Matin blogi

Tuhatvuotista Suomi-historiaa

Share |

Torstai 22.1.2015 klo 10:19 - Matti Kuusela


On aika huvittavaa katsella Pohjolan muinaishistorian karttakirjoja. Niissä ensimmäiset kartat saattavat kuvata aikaa tuhansia vuosia ennen ajanlaskumme alkua. Niissä suomalaiset hallitsevat laajoja alueita Norjasta Uralille ja etelään aina Ukrainaan saakka.

Kun sitten selaa karttoja eteenpäin, niin valtakunnat vaihtuvat vuosituhannesta toiseen. Vain suomalaiset pysyvät samoilla alueille vuosituhannesta toiseen.

Noin 1850 eKr rajat muuttuvat hieman ja suomalaisalueiden etelärajalle ilmestyy baltteja ja slaaveja.

Sitten on taas satoja vuosia tasaista. Suomi vallitsee pohjolassa ja eteläpuolella keltit. Vähitellen kelttiläisten tilalle tulee kimrejä, sitten skyyttalaisia, sarmatialaisa ja gallialaisia.

Oleellinen muutos alkaa Penguin-karttakirjassa vuoden 230 jKr tilanteessa. Silloin etelää hallitsee Rooma. Slaavit alkavat työntyä pohjoisemmaksi kohti Karjalaa. Ja siihen tämän kirjan muisnaishistorian kartat päättyvätkin. Skandinavian eteläosaan ilmestyy norjalaisia, ruotsalaisia, daaneja ja juutteja, mutta muuten Norjan ja Ruotsin keski- ja pohjoisosat ovat edelleen suomalaisten hallussa. Tästä ei tietääkseni koskaan kerrota koulussa.

Kulttuurin aallot

Henkiset tutkijat, kuten Valentin Tomberg, ovat kertoneet, miten suomalaiset heimot elivät rauhanomaisesti rinnakkain etelämpää tulleiden slaavien kanssa, ja voihan niin olla.

Mutta mennään eteenpäin Messeniuksen riimikronikan kuvauksessa. Jäimme tilanteeseen, jossa Varsinaissuomen kirkollinen keskus oli Räntämäellä. Porvarit kuitenkin halusivat sen lähemmäksi merta ja niin perustettiin Turku Aurajoen suuhun.

Tämä selvittää myös minua pitkään askarruttaneen kysymyksen. Olin ajatellut, että Åbo tarkoittaa jokiasutusta tai jokikylää, mutta kronikasta käy ilmi, että "bo" tarkoittaa kauppiaiden ranta-aittoja, joita jo Räntämäen valta-aikana oli Aurajoen varrella. Bo näyttää siis olevan samaa juurta kuin esimerkiksi puoti.

Idän ja lännen välissä

Suomen Turku alkaa kasvaa, mutta 1300-luvun alkupuolella Birgerin ja hänen veljiensä välisen kiistan aikana venäläiset käyvät polttamassa poroksi niin Turun kuin Räntämäenkin.

Matias Kettilmundinpoika kuitenkin kostaa ankarasti venäläisten hyökkäyksen. Novgorodin mahtava herttua Juri yrittää vielä piirittää Viipuria, mutta joutuu vetäytymään häpeällisesti ja suruissaan. Venäläisten vaatimukset Karjalasta tuottavat heille enimmäkseen vain tuskaa.

Sitten virolaiset nousevat kapinaan omia valtaajiaan vastaan. He tahtovat lyödä kuoliaiksi kaikki saksalaiset, eivätkä enää tahdo olla heidän orjiaan. He haluavat luovuttaa Tallinnan meille suomalaisille, jotta me sitten auttaisimme heitä. Sotaväkeä lähetetään, mutta projekti kuivuu kokoon. Kronikan suunta muuttuu, ja meille kerrotaan, miten kuningas Maunu oli harmissaan kun suomalaiset niin usein rikkoivat hänen ja Jumalan käskyjä eivätkä tahtoneet antaa piispalle hänen voikymmenyksiään.

Kiista kymmenyksistä jatkui. Kuningas Maunun oleskellessa Turussa kirjoitettiin karjalaisille, että heidän ei tulee pettää Jumalaa, vaan maksaa kymmenyksensä ja muut vaatimukset. Uhkauksin ja kirjein määrättiin, että kun piispa rakastavan isän tavoin oli vierailulla, tuli jokaisen pitäjän vetää nuottaa piispan pöytää varten. Tämä oli aikaa, jolloin venäläisten oli onnistunut valloittaa Pähkinälinna. 

Pian tämän jälkeen seuraa vielä suurempi taloudellinen myllerrys, johon liittyvät ankarat Pietarin penningit eli verojen korotukset. Kiistoissa ovat mukana sekä paavi että suomalaiset, ruotsalaiset ja venäläiset. 

1400-luku on monenlaista menoa ja kehitystä. Piispat rakentavat Turun seutua ja venäläisten kanssa soditaan. 

!500-luvn alussa kuningas Hannu hyökkäsi Suomeen harmistuttuaan siitä, että valtakunta ei enää kuulunut hänelle. Maa sauhusi pahasti ja Turku poltettiin taas kerran.

Mutta Suomessa oli kuusi kunnon taloa noihin aikoihin. Oli Mustain veljesten (dominikaanit) luostari Turussa, Raumalla ja Viipurissa, jossa oli myös fransiskaaniluostari. Nämä sitten revittiin maan tasalla kuninhas Kustaan aikana uuden uskontavan mukaisesti.

Mutta kävi niin onnellisesti, että Venäjä luopui hyödyttömästä liitosta Tanskan kanssa ja päätti luottaa enemmän ruotsalaisiin. Näin suomalaiset saivat kuudenkymmenen vuoden aselevon. Sen ajan he saivat asua maassaan hyvässä rauhassa viholliselta.

messenius_taulu.jpg

Avainsanat: Suomi, muinaishistoria, keskiaika, Messenius, riimikronikka, Turku, venäläiset


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini