Matin blogi

Jokapäiväinen leipämme

Share |

Perjantai 12.2.2016 klo 18:43 - Matti Kuusela


Viime kuukaudet ovat olleet voimakasta kehityksen aikaa. On jälleen hyvä kertoa Isä meidän -rukouksesta, koska se on viime kuukausina tullut yhä läheisemmäksi.

Isä meidän on sikäli erikoinen rukous, että sen tarkkaa merkitystä on haastavaa ymmärtää. Useimmat meditaatiot ja rukoukset ovat henkisistä syvyyksistään huolimatta ilmaisultaan helppoja ja selkeitä, mutta Isä meidän -rukouksessa saa todella ponnistaa sisäisiä, jotta sen saa tuntumaan oikealta ja täydeltä.

vaterunser_millet_abendgebet.jpg

Jokapäiväinen leipä

Voimme nyt lähteä liikkeelle sen leipää koskevasta pyynnöstä, joka koskee meidän fyysistä olemustamme: ”Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme.”

Kun tätä pyyntöä miettii, on helppo huomata, että pyynnössä ei ole kysymys ainoastaan leivästä, vaan ravinnosta kokonaisuudessaan. Fyysinen olemuksemme tarvitsee tässä maailmassa jatkuvasti uutta ravintoa. Mutta tarvitsemme elääksemme myös paljon muuta kuin pelkästään ruokaa. Tarvitsemme ilmaa, lämpöä, jopa aistihavaintoja. Tarvitsemme myös sielullista ja henkistä ravintoa. Pyydämme siis Isältä kaikkea sitä, mitä meidän olemuksemme tarvitsee ylläpidokseen fyysisessä maailmassa.

Mutta miksi pyydämme? Maailmankaikkeus tukee meidän elämäämme monin tavoin. Saamme paljon aivan helposti ja ilmaiseksi. Ja sen puolesta, mitä emme saa suoraan, joudumme itsekin tekemään työtä.

Voi myös huomauttaa, että eikö jumalalle ole muutenkin ilmeistä, että me tarvitsemme ravintomme? Lisäksi on varmaan totta, että henkinen maailma luonnonhenkineen antaa meille mielellään sen, mitä me tarvitsemme.

Luulen, että kaikessa näennäisessä yksinkertaisuudessaan pyyntö jokapäiväisestä leivästä sisältää useita kätkettyjä tasoja, jotka meidän on itse oivallettava.

Pyytämällä mitä me tarvitsemme me ilmaisemme, että tiedostamme oman asemamme maailmassa. Kun pyydän sitä, mitä maailma muutenkin minulle antaisi, asetun tietoiseen vuorovaikutukseen muiden olentojen kanssa, niin enkelikuntien kuin luonnonhenkienkin.

Henkiset ystävämme

Kuvittele, että olisit itse henkinen olento, joka on ravinnut ihmiskuntaa vuosituhannesta toiseen. Osa ihmisistä kiittää siitä, ja se tuntuu hyvältä.

Mutta sitten ihmiskunnan piiristä kohoaa esiin rukous: Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme!

Se herättää. Se osoittaa, että ihmiskunnan piirissä on joku, joka on oivaltanut alkaa kantaa omaa vastuuta. Tietoinen pyytäminen vahvistaa ihmiskunnan ja henkisen maailman välistä yhteyttä.

Se ei ole ruikuttamista tai anelua, vaan osoitus siitä, että ihmiskunta alkaa herätä aikuisuuteen.

Joskus ajatellaan, että jumala tai enkelit ovat niin korkeita olentoja, etteivät he tarvitse ihmisiä tai meidän kiitoksiamme tai huomiotamme. Mutta se ei pidä paikkaansa. Jos kehityksessä alemmat olennot tarvitsevat avukseen korkeampia, niin myös korkeammat olennot ovat riippuvaisia alemmista. Kuvittele miten paljon me ihmiset olemme riippuvaisia kaikesta siitä, mitä luonto meille luo. Vastaavasti meidän huomiomme ja kiitollisuutemme on ravintoa korkeammille olennoille.

Meidän leipämme

Leipä on Raamatussa tärkeä sana. Jokapäiväisen leivän lisäksi muistamme leivän ja viinin tai taivaallisen leivän, mannan. Kaikilla niillä on oma merkityksensä.

Myös kansanperinteestä muistamme, miten juuri leipää on pidetty aivan erityisenä jumalallisena lahjana ihmiskunnalle. Myös Jeesus-lapsen syntymäkaupunki Beetlehem merkitsee leivän taloa. Siinä voi kokea, miten Jeesus jo omassa olemuksessaan tuo maailmaan sellaista, mikä ravitsee koko ihmiskuntaa.

Leipään liittyy myös lämpö. Leivinuunissa kypsynyt rukiinen tai etelän auringossa kivellä paahtunut leipänen on käynyt läpi oman lämpöprosessinsa. Voimme kuvitella, miten lämpöprosessin kautta leipään sisältyy henkinen kehitysprosessi.

Pyytäessäni leipää ilmaisen olevani sekä valmis ottamaan vastaan että itse työskentelemään jumalallisen leivän mysteerin toteuttamiseksi ihmiskunnassa.

Veljemme ja sisaremme

On mahtava elämys, kun ensimmäisen kerran tajuaa, että Isä meidän -rukouksessa kaikkea pyydetään aina ”meille,” ei vain minulle. On suurta oivaltaa, että juuri minä tässä olen pyytämässä ravintoa koko ihmiskunnalle, kaikille läheisilleni samoin kuin kaikille vieraillekin

Mutta tähän pyyntöön syventyy, huomaa että ”me” kattaa kaikki maan olennot, ei vain ihmiset. Kun "meidän" piirimme laajanee, huomaa että eläinkunta on otettava mukaan, ja sitten kasvikunta. Ei kivikuntaakaan voi jättää ulkopuolelle, vaikka ei oikein tietäisikään, millaista ravintoa ja tukea se kaipaa. Silloin ravitsemuksen pyyntö laajenee lopulta kattamaan myös luonnonhenget ja enkelit, ainakin koko aurinkokuntamme.

Kaikki luonnonkunnat tarvitsevat henkistä huolenpitoa. 

Jos joskus on kokenut oudoksi sen, että ihmistä on kutsuttu luomakunnan kuninkaaksi, niin voi huomata, että jollain tavalla jokainen ihminen on kasvamassa kohti omaa henkilökohtaista kuninkuuttaan ottaessaan vastuuta kaikesta elämästä. Tosin tuo vastuu on vielä vaatimatonta, mutta kun ihminen astuu sisäisesti esiin ja pyytää henkiseltä maailmalta huolenpitoa ja ravintoa kaikille olennoille, silloin hänessä alkaa kypsyä jotain suurta ja merkittävää.

Mutta samalla kun ihmisessä kypsyy sisäinen kuninkuus, on sen vastapainoksi kypsyttävä myös se, mitä paimenet edustavat. Sekä paimenet että kuninkaat tervehtivät Jeesus-lasta Beetlehemissä, Leivän talossa.

Uskon, että yksi leivän mysteereistä sisältyy siihen sekä sisäiseen että fyysiseen työhön, jota me leivän puolesta teemme. Kun me otamme leivän vastaan yhä tietoisemmin, jumalten lahjana ja Kristuksen ruumiina, kuten ehtoollisen asetussanoissa ilmaistaan, me alamme vähitellen muuttua. Kun aikaisemmin otimme vain aina vastaan, mitä meille annettiin, nyt leivän vastaanottamisen kautta meissä alkaa kypsyä sellaista sisäistä voimaa, jonka avulla me tulevaisuudessa muutumme maailmankaikkeudessa pelkästään vastaanottavista olennoista sellaisiksi, joilla on itsellään jotain annettavaa maailmalle ja sen kehitykselle.

Leivässä on juuri tuo suuri mysteeri. Me voimme ehkä poimia hedelmiä puusta tai marjoja metsästä, mutta leivän vuoksi meidän on tehtävä työtä.

Siksi pyytämällä jumalalta leipäämme me pyydämme sovitusta ja siunausta sen kuilun yli, joka nyt erottaa meitä henkisten maailmojen tiedostamisesta.

Ehkä jokapäiväisen leivän pyyntöön sisältyy aavistus siitä tulevaisuudesta, jossa me itse kykenemme tietoisesti luomaan jotain sellaista, joka on ravinnoksi muille olennoille ja koko kosmokselle.

Rakkaudella

Matti

Avainsanat: Isä meidän, rukous, leipä, meditaatio


Kommentit

27.3.2016 19:38  Erik Samulin

Välttämätön peri-erillisyys jota perisynniksi sanotaan, ei siis sisällä mitään subjektiivista vaan on objektiivisen kuilun olemassolon toteamus.Kitos tästä kuvauksesta. Kun sen näin ajattelee, kuilun voi myöntää ja rauhoittua samalla.
Käsite sovitus taas on edelleen rasitettu jollain sellaisella sisällöllä, joka on subjektiivista, "tuhmaa käyttäytymistä" ja "tottelemattomuutta" joka täytyy "hyvittää" vaikkapa lupaamalla "olla kiltti" .

6.11.2016 14:35  Antti

Hyvä kirjoitus.

Leipä tekee meistä sellaisia ihmisiä, kuin olemme. Rukouksessa ja esimerkiksi raamatun luomiskertomuksessa voi nähdä myös paljon historiallista surua ja kerrontaa siitä, miten kansastamme on myös tullut koditonta kansaa. Rukouksen läpi on hyvä koettaa itse kaivata sitä, mitä ennen on kaivattu, ja ymmärtää miten sillä on onnistuttu ja miten epäonnistuttu ruokkimaan elämään. Isä Meidän sisältää, sellaisenaan, myös jatkuvan kasvun aatteen, joka johtaa tai kumpuaa kodittomuudesta. Myös marjojen ja metsän hyväksi, ja raamatun luomiskertomuksen aikoihin eläimiä laiduntavien kansojen laidunmaidensa hyväksi on tullut jättää paljon enemmän kuin ottivat. Niin luonto saattoi kasvaa niin sellaista rikkautta, jonka viimeisistä rippeistä me nykyään yhä otamme. Siten, että jokainen pyrki jättämään enemmän kuin ottivat. Luulen että leivän pyytäminen, kynnön ja jatkuvan kasvun tarpeineen, kertoo siksi myös kansan surusta, jota ei ehkä rukoillessa enää ymmäretty, siis kodittomuudesta ja luonnon ulkopuolisuudesta ja tietystä rikkonaisuudesta, jota eletään perheistä yhteiskuntien tasolle asti. Samalla rukous pyytää itselleen vastausta elävänä kulttuurina, eikä sinänsä ole valmis, vaan koettaa johtaa elävään kaipuuseen, elettyyn vastaukseen historiallisesta, sukupolvet ylittävästä surusta ja kodittomuudesta. Leipää pyytävä ymmärtää pyytävänsä liikoja, ja siksi ohjaa elämänsä suuntaan, jossa leipä muistuttaa häntä ja meitä jättämisestä ja luopumisesta, eikä nälästä ja "yltäkylläisyydestä" vastauksena nälän ja kuoleman pelkoihin. Sillä lailla, uudisraivaajajuurillemme rehellisinä, voisimme oppia siitä liian paljosta, jonka olemme ottaneet ja oppia jättämään enemmän.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini