauttaa mieleen Jukka Hirvonsalon loistelias henkinen harjoitus. Otetaan paperiarkki ja vedetään siihen keskelle pystysuora viiva. Toisen palstan otsikoksi tulee + ja toisen -, eli plus ja miinus.

Plussien alle kirjoitetaan kaikki hyvät asiat, joita juuri silloin tulee mieleen, lähinnä omasta elämästä, ja toisen alle kaikki miinukset. Niitä ei mitenkään pidä sensuroida, vaan antaa tulla kaikki esiin mitä on tullakseen.

Ensimmäisillä kerroilla voi hyvin olla, että plussia ei tule montaakaan, mutta miinuksia riittää.

Seuraavaksi käydään kaikki kohdat läpi. Sekä plussille että miinuksille sanotaan samalla tavoin, esimerkiksi vuokra, minä rakastan sinua.

Harjoitusta voi muunnella ja tehdä monimutkaisemmaksikin, mutta perusasia on se, että kun julistaa rakastavansa kaikkia elämäänsä liittyviä näkökohtia, niin hyviksi kuin huonoiksi lukeutuvia, niiden jännitteet alkavat vähitellen laantua. Uusi elämänvoima alkaa virrata kaikkien asioiden välillä ja niissä piilevät kielteisyyden ja syrjinnät lukot alkavat avautua.

Se merkitsee käytännössä, että elämä uudistuu. Ja mikä ihmeellistä, kun oppii rakastamaan tai edes hyväksyy laajemman rakkauden mahdollisuuden, niin oman elämän hyvät asiat alkavat nousta esiin aivan uudella voimalla.

Kun tästä vedetään yhteys valtioiden väliseen tilanteeseen, niin vastaavan harjoittelun seurauksena, vaikka sen tekisi kevyemminkin, alkaa nähdä vapaammin mitä eri osapuolet oikeasti tekevät. Alkaa huomata, että ei pidä katsoa pelkästään sitä, mitä sanotaan, vaan ennen kaikkea sitä, mitä kukin tekee.

Ja siitä seuraa se, että jos tykkää jostain maasta, niin katsoessaan mitä tapahtuu, voi rauhassa nähdä mitä mahdollisesti hyvää ja mitä huonoa on menossa. Tai voi oppia huomaamaan, mikä on välttämättömyyden sanelemaa, mikä vapaaehtoista. Mutta tällaisen sisäisen tarkastelun vapautuminen vaatii kyllä sisäistä työtä.

Rakkaus ja totuus

Nyt tulemme näkökulmaan, joka monesta on varmaan vielä radikaalimpi. Steiner on osoittanut, miten ihminen voi tietää totuuden vain asiasta, jota hän rakastaa.

Se on aika paljon sanottu, mutta kun sitä miettii, niin huomaa että se on samaa asiaa kuin intiaanien sanonta, että ennen kuin muodostaa käsityksen jonkun ihmisen teoista, on ensin käveltävä vuorokausi hänen mokkasiineissaan.

Ja onhan se muutenkin selvää. Meidän maailmamme perusvoima on rakkaus, ja rakkaus on myös meidän tulevaisuutemme. Vain rakkauden valossa me voimme todella tietää ja ymmärtää.

Siksi tuo Hirvonsalon harjoitus on niin mahtava. Kun sitä tekee vaikka kuukauden joka päivä, niin elämä todella muuttuu avarammaksi ja vapaammaksi. Ja kun sisäiset kiinnikkeet vähenevät, alkaa nähdä enemmän mitä tapahtuu.

Rakkauden olemus

Hyvä kysymys nyt on, pitäisikö minun nyt sitten ruvata rakastamaan sitä ja sitä pahaa. Noinhan meidän mielemme juuri ajattelee ja kokee asiat.

Mutta kysymys on harjoituksesta. Kysymys on siitä, että me alamme tämän vanhan ihmisemme sisällä rakentaa uutta henkistä ihmistä. Se on ihminen, joka oppii vähitellen vanhoista rasituksista vapautuessaan luomaan uuden ja vapaan näköalan elämään. Ja se on myös se ihminen, joka voi aidosti ymmärtää Jeesuksen rakkauden ja rauhan opetukset.

Meidän nykyinen ihmisyytemme, joka perustuu niin vahvasti menneille tapahtumille, kokemillemme vääryyksille ja monille muille hankaluuksille, ei oikein pysty vielä ymmärtämään mitä maailmassa tapahtuu. Siksi me juuri ryhdymme sotiin ja painostuksiin, oppiaksemme, tullaksemme lopulta uusiksi ihmisiksi.

Vaikka järki sanoo, että Venäjän vastaiset talouspakotteet eivät ehkä oli kaikkein fiksuin tapa ratkaista läntisen ja itäisen Ukrainan asukkaiden välisiä ongelmia, niin miten moni kuitenkin tuntee itsessään moraalista ylemmyyttä: minä tässä olen oikeuden ja hyvän puolella – kannattaessani pakotteita. Ja silti tiedetään, että juuri oikeudenmukaisella tavalla vapaa kauppa on yksi kaikkein tärkeimpiä rauhaan johtavia voimia.



Avainsanat: Venäjä, Suomi, talouspakotteet, rakkaus, totuus


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini