Matin blogi

Tuhatvuotista Suomi-historiaa

Torstai 22.1.2015 klo 10:19 - Matti Kuusela

On aika huvittavaa katsella Pohjolan muinaishistorian karttakirjoja. Niissä ensimmäiset kartat saattavat kuvata aikaa tuhansia vuosia ennen ajanlaskumme alkua. Niissä suomalaiset hallitsevat laajoja alueita Norjasta Uralille ja etelään aina Ukrainaan saakka.

Kun sitten selaa karttoja eteenpäin, niin valtakunnat vaihtuvat vuosituhannesta toiseen. Vain suomalaiset pysyvät samoilla alueille vuosituhannesta toiseen.

Noin 1850 eKr rajat muuttuvat hieman ja suomalaisalueiden etelärajalle ilmestyy baltteja ja slaaveja.

Sitten on taas satoja vuosia tasaista. Suomi vallitsee pohjolassa ja eteläpuolella keltit. Vähitellen kelttiläisten tilalle tulee kimrejä, sitten skyyttalaisia, sarmatialaisa ja gallialaisia.

Oleellinen muutos alkaa Penguin-karttakirjassa vuoden 230 jKr tilanteessa. Silloin etelää hallitsee Rooma. Slaavit alkavat työntyä pohjoisemmaksi kohti Karjalaa. Ja siihen tämän kirjan muisnaishistorian kartat päättyvätkin. Skandinavian eteläosaan ilmestyy norjalaisia, ruotsalaisia, daaneja ja juutteja, mutta muuten Norjan ja Ruotsin keski- ja pohjoisosat ovat edelleen suomalaisten hallussa. Tästä ei tietääkseni koskaan kerrota koulussa.

Kulttuurin aallot

Henkiset tutkijat, kuten Valentin Tomberg, ovat kertoneet, miten suomalaiset heimot elivät rauhanomaisesti rinnakkain etelämpää tulleiden slaavien kanssa, ja voihan niin olla.

Mutta mennään eteenpäin Messeniuksen riimikronikan kuvauksessa. Jäimme tilanteeseen, jossa Varsinaissuomen kirkollinen keskus oli Räntämäellä. Porvarit kuitenkin halusivat sen lähemmäksi merta ja niin perustettiin Turku Aurajoen suuhun.

Tämä selvittää myös minua pitkään askarruttaneen kysymyksen. Olin ajatellut, että Åbo tarkoittaa jokiasutusta tai jokikylää, mutta kronikasta käy ilmi, että "bo" tarkoittaa kauppiaiden ranta-aittoja, joita jo Räntämäen valta-aikana oli Aurajoen varrella. Bo näyttää siis olevan samaa juurta kuin esimerkiksi puoti.

Idän ja lännen välissä

Suomen Turku alkaa kasvaa, mutta 1300-luvun alkupuolella Birgerin ja hänen veljiensä välisen kiistan aikana venäläiset käyvät polttamassa poroksi niin Turun kuin Räntämäenkin.

Matias Kettilmundinpoika kuitenkin kostaa ankarasti venäläisten hyökkäyksen. Novgorodin mahtava herttua Juri yrittää vielä piirittää Viipuria, mutta joutuu vetäytymään häpeällisesti ja suruissaan. Venäläisten vaatimukset Karjalasta tuottavat heille enimmäkseen vain tuskaa.

Sitten virolaiset nousevat kapinaan omia valtaajiaan vastaan. He tahtovat lyödä kuoliaiksi kaikki saksalaiset, eivätkä enää tahdo olla heidän orjiaan. He haluavat luovuttaa Tallinnan meille suomalaisille, jotta me sitten auttaisimme heitä. Sotaväkeä lähetetään, mutta projekti kuivuu kokoon. Kronikan suunta muuttuu, ja meille kerrotaan, miten kuningas Maunu oli harmissaan kun suomalaiset niin usein rikkoivat hänen ja Jumalan käskyjä eivätkä tahtoneet antaa piispalle hänen voikymmenyksiään.

Kiista kymmenyksistä jatkui. Kuningas Maunun oleskellessa Turussa kirjoitettiin karjalaisille, että heidän ei tulee pettää Jumalaa, vaan maksaa kymmenyksensä ja muut vaatimukset. Uhkauksin ja kirjein määrättiin, että kun piispa rakastavan isän tavoin oli vierailulla, tuli jokaisen pitäjän vetää nuottaa piispan pöytää varten. Tämä oli aikaa, jolloin venäläisten oli onnistunut valloittaa Pähkinälinna. 

Pian tämän jälkeen seuraa vielä suurempi taloudellinen myllerrys, johon liittyvät ankarat Pietarin penningit eli verojen korotukset. Kiistoissa ovat mukana sekä paavi että suomalaiset, ruotsalaiset ja venäläiset. 

1400-luku on monenlaista menoa ja kehitystä. Piispat rakentavat Turun seutua ja venäläisten kanssa soditaan. 

!500-luvn alussa kuningas Hannu hyökkäsi Suomeen harmistuttuaan siitä, että valtakunta ei enää kuulunut hänelle. Maa sauhusi pahasti ja Turku poltettiin taas kerran.

Mutta Suomessa oli kuusi kunnon taloa noihin aikoihin. Oli Mustain veljesten (dominikaanit) luostari Turussa, Raumalla ja Viipurissa, jossa oli myös fransiskaaniluostari. Nämä sitten revittiin maan tasalla kuninhas Kustaan aikana uuden uskontavan mukaisesti.

Mutta kävi niin onnellisesti, että Venäjä luopui hyödyttömästä liitosta Tanskan kanssa ja päätti luottaa enemmän ruotsalaisiin. Näin suomalaiset saivat kuudenkymmenen vuoden aselevon. Sen ajan he saivat asua maassaan hyvässä rauhassa viholliselta.

messenius_taulu.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomi, muinaishistoria, keskiaika, Messenius, riimikronikka, Turku, venäläiset

Suomea keskiajalla

Torstai 18.12.2014 klo 10:29 - Matti Kuusela

Kun tulemme Suomen riimikronikassa vuoden 1000 tienoille, käy selväksi, että käsitys Suomen valloittamisesta äkillisellä ristiretkellä ruotsalaisille ei pidä paikkaansa.

Messeniuksen kronikka kertoo, miten tuhannen vuoden takaisina aikoina käytiin jatkuvia taisteluja skandinaavien, suomalaisten ja kaikkien mahdollisten maiden välillä. Näissä sodissa suomalaiset olivat aivan muiden veroisia.

Eräänä aikana ruotsalaisten ja suomalaisten välillä käytiin kahdeksankymmenen vuoden ajan jatkuvia taisteluita, joihin otti osaa yhdeksän Ruotsin kuningasta. Useita urhoollisia miehiä kaatui molemmilla puolilla.

Erikseen mainitaan, että Ruotsi oli aina vaarassa suomalaisten hyökkäyksien vuoksi. Sitten tullaan aikaan, jolloin kristinusko alkaa sekaantua maalliseen valtapolitiikkaan ja Eerik Pyhä taistelee Suomea vastaan. Tekstistä ei saa selville, tarkoitetaanko tässä Suomella vain Turun seutua eli Varsinais-Suomea, mutta ilmeisesti niin on laita. Jopa tapauksessa mukana ovat myös Upsalan piispa, Lalli ja Pyhä Henrik.

Räntämäki

Aikaa kuluu, ja Suomi saa taas oman piispan oltuaan aikansa Upsalan piispan alaisuudessa. Piispa Rodolfilla (noin 1177) ja hänen kahdeksalla seuraajallaan oli istuimensa Räntämäellä.

Yhdestä hänen seuraajastaan, Tuomaksesta, sanotaan että hän oli Mustain veljien sääntökunnasta ja että hän johti luostaria Gotlannissa. Siellä hän myös kuolee paettuaan Visbyhyn hämäläisten kapinaa.

Kapinasta kuultuaan kuningas Eerik Sammalkieli lähetti matkaan suuren sotajoukon Birger Jaarli johtajanaan. Purjehdittuaan Jeesuksen nimissä he pystyttivät ristin ensimmäiseen satamaan, johon he laskivat maihin. Tätä paikka nimitetään sen tähden Korsholmaksi, ristisaareksi.

Sinne he rakensivat suuren linnoituksen ja hyökkäsivät Pohjanmaan rannikolla asuvien pakanoiden kimppuun. Ja sinne, mistä väestö oli ajettu pois, asutettiin ruotsalaisia talonpoikia. Mustasaari ja Pietarsaari olivat heidän pitäjänkirkkonsa.

Retket Hämeeseen ja Karjalaan

Pohjanmaalta ruotsalaiset tunkeutuivat koko sotajoukollaan metsien halki Hämeeseen. Briger Jaarli voitti ja rakensi seb kunniaksi Hämeenlinnan, jossa ruotsalaiset olivat turvassa. Sen jälkeen hämälaisetkin olivat kuuliaisia Räntämäen piispan opille. - Tämä saattaa tarkoittaa hämäläisten eli tavastialaisten olleen alkujaan ortodokseja.

Turun seudulla oleva Räntämäki kehittyy ja yhteydet olivat läheisiä ainakin Upsalaan, Sigtunaan ja Linköpingiin.

Sitten käydään suuri sota karjalaisia ja venäläisiä vastaan marski Torkkelin johdolla. Sota tapahtuu paavin myötävaikutuksella ja hänen legaattinaan oli mukana Västeråsin piispa. Sota voitetaan ja niin myös karjalaiset alistuivat Ruotsin valtaan. Viipuriin rakennettiin luja linna.

suomen_vaakuna.jpg

Suomen henkiset piirit

Venäläisten kanssa kahakoidaan edelleen. Sitten kronikka siirtyy aivan uudelle alueelle. Suomi jaetaan pohjoiseen ja eteläiseen laamannikuntaan. Ne jakaantuvat edelleen maakuntiin, joiden vaakunoita Messenius kuvailee suurella huolella. Myös Pohjois- ja Etelä-Suomella on omat vaakunansa. Lisäksi koko Suomella on yhteinen vaakuna. Sitä Messenius kuvailee näin:

Suomen yhteinen vaakuna on ensiksikin 
pystyynnoussut leijona,
joka kantaa kultakruunua. 
Oikea etujalka heiluttaa miekkaa,
sen sijaan vasen takajalka polkee
venäläistä sapelia punaisessa kentässä
ja kaikkea ympäröi yhdeksän ruusua.

Tämän jälkeen Messenius pyytää vielä erityisen painokkaasti lukijaa huomaamaan, että jokaisella maakunnalla on oma erityinen vaakunansa.

Kun ryhdyin miettimään näiden vaakunoiden merkitystä ja sitä miten niissä niin vahvasti esiintyy karhuja, kullattuja miekkoja, tähtiä, rengaskypäriä, lippuja, kultakruunuja, kultaisia ristejä, ilves, kultainen jousi, kultainen vene, viisi kärppää... niin mieleeni alkoi kohota aavistus todellisesta henkisestä visiosta. Kuvataanko näiden symbolien kautta kunkin maakunnan todellista henkistä olemusta, niiden arkkienkeleitä ja pienempiä enkeleitä.

Tästä jatkoa

Kuva: Suomen suuriruhtinaskunnan vaakuna Upsalasta. Wikimedia Commons.

Mustien veljien sääntökunta tarkoittaa dominikaaneja. Se on Pyhän Augustuksen sääntöä noudattava veljeskunta, jonka puvun päähine ja viitta ovat mustia. Dominikaanit olivat yleisesti hyvin oppineita. Heidän keskeinen tarkoituksensa oli taistelu kerettiläisiä vastaan. Suomeen dominikaanit tulivat vuonna 1222. Heillä oli täällä kaksi konventtia, toinen Turussa ja toinen Viipurissa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Johannes, Messenius, Suomi, riimukronikka, vaakunat, maakunnat

Kuninkaita ja kuninkaantyttäriä Suomessa

Perjantai 12.12.2014 klo 10:48 - Matti Kuusela

Seuratessamme Johannes Messeniuksen kirjoittamaa Suomen riimikronikkaa olemme päässeet aikaan, jolloin hunni Attilan joukot vyöryivät kohti länttä. Silloin monet Euroopan ylhäiset pakenivat kronikan mukaan yli aavan meren ja hietikkojen.

Myrsky ja puhuri ajoivat heidät vendien maahan eli Pohjolaan. He saivat yliotteen ja heistä tuli hallitsijoita. Ja heistä ovat polveutuneet kuninkaat, ruhtinaat ja aatelismiehet. Heitä jäi Liettuaan, Livo-niminen otti haltuunsa Viron, mutta Suomeen jääneen suvun ruotsalaiset surmasivat sukupuuttoon.

Näin suomalaiset säilyttivät omalaatuisuutensa. Erikseen kerrotaan, että kronikan kahdeksas kuningas, Suomen ylväs kuningas Gusi ei ollut tästä eteläisestä suvusta syntyisin. Sen tähden samanniminen Ruotsin kuningas Gusi suhtautui suopeasti Norjan tai tarkemmin sanottuna Haalogalandin kuninkaan Helgen haluun saada Suomen Gusin tytär Thora puolisokseen. Niin suomalainen prinsessa Thora sai Norjan kuninkaan miehekseen.

Suomalainen urheilukansa

Olet saattanut nähdä vanhoja karttoja, joissa Suomessa hiihdetään. Tämä hiihtämisen erikoisuus tulee kronikassakin vahvasti esillä. Käsittelemässämme kohdassa Starkad, jonka henkilöllisyydestä en saa aivan selvää, opetti suomalaisia hiihtämään. Sen takia häntä pidetään täällä kunniassa, vaikka hän muuten sotikin usein suomalaisten kanssa, mistä mainitaan erityisesti Kyrön suuri taistelu.

Kirjan liitteissä taas kerrotaan, miten finnit asuivat Ruijan äärimmäisillä rajoilla, lainatakseni Samuli Paulaharjun kirjan otsikkoa. Kirja kertoo heistä näin:

Finnit ovat Pohjolan äärialueen asukkaita. Viljelmineen ja majoineen he ovat täyttäneet maankolkan, joka on asumiseen lähes kelpaamaton. He käyttävät tehokkaasti heittoaseitaan. Millään toisella kansalla ei ole suurempaa valmiutta ja taitoa kehäitten heittämisessä. Taistellessaan he käyttävät suuria ja leveitä nuolia. He harrastavat loitsintaa ja ovat eteviä metsästäjiä. Pysyvää kotia heillä ei ole, vaan he viettävät vaeltavaa elämää asettuen sinne, mistä kulloinkin löytävät riistaa. Liikkuen kaarevilla laudoilla he kiitävät pitkin lumipeitteisiä vuorenharjanteita.

Suomalaisten maine hiihtäjinä ja keihäänheittäjinä on siis peräisin jo tuhannen vuoden takaa, ja kauempaakin. Jopa paavi on kirjoittanut vanhoista hiihtosuomalaisista.

suomi_814.jpg

Suomi ja Ruotsi

Sitten kronikassa seuraa monenlaista draamaa Suomen ja Ruotsin välillä. Voi olla, että olisi oikeampaa sanoa Kainuun ja Sveanmaan välillä, mutta nyt pyrimme vain osoittamaan, että tällaisista tapahtumista on tietoa, ja että vuorovaikutus Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan välillä on ollut läheistä ja dramaattista. Sen lisäksi käytiin jatkuvia taisteluita venäläisten kanssa.

Noituudesta, loitsimisesta ja unien selittämisestä mainitaan kronikassa usein, mutta muistettakoon, että noituudella saatettiin tarkoittaa myös syvää yhteyttä luonnonvoimien ja luonnonolentojen kanssa. Ehkä vasta kristillinen kirkko alkoi selittää tuota elävää luonnonyhteyttä noituudeksi nykyaikaisessa mielessä.

Toisin tuo "noituus" lienee ollut pelottavaa monille muille kansoille, jotka olivat menettäneet selvänäköisen luonnonyhteytensä jo aikaisemmin.

Tämän jälkeen Messenius siirtyy kuvaamaan Karjalaa ja Venäjää siellläpäin käytyjä suuria sotia, joissa olivat myös Baltian maat mukana.

Kuningaskunnat

Mutta pysytään vielä hetki kuningaskunnissa. Suomessa tiedetään merkittäviksi kuninkaskunniksi ainakin suuri Kainuu, jonka vaikutus ulottui aina Brittein saarille ja Ranskaan saakka. Tavastia ja Varsinais-Suomi ovat olleet merkittäviä myös, samoin pohjoisessa Bjarmia. Ja miten paljon pienempiä kuningaskuntia on ollut, sitä voi vain arvailla.

Jos jonkun mielestä nämä ovat liian pieniä kuningaskunniksi, niin muistettakoon, että esinerkiksi 1000-luvun alkupuolella alkoi vähitellen tuntemaksemme Ruotsiksi muodostua kolme kuningaskuntaa, Länsi-Jöötanmaa, Itä-Jöötanmaa ja Sveanmaa, jotka kaikki kolme mahtuivat rinnakkain suunnilleen nykyisen Gööteborgin ja Tukholman väliselle alueelle. Näitä kolme kuningaskuntaa tarkoittavat Ruotsin kolme kruunua. Niiden pohjoispuolella olivat suomalaiset ja maan eteläkärjessä tanskalaiset.

Ja joskun ensimmäisen tuhatluvun lopulla esimerkiksi jo Britannin etelärannikolla oli myös useampi kuningaskunta. Aivan läntiisin niemi, Cornwall, oli kelttien hallussa, mutta sitten mereen rajoittuvinä kuningaskuntina vaihtelivat voimasuhteista riippuen Essex, Wessex ja Kent, ja saattoi niitä olla joskus muitakin.

Seuraavassa blogissa suuntaamme katseemme enemmän idän ja slaavien suuntaan.

Tästä jatkoa

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomi, kuninkaat, Johannes. Messenius, kronikka, hiihto, keihäänheitto, urheilukansa, Ruotsi, historia

Suomen kuninkaita

Sunnuntai 7.12.2014 klo 22:09 - Matti Kuusela

Edellisessä blogissa päädyimme siihen, miten Suomen alue oli Johannes Messeniuksen kirjoittaman kronikan mukaan jakautunut useiksi kuningaskunniksi.

Kronikka kertoo, miten Kristuksen syntymän jälkeisenä aikana Tanskan kuningas Gram lähetti vahvan sotajoukon Sumble-nimistä Suomen kuningasta vastaan. Sumble on kuudes kronikan nimeämä Suomen kuningas. Tuohon aikaan näyttää, että kuninkaiden välisissä suhteita ratkaisivat kaksi suurta tekijää, maat ja kauniit kuninkaantyttäret.

Riitä näiden kuninkaiden välillä sovittiin niin, että Gram saisi vaimokseen Sumblen erittäin kauniin tyttären Signen.

Kävi kuitenkin niin, että samalla kun Gram on sotimassa Norjaa vastaan, myös Saksin kuningas Henrik kosi Signeä. Ja kun Gram oli sotaretkellä, sai Henrik myöntävän vastauksen.

Kuultuaan petoksesta Gram lähti valepukuisena Suomeen. Häihin saavuttuaan hän löi muitta mutkitta Saksin Henrikin kuoliaaksi. Sitten Signe ja Gram matkustivat Tanskaan ja saivat pojan, Hadingin, josta tuli Tanskan kuninkaiden esi-isä.

Historian tieto

Tälläistä on menneitten sukupolvien kertoma Suomen historia. Se on kiinnostavaa ja vauhdikasta, aivan kuin muillakin samanaikaisilla kansoilla. Suomalaisten ongelma tuntuu olevan siinä, että joko meidän vanhat dokumenttimme on tuhottu, tai sitten täällä on ollut vähän kirjoittajia. Jos niin on, se merkitsi, että täällä on luotettu kirjoittamisen sijasta enemmän muistitietoon, muinaisten laulajien mahtiin Englannin druidien tapaan.

Suomen viime vuosisatojen historiankirjoitus on pitänyt tarkoin yllä romanttista käsitystä Suomen vaatimattomasta ja köyhästä menneisyydestä. Hämäläiset ja karjalaiset ehkä taistelivat keskenään, mutta siinä se melkein onkin. Muiden maiden historiasta me 0lemme hyväksyneet saagat ja tarut, mutta oman maan kohdalla ei.

On ajateltu, että kun Suomi niin pitkään oli ruotsalaisten alaisuudessa, niin tieteestä poistettiin kaikki sellainen, mikä saattoi kertoa suomalaisten suuresta menneisyydestä ja vahvistaa suomalaista kansallistuntoa. Sellainenkin näkemys on esitetty, että aikoinaan merkittävät kokoelmat vanhoja suomalaisia asiakirjoja sijaitse Kuusiston piispanlinnassa, jonka tuhoutuessa myös nämä asiakirjat katosivat.

Huomattavaa on, että Messenius, joka tässä käsittelemämme kronikan kirjoitti, oli ruotsalainen yliopistomies. Istuessaan vankina kaukaisen Kainuun linnassa hän oli vapaa poliittisista näkökulmista ja saattoi keskittyä puhtaaseen historiaan, sellaisena kuin hän sen tunsi.

On myös mahdollista, että Suomen historiaa on suorastaan väärennetty. Olen lukenut sellaisenkin tekstin, jossa kerrotaan itse Rurikin taruun tehdystä muutoksesta. Nykymuodossaan taru kertoo, miten ruotsalainen viikinki Rurik perusti Novgorodin, josta sitten syntyi Venäjä. Mutta nyt on esitetty, että Venäjän keisarinnan mielestä Rurik kuulosti paremmalta ruotsalaisena, vaikka hän tosiasiassa oli Suomesta.

Suomen henkinen tehtävä

Monien kirjoittajien mielessä on väikkynyt ajatus Suomen tulevasta suuresta henkisestä tehtävästä. Kun Steiner kertoo, miten keskiajalla henkinen maailma oli sulkenut Euroopan tietoisuudesta Amerikan, koska sen energiat olisivat silloin olleet vahingollisia Euroopan henkiselle kehitykselle, niin ehkä jotain samantapaista on tapahtunut myös Suomelle.

Ehkä Suomen historia on ollut henkisesti peitettynä. Ehkä Suomen henkiselle kehitykselle on ollut hyväksi, että saamme aloittaa uudelleen vaatimattomammalta pohjalta.

Tästä jatkoa

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomi, kuninkaat, Messenius, riimikronikka, historia, Rurik, Tapio Kaitaharju

Suomen varhaishistorian kronikka

Perjantai 5.12.2014 klo 19:47 - Matti Kuusela

Olen kauan ihmetellyt, miten Suomi voi olla ainoa olemassaoleva maa, jolla ei ole minkäänlaista historiaa yli tuhannen vuoden taakse. Toki joitakin vanhoja kuningasluetteloita on löydetty muista maista kuin Suomesta, mutta niistä ei juuri koskaan puhuta julkisuudessa, tai kouluissa.

Vuosituhannen vaihteessa Minä Olen -lehdessä julkaistiin uutta tietoa Suomen tuntemattomasta menneisyydestä ja keskustelua käydään edelleen joillakin nettisivuilla, mutta siinä se suunnilleen onkin. 

Johannes Messenius

Mutta sitten näin ystäväni ostaman kirjan, Johannes Messeniuksen "Suomen riimikronikan". Ruotsalainen Messenius oli Uppsalan yliopiston professori ja näytelmäkirjailija, joka eli aivan 1600-luvun alussa. Hän vietti parikymmentä vuotta elämästään vankina Kajaanin linnassa jouduttuaan onnettomuudekseen keskelle kuninkaiden välistä kiistaa. Kajaanin linnassa hän sitten kirjoitti Suomen historian, jossa hän ensimmäisenä käytti hyväkseen pohjoismaisten saagojen aineistoa.

Jotenkin kuvaavaa suomalaisten kiinnostukselle omaa historiaansa kohtaan on siinä, että kesti lähes lähes neljäsataa vuotta saada tämä ainutlaatuinen historiateos julkaistuksi suomeksi. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura teki tämän uroteon vuonna 2004.

Nooan pojat

Riimikronikka aloittaa Suomen historian Nooasta saakka.

Kerrotaan, että Nooalla oli neljä poikaa, joista Tuiskon oli nuorin. Tuiskonille annettiin Euroopan itäinen ja pohjoinen osa. Hänen alueensa ulottui Reinin virralta Donin alueelle saakka, mutta Skandinavian hallintovallan hän oli määrännyt Getalle.

Niillä, jotka asuivat lähimpänä Ruotsia, vallitsi rauha hyvien kuninkaiden alaisuudessa. Heidän joukossaan oli uljas kuningas Fornjot. Häntä pidetään Suomen ensimmäisenä kuninkaana, joka hallitsi noin 600 eKr.

Hänen jälkeensä mainitaan kuninkaina nimiä Froste ja Jokull, Snaer Humbli ja Thor.

Kuningas Thorilla oli tytär ja kaksi poikaa. Toisesta heistä tuli Norjan ensimmäinen kuningas Nor, josta Norja sai nimensä.

Toisen pojan sotajoukot vaelsivat pitkin Pohjanlahden rantaa nykyiselle Pohjanmaalle. Heitä kutsuttiin silloin enimmäkseen matrooneiksi tai latinaksi amatsoneiksi. Sen tähden ruotsalaiset nimittivät tätä maata Kvenlandiksi. Sen pohjoisempaa osaa he muitta mutkitta nimittivät Kajanelandiksi.

Tämä on siis muinainen Kainuun kuningaskunta, jonka ydinalue sijaitsi Pohjanmaalla. Vielä 1900-luvun alkupuolella Perämerta nimitettiin joissakin kartoissa Kainuunmereksi.

On saagoja, joissa kerrotaan, miten Kainuun kuninkaiden jälkeläiset hallitsivat aina Islantia ja Skotlantia myöden. Merovinkiajan Ranskassa oli kuninkuuden edellytyksenä, että pystyi osoittamaan polveutumisensa Kainuun kuninkaista.

Thor

Thorin kuoltua Kvenlandin eli Naistenmaan neuvosto käski kunnioittamaan häntä suurimpana jumalana. - Tämä mielenkiintoinen tieto viittaa siihen, että Thor oli ihmisalkuperää, kun taas hänen kauttaa vaikuttanut Odin oli enkeliolento.

Tosin kronikassa kerrotaan myös urhoollisesta ja mahtavasta herrasta nimeltä Odin. Hänen alkujuurensa olivat ilmeisesti Skandinaviasta, mutta kun hänen oli paettava omistamastaan Fryygiasta, hän vaelsi pohjoiseen ja voitti vaivatta venäläiset, puolalaiset, skandinaavit ja vandaalit.

Odin lahjoitti nämä maat vendeille, joiden kansoja kronikan mukaan olivat samogiitit, kuurit, preussilaiset, liettualaiset, liivinmaalaiset ja myös virolaiset, pommerilaiset ja lappalaiset, joita oli paljon, sekä suomalaiset.

Kaikki nämä yhdessä olivat eräänlainen kansa, joka ymmärsi toisiaan ilman tulkkia. He olivat perehtyneitä noituuteen, jota Odin heille opetti.

Tämän laajemman esityksen jälkeen Messenius tahtoi keskittyä enemmän suomalaisiin, joita aluksi kutsuttiin vinedeiksi, vendeiksi ja vinneiksi. Sen pohjalta jotkut nimittivät heitä finneiksi. He asuivat virolaisista pohjoiseen Tornioon saakka ja kutsuivat itseään ylpeillen suomalaisiksi.

Suomi

Tässä suora lainaus kronikasta:

Suomi ulottuu laajalle:
yhdellä sivulla Norjaan,
toisella Venäjään,
kolmannella sivulla on raju meri,
joka on tästä kansasta saanut vendien nimen.
Siksi eräs mies, Plinius nimeltään,
varmaankin kirjoitti,
että Suomi on alueeltaan yhtä laaja
kuin koko Skandinavia.
Sen vuoksi ei ole ihme,
että se oli muinoin jaettu osiin
moniksi valtakunniksi.
Kullakin on oma kuninkaansa.

Monet kirjoittajat pitivät Messeniuksen mukaan tämän maan asukkaita lempeinä ja Ukko oli rakkain kaikille. Hän oli heidän ylin jumalansa.

Tästä jatkoa 

- Johannes Messenius, Suomen riimikronikka. Toimittaneet ja suomentaneet Harry Lönnroth ja Martti Linna. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 913. 2004.

1 kommentti . Avainsanat: Suomi, varhaishistoria, Messenius, Suomen riimikronikka, riimikronikka, Nooa, finnit, Kainuu, kuningas, Odin, Thor