Matin blogi

20-luvun joulu Hyvinkäällä

Sunnuntai 23.12.2012 klo 16:13 - Matti Kuusela

 Ensimmäinen adventti eli pikkujoulu oli äitini lapsuudessa odotettu juhla. Hän muistaa hyvin, miten hän kerran pääsi hakemaan pikkujoulukuusta.

Oli niin erikoista päästä isonveljen, Pentin, mukaan. Oli lumeton talvi. Isä seisoi saunan rappusilla ja oli laittamassa saunaa lämpiämään. Pentti sai kirveen mukaan ja lapset lähtivät nykyisen Erkylänkadun kohdalla kulkenutta ratastietä myöhemmän Konepaja-alueen suuntaan.

Oli jo pimeä kun he tulivat kuusen kanssa kotiin. Kuusi laitettiin keittiön pöydälle ja äiti sitoi siihen kynttilät narulla. Oli juhlallista, käytiin saunassa ja sianlihasta oli tehty paisti uuniin ja oli perunalaatikkoa, riisipuuroa ja luumusoppaa. Lapset saivat jonkun pienen lahjan. Se saattoi olla joku pieni makeinen, kynä, kumi tai lehtiö.

Adventtikirkko oli tavalliseen aikaan klo 11. Kuoro lauloi Hoosiannaa, ja se oli ainakin lasten mielestä hyvin juhlallista ja kaunista. Vanha kirkko oli niihin aikoihin aina täynnä. Myös käytävillä oli ihmisiä seisomassa.

Myös koulussa oli juhlalliset joulujuhlat. Oli joululauluja ja näytelmiä, tonttu- ja piirileikkejä, runoa ja yhteislaulua, johon vanhemmatkin saivat ottaa osaa. Koulun joulujuhlaan lapset saivat yleensä uudet vaatteet ja kengät.

Lastentarhassa ja kotonakin lapset tekivät itse koristeita. Liimaamalla ja leikkaamalla saatiin lippunauhoja ja muuta värillisestä paperista. Lasten mielestä ne olivat hyvin arvokkaita.

Täydelliset siivoukset tehtiin jo hyvissä ajoin ennen joulua. Komerot siivottiin ja kaikki vuodevaatteet vietiin ulos. Ikkunat pestiin sisäpuolelta ja vaihdettiin puhtaat verhot.

Havut oli aina portaiden edessä. Kynttilöitä ei ulkona käytetty, ellei ollut pehmeätä lunta, jolloin lapset pääsivät tekemään lumilyhtyjä. Haudoille ei viety kynttilöitä vielä niihin aikoihin. Joulukortteja jo lähetettiin, mutta ei nykyisessä laajuudessa.

Lapsia peloteltiin olemaan kilttejä. - Pukki ei tuo mitään jos ette ole kilttejä, ja tontut kurkkii ikkunasta.

Jouluksi saatiin aina hakea kuusi sukulaisten metsästä. Pappa saattoi tuoda sen sitten reellä tai isä lainasi papan hevosta ja toi sen sillä. Silloin hänellä oli potkukelkka mukana jolla hän pääsi kulkemaan matkat ilman hevosta. Isällä oli myös tuttu hevosajomies Salo, joka asui Keskikadun ja Viistokadun kulmauksessa. Häneltäkin isä sai lainata hevosta ja rekeä silloin kun ei itsellä ollut hevosta.

Jouluaattona tehtiin työtä eri työpaikoissa kahteen ja kolmeen. Kuusi tuotiin sisään ja koristeltiin viiden ja kuuden välillä illalla. Se oli viety jo edellisenä päivänä kuivamaan saunaan, jossa isä laittoi sen puiseen jalkaan. Yleensä lapset hoitivat koristelun,  mutta äiti kiinnitti kynttilät narulla ja isä laittoi tähden ja sitten oli sauna.

Sen jälkeen alkoi aattoateria ja jo jännitti koska joulupukki saattoi tulla ruokailun aikanakin. Ruoka aloitettiin sillisalaatilla, johon kuului paloiteltua porkkanaa, punajuurta, perunaa ja sipulia sekä pienennettyä silliä tai silakkaa sekä muutama kovaksi keitetty kananmunanviipale koristeeksi. Salaatin kanssa syötiin itse tehtyä piimäjuustoa.

Sitten tuli imellettyä perunalaatikkoa, lanttulaatikkoa ja tietysti siankinkkua, kun oli itse pidetty sikaa.

 Ruokajuomana oli maitoa ja kotona tehtyä kaljaa. Ellei jälkiruoaksi tehty riisipuuroa niin oli luumukiisseliä kermavaahdon kera.

Joku vieras yritettiin saada joulupukiksi, mutta usein se kai oli isä. Kerran äiti oli kutsunut Myllymäen tädin pukiksi  Ahdenkallionkadun varrelta. Edes isä ei tuntenut häntä kun oli pukeutunut mustiin, muuntanut äänensä ja peittänyt kasvona mustalla hunnulla.

Kyllä sitä pukkia sitten odoteltiin ja ikkunasta katseltiin että koska se mahtaa tulla. Kadulla näkyi joskus muiden pukkeja lapset ihmettelivät kun joulupukilla ei ollut minkäänlaista säkkiä vaikka se siellä kadulla käveli.

Sitten kuului kovat koputukset ovelta ja kuului matalalla äänellä kysymys: Onkos täällä kilttejä lapsia? Siihen piti vastata ja joulupukille piti myös laulaa. Joskus mentiin pukin kanssa piirileikkiäkin. Joulupukilla oli keppi kädessä, turkislakki nurinpäin päässä, harmaa verkapomppa päällä, pumpuliparta ja isot vilttitossut.

Paketit oli yleensä paketoitu kaupasta ostetulla valkoisella pakettipaperilla.

Kivoin lahja oli nuken kehto, johon oli tehty kaikki vuodevaatteet ja kauniit pitsisomisteiset lakanat. Toinen muistuva lahja oli pieni peukalonpään kokoinen nukke. Pehmeät paketit olivat aina mieleisiä, koska niissä saattoi olla joku kaunis villamyssy tai kauniit lapaset.

Kiiltokuvat olivat aina tytöille mieluisia. Pojat saivat hevosia ja rattaita ja puuautoja. Myös kirjoja saatiin, vaikka niitä ei kovin paljon ostettu koska kirjasto oli kovasti käytössä.

 Sitten oli aikuisille kahvit ja lapsille mehua. Radiota ei vielä ollut, elävät kynttilät paloivat, äidin kanssa laulettiin joululauluja ja isä luki joitain kohtia raamatusta. Ja lapset leikkivät lahjoillaan.

Kun kirkonmenot alkoivat klo 6 aamulla, piti joulukirkkoon lähteä kävelemään joulupäivänä jo viisitoista yli viisi aamulla, jotta kirkkoon mahtui sisälle. Maalta tultiin hevosilla ja hevosten kellot soivat. Kotiin tultiin jonkun hevosen reen talloilla seisten, vanhemmatkin, ellei mahtunut rekeen istumaan. Talloille sai mennä kenen kyytiin vaan, ei tarvinnut mitään kysyä.

Joulupäivänä oli sitten useampi hevonen pihassa kun maalta tulleita sukulaisia tuli kirkkokahveille. Heillä oli aina jotain tuliaisia, iso limppu, hiivaleipä, kermaa, maitoa, juustoa... Sen ajan joulut oli juhlallisempia kuin nykyään.

Joulupäivänä syötiin riisipuuroa ja luumukeittoa tai sekahedelmäkeittoa.

Jos oli jäät, sai joulupäivänä käydä luistelemassa. Urheilukentällä oli silloin luistinrata. Kun kaunoluistimia ei vielä ollut, kansakoululaisena sai jo hokkarit ettei tarvinnut enää nurmeksilla luistella.

Tapaninpäivänä saatiin joltain tutulta naapurilta hevonen ja reki ja lähdettiin sukulaisiin maaseudulle ja vietiin joitakin lahjoja.  Mummon ja vaarin luona Ylentolassa Terholassa, sedän, isän veljen luona Untolassa. Voimakkaasti jäi mieleen suru, kun äiti oli ostanut oikein kauniin vahasta tehdyn onton joulupukin, ja joku oli reessä istunut sen päälle.

- Matti Kuusela

 

Enkelimaasivu täydentyy vielä jouluaattonakin ja todennäköisesti täydennän Astrosofista sivua päivittäin jouluajan pyhistä öistä kertovalla tiedolla.  - Matti

1 kommentti . Avainsanat: vanha, joulu, 20-luku, Hyvinkää, joulukuusen haku, havut, joulukortit, joulujuhla, adventti, kirkko, aattoateria, joulupukki

Hyvinkäällä

Lauantai 26.5.2012 klo 15:39 - Matti Kuusela

Kuulin juuri autoradiosta Hyvinkään
tapahtumista. Kun olenvalkoruusu.jpg syntynyt ja
kasvanyt Hyvinkäällä, on aina tuntunut oudolta kuulla sieltä jälkeenpäin ikäviä uutisïa. Tämä viimeinen ampumistapaus aivan Hyvinkään keskustassa tuo esille kaikki jo aivan pahimmatkin visiot.

Mutta se tuo esiin myös sen, miten unohduksissa on ollut ollut kristinuskon ydin. Kun Suomikin niin monella tavalla on vahvasti kristillinen maa ja kirkolla on valtavat taloudelliset ja henkilöresurssit käytettävissään, niin on jo viimeistään nyt aika alkaa puhua ja toteuttaa sitä, minkä Kristus antoi viimeiseksi ja ainoaksi käskykseen. Siis ehtoollisillan lopulla:

"Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minun iloni sydämessänne ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi. Minun käskyni on tämä: rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä."

Tuo oli Johanneksen evankeliumista 15, 11-12. Se on niin selkeää puhetta. Tietysti minä ymmärrän, että rakkaudesta - kaikkine tasoineen - puhuminen ei ole helppoa, mutta minulla ei myöskään ole tietoa mistään muusta voimasta, joka voi parantaa kaiken, kuin rakkaus.

 

Pelko ja rakkaus

Silloin kun pahoja asioita tapahtuu, on aivan sallittua kokea pelkoa ja järkytystä, ja on tärkeääkin tuntea niitä, jos ne kerran nousevat esiin. Tai jos vihaa ja suuttumusta nousee esiin, niitä saa tuntea ja sillä tavoin vapauttaa ne, mutta samalla on tärkeää muistaa, että meillä on myös korkeampi minä. On viisas enkeliminä ja rakasta Kristus-minä. Ne auttavat meitä ymmärtämään, miten voin työskennellä kokemaani surua, epäilystä, vihaa, järkytystä ja muita kielteisiä tunteita niin, että ne vapautuvat ja muuntuvat, eivätkä aiheuta enää lisää pahaa.

Monasti on niin, se mikä yksityisellä ihmisellä tai yhteisössä kärsii rakkaudettomuudesta, ei pääse parantamaan ennen kuin se jollain tavoin pääsee esiin. Hyvinkään ampumistapauksessa voi kokea selvästi sen, miten jossain on niin suuria kielteisten energioiden rakkaudettomia koostumia, että ne vain jossain tulevat esiin.

Tällaisissa tapauksissa on tärkeää ymmärtää, että vaikka jokaisella ihmisellä on oma henkilökohtainen vastuunsa, niin meillä kaikilla on myös yhteinen vastuu. Ja kaikkein keskeisin tapa sen vastuun kantamiseksi on jatkuva oman itsensä kasvattaminen yhä rakastavammaksi olennoksi.

Mitä enemmän jokainen meistä oman enkelinsä kanssa oppii olemaan rakkaus, sisästämään rakkautta ja säteilemään ja loistamaan rakkautta ja hyväksymistä, sitä pienemmäksi käyvät väistämättä ne nimettömät kielteisten voimien koostumat, joita myös väistämättä kehittyy siellä, missä ihmisillä on vapauden mahdollisuus. Sillä vapauteen kuuluu myös vapaus tehdä erehdyksiä, niin onnettamalta kuin se kuulostaakin.

 

Rakkauden filosofia

Filosofisesti rakkauden ymmärtäminen ja etenkin ymmärtää rakkauden suhdetta hyvään ja pahaan, on kovasti vaativaa. Olen aikaisemminkin kirjoittanut siitä, miten hämmentynyt olin kuullessani ensimmäisen kerran, että myös pahaa tulee rakastaa.

Sittemmin vuosien kuluessa se on tullut täysin selväksi: Ainoa voima, joka maan päällä voi muuntaa pahan hyväksi ja vapauttaa sen voimastaan, on rakkaus. Se että rakastan kaikkia ihmisyyden ilmentymiä ei aiheuta sitä, että paha kasvaisi ja vahvistuisi, vaan sitä, että kaikki paikoiltaan pois suistuneet hyvät voimat alkavat jälleen palata oikealle paikalleen.

Nykyään me vielä yleisesti ajattelemme niin, että minä ja pahuus olemme vastakkain. Silloin aivan luonnollisesti nousee esiin ajatus taistelusta pahaa vastaan.

Mutta Jeesus puhui ja näytti toisen tien, joka on keskellä olemisen tie. Hän itse oli ristillä kahden ryövärin välissä, ei heitä vastaan.

Kun itse uskallan siinä rakkaudessa, joka minulle on mahdollista, asettua oman universumini keskukseen ja olla siinä rakkaus niin itselleni kuin kaikille muille, alan tajuta, että minun ei rakkaudessani tarvitse erotella hyviä ja pahoja. Kun olen keskellä itsessäni (mikä on oikeastaan Vuorisaarnan tarkoittaman rakkauden tila), voin rauhassa loistaa rakkautta tai asettua rakkaudelliseen vuorovaikutukseen kaiken kanssa ympärilläni.

Niin Jeesuskin teki ristillä. Hän jutteli niiden toisten ristillä olevien kavereiden kanssa, ja heti ainakin toinen tuli uusiin ajatuksiin.

Niinhän meillä kaikilla on ristimme, mutta rakkaus antaa meille silti mahdollisuuden olla rakentavassa yhteydessä ympäristöömme. Mitä useammin me toteutamme tuota Kristuksen yhtä ja ainoaa käskyä rakastaa toisiamme, sitä enemmän meille ja jokaiselle meistä tulee myös mahdollisuus kokea sitä iloa, josta Kristus puhui. Sillä eiköhän kaikkien näiden lisääntyvien dramaattisten tapahtumien suurin syy ole siinä, on ihminen kokee jäävänsä yksin, ilman että häntä rakastetaan ja tuetaan.

Nyt saa odottaa ja jopa vaatia, että kirkot ja muut henkiset yhteisöt alkavat tosissaan miettiä ja edistää rakkauden opetusta. Sillä rakkauden oppi on myös se, joka lopulta antaa meille voiman itse sitä hyvää, mitä me kuitenkin syvällä itsessämme tahdomme tai tahtoisimme olla.

Syvä myötätuntoni kaikille Hyvinkää tragedian kokeneille!

Rakkaudella
Matti

1 kommentti . Avainsanat: Hyvinkää, tragedia, rakkaus, hyvä, paha, Johanneksen evankeliumi, Kristus