Matin blogi

Oikeudenmukaisuudesta hyvyyteen

Share |

Keskiviikko 16.9.2015 klo 1:34 - Matti Kuusela


Ihmeellisesti kiinnostukseni suuntautuu Vuorisaarnan kohtaan, jossa Jeesus puhuu oikeudenmukaisuudesta. Hän ilmoittaa, että se ominaisuus, jonka avulla ihminen voi päästä taivasten valtakuntaan eli luoda yhteyden henkiseen maailmaan.

Oikeudenmukaisuudesta ei henkisessä kirjallisuudessa kovin paljoa puhuta. Raamantunsuomennoksissakin sen alkukielinen kreikkalainen sana dikaiosyne on käännetty joskus hurskaudeksi, joskus jumalan tahdon noudattamiseksi. Mutta kun sitä ajattelee henkisen minuus-opetuksen pohjalta, niin sen merkityksen voi kokea hyvinkin perustavaksi.

Tuosta Kristuksen lausumasta voi suoraan päätellä, että jo pelkkä oikeudunmukaisuuden harjoitus kaikissa tilanteissa johtaa ihmisen henkisen maailman yhteyteen. Mutta tuo henkinen oikeudenmukaisuus ei voi olla sitä, jota kirjanoppineet ja fariseukset edustavat, vaan se on oikeudenmukaisuutta, joka kohoaa vapaasta minä-ihmisestä. Hän miettii itse, mikä on oikein kussakin tilanteessa. Vaikuttaa siltä, että tuo elävän oikeudenmukaisuuden ja oikeamielisyyden harjoitus yksin voi harmonisoida ihmisen henkisen maailman kanssa.

Melkisedek

Oikeamielisyys ja rehellisyys johtavat muistot myös kauas Vanhan testamentin puolelle. Kun Abraham palaa voitokkaasta taistelusta, korkeimman jumalan pappi Melkisedek, Saalemin kuningas ja myös Oikeudenmukaisuuden kuningas, tarjoaa hänelle viiniä ja leipää paikalla, jolle myöhemmin rakennettiin Jerusalamin temppeli.

Näemme näin, että oikeudenmukaisuuden idea liittyy läheisesti leivän ja viinin sakramenttiin sekä koko juutalaisen kansan kehitykseen. Kristus itse uudistaa leivän ja viinin ehtoollisen. Nämä kaksi kasvikunnan tuotetta liittyvät läheisesti aurinkoon ja kasvikuntaan. Ihmisolemuksessa leipä liittyy juuri kiinteään kehoon, luustoon, ja viini taas vereen. Juuri luusto ja veren lämpö ovat ihmisen minuuden kantajia fyysisellä tasolla.

Totuus_-_Lefebvre.jpg

Tie hyvyyteen

Me suomalaiset olemme vanhastaan kokeneet itsemme rehellisinä ja oikeudenmukaisina. Ja jos seuraa erästä Rudolf Steinerin lausumaa, voimme sanoa, että oikeudenmukaisuudesta kasvaa totuus, totuudesta kasvaa kauneus, kauneudesta kasvaa hyvyys.

Mutta selvää on, että ollakseen voidakseen synnyttää itsestään uuden ominaisuuden, oikeudenmukaisuuden on oltava elävää, jotta siitä voi kehittyä totuutta luova voima.

Totuuden on oltava hyvin elävää, jotta siitä voi kasvaa jotain niin taipuisaa kuin kauneus. Voimme ymmärtää, että juuri elämänmaailmassa kauneus on samaa kuin totuus fyysisessä maailmassa. Kauneus on taiteellisen luomisen sisäinen olemus.

Ja jotta kauneudesta voi kehittyä hyvyyttä, on siihen tultava mukaan jotain sellaista korkeampaa voimaa, korkeampaa tahtoa, joka vasta aavistuksenomaisena tulee meidän tajuntamme piiriin. Me voimme ajatella tekevämme hyvää, voimme jopa tuntea niin, että onko teko varmasti hyvä sen syvemmässä merkityksessä, sen tiedostamiseen me emme vielä kykene.

Mutta perustana on tuo oikeudenmukaisuus, ei kirjasta luettuna, vaan parhain minä-ihmisen kyvyin käytäntöön sovellettuna. Siitä versovat muut eteenpäin vievät ominaisuudet.

Tekojen hyvyys

Vastaavasti kuin Uuden testamentin alussa Jeesus ilmoittaa oikeudenmukaisuuden kehityksen perustaksi, hän evankeliumien lopussa tiivistää kaiken rakkauden käskyksi.

Voimme kokea, miten rakkaus on se voima, joka kulkee kaikkien näiden vaiheiden, rehtiyden, totuuden, kauneuden ja hyvyyden kautta. Me voimme harjoitta kaikkia näitä ominaisuuksia useilla sieluntasoilla, mutta teko on lopulta kaiken mitta. Meissä on syvä usko siihen, että teot ovat se, millä mies mitataan, kuten ennen olisi sanottu.

Mutta mitkä teot? Tosiaankin, tekoja voi perustella monin tavoin. Mitä tyhmimmäksi osoittautuvalla teolla voi olla mitä järkevin selitys. Silloin juuri tuo neljän ominaisuuden sarja on erinomainen arviointiväline: onko tekoni oikeudenmukainen, onko se tosi, onko se kaunis, onko se hyväksi.

Onko se rakkaudellinen tai välttämätön? Huomaa, että sanoilla voi päästä lähelle totuutta, mutta ei aivan loppuun saakka. Aina jää se jokin viimeinen tekijä, joka toivoaksemme tulevaisuudessa todellistuu. Onhan sanottu, että seuraava buddha, Maitreya Buddha, joka tulee noin 2500 vuoden kuluttua, on juuri hyvyyden buddha!

Siihen saakka saamme opiskelle hyvyyttä enemmän tai vähemmän omin voimin.

Rakkaus tekoon

Rudolf Steinerilla on filosofinen käsite, joka on hyvin vaikeasti saanut jalansijaa viimeiden sadan vuoden aikana. Se on rakkaus tekoon. Se tarkoittaa, että vapaa ihmistä ei pohjimmiltaan sido mikään muu kuin se, minkä hän itse itsessään kokee oikeaksi. Hän rakastaa jotain tekoa niin paljon, kaikesta parhaasta arviointikyvystään lähtien, että hänen ei tarvitse perustella sitä millään moraalisessa periaatteella, vaan tietää itsessään että se on oikein.

Mutta on väistämättä lisättävä, että tuo on myös ihanne, joka vaatii jo melkoisesti sydämen puhtautta. Olemmeko me niin valmiita tekemään oikein, toimimaan henkisen maailman tai jumalan tahdon mukaan, oman parhaan oivalluksemme mukaan, että se riittää teon perustaksi.

Steiner kehitti tätä käsitettä jo 1800-luvun lopulla. Aivan varmaa on, että hän näki sen silloin varteenotettava ihmisekehityksen tulevaisuuden vaiheena – jo silloista ihmiskuntaa varten! Koen että nyt on hyvä aika miettiä tätä oikeudenmukaisuuden, hyvyyden, rakkauden ja toiminnan välistä yhteyttä uudella ja kauniisti sanottuna raikkaalla pohjalla.

Rakkaudella
Matti

Lefebvren kaunis maalaus Totuus hämmästytti minut jälleen. Tajuan että oma kokemukseni totuudesta on pohjimmiltaan jotain jäykkää, kuivahkoa, enemmän miehekästä ja kulmikasta. Ja tässä on kuva totuudesta, joka on kaunis, elävä, tasapainoinen ja olemukseksellisesti naisellinen!



Avainsanat: Jeesus, Vuorisaarna, oikeudenmukaisuus


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini