Matin blogi

Maria Magdaleenan pääsiäisaamu

Sunnuntai 5.4.2015 klo 21:47 - Matti Kuusela

Iloista pääsiäistä!

Lapsuuteni pääsiäisaamuista on jäänyt iloinen muisto. Se soi keltaista valoa, kun äiti oli koristellut keittiömme, joka oli kodin varsinainen käyttöhuona, keltaista loistavilla koristeilla.

Nykyisin koristelu on vähäisempää, mutta tuo lapsuuden keväinen ilokokemus on edelleen helposti saavutettavissa. Muisti on hyvä väline,

Maria Magdaleenan pääsiäisaamun neljä tasoa

Maria Magdaleenan pääsiäisaamusta kertovat kaikki neljä evenkeliumia. Hänen seuralaisensa vaihtelevat, mutta hän itse on mukana jokaisen evankeliumin pääsiäisaamussa, ja viimeisessä eli Johanneksen evankeliumissa huomio kiinnittyy naisista yksiomaan häneen. Magdaleena oli myös se, joka tavallaan aloitti pääsiäisajan voitelemalla keskiviikkona Jeesuksen pään ja jalat. Hän on mukana ristin äärellä ja kerrotaan miten hän varhain sunnuntaiaamuna kulkee Jeesuksen hautapaikalle, auringon noustessa.

Mutta evankeliumeissa on eroa. Jokainen evankeliumi kertoo Marian seuralaisista hieman toisin ja myös hänen kokemuksensa kalliohaudalla eroavat huomattavasti toisistaan. Miten se on mahdollista.

Tiedämme, että jokaisella neljästä evankeliumista on oma näkökulmansa. Matteuksen evankeliumi kuvaa asioita erityisesti fyysiseltä kannalta, Markus eteeriseltä eli elämänvoimien näkökulmasta, Luukas sielulliselta ja lopuksi Johannes varsinaiselta henkiseltä eli minuuden näkökulmasta.

Näistä neljästä eri näkökulmasta seuraa se, että vasta kun yhdistää nämä neljä kuvausta, ne alkavat lähestyä koko todellisuutta. Silti Uusi testamentti on kirjoitettu niin, että saman evankeliumin sisällä ei riitä, että lukee ainoastaan sen, mitä on kirjoitettu, vaan teksti sisältää yllättäviä käänteitä, jotka usein tuntuvat ristiriitaisilta. Siksi lukijan on osattava täyttää itse näiden hyppäysten välit.

Kaiken tämän voi myös yksinkertaistaa; että Uusi testamentti on kirjoitettu niin, että se paljastaa ihmisen tietoisuuden kehittyessä yhä lisää ja lisää. Se on kirjoitettu tuhansia vuosia varten ja jokaiselle vuosituhannelle se kertoo enemmän.

Matteuksen pääsiäisaamu

Matteus kertoo, miten Magdalan Marian ja sen toisen Marian lähestyessä hautaa tapahtui suuri maanjäristys ja heille ilmestyi haudan suulla Herran enkeli, joka oli näöltään niinkuin salama ja hänen vaatteensa olivat valkeat kuin lumi.

Haudan vartijat pelästyivät ja menivät kuin kuolleiksi, mutta enkeli puhutteli Marioita ja pyysi heitä olemaan pelkäämättä. Sitten enkeli kertoi, ettei Jeesus ole siellä.

Maanjäristykset ja luonnonmullistukset ovat Raamatussa aina merkki muodonhengistä, jotka tunnemme myös nimillä elohim tai kreikaksi eksusiai. He ovat myös niitä, joita raamatunsuomennokset nimittävät yleensä Jumalaksi. Heistä yksi on Jehova ja he ovat myös niitä, jotka ovat koko luonnon ja ihmisolemuksen taustalla ja jotka Vanhassa testamentissa ovat usein ilmestyneet salamoiden ja järistysten myötä, aivan kuin tässä. Muodonhengillä on todellakin voima saada maat järkkymään ja siirtää aivan fyysisesti kivi pois haudan suulta.

Markuksen pääsiäisaamu

Markuksen evankeliumin pääsisiäisaamusta voimme odottaa hieman sisäisempää kokemusta, eetterivoimien tasolla. Kun muodonhenget eli elohim ovat avanneet haudan, Mariat pääsevät sisään hautaan. Mutta he näkevät haudan sisällä nuorukaisen istuvan oikealla puolella, pitkään valkeaan vaatteeseen puettuna. Ja he peljästyivät suuresti.

”Nuorukainen” tarkoittaa suurenkeliä. Suurenkelit ovat muodonhengistä seuraava enkelihierarkia ihmiskuntaa kohti. Emil Bock kertoo, miten suurenkelit ovat enkeliolentoja, jotka luovat jatkuvasti uusia alkuja. Siksi me näemme heidät nuorukaisina. Ja nuorukainen Kristuksen haudalla kertoo siitä, miten Kristus tuo maailmaan uuden nuorennusimpulssin.

Vähän kuin kansansadussa tämänkin enkeli kertoo Marioille, että ”hän” ei ole täällä, vaan hän on noussut ylös.

Luukkaan pääsiäisaamu

Luukkaan kertomuksessa naiset menevät hautaan vielä syvemmälle, mutta he eivät löydä sieltä Jeesusta. Se tarkoittaa, että kulkiessaan fyysisesti edemmäs hautaan he samalla etenevät syvemmälle omaan olemkseensa, astraali- eli sieluruumiin kokemukseen saakka.

Ollessaan ymmällään heidän edessään seisoi äkkiä kaksi miestä säteilevissä vaatteissa. Hekin ilmoittavat ettei Jeesus ole täällä, minkä ymmärrämme niin, että se olemustaso, jolla ihmiset nyt voivat Kristuksen tavoittaa, ei ole enää fyysinen maailma ilmestyksineen, ei elämänmaailma mutta ei myöskään sielunmaailma. Mutta täällä naiset ovat kuitenkin jo huomattavasti lähempänä päämäärää: enkelien muistuttaessa he muistivat Jeesuksen sanat, että hänen pitää kolmantena päivänä nouseman ylös.

Nämä miehet säteilevissä vaatteissaan ovat arkkienkeli-ilmestys.

Johanneksen pääsiäisaamu

Johanneksen evankeliumissa Maria Magdaleena kulkee haudalle yksin, kun vielä on pimeä. Se tarkoittaa, että Magdaleena-sielullisuus etenee nyt entistä selvemmin kohti uuden yksilöllisyyden henkistä kokemusta, Minä olen -todellisuutta.

Johanneksen kertomus jatkuu tästä monitahoisempana kuin aikaisemmissa evankeliumeissa. Kun Maria jälleen – kuten aikaisemmissakin evankeliumeissa - havaitsee haudan avoimeksi, hän rientää noutamaan paikalle Pietarin ja Johanneksen. Minä-voima ankkuroituu nyt fyysisen tason toimintaan saakka.

Kun Pietari ja Johannes ovat käyneet haudalla, he lähtevät takaisin, mutta Maria Magdaleena seisoo haudan ulkopuolella, sen edessä ja itkee. Nyt me olemme täysin inhimillisellä ja yksilöllisellä tasolla. Tässä hautakokemuksessa ei enää tunnu olevan mitään sellaista vanhojen hengenilmoitusten kaltaista suuruutta kuin Matteuksen, Markuksen ja Luukkaan evankeliumeissa. Niissä vielä ylimaallinen enkelivalo loistaa ihmisille, mutta nyt Magdaleena yksinkertaisesti on yksin, yksin tunteissaan, ja itkee.

Itkiessään Magdaleena vielä kurkistaa hautaan, ja nyt hän surussaan näkee kaksi enkeliä valkeissa vaatteissa. Enkelit kysyvät häneltä, miksi hän itkee, ja Magdaleenan sielu avautuu nyt keskusteluun enkeleiden kanssa. Hän on yltänyt todelliseen enkeliyhteyteen.

Sitten tapahtuu jotain mielenkiintoista. Marian kerrottua enkeleille, ettei hän tiedä missä hänen Herransa on, hän kääntyy taaksepäin ja näkee uuden hahmon, jota hän ei kuitenkaan tunne. Ja tuo henkilö kysyy häneltä samoin sanoin kuin enkelitkin: Vaimo, mitä itket?

Sanojen yhtäläisyys kertoo nyt meille jotain tärkeää. Se kertoo, että enkelit ja tuo uusi esiin noussut henkilö ovat samaa olemusta, heillä on yhtäläinen viesti. Maria kokee tämän henkilön ensin puutarhuriksi, mutta kun tämä lausuu Marian nimen, tunnistaa hän puhujan Jeesukseksi.

Kristuksen henkiset asut

Koko tämä sarja sisäisiä kokemuksia Herran enkelistä Kristuksen henkiseen yksilöllisyyteen kertoo, miten Kristus on läsnä kaikilla noilla tasoilla. Jeesus on puutarhurin asussa samaa olentoa kuin ne enkelit, joille Maria viimeksi puhui. Nyt Marialle ei enää sanota, että Jeesus ei ole täällä, vaan hän on edennyt sille tasolle, jossa Jeesus on nyt ajanmukaisesti kohdattavissa.

Hautakammiosta ilmestyneet Herran enkeli, nuorukainen ja miehet ovat kaikki Kristuksen olemusta, mutta hän ei minuutena ollut enää niissä läsnä. Vasta enkelikokemus ohjaa Magdaleenan siihen sisäisyyden tilaan, jossa yhteyden Kristukseen saattoi tuona hetkenä saavuttaa.

Niin Magdaleena saa pääsiäisaamuna Kristukselta tehtävän ”mene minun veljieni tykö ja sano heille, että minä menen ylös, minun Isäni tykö ja teidän Isänne tykö, ja minun Jumalani tykö ja teidän Jumalanne tykö.”

Rakkaudella
Matti


maria_magdalene_vasnetsov.jpg

Enkelikunnat

Ihmisen yläpuolella oleva neljä enkelikuntaa:

- Muodonhenget, elohim, usein jumala, Jehova – Herran enkeli (henkis-fyysinen kokemus, Matteus)
- Suurenkelit – nuorukainen (henkis-eteerinen kokemus, Markus)
- Arkkienkelit – kaksi miestä (henkis-sielullinen kokemus, Luukas)
- Enkelit – kaksi enkeliä (henkinen minä-kokemus, Johannes)



Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Maria, Magdaleena, pääsiäinen, Matteus, Markus, Luukas, Johannes, evankeliumit, enkelit, Herran enkeli, nuorukainen

Hyvää pääsiäistä!

Sunnuntai 20.4.2014 klo 9:01 - Matti Kuusela

Iloista pääsiäistä kaikille. Nyt kun tätä kirjoitan, alkupääsiäisenä Maria Magdaleena on jo tullut haudalle ja huomannut sen tyhjäksi. Voimakkaassa sisäisessä tilassa hän kuitenkin näkee enkeleitä tyhjässä haudassa. Hänen sisäiset silmänsä ovat avautuneet.

Rytinä haudalla, luonnonilmiöt, vartioivien sotamiesten tajunnanmenetys, kaikki tämä puhuu siitä, että paikalla ovat vaikuttaneet vahvasti Vallat, eli enkelit joilla on niin monta eri nimitystä, usein yksinkertaisesti jumalat, Vanhat testamentin kielellä. Vallat ovat neljäs enkelikunta ihmisestä ylöspäin, ne, jotka ensimmäisinä vaikuttavat suoraan luonnontahtumissa ja niiden muotoutumisessa.

Maan voimat

Kuolemansa jälkeen Kristus on jo käynyt maan syvyyksissä. Äidin luona. Ennen kuolemaa hän kulkee sisäisesti ja samalla hyvin todellisesti koko aurinkokunnan planeettapiirien läpi, kunnes hän viimein saapuu kohtaan, jossa "Se on täytetty". Se on chakrojen kannalta juurichakra, kuun aluetta. Kun "se on täytetty", on kuoleman polttopisteen aika, hetki, jolloin ihmisyys ja jumalallisuus liittyvät täydellisesti toisiinsa, ja uusi matka maan syvyyksiin alkaa. Se ennakoi sitä, miten myös koko ihmiskunta ajan mittaan käy läpi koko maan olemuksen, suunnattomien aikojen kuluessa.

Me vapaudumme maasta, emme kulkemalla siitä pois, vaan kulkemalla sen läpi. Me muunnamme maan omalla olemuksellamme ja omalla työllämme. Tämän nykyisen maan aikana meidän ihmiskuntamme tehtävä on muuntaa maa rakkauden planeetaksi, aivan niin kuin maan edellisen inkarnaation ihmiskunta muunsi maan viisauden planeetaksi, jossa me voimme havaita viisauden vaikutuksen kaikkialla, mihin katsomme. Sen sai aikaan nykyinen enkelikunta.

Nyt siis meidän tehtäväksemme tulee rakkauden voiman elävöittäminen, ja siinä Kristus kulkee meidän edellämme, aivan niin kuin niin monessa muussakin. "Rakastakaa toisianne" -käsky on kuin energeettinen linssi, jonka kautta kosminen rakkaus virtaa maahan saakka. Kun me rakastamme toisiamme, silloin me luomme voimapiirejä, joiden kautta kosmos ja maa kasvavat jälleen yhteen, syntiinlankeemuksen eli maan ja aurinkokunnan aineellistumisen suuren kosmisen avioeron jälkeen.

Niin kuin Minä olen teitä rakastanut

Kristus koki myös ihmisten rakkauden, vahvasti juuri Magdaleenan antaumuksellisuuden kautta, ja luonnollisesti äitinsä Marian kautta hyvin kehittyneen rakkauden, mutta Uusi testamentti korostaa vahvasti minuuden merkityksestä, minästä lähtevää rakkautta: Rakastakaa toisianne, niin kuin Minä olen teitä rakastanut.

Kuka siis on Kristuksen minä? Steiner puhuu siitä, miten Kristus kosmisella tasolla kulkee kehitystä eteenpäin samassa vaiheessa kuin ihmiskunta maallisella tai mikrokosmisella tasolla. Se merkitsee, että meillä kaikille on nyt Kristuksen liityttyä maahan mahdollisuus kohottaa rakkautemme, rakastamisemme tietoiselle tasolle. Vielä Vanhan testamentin aikaan rakkaus ja rakastaminen olivat sidottuja sukuun ja siinä mielessä ihmisessä vaikuttaviin luonnonvoimiin. Nyt Kristuksen kautta me voimme laajentaa rakastamisemme kaikkeen olemassaoloon, minuudestamme käsin.

Vielä voi lisätä: kun Kristus pääsiäistapahtumassa avasi tien Isän taivaallisten voimien piiristä Äidin maan syvyyksien piiriin, on myös meidän minuutemme nyt valmis olemaan Maan ja Taivaan voimien keskipisteenä tai välittäjänä. Aina kun me minuudestamme käsin vapaasti valitsemme rakastaa, me luomme samalla Pojan (ja Tyttären) voimien kautta Isän ja Äidin uutta yhteyttä maailmankaikkeudessa.

Rakkaudella
Matti

1 kommentti . Avainsanat: Pääsiäinen, Kristus, Isä, Äiti, Poika, Maa, Taivas, rakkaus, rakastakaa toisianne, Maria, Magdaleena

Magdaleena ja pääsiäiskeskiviikko

Keskiviikko 16.4.2014 klo 21:28 - Matti Kuusela

Pääsiäiskeskiviikon olemus on erittäin hieno juuri Maria Magdaleenan takia. Magdaleena on hän, joka voitelee Jeesuksen, mikä merkitsee sekä Jeesuksen henkisen tehtävän ja olemuksen tunnistamista että hänen kohtalonsa aavistamista. Ja se merkitsee myös sitä, että Magdaleenalla on harvinainen kyky toimia sen mukaan, minkä hän kokee oikeaksi, silloinkin kun se on kaikkien perinnäistapojen vastaista.

Silloisessa juutalaisessa yhteiskunnassa ei olisi mitenkään ollut mahdollista, että nainen keskeyttää miesten kokoontumisen. Mutta silti Magaleena teki sen. Ja sen lisäksi Magdaleena menee varhain pääsiäisaamuna yksin Jeesuksen haudalle. Sekin on aivan uskomattoman rohkea ja aloitteellinen teko.

Ja sen lisäksi Magdaleena on se "apostolien apostoli", joka se ylösnousseelta Kristukselta käskyn: Mene ja kerro minun veljilleni...

Papit ja opettajat

Tässä mielessä Magdaleenan henkinen merkitys on aivan suunnaton. Mielenkiintoista on mietiskellä, mikä on opetuslasten kahdentoista piirin suhde näihin muihin keskeisiin pääsiäisen toimijoihin. Jeesuksen oppilaista on ristin äärellä vain yksi mies, Johannes, mutta useita naisia. Eri evankeliumeissa naisten lukumäärä vaihtelee, sen mukaan mitä näkökantaa kukin evankeliumi tuo esiin. Evankeliumeissahan esitetään huolellisesti, miten paikalla oli se ja se ja se, mutta silti ei sanota, etteikö siellä olisi ollut muitakin.

Mutta se on varmaa, että Magdaleena oli paikalla, sillä hänet mainitaan kaikissa evankeliumeissa. Kun Johanneksen evankeliumissa mainitaan kolme Mariaa ristin äärellä, se merkitsee, että jokaisella Marialla on aivan erityinen sielullinen tehtävä, Maria Magdaleenalla aistimussielun kantajana.

Eläinratapiiri ja sen keskus

Miehen ovat Kristuksen lähimmäksi muodostuvan apostolipiirin jäseniä, eläinratavoimien edustajia. Mutta helluntaina se voima, jota kutsumme Pyhäksi hengeksi, virtaa heille Jeesuksen Äidin kautta, myös Marian.

Tällä tavoin naisten merkitys on todella suuri. Toisaalta myös miesten puolella on kaksi merkittävää hahmoa, joka osallistuvat vahvasti niin ehtoolliseen kuin ristin tapahtumiin: Joosef Arimatialainen ja Nikkodeemus.  Palaamme heihin huomenna, Ja siirrymme nyt siihen, mitä ihastuttava aikalaisemme Estelle Isaacson kertoo pääsiäiskeskiviikon tapahtumista:

Magdaleena seisoi jälleen varjoissa kaaren takana, veti muutaman kerran syvään henkeä ja puristimary_magdalene.jpg öljyastiaa rintaansa vasten. Sitten hän astui esiin kulman takaa. Hänen äkillinen ilmestymisensä yllätti miehet keskellä heidän keskusteluaan. Magdaleena seisoi hiljaa, mutta täynnä sisäistä tulta. Todellakin, pitkissä punaisissa hiuksissaan ja henkisessä innossaan hän oli kuin tulta! Hän seisoi liikkumatta, odottaen lupaa astua lähemmäksi. Hän ei tosiasiassa ajatellut tarvitsevansa sellaista lupaa, mutta hän oli päättänyt noudattaa vallitsevaa tapaa.
Katsoin Jeesusta. Hän istui pöydän päässä. Hämmästyin siitä, miten voimakkaasti hän ja Magdaleena muistuttivat toisiaan! Jopa Jeesuksen hiukset näyttivät punaisemmilta hänen kommunikoidessaan Magdaleenan kanssa. Hänen ilmeensä oli pehmeä ja lämmin. Magdaleena kumarsi päänsä hänen rakastavan katseensa edessä.
...Jotkut miehistä eivät olleet lainkaan mielissään Magdaleenan äkillisestä ilmaantumisesta, mutta kukaan ei sanonut siitä mitään. Ymmärsin Marian saapuneen saliin täsmälleen oikealla hetkellä, sallimuisen hetkellä jonka tähtitaivaat jo aikakausia sitten olivat järjestäneet. Maria yksinkertaisesti totteli niiden kutsua.
- Tule luokseni, Magdaleena, sanoi Jeesus lämpimästi.
Kävellessään Jeesusta kohti Magdaleenasta tuntui kuin hän olisi kulkenut unessa. Syvä pyhyys vallitsi hänen ympärillään...
Magdaleena avasi öljyastian ja narduksen tuoksu kohosi hänen ympärilleen. Polvistuessaan lattialle hän oli sisäisesti tulessa. Hienotunteisesti hän tarttui Jeesuksen jalkoihin ja otti pois sandaalit. Hän kaatoi öljyä Jeesuksen jaloille pitäessään niitä kädellään. Sitten hän kallitsi väsyneen päänsä Jeesuksen jalkoja vasten ja pesi ne kyynelillään... Hänen jalkansa tuntuivat viileiltä hänen kuumeista otsaansa vasten. Hiuksillaan hän hieroi öljyn Jeesuksen jälkoihin, ja samalla koko ajan pyyhki niistä myös kyyneleitään.
Suuren kunnioituksen tilassa hän siirtyi sitten Jeesuksen taakse ja kaatoi tilkan öljyä hänen päälaelleen - niin paljon että sitä valui myös hänen otsalleen. Silmät suljettuina syvässä keskittymisen tilassa Magdaleena asetti kätensä Jeesuksen pään päälle hänen kyyneleittensä virratessa edelleen vuolaina.
Näin että kuu oli tuona hetkenä lähes täysi. Magdaleena oli taivaista säteilevien voimien linjalla ja hän ohjasi niitä Kristus Jeesuksen kehoon. Samalla hän jollain tavoin ohjasi kruunuchakransa kautta tiettyjä symboleita Jeesuksen ruumiiseen.
Näin nämä symbolit. Ne olivat kultaisia ja loistavia. Ne olivat henkisen kirjoituksen symbolisia avaimia. Taivaalliset olennot toimivat Magdaleenan kautta siunatakseen Jeesusta. Tuolla hetkellä Magdaleena toimi papittarena, henkisten olentojen ohjaamana. Henkisesti katsottuna Maria oli kuin tulinen, loistavan kirkas ruusunpunainen enkeli.

Ja sitten Estellen kirjoitus jatkaa:

Kukaan salissa olevista miehistä ei ymmärtynyt mitä hän teki.Hänen Jeesukselle ohjaamansa symboliset avaimet olivat ylösnousemuskirjoitusta. Ikivanhoina aikoina tuota kirjoitusta oli opetettu Egyptin mysteerikouluissa, mutta Magdaleena käytti sitä uudella tavalla, vaikka hänellä tuona hetkenä ei ollut vielä täyttä ymmärrystä siitä, mitä hän oli tekemässä.
- Estelle Isaacson: Through the Eyes of Mary Magdalene, Book II

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Maria, Magdaleena, Magdalena, pääsiäinen, keskiviikko, voitelu

Tiellä tuonelaan

Maanantai 1.4.2013 klo 12:23 - Matti Kuusela

Hei ystävät,

Aivan meidän aikanamme pääsiäisen mysteerit alkavat avautua yhä enemmän. Voimme seuraavassa matkata amerikkalaisen näkijän Estelle Isaacsonin seurassa Jeesuksen matkaa Tuonelaan, maan alisiin piireihin, matkaa joka alkoi välittömästi hänen viimeisen henkäyksensä jälkeen. Ja seuraamme hänen mukanaan, mitä Jeesuksen läheiset kokivat samaan aikaan.

Tällä matkalla maan syvyyksiin oli useita syitä, mutta yksi näistä liittyy jo kosmiseen tasapainoon. Kristus oli pitkään laskeutunut taivaallisista korkeuksista kohti maata. Kuoleman - ja samalla uuden heräämisen - hetkellä matkan oli jatkuttava aivan kuten keinun liike jatkuu sen alimman kohdan jälkeen keinahduksensa toiselle puolelle.

 

Matka Tuonelaan

Estellen kirja Through the Eyes of Mary Magdalene (II) kertoo: Näin kuilun aukeavan. Se oli hyvin pimeä ja se ulottui aina maan ytimeen saakka. Laskeutuessaan hänen kehonsa tuli kuin loistavaksi tähdeksi - liian kirkkaaksi katsoa. Matkalla oli useita tasoja tai tiloja, joiden kautta hän kulki. Näin että mitä syvemmällä nuo kerrokset olivat, sitä pimeämpiä olivat niiden asukkaat. En itse kulkenut noille alueille tällä kertaa, vaan seurasin herran kulkua ulkoapäin. En laskeutunut hänen kanssaan.

Silloin näin aivan kuin maan
yläpuolelta Valon loistavan
porttienmaria_magdaleena_voitelee_jeesuksen_jalat_n_220.jpg läpi maan pinnalle. Nämä portaalit ulottuivat koko matkan aina maan keskukseen saakka. Ja kun herran laskeutuminen oli valmis, kun se ulottui aivan maan keskukseen saakka, valo murtautui näiden portaalien kautta ja loisti kirkkaina valokeiloina avaruuden etäisyyksiin saakka. Näin näitä portteja monessa kohdassa eri puolilla maata, mutta saatoin maantieteellisesti paikantaa vain joitakin portteja Venäjällä ja yhden pohjoisnavalla tai sen lähettyvillä.

Herran laskeutuessa Siunattu äiti ja Magdaleena kokivat hänen matkansa sydämissään. Näin Johannes Sepeteuksenpojan ja Joosef Arimatialaisen kokevan samanlaisia tuntemuksia niissä paikoissa, joihin he olivat vetäytyneet piiloon haavojen voitelun jälkeen. Oli aivan kuin heidän sydäntensä pohjissa olisi tuntunut jonkinlaista vetoa, eräänlaista painovoimaista vetoa - kuin suuri paino olisi vetänyt heidän sydämiään alaspäin.

He tunsivat raskautta ja tiheyttä, aivan kuin olisivat juurtuneet maahan. Ymmärsin, että näin heidän sydämistään tuli Kristuksen  ankkureita hänen matkallaan alaspäin. Tämä raskaus heidän kehoissaan kesti aina sunnuntaiaamun hyvin varhaisiin tunteihin saakka.

He valvoivat läpi yön, keskustelivat toistensa kanssa kokemuksistaan kärsimyksen aikana ja vertasivat muistojaan siitä, mitä oli tapahtunut. Valokupoleita muodostui heidän ylleen. Ja monia enkeleitä auttoi heitä heidän surussaan.

Aina kun huomioni palasi Magdaleenaan, koin miten hän oli vain osittain muiden naisten kanssa, sillä osa hänestä oli edelleen haudassa Jeesuksen kanssa, polvistumassa hänen jalkojensa edessä.

Näin miten Magdaleena edelleenkin polvistuu Jeesuksen jalkojen edessä, ja tulee aina niin tekemään! Näin että haavat Jeesuksen jaloissa olivat kuin ovia taivaan ja maan välillä ja että näiden ovien kautta hän kykeni tuomaan Taivaan alas Maan päälle ja kohottamaan maan ylös taivaaseen. Hän kykeni tuomaan nämä kaksi yhteen kehossaan.

Magdaleena tiesi sen ja siitä syystä olivat Jeesuksen jalat hänelle pyhiä. Jeesus oli näyttänyt Magdaleenalle tien ylös syvyyksistä; ja hän saattoi tehdä sen Magdaleenalle ainoastaan sen takia, että hän oli ottanut itselleen fyysisen kehon ja tullut maan päälle. Hän ymmärsi miltä tuntui olla ihminen.

Ja nyt Magdaleena itse on portinvartija, jossa Taivas ja Maa kohtaavat: hänen jalkojensa edessä, ja meidän jalkojemme edessä.

Rakkaudella

Matti

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kristus, tuonela, matka, Maria, Magdaleena, maan keskipiste

Parantava keskiviikko

Keskiviikko 27.3.2013 klo 22:05 - Matti Kuusela

Tämän päivän täysikuu on erityinen sikäli, että tuo täysikuu on Neitsyessä, eli suoraan vastapäätä aurinkoa, joka nyt on Kalojen merkissä. Juuri tämän kosmisen aseman Rudolf Steiner sanoo olevan parantava konstellaatio, jota tulevaisuuden parantajat tulevat käyttämään. 

Eläinradan Neitsyt-Kalat-linja vastaa aamun ja illan energioiden yhteyttä, jotka ovat tasapainoisia ja parantavia. Niiden välillä ovat enemmän huippukohtia edustavat Jousimies ja Kaksoset, joilla taas on hyvin toisenlainen luonne.

Kun jalkateriä vastaa Kalojen merkki ja Neitsyen aluetta taas on vatsaontelo, voimme nähdä miten tämän täysikuukeskiviikon parantava voima loistaa kuin aurinkona jalkapohjien alta, ja virtaa kehon läpi sylin alueelle, jossa täysikuu ottaa sen vastaan ja heijastaa koko ihmisen olemukseen.

Parantava öljy

Alkuperäisellä pääsiäisviikolla
Maria Magdaleena voiteli
opetuslastenmaria_magdaleena_voitelee_jeesuksen_jalat_n_220.jpg suureksi hämmästykseksi Jeesuksen jalat ja pään, mikä merkitsee sitä, että hän sisäisesti tunnisti Jeesuksen sekä henkiseksi opettajaksi että henkiseksi kuninkaaksi. Hämmästyttäväksi tämän tekee myös se, mitä aluksi voi olla vaikea oivaltaa, että Jeesus syntyperänsä kautta oli juutalaisten sekä kätkössä oleva kuningas että ylipappi. Näin hänessä yhdistyivät papillinen ja kuninkaallinen virtaus sekä maallisella että henkisellä tasolla.

Ihmiskunnan tulevaisuudelle - eli siis meille kaksi vuosituhatta tuon jälkeen - se merkitsee lupaa yhdistää itsessämme sekä vanha kuninkaallisuus että vanha papillisuus, mikä on suuri sisäinen kokemus, kun siihen syventyy.

Edelleen se että voitelun suoritti juuri Magdaleena, merkitsee, että nainen meissä on se, joka tuon voitelun eli Jeesuksen valmistamisen seuraavan päivän koettelumuksia ja kuoleman voittamista varten suorittaa.

Tiedostava nainen

Hyvin yksimielisiä ollaan siitä, että Magdaleena oli paitsi kaunis myös punatukkainen, mikä on usein yhdistetty tuliseen temperamenttiin. Mutta Magdaleena oli lisäksi varakas ja henkisesti sivistynyt. Totta on, että hän joutui taistelemaan ankarasti sekä turhamaisuuden että arvottomuuden tunteiden välillä, mutta hän oli myös liikenainen ja hän oli opiskellut Egyptissä vanhoja mysteereitä ja hän oli erityisesti perehtynyt voiteiden ja öljyjen parantaviin ominaisuuksiin.

Tätä päivää pääsiäisviikossa valaisee hyvin voimakkaasti Maria Magdaleenan olemus, sisäinen nainen meissä jokaisessa, ja hänen intuitionsa johtama pyhä, muutokseen valmistava voitelu.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: täysikuu, Neitsyt, Kalat, parantava, meditaatio, Rudolf, Steiner, Maria, Magdaleena

Jeesus Maan sydämessä

Keskiviikko 30.1.2013 klo 23:41 - Matti Kuusela

Kerroimme viimeksi siitä, miten Maria Magdaleena voidellessaan Jeesuksen jalat ja pään valmisti häntä paitsi omaan hautaansa, myös Maan hautaan, Maan sydämeen, suuren Äidin luo tehtävään matkaan. Tuo Äidin kultainen valtakunta maan sydämessä on myös se kuulu valtakunta, jota idässä nimitetään Shamballaksi.

 

Matka Äidin luo

Laskeutuminen maaäidin luo oli monella tapaa välttämättömyys tuona aikana, jolloin ihmiskunnan elämänvoimat alkoivat olla lopullaan. Yksi näistä suurista asioista oli ylösnousemuskehon elvyttäminen. Tällä matkalle Äidin luon Jeesus lähti heti kuoltuaan ristillä. Ja jatkamme nyt Estelle Isaacsonin kertomuksen mukaan:

Näin Pyhän Äidin auringonkaltaisena maan keskustassa. Hänen päänsä oli kruunattu koristeella, joka oli kuin aurinko. Hän loisti lämmintä, kultaista valoa.

Lukemattomat olennot, joita tuskin pystyn kuvailemaan, reunustivat hänen luokseen johtavaa tietä. He olivat kaikki kokoontuneet tervehtimään Kristusta hänen voitokkaasti saapuessaan Shamballaan. Myös he säteilivät kultaista valoa.

Näin Kristuksen laskeutuvan heidän keskuuteensa heidän laulauessaan taivaallisin äänin, jotka kaikuvat koko maan läpi. Tämä tapahtui heti Kristus Jeesuksen kuoltua ristillä.

Tunsin miten tämä oli kaikkien aikojen tärkein hetki. Koskaan aikaisemmin ei Kristus ollut kulkenut langenneen maan sisuksiin tervehtimään Äitiä! Saatoin tuskin uskoa, miten voitelemalla Hänet Magdaleena - ihmisolento - oli valmistanut häntä tähän hetkeen!

Tultuaan Äidin luo tämä kohotti hänen ylleen hänen ylösnousemuskehonsa. Tietenkin näin sen symbolisella tavalla. Hänestä virtaava valo oli hämmästyttävän loistavaa! Maan keskuksessa hän muuttui kuin loistavaksi tähdeksi. Hänen valonsa syöksyi maan päällä olevista porttikohdista ulos kosmokseen.

Tällaisia maan keskukseen, Shamballaan, johtavia portteja on lukuisia. Paikat, joista Kristuksen ylösnousemuskehon tähti loisti läpi maan pinnan, on tullut hyvin pyhiä. Ne ovat paikkoja, joissa Neitsyt Maria on ilmestynyt.

 

Ylösnousemuskeho

Myös Judit von Halle - ja luonnollisesti Rudolf Steiner - puhuu useissa kirjoissaan tästä ylösnousemuskehosta. Ylösnousemuskeho on ihmisen henkinen tai henkistynyt fyysinen keho, tavallaan fyysisen kehon muotoprinsiippi ilman sitä täyttävää ainetta.

Ihmisen fyysisen kehon henkinen alkumuoto, jota Paavali kutsui vanhaksi Aatamiksi, oli menettänyt aikojen kuluessa menettänyt voimansa ja se oli jo pahasti rappeutunut. Laskautuessaan Äidin luo Kristus elvytti Äidin säilyttämän mallin tästä ikikehosta ja aktivoi sen jokaista ihmistä varten, niin että tämä uusi Aatami on jokaisen ihmisen saavutettavissa.

Kun Kristus ilmesty pääsiäisaamuna Magdaleenalle, hän oli juuri tässä henkistyneessä fyysisessä kehossaan, joka hänen taivaaseen astumiseensa saakka oli täällä maanvoimien piirissä ja hyvin helposti henkisesti kehittyneiden ihmisten havaittavissa.

Nyt kun pääsiäinen on taas lähestymässä, voimme muistella sitä, miten juuri Magdaleena oli ensimmäinen ihminen, joka näki Kristuksen tässä ylösnousemuskehossaan. Ja hän oli myös se ensimmäinen ihminen, joka sai Kristukselta käskyn mennä ja kertoa veljille, että Minä olen ylösnoussut.

 

Minuus ja fyysinen keho

Kuten aina Kristuksen lausuessa Uudessa testamentissa sanan Minä, hän tarkoittaa sillä paitsi itseään myös jokaisen ihmisen minuutta.

Minuus ja fyysinen keho on läheisessä suhteessa toisiinsa. Kun ihmisen fyysisen kehon perusmalli korjaantui Äidin ja Kristuksen toimesta, samalla syntyi myös ihmisen korkeamman minän syntymisen mahdollisuus, ihmisminän ylösnousemus. Yksilölliset ihmisminuudet astuivat perheen, suvun, heimojen ja kansojen piiristä omaan todellisuuteensa, jonka Kristus heille antoi - ja joka varsinaisesti tapahtui helluntaina.

Kun Jeesus siis sanoo Magdaleenalle, että minä olen ylösnoussut, hän tarkoittaa sitä hengen voittoa aineellisuudesta, jossa hänestä on nyt tullut jokaisen ihmisen veli - uskonnoista ja opeista riippumatta.

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Jeesus, Kristus, maan sydän, ylösnousemuskeho, Shamballa, minä, minuus, Estelle, Isaacson, Äiti, Maria, Magdaleena

Maria Magdaleenan suuruus

Tiistai 29.1.2013 klo 9:47 - Matti Kuusela

Pyydän syvästi anteeksi jälleen pitkää hiljaisuutta. Olen mielestäni ahkeroinut kovasti, mutta silti aika on tuntunut liukuvan niin, että tehtävien töiden lista vain kasvaa. Nyt tuntuu, että ihmeellisellä tavalla aika alkaa jälleen asettua kohdalleen. On paljonkin kerrottavaa, mutta aloitan kaikkein keskeisimmästä.

Estelle Isaacsonilta on valmistunut
toinen osa hänen Maria mary_magdalene.jpg 
Magdaleenaa käsittelevästä sarjastaan. Siinä kuvaus Magdaleenan suorittamasta Jeesuksen voitelusta on niin mahtava, että suomennan siitä keskeisimmän osan. Opetuslasten hämmästykseksi Magdaleena voiteli Jeesuksen sekä jalat (ylipappi) että pään (kuningas). Tuo muutaman minuutin tapahtuma meni valtavuudessaan ja syvyydessään ohi opetuslasten tajunnan, mutta katsotaan, mitä Estelle kirjoittaa.

On tärkeää ymmärtää, että Magdaleena ja Jeesus olivat hyvin
läheisiä. Magdaleena oli Jeesuksen läheisin oppilas ja Jeesus oli myös valinnut ja vihkinyt hänet olemaan juuri se henkilö, joka kykenee ihmisenä kantamaan häntä sisäisesti ja tukemaan häntä viimeisinä hetkinä maallisessa kehosa.

 

Magdaleena voitelee Jeesuksen jalat ja pään

Jeesus oli opetuslasten kanssa Betaniassa Simonin talossa. Maria epäröi, mutta hän tiesi että tuo voitelu kuului hänelle, hänen oli se tehtävä. Painaen voiderasiaa rintaansa vasten Magdaleena astuu huoneeseen kesken miesten keskustelun. Hän on hiljaa, mutta täynnä sisäistä tulta. Pitkässä punaisessa tukassaan ja sisäisessä kiihkeydessään hän oli kuin tulta, ja näyssään Estelle järkyttyy huomatessaan, miten samanlaisilta Jeesus ja Magdaleena tuolla hetkellä näyttivät. Jopa Jeesuksen hiukset näyttivät punaisemmilta hänen katsoessaan lempeästi Magdaleenaa, joka kumarsi päänsä Jeesuksen rakastavan katseen edessä.

Estelle kirjoittaa, miten hän ymmärsi Magdaleenan saapuneen paikalle täsmälleen oikealla hetkellä, jonka tähtitaivaat olivat aikojen saatossa jo kauan sitten määränneet.

"Tule luokseni, Magdaleena," Jeesus sanoin lämpimästi. Kulkiessaan Jeesusta kohti Magdaleena tunsi kulkevansa kuin unessa. Syvä pyhyys laskeutui hänen ympärilleen. Kun hän avasi ruukun, tuoksu leijui koko huoneeseen, ja Magdaleena voiteli sekä Jeesuksen jalat että pään syvän liikutuksen tilassa. Silmät suljettuina ja kyynelten virratessa hän asetti kätensä Jeesuksen pään päälle.

 

Kuu melkein täysi

Tuona hetkenä kuu oli jo melkein täysi ja Magdaleena toimi niiden voimien välittäjänä, jotka virtasivat taivaista Jeesuksen kehoon ja jollakin tavalla hän myös välitti symbolimuodossa olevaa informaatiota Jeesuksen kehoon tämän pään päällä olevan valokeskuksen kautta. Tämä kultainen ja loistava henkinen kirjoitus välittyi Jeesukselle taivaallisten olentojen siunauksena, jonka välittäjänä Magdaleena oli kuin liekehtivä ruusunpunainen enkeli.

Kukaan salissa olevista miehistä ei ymmärtänyt mitä hän oli tekemässä. Hänen ohjaamansa avainsymbolit olivat vastaavanlaisia kuin muinaisissa egyptiläisissä mysteereissä, mutta Magdaleena ohjasi niitä uudella tavalla, vaikka hän ei tuolloin täysin ymmärtänytkään kaikkea mitä oli tekemässä.

Voima, joka vaikutti Magdaleenan kautta, oli niin suuri, että hän vaipui lattialle pyhässä liikutuksessa. Jeesus ja Magdaleena siirtyivät yhdessä ajattomuuden tilaan, johon muut läsnäolleet eivät voineet seurata. Niin paljon tapahtui Magdaleenan, Jeesuksen ja tähtimaailmojen välillä, sellaista mitä muut pöydän äärellä olleet eivät voineet kokea.

 

Jumalan hengitys

Estelle kertoo, miten hän näki symbolien loistavan jokaisessa Jeesus Kristuksen valokeskuksessa tai chakrassa. Jumalan hengitys kulki niiden välillä ja miten korkeimmassa chakrassa, kruunuchakrassa soi sana "El", joka tarkoittaa jumalaa. Tuo sointi sai omia sävyjään joka chakrassa ja huipentui palleakeskukseen äänenä, jonka voisi tulkita "Jumala minussa" tai "Jumala siinä, mikä Minä Olen".

Nämä henkiset äänet eivät olleet mitään maallista kieltä, mutta jotkut muistuttivat hepreaa. Ja samalla Estelle näki chakrojen loistavien värien terälehtineen aktivoituvan.

 

Juudas - ja Äiti

Mukana olleille miehille kaikki tämä näytti vain Magdaleenan liioitellulta dramaattisuudelta. mutta Juudas koki kaiken omalla tavallaan voimakkaasti. Hän oli aiemmin pitänytkin Magdaleenasta, mutta nyt hänen demoninsa alkoivat painostaa häntä. Ne herättivät hänessä häpeää ja hämmennystä Magdaleenan voimakkaista tunteista. Hän koki myös, että nyt oli menty liian pitkälle. Hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, että Magdaleena voiteli Jeesusta valmistaakseen tätä tuleviin koetuksiin.

Jeesus luonnollisesti tunsi Juudaksen ja muiden ajatukset, ja hän sanoi: "Antakaa Magdaleena olla, se mitä hän tekee minulle, sen hän tekee minun hautaustani varten. Minä hyväksyn hänen voitelunsa. Tästä teosta hänet tullaan muistamaan kautta aikojen."

Jeesuksen sanoilla oli ylimaallinen kaiku hänen näin puhuessaan. Ja kun hän puhui hautauksesta, hän ei tarkoittanut pelkästään oman ruumiinsa laskemista hautaan, vaan hän puhui myös siitä matkasta, jonka hän pian tulisi tekemään Maan keskukseen, Äidin luo, joka pukisi hänet hänen ylösnousemuskehoonsa.

Ja siitä jatkamme.

Rakkaudella
Matti

2 kommenttia . Avainsanat: Jeesus, voitelu, Maria, Magdaleena, Juudas, chakra, chakrat, maan keskus, Äiti

Robertin kurssilla - seitsemän chakraa

Torstai 4.10.2012 klo 9:16 - Matti Kuusela

Hei Enkelimaa-ystävät,

Oli suuri ilo tavata Robert Powell pitkästä aikaa. Hän käynyt Suomessa vain kerran aikaisemmin, lyhyesti vuonna 1996. Silloin Mirjamaija Mikkola oli kutsunut hänet tänne. Mirjamaija, joka nyt on jo siirtynyt elämän rajan toiselle puolelle, oli yksi henkisiä pioneerisieluja, joka 70-luvun tienoilla toimitti tarmokkaasti Biodynaamisen yhdistyksen Demeter-lehteä ansiokkaana kulttuurilehtenä.

Nyt Markku Maula ja hänen puolisonsa Natalia huolehtivat oivallisesti Robertin ja hänen vaimonsa Laquannan vierailusta. Laquannan tapasin nyt ensimmäistä kertaa. Hän on yhdessä Robertin kanssa tehnyt mm. kirjat Eläinradan ja planeettojen eurytmiamuodoista ja henkisyydestä.

 

Alkueurytmiaa

Vaikka kuulin Robertin esitelmiä jo tasan kaksikymmentä vuotta sitten Pohjois-Walesissa, tämä oli kuitenkin ensimmäinen kerta jolloin sain osallistua hänen ohjaamaansa eurytmiaan. Ja se olikin valtaisa kokemus, sillä se osoitti sen, mitä itse olin odottanut jo todella kauan, aina 70-luvun alusta lähtien. Oli ihmeellistä kokea, miten ne odotukset, joita minulla silloin oli, osoittautuivat nyt oikeiksi.

Robertin tapa ohjata eurytmiaa toteutti sen liikkeen pyhyyden ja myös hitauden, jossa on sen liike on mahdollista aidosti kokea. Jossa sen ehtii aidosti kokemaan. Itse asiassa, voi kokea, miten liike syntyy myös omasta kokemuksesta.

Robertin ohjaama eurytmia täytti myös sen toiveen, jota olin ajatellut joskus myös suomalaisena eurytmiana, vähän hitaampana, viipyvämpänä, etsivämpänä. Nyt osoittautui, että sitä ei ole välttämättä ajateltava suomalaisena, vaan aivan yleismaailmallisena ja modernina: miten eurytmiaele on hengehtävä liike, joka elävöittää ja kohentaa eetterikehoa.

 

Planeetoista Isä meidän rukoukseen

Teimme Robertin ohjauksessa sekä Eläinradan että planeettakuvioita. Suurin kokemus itselleni oli Isä meidän -rukouksen eurytmiaeleet, joissa rukouksen ja liikkeen pyhyys tuli niin upeasti esiin ja jossa eleet jäsensivät tuon suuren Kristuksen antaman rukouksen seitsemän suurta pyyntöä niin, että ne ovat nyt hyvin minulle hyvin selkeinä koettavissa.

Vaikka olen lukenut Isä meidän -rukouksen henkisiä tarkasteluja jo vaikka kuinka kauan sitten, se oli kuitenkin pysynyt minulle jossain määrin sulkeutuneena ja vaikeasti hahmottuvana.

Nyt kun teimme rukouksen liikkeet kunkin seitsemän chakran kohdalla, sekä valmistavat ja päätöseleet, kaikki asettui kohdalleen. Nyt olen kokenut todella suureksi iloksi saada tehtä tämän kuin nuorentuneen rukouksen kerran tai pari päivässä, jopa useamminkin.

Tämä rukous elää minussa nyt kokemuksissani niin voimakkaana, että teimme Isän meidän -rukouksen Robertin kehittämillä liikkeillä jo tiistai-illan kurssilla Turussa. Siellä aiheena oli Maria Magdaleena ja Lasarus, ihmiskunnan alkuperheen dramatiikka sekä mysteereiden uudistuminen. Siihen yhteyteen Isä meidän seitsemän suurta pyyntöä sopivat erinomaisesti, kun seitsemän chakran puhdistuminen liittyy niin läheisesti sekä Lasarukseen että hänen tuon elämän sisareensa Magdaleenaan.

 

Kävelyn aurinkokosketus

Toinen suuri kokemus oli eurytminen kävely, jonka Robert liitti maan kultaiseen keskukseen, Shamballaan. Minulle ensimmäinen suuri kokemus eurytmiasta tapahtui aivan 70-luvun alussa, jolloin Nadja Martinoffin johdolla teimme eurytmisen kolmijakoisen kävelyn harjoitusta Steiner-koulun voimistelusalissa - pianomusiikin tahtiin ja auringon loistaessa salin kattoikkunoista.

Nyt aurinko loisti jälleen, mutta se oli maansisäinen aurinko, ja Robert näytti, miten kävelyssä voimme liittää auringon kierron jalan liikkeeseen. Se saattaa kuulostaa yksinkertaiselta, mutta minulle se ei nyt ollut pelkkä mielikuva, vaan todellinen voima, eetterikehossa koettavissa.

Esitelmissään Robert selvensi paljolti niitä teemoja, jotka sisältyvät hänen Pyhä Sofia -kolminaisuus -kirjaansa sekä Plejadien tähtisisaret -kirjaan. Moni sai niille nyt paljon lisää syvyyttä.

 

Haltiain kertomaa

Eilen paketoin ison pinon Helge Salon
Haltiain kertomaa -kirjoja. Nesalo_-_haltiain_kertomaa.jpg ovat nyt siis
postissa, mutta kuinka kävikään, että niitä ei sittenkään ollut tarpeeksi, ja muutama jäi vielä lähettämättä.

Joudun pyytämään vielä tuhannesti anteeksi sitä, että viime päivien ja viikkojen aika on minulla virrannut tavattoman nopeasti, ja enkä edelleenkään ole saanut siirretyksi uudelle ohjelmalle kaikkia äänitallenteita. Siksi olen kovasti myöhässä joidenkin CD-meditaatioden lähettämisessä - anteeksi siis. Teen huomenna kaikki, mitkä pystyn ja lähetän ne saman tien. Loput jäävät sitten ensi viikkoon.

Mutta takaisin Haltiain kertomaan. Kuvat ovat Helgen tyttären tekemiä ja erittäin onnistuneita. Niitä katsoessa virtaa tavattomasti sisäistä energiaa ja informaatiota luonnonolentojen maailmasta.

Tekstiä en ole päässyt lukemaan kokonaisuutena vielä kertaakaan, koska nytkin laitoin postituksiin kaikki kirjat, joita minulla oli. Osa teksteistä oli kuitenkin tuttua tai ainakin tutulta vaikuttavaa. Oli suuri ilo kokea tätä suomalaista luonnonhenkipuhetta, jota olen kovasti kaivannut.

Olen lukenut varmaan parikymmentä - ainakin melkein - saksankielistä luonnonhenkikirjaa, joissa on tavattomasti informaatiota, mutta luonnonhenget ovat läheisessä suhteessa Äiti maahan. Ja kun maan eetteriset ja muutkin energiat vaihtelevat voimakkaasti, myös luonnonhenget ovat temperamentiltaan hyvin erilaisia maaäidin eri alueilla. Siksi yhteys suomalaisten luonnonhenkien maailmaan on meille niin tärkeää.

Rakkaudella
Matti

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Robert Powell, eurytmia, Isä meidän, rukous, luonnonhenget, Helge Salo, Haltiain kertomaa, Turku, Lasarus, Maria, Magdaleena, seitsemän chakraa

Rakkauden sanoja

Perjantai 14.9.2012 klo 20:14 - Matti Kuusela

Hei Enkelimaaystävät,

Eilisiltaisessa Maria Magdaleena ja Lasarus -meditaatioillassa avautui jälleen syviä ihmiskunnan kehityslinjoja. On puhuttu paljon Jeesuksen ja Magdaleenan rakkaudesta, joka on syvä ja voimakas, mutta sen lisäksi Magdaleena ja hänen veljensä Lasaruksen syvällä kiintymyksellä on ihmiskunnallista merkitystä. Nämä kaksi sielua ovat aikaisemmissa inkarnaatioissan edustaneet aivan vastakkaisia henkisiä suuntauksia. Siihen me palaamme syvemmin jälleen Turun meditaatioillassa 2. lokakuuta.

Rakkaus on uuden ihmiskunnallisen vihkimyksen ohella keskeinen aihe Magdaleenan, Lasaruksen ja Jeesuksen välisessä suhteessa. Amerikkalainen uusi kirjoittaja Estelle Isaacsson kertoo, miten nämä kaksi sisarusta olivat Jeesuksen lähimmät ystävät, ja miten tuo ystävyys ylittää maankehityksen rajat.

Estellen kirjasta nousee hyvin esiin, miten Kristus Jeesuksen rakkaus on sellaista, joka vahvistuu ihmisessä tavattoman nopeasti, kun hän oivaltaa alkaa todellisuudessa kokea, miten Kristus asuu jokaisen ihmisen sisäisyydessä.

 

Jumalan valtakunta

Kristus opettaa vallankumouksellisesti, miten jumalan valtakunta ei ole enää synagoogissa, vaan jokaisen ihmisen sisimmässä. Jos ihminen etsii jumalan valtakuntaa, hänen on siis mentävä omaan sydämeensä - henkisessä mielessä hyvin konkreettisesti.

Ja siellä on myös Kristus löydettävissä.

Todellakin, on suurenmoisen tärkeää opetella näkemään Kristus meidän jokaisen sisäisyydessä. Ja kun me sitä opimme, Kristus-rakkaus alkaa täyttää meitä ja loistaa meissä.

 

Harjoituksia

Hyvä rakkauden eri suuntien vahvistamisen harjoitus on käydä voimakkaasti tuntien ja kokien läpi kieliopin opetuksesta tuttua sarjaa:

Minä rakastan
Sinä rakastat
Hän rakastaa
Me rakastammme
Te rakastatte
He rakastavat

Sen jälkeen voi muistaa ja meditoida, että jos sanotaan että Kristus rakasti eniten Magdaleenaa ja Lasarusta (jonka tunnemme myös Johanneksena), se itse asiassa merkitsee, että nämä kaksi pystyivät eniten ottamaan hänen rakkauttaan vastaan.

Sitä on hyvä meditoida, ja sitä, voinka minä avautua ottamaan vastaan rakkautta hieman enemmän, Kristukselta tai keneltä tahansa.

 

Rakkaudella
Matti

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: rakkaus, Kristus, Maria, Magdaleena, Lasarus

Syyskuun tervehdys

Keskiviikko 5.9.2012 klo 2:22 - Matti Kuusela

Tervehdys teille kaikille hyvät ystävät. Lämpimät syyspäivät tuovat uutta voimaa ja turvallisuutta elämään. On ilo tuntea, miten värit ja tuoksut ja lämpö itsessään tuovat uusia kosketuksia elämään ja luontoon. Kesällä ihmissielu avautuu ja kohoaa jopa voimakkaasti irti maasta, mutta syksyllä me palaamme sisäisesti takaisin maan piiriin.

Syysaikana me saamme kokea monia jännittäviä elämyksiä. Tahdomme tehdä ja aloittaa uusia asioita. Joinakin päivinä syksyllä valo elää kosteuden pienen pienissä pisaroissa, mutta toisina päivinä se avaa ihmeellisen voimakkaita näkymiä. Huomaa, miten maisemat näkuvät paljon voimakkaampina ja värikylläisempinä kuin kesällä.

 

Enkelit ja luonnonolennot ovat kanssasi

Silloin kun lehdet alkavat irtaantua
puista ja muuttua punaisiksi,michael_rublev.jpg
oransseiksi tai keltaisiksi, huomaa ihmeellisen ilmiön. Jos silloin avaa silmänsä ilmatilaan puiden ympärillä, voi huomata, miten värit elävät itse ilmassa! Se johtuu siitä, että kevään ja kesän kasvuvoimat imevät pieniä luonnonhenkiä kasvuprosessiin mukaan, ja syksyllä lehtien varistessa ne hetkeksi vapautuvat ja viipyvät itse ilmassa. Luonnonhenget jopa kantavat valoa itsessään. Siksi kirkkaina ja valovoimaisina syyspäivinä voi nähdä, miten valo kimaltaa ja loistaa myös puiden ja lehtien ympärillä.

Syksyn aistikokemukset ovat täynnä monia ihmeitä. Kun arkkienkeli Mikael syysaikana painaa kosmisella voimallaan kesän kosmisen tietoisuuden jälleen maan piiriin, tapahtuu ihmeellisiä asioita, joista monia voi havaita, jos on tietoinen siitä, että enkeleiden ja luonnonhenkien voimat ovat syysaikaan hyvin erilaisia kuin muina vuodenaikoina.

Itse asiassa jokaisen vuodenajan luonnonhenkivoimat ovat aivan omanlaisiaan. Kun huomaamme sen, se rikastaa myös sisäistä elämäämme ja vahvistaa meitä. Vielä enemmän se rikastaa sisäistä elämäämme, jos opimme yhtään vertailemaan sisäisesti syksyn ja kevään, talven ja kesän tunnelmia. On hienoa oppia huomaamaan, miten erilaisia voimia niissä vallitsee.

 

Vuoden kierto

Vuoden kierto on todellakin kiertoa. Kesällä meidän jokaisen tietoisuus ulottuu korkealle kosmisiin etäisyyksiin ja uudistuu siellä. Juuri siksi me haluamme pitää kesällä lomaa ja juuri siksi ajattelu ja suunnittelu on kesällä usein niin vaikeaa, koska merkittävä osa meidän tietoisuusaineksestamme on silloin avaruuden etäisyyksissä. Itse muistan, miten etenkin nuorempana sain todella ponnistella voidakseni kesällä ajatella mitään syksyn töitä.

Syyskauden lopulla enkelit ja luonnonhenget siirtävät ihmisen tietoisuussubstanssi luonnonenergioiden ohella ensin maan päälle ja sitten jopa maan alle. Osa meidän tietoisuudestamme elää talvella todellakin maan ja maaäidin sylissä. Ja osittain siksi meidän kokemuksemme sekä päiväajan että öiden lumikentistä voi olla niin ihmeellisen kosmisen kimaltava, sillä maan yllä tietoisuussubstanssi on talviaikaan niin ohutta, että me voimme nähdä miten lumihiutaleet kimaltavat kuin tähdet auringon- tai kuunvalossa.

Luonto on täynnä ihmeitä kun me vain antaudumme sille. Henkinen tieto auttaa meitä elämään vuodenkulun muutoksien mukana ja löytämään sen ihmeellisiä muutoksia, jotka päivästä päivään tai ainakin viikosta viikkoon paljastavat uusia salaisuuksiaan, kunhan vain osaamme yhtään etsiä niitä.

 

Maria Magdaleena

Kun aikanaan kiinnostuin voimakkaammin Maria Mgdaleenasta, hänestä oli vaikea löytää sellaista informaatiota, jota kaipasin. Muistan hyvin miten pidin hänestä iltatilaisuuden Minä Olen -keskuksen uudessa melkoisen pikkuisessa mutta valkeassa salissa Liisankadun varrella.

Läsnäolon voima oli suuri, mutta sanoja vaatimattomasti. Se oli 90-luvulla ja nyt viimeisten vuosien aikana Magdaleena-tietoisuus tuntuu kasvavan ja kehittyvän jopa kuukausittain. Oli valtavaa kokea, miten juuri Magdaleena sai ensimmäisenä Kristukselta käskyn: Mene ja kerro minun opetuslapsilleni...

Nyt Maria Magdaleena alkaa ilmentyä valtavana henkisenä olentona, ihmiskunnan suuren alkuperheen jäsenenä, jolla on hyvin merkittävä tehtävä Kristuksen kanssa ihmiskunnan opettajana, ja nimenomaan vihkimysopettajana.

Viimeksi Turussa Magdaleena -illassa avautui voimakas rohkeuden opetus. Se liittyy juuri meneillään olevaan Leijonan sydänaikaan siten, että sydänvoimien elpyminen ihmiskunnassa vaatii paitsi tunnetta, myös rohkeutta. Ja se vaatii rohkeutta ainakin kahdella tavalla. Tarvitsemme rohkeutta omien tunteittemme kokemiseen. Tarvitsemme rohkeutta heikkojen puolustamiseen.

Nämä kaksi kulkevat yhdessä. Jos me kiellämme omat syvemmät tunteemme, eivät tunteet ohjaa meitä oikeisiin tekojen sen paremmin lasten kuin eläintenkään suojelussa tai koulu- ja mahdollisesti työpaikkakiusaamiseen puuttumisessa.

Jännittävää nähdä ja kokea, millaiseksi ensi torstain Maria Magdaleena -iltamme muodostuu ja mitä uusia energioita ja opetuksia meitä odottaa Galleria Ajaartissa!

Rakkaudella
Matti

2 kommenttia . Avainsanat: vuodenajat, arkkienkeli, mikael, syksyn, värit, valo, luonnonhenget, enkelit, Maria, Magdaleena, rohkeus, heikkojen puolustaminen, tunteet, tunteiden kokeminen

Maria Magdaleena Kristuksen opetuslapsena

Lauantai 25.8.2012 klo 12:54 - Matti Kuusela

On ihmeellistä ajatella, miten Maria Magdaleenan tie on avautunut viimeistä runsaan kymmenen vuoden aikana. Kun pidin silloin kauan sitten ensimmäisen tilaisuuteni rakkaasta Magdaleenasta Minä Olen -keskuksen salissa, joka silloin sijaitsi Liisankadun varrella, oli ilmassa suuria odotuksen voimia.

Kuten joskus käy, voimatmaria_magdaleena_voitelee_jeesuksen_jalat_n_220.jpg
olivat sinä päivänä niin suuret,
että ainoa viime hetken
valmistuminen johon kykenin
päivällä - vaikka olin varannut siihen hyvää aikaa - oli mennä päiväunille. Niin sitten sain illalla vain vähän sanoja esiin, mutta ainakin minulle tunnelma ja voima olivat valtavat. Itse asiassa tunnelma oli paljon samankaltainen kuin toisessa silloin pitämässäni illassa Plejadeista eli Seulasista, niiden henkisistä voimista.

Voin hyvin kuvitella, miten Plejadien tähtineidot kulkevat paljossa Maria Magdaleenan rinnalla.

 

Magdaleena Turussa

Kiitos teille kaikille, jotka olette olleet mukana Maria Magdaleenan tutkimuksen tiellä. Olemme kulkeneet jo hienon matkan. Tänä kesänä on uudeksi näkijäksi noussut amerikkalainen Estelle Isaacson, joka kertoo Marian elämästä valtavan elävästi, tunteikkaasti ja samalla havainnollisesti.

Estelle valottaa Marian etsintää ja epäilyksiä, hänen viehtymystään Egyptiin ja hänen siellä suorittamiaan mysteeriopintoja. Hän kertoo Magdaleenasta liikenaisena sekä hänen kiinnostuksestaan voiteiden ja hajusteiden parantavaan käyttöön.

Hän kertoo kauniin Madaleenan julkkielämästä tämän Magdalan linnassa, hänen epäilyksistään ja siitä miten hänen sisarensa Martta suurin ponnistuksin saa Marian kuuntelemaan opettajaansa Jeesusta, joka oli jo koko sisarusparven lapsuudenystävä. Martta, Maria Magdaleena ja Lasarus olivat kaikki sisaruksia.

Kaikkein tärkeimmässä puhumme nyt alkusyksynä sekä Turussa ensi viikolla 29.8. sekä Helsingissä 6.9. puhumme Maria Magdaleenan tiestä valtavien takaiskujen, epäilysten ja henkisen arvottomuuden tunteiden kautta yhdeksi Jeesusta seuraavista Pyhistä naisista, sitten hänen opetuslapsekseen ja lopulta hänen henkilökohtaiseksi oppilaakseen.

Mitä oli puhdistuminen seitsemästä demonista, ja miten tullaan siihen, miten Magdaleena lopultakin jo hyvin varhain saa tietoa suuresta tulevaisuuden tehtävästään Kristuksen rinnalla - mutta miten vaikea hänen on sitä uskoa. Niinkuin Lasaruksella oli omat vaikeutensa henkisellä tiellään evankeliumin kirjoittajaksi, niin myös Marialla oli.

Mutta nämä kokemukset olivat niitä, joita Magdaleenan oli käytävä läpi voidakseen tulla olennoksi, joka voi auttaa kaikkia olentoja omalla henkisellä tiellään, ja samoin oppiakseen näkemään maailmaa enemmän tavallisen ihmisen näkökulmasta.

Tämä on kutsu tulla mukaan Turkuun tai Helsinkiin Maria Mahdaleena -kurssille, rakkaan Magdaleenan energioiden ja henkisen opetuksen auttamiseksi, mutta ennen kaikkea myös oman itsesi takia.

 

 

Kurssit ovat Turussa 29.8. ja Helsingissä 6.9.

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Maria, Magdaleena, Kristus, ihmiskunnan, opettaja, johdattaja

Olympialaisista

Maanantai 13.8.2012 klo 21:04 - Matti Kuusela

Olette varmaan huomanneet, että kesäni on mennyt tavallista hiljaisemmissa merkeissä. Alkavaan syksyyn tulee jälleen mahtavia teemoja, joista aivan ensimmäisenä on mielessäni jälleen Maria Magdaleena. Amerikkalainen näkijä Estelle Isaacson on nyt vuosien empimisen jälkeen aloittanut kirjasarjan, jossa hän kertoo Magdaleenaa koskevista visioistaan, jotka ovat aivan upeita. Kauan odottamani näkemys Maria Magdaleenasta ihmiskunnan ohjaajana Kristuksen luo omien kokemustensa pohjalta, saa jälleen uutta vahvistusta. Lisäksi Estellen kirja on myös tunneravinnoltaan merkittävä. Magdaleena-iltoja olen suunnittelemassa ainakin Helsinkiin ja Turkuun, ja ehkäpä on aika tulla jälleen myös Tampereelle.

 

Olympialaiset

Olen katsellut näitä olympialaisia televisiosta varmaan enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Katselu on jäänyt viikonlopun iltoihin, mutta se on hyvin riittänyt. Suomalaisten menestys on yksi niitä suuria kysymyksiä, joita ainakin julkinen sana on pitänyt esillä. Sen ymmärtää, että lehdistön täytyy pitää yllä omaa dramatiikkaansa, mutta suomalaisen urheilujohdon mitaliodotukset ja erityisesti yhden olympiakomitean jäsenen - en muista nimeä - puheet alisuorittajista karskahtavat pahasti korvaani.

Olympialaisten yksi suuria tehtäviä nykyaikaisija kisoja perustettaessa oli nimenomaan osallistuminen ja urheilevan nuorison mahdollisuus kohdata toisiaan. Kehon ja hengen ykseyden edistäminen oli olympialaisten suuria ideoita, mutta siihen liittyi voimakkaasti myös rauhantyö: mahdollisuus kilpailla urheilukentillä sotakenttien sijaan. Nyt kun islamilaiset maan ovat tulossa yhä enemmän mukaan, urheilullisella rauhantyöllä on jälleen merkittäviä mahdollisuuksia.

Selvää on, että suomalaisten mahdollisuudet mitaleihin pienenevät sitä mukaa kun uusia maita tulee mukaan, mutta jotain meidän urheilupolitiikassamme on pahasti pielessä. Urheilujohtajilta pitäisi tulla huomattavasti enemmän henkistä kannustusta ja rohkaisua. Nykyinen tyyli, jossa urheilujohtajat arvostelevat monia urheilijoita alisuorittajiksi, kuulostaa niin pahalta kuin vain olla voi.

Lisäksi sillä jaetaan urheilijat kahteen kastiin, hyväksyttyihin ja vähemmän hyväksyttyihin, vaikka jokaiselle pitäisi olla selvää, että jokaista onnistujaa kohti on väistämättä myös niitä, jotka onnistuvat heikommin. Jotkut yksinkertaisesti eivät voi ylittää itseään ilman että joillakin toisilla tulokset kisojen valtavassa paineessa jäävät normaalia kilpailutasoa heikommiksi.

Onneksi on uusia ja pienempiä lajeja, joissa paineet eivät ole niin kovia kuin yleisurheilussa. Lähetän kiitokseni kaikilla olympiakisoissa urheilleille!

 

Pienet maat

Joillakin pienillä mailla tuntee olevat hyvä kilpailuvire. Aivan mahtava esimerkki tietysti oli miesten keihään voittaja, mutta myös meitä pienemmästä Virosta on monissa kisoissa ollut huomattavan paljon osallistujia useissa lajeissa. Nyt kiinnitti huomiota Liettuan runsas osallistuminen. Oikein ihmetteli miten sieltä voi löytyä niin runsaasti aivan huippu-urheilijoita finaaleihin saakka. Mitalitilastossa Liettua ei tosin pärjännyt, mutta sen ulkopuolella hienosti.

Ja mitä varsinaisesti ajattelen? Materialistinen mitalien laskeminen ja vaatiminen urheilijoilta ei käy laatuun, sillä urheilun on hyvä pitää vapaan henkisen elämän piirissä, riippumatta siitä, miten paljon rahaa kukin saa tai ei saa.

Kannustetaan sen sijaan kaikkia olympialais- ja muita arvokisaurheilijoita uskomaan omiin mahdollisuuksiinsa. Voittaminen on edelleenkin hengen voittoa ruumiista - ja monet uudet voitot ovat tulleet juuri uusilla asenteilla, kuten nyt purjelautailun ja purjehtimisen mitalit. Urheilun voi ottaa huipputasollakin hauskana ja silti tehdä kaikkensa, ja vähän enemmänkin.

 

Doping-ongelma

Yksi suuri ongelma on doping. Vaikka en ole siinä suinkaan mikään asiantuntija, niin minusta on aivan selvää, että erittäin suurilta osilta voittajat käyttävät kiellettyjä aineita. Tietenkin siitä kertoo jo se, miten monet urheilijat ja jopa mitalistit jäävät siitä kiinni.

En oikein tiedä, pitäisikö tätä edes sanoa, mutta sanotaan nyt kuitenkin. On tietenkin hyvä, että Suomessa dopingin käyttöä on pystytty vähentämään, mutta huomiota kiinnittää se, että etenkin voimalajeissa monet mitalistit ovat aiemmin jääneet kiinni kiellettyjen aineiden käytöstä, ja sitten he rangaistuksen kärsittyään jatkavat jälleen uraansa aina olympiakultaan saakka. Suomessa kiiinnijääneet ura päättyy totaalisesti, aina kuolemaan saakka.

Toisin sanoen tätä kuolemanvakavuutta voisi vähän keventää ja tuoda tilalle sellaista iloa ja liikkumisen henkeä, jolla voitetaan muiden maiden kemiallinen kehitys.

 

Voittaminen

Voittamisen psykologiaa kannattaa miettiä aivan tosissaan. Voittaminen on aivan oma sisäinen tilansa, joka on joillekin harvoille luontainen, mutta useimmille muille ei. Lisäksi meidän kollektiivinen energiamme Suomessa ei mitenkään tue voittamista.

Voittamisessa on ainakin kaksi suurta ongelmaa:

- En uskalla voittaa.

- Voitan, mutta se ei teekään minua onnelliseksi.

Onhan niitä voittamisen kysymyksiä muitakin, mutta hyvä henkinen ilmapiiri olisi sellainen, joka kannustaa voittamista sallittuna ilmiönä jokaiselle. Muistat varmaan, että uskonnollisessa kielenkäytössä on olemassa kilvoittelu. Teen parhaani, mutta en tee sitä toisten kustannuksella, ja vaikka pyrin olemaan niin hyvä kuin suinkin, sallin myös toisten olla niin hyviä kuin mahdollista ja kannustan heitä siinä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Maria, Magdaleena, Estelle Isaacson, olympialaiset, doping

Hopeasulka 20 v - ja Maria Magdaleena

Keskiviikko 1.2.2012 klo 11:47 - Matti Kuusela

maria_magdaleena_voitelee_jeesuksen_jalat_n_220.jpgHopeasulka on nyt ollut olemassa 20 vuotta. Nyt enkelit antavat ymmärtää että uusi rakkaudellisen toiminnan vaihe on tulossa. Eilisiltainen Maria Magdaleena -kurssi Galleria Ajnaartissa kertoi vahvasti siinä naiseuden henkisestä vahvistumisesta ja uudistumisesta, jota olemme käyneet jo niin kauan läpi.

Vuosia sitten oli voimakas kokemus huomata, miten Kristus pääsisiäismaanuna ylösnousemuksensa jälkeen antoi Maria Magdaleenalle ensimmäisenä ihmisenä lähetyskäskynsä kertoa hänen ylösnousemuksestaan - ennen miehisiä opetuslapsia. Se oli silloin jotain aivan uutta.

Mutta nyt kun innostus ja kiinnostus Magdaleenaa kohtaan on levinnyt yhä enemmän, tuosta Kristuksen ja Magdaleenan kohtaamisesta avautuu yhä suurempia näköaloja, joista osa tai mahdollisesti paljonkin on vielä näkymättömissä. Vasta eilen kuitenkin tajusin selvästi, miten tuosta Kristuksen kohtaamisesta puutarhurina avautuu kokonainen useiden henkisten tasojen läpi kulkeva vihkimys, josta kerroin eilisisessä luennossa, ja joka on nyt saatavilla Enkelimaan verkkokaupasta, vain 9,90 euroa - se on Hopeasulan synttäritarjous koko tämän viikon!

Uuden testamentin henkilöistä juuri Magdaleena on avautumassa siksi suureksi joka tarjoaa meille kaikille sopivan esikuvan henkisen kasvun tiellä.

 

Ja toinen tarjous - joka on voimassa vain torstai-iltaan saakka, on Plejadien tähtisisaret kirja 14,90 eurolla! On ollut mahtavaa kokea, miten tuo Plejadi-kirjan henkinen sanoma kehittyy edelleen. Alkuperäiskansojen henkiset kokemukset Plejadeista kasvavat upeaksi sukulaisuudeksi Seulasten kosmisten sisarten kanssa, jotka ovat mielellään meidän apunamme kaikessa henkisessä kasvussa. Sillä me olemme yhtä.

Oman aurinkokuntamme ja suuren galaksimme välillä Plejadien tähtipiiri on meidän seuraavaksi suurin kosminen kotimme, joka juuri tänä ihmeellisenä vuonna 2012 on tulossa meitä entistä lähemmäksi.

Rakkaudella
Matti

2 kommenttia . Avainsanat: Hopeasulka, Maria, Magdaleena, Plejadit, Plejadien, tähtisisaret,

Magdaleena -kurssi tiistaina

Tiistai 31.1.2012 klo 3:25 - Matti Kuusela

Tiistai-illan Maria Magdaleena -seminaari tuntuu mukavalta lähestyessään. Magdaleenassa on jotain hyvin erityistä ja puhuttelevaa ja hänen elämänsä on aikamoinen mysteeri - myös aikaisemmat elämät. Miten tullaan ihmiseksi, joka on läsnä juuri hyvin kriittisellä hetkellä? Jeesus on juuri noussut ylös, eli vapautunut aineellisesta kehostaan ja on nyt uudessa ylösnousemuskehossaan hyvin lähellä fyysistä maailmaa, mutta silti eetteritasolla eli elämänvoimien maailmassa.

On hyvin luonnollista, että Kristus elämänvoimien maailmassa esiintyy juuri puutarhurina, sillä Hän on juuri se olento, joka tulee hoitamaan maan elämänvoimia - ja tehdessämme uutta hoitotyötä me liitymme juuri Kristuksen työhön, juuri tekemisemme kautta.

Tuona pääsiäisaamuna Magdaleena kohoaa haudalla henkiseen näkemiseen. Hän ei vielä tunnista puutarhuria, mutta äänestä joka soi hänelle ja kutsuu häntä nimeltä, hän tunnistaa Kristuksen. Hän näkee kuvan, hän kuulee äänen, hän tunnistaa Kristus-minän ja oman minänsä. Hänelle avautuu henkinen maailma kolmella tasolla. Hän saa tehtävän, ja noutaa etenkin Johanneksen ja Pietarin saadessaan tehtävän: Mene ja kerro opetuslapsilleni, että Minä olen ylösnoussut.

Sehän tarkoittaa myös paljon enemmän. Aina kun Kristus puhuu minästään, se tarkoittaa samalla jokaisen ihmisen minän kehitystä, sen uutta perustaa ja mahdollisuuksia.

Näistä puhumme lisää siis tiistai-iltaän. Sydämellisesti tervetuloa. Ainakin ilmoittaumisten perusteella pitäis vielä mahtua mukaan. Jos istut mielelläsi lattialla, sekin on nyt mahdollista, jopa oikein mielellään.

 

Ajnaart

Seminaarin paikka on hienosti "keskellä" vanhaa Helsinkiä. Tajusin juuri, miten monta paikkaa Helsingissä on "keskellä", mutta tuo paikka juuri Johanneksenkirkkoa vastapäätä tuntuu todella energeettisesti olevan vanhemman ja perinteellisemmän Helsingin aivan keskuksessa. Siellä tehty henkinen työ tuntuu tarttuvan todellisuuteen aivan toisenlaatuisella pehmeydellä kuin missään muualla. Tuntuu kuin se liittyisi enemmän ihmisten elämään ja historiaan, elämänvoimiin. 

Ja Ulla Kihlmanin ateljeeympäristössä on jo henkisyyttä valmiina.

Tästä tulikin lyhyempi kirjoitus kuin kuvittelin. Henkisten ystäviemme mukaan tuo mitä kirjoitin Magdaleenasta, tarvitsee nyt henkisellä puolella sen verran työstämistä (huomistakin varten) että nyt riittää :)

Rakkaudella
Matti

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Maria, Magdaleena, apostoli, selvänäköisyys, herääminen, Kristus, puutarhuri

Maria Magdaleena ja uusi yhteisö

Sunnuntai 22.1.2012 klo 6:10 - Matti Kuusela

Hei Ystävät,

Kirjoitin juuri Astrologiseen kalenteriin Kaanaan häistä, joissa tapahtui Jeesuksen ensimmäinen ihmeteko, tai jotka oikeastaan kokonaisuudessaan olivat tuo suuri ihme ja tunnusteko. Sunnuntaina aurinko nousee samasta kosmisesta suunnasta, maasta katsottuna 7 astetta Kauriissa, kuin alkuperäisten Kaanaan häiden aikana.

Mitä siis tapahtui? Kristuksen kosminen aurinkovoima loistaa uudenkuun takaa yhteisöllisenä voimana, uutta yhteisöä luovana voimana ilman kuun heijastuksia.

Tiedämme, että vanhan liiton Jahve oli nimenomaan Kuun jumala. Toki hän oli yksi auringon seitsemästä keskeisestä elohimistä, mutta oli jo kauan sitten luonut kuun omaksi paikakseen tasapainottaakseen auringonhenkien voimaa niin, että ihmiskehitys maan päällä tuli mahdolliseksi.

Uudenkuun aikana, jolloin kuu on pimeä, auringonvoimat ja kuun voimat loistavat siis samasta suunnasta, eivät toisiaan heijastaen, ja siinä voimme nähdä tuon uuden yhteisöllisyyden.

 

Vanha ja uusi viini

Samalla meille kerrotaan, Jeesuksen äiti itse kertoo, että vanha viini on loppunut ja menettänyt voimansa. Viini on vanhan jumaluuden, vanhojen aurinkovoimien juoma. Nyt Kristus aurinkojumalana on tullut maan päälle luodakseen uuden viinin, joka ei enää perustu vanhaan isä-luomiseen, vaan siihen pojan prinsiippiin, joka kasvaa ihmisen vapaudesta ja yksiöllisestä luovuudesta.

Tätä ei ole kerrottu missään
kirjassa, mutta olen vuosia
kokenut, ettämarie_madeleine.jpg juuri Maria Magdaleena
oli henkisenä loisteena voimakkaasti läsnä Kaanaan häissä. Lähes kaikki hänen sukulaisensa ja vanhat tuttavat ja Jeesuksen tulevat seuraavat ovat näissä uuden Kristus-yhteisön syntyjuhlissa - fyysisesti - mutta Magdaleena koen valtavana voimana Kristuksen aurinkoaurassa, jossa vielä on voimakas kosminen leima.

Vasta myöhemmin tuo vanha kosminen aurinkoaura tiivistyy maalliseen olemassaoloon niin, että uusi minä syntyy - näissä häissä, kuten Kristus äidilleen sanoo, minun aikani ei ole vielä tullut ja ikuisen äitiviisauden voimat ovat vahvasti läsnä tukemassa ja ohjaamassa.

Näin siis ne, jotka kokevat, että Kristus ja Maria Magdaleena olivat naisimissa keskenään tai että Kaanaan häät olivat juuri heidän häänsä, ovat tavallaan oikeassa. Mutta Kristus Jeesuksen ja Magdaleenan häät olivat henkiset häät, henkinen unioni maan läheisyydessä työskentelevän Kristus-hengen ja Maria Magdaleenan sielullisuuden välillä.

Nämä valtavat Jeesuksen ja Magdaleenan mystiset häät olivat niin voimakas tapahtuma, että se ulottui maalliseen todellisuuden saakka niin, että heidän avioliittonsa fyysisellä tasolla olisi voinut olla. Se ei kuitenkaan voinut olla, koska Kristus Jeesuksen ja Magdaleenan voimien piti luoda henkisellä tasolla se yhteisyys, jossa Kristuksen aurinkohenki laskeutuu maisen sielullisuuden piiriin uuden vapauteen perustuvan yhteyden pohjaksi.

Tuon Jeesuksen ja Maria Magdaleena maallisen tason avioliiton mahdottomuus tulee ilmi jo siitä, miten Jeesus puhuu äitinsä kanssa. Hän toteaa kuin ihmetellen, miten voimakas hänen ja hänen äitinsä välinen yhteys on: mitä kaikkea meidän välillämme tapahtuukaan! Siinä miniälle ei ollut sijaa maallisella tasolla.

Ja toiseksi, kuten Jeesus sanoo, minun aikani ei ollut vielä tullut. Tässä tapahtumassa valmistettiin vielä aivan kuin maan päälle tulleena uutena aurinkoyhteisönä sitä, mikä tulevaisuudessa on tapahtuva jokaisessa sielussa - minuuden (Kristus) ja maallisen elämän kehittämän ja Kristuksen puhdistaman naisellisen sielullisuuden (Maria Magdaleena) liittona.

Ymmärrän sen niin, että Maria Magdaleenan henkinen olemus liittyy häneen maalliseen kehonsa täydellisesti vasta sitten, kun Jeesus on poistanut hänestä ne seitsemän pahaa henkeä, joista myöhemmin kerrotaan. Siksi siis Kaanaan häissä Jeesuksen ja Maria Magdaleenan "häät" tapahtuivat henkisellä tasolla, kuin sytyttäen maan piiriin uuden loistavan yhteisöllisen aurinkovoiman, seurakunnan (avarasti käsitettynä) henkisen alkuenergian.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Maria Magdaleena, Jeesus, Kristus, Kaanaan häät, seurakunta, uusi viini

Magdaleenan kosketus

Perjantai 13.1.2012 klo 2:55 - Matti Kuusela

Hei ystävät, perjantaina on kosmisesti tärkeä päivä yhteydessä Maria Magdaleenan elämään. Sen yhteyksistä voit lukea tarkemmin Enkelimaan Astrosofiselta palstalta, mutta se mikä nyt nousee vahvasti mieleen, on se ihmeellinen koskettavuus, joka Magdaleenan elämässä on.

En tietenkään ole lainkaan ainoa,
joka niin kokee, mutta siitämary_magdalene.jpg
huolimatta Maria Magdaleenan olemuksessa on jotain ihmeellisen henkilökohtaisesti koskettavaa.

Aikoinaan mietin monta vuotta tuota niin houkuttelevaa mahdollisuutta, että Magdaleena ja Jeesus olisivat olleet naimisissa. Jos tutkii faktoja, niin ne tukevat näiden kahden avioliittoa ihmeellisellä tavalla.

Mutta näiden suurten Jeesuksen ristin äärelle kokoontuneiden henkilöiden elämät eivät olleet pelkästään henkilökohtaisia, sillä lailla kuin me nykyään mielellään ajattelemme, vaan ne olivat myös kosmisia ja yleispäteviä.

 

Tähtivoimien mukanaolo

Niinkuin Kristuksen elämässä, niin myös Magdaleenan elämässä maallinen sulautuu yhteen taivaallisten tapahtumien kanssa. Kristusta lähinnä olevat henkilöt olivat Kristuksen kosmisen hengen täyttämiä, ja samoin kuin Kristus itse, myös näiden ihmisten elämä ainakin tärkeimmissä kohdissa sulautui yhteen koko aurinkokunnan kanssa.

Se on valtavan suuri ajatus. Meille tähtivoimien asemat ovat mahdollisuuksia ja portteja. Näille suurille hengille Jeesuksen läheisyydessä tähtivoimat olivat heidän todellista elämäänsä. He elivät niissä.

Kristus tuli maan päälle tähtivoimien maailmasta. Jordanin kasteessa hänen henkensä liittyi kokonaan Jeesuksen kehoon. Ei toki koko Kristuksen henki. Osa siitä jäi ulkopuolelle, mutta kolmen vuoden matkalla kohti Golgataa jumalallinen olemus poistuu yhä enemmän ja lopulta Jeesukseen jää vain se suuri henkinen olemus, joka on täysin läpäissyt hänen fyysisen kehonsa.

Kosminen muuntuu hänessä ihmiseksi ja Jumalan pojasta tulee Ihmisen poika, kuten Paavali sanoi.

 

Kolme Mariaa

Tässä Jeesuksen kehityksessä kohti ihmiseksi tulemista oli naisilla ja heistä etenkin Marioilla merkittävä osuus. Naiset kantoivat ja tukivat hänen ympärillään hänen valtavia rakkauden voimiaan, sielullisuuttaan.

Miehet, ja etenkin JOhannekset, olivat Kristuksen henkisen voiman johdattajia ja välittäviä. On ihmeellistä nähdä, miten nämä miehiset eläinratavoimat ja naiselliset sielunvoimat toimivat yhdessä valtavana muutostarinana, joka kulkee yli maallisten inkarnaatioiden.

Neitsyt Marian olemus on jotain niin suurta ja puhdasta, että sitä on sellaisenaan vaikea ymmärtää. Vain kun ajattelee häntä Jeesus-lapsen äitinä, tulee hänen olemuksensa jollain tavoin ymmärrettäväksi.

Maria Magdaleena taas käy läpi valtavia sielunmyrskyjä. Ensin kääntymiset senaikaisesta julkkis- ja jetset-elämästä, miehisen vallan uhmaaminen monina merkittävinä ja ainutlaatuisina tekoina Jeesuksen läheisyydessä, ja valtava kärsimys ristin juurella.

Kaikki nämä tekivät hänestä sen naisen, joka pääsiäisaamuna kohtasi Jeesukseksen.

 

Miettimisestä tuntemiseen

On hyvä miettiä, ja jos henkisissä kysymyksissä tahtoo saada vastauksia, on oltava valmis miettimään vuosia. Miksi niin on?

Koska jos me yritämme saada nopeita vastauksia henkisiin kysymyksiin, meidän on enemmän tai vähemmän hellävaroen pakotettava nuo vastaukset niihin energeettisiin ajatusmuotoihin, joita meillä on jo valmiina.

Mutta nämä suuret henkiset tapahtumat eivät mahdu tavallisiin arkisen elämän ja usein myös kollektiivisen uskonnollisuuden ajatusmuotoihin. Siksi voidaksemme ymmärtää henkisiä tapahtua meidän on muokattava ajatusenefgoitamme niin kauan, kunnes tuo todellinen ajatus pääsee todellistumaan meidän ajatussubstannissamme.

Tosiasiassa henkinen ymmärtäminen vaatii sitä, että henkinen miettiminen irrottaa ajatusenergiamme fyysiseltä tasolta ja kohottaa meidän ajattelumme hallinnan eetterisiin aivoihin, jotka ovat fyysisiä aivoja paljon laajemmat, ja luonnollisesti joustavammat.

Ja jotta nämä eetteriset aivot voisivat kehittyä pehmeiksi ja joustaviksi, ne tarvitsevat apua tunteilta ja sydämeltä.

 

Harjoittelun tie

Keskiajalla monet ihmiset vielä ymmärsivät henkisen harjoittelun tärkeyden, ja onneksi on vieläkin ihmisiä, jotka sen ymmärtävät. Jotta voimme ajatella terveesti henkisiä asioita, on meidän pidettävä fyysiset aivomme kunnossa ja harjoitettava niitä.

Mutta silloin kun ajattelu elävöityy ja itsenäistyy ja alkaa vapautua fyysisistä aivoista, ne tarvitsevat sellaisten energioiden tukea, jotka voivat nousta vain tunteista.

Siksi meidän on harjoitettava myös tunteitamme ja palattava yhä uudelleen hartauteen, kauneuteen, hyväksymiseen, myötätuntoon. Ne luovat sellaisen hyvän maaperän, josta henkiset ajatukset voivat kasvaa ja tuottaa hyvää hedelmää.

 

Enkelimaapuodin meditaatiot

Me tarvitsemme myös apua tiellämme, ja Enkelimaapuodissa - eli näiden sivujen nettikaupassa - on useita hyviä johdettuja cd-meditaatioita, jotka kehittävät ja vahvistavat tunteita. Niitä on iloon, rakkauteen, anteeksiantamukseen, enkeliyhteyksiin ja moneen muuhun tarkoitukseen.

Mikään ei voi kokonaan korvata omaa harjoittelua ja pyrkimystä, mutta käytännössä meidän elämämme ja kollektiiviset ajatusenergiat ovat niin materialistisoituneita ja kovan käytännöllisen paineen alla, että näiden johdettujen meditaatioiden kuuntelemista on todella suuri apu.

Jotkut ovat kuunnelleet niitä kymmeniä kertoja peräkkäin ja aina niistä tulee jotain uutta. Nuo meditaatiot onkin luotu niin, että niiden kautta, tavallaan yhteisten sanojen välistä, jokaisen oma enkeli ja henkiset oppaat pystyvät luomaan aivan oman meditaation jokaiselle, sellaisen joka sopii juuri hänelle ja muuntuu kerrasta toiseen. Siksi ei voikaan sanoa, että sama meditaatio olisi eri kuuntelukerroilla lainkaan sama.

Olen pyrkinyt pitämään meditaatioiden hinnat niin alhaisina´kuin mahdollista eli 14 euroa postimaksuineen. Hyvin suosittu on myös mahdollisuus, josta itse pidän todella paljon, tilata minun sinulle valitsema meditaatio. Tunnustelen sopivan meditaation energeettisesti, ja siinä minulla ón käytettävissäni noin tuplasti enemmän meditaatioita kuin nettikaupassa vielä on mukana.

Näihin valitsemiini meditaatioihin keksin laittaa mukaan sulkuihin pienen numeron osoittamaan niiden sopivaa järjestystä silloin kun meditaatioita on useampia. Useimmat tilaavatkin nykyään useamman kuin yhden. Silloin on varmaan mukava tietää, mistä on hyvä aloittaa.

 

Enkelimaapuoti

 

Rakkaudella
Matti

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Maria Magdaleena, meditaatio, cd, Kristus, tunteet, ajattelu, henkinen ajattelu

Vesi ja tuli - ja Maria Magdaleena

Maanantai 18.7.2011 klo 17:25 - Matti Kuusela

mary_m_rossetti.jpgViime päivinä olen miettinyt tuota vettä ja tulta. Johannes Kastaja kastoi vedellä, mutta Kristus kastoi tulella. Tuli on modernimpi, Prometheus riisti sen jumalalilta kreikkalaisessa myytissä, mutta nyt ei ulkoapäin tuleva tuli enää riitä.

Kun itselläkin kaikesta huolimatta jää aikaa yhä enemmän taakse ja alkaa mitata juuri äsken tapahtuneita asioita kymmenissä vuosissa, niin helposti alkaa etsiä mukavuusalueita. Kun vielä suurimman osan ajasta tekee töitä itsekseen, niin ei ole ketään pomoa kirittämässä.

Kolme tuntia aamupäivästä jaksaa hienosti. Sitten vähän lepää ja alkaa odottaa että tekemisen tarmo palaa jälleen. Ennen se palasi, mutta nyt se ei enää palaakaan luonnollisesti. On vain yksi keino. Ellei jokin suju, niin pannaan se sujumaan. Ei voi jäädä odottamaan.

 

Kahvi ja voileipä

Ennen auttoi kahvi ja voileipä. Auttaa se nytkin, mutta siitä seuraa että vaaka näyttää enemmän. Nyt sitten terästin mieleni ja keitin kahvin keittämisen sijasta vihreää teetä. Tiedän entuudestaan hyvin, että jos juon sitä, syömisen tarve vähenee.

Ennen on myös käynyt niin, että jos on tahtonut vähentää painoa, niin on vain odottanut sopivaa hetkeä, jolloin oma olo itse on alkanut tukea sitä. Ei sitäkään näy enää tapahtuvan.

Niin näyttää olevan, että ainoa keino selvitä hengissä eteenpäin on enää se, että ottaa tulen käyttöön, ei odota mukavia hetkiä, vaan tajuaa, että se mikä ei muuten synny, on vain tekemällä tehtävä.

Hassunkurista on se, että olen pitkään opettanut virran mukana kulkemisen tärkeyttä. Ei tarvitse vastustaa eikä kamppailla, kulkee vain ja tekee. Siitä on ollut valtavasti apua, mutta sellaisenaan se toimii enää vain nuo päivän kolme ensimmäistä tuntia. Sitten on siirryttävä vedestä tuleen, Johanneksen vesikasteesta Kristuksen tulikasteeseen.

 

Maria Magdaleena

Maria Magdaleena on elämän uudistumisessa aivan loistava roolimalli, koska hän oli niin loistavasti ihminen, joka eli syvästi sen mukaan mitä koki.

Kun hän hyvin varakkaan perheen tyttärenä siirtyi omaan talouteensa palvelijoittensa ja renkien ja muitten kanssa noin yksitoistavuotiaana ja oli oppinut elämään juuri sellaista elämää kuin halusi, sitä kesti pitkään, kun rahat riittivät.

Sisar Martta sai hänen houkutelluksi kuuntelemaan Jeesusta, ja Magdaleena innostui valtavasti. Välivaiheiden jälkeen hänestä tulee yksi Jeesuksen seurueen pyhistä naisista, jotka kulkevat paljon hänen mukanaan. Hän on mukana ristin äärellä Golgatalle ja kokee kaiken hyvin intensiivisesti.

Sitten tapaamme hänet nykyisessä Etelä-Ranskassa henkisenä opettajana, täydellisessä sisäisessä ja ulkoisessa rauhassa. Hänessä elää valtava tuli, mutta se on nyt tasapainossa, vaikka temperamenttia kyllä riittää. Täysin silloisessa miesten maailmassa hän tekee juuri sen mitä tahtoo - siinä on tuo ero: ei sitä mitä haluaa, vaan minkä tahtoo ja kokee oikeaksi, tai tietää oikeaksi.

 

Tahtoa, tehdä

Tämäkin on asia, jonka olen pitkään tiennyt, mutta minkä toteuttaminen omassa elämässä ei ole mitenkään yksinkertaista, ainakaan loppuun saakka. Kun on aina saanut suhtkoht paljon aikaan, on haastavaa tajuta, että ikävaihteiden myötä on tajuttava vaihtaa sisäisiä vaihteita. Se mikä toimii yhdessä ikävaiheessa, ei välttämättä toimikaan enää seuraavassa.

Meille tulee aina uusia alueita, joista on otettava itse vastuu, eikä tunnepohja tai veden elementin virta enää riitä. On edelleenkin hyvä jatkaa henkisen virran myötä kulkemista ja vastustamattomuutta, mutta sen lisäksi tarvitaan liekki, tuli joka loistaa ja jonka avulla ylittää mukavuusalueensa ja todella tajuaa sisäisen tulen voimana, että ellei jokin muuten tapahtu, niin laitetaan tapahtumaan.

Kun suostuu siihen, niin se näyttää toimimaan. Kun vain samaistuu sisäiseen tuleensa, niin muu seuraa perässä.

Tässä tapauksessa vanha sananlasku "Tuli on hyvä renki, mutta huono isäntä" kääntyy päälaelleen.

 

Rossettin Maria Magdaleena

Eikö ole hieno tuo Rossettin Maria Magdaleena.

Mitähän hänellä on vasemmassa kädessään. Helmi. Se näyttää myös graalin maljalta, josta kerrotaan että se eräänlaista elävää ikiainetta, joka muutti muotoaan, ja otettuaan itseensä Kristuksen eteerisen veren se muuttui pisaran tai pallon muotoiseksi.

Fyysisesti graalin malja oli varmaankin Joosef Arimatialaisen hallussa, mutta suokaamme sen pitäminen sydäntään vasten myös Maria Magdaleenalle! Tai jos on viisauden helmi, voimme nähdä siinäkin uuden viisauden tulen henkistä hohtoa.

Rakkaudella
Matti

2 kommenttia . Avainsanat: Vesikaste, tulikaste, Maria Magdaleena, työnteko, väsyminen,

Johannes Kastaja, Maria Magdaleena ..

Sunnuntai 17.7.2011 klo 3:07 - Matti Kuusela

joseph_of_arimathea.jpgKiitos kaikille, jotka olitte mukana Jyväskylän kurssissa lauantaina. Aiheena oli Maria Magdaleenan ja joidenkin muiden Uuden testamentin henkilöiden päivittäminen. Tosiasiahan on, että Uuden testamentin useimmat henkilöt ovat mielissämme kovasti haalistuneet.

Kaanaan häissä, jotka ovat Kristuksen toiminnan eräänlainen avajaisjuhla ja ensimmäisen yhteisön muodostumine, Kristus muuttaessaan veden viiniksi ilmaisee tulevan toimintansa johtoteeman: lauhkean veden on muututtava ihmisissä aurinkovoimaiseksi viiniksi (tosin ilman alkoholia ymmärrettynä).

 

Maria Magdaleena

Maria Magdaleena, Martan ja Lasaruksen sisar, oli aikansa hemmoteltu ja pinnallista ja riehakasta elämää viettävä nainen, joka suhteellisen pitkän kääntymisprosessinsa jälkeen päätyy aikanaan Etelä-Galliaan, jossa hän naisena tekee ennenkuulomatonta työtä henkisen kristinuskon luojana ja suurenmoisessa sopusoinnussa luonnon kanssa.

Missän nimessä Maria ei ole prostituoitu, kuten kirkkoisän Augustinus antoin ymmärtää. Huikentelevainen hän nuorena kuitenkin oli. Emmerick:

Magdaleena, nuorin lapsi, oli hyvin kaunis ja jo varhaisina vuosinaan kookas ja hyvinkehittynyt ... Hän oli täynnä oikullisuutta ja viettelykykyä. Hänen vanhempansa kuolivat hänen ollessaan vasta seitsemänvuotias. Hänellä ei ollut mitään suurta rakkautta heitä kohtaan heidän ankarien paastojensa takia. Vaikka hän oli vasta lapsi, hän oli suunnattoman turhamainen...

On mahtavaa seurata, miten tästä lapsesta vuosikymmenien kuluttua tulee se tulisieluinen henkinen opettaja, joka nykyisessä Etelä-Ranskassa opettaa sikäläisiä ihmisiä kaikki esteet voittaen ja asuu luolassa suuressa harmoniassa luonnon kanssa.

 

Henkilöryhmät

Raamatun henkilöt muodostavat keskenään dramaattisia 'perheitä', jotka ilmaantuvat aallottain eri inkarnaatioissa. On kiehtovaa seurata, miten Golgatan ristin äärellä Johanneksen evankeliumin mukaan olleet kolme Mariaa ja Johannes kokoontuvat tähän ihmiskunnan kehityksen keskeiseen kohtaan.

Keistä muista puhuttiin: Kain, Abel, Salomo, Hiram, Saban kuningatar Balkis, Martta, Johannes Kastaja, Nikodemus, Joser Arimatialainen, kuuluiset Sepeteuksen pojat Jakob ja Johannes... kaikki täynnä suuri yllätyksiä.

On myös virkistävää oivaltaa, miten tulisia sieluja monet Raamatun henkilöt ovat olleet. Mehän nykyisin kuvittelemme heidät helposti hiljaisiksi hissukoiksi, tosin hyveellisiksi. Anna Katharina Emmerick kertoo Johannes Kastajasta. Ensin nuorena:

Näin hänet usein säteilevien olentojen kanssa, joiden kanssa hän seurusteli pelottomasti ja luottavaisesti. Ne näyttivät opettavan häntä, ohjaavan hänen kiinnostusta erilaisiin asioihin.

Myöhemmin Johannes valmistelee paikkoja, joissa Jeesus tulee kulkemaan. Hän kokoaa ihmisiä ja opettaa kaikkialla, mutta tekee myös aivan käytännön työtä, korkaa siltoja, tasoittaa maata:

Johannes ei antanut minkään muodostua esteeksi työlleen. Hän astui ylväänä jokaisen luo, jonka kohtasi, ja hän puhui ainoastaan yhdestä asiasta, katumuksesta ja Herran pian tapahtuvasta tulosta. Kaikkialla hänen läsnäolonsa herätti suurta hämmästystä. Hänen äänensä läpäisi kuin miekka. Se oli voimakas ja kuuluva, vaikka ystävällisyyden sävyttämä. Hän kohteli kaikkia ihmisiä lapsina. Kaikkein silmiinpistävin piirreä hänessä oli se tapa, jolla hän kiiruhti suoraan eteenpäin, minkään häiritsemättä, katsomatta mihinkään ympärillään, haluamatta mitään.

Tässä vain pari kohtaa Emmerickin henkisistä näyistä, jotka runoilija Frantz Brentano kirjoitti muistiin ja käänsi yleissaksaksi. Jo tällaiset pienet yksityiskohdat rikastavat sen käsittämistä, mitä kaksituhatta vuotta sitten tapahtui.

 

 

Lasarus

Meditaation keskeiseksi henkilöksi tuli Lasarus, se valtava valo joka vaikutti hänessä ja hänen kauttaan, Kristus-valo.

Kun Lasarus tuossa elämässä kohtaa Kristuksen, valo muuttuu niin valtavaksi, että hänen kehonsa ei sitä kerta kaikkiaan kestä. Kristuksen muuntavan valo hänessä ennakoi sitä, mikä toteutuu täydellisesti Golgatalla.

Laitan tämän Lasarusmeditaation äänitteen Enkelimaan nettikauppaan maanantaina. Se oli todella hieno ja voimakas.

 

Pappeus

Nämä olivat vain muutamia hajahuomioita siitä, mitä kävimme kurssilla läpi intensiivisesti aina Aatamista ja Eevasta ja heidän luomisestaan lähtien.

Yksi aivan käytännöllinen asia, joka jälleen nousi voimakkaana esiin, oli ehtoollinen. Puhuimme viimeisestä ja uudesta ensimmäisesti ehtoollisesta, mutta se mikä kaipaa välitöntä uudistusta, on tosiaankin Kristuksen muistoaterian nauttiminen.,

No, muistoateria on huono ilmaisu, sillä se mistä on kysymys, on oikeastaan tulevaisuuden muistaminen, kulku kohti tulevaisuutta, jossa leivän ja viinin muuntuminen, transsubstaatio vähitellen muuttuu yhä enemmän ja enemmän todellisuudeksi.

Nyt me olemme astuneet Kristuksen toisen tulemisen aikaan (eetteritasolla, pilvissä, näkymättömässä maailmassa) ja nyt tuosta ehtoollisaterista on ehdottomasti tultava ateria, jonka jakaminen ei ole vain pappien yksinoikeus.

On mahdoton kuvitella, että Kristus sanoessaan leivän ja viinin jakamisen tai yhteisen nauttimisen äärellä, että tehkää se minun muistokseni, olisi tarkoittanut vain pappien suorittamaa ateriaa.

 

Ehtoollisen henkisyys

Ehtoollinen, yhteys Kristukseen kuuluu kaikille, jotka sitä tahtovat. Toinen asia on, että kun ehtoollinen on jäykkä tilaisuus, niin ei tule myöskään tarvetta miettiä syvällisesti sen merkitystä, sitä miten siinä leivän ja viinin kautta muodostuu kosminen yhteys kristuksen kautta maailmankaikkeuden uudistaviin voimiin.

 

Rakkaudella
Matti

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Maria Magdaleena, pappeus, Lasarus, ehtoollinen, Kaanan häät, Johannes Kastaja, enkelit

Ketkä kokoontuivat Golgatan ristin ääreen - Kuka oli Maria Magdaleena? - Matti Kuuselan kurssi Jyväskylässä

Tiistai 12.7.2011 klo 8:55 - Matti Kuusela

Jyväskylässä on ensi lauantaina sateista. Se on hyvä päivä tulla Mandatalolle kurssilleni päivittämään tietoja siitä, keitä Jeesuksen ristin äärelle kokoontui, mistä he tulivat ja mitä sitten tapahtui.

Tiedämme että Maria Magdaleena
ja Johannes olivat paikalla, mutta
keitä hemary_magdalene.jpg olivat? Keitä he olivat ennen ja mitä he tekivät jälkeenpäin. Ja ketkä taas eivät olleet paikalle?

Ihmiskunnalla on valtava kaipaus tietää, ja siksi on syntynyt monia kysymyksiä, esimerkiksi Jeesuksen ja Maria Magdaleenan suhteesta. Maria Magdaleenaa on myös epäilty Johanneksen evankeliumin kirjoittajaksi. Miten asia on viimeisen tiedon mukaan?

Mikä oli Joosef Ariamatialaisen henkinen tehtävä? Miten oli mahdollista että pystyi tapaamaan Pontius Pilatuksen pitkäperjantain iltapäivällä. Miten hänellä oli graalin malja mukanaan? Missä Jeesuksen oppilaat fariseus Nikodeemus ja Joosef Arimatialainen olivat viimeisen ehtoollisen aikana?

Miksi Joosef Arimatialaisen työ maan pyhittämiseksi on erityisen tärkeä ymmärtää juuri meidän aikanamme?

Miten Christian Rosenkreutz liittyy tähän, entä Johannes Kastaja?

Missä Jeesuksen ristin äärelle kokoontuneet henkilöt olivat olleet yhdessä aikaisemmin?

Mikä on pyhä graal?

Mikä oli kirkkoisä Augustinuksen dramaattinen vaikutus? Kuka hän oli? Miksi hän niin voimakkaasti vastusti henkistä kristinuskoa?

Kaikkiin näihin kysymyksiin saamme vastauksia ensi lauantaina Mandalatalolla. Kurssi alkaa klo 10 ja kestää klo 17 saakka. Kurssimaksu on 60 euroa. Tule ja ota ystäväsikin mukaan. Tämä on ainutlaatuinen tilaisuus!

Mukana myös meditaatioita ja muita pieniä harjoituksia. Pidämme noin tunnin lounastauon klo 13. Myös Matin cd-meditaatioita myytävänä.

Mandalatalon osoite on Kansakoulukatu 7.

Ilmoittaudu Matille sähköpostilla, tekstiviestikin käy 040 5243612.

matti@hopeasulka.com

Jaa tietoa tätä kurssista!

2 kommenttia . Avainsanat: Golgatan mysteeri, Kristus, Maria Magdaleena, Johannes

Maria Magdaleena ja Christian Rosenkreutz - kurssi Jyväskylässä

Perjantai 8.7.2011 klo 21:42 - Matti Kuusela

Jyväskylän kurssi lauantaina 16. päivä on ollut valmistelussa jo pitkään, mutta lopultakin sain ohjelman matkaan.

Tämän kesän energiat ovat olleet mahtavia ja tulevat olemaan sellaisia vielä pitkään. Yksi suuria asioita on, että monet Uuden testamentin henkilöt, jotka ovat ehkä tuttuja koulusta, alkavat nyt nousta esiin omassa energiassaan. Aivan yksinkertaisesti voi sanoa, että jokainen Uudessa testamentissa mainittu henkilö on suuri mysteerisielu, olipa hänen asemansa tuossa teoksessa millainen tahansa.

Lauantaina päivitämme muutamien näiden keskushenkilöiden olemusta uusimpien tietojen ja ymmärryksen mukaan, ja voin taata että esiin nousee yhteyksiä, joista ei aikaisemmin ole puhuttu. Otamme esiin joitakin inkarnaatioita ja inkarnaatioryhmiä, ja maailma alkaa näyttää toisenlaiselta.

 

Maria Magdaleena

Minulla on vahva usko, että Maria Magdaleena on pitkän valmistautumisen jälkeen lähestymässä Suomen ja suomalaisten energioita entistä vahvemmalla tavalla.

Mutta melkein kaikkialla nousee esiin keskusmysteereitä, joita ehkä vasta meidän aikamme on valmis ottamaan vastaan, kolme Mariaa, kolme Johannesta.

 

Kolminaisuus

Rudolf Steiner on puhunut siitä, miten meillä suomalaisilla on ikivanha kolminaisuuden taju aivan lähellä nykytietoisuuden pinnan alla. Sen ilmausta meillä on Kalevalan sankarien kolminaisuus.

Ja kolminainen ymmärrys on jälleen tulossa nykyisen kaksinaisuuden tilalle, joka yksinkertaistaa maailman sellaisiksi vastakkaisuusiksi, joissa varsinainen henkisen kokemisen elävyys katoaa.

Siksi kolme Mariaa ja kolme Johannesta ovat niin tärkeitä. Uudesta testamentista alkaa avautua valtava sielujen seikkailu, joka on odottanut pitkään avautumistaan. Se on seikkailu, joka saa meidän sisäiset energiamme ja oman luovuutemme liikkeelle, kun aidot myytit herättävät meidän sisäiset voimamme.

Luultavasti kirjoitan koko tämän asian uudelleen. Tässä odottaa niin paljon asioita, että nämä sanat eivät oikein riitä välittämään niiden energioita. Koetan uudelleen, ehkä jos herään yöllä, niin aloitan sillin uudelleen ja kerron mitä varsinaisesti tahdoin sanoa :)

 

Rakkaudella

Matti

2 kommenttia . Avainsanat: Maria Magdaleena, Christian Rosenkreutz

Vanhemmat kirjoitukset »