Matin blogi

Kuusi uutta käskyä

Maanantai 7.9.2015 klo 21:00 - Matti Kuusela

Kun Jeesus on Vuorisaarnassa ilmoittanut omaksi tehtäväkseen lain täyttämisen, seuraa mielenkiintoinen jakso, jossa hän uudistaa Vanhan testamentin kymmenen käskyä, jotka oli ilmoitettu Mooseksen kautta.

Kaikissa näissä käskyissä on sama selkeä rakenne. Jeesus kertoo ensin, että te olette kuulleet sanotuksi tai teille on sanottu, ja sen jälkeen hän jatkaa painokkaasti: Mutta minä sanon teille. Kuten jo usein olemme todenneet, Uudessa testamentissa minä-sanalla on Jeesuksen lausumana aivan erityinen merkitys. Se tarkoittaa sitä Kristus-minää, joka tulee nyt jokaisen ihmis-minän tueksi. Jokaisella ihmis-minällä tulee olemaan vastaava kyky kuin Kristus-minällä.

Mikael-ikkuna_piirros.jpg

1

Ensimmäinen näistä uusista käskyistä alkaa: Jokainen joka vihastuu veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion. Tämä käsky kohoaa vanhan ”älä tapa” -käskyn pohjalta.

Tämä käsky antaa ymmärtää, että kaikki toinen toisensa tuomitseminen on väärin. Jos vihastuu tai sanoo toiselle, että hän on tyhjänpäiväinen tai hullu, se vastaa sisäisissä maailmoissa tappamista.

Emil Bock, jonka laajaa teosta Das Evangelium olemme jo paljon käyttäneet hyväksi, huomauttaa, että tämä käsky kehottaa vapautumaan auktoriteeteista tai auktoriteettikristinuskosta, kuten hän tarkentaa.

Tässä muistuu mieleen myös se, miten Rudolf Steiner huomauttaa Henkisen tiedon tie -kirjassa hyvin painokkaasti, että henkinen opettaja ei milloinkaan asetu vastustamaan toisen ihmisen vapaata tahtoa.

Tässä tulemmekin syvään pedagogiseen kysymykseen: miten me kasvatamme lasta estämättä hänen tahtonsa virtaa? Siihen on Steinerin kirjoissa ja esitelmässä runsaasti vastauksia, mutta jatkakaamme nyt eteenpäin näiden uusien käskyjen kanssa. Uuden testamentin esittämä vastaus tähän kysymykseen aikuisten välillä on sopiminen.

2.

Kun aikaisemmin on kielletty tekemästä aviorikosta, Jeesus kiteyttää nyt tämän käskyn lausumalla, että jokainen joka katsoo naista himoiten häntä, on jo sydämessään tehnyt huorin hänen kanssaan.

Tässä ei kuitenkaan puhuta naimisissa olevasta naisesta, vaan naisesta yleensä. Kun lisäksi muistamme, että sakramenteissa avioliittoon vihkiminen vastaa ihmisen korkeampaa minää, niin voimme alkaa aavistaa, että puhe ei olekaan pelkästään maallisesta käyttäytymisestä, vaan sielullisista tapahtumista.

Kansansaduissa mies tarkoittaa aina henkeä ja nainen sielua, olipa kyse sitten miehistä tai naisista. Näin ajatellen ymmärrämme, että ihmisen hengen on aina pysyttävä itsenäisenä ja vapaana. Sielulliset pyyteet eivät saa sitä hallita.

Näin voimme ymmärtää, että tähän käskyyn kuuluva rankalta kuulostava esimerkki, jos oikea kätesi viettelee sinua, repäise se pois, kuuluu sisäiseen todellisuuteen. Yksinkertaisesti sivuutan ja työnnän syrjään sellaiset mielikuvat, jotka eivät palvele oman henkeni tarkoituksia.

Emil Bock puhuu tässä vapautumisesta egoistisesta sielullisuudesta, tai kristillisyyden vapauttamisesta egoistisesta kristillisyydestä.

3.

Myös kolmas uusi käsky liittyy miehen ja vaimon eli henkisten ja sielullisten viettelysten väliseen suhteeseen. Mehän tiedämme että nämä viettelykset ovat meidän sisäisen vapautemme hinta. Sen sisäisen voiman, joka antaa meille vapauden ja tiedon mahdollisuuden, on karmallisesti oltava vastuussa myös siitä, mikä voi johtaa meitä harhaan.

Kun tässä vanha käsky kuului, että jokaisen joka hylkää vaimonsa, on annettava tälle erokirja, tulee uusi minä-voimien käsky muotoon: Jokainen joka hylkää vaimonsa muun kuin huoruuden tähden, saattaa hänet tekemään huorin...

Tämä on edellisen käskyn käänteinen puoli. Sellaisen sielullisen voiman, joka viekottelee ihmistä pois oikealta tieltä, saa hylätä, kuten edellisessä käskyssä selostettiin, ja siitä pitääkin luopua. Mutta sellainen sielullinen voima, eli hyvä vaimo, jonka on itselleen valinnut ja omaksunut, sitä ei pidä hylätä mistään syystä. Yksinkertaisesti ilmaistuna se merkitsee, että ihmisen on pysyttävä uskollisen ihanteilleen!

Tällainen lause saattaa olla helppo lukea, mutta jos oikein alamme miettiä, mitä ihanteita olemme kokeneet oikeiksi, ja miten olemme käytännössä pitäneet näistä ihanteista kiinni ja toteuttaneet niitä, niin alkaa tajuta miten suuresta asiasta on kysymys. Jokainen ihanne on kuin vaimo, jonka kanssa meidän on opittava elämään sopusoinnussa. Ja voimme jatkaa: Mitä ikinä tapahtuukin, en hylkää voimoani tai puolisoani! Pidän kaikissa tilanteissa kiinni niistä ihanteista tai hyveistä, jotka olen kokenut oikeiksi.

4.

Neljäs käsky lähtee huomautuksesta, että ennen kiellettiin vannomasta väärin, mutta uusi minä-ihmisen käsky kuuluu: älkää ensinkään vannoko.

Tämä on hyvin selkeä ja yksinkertainen käsky. Se merkitsee, että puhutaan niin kuin asiat ovat. Jokainen kertoo sen miten itse asiat näkee, yrittämällä milläänn tavalla vakuuttaa toista ihmistä puolelleen.

Tämä on myös käsky, joka sellaisenaan lopettaisi monet riidat. Meidän ei tarvitse kiistellä siitä kuka on oikeassa, vaan sopia keskenämme. Meidän on kuunneltava toinen toisiamme. Meidän on hyvä ilmaista itseämme puhtaasti, juuri sellaisina kuin olemme, ja nimenomaan itse olemme.

Bock kuvaa tätä vapautumisena maagisesta kristinuskosta. Se voi olla esimerkiksi sitä, että perustelemme puheitamme sillä että jumala tahtoo niin tai näin.

5.

Viides käsky on tunnettu ja paljon ihmetystä herättänyt: Älkää tehkö pahalle vastarintaa. Se on tuo käsky, joka jatkuu: jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle toinenkin.

Tässäkin on selvää, että emme puhu fyysisestä vaan sisäisestä todellisuudesta. Jotta henkiset käskyt olisivat oikeita, niiden on oltava sellaisia, joiden noudattaminen on mahdollista todellisessa elämässä.

Tähän käskyyn Jeesus antaakin hyvän selvennyksen: Anna sille, joka sinulta anoo, äläkä käännä selkääsi sille, joka sinulta lainaa pyytää.

Tämän käskyn sisältö on yksinkertaisesti se, että meidän on autettava toisiamme. Se on toistemme hoitamisen käsky. Emme sulje ikäviä asioita ulkopuolellemme, emme suojaudu omaan tyytyväisyyteemme, vaan teemme sen, mikä meille on mahdollista. Pyrimme kulkemaan toistemme myötä ja auttamaan. Pyrimme kohtaamaan jokaisen ihmisen ihmisenä.

6.

Kuudes ja viimeinen käsky tiivistää ja kirkastaa kaiken lauseeseen: Rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat.

Tämän käskyn suuruudeen ymmärtää jokainen, kun ajattelee, mitä se todella tarkoittaa. On helppoa ja yksinkertaista rakastaa meille läheisiä ihmisiä – niin ajattelee, vaikka tosiasiassa joutuu joskus huomaamaan, ettei sekään aina niin helppoa ole.

Mutta vastustajien, vihollisten tai väärää politiikkaa johtavien rakastaminen ja heidän puolestaan rukoileminen. Se on hyvin todellinen koetinkivi. Sen tekemiseksi voi joutua pitkäänkin miettimään, onko se oikein. Enkö edistäkin pahaa rakastamalla niitä, jotka minun mielestäni ovat väärällä tiellä.

Tämä on niin suuri kysymys, että sen miettimiseen voi rauhassa käyttääkin aikaa, jopa vuosia. Sen sisäistäminen, että tullakseni todelliseksi Kristus-minä-ihmiseksi minun on rakastettava kaikkia ihmisiä, kaikkia olentoja maan päällä, on teko. Kun sen on oivaltanut, on saavuttanut paljon. Ja sitten tulee vielä tämän ajatuksen sisäinen toteuttaminen.

Kuusi käskyä

Luonnollisesti muistamme, että julkisen toimintansa lopuksi, kiirastorstain iltana uuden ehtoollisen asettamisen jälkeen Kristus tiivistää koko opetuksensa yhteen käskyyn, joka on identtinen tämän kuudennen kanssa: rakastakaa toisianne niin kuin minä olen teitä rakastanut.

Mutta jotta voi päästä Vanhan testamentin kymmenestä käskystä yhteen, on ensin kuljettava näiden kuuden kautta. Ne ovat sydäntietoisuuden käskyjä, jotka on hallittava jotta yksi voi tulla todelliseksi.

Kuva. Piirros Rudolf Steinerin Johannestalon punaisesta ikkunasta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Käskyt, Vuorisaarna, Jeesus, Kristus

Jahve, Kristus ja Minä Olen

Lauantai 1.12.2012 klo 21:34 - Matti Kuusela

Lueskelin uusinta Starlight-verkkolehteä ja sen kirjoituksia Mikaelista ja Sofiasta, ja tajusin äkkiä, että olen aina ajatellut Vanhaa ja Uutta testamenttia paljon erilisemmiksi kuin ne ovatkaan. Olin ajatellut Vanhaa testamenttia selkeästi juutalaisten oman kansanhengen, Jahven, kirjana ja Uutta testamenttia Kristuksen kirjana, mutta ne lomittuvat silti toisiinsa, uusi kasvaa voimakkaasti jo vanhassa.

Ehkä hämmästytän sinua puhumalla näin tarkasti Vanhasta testamentista, mutta sehän ei ole henkisesti vain jollekiin piirille kuuluva kirja, vaan se on koko ihmiskunnan yhteistä henkistä perintöä. Jos onnistumme ohittamaan liian subjektiiviset uskonnolliset väritykset, raamatusta avautuu mahtavia ja objektiivisia näköaloja.

Jeremia

Niin, profeetta Jeremiaalta löytyy
kohta (31, 33-34): Vaan tämäjahve.jpg on
se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa niiden päivien tultua, sanoo Herra: "Minä panen lakini heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä; ja niin minä olen heidän jumalansa, ja he ovat minun kansani.

Silloin ei enää toinen opeta toistansa eikä veli veljeänsä sanoen: 'Tuntekaa Herra'. Sillä he kaikki tuntevat minut, pienimmästä suurimpaan, sanoo Herra; sillä annan anteeksi heidän rikoksensa enkä enää muista heidän syntejänsä."

Ensinnäkin, kuka on tämä Herra, joka puhuu itsestään. Ensin ajattelee aivan luonnostaan, että Vanhan testamentin herra on Jahve, mutta kun katsoo tuota katkelmaa tarkemmin, niin puhuja on selvästi Kristus. Uuden testamentin Kristus-viesti on vahvana jo Vanhan testamentin sisällä.

"Herra" puhuu siitä, miten vanhan testamentin ulkoapäin annetut henkiset käskyt onkin tulevana aikana, eli jo meidän aikanamme kirjoitettu jokaisen ihmisen sydämeen. Tässä meidän on ymmärrettävä "Israel" koko ihmiskuntana. Kun vielä Vanhan testamentin aikana ihmiskuntaa oli opetettava ulkoapäin, mitä saa tehdä ja mitä ei, niin nyt tämä "herra" kertoo, että opetuksensa ovat kohdattavissa suoraan jokaisen ihmisen sydämestä, hänen omassa sisimmässään, hänen omassatunnossaan - ehkäpä enkelien välittäminä.

Minä olen

"Ja niin minä olen heidän jumalansa." Kohtaamme tuon meidän aikanamme niin voimakkaasti henkistyneen lauseen Minä Olen. Vanhan testamentin mielessä Minä Olen on juuri Jahve, muodonhenkien eli elohimin arvoinen jumalolento, joka lahjoitti ihmiskunnalle minuuden kipinän jo Atlantiksen aikoina, mutta aivan selvästi tuosta lauseesta kuultaa jo se, minkä takia se on niin voimakkaasti noussut esiin meidän aikanamme. Se on Kristuksen puhetta, se on Kristuksen puhetta nyt hänen uuden tulemisensa aikana. 

Samalla se tarkoittaa, että kaikkein tosin ja henkisin meissä on oleellisesti Kristuksen puhetta meissä.

Vanhan testamentin profeettojen aikana tuo Minä olen -henki eli Kristus ei vielä ollut laskeutunut omaan fyysiseen Jeesus-kehoonsa, vaan silloin hän puhui Jahven kautta, tuon suuren olennon, jolla oli hyvin voimakas suhde Israelin kansaan.

Muistamme miten Moosekselle puhui paljon aikaisemmin erämaavaelluksen aikana jumala palavasta pensaasta. Siihen aikaan Kristus oli jo niin lähellä ihmiskuntaa, että hän saattoi puhua luonnonelementtien ja etenkin tulen kautta. Jahve on voimakkaasti myös luonnon jumala, ja silloinkin Kristus ilmestyi tulena tässä "pensaassa" hänen välityksellään. 

Ja juuri silloin Kristus käytti itsestään nimitystä "Minä olen se, joka Minä olen". Siinä tuo kursivoitu minä ei tarkoita alempaa minää tai egoa, vaan se tarkoittaa, että hän kertoo olevansa se henkinen voima, joka tuo ihmisille hänen alempaan minäänsä korkeamman kosmisen minän voiman, mahdollisuuden muuntua korkeammaksi minäksi.

Jahve - Kristus

Kun Jahve antoi ihmiskunnalle sen ensimmäinen minuusvoiman Atlantiksen kaukaisen ajan puolivälissä, Kristus oli sen taustalla. Mutta nyt Mooseksen ja Jeremian aikoina Kristus vielä yksityisen ihmisen ulkopuolelta koettavana herrana kertoo, miten tulee aika, jolloin minuuden voima on jokaisen omassa sisäisyydessä.

Silloin ihminen voi edelleen lukea niitä varsin yksinkertaisia henkisiä lakeja, joita Kristuksen ohjauksesta kirjoitettiin kivitauluun Jahven välityksellä, ja hän voi kuunnella opetuksia, mutta se voima, joka kertoo mikä varsinaisesti on totta, on hänen omassa sydämessään. Se ei enää ole siinä, mitä joku toinen sanoo, vaan hänen omassa sisäisyydessään, enkelin välittämänä Kristus-puheena, joka voi ilmetä hänelle myös joko enkelipuheena tai korkeamman itsen puheena.

Tuntekaa herra

Jeremiaan välittämä puhe herran tuntemisesta tarkoittaa varsinaisesti Kristuksen tuntemista. Kristuksen tuntemus ei olennaisesti välity tuon "toisen" opetuksen kautta, jossa tunteminen tarkoittaa annettua tietoa, vaan se välittyy tuon tuntemisen kautta, jossa kaikki jo sisäisen tietonsa ja viisautensa puolesta tuntevat herran eli Kristuksen.

Ymmärtääkseni tässä onkin alkutekstissä kaksi eri verbiä, jotka on käännetty samaksi tuntemiseksi. Ensimmäinen tarkoittaa ulkoisen tiedon välittämistä, toinen sitä sisäistä tietoa, joka jokaisella jo on.

Lainauksen loppuosassa puhutaan karmasta ja anteeksinnosta, siitä miten ne muuntuvat Kristuksen toimesta, Golgatan mysteerin  jälkeen. Siitä ehkä lisää ensi kerralla.

En kuitenkaan malta olla lisäämättä, että aina se korkein, minkä jostain asiasta voimme oivaltaa, on samalla Kristuksen puhetta meissä. Silloin kun me yksilöllisyydellämme yllämme kaikkein parhaimpaan, mihin kykenemme, silloin me liitymme siihen, mitä Kristus korkeamman kosmisen totuuden tuojana lausuu.

Tämä on juuri sisäinen viesti siinä lähestyskäskyssä, jonka Kristus antaa Maria Magdaleenalla pääsiäisaamun haudalla: Kertokaa veljilleni, että minä olen ylösnoussut!

Se siis tarkoittaa, että tuosta hetkestä lähtien - Kristuksen ihmiseksi tulemisen ja ihmiselämän kautta kulkemisen kautta - Kristuksen kosminen minävoima on tullut jokaisen ihmisen kuultavaksi nyt hänen omassa sisimmässään!

Rakkaudella
Matti 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Jeremia, Vanha testamentti, enkelin puhe, käskyt, Minä olen se joka minä olen, Uusi testamentti, Herra, Kristus, karma