Matin blogi

Paratiisi ja Joulun näytelmä

Keskiviikko 23.12.2015 klo 3:07 - Matti Kuusela

Tänään olimme katsomassa vanhaa keskiaikaista Paratiisinäytelmää Kulttuurikeskus Sofiassa. Ortodoksinen Sofia Helsingin Vuosaaressa oli hieno paikka näytelmälle. Tämän keskiajalta peräisin oleva laulukuvaelma säilyi pitkälle 1800-luvulle pienessä Oberuferin kylässä. Siellä näytelmää esittivät paikallisten viljelijäiden pojat. Samaa perinnettä ovat suomalaiset tiernapojat eli tähtipojat, jotka esittävät katkelmaa Matteuksen evankeliumin mukaisista joulutapahtumista.

Näitä vanhoja joulunäytelmiä on kaikkiaan kolme, Paratiisinäytelmä, Kolmen kuninkaan näytelmä ja Paimennäytelmä, jonka lähtökohtana ovat Luukkaan evankeliumin joulutapahtumat.

Sattui niin, että myöhempi Wienin Teknillisen korkeakoulun kirjallisuuden professori Schröer oli tällä Tonavan saarella tekemässä murretutkimusta, kun hän kiinnostui näytelmistä niin, että kirjoitti ne muistiin. Myöhemmin hänen oppilaansa Rudolf Steiner innostui asiasta. Hänen toimestaan näytelmät ovat levinneet kautta maailman Steiner-koulujen, kehitysvammaisten koulujen ja Kristiyhteisön myötä.

Ja nyt näytelmä oli kutsuttu myös ortodoksiseen kulttuurikeskukseen.

Lämmin kiitos esittäjille, jotka kaikki olivat enemmän tai vähemmän tuttuja. Vajaan tunnin mittainen laulunäytelmä sai ajattelemaan ja tuntemaan. Se todella vei toiseen maailmaan.

orion_nebula.jpg

Paratiisi

Näytelmä sai minut myös vahvasti tuntemaan, miten paljon perinteellinen paratiisiajatus on jäänyt ajasta jälkeen. Kertomushan sälyttää syntiinlankeemuksen taakan ja syyllisyyden kokonaan Eevan ja naisten harteille. Myöskään paholaisen toiminnan motiivit eivät käy selväksi.

Perinteellisesti olemme käsittäneet, että Aatami luotiin ensin ja sitten Jumala loi Eevan Aatamin kylkiluusta. Kylkiluu on luultavasti ikiaikainen käännösvirhe ja lisäksi on muitakin legendoja. Kultainen legenda kertoo, miten jumalat loivat ensin Eevan ja vasta hänen jälkeensä Aatamin. Koko tarina on monimutkainen, ja siksi on hyvin ymmärrettävää, että sitä ei juuri kerrota. Lisäksi se on ollut kauan salaista tietoa, koska miehen ensisijaisuutta korostava näkemys on tahdottu pitää vahvasti esillä.

Paratiisinäytelmä esittää paholaisen mustana ja ilkeänä olentona, mutta se ei näytä, miksi Eeva lankeaa hänen houkutuksiinsa. Todellisuudessa se käärme, josta paratiisikertomus puhuu, on suuri ja loistava enkeliolento, Lusifer.

Lusifer on henki, jonka tarkoituksena ei suinkaan ollut pahuus, vaan Lusifer näki, miten ihmiskunnan kehitys jumalan tai jumalten helmoissa paratiisissa oli tuskastuttavan hidasta. Ihminen ei olisi kehittynyt varsinaiseen itsetietoisuuteen eikä etenkään vapauteen vielä pitkiin aikoihin.

Siksi Lusifer eli Valontuoja tarjoaa toista mahdollisuutta. Jumala eli muodonhenget tahtoivat säilyttää ihmisen omassa piirissään. Aatami tahtoo pysyä uskollisena jumalalle, Eeva, jolla on Aatamia laajempi kosminen tietoisuus, ymmärtää mistä Lusifer puhuu ja hän johtaa myös Aatamin uuden tietoisuuden tielle, kohti vapautta, itsetietoisuutta ja yksilöllistä rakkautta.

Matka aineellisuuteen

Lusiferin tarkoituksena oli siis ihmisen vapauden ja tietoisuuden herättäminen, mutta sen seuraukset olivat dramaattiset. Lusiferin teon johdosta maailmankaikkeuden tasapaino järkkyy. Uuden valon vastapainoksi syntyy pimeys. Sillä tavoin valoisan Lusiferin vastapariksi tulee pimeyden henki, jota kutsutaan Ahrimaniksi.

Tämä ymmärtäminen on nykyaikana aivan keskeistä. Paha ei ole vain yksi, vaan kosmista tasapainoa järkyttänyt uusi valo luo myös varjon. Ja vasta ylittäessään oikeutetut rajansa sekä valo että pimeys voivat särkyä niin, että syntyy se, mitä me varsinaisesti kutsumme pahaksi.

Näin sekä uusi valo että pimeys saivat osansa ihmissielusta. Epäilys ja erehdys saivat otteen ihmisestä, sillä tiedostamisen vastapainona täytyy olla erehtymisen mahdollisuus. Syntyy valtava kosminen draama, joka lopulta johtaa aina työhön, sairauteen ja kuolemaan saakka. Kaikki nämä kolme ovat ihmisen suuria opettajia ja jopa pelastajia.

Perisynnin salaisuus

Näytelmästä ei varsinaisesti puhuta perisynnistä, mutta kun tuo käsite on olemassa, ja se varmasti tulee monelle mieleen, niin voimme katsoa sitäkin. Mitä perisynti on? Se on ihmisen peruserillisyyttä henkisestä maailmassa, se on ihmisen lankeaminen aineelliseen maailmaan.

Jos mietimme sitä, että erehtyminen tulee ihmiselle mahdolliseksi vasta Lusiferin viettelyksen jälkeen, johdumme väistämättä ajatukseen, että Eevan omenansyönti ei ollutkaan erehdys, vaan osa vielä korkeampaa jumalallista suunnitelmaa.

Oli korkeiden jumalten tahto, että ihmiskunta johdettiin erillisyyteen jumalmaailmoista, jotta se voi oppia omien kokemustensa ja erehdystensä kautta.

Perisynti-käsitteen alkuperäinen merkitys ei siis syyllistä ihmistä eikä ihmiskuntaa, mutta se kertoo siitä, miksi meidän on nähtävä vaivaa tässä maailmassa, oppiaksemme.

Me emme ole syyllisiä, mutta koska maailman lankeaminen aineellisuuteen tapahtui meidän kehityksemme tähden, me olemme silti kosmisesti vastuullisia. Siksi meidän tehtävämme on aikain kulussa rakentaa uusi yhteys aistimaailmasta henkisiin maailmoihin. Juuri meidän tehtävämme on nyt tämän alkuhengestä eronneen maailman uusi henkistäminen.

Miten tämä kaikki liittyy jouluun?

Joulu on se käännekohta, jossa alas aineellisuuteen johtava kehitys lähtee jälleen kohoamaan kohti henkistä maailmaa. Alkuihmisparista Eeva oli lähempänä taivasta, Aatami lähempänä aineellista maailmaa. Nyt me tarvitsemme itsessämme uutta Aatamia ja uutta sielunlasta, joiden myötä meidän tiemme kohti uutta henkistä todellisuutta voi tapahtua.

Niinkuin Eeva paratiisissa johdatti Aatamin matkaan kohti maisen maailman ankaruutta, niin nyt meidän sydämissämme Maria hoivaa sielunlastamme uudelle matkalle kohti sitä maailmaa, jota Johanneksen ilmestyksessä nimitetään Uudeksi Jerusalemiksi.

Vanhassa paratiisissa ihminen joutui valon ja innostuksen Lusiferin ja pimeyden ja käytännöllisyyden Ahrimanin kiistakapulaksi, niin meidän uudessa joulusisäisyydessämme Kristus on se keskitien voima, joka ohjaa sieluamme näiden kahden voiman välillä.  

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Paratiisinäytelmä, paratiisi, Eeva, Aatami, Kristus

Enkelten maailmaan - ilo, elämä ja taide

Lauantai 13.7.2013 klo 4:34 - Matti Kuusela

Voi niitä aikoja, jolloin Findhorn-yhteisö Skotlannin rannikolla oli vielä aluillaan. Kun nyt muistelen, se toi mukanaan sellaisia ihmeellisiä tunnelmia, joita sen jälkeen en ole kokenut. Dorothy Maclean oli yksi Findhornin perustajia ja mieleeni johtui lainata tulevaan kirjaani Enkelitie ote hänen kirjastaan, joka suomeksi olisi Kuulla enkelten laulavan, To Hear the Angels Sign. Voi, kirjan ensimmäinen laitos on jo vuodelta 1980, siis kolmenkymmenenkolmen vuoden takaa, huomaan nyt.

Ilo

33 vuotta, Jeesuksen elämän vuodet, se on rytmi, jonka aikana henkinen impulssi uudistuu, ja alkaa uudelleen. Onkin siis hyvä aika ottaa tuo muistorikas ja hieno kirja esiin. Dorothy oli suurin ponnistuksin opiskelullut kuuntelemaan, kanavoimaan henkisten maailmojen olentoja, ja tuo viesti, jota halusin lainata ja joka edelleen usein soi sielussani, on kohta jossa hän kertoo huomanneensa, että enkelit lentävät ilon siivin ja aina toimivat ilossa.

Enkelit kehottavat Dorothyä heittämään yli laidan kaiken ohjelmoinnin ja kokemaan sisäisesti. "Anna ilon nousta esiin liittää sinut kaikkeen elämään," he sanovat, "Elämä on rajatonta... liity iloon."

Kun Dorothy protestoi, että hänen on elettävä todellisessa maailmassa, enkelit jatkavat: "Mitä on todellisuus? Eikö ykseys ole todellisempaa, elävämpää, enemmän jumalallista kuin teidän jokapäiväinen tietoisuutenne? "

"Kyllä, teidän on elettävä ja työskenneltävä jokapäiväisessä tietoisuudessa, mutta sen ei tarvitse olla niin rajoittunutta. Se voi sisältää tämän ilon. "

Ja sitten tulevat nuo muistamani lauseet:

"Kuten teillä, meilläkin on ainesta tiheällä fyysisellä tasolla, mutta jos todella katsot, näet ilon jokaisessa kasvin lehdessä, jokaisessa terälehdessä, joka värissä, joka tuoksussa. Me ilmaisemme tätä jumalallista todellisuutta."

Miten kauniisti sanottu. Ja todesti. Ja sitten tulee ihmeellinen lause, jonka oli unohtanut:

"Te  voitte ilmaista sitä jopa enemmän kuin me voimme."

 

Taide

Outoa. En ollut edes allaviivannut aikoinaan tätä pientä lausetta, joka nyt herättää niin syviä tuntemuksia. Ensin arkielämästä luonnonolentojen ja enkelien ihmeelliseen ilon taikamaailmaan, jonne enkelit meitä kutsuvat. Ja he perustelevat aivan hyvin, miten meidän on täällä arkielämässäkin mahdollista valita ja kutsua elämä ja ilo elämäämme.

Ja sitten he kertovat, miten me tässä omassa maailmassamme voimme ilmaista elämänmaailman ja ykseyden iloa vielä enemmän kuin he! Miksi se on ahdollista, on suuri aihe, joka luonnollisesti liittyy siihen, miten me ihmiset elämme vielä raskaammassa aineellisessa maailmassa kuin nämä enkelit. Ja lisäksi meillä on vapaa henki maan päällä. Me ihmiset olemme ainoita vapaan hengen, vapaan minän omaavia henkisiä olentoja fyysisessä maailmassa. Aivan, kaikkien muiden olentojen minuudet ovat henkisemmissä maailmoissa.

Mutta me olemme vasta opettelemassa elämää maan päällä uudessa minuudessamme, joka on altis niin monille maailman aineellisuuden houkutuksille. Taide on yksi tie elää henkisempää elämää aineellisen maailman piirissä. Taiteella me voimme henkistä maan raskasta aineellisuutta. Taiteessa me voimme ilmaista todellista iloa.

Kun selasin kirjaa alusta, niin ensimmäinen alleviivaani lause on Dorothyn "sisäisen äänen" viestistä, joka kertoo:

"Tänä aamuna aurinko loistaa sivuille, joille kirjoitat, ja heittää pitkiä lepattavai varjoja. Suurin osa siitä, mitä ihminen tekee, luo pitkiä varjoja ja, kuten Platonin myytissä, ihminen uskoo näitä varjoja todellisuudeksi ja hän tuo niihin tuoretta elämää joka päivä. Kun hän kieltäytyy enää uskomasta niihin, valon ja pimeyden muodot tulevat yhä vähemmän ja vähemmän toisistaan erottuviksi, ja vähitellen ne sulautuvat valoon. Teillä on vielä vastakohtien maailma, mutta vastakohdat muodostuvat nyt väreistä, ei mustasta ja valkoisesta, ja muutoksesta, ei raskauteen vajonneesta pimeydestä.

Valon kirjo tulee äärettömästi laajemmaksi ja pinnat eivät ainoastaan heijasta vaan loistavat valoa sisäisyydestään. Pinnat itsessään eivät ole staattisia; se on liikkuva kuva, jota taiteilijan on mahdotonta maalata nykyisillä välineillä. Taiteilijasta tulee elämänmaailman taiteilija, ja hänen kankaastaan yhtä laaja kuin maailmankaikkeus."

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: enkelit, luonnonhenget, Dorothy Maclean, Findhorn, ilo, deevat, taide, vastakohdat