Matin blogi

Juhannuksen kosminen valo

Perjantai 23.6.2017 klo 23:24 - Matti Kuusela

Juhannus muistuttaa meitä Johanneksesta, Johannes Kastajasta, jonka mukaan tämä juhla on nimetty. Johannes Kastaja oli se, joka valmisti tietä Kristukselle. Sen voimme nähdä myös tässä kesäyön valon juhlassa.

Kun aurinko valaisee myöhään kesäiseltä taivaalta, se muistuttaa meitä siitä, että kerran oli suuri ihminen, joka astui alas taivaallisesta olotilasta, joka ensimmäisenä ihmisenä laskeutui maiseen aineelliseen ruumiiseen. Tämä Aatami tai Adam oli se olento, joka ihmisenä suoritti sen aineellisuuteen laskeutumisen, jonka Kristus myöhemmin toteutti jumalaolentona. Myös sillä tavoin Johannes Kastaja, Adam-sielu, ennakoi Kristuksen astumista maan piiriin.

Ja niinkuin voimme edelleen kuvitella ensimmäisen ihmisen kesäyön taivaallisessa valossa maan ympärillä, niin voimme sielun silmin nähdä, miten vielä korkeampi olento Kristuksena täyttää tuon maan auran, ja yhdessä enkelien kanssa työstää tätä valoa ja ihmissielua niin, että kesäyön valo ja ihmissielut voivat löytää toisensa.

Uriel_the_Archangel_Cairo.jpg

Juhannuksen aurinkoviisaus

Pääsiäisenä maan sisäisyydessä vallinnut elämä alkoi kohota luonnon heräämisen myötä maan pinnalle, ja juhannuksena se noussut kosmisiin sfääreihiin saakka, niihin korkeisiin piireihin, jonne me kokkotulien myötä pyrimme lähettämään myös oman sielullisuutemme.

Mutta sielunelämämme korkeammat tasot ovat siellä, kaukana kosmisten piirien korkeuksissa, joissa aurinko puhuu meille. Auringon henkisyys uudistaa meidän sielumme juhannuksen aikaan, antaa kuin uudet ohjelmat, jotka kantavat meitä aina jouluyön syvään sisäisyyteen saakka, jossa ne jälleen uudistuvat, mutta nyt maan sydänpiiristä lähtien.

Arkkienkeli Uriel on se henki, joka keskikesällä vaikuttaa ihmiskunnan kosmisena ohjaajana. Tämä kultainen enkeli ohjaa eleillään aurinkoviisautta niin, että se voi tulla ihmissielullisuuden piiriin hedelmällisellä tavalla.

Ja samalla kun Uriel vaikuttaa korkeuksissa, on arkkienkeli Rafael kanssamme maan päällä, enemmän näkymättömissä. Tämä suuri syntymän enkeli varmistaa sen, että Urielin korkeat opetukset syntyvät sieluissamme oikealla ja terveellisellä tavalla.

Maan sielullisuus

Esitelmässään vuodenaikojen kiertokulusta 31.3.1923 Rudolf Steiner kuvasi kauniisti tätä juhannuksen hetkeä, jolloin maa on täysin suorittanut uloshengityksensä:

"Maan koko sielullisuus on valautuneena kosmiseen tilaan, avautunut kosmisuuden piiriin. Maan sielullisuus täyttää itsensä aurinkovoimin, tähtivoimin. Kristus, joka on liittynyt maan sielullisuuteen, yhdistää myös voimansa tähtien ja auringon vaikutuksiin, jotka aaltoillen tulvivat kaikkeudelle avautuneeseen maan sielullisuuteen. On juhannus, keskikesän aika. Maa on suorittanut täyden uloshengityksen."

Entisajan vihityt elivät voimakkaasti mukana tässä maansielun uloshengityksessä, mutta nyt on meidän kaikkien yhä enemmän opittava kokemaan heidän tavallaan. Steiner luonnehti tätä kokemusta tähän tapaan:

"Elämme sieluinemme kosmisessa tilassa. Elämme auringon ja tähtien keralla. Ja kun katsomme maahan, joka on täynnä versovia kasveja, avautuvia kukkia, ja joka on luonut itsestään kaikki ihmeelliset eläimet, niin näemme versovissa, kukkaan puhkeavissa kasveissa, värikkäissä, värejä säihkyvissä kukissa, näemme hyönteisten hyörinässä, ilmaa halkovissa linnuissa, joiden höyhenpeite läikkyy mitä moninaisemmin värein, näemme kaikessa tässä kuin maasta huikasevasti heijastuen kaiken sen, mitä sielumme omaksuu silloin kun jätämme maan ja liitymme maan kaikkeuteen virtaavaan hengitykseen, elääksemme kosmisesti emmekä maallisesti.
Mutta se mikä kasvaa maasta tuhansien värein versoen, on kohti kosmosta, on laadultaan samaa, mutta se on maan päällä vain heijastusta, kosmoksesta heijastuvaa voimaa, kun me ihmisinä kannamme sieluissamme tätä voimaa sellaisenaan."
Näihin Steinerin sanoihin sisältyy tavattoman paljon. Ja nämä lauseet on ehkä luettava uudelleen, jotta oikein oivaltaa, mitä ne merkitsevät: meidän sieluissamme elää todelllisena se, mikä kosmoksen heijastuksena ilmenee luonnon koko rikkaudessa ja ihmeellisyydessä. Juhannus on oikea aika sen tajuamiseen.

Rakkaudella
Matti

Fresko Uriel, Kairossa sijaitsevasta vanhasta kirkosta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: juhannus, valo, Kristus, Uriel, pääsiäinen, Rafael, luonto, Johannes Kastaja, Aatami, Adam, valo, aurinkoviisaus

Paratiisi ja Joulun näytelmä

Keskiviikko 23.12.2015 klo 3:07 - Matti Kuusela

Tänään olimme katsomassa vanhaa keskiaikaista Paratiisinäytelmää Kulttuurikeskus Sofiassa. Ortodoksinen Sofia Helsingin Vuosaaressa oli hieno paikka näytelmälle. Tämän keskiajalta peräisin oleva laulukuvaelma säilyi pitkälle 1800-luvulle pienessä Oberuferin kylässä. Siellä näytelmää esittivät paikallisten viljelijäiden pojat. Samaa perinnettä ovat suomalaiset tiernapojat eli tähtipojat, jotka esittävät katkelmaa Matteuksen evankeliumin mukaisista joulutapahtumista.

Näitä vanhoja joulunäytelmiä on kaikkiaan kolme, Paratiisinäytelmä, Kolmen kuninkaan näytelmä ja Paimennäytelmä, jonka lähtökohtana ovat Luukkaan evankeliumin joulutapahtumat.

Sattui niin, että myöhempi Wienin Teknillisen korkeakoulun kirjallisuuden professori Schröer oli tällä Tonavan saarella tekemässä murretutkimusta, kun hän kiinnostui näytelmistä niin, että kirjoitti ne muistiin. Myöhemmin hänen oppilaansa Rudolf Steiner innostui asiasta. Hänen toimestaan näytelmät ovat levinneet kautta maailman Steiner-koulujen, kehitysvammaisten koulujen ja Kristiyhteisön myötä.

Ja nyt näytelmä oli kutsuttu myös ortodoksiseen kulttuurikeskukseen.

Lämmin kiitos esittäjille, jotka kaikki olivat enemmän tai vähemmän tuttuja. Vajaan tunnin mittainen laulunäytelmä sai ajattelemaan ja tuntemaan. Se todella vei toiseen maailmaan.

orion_nebula.jpg

Paratiisi

Näytelmä sai minut myös vahvasti tuntemaan, miten paljon perinteellinen paratiisiajatus on jäänyt ajasta jälkeen. Kertomushan sälyttää syntiinlankeemuksen taakan ja syyllisyyden kokonaan Eevan ja naisten harteille. Myöskään paholaisen toiminnan motiivit eivät käy selväksi.

Perinteellisesti olemme käsittäneet, että Aatami luotiin ensin ja sitten Jumala loi Eevan Aatamin kylkiluusta. Kylkiluu on luultavasti ikiaikainen käännösvirhe ja lisäksi on muitakin legendoja. Kultainen legenda kertoo, miten jumalat loivat ensin Eevan ja vasta hänen jälkeensä Aatamin. Koko tarina on monimutkainen, ja siksi on hyvin ymmärrettävää, että sitä ei juuri kerrota. Lisäksi se on ollut kauan salaista tietoa, koska miehen ensisijaisuutta korostava näkemys on tahdottu pitää vahvasti esillä.

Paratiisinäytelmä esittää paholaisen mustana ja ilkeänä olentona, mutta se ei näytä, miksi Eeva lankeaa hänen houkutuksiinsa. Todellisuudessa se käärme, josta paratiisikertomus puhuu, on suuri ja loistava enkeliolento, Lusifer.

Lusifer on henki, jonka tarkoituksena ei suinkaan ollut pahuus, vaan Lusifer näki, miten ihmiskunnan kehitys jumalan tai jumalten helmoissa paratiisissa oli tuskastuttavan hidasta. Ihminen ei olisi kehittynyt varsinaiseen itsetietoisuuteen eikä etenkään vapauteen vielä pitkiin aikoihin.

Siksi Lusifer eli Valontuoja tarjoaa toista mahdollisuutta. Jumala eli muodonhenget tahtoivat säilyttää ihmisen omassa piirissään. Aatami tahtoo pysyä uskollisena jumalalle, Eeva, jolla on Aatamia laajempi kosminen tietoisuus, ymmärtää mistä Lusifer puhuu ja hän johtaa myös Aatamin uuden tietoisuuden tielle, kohti vapautta, itsetietoisuutta ja yksilöllistä rakkautta.

Matka aineellisuuteen

Lusiferin tarkoituksena oli siis ihmisen vapauden ja tietoisuuden herättäminen, mutta sen seuraukset olivat dramaattiset. Lusiferin teon johdosta maailmankaikkeuden tasapaino järkkyy. Uuden valon vastapainoksi syntyy pimeys. Sillä tavoin valoisan Lusiferin vastapariksi tulee pimeyden henki, jota kutsutaan Ahrimaniksi.

Tämä ymmärtäminen on nykyaikana aivan keskeistä. Paha ei ole vain yksi, vaan kosmista tasapainoa järkyttänyt uusi valo luo myös varjon. Ja vasta ylittäessään oikeutetut rajansa sekä valo että pimeys voivat särkyä niin, että syntyy se, mitä me varsinaisesti kutsumme pahaksi.

Näin sekä uusi valo että pimeys saivat osansa ihmissielusta. Epäilys ja erehdys saivat otteen ihmisestä, sillä tiedostamisen vastapainona täytyy olla erehtymisen mahdollisuus. Syntyy valtava kosminen draama, joka lopulta johtaa aina työhön, sairauteen ja kuolemaan saakka. Kaikki nämä kolme ovat ihmisen suuria opettajia ja jopa pelastajia.

Perisynnin salaisuus

Näytelmästä ei varsinaisesti puhuta perisynnistä, mutta kun tuo käsite on olemassa, ja se varmasti tulee monelle mieleen, niin voimme katsoa sitäkin. Mitä perisynti on? Se on ihmisen peruserillisyyttä henkisestä maailmassa, se on ihmisen lankeaminen aineelliseen maailmaan.

Jos mietimme sitä, että erehtyminen tulee ihmiselle mahdolliseksi vasta Lusiferin viettelyksen jälkeen, johdumme väistämättä ajatukseen, että Eevan omenansyönti ei ollutkaan erehdys, vaan osa vielä korkeampaa jumalallista suunnitelmaa.

Oli korkeiden jumalten tahto, että ihmiskunta johdettiin erillisyyteen jumalmaailmoista, jotta se voi oppia omien kokemustensa ja erehdystensä kautta.

Perisynti-käsitteen alkuperäinen merkitys ei siis syyllistä ihmistä eikä ihmiskuntaa, mutta se kertoo siitä, miksi meidän on nähtävä vaivaa tässä maailmassa, oppiaksemme.

Me emme ole syyllisiä, mutta koska maailman lankeaminen aineellisuuteen tapahtui meidän kehityksemme tähden, me olemme silti kosmisesti vastuullisia. Siksi meidän tehtävämme on aikain kulussa rakentaa uusi yhteys aistimaailmasta henkisiin maailmoihin. Juuri meidän tehtävämme on nyt tämän alkuhengestä eronneen maailman uusi henkistäminen.

Miten tämä kaikki liittyy jouluun?

Joulu on se käännekohta, jossa alas aineellisuuteen johtava kehitys lähtee jälleen kohoamaan kohti henkistä maailmaa. Alkuihmisparista Eeva oli lähempänä taivasta, Aatami lähempänä aineellista maailmaa. Nyt me tarvitsemme itsessämme uutta Aatamia ja uutta sielunlasta, joiden myötä meidän tiemme kohti uutta henkistä todellisuutta voi tapahtua.

Niinkuin Eeva paratiisissa johdatti Aatamin matkaan kohti maisen maailman ankaruutta, niin nyt meidän sydämissämme Maria hoivaa sielunlastamme uudelle matkalle kohti sitä maailmaa, jota Johanneksen ilmestyksessä nimitetään Uudeksi Jerusalemiksi.

Vanhassa paratiisissa ihminen joutui valon ja innostuksen Lusiferin ja pimeyden ja käytännöllisyyden Ahrimanin kiistakapulaksi, niin meidän uudessa joulusisäisyydessämme Kristus on se keskitien voima, joka ohjaa sieluamme näiden kahden voiman välillä.  

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Paratiisinäytelmä, paratiisi, Eeva, Aatami, Kristus