Matin blogi

Tähtimeditaatiot

Perjantai 18.10.2013 klo 21:00 - Matti Kuusela

Lämpimät kiitokset teille, jotka olitte jo mukana tähtimeditaatioissa vuosia sitten. Parhaimpina aikoina tähtimeditaatioita saattoi olla useita viikossa eri paikkakunnilla. Niistä ajoista on myös huomattavasti muistiinpanoja tärkeimmistä tähdistä. Joistakin merkittävimmistä meditaatiotähdistä tai tähtiryhmistä saattoi kertyä kymmenien sivujen muistioita. Tällaisia merkkitähti ovat esimerkiksi Sirius, Plejadit eli Seulaset, Otava, Arcturus, Pohjantähti.

Andromeda

Yksi hyvin jännittävä tähtialue on meidän naapurigalaksimme Andromeda, jota ainakin joitakin vuosia sitten pidettiin kauimmaisena paljain silmin näkyvänä tähtikohtaana taivaalla. Andromeda on valtavan iso kohde. Se on meidän Linnunratamme naapurigalaksi ja me kaksi taas olemme paikallisen galaksiryhmämme kaksi suurinta galaksia, kumpikin kauniita spiraaligalakseja.

Andromedassa on jännittävää, että se meidän oma galaksimme yhtyvät tulevaisuudessa. Andromeda lähestyy meitä - tai me sitä - runsaan 200 000 tuhannen kilometrin tuntivauhtia, millä yhteenliittymiseemme tosin avaruuden mittakaavassa menee vielä runsaasti aikaa. Henkisesti on mielenkiintoista tuumailla, miksi me tulemme yhtymään. Mikä on se suurempi syy, minkä takia meidän energioittemme on liityttävä yhteen?

Mestari Hilarion on kertonut, että Andromedan mietiskely on hyväksi ihmisille, joiden on vaikea asettua meidän galaksimme tai meidän maamme elämään. Andromedalla monet asiat ovat juuri päinvastoin kuin täällä, ja se saattaa olla suuri helpostus sellaisille taiteellisille tai runollisille sieluille, jotka kokevat elämän täällä raskaaksi.

Hilarion esimerkiksi sanoo, että se, mikä meillä on sisäistä elämää, ilmenee Andromedalla ulkoisena maisemana, ja päinvastoin. Sitä ei ehkä olekaan aivan helppo ajatella, mutta niin Hilarion kertoo. Sinällään tuo sisäisen ja ulkoisen paikan vaihtuminen ei ole niin ihmeellinen asia: me teemme sitä koko ajan. Suunnittelen jonkin esineen, ja kun olen valmistanut sen, se on siirtynyt sisäisestä maailmastani ulkopuolelleni. Tai katson maisemaa, ja kun luon siitä muistikuvan, ulkoinen maisema on siirtynyt sisäiseen maailmaani.

Jupiter

Steiner kertoo, että kun meidän nykyinen maamme siirtyy seuraavaan inkarnaatioonsa, jota henkisesti nimitetään Jupiteriksi, niin sillä planeetalla meidän nykyinen ulkomaailmamme on muuntunut sisäiseksi sielunelämäksemme ja sielunelämämme taas maisemaksi ulkopuolellamme.

Se on asia, joka panee miettimään luonnonsuojelun tärkeyttä, samoin sitä, millaisia asioita me elätämme sisäisyydessämme. On hyvä miettiä myös sitä, miten nykyinen arkkitehtuuri ja sisustustyylit vaikuttavat meidän sielunelämäämme tuolla seuraavalla planeetalla!

Oikeastaan, kun puhutaan maan inkarnaatioista, on muistettava että kysymyksessä ei ole meidän pelkkä maa-planeettamme, vaan koko aurinkokunta. Kun maa henkistyy niin, että se katoaa pitkäksikin aikaan henkisiin tiloihin, niin samalla se yhdistyy jälleen koko aurinkokuntamme kokonaisuuteen. Aurinko ja planeetat aivan kuin liukuvat toistensa sisään.

Sirius, Otava, Plejadit, Pohjantähti

Osa tähtiin liittyvisät henkisistä yhteyksistä on
meidän tavalliselle ajattelullemme ehkä kummallista,pleiades_705.jpg mutta osa taas hyvin ilmeistä, jopa niin ilmeistä, että sitä voi olla vaikea uskoa. Esimerkiksi Pohjantähti pohjoisen suunnannäyttäjänä on myös henkinen suunnannäyttäjä. Se vahvistaa yksilöllisyyttä ja antaa suuntaa ihmisen luomisvoimalle, mutta samalla se vahvistaa myös yhteisöllisyyttä - aivan niin kuin esimerkiksi pohjoinen suuntana on yhteinen kaikille maan ihmisille, vaikka läheltä katsottuna esimerkiksi suomalaisten pohjoinen ja amerikkalaisten pohjoinen eivät ole lainkaan samassa suunnassa, ja toisaalta taas ovat.

Tällaisten aika yksinkertaisten asioiden yksinkertainen ajattelu ja toteaminen tekee erittäin hyvää meidän sisäisille voimillemme. Niin ihanaa kuin monimutkaisten asioiden käsittäminen onkin, yksinkertaisten asioiden rauhallinen toteaminen voi henkisen kasvun kannalta olla vielä oleellisempaa.

Sirius on vahvasti meidän maamme ystävä ja ohjaaja, josta virtaa meille meille monenlaista apua ja ohjausta ja elämänvoimia. Otavan seitsemän tahdonveljestä ovat taivaalla uljas näky, jonka Aleksis Kivi liitti myös seitsemään maalliseen veljekseensä, vaikkakin taiteelliseen. Plejadien eli Seulasten kauniisti kimmeltävät taivaalliset tanssineidot taas ovat nuori tähtiryhmä, joka on tullut näkyvälle fyysiselle tasolle vasta dinosaurusten suurimman valtakauden jälkeen. Ja nuo tähdet poistuvat jälleen kosmisessa mittakaavassa hyvin pian takaisin henkiseen maailmaan.

Mutta meille Plejadien tanssijaneidot ovat suuri taiteellisen inspiraation, henkisen kasvun, luonnon ymmärtämisen ja parantamisen opastuksen lähde. Kristuksen, Sofian, Mikaelin ja monen muun kehitysvoiman takia meidän henkinen tietoisuutemme alkaa jälleen tulla niin vahvaksi, että me voimme jälleen alkaa kokea itsemme osallisiksi lähiavaruudestamme, kaikista sen kehitysvoimista.

Aikaisemmin ihmiset toki kokivat tähtivoimat läheisiksi, mutta epäitsenäisellä tavalla. Siksi tähdet todella vaikuttivat suoraan ihmisten elämään. Noilta ajoilta on peräisin se jäänne, että me yhä edelleen katsomme ulos ikkunasta saadaksemme tietää, millaine tämä päivä on sisäisesti. Myös luonnonelementit olivat silloin sisäistä elämäämme. Nyt henkisesti vahvistuessamme me alamme itse luoda sen, millaiseksi haluamme päivämme kokea.

Mutta tuo sama vahvistuminen ja itsenäistyminen antaa meille nyt myös mahdollisuuden eläytyä uudelleen tähtimaailmojen kehitysvoimiin ilman että me menetämme siinä itsenäisyyttämme.

Rakkaudella

Matti

Enkelimaan nettikauppa

Kuva: Plejadien seitsemän sisarta

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: meditaatio, tähdet, Otava, Pohjantähti, Plejadit, Seulaset, Sirius

Kauneuden tie ja totuuden tie

Tiistai 8.10.2013 klo 0:30 - Matti Kuusela

Noin viisitoista vuotta sitten luin intensiivisesti kirjaa Esivanhempiemme äänet. Tosiasiassa se on englanninkielien kirja, Voices of our Ancerstors, jonka on kirjoittanut cherokee-opettaja Dhyani Ywahoo.

Kirjassa on runsaasti koskettavia kohtia, mutta lainaan siitä
kappaleen, jossa mainitaan Plejadit, dhyani_ywahoo.jpgtai meidän Seulasemme, tuo ihana nuori ja kimmeltävä tähtiryhmä.

"Aamulla lauloin yksinkertaisen kiitoslaulun, kuten isovanhempani olivat minulle opettaneet. Laulan kaikille sukulaisilleni, jokaiselle joka elää ja hengittää, jopa kiville, sillä kristallit elävät ja ne kasvavat aivan niin kuin mekin... Valon pyhä spiraali yhdistää kaikki olennot. Isovanhempani sanoivat: 'Muista että olet tullut Seitsemän tanssijan luota, Plejadien tähdistä; sieltä meidän kansamme tulee.' Näin, visualisoiden seitsemää tähteä pääni päällä ja havaiten kolme pyhää tulta syvällä selkärangassani istun ja kuuntelen kun he laulavat hyvin yksinkertaisen laulun. Muista tuota valon pyhää spiraalia, Asga Ya Galunlati, Suurta henkeä joka yhdistää meidät kaikki. Kaikkien meidän kulttuuriemme, kaikkien uskontojen kautta kulkee yksi lanka, yksi puu. Havaitkaamme tuo suuri puu, tunnistakaamme tuo järjen kirkas valo, viisauden tuli, joiden kautta me voimme jäljittää juuremme Suureen Rauhanpuuhun."

"Nuorena lapsena tuo oli ensimmäinen askeleeni Kauneuden polulla. Oppia laulamaan aamun kiitoslaulu ja istua hiljaa ja kokea, miten todellakin valo kulkee tämän kehon läpi, sai isovanhempieni sanat saamaan saamaan enemmän merkitystä sydämessäni. Ymmärsin että valo todellakin kulkee kaikkien kehojeni läpi hengittäessämme; meillä on mieli, ja hengitys kantaa sitä. Silloin minussa heräsi toinen kysymys tunnistaessani valon: 'Vaikuttaako mieli todellakin kasveihin, satoon, ympäristöön? Voinko minä tulla vanhojen kaltaiseksi, kutsua esiin sitä mitä tarvitaan, vain sydämen rukouksella?"

"Elää yksinkertaisesti on nähdä ilman kiinnittymistä. Meidän arvoamme, meidän asemaamme ei määrää se, mitä me teemme ulkoisesti, vaan se työ mitä me teemme sydämissämme ja se, miten me autamme toisia. Pyrkimys tunnistaa ja puhua totuus on suurinta työtä, mitä kukaan meistä voi tehdä. Se merkitsee kirkkaan mielemme voiman tunnistamista ja sitä, että me kutsumme esiin parasta kaikista ihmisistä, joiden kanssa kuljemme elämän tietä."

- Dhyani Ywahoo löytyy myös Facebookista

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Dhyani Ywahoo, cherokee, meditaatio, valo, totuus, kauneuden polku, Plejadit, Seulaset, Seitsemän tanssijaa

Plejadien tähtisisaremme

Tiistai 1.5.2012 klo 23:51 - Matti Kuusela

Uudessa Ultrassa on Marko Palojärven
kirjoittama arviointi minunpts_150.jpg ja
Robert Powellin Plejadien tähtisisaret kirjasta. Mukavasti kirjoitettu ja mukavaa on sekin, että Tähtisisaret ovat ehdokkaana vuoden 2011 rajatietokirjaksi. On hienoa jos käyt äänestämässä sitä Ultra-lehden sivuilla www.ultra-lehti.com. Varsinainen äänestyskohta on hieman hankalasti löydettävissä ellei heti oivalla klikata vasemman palstan otsikkoa Uusi kilpailu, jonka alta se löytyy.

Hyvä kilpailija on Hannu Piekkolan Kalevala - Matkaopas tähtiin, mikä kertoo siitä, että me olemme henkisesti heräämässä tähtimaailmojen yhteyteen. Kiintotähtien maailma on kauan ollut ihmeen suljettu, mistä kertoo sekin, että normaaleissa syntymäkartoissa ei juuri milloinkaan oteta kiintotähtiä mukaan, vaikka ne ovat aivan olennaisen tärkeitä. Yksi kiireellisiä uudistuksia astrologiaan onkin ottaa läheiset kiintotähdet mukaan, ja toinen on tietenkin luopuminen vanhentuneesta trooppisesta eläinradasta ja siirtyminen uuteen eläinratamalliin, joka vastaa todellista havaintoa tähtitaivaasta.

 

Seulaset

Seulaset eli Plejadit ovat yksi näitä tähtiryhmiä, jotka vaikuttavat maahan ja ihmiskuntaan voimakkaasti, ja joilla on vielä paljon suurempi merkitys: mitä ilmeisintä on, kuten kirjassa olen kuvannut, että me ihmiskuntana ja aurinkokuntana olemme kotoisin Seulasten tähtipiiristä. Me olemme vain kauan ennen noita muita tähtisisariamme astuneet alas fyysisen kehityksen piiriin.

Monet viime vuosisadan lopun kanavoinnit ovat kertoneet plejadilaisten suuresta huolesta ihmiskunnan kehityksen suhteen: me olemme liian pelokkaita, me emme uskalla etsiä emmekä edustaa sitä totuutta, mikä meidän olisi mahdollista löytää.

Nyt kuluva vuosi 2012 on plejadilaisten mukaan aika, jolloin ihmiskunta astuu kosmisesti noin 2000 vuoden pituiseen jaksoon, jotä he kutsuvat kosmiseksi päiväksi. Se on aika, jolloin me olemme sisäisesti monisointisessa yhteydessä koko Linnunrata-galaksimme kanssa - olimmepa me siihen kypsiä tai emme. Maailmankaikkeus ei voi odottaa. Tai toki se on paljon meitä odottanutkin, mutta se ei voi tehdä sitä määrättömästi.

Hyvin vakuuttavalta näyttää se, että astuminen läheisempään yhteyteen sekä koko Linnunradan että Seulasten tähdistön kanssa on suuren maailmojen suunnitelman mukaan luotu tapahtumaan samanaikaisesti myös Kristuksen - ja Sofian - toisen tulemisen kanssa.

 

Minuus

Me olemme kohdassa, jossa hyvin syvällisesti ratkeaa meidän oman minuutemme kehityksen suunta. Hyvin eettisesti monet kokevat nykyaikana ihmisen minuuden egona, josta on luovuttava sen itsekkyyden tähden.

Mutta niin kaunis kuin tuo ajatus onkin, siinä piilee myös suuri vaara. Henkisten opetusten mukaan koko maan nykyisen inkarnaation suurin lahja ihmisille on juuri minuus. Meidän on kehitettävä minäämme, ei hyljättävä sitä. Siinä on valtava ero. Sillä jos me voisimme kokonaan jättää minuutemme syrjään, meille ei jäisi lopulta mitään, minkä voimalla ohjata elämäämme.

Nykyisessä muodossaan suuret uskonnot ovat jo melkoisen vanhoja, eivätkä nekään ole osanneet kertoa meille selvästi, miten Kristus tai Kristus-minä on se kaikille maan ihmisille yhteinen henkinen perusta, joka tukee jokaisen ihmisen henkistä kehitystä kohti oman minuutensa täyttä avautumista.

 

Ihmiskunta ja Plejadit

Yksi ihmiskunnan ja plejadilaisten suuri yhteisiä teemoja on juuri vapaan ja eettisesti vastuullisen sekä taiteellisesti joustavan ja luovan minuuden kehittyminen, sillä näyttää siltä, että karmallisista syistä plejadilaiset opettajamme joutuvat tosi suureen pulaan, jos ihmiskunta menetetään.

Sillä ihmiskunnan suurena tehtävänä on ei ole ainoastaan passiivisesti palata takaisin jumalan luo, vaan luoda uusi vapaaseen minuuteen pohjautuva kulttuuri, joka tulee vanhan jo kehitysvoimansa menettäneet jumalluomisen tilalle, ja alkaa nyt viedä kehitystä eteenpäin uuteen suuntaan, maailmankaikkeutta uudistaen.

Ja se on valtava ajatus: kosmoksen kehitys on nyt meidän eli ihmiskunnan valintojen ja kehityksen varassa. Ellemme me nouse henkisesti itsenäisen ja luovan rakkauden minuuden voimaan, sitä tuskin voi tapahtua missään muuallakaan universumissamme.

Tästä siis on kysymys. Ja tosiaankin, Plejadien tähtisisarissa olen kuvannut seitsenvaiheisen meditaatiotien oman voiman elvyttämisestä rakkaudentäyteiseen kosmiseen kansalaisuuteen saakka.

Ja Plejadisisaret saat käikkein kätevimmin hankittua Enkelimaan nettikaupasta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Plejadien tähtisisaret, seulaset, plejadit, mediaatio, ihmiskunta, tulevaisuus, Kristus, vuosi 2012

Hyvää Itsenäisyyspäivää!

Tiistai 6.12.2011 klo 17:22 - Matti Kuusela

Tuhansia vuosia sitten suomalaiset kansat asuivat laajalla alueella pohjolassa ja hoitivat yhteyksiä siihen ikivanhaan maailmaan, jota nimitettiin Hyperboreaksi. Suoraan käännettynä se merkitsee pohjoisen yllä olevaa maata, jolla on se erikoisuus, että maan varjo ei sitä koskaan peitä, vaan se on aina suorassa yhteydessä auringon henkisyyteen.

Tähän hyperborean maahan vanhat kreikkalaiset tekivät retkiä, ja myös Apollo viipyi täällä puolet vuodet vuodesta, ja puolet etelämpänä, samoin kuin muuttolinnut nykyään.

Vielä noin tuhat vuotta sitten suomalaisten alueet olivat suuria nykyiseen verrattuna. Esimerkiksi Ruotsi oli 1000-luvun alkupuolella vain kolme pientä kuningaskuntaa, Länsi-Götanmaa, Itä-Göötanmaa ja Sveanmaa, ja heti Upsalasta ylöspäin alkoivat suomalaisten heimojen maat. Mutta noiden kolmen kuningaskunnan kruunut ovat edelleenkin Ruotsin lipussa, ja vaikkapa Tampereen perustamiskirjan kannessa, kun Ruotsin valta sitten  laajeni lännessä ja slaavien idässä, niin että Suomi pieneni ja pieneni.

 

Suomen kuningaskunnat

Suomen historia ja etenkin henkinen historia ón sikäli ainutlaatuista, että me olemme kai ainoista kansoja maailmassa, joka on lähes täydellisesti unohtanut vanhan historiansa. Henkistä historiaa meillä tosin on Kalevalassa mitä upeimmassa muodossa, mutta kansallinen maallinen historia on lähes kadonnut. Nykyisin vallassa olevan käsityksen mukaan me tiedämme menneisyydestämme jotain vain jostain 1300- tai ainakin 1500-luvusta lähtien.

Ajatus suomalaisista kuningaskunnista tuntuu kovasti vieraalta. Kuitenkin muissa maissa on säilynyt tietoja esimerkiksi muinoin suuresta ja mahtavasta Kainuun maasta, joka hallitsi koko Pohjolaa nykyinen Skandinavia ja ainakin sen pohjoisemmat osat mukaanluettuna.

Suomen tämän hetken luovin tutkija Jukka Nieminen asettaa Kainuun kuningaskunnan keskuksen jonnekin nykyisen pohjanmaan alueelle. Hauska vahvistus tuolle oli, kun pari päivää sitten katseltiin Sinikan kanssa luultavasti 1930-luvulta peräisin olevaa Suomen karttaa. Siinä nykyisen Perämeren nimenä oli Kainuunmeri. Selvä osoitus siitä, että aikoinaan Kainuu on ainakin ulottunut Pohjanlahden rannikolle, ellei sitten kokonaan ympäröinyt sitä.

Kainuun kuningasvallan suureen aikaan kainuulainen kuningassuku ulottui ainakin Ruotsiin ja Norjaan, Skotlantiin ja Ranskaan saakka. Ja tuo aikahan oli ensimmäisen tuhatluvun puoliväliä.

 

Tavastia

Toinen suuri kuningaskunta oli Tavastia. Tunnetussa kuvauksessa ruotsalaisten tekemästä ristiretkestä eli valloitus- ja ryöstöretkestä joskus 1100-luvulla Suomeen oli kysymys ruotsalaisten ja varsinaissuomalaisten hyökkäyksestä Hämettä tai Tavastiaa vastaan.

Kristinusko oli täällä jo ikivanhaa perua, ei mitenkään ruotsalaisten tuomaa. Suomesta oli jo tuolloin omat vahvat yhteydet Rooman paaviin, mutta myös ortodoksiselle puolelle Venäjän kautta, ja aivan varmasti myös eurooppalaisilla ritarikunnilla oli täällä vaikutusta.

Nämä kaikki ovat asioista, jotka tulevat vähitelleen uudelleen avautumaan. Mielenkiintoista on myös se, että kuten Enkelimaan Uutisissa jo kerroin, hunnien sanastossa on paljon puhdasta suomea. Yksi näistä sanoista, joka ei ole aivan sama kuin nykysuomessa, on järveä taskoittava tavast. Silloin siis Tavastia tarkoittaisi järvimaata, eli luultavasti Päijänteen ympärille asettunutta valtakuntaa.

Nykyisen tiedon mukaan myös Novgorod, jota aikaisemmin pidettiin skandinaavisten viikinkien perustamana, saattaakin olla suomalaisten perustama. Mutta siitä myöhemmin, vain lyhyt havainto Päijänteestä.

Niin valtaisan pitkä järvi kuin Päijänne onkin Lahden ja Jyväskylän välillä, se on energeettisesti jotenkin oudon näkymätön. Oulunjärvi, Saimaa, Pielinen, Näsijärvi asettuvat helposti omalle paikalleen, mutta Päijänne on aivan kuin jossain toisessa ulottuvuudessa, jos vaikka sulkee silmänsä ja katselee Suomen karttaa mielikuvissaan.

Tästä olisi mukava kuulla, onko jollain muulla samankaltaista vaikutelmaa.

 

Suomen tähdet

Suomella on syvällinen yhteys myös tähtimaailmoihin, mutta näin itsenäisyyspäivänä nousee vahvasti mieleen Pohjantähti, joka on suuri sekä itsenäisyyden ja vapauden että yhteisöllisyyden suunnannäyttäjätähti.

Hyvin Pohjantähden kaltainen, vaikka voimakkaan naisellisesti, on Plejadien kaunis tähtiryhmä. Myös sen selvä ominaisuus on yhteys näiden seitsemän taivaallisen sisaren välillä, mutta silti se Rudolf Steinerinkin mukaan on suuri vapauden ja itsenäisyyden edistäjä.

Tänä vuonna olen erityisen voimakkaasti kokenut Plejadien eli Seulasten tähtisisarten sisäisesti elvyttävän ja uudistavan kosketuksen ja siihen saa Plejadien tähtisisaret -kirjan kautta hyvän kosketuksen. Koen vahvasti, että yhteys tähän Seulasten henkisyyteen on jotenkin vahvasti sekä alkuperäissuomalaista että myös sitä tulevaisuuden henkistä suomalaisuutta, jonka odotus jo vahvasti elävää ja jota voimme mielestäni myös rohkaistua yhä vahvemmin toivomaan. 

 

 

 

 

1 kommentti . Avainsanat: itsenäisyys, henkinen itsenäisyys, Pohjantähti, Plejadit, Seulaset, Suomen historia, muinaishistoria, Suomi, vapaus

Plejadien tähtisisaret ilmestynyt!

Keskiviikko 26.10.2011 klo 0:20 - Matti Kuusela

Tänään Plejadien tähtisisaret sitten tulivat painosta. On aina mahtava tunne ottaa paketit vastaan, avata yksi ja ottaa ensimmäinen kirja käteensä. Siinä on niin paljon, paino, tuoksu, kannen kiilto ... ja tietenkin kaikki se tavallinen, kuvat ja värit.

Olen vieläkin ihmeissäni tästä kirjasta, joka tuli kaikkien pitkään suunniteltujen kirjaprojektien väliin, ja jonka kirjoittamisen piti kestää vain jokunen viikko, enintään.

 

Laakso ja vuoret

Tänään mietin meidän suhdettamme
Plejadeihin eli Seulasiin, taivaallapts_150.jpg olevaan
tähtijoukkoon, jolle Messier antoin luettelossaan numeron 45. Neljä liittyy maahan, viisi siihen elämään joka sitoon yhteen neljä elementtiä tai maallisen talon neljä seinää. Siitä tulee yhdeksän, joka on myös 3x3, hengen kehitysvoima kolmella tasolla.

Mutta varsinainen sisäinen kuva muodostui laaksosta, jossa asumme. Sen ympärillä kohotaa kolme vuorta, Plejadit, Otava, Orion. Jossain vaiheessa laakson asukkaat alkavat tulla tietoisiksi näiden kolmen vuoren vaikutuksesta elämäänsä ja tutkia niiden energioita ja henkisiä voimia, henkisiä asukkaita.

He alkavat tajuta, että näiden kolmen vuoren haltiat ja muut henkiset olennot ovat aina olleet heidän kanssaan opastajina, ohjaajina ja auttajina, mutta heidän tajuntansa ei ole riittänyt erottamaan niitä toisistaan ja omasta ajattelustaan.

Nyt laaksolaiset alkavat kokea näiden ihmeellisten henkisten olentojen läsnäolon ja opastuksen uudella tavalla. Ensin se on herkän tunnustelevaa, mutta sitten yhä selkeämpää. Ja ajan mittaan he alkavat oivaltaa myös, miten jokaisella näillä vuorilla on omat asukkaansa, jotka ikiajoista saakka ovat olleet heidän kanssaan, mutta jotka viimeisinä vuosisatoina ja tuhansina ovat piilottaneet itsensä ihmistajunnalta, niin että vain harvat ovat voineet kokea heidät. Ja he ovat piiloutuneet siksi, että me olemme voineet saavuttaa yksilöllisen tietoisuuden ihmisinä.

 

Plejadien naisellisuus

Plejadeita eli Seulasia on nimitetty myös Seitsemäksi sisareksi. Siinä missä Otava ja Orion ovat suuria, mahtavia ja miehekkäitä energioiltaan, Seulasten energia on kodikas ja lämmin, taiteellinen ja parantava. Ja monet alkuperäiskansat ovat pitäneet Seulasia kotipaikkanaan ja kulttuurinsa lähteenä.

Kirjaa tehdessä aloin ihmeellisellä tavalla kokea, miten sitä uurastaessa maailman eri puolilla syntyneet alkuperäiskansojen ja uskontojen kokemukset alkoivat sulautua yhteen, muodostaa uutta yhtenäistä kokonaisuutta. Ja nyt yhä vahvemmin alkaa myös tuntua siltä, että samoin kuin cd-meditaatioissa, tässäkin rivien välistä plejadien henkiset ystävät voivat puhua ja olla kosketuksissa jokaiseen, joka sitä haluaa ja kutsuu.

On tullut aika astua vuoden 2012 myötä mukaan galaktiseen tähtiperheeseen, ja aluksi laajentaa omaa tietoisuutta siihen lähempään tähtikotiin, joka Plejadien tähtisisar -kirjassa alkoi muotoutua, Alkyonen spiraaliin.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Plejadien tähtisisaret, Alkyonen tähtispiraali, vuosi 2012, plejadiystävät, alkuperäiskansat, Seitsemän sisarta, Seulaset

Plejadit eli Seulaset sekä vuosi 2012

Keskiviikko 19.10.2011 klo 21:52 - Matti Kuusela

Plejadien tähtisisarten ilmestymispäivä lähenee. Kirjalaatikoiden pitäisi tulla ensi viikolla ja sitten postitetaan ne Sinikan kanssa ennakkotilaajille. Melkein kaikki kuoret ovat jo odottamassa valmiiksi kirjoitettuina.

Olen nyt itse elänyt näiden Plejadiystävien kanssa jo melkein vuoden, ja helposti unohtuu, että aina ei olekaan niin selvää, mistä siinä on kysymys.

Plejadit ovat sellainen mitä kaunein ja pienehkö taivaalla kimmeltävä tähtiryhmä, jolla on aivan oma tunnelmansa. Suomeksi niitä kutsutaan yleisimmin Seulasiksi, mutta koska Uuden ajan kirjallisuudessa niistä käytetään yleisesti kreikkalaispohjaista Plejadi-nimeä - ja Suomessakin yhä useamminm - olen minäkin käyttänyt sitä kirjassani.

Erikoista Plejadeissa on se, että alkuperäiskansat kaikkialla maapallolla kunnioittavat näitä Seulasia niin paljon. Monet pitävät niitä kulttuurinsa alkulähteenä, mutta monet jopa oman heimonsa kotipaikkana. Ja tälla tavalla kokevia kansoja ja heimoja on todellakin kaikkialla Amerikan intiaaneista Australian alkuasukkaisiin ja Etelämeren kansoihin. (Jatkuu)

 

Plejadien kokonaiskuva ja 2012

Kun kokoaa yhteen kaiken Plejadeita
koskevan tiedon, alkaa väistämättäkrishna_nandi_big.jpg
kokea että se muodostaa yhtenäisen tarinan. Ja yhtäkkiä huomaa, että Maan ja Plejadien välillä on syvä yhteys. Tätä yhteyttä käsittelevät Plejadi-kirjan harjoitukset, jotka lähtevät ajattelun elävöittämisestä ja päätyvät oikeastaan Kristuksen sanomaan: rakkauteen kaikkien ihmisminuuksien ja kaikkien olentojen välillä.

On oikeastaan hassua, että tuo tieto on kuin palapeli. Kun asettelee ja koettelee eri puolilta Maata ja eri henkisistä lähteistä tulleita tiedonpalasia yhteen, kuvio alkaa vähitellen paljastua, ja lopulta se, mikä on ensin näyttäytynyt vain aavistuksena, alkaakin muodostaa aivan selvän kokonaisuuden.

Ja se kokonaisuus on, että Plejadien taivaalliset tanssijattaret - kuten heitä usein kutsutaan - ja ihmiskunta ovat samaa alkujuurta, he ovat meidän kosmisia sukulaisiamme.

Vuosi 2012 on virstanpylväs Plejadien ja Maan yhteisessä elämässä - ja siitä myös Robert A. Powell kertoo lisää omassa osuudessaan kirjasta. Plejadilaisilta tulleiden kanavointien perusteella näyttää myös mahdolliselta, että on lisäksi kosmisia karmallisia syitä, joiden takia Plejadilaiset joutuvat tulevaisuudessa umpikujaan oman kehityksensä kanssa, elleivät he nyt kykene oikaisemaan meidän kehitystämme.

Sen perusteella näyttää siltä, että (ainakin tietyssä osassa) Plejadeilta tullutta informaatiota on aivan keskeistä aineistoa meidän oman kehityksemme suunnalle. Aivan ihmeellistä oli kokea, että se on esimerkiksi Barbara Hand Clow'n ja Barbara Marciniakin kirjojen mukaan täysin yhdenmukaista sen kanssa, mitä Rudolf Steiner opetti satakunta vuotta sitten.

Se on todella suuri asia, koska pinnalta katsoen tulee helposti vaikutelma, että Steiner ja Clow puhuvat täysin eri asioista, mutta sitten ne liukuvatkin yhteen ja huomaa, että kysymys on vain näkökulmasta. Tämä on tietenkin yksinkertainen esimerkki, mutta jos katsot omalta puoleltasi katua oikealle menevää autoa, se toiselta puolelta katua katsottuna meneekin vasemmalle. Ja kuitenkin se on sama auto. - Joskus kannattaa oikein hartaasti miettiä näitä elämän ja tilallisen maailman ihmeellisyyksiä, joihin totumma normaalissa elämässä aivan liikaa.

 

Kosmiset ystävämme

Plejadien tähtisisaret on mielestäni oikein kauniisti kirjoitettu kirja, sikäli kuin ymmärrän ihanat Plejadi-ystävämme voivat kertoa sen rivien välistä paljon enemmän niille, jotka ovat halukkaita kuuntelemaan enemmän näitä vanhempia ja yhtä hyvin nuorempia sisariamme, jotka ovat säilyttäneet elämässään paljon enemmän kosmista tietoa, kun taas me ihmiskuntana olemme lähteneet jo kauan sitten myrskyisälle uudismatkallemme aineen maailmoihin.

Me tarvitsemme toinen toisiamme ja 2012 kertoo tällaisesta ajasta, jolloin me voimme vaihtaa kokemuksia keskenämme. Eräässä mielessä maya-kalenteri on tienviitta paitsi galaktiseen kokonaisuuteen, myös yhteyteemme yhteiseen alkukotiimme Plejadeihin. Ja Robert kertoo tarkemmin siitä, miten tämä on yhdenmukaista myös yhtä ikiaikaisen hindukalenterin kanssa.

Nämä yhteydet ovat kutoutuneet syvälle ihmiskunnan historiaan, ja Robert puhuu myös esimerkiksi Krishnan ja Jeesus Nasaretilaisen yhteydestä.

 

Rakkaudella
Matti

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Plejadit, Seulaset, 2012, vuosi 2012, Plejadi-meditaatio, maya-kalenteri, hinduajanlasku, Jeesus Nasaretilainen, Krishna, Rudolf Steiner, plejadimeditaatiot, Plejadien tähtisisaret, taivaalliset tanssijattaret, kirja

Seitsemän tähtisisarta

Torstai 15.9.2011 klo 21:12 - Matti Kuusela

Iloinen uutinen. Uusi kirja on nyt mennyt taittajalle. Kuvat vielä ja sitten ollaankin jo hyvässä vaiheessa.

Lähes heti kun olin lähettänyt aineiston sähköpostilla, tajusin että kirjan nimi on muutettava. "Seitsemän taivaallista tanssijaa" on kaunis mielikuvana, mutta nimenä se jää turhan avoimeksi. Ja uusi nimi nousi mieleen saman tien: Seitsemän tähtisisarta - Plejadit ja 2012.

Seitsemän tähtisisarta myös kuulostaa hyvältä ja siinä on mukavaa tuiketta. Äänteellisesti se on myös lämpimämpi.

 

Auringon tähtilaulu

Kirjaan tulee seitsemän harjoitusta ja meditaatiota, joista olen tosi tyytyväinen. Mielestäni olen nyt onnistunut tekemään harjoituksia, jotka ovat sekä tehokkaita että miellyttäviä tehdä. Ja niistä kykenee aina jatkamaan eteenpäin kun on edistynyt.

Ensimmäiset harjoitukset ovat ajatusvoimaharjoituksia. Ne auttavat luomaan siltaa sanasta toiseen, niin että useammasta sanasta muodostuu ajatuksen eteerinen virta, jonka avulla voi ymmärtää samoista sanoista paljon enemmän kuin aikaisemmin. Se on melkein taianomaista, mutta se on mahdollista. Ja näillä uusilla harjoituksilla myös tosi miellyttävää. Ne sopivat hyvin tehtäväksi myös ryhmissä valipaloina puhumisen ohella.

Ja sitten tullaan tähtimeditaatioihin. Plajadien tähtichakrameditaatiossa on yksi tähti jokaista chakraa kohden. Ja kun tämän harjoituksen energiat alkavat nousta esiin ja harmonisoitua, voi edetä seuraavaan vaiheeseen, jossa on vielä kolme korkeampaa tähtichakraa. Ja niistä meidän Aurinkomme on keskimmäinen - sydänvoima!

Nyt on tullut aika, jolloin meille aletaan paljastaa myös oman rakkaan Aurinkomme todellista tähteyttä!

Seitsemän on aivan ihastuttava rakkauden kosmisen laulun meditaatio.

 

2012

Vuodesta 2012 tulee paljon asiaa, minulla mutta erityisesti ystävälläni Robertilla, joka on huippuastrologi ja etenkin sideerisen astrologian ja astrosofian kehittäjä.

Oma osuuteni kirjassa päättyy huikean kauniiseen Etelämeren myyttiin Pikkusilmistä, kuten Plejadeita siellä päin paljon nimitetään. Sekin on itse asiassa maailmansyntymyytti, mutta se on niin kaunis, että sitä ei helposti huomaa.

Plejadit ovat siis suomeksi yleisesti Seulaset, mutta kirjassa kuvaan myös lukuisia muita suomenkielisiä nimiä, niin kuin kaikkialta maailmasta.

Seulaset ovat yksi keskeisimpiä tähtialueita kontaktikertomuksissa, mutta mielenkiintoista on että niin new age -näkijät kuin kristilliset näkijätkin ovat olleet ihmeellisen yhtä mieltä Plejadien suuren suuresta merkityksestä ihmiskunnan kehitykselle.

Jo tosiaan, saat Seitsemän tähtisisarta upeaan ennakkohintaan 20 euroa postimaksuineen Enkelimaan nettikaupasta! Kannattaa tilata nyt, myös joululahjaksi, sillä vakuutan, että henkisyydestään huolimatta Seitsemän tähtisisarta on sujuvalukuinen ja ymmärrettävä!

 

Enkelimaapuotiin

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Seitsemän tähtisisarta, Plejadien tähtisisaret, Plejadit, Seulaset, 2012, meditaatio, Plejadi-meditaatio, tähtimeditaatio, chakrameditaatio

Seitsemän taivaallista tanssijatarta

Keskiviikko 24.8.2011 klo 4:13 - Matti Kuusela

Hei Rakkaat ystävät, iloisia uutisia. Uusi kirja Seitsemän taivaallista tanssijatarta alkaa olla hyvässä vaiheessa. Käsikirjoituksen valmistelu on viimeisillä sivuilla. Monta kierrosta teksti on käynyt läpi ja yhä uudelleen henkiset ystävät ovat punoneet siihen lisää henkistä sisältöä.

Seitsemän taivaallista tanssijatarta - Plejadit ja 2012 kertoo tuosta ihmeellisestä tuikkivasta tähtiryhmästä, jonka me useimmiten tunnemme Seulasina, ja jota monet alkuperäiskansat kaikilla mantereilla pitävät joko kotinaan tai ainakin kulttuurinsa lähteenä.

Kirja lähti liikkeelle kun luin viime
talvena Robert A. Powellin
kirjoitustaplejadit_200.jpg Plejadien merkityksestä
Amerikan alkuperäiskansoille. Se oli niin miellyttävä, että aloin saman tien suomentaa sitä. Saatuani sen valmiiksi, huomasin että se kaipaa ohelleen myör Robertin edellisen vuoden kirjoitusta maya-kalenterin ja hindukalenterin ajoituksista suhteesta vuoden 2012 suuriin tapahtumiin ja siihen, jota Rudolf Steiner on kutsunut maailmanhelluntaiksi, eli henkisyyden suureen aaltoon, jonka kosminen mahdollisuus joskus kilahtaa paikoilleen.

 

Plejadien ihanat sisaret

Useimmiten kaikissa kulttuureissa Plejadeita on pidetty nuorina neitoina, yrttejä keräävinä neitoina tai jumalattarina, suurten saagien puolisoina...

Kymmenkunta vuotta sitten pidimme kymmeniä tähtitietoisuusiltoja, joissa Plejadit olivat usein tärkeässä osassa. Suomentaessani Robertin tekstiä tunsin, että minulla on myös täydennettävää tähän Plejadikysymykseen.

Niin ryhdyin työhön ja kuvittelin jälleen kerran, että suhteellisen nopeana kirjoittajana työ on pian valmis, koska minulla oli jo vanhoilta ajoilta valmiina yli kaksikymmentä liuskaa tiuhaan kirjoitettua aineistoa.

Niin kävi, että päivä päivältä pystyin kirjoittamaan vain pienen kappaleen ja sitten oli taas levättävä. Koko ajan tunsin, miten enkelit ja plejadilaiset työskentelevät ja samat kohdat saivat yhä uutta henkistä sisältöä, vaikka tekstin määrä ei varsinaisesti kasvanutkaan.

Työn aikana oli useita suuria yllätyksiä. Se, miten koskettavaksi plejadilaisten tähtisisarusten mukanaolo muodostui, miten heidän insopiroimansa harjoitukset kehittyivät, miten valtavia ihmiskunnallisia kehityskuvia he ovat inspiroineet yhtä hyvin new age -piireissä kuin kristittyjen näkijöiden töissä, ja mitä sellaista Robert kertoi Steinerin sanoneen Plejadeista, mitä en ollut aikaisemmin tiennyt.

 

Kristus-tähdet

Muutama viikko sitten kirjaa työstäessäni alkoi mielessäni avautua Kristuksen Uudessa testamentissa kertovia vertauksia. Sitten aivan hänen ydinopetuksensa alkoivat kohota uudelle ymmärtämisen tasolle. Nyt aivan ihana sisäinen kosminen kuva muodostuu Kristuksen siitä yhdestä käskystä, jonka hän antoi: Rakastakaa toisianne!

Kun ihmiset rakastavat toisianne, siitä muodostuu valtava säteilevä tähtiverkosto! Kerron kirjassa siitä lisää, ja tällaisia suuria henkisiä kuvia ruusurististä tähtiristiin tuli mukaan, Kalevalasta Johanneksen ilmestykseen.

Myös havaijilaisen ho'oponoponon avautuminen tuntuu liittyvän Plejadi-sisarten tanssimaan Sofia-viisauteen. Kun ho'oponopono-sisäisen puhdistuksen menetelmä on luotu juuri toisella puolella maapalloa, niin meidän tietoisuutemme vahvistuminen Maata ja Äiti Maata kohtaan on tässä mukana.

Kun me puhdistamme ja vapautamme itseämme tällä havaijilaisella menetelmällä maapallon vastakkaiselta puolelta, koko Maa alkaa elää uudella tavalla meidän kanssamme.

Kun me elämme Maan kanssa, meissä juurtuu uusi mahdollisuus avautua myös Plejadien eli Seulasten henkisille voimille, jotka eivät ole vain jossain tuolla kaukana, vaan ne ovat henkisesti läsnä tässä ja nyt.

 

Taivaallisten sisarten ennakkotilaus

Plejadikirjan ilmestymiseen saakka - tai niin kauan kuin tarjous jatkuu - sinulla on nyt mahdollisuus tilata se edulliseen ennakkohintaan vain  20 euroa postimaksuineen! Samalla tuet sen valmisumista.

Se onnistuu Enkelimaan nettikaupasta, jossa voit maksaa tilauksen verkkotunnuksilla tai kortilla (ja tilaus onnistuu edelleen myös vanhaan tapaan sähköpostivietillä). Voit tilata kirjoja tällä hinnalla useampiakin, jos tahdot.

Suosittelen edelleen lämpimästi myös ho'oponoponosta kertovaa kirjaa, Joe Vitale: Ei rajoja, josta tuli ilahduttavasti tilauksia ja ensimmäiset kirjat ovat matkalla. Ihmeellisesti tuntuu, että nämä kaksi kirjaa täydentävät toisiaan.

Tilaa nyt!

Enkelimaapuotiin.

Rakkaudella, Matti

Kirjat:

Matti Kuusela & Robert A. Powell: Seitsemän taivaallista tanssijatarta - Plejadit ja 2012, Hopeasulka 2011

Joe Vitale & Ihaleakala Hew Len: Ei rajoja, taikaisin nollatilaan. Taivaankaari 2011

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Plejadit, Seulaset, ho'oponopono, Ei rajoja, seitsemän taivaallista tanssijatarta, Kristus, meditaatiot, rakastakaa toisianne, Kristuksen käsky, Rober A. Powell, 2012

Plejadit ja kodin luominen + EU

Perjantai 15.7.2011 klo 2:04 - Matti Kuusela

Tällä viikolla olen joka päivä kirjoittanut tai oikeastaan muokannut Plejadi-kirjan omaa osuuttani. Se on ollut ihmeen vaativaa. Vain vähän kerrallaan on saanut luoduksi sisältöä uudelleen. Niin kuin enkelikirjankin kanssa, luulin että tämä suhteellisen lyhyt oma osuus kirjaan, johon tulee kaksi Robert A. Powellin kirjoitusta, on helppo tehdä. Aineisto kun on jo valmiina, ja ollut oikeastaan pitkään.

No ei ollutkaan. Enkelijohdatus -
tai oma korkeampi itse - paneekin luomaanzarathustra.gif asiat jälleen uudella tavalla. Hyvältä se tuntuu ja itsekin hämmästyy, miten suuri ero siinä on, millaisessa inspiraation ja vision tilassa jonkin kohdan kirjoittaa. Kun tieto avautuu visioksi, siihen tulee ihmeellistä ja syvää voimaa.

Se taas luo syvää kiitollisuutta sitä kohtaan, mitä saa olla tekemässä.

 

Plejadien koti

Jätän sentään jotain salaisuuseksikin, mutta yksi Plejadien teemoja, joka tulee vahvasti esiin Barbara Hand Clown kirjassa The Pleiadian Agenda, on kodin luominen. Kun me olemme tulleet tänne maan päälle kosmisilta pihoiltamme, meillä on ollut uljaita suunnitelmia siitä, mitä täällä teemme ja miksi tänne tulemme.

Siksi täältä ei kannata pyrkiä pois. Se olisi vähän kuin päästä yliopistoon ja sitten toivoa vain poispääsyä, ilman valmistumista.

Plejadilaiset korostavat ihmeen vahvasti monia asioita, jotka meille Maan ihmisille ovat selviä, mutta eivät lainkaan selviä, jos käytännöllisesti ajatellaan.

He huomauttavat, miten me olemme hyljänneet perheemme, monessa mielessä. Me katselemme televisiota keskimäärin kolme tuntia päivässä, ja siten laiminlyömme katsomasta omaa todellista maailmaamme, perhettä, kotia, läheisiä, niin ja kodinhaltijoita ja enkeleitä.

Niiden sijaan me eläydymme suuren osan päivästä asioihin, jotka ovat niin kaukana, että emme voi tehdä niille mitään. Sitä plejadilaiset pitävät erityisen vahingollisena energioillemme.

Me jätämme Suomen valtiolliset asiat virkamiesten ja edustajien eli poliitikkojen huoleksi ja kuvittelemme, että asiat selviävät. Ja sitten kun ne eivät selviäkään, olemme kovin valmiita uskomaan, mitä meille selitetään.

Henkisen kasvun ratkaisu on, että me alamme ottaa vastuuta tästä yhteiskunnastamme. Ja mitä se tarkoittaa?

 

Keskustelu ja kunnioitus ...

Yksi aivan ensimmäisiä asioita on kokea jokainen tieto omakseen. Se on minun asiaani. Se kuuluu minulle. Minun ei tarvitse suojella itseäni tuolta tiedolta tai siltä vastuulta, jonka kuvittelen sen minulle aiheuttavan.

Alan olla vakuuttunut siitä, että suuri osa stressistämme ei synnykään siitä, että meillä on paljon asioita vastattavanamme, vaan siitä, että me vastustamme niitä. Sen takia koemme niitä olevan niin paljon.

Meidän on opittava keskustelemaan yhteisistä asioistamme. Perhepiirissä se on erityisen tärkeää, mutta myös yhteiskunnassa. Poliitikot ja muut sanovat mielellään, että heille on annettava työrauha, mutta hei, he ovat tekemässä jotain MINUN asioilleni.

Rauhaa varmaan tarvitaan, mutta minusta alkaa tuntua siltä, että se rauha, joka todella tarvitaan, on sisäistä rauhaa. Muu rauha ei välttämättä ole hyväksi.

Epäröin hetken, onko hyvä mainita nimiä, mutta satuin kuulemaan kai autoradiosta miten Esko Aho hermostui siitä, että toimittajat kyselivät häneltä Hiihtoliiton vanhoista asioista. Hän ei halunnut puhua niistä, koska hän oli nyt paikalla Nokian johtokunnan jäsenenä.

Kyllä minä ymmärrän, että Hiihtoliitto ja Nokia ovat eri firmoja, mutta silloin nousee myös esiin kysymys, eikö niiden hallitusten tai johtokuntien jäsenillä olekaan mitään vastuuta tai mahdollisesti itsekunnioitusta yksilönä.

Jos kunnioitan itseäni yksilönä, vastaan kaikissa yhteyksissä tekemistäni teoista missä tahansa haastattelussa.

Jos sen sijaan teen yhdessä johtokunnassa niin kuin muutkin ja käyttäydyn toisessa hallituksessa niin kuin muutkin siellä käyttäytyvät, voikin olla tosi kiusallista, koska se toinen ihminen siellä toisessa hallituksessa olikin aivan joku muu kuin minä itse.

 

Entä EU

Rohkaistun kirjoittamaan vielä US:stakin. Nyt kun Talouselämä -lehti on otsikoinut kirjoituksen, että EU:n talous on suuri pyramidihuijaus (mitä itsekin olen katsellut jo pitkään), niin voi kiinnittää huomiota myös siihen, miten EU käytönnössä ostaa valtioiden sinne lähettämät edustajat omalle puolelleen.

Ihmisluonto on kuitenkin niin heikko, että jos saan EU:lta moninkertaisesti enemmän rahaa kuin Suomesta, niin ihmeesti lojaalisuuden tuntoni kääntyykin EU:n puoleen. Minusta tulee ehkä sitä itse edes kunnolla huomaamatta EU:n vallan edustaja. Silloin varon viimeiseen saakka loukkaamasta EU:ta. Ja silloin en edes mielelläni kerro mitä siellä tehdään. Se on vähän kuin luottamuksellisten salaisuuksien paljastamista.

Tällaisia mietteitä. Liekö totta vai ei. Arpa on heitetty, ja kun kerran alkaa puhua jostain teemasta, huomaa miten siitä löytyy uutta tietoa, jota aikaisemmin ei ole huomannut.

 

Kosmiset kansalaiset

Palatakseni kodin rakentamisen ideaan, Plejadien tähtiystävät tahtovat herättää meitä kosmisiksi kansalaisiksi, koska kuulun vuoden 2012 me ilmeisesti tulemme kosmisissa virityksissä lähemmäksi heitä. Siksi heille on tärkeää, että me Maan asukkaat alamme ottaa vastuuta omista asioistamme, alamme huolehtia perheistämme ja yhteiskunnistamme ja niiden päätöksentekijöistä, alamme rauhassa keskustella yhteisistä asioistamme.

Yksinkertaisesti sanottua, on aika tulla aikuisiksi myös yhteiskunnallisella tasolla. Sitä ihmettelen, miten lähellä tuo on sitä, mitä jo Steiner yhä uudelleen meille tahtoi kertoa satakunta vuotta sitten.

Meidän on uskallettava tuoda hengen tulta sieluihimme. Ottakaamme yksi suosikkikatkelmiani:

...ihmisten on opittava tunnistamaan Kristus auttajanaan pahan voimien muuttamisessa hyväksi. Siihen liittyy ... tosiasia, joka meidän on päivittäin kirjattava sieluumme, vaikka olemmekin niin taipuvaisia unohtamaan sen. Tänä aikakautena meidän on oltava hengen taistelijoita: meidän on ymmärrettävä, että voimamme laiskistuvat ellemme harjoita niitä jatkuvasti henkisen maailman valloittamisessa.

Tänä ... aikakautena ihminen on mitä suurimmassa määrin riippuvainen vapaudestaan, ja hänen on koettava se täydessä mitassaan.

Vapauden idean on oltava kaiken sen kriteerinä, mitä me kohtaamme tänä aikakautena. Sillä jos ihmisen energiat laiskistuvat, kaikki voi kääntyä pahaksi. Ihminen ei enää ole tilassa, jossa häntä tulee ohjata kuin lasta.

Tuo on niin vahvasti sanottu, että sen täyttä merkitystä ei vielä ymmärrä kahdella tai kolmellakaan lukemisella. Lauseet ovat esitelmästä Dornachissa vuonna 1917. Sitten Steiner lisää, että on kyllä tahoja, jotka pyrkivät niin tekemään. Mutta me, tulkaamme aikuisiksi ja keskustelkaamme ainakin niistä asioista, joista meidän ei odoteta keskustelevan!

Rakkaudella
Matti

PS. Jyväskylän seminaariin ehtii vielä hyvin ilmoittautumaan.

Uudet cd-meditaatiot Hallitusmysteeri1: Oma voima sekä Hallitusmysteeri2: Tähtivoimat ovat juuri tätä kodin luomista varten. Kakkosessa mennään hyvin syvällä ihmiskunnan perusvoimiin, aina suureen valtakuntien henkiseen perustajaan Zarathustraan ja hänen tähtiviisauteensa saakka.

Myös Vega-meditaatiot tuntuvat sopivan tähän sarjaan. Erityisesti Vega, sydän, elämä Tampereella 14.1.2009. Soinnillaan Vega vahvistaa sydänvoimia, niin että me tunnistamme ja meillä on paremmin voimaa toteuttaa sitä mitä tahdomme ja koemme oikeaksi.

 

2 kommenttia . Avainsanat: Plejadit, seulaset

Plejadit ja Turku

Torstai 24.3.2011 klo 16:13 - Matti Kuusela

Heippa,

Toinen kämmen on osittain paketissa, joten joudun käyttämään näppäimiä luovalla ja vaihtelevalla tavalla. Ei mitään hätää kuitenkaan. Vasemman käden jänteitä irroteltiin kalvoista ja kohta saa varmaan taas sormia suoremmaksi.

Operaatio tehtiin Herttoniemen sairaalassa ja jälleen kerran voi vain ihmetellä ja ihailla, miten ystävällisesti ja hienosti kaikki sujui. Oikein lämpimät kiitokset kaikille terveydenhoidon työntekijöille. Kyllä te teette hienoa työtä!

 

Plejadit Turussa

Ensi maanantaina on Turussa Plejadi-ilta. Nämä nuoret ja kauniisti kimmeltävät tähdet, jotka suomeksi tunnetaan parhaiten Seulasina, osoittautuvat yhä ihmeellisemmiksi. Niillä on läheinen yhteys ihmiskunnan alkuperään sekä vuoden 2012 salaperäisiin tapahtumiin.

Tähtitiedon mukaan katsottuna Plejadeilla oli merkittävä osuus ensimmäisenä helluntaina toukokuussa vuonna 33. Silloin galaksin keskuksen henkinen voima virtasi opetuslapsille juuri Plejadien ja Auringon vahvistamana ta avaamana.

Nämä ovatkin asioita, joista on hyvä puhua juuri Turussa, sillä tieditö, että erään kirjan mukaan Turun seutu on yksi niitä harvoja paikkoja maapallolla, josta on suora yhteys galaktiselle tasolle eli Linnunrataan.

Tervetuloa maananatian Hoitokeidas Atriumiin. Tarkemmat tiedot löydät ohjelmapalstalta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Plejadit, Seulaset, Turku, galaksi