Matin blogi

Suomen henki, Nato ja Venäjä

Perjantai 13.6.2014 klo 6:58 - Matti Kuusela

Tämä kirjoitus on ollut tulossa pitkään, eikä tässä muu auta kuin aloittaa. Nyt kun virallinen media pelottelee meitä jatkuvasti Venäjän uhalla aivan uskomattomalla kampanjalla - vaikka en tiedä, huomaavatko kaikki sitä - niin suurin huoli tulee siitä, että meidät yhtäkkiä kammetaan Natoon.

Minusta on aivan oikein, että jatkamme kumppanuutta Naton kanssa, ja onhan Venäjäkin Naton kumppanuusmaa, mutta miksi Naton jäsenyys on hyvin arveluttava asia. 

Suomi ja Venäjä

Suomessa vanha etäisyydenotto Venäjään on edelleenkin niin voimakasta, että täällä ei oikein tajuta, että Venäjä on tuossa vieressa ja sillä on omat tarpeensa. Ja kun se on meidän naapurimme, ja vieläpä iso, niin meidän on syytä vähän katsoa asioita myös sen kannalta.

Venäjän tilanne on vielä kaukana sellaisesta vakiintuneisuudesta, joka nyt vallitsee vanhassa Euroopassa, mutta täytyy muistaa, että keskieurooppalaiset lopettivat toisiaan vastaan sotimisen vasta puoli vuosisataa sitten. Venäjän rajoilla sen sijaan vallitsee edelleen jatkuva jännitys ja osin myllerryskin. Se joutuu katsomaan asioita aivan eri lailla kuin me Suomessa haluaisimme. 

Jos katsoo idästä päin Venäjän naapureita, niin siellä Beringin salmen takana on amerikkalainen Alaska, suhteellisen rauhallista ja kaukaista. Mutta sitten Japanin kanssa on jatkuvasti pientä rajariita saariomistuksista ja sitten tulee valtava, taloudellisesti nouseva Kiina, jonka kanssa on oltava koko ajan tarkkana. 

Sitten on Himalajan pohjoispuoliset ja Kaukasian valtiot. Pieniä maita, joissa kuohuu koko ajan, ja niiden takana Afganistan ja Iran ja Irak ja muuta, jotka ikäänkuin poreilevat lännen ja idän välillä. 

Sitten tulevat entiset Neuvostoliiton valtiot, joihin Nato yrittää saada otetta, ja lännen voimat ylipäätään. Suuret mutta poliittisesti selkiintymättömät Valko-Venäjä ja Ukraina vaativat jatkuvaa huolta. Venäjä ei varmaan ilahdu siitä, jos Baltian tapaan maa kerrallaan siirtyisi Natoon, mikä merkitsisi amerikkalaisten joukkojen tuloa yhä lähemmäksi.

Ja sitten Suomi. Meillä on Venäjän kanssa rauhallienen tuhannen kilometrin maaraja, jonka pohjoispuolella on taas Natoon kuuluvan Norjan lyhyt maaraja ja meripuolustus.

Venäjää ei varmaan ilahduttaisi, jos Suomi liittyisi tai vakavasti harkitsisi Natoon liittymistä. Sehän tarkoittaisi käytännössä yli tuhatta uutta kilometriä maarajaa natomaata vastaan. Se tietäisi Venäjälle isoa puolustuslaskun lisäämistä, ja vastaavasti Suomelle. Jos me olisimme natomaa, niin ei meidän uutta aseistusta kukaan muu tulisi maksamaan kuin me itse.

Ja kun tiedämme, miten heikkoja me olemme pitämään puoliamme EU:ssa taloudellisesti, niin ei tilanne Natossa olisi yhtään parempi.

Suomenlahden väylä

Maarajan lisäksi Venäjällä on toinenkin huoli. Pietarista laivasto pääsee Atlantille ainostaan käpeaa väylää, Suomenlahtea ja sitten tosi kapeita Tanskan salmia pitkin. Kun Viro on nyt Natossa, niin jos Suomi olisi myös siinä, niin silloin Venäjä joutuisi pujottelemaan laivoillaan kapeaa salmea kahden natomaan välistä. Luulen, että psykologisesti Venäjälle on aikamoinen helpotus, että kutakuinkin puolueeton Suomi on nyt siinä toisella puolella.

Suomenlahden kapea kansainvälinen väylä ei Venäjälle palvele ainoastaan laivastoa, vaan myös sotakoneita, haluamme me sitä tai emme.

Minusta nämä ovat kaikki niin merkittäviä asioita Pohjolan ja Venäjän voimatasapainolle, että on aivan luonnollista, että Venäjä tahtoo kertoa siitä. Naapureiden välillä on aivan luonnollista, että kumpikin kertoo tarpeistaan. Nyt viime kuukausina meidän tiedotusvälineemme ovat nostaneet valtaisan metakan joka kerran kun venäläiset ovat viestineet jotain.

Ehkä Suomen poliittinen johto sitten kokee uhaksi sen, että Venäjäkin on jotain mieltä. Se taas johtuu kai siitä, että meillä ei ole mitään julkista visiota siitä, miten Suomea halutaan kehittää. Aikanaan vaikeissa tilanteissa Kekkosella oli jatkuvasti uusia aloitteita, joista hän saattoi keskustella neuvostoliittolaisten kanssa, mutta nyt jotenkin tilanne on mennyt sellaiseksi, että Suomen johdon tavoitteista ei saa mitään selvää, muuten kuin arvailemalla ja päättelemällä pienistä merkeistä, mihin päin mennään. Mutta aina se jää sanomatta ääneen.

Keskustelua

Niin kauan kuin me olemme voimakkaita ja selkeitä omalla alueellamme, niin mielestäni me olemme turvassa. Meidän kannattaa ihan aidosti alkaa kiinnostua Venäjästä vähän enemmän, miettiä kauppaa ja keskustella siitä mihin maailma on menossa, ja keskustella ennen kaikkea uusista aloitteista. Hirmu ikävä sanoa, mutta sellainen kiukuttelu, jota meidän ministerimme osoittivat peruuttaessaan venäläisten kanssa sovittuja tapaamisia Ukrainen kriisin alussa, ei ole oikein hyvää asioiden hoitoa. Keskustelun idea on siinä, että on hyvä keskustella silloin, kun on jotain puhuttavaa, tai jotain hankaluutta ilmenee. 

Mutta keskusteluun tarvitaan myös jonkinlainen kansallinen visio. Sehän oli aikanaan presidentin uudenvuodenpuheen idea.

Ja miten tämä liittyy Enkelimaahan? Siten, että tuon vision ja henkis-käytännöllisen näkemyksen ylläpitäminen ja luominen on meidän jokaisen asia. Kaikkien ei tarvitse miettiä Suomenlahden väyliä, mutta jokainen voi ylläpitää henkisen tietoisuuden tasapainoa.

Henkisesti sellainen keskustelu, jossa asetutaan jonkun puolelle, on jo eilispäivän heiniä. Keskestelu henkisessä mielessä edellyttää, että ymmärtää asioita myös toisten kannalta.

Pielisen_valo

Pielisen valoa, kuva Matti Kuusela

2 kommenttia . Avainsanat: Suomi, Nato, Venäjä

Suunnan vaihtamisesta ja aaltoliikkeestä

Keskiviikko 10.8.2011 klo 23:39 - Matti Kuusela

Yksi elämän suuria ihmeitä on, että kaikki ei jatku samanlaisena jatkuvasti. Tuosta tiedosta on paljon hyötyä silloin, jos jokin on hankalaa. Jos on joku suhteellisen lyhytkestoinen hankaluus, voi lohduttautua sillä, että esimerkiksi ensi tiistaina tiedämme jo miten siinä kävi, tai silloin se on jo takanapäin.

Jos tuntuu raskaalta, voi muistuttaa itselleen, että jälkeenpäin ajateltuna se oli kuitenkin lyhyt aika. Lapsia nukuttaessa voi joskus tunti tuntua ikuisuudelta, mutta silloin voi muistuttaa itselleen miten lyhyen aikaa lapset kuitenkin ovat pieniä.

 

Elämän aallot

Hämmästystä tuottaa joskus se, että sama vire ei kestä jatkuvasti. Ihminen oppii parikymppisenä jonkun selviämis- tai voittamistaktiikan eikä voi käsitää mitä tapahtuu, kun se ei toimikaan enää nelikymppisenä.

Nyt voin paljastaa salaisuuden. Elämänvoimien käyttäytymisessä on aaltoja. Mikään ei todellakaan jatku ikuisesti. Jos vaikka henkistä tietä kulkeva ihminen pyrkii jatkuvasti yhä korkeampiin värähtelyihin, on aivan varmaa, että katto tulee joskus vastaan.

No, tietenkään siellä ei ole mitään oikeaa kattoa, mutta omilla elämänvoimilla on jokin maksimiaallonkorkeus. Jos kohoaa ylöspäin muutaman kuukauden, vuoden tai jopa vuosikymmenen, tulee joskus kohta, jolloin onkin käännyttävä alaspäin.

Ja se tuntuu niin pahalta, eikä sitä oikein itse edes tajuakaan. Elämä on kuitenkin sellaista, että jos voimaa on kohdistanut ylöspäin kohoamiseen, niin alaspäin - eli hitaampiin värähtelyihin maadottuminen - ei ole mikään takaisku tai kaiken menetys, vaan se on sitä samaa eteenpäin kulkemista, aivan kuin maantiellä kävellessäkin.

 

Pitäisiköhän vaihtaa suuntaa?

Luultavasti pitäisi. Meille on kovasti opetettu, että jos elämässä tulee vaikeuksia, pitää painaa entistä kovemmin. Joskus se pitää paikkansa, joskus on tehtävä juuri päinvastoin. Ja mistä sen tunnistaa?

Se onkin helppoa: jos päälle painaminen ei onnistu, ei jaksa, väsyttää, ei synny uutta, masentaa - silloin on katsottava juuri päinvastaiseen suuntaan. Mentävä ulos kävelylle, kevennettävä, hyväksyttävä kaikki tunteensa ja kokemuksensa, oltava uudella tavalla jälleen kaveri itsensä ja kehonsa kanssa.

Masennuksella on paljon syitä, mutta yksi tekniikka, jolla siltä saattaa säästyä, on vaihtaa ajoissa toiselle vaihteelle, lopettaa ylämäkeen polkeminen, jos on jo alamäki alla, tai jos alamäki on loppunut, pistää pienempää vaihdetta sisään ja polkea nopeammin.

Miten se tehdään? Sepä se. Koska kysymyksessä on juuri vanhasta tekemisen tavasta luopuminen, sitä ei useinkaan juuri voi "tehdä". Yksi tapa on antaa itselleen tilaa uudelle oivallukselle. Yksi tapa on todellakin kiskaista itsensä irti vanhasta ja tehdä jotain ihan uutta. Ja tietenkin aina voi tulla juttelemaan energiahoitajan kanssa, sillä monet asiat ovat itse kumman vaikeita oivaltaa, vaikka ne ovat juuri siinä edessä.

Ja sitten on, ohhoh, tässä mennään jo syvempiin tekniikoihin: kaikkien hankaluuksien hyväksyminen ja rakastaminen. Se on se suuri tekniikka, mutta ei sekään aina onnistu suoraan. Voi olla että tarvitaan ensin helpompaa valmistautumista.

Nato

Puolustusministeri Stefan Wallin yllätti ja suositteli Suomelle Nato-jäsenyyden hakemista. Hallitusohjelmassa nimenomaan on kirjattu, että Suomi ei hae Nato-jäsenyyttä ainakaan tämän hallituksen aikana. Sehän ei sido tietenkään muita kuin hallituksen jäseniä, ja kas kummaa, sellainen Stefan Wallin on.

Wallinin perustelu on Iltalehden mukaan, että supistuvilla budjettivaroilla me emme kykene ylläpitämään yskottavaa itsenäistä puolustusta. Luulisi että kaikki olisivat tähän mennessä jo ymmärtäneet, että Natoon meneminen ei suinkaan vähennä puolustusmenoja, vaan lisää niitä oikein huomattavasti. Kaikki järjestelmät olisi muutettava Nato-yhteensopiviksi, ja Suomella pitäisi varmasti olla koko ajan varalla joukkoja, joilla lähteä mukaan Naton seikkailuihin.

Suurin väkivaltauhka Suomelle tällä hetkellä on lähteä isojen kanssa kiusaamaan muslimivaltioita niin, että saamme heidän vihansa päällemme. Ja jos me liitymme Natoon, tulee terroristiuhkasta todellinen jossain vaiheessa.

Muutenkaan en mielelläni liity esimerkiksi USA:n toimintaan. Tuntuu jotenkin epätodelliselta olla mukana sellaisessa yhteisössä, jonka jäsen voi milloin tahansa päättää, että nyt tehdään isku Pakistaniin ja sitten soditaan siellä ja täällä. Nyt en niinkään tarkoita USA:n tai muiden valtojen "oikeuksia" hyökätä jonnekin, vaan erityisesti sitä, että Suomen ei tule olla mukana muissa kuin selkeissä rauhan puolustamiseen tähtäävissä vapaissa operaatioissa.

Henkiseltä kannalta pidän ehdottoman tärkeänä, että Suomi säilyttää näissä hyökkäilymenoissa puolueettomuutensa.

Pahoin pelkään, että Nato-innon taustalla saattavat tosiasiassa olla tahot, jotka tahtovat myydä Suomeen lisää hyökkäysvälineitä. Se on ainoa realistinen syy, jonka pystyn keksimään. Siihen meillä onkin jo pitkät perinteet, että ministerien ei tarvitse olla tietävinään maailman asioista juuri mitään, ei ainakaan tällaisista kauppasuhteista.

Tätä näkökulmaa voisi tietysti puolustusministeriltä kysyä. Toimittajat periaatteessa saavat palkkaa sellaisesta.

 

Maamiinat

Toinen tämän päivän uutinen oli se, että Suomi on luopumassa jalkaväkimaamiinoista. On varmasti totta, että sellaiset aiheuttavat kehitysmaissa paljon tuhoa siviiliväestölle, mutta Suomessa ei ole sellaista tilannetta, että keskenään kilpailevat joukot miinottaisivat maa-alueita.

Myös Suomen maarajat ovat niin harvaan asuttuja ja tekniikka on täällä korkealla, että jos joku naapuri tahtoisi tänne jalkaväkijoukoillaan hyökötä, miinoituksesta olisi helppo tehdä kunnon kartat ja poistaa miinat kun niitä ei tarvita.

Yksinkertaisesti ajatellen halvoista ja olemassaolevista miinoista luopumista voi realistisesti puolustaa vain kahdella keksimälläni syyllä:

Joku ulkopuolinen taho haluaa ennalta varmistaa, että tänne on mukavaa ja turvallista hyökätä tarpeen tulleen.

Tai sitten: joku tahtoo myydä meille miinojen sijaan kalliimpaa teknologiaa.

Veikkaan jälkimmäistä, tai sitten molemmat yhdessä on myös toimiva painostusvaihtoehto.

En ole suinkaan mikään suuri miinojen ystävä, mutta mielestäni nykyiset miinat voisivat hyvin maata varastoissa vielä muutaman kymmenen vuotta. Jos me muka rauhan tms. nimissä korvaamme ne uudella ja kalliilla tekniikalla - joka ei kuitenkaan ole yhtä tehokasta - silloin me tosiasiassa osallistumme sotateollisuuden rahoittamiseen ja tuemme hyökkäyksiä - yleensä aina puolustuskyvyttömämpiä tahoja kohtaan.

On suuri vaara, että sotateollisuudelle annetut eurot eivät mene rauhan puolustamiseen vaan väkivaltaisen järjestyksen tukemiseen. Siis: jokaisen Suomesta poistettu jalkaväkimiina lisää väkivaltaa ja eriarvoisuutta jossain päin maailmaa.

 

Peggy Blackin "aamuviesti"

Hei ystävät, oli paljon puuhaa ja mietittävää, mutta suomensin Peggy Blackin ihastuttavan "aamuviestin" antaumuksellisten tekojen merkityksestä.

Tästä pääset siihen suoraan.

4 kommenttia . Avainsanat: Peggy Black, maamiinat, suunnan vaihtaminen, umpikija, väsymys, uusi vaihde, Natoon liittyminen, Stefan Wallin