Matin blogi

Patojen aukeaminen - Suomen tilanne

Perjantai 21.8.2015 klo 18:02 - Matti Kuusela

Enpä olisi uskonut tällaista blogia koskaan kirjoittavani. Pitkän painostavan hiljaisen kauden jälkeen Suomessa näyttää siltä, että padot ovat auenneet. Epäilin pitkään, että omalla tavallani Suomen menosta ajattelevat lähinnä vain muutamat yksityisajattelijat. Mutta nyt kun Nordean päästrategi kirjoitti blogissaan aivan samoin ja samoista asioista kuin itse olen kokenut, tajusin että pitkä hiljainen kausi on päättynyt.

Monet muutkin ovat nähneet, minne Suomi on ajautumassa, mutta virka, asema ja viime suosina lojaalisuus kokoomushallitusta kohtaan ovat estäneet tuomasta asioita esiin. Nyt kun pääministeri on keskustalainen, on johtavissa piireissä ilmeisesti koettu, että taika on murtunut ja nyt saa tulla esiin.

Koli_valkea_hahmo

Suomen talous

Kun Nordean päästrategi kirjoittaa, että Suomea on johdettu kuin amatöörinäyttelijöiden kesäteatteria, niin siinä on paljon painoarvoa takana. Se tarkoittaa, että talouden suunta on ollut pankeissa ja tutkimuslaitoksissa selvillä jo vuosien ajan, mutta sitä ei ole voinut tai saanut saanut tuoda esiin.

Nyt tilanne on ilmeisesti jo niin paha, ettei mitään ole enää menetettävissä, ei ehkä järkevästi ajatellen saavutettavissakaan. Kun lukee uutisa hallituksen pyrkimyksistä, ei voi olla kokematta, että kysymys on vain suuresta teatterista, kesäteatterista, jonka tarkoitus on hauskuuttaa kansaa.

Mitä voisi tehdä. Muutaman pekkaspäivän ja arkipyhän poistaminen ei miljardeja tuo takaisin. Hallituksen tie on melkoisen ummessa: leikkauksilla otetaan nyt koulutuksesta ja vähävaraisilta kaikki se mikä on otettavissa ja vähän enemmänkin, mutta on selvää, että kaikkein köyhimmiltä ottamalla ei voi saada sellaista rahaa, jolla talous tasapainotetaan.

Talouden elvytys

Menoja leikkaamalla saatetaan jollain tavalla selvitä eteenpäin, mutta jos me tahdomme Suomen nousuun, silloin meidän on luotava lisää rahaa. Tai saatava lisää rahaa. Tai pyöritettävä lisää rahaa tuottavasti. 

Sen olen jo kauan sitten oivaltanut, että jos tahtoo lisää rahaa, on tehtävä sellaista, mistä saa lisää rahaa. Se on niin yksinkertaista.

Yksi suuri ongelma on kuitenkin se, että sallitaanko se meille. Meidän tähän saakka lainaamamme sata miljardia euroa eivät ole parantaneet millään lailla Suomen tilannetta, vaan vieneet meidät yhä pidemälle suohon.

Siitä vastuussa olevat tulevat varmaankin jossain vaiheessa sanomaan vanhaan tapaan, että kukaan ei tiennyt. Sen mukaan mitä olen asioita seurannut ja ihmetellyt, olen kuitenkin eri mieltä. Melko varmaa on, että ylimmillä päättävillä tasoilla on tiedetty oikein hyvin. Nytkin valtiovarainministerimme on taas menossa saamaan ohjeita Bilderbergin kokoukseen, mutta en usko että niistä ohjeista on Suomelle kokonaisuudessaan mitään hyvää odotettavissa.

Pikemminkin uskon, että me kuljemme tietä, jossa meidän omilla päätöksillämme ei ole enää paljoakaan merkitystä - ellei jotain ihmettä tapahdu - ja siitä kerron kohta lisää. Tästä ennalta suunnitellusta tiestä muistutti jälleen tänään Iltalehdessä ollut laatikko, jossa puolustusvoimien tiedotuspäällikkö lausuu tarkoittaen Naton Isiksen vastaista sotaharjoitusta: Osallistuminen on aina poliittinen päätös. Se päätös on tehty jo pitkän aikaa sitten.

Siksi meillä ei keskustella avoimesti Natosta, jottei tarvitsisi sanoa, ettei päätökset on tehty jo kauan sitten. Ei näistä suurista päätöksistä kysytä eduskunnalta, ne vain tehdään, ne vain tapahtuvat, ja kun niiden seuraukset tulevat ilmi, todetaan vain päätökset on jo tehty, joskus, jossain.

Enkeli_soittaa_ja_joutsenet.jpg

Mitä siis tehdä?

Mitä siis voimme tehdä? Meille jossain korkeissa taloudellisissa piireissä suunniteltu tulevaisuus on luultavasti sama kuin mitä nyt Kreikassa tapahtuu. Sen idea on yksinkertainen. Maan annetaan mennä hunnigolle niin, että se joutuu ottamaan velkaa enemmän kuin voi itse hoitaa. 

Silloin toiset EU-maat kutsutaan maksamaan sen velkoja. Isoille talousmaille se on kannattavaa, koska jos niiden pankit ovat itse saamamiehinä. Silloin näihin maihin virtaa lisää rahaa koko yhteisöltä. Ne maat taas, kuten Suomi, jotka ovat takaamassa tai myöntämässä niitä lainoja, joita ei ole koskaan tarkoitus maksaa takaisin, luonnollisesti menettävät rahansa. Näin niistä saadaan seuraavia rahastuskohteita.

Tämä kuvio vaikuttaa nyt erinomaisen selkeältä. Ja meillä on oikeastaan vain yksi ainoa mahdollisuus ellemme halua Kreikan kohtaloa: moraalinen ryhdistäytyminen. Tämä on sellainen talvisota, joka meidän on kaikkien taisteltava yhdessä. Erona on nyt se, että vanhentunut poliittinen järjestelmä ei voi sitä johtaa, koska se luultavasti ainakin henkilötasolla on sitoutunut niin moneen suuntaan: uusi ryhdistäytyminen voi tapahtua vain niin, että me otamme jokainen henkisen vastuun, alamme ajattelemaan sitä mikä missäkin tilanteessa on oikein, siis aivan todella oikein, koko elämän kannalta.

Silloin meillä on mahdollisuus, koska maailmankaikkeus ja henkinen maailma ovat niiden puolella, jotka uskaltavat puolustaa totuutta, sillä tavoin kuin kukin sen itse kokee.

Totuus ei ole enää koskaan jonkun ryhmän totuus. Se aika on jo mennyt ohitse. Nyt meidän on herättävä siihen, että vain jokainen ihminen yksin, oman enkelinsä kanssa, voi tietää, tuntea ja kokea totuuden ja oikeuden. Ja kun tällaiset oman totuutensa aidosti kokevat ihmiset toimivat yhdessä, joko käytännössä tai rukous- tai meditaatiotasolla, silloin voi syntyä uutta ja silloin voi ihmeitä tapahtua!

Rakkaudella
Matti

Ja jos olet yhtään samaa mieltä, kirjoitathan ainakin sanan tai lauseen tai pari kommentteihin. Tullaksemme todellisiksi rohkeiksi yksilöiksi me tarvitsemme myös toinen toistemme tukea!

28 kommenttia . Avainsanat: Suomi, talous, raha, velka

Suomen juuret ja tulevaisuus

Maanantai 20.4.2015 klo 23:40 - Matti Kuusela

Kuvasimme muutama kuukausi sitten, miten Suomella on kaksi mahtavaa voimajuurta. Toinen niistä tulee vesireittiä Atlantilta Pohjanmeren, Tanskan salmien ja Itämeren kautta Suomea ympäröiviin lahtiin.

Toinen yhtä mahtava juuri kulkee koilliseen ikivanhaa jokireittiä Mustalle merelle, Bysanttiin ja sieltä Välimerelle saakka. Tämä energiavirta, jota Steiner kutsuu myös sielunrungoksi, yltää aina Golgatalle saakka.

Niinkuin Britanniaan suuntautuvassa reitissä vaihtelevat meret ja kapeikot, niin myös kaakkoisessa enemmän maankautta kulkevalla reitillä vaihtelevat erilaiset energia-aallot.

Pohjoisessa meillä on oma perustava sielunkolminaisuutemme, jossa kolme Kalevalan sankareina esiintyvät kolme varsinaisesti eri-ikäistä sielunvoimaa esiintyvät rinnakkain ja yhteistyössä. Suomen kansan eräänlaista ikuisuusluonnetta kuvaa hyvin se, miten Väinämöinen, Ilmarinen ja Lemminkäinen ovat kukin omalla tavallaan mukana Sammon valmistelussa ja ryöstössä. Se kuvaa suomalaisen eetterikehon rakentamista pitkien ajanjaksojen aikana.

Mutta tämä kolminainen sielullisuus, jossa varsinaista minä-kulttuuria edeltävä ihminen kokee itsensä näiden kolmen sankarin kokonaisuudeksi, ei voi jatkua loputtomiin. Siksi etelästä vaeltavat ikivanhoille suomalaisalueille slaavilaiset kansat, jotka sulautuvat suomalaisiin kansoihin suhteellisen kivuttomasti. Slaavit kantavat itsessään Steinerin mukaan jo hämärää luonnonomaista yhtenäissielua, jonka tehtävänä on suomalaisen sielunkolminaisuuden sammuttaminen. Kristus on nimittäin tulossa maan päälle, ja hänen vastaanottamisekseen ihmisen on kehitettävä itsessään sielun yhteinäisyyttä.

Tätä slaavilaista yhteinäissielua valaisee ensin Golgatan mysteerin vaikutus, mutta sitten tuo keskus siirtyy enemmän kreikkalais-bysanttilaiseen suuntaan tai Konstantinopoliiin, jonka kautta Kristus-valo loistaa slaavilaisille kansoille.

Golgatan Kristus-säteilyn vastaanottamiseksi slaaveja oli kuitenkin ensin valmistettava, ja se valmistus tapahtuu Mustanmeren alueella sijaitsevan suuren vihityn Skytianoksen mysteerikeskuksesta.

Kun tämä slaavien yhtenäissielu, jota valaistaan sekä Konstantinopolin suunnasta toiselta puolelta ja toiselta puolelta Skytianoksen mysteerikeskuksesta, tulee kosketuksiin suomalaisen sielullisuuden kanssa, syntyy vuorovaikutusta, virtausta, eräänlainen sielunrunko, jonka kautta nämä eri sisäiset ja henkiset voimat vaikuttavat toisiinsa. Tätä sielunrunkoa edustaa maallisella tasolla Suomenlahdelta Bysanttiin kulkeva jokireitistö.

Nämä korkeammat säteilyt aiheuttavat sen, ettei tämä sielunrunko jää vain luonnonykseydeksi, vaan siinä syttyy tietoisuus yhteydestä jumalhenkiseen elämään.

Steinerin mukaan suomalaisissa huomaa helposti taipumuksen kolminaisuuden mukaiseen tarkasteluun. Tätä suomalaisten pohjoista kosmisuutta tulee siis sammuttamaan slaavilainen elementti, mutta siihen sisältyy muutakin.

Steiner kuvaa, miten suomalaiset kokivat kolminaisuustietoisuuttaan sammuttavana vaikutuksena myös germaanis-pohjoismaisten kansojen pyrkimyksen minä-tietoisuuteen.

Hän kertoo, miten sana r-u-o-t-s-i kuvaa äänteiltään täysin tätä vaikutusta. R-r-r kuvaa sitä mikä on pelottavaa ja u-u-o-o taas sitä, mikä tulvii yli. Sen tarttumista ihmiseen ilmentää t-äänne ja sen painautumista ihmissieluun taas kuvaa s ja kokemus huipentuu pyrkimykseen kohti i-äänettä, ihmisminuuden kokemusta.

Tässä yhteydessä on kiintoisaa huomata, miten tärkeää meille suomalaisille on liittää muiden kielten sanojen loppuun i: post-i, tall-i. Meidän omassa minä-sanassamme i on pehmeästi m:n ja n:n välissä turvassa, mutta tallissa ja postissa me mielellämme koemme niiden kosmisen identiteetin, johon ne kohoaat loppu-i:n myötä.

Ruotsit ja ryssät

Ennen niin laajalle levinneet suomalaiset kokivat siis omaa tietoisuuttaan uhkaavan kaakosta slaavilaisen luonnonsieluisuuden ja lounaasta germaanis-skandinaavisen minuuspyrkimyksen. Kumpaankin sopivat samat äänteet, ja niin syntyivät niiden kuvaukseksi ruotsi ja ryssä.

Jos katsomme tarkemmin näitä kahta sanaa, niin ruotsissa on vahva t ja i, minä-voiman vaikutus. Ryssä-sanassa taas pelottava yhteinäissieluisuus virtaa enemmän luonnonomaisena kaksinkertaisena s-äänteenä ja päättyen avoimeen ja tunnustelevaan, hiemen epämääräiseen ä:hän.

Näiden kahden r-voiman välissä nykyinen Suomi pieneni pienenemistään päätyen omalle niemelleen kahden Itämeren lahden väliin.

Suomi

Jos Suomi olisi jo tehnyt tehtävänsä, niin kansamme oli jo hävinnyt, mutta koska olemme edelleen olemassa, voimma päätellä, että meillä on vielä merkittävä tehtävä tulevaisuudessa. Siitä tehtävästä ovat monet näkijät puhuneet, mutta mainittakoon se nyt siltä pohjalta, joka perustuu tähän kuvaukseemme.

Suomen tehtävä on kehittää tulevaisuudessa sellaista minä-voimaa, jossa sanan Suom-i minuuden i kohoaa täyteen kosmiseen voimaansa maan ja taivaan välillä, mutta Kristuksen läsnäolon täyttämänä ja yhteydessä uudistuvaan sielunkolminaisuuteen, joka tulee heijastamaan yhä voimakkaammin sekä ihmishengen että jumalallisen hengon kolminaisuutta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomi, tehtävä, Bysantti, kolminaisuus, Kristus, Skytianos

Kristus ja suomalaisuus

Lauantai 18.4.2015 klo 17:00 - Matti Kuusela

Dornachissa pitämissään Kalevala-esitelmissä Steinerilla tulee esiin aivan erityinen herkkyys ja koskettavuus, jonka vasta nyt alan kunnolla tajuta. Tulee vaikutelma, että kun Steiner sisäisesti katsoo Suomea, niin hänelle tulee mukaan joku aivan erityinen henki, jolla on läheinen yhteys Kristuksen kanssa.

Steiner antoi suuren merkityksen sille, että Kalevalan lopussa Kristus astuu kehityksen mukaan Marjatan pojan muodossa. Ja kun Marjatan poika kasvaa, Väinämöinen astuu syrjään. Kun lukee tarkkaan Steineria tässä kohden, niin hän kertoo, että suomalaisten henkisenä tehtävänä oli juuri suorittaa tämä valmistus: ottaa Kristuksen ykseysvaikutus vastaan sielun kolminaisuuden pohjalle.

Tämä kolminaisuus oli jotain erityistä. Muutkin kansat ovat kehittäneet aistimussielua, ymmärryssielua ja tietoisuussielua, mutta yleensä vain yhtä niistä, peräkkäin tai rinnakkain, niiden eri sävyissä. Mutta piti olla yksi kansa, jossa ne kaikki esiintyvät yhdessä ja sopusoinnussa keskenään. Ja suomalaiset olivat juuri se kansa.

Näiden ihmisen kolmen sielunvoiman tuli siis esiintyä kuin samassa veneessä. Ja se tulee esiin konkreettisesti juuri samporetkellä, jolla nämä kolmen sielunvoiman sankarit, Väinämöinen, Ilmarinen ja Lemminkäinen todellakin lähtevät retkellä pohjolaan samassa veneessä. Vene tarkoittaa myyteissä ja saduissa ihmisen eetterikehoa, ja tämä kuva siis tarkoittaa, että nämä voimat todellakin asuttuvat nyt samaan ihmiseen; kolminaisuus, joka on jumalallisen kolminaisuuden heijastusta ihmisessä.

Kristinuskon valmistus

Sanoin, lausuu Steiner, että Kalevalassa on suurenmoisella tavalla ilmaistu, kuin Suomen kansan olli suoritettava tämä valmistus – sillä tavalla, että Kalevan loppuun on merkittävällä tavalla otettu mukaan Golgatan mysteeri.

Kun Steiner sitten kuvaa, miten Kristuksen astuessa esiin Kalevalan lopussa Väinämöinen jättää maan, se ilmentää miten se alkuperäinen suuruus, se merkityksellisyys, joka on tullut Eurooppaan suomalaisuuden kautta, on kristinuskon valmistusta. Ja tuon kristinuskon suomalaisuus ottaa vastaan kuin viestinä ulkoapäin.

Tähän on lisättävä, että se kristinusko, josta Steiner nyt puhuu, ei tarkoita mitään uskontoa suppeassa mielessä, vaan sitä miten ihmiskunta valmistautuu ottamaan vastaan koko uuden ja kohottavan vaikutuksen koko maan ja ihmiskunnan kehitykseen. Osa tästä Kristuksen omaksumisesta muodostuu kristillisiksi uskonnoiksi, mutta ei mitenkään rajoitu vain niihin.

Todellakin, Steiner antaa ymmärtää, että koko Suomen kansan vanha kehitys oli kristinuskon valmista tavalla, jossa se astuu kansaan, jossa sitä odottaa vanha kosmis-henkinen pyhää kolminaisuutta vastaava jumalhenkisyyden heijastus.

Tämä Kristuksen vastaanottamista valmisteleva sielunkolminaisuus on niin suuri asia, että kun mietin kuka sitä kantava henki on voinut olla, tai on edelleenkin, niin vain yksi henkinen olento tulee mieleen, hän jonka intialaiset tuntevat Krishnana.

Mistään muualta en löydä sellaista Kristuksen tuloa valmistelevaa herkkää, valoisaa ja musikaalista rakkautta ja tasapainoisuutta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kalevala, Steiner, Suomi, Kristus, Krishna

Suomi - kolminaisuudesta ykseyteen

Perjantai 17.4.2015 klo 11:33 - Matti Kuusela

Suomenmatkojensa jälkeen Rudolf Steiner piti Sveitsissä kolme esitelmää Kalevalasta ja suomalaisista. Ne ovat niin syvällisiä, niiden ajatustapa on niin liikkuvalla tavalla todellisuutta koskettavaa, että vuosikymmenienkään aikana niiden todelliseen merkitykseen ei ole päästä sisälle. Pinnallisemmalla tasolla se kuitenkin onnistuu.

Voimme ottaa esimerkiksi vaikka seuraavan lauseen: ”Syvällisemmällä tavalla Kalevala ilmaisee, että Suomen kansan suuruus perustuu siihen, että se oikeastaan valmistaa ykseyttä kolminaisuudessa, valmistaa kolminaisuuden sammuttamisen kautta sen ykseyden vastaanottamista, joka ei enää ole vain inhimillistä ykseyttä, vaan jumalallista ykseyttä, jossa elää Golgatan mysteerin jumalallinen sankari.”

Kun luki näitä lauseita ensimmäisiä kertoja (tuo oli omaa suomennostani kauan sitten), niin niihin suhtautui ajatuksina. Nyt alkaa vähitellen kokea niitä syviä tuntemuksia, joita Steinerilla näitä luodessaan on ollut. Ne eivät todellakaan ole vain ajatusta, vaan ne ovat maailmankehityksen ja ihmiskehityksen sisäistä seuraamista, sen sisäistä tahtomista.

Sielun kolminaisuus - Väinämöinen

Mistä Steiner siis tuossa lauseessa puhuu? Suomen kansan erityisyys on ollut, että me olemme sielunkehityksessämme eläneet samanaikaisesti kolmea suurta kehitysvaihetta, jotka muilla kansoilla ovat esiintyneet luonnostaan peräkkäin.

Meidän sielunkokemuksessamme elää jopa se, miten henkiset mahdit ovat noita kolmea sielunvoimaa kehittäneet luonnonvoimien ja luonnonviisauden pohjalta. Ja kun me sanomme luonnonviisaus, niin meidän on itse asiassa katsottava luonnon taakse niihin suuriin enkeliolentoihin ja heidän jälkeläisiinsä, jotka ovat luonnon taustalla.

Näiden jumalolentojen luomina syntyi maan piiriin kolme suurta sankariolentoa, jotka eräällä tavalla olivat suuria elementaarisia olentoja, henkisiä olentoja, sankareita. On todella sääli, ettei Steiner puhunut näiden kolmen olennon suhteesta enkelihierarkioihin, sillä se olisi todella kiintoisaa.

Meidän on siis tyydyttävä siihen, että maan piirissä vaikutti kolme suurta olentoa, joita voimme pitää ihmiskehityksen sankareina: Väinämöinen, Ilmarinen ja Lemminkäinen.

Väinä tarkoittaa jokea tai virtaa, ja Väinämöinen elää suuren kosmisen veden viisausvirrassa. Henkisenä elementtinä vesi on mukana myös avaruuden etäisyyksissä, ja jos ajattelemme vanhoja egyptiläisiä, niin heille Niili oli oman galaksimme, Linnunradan ilmentymä maan päällä.

Väinämöinen ei kuitenkaan luonut arkkitehtonisia temppeleitä kuten egyptiläiset, vaan Väinämöisen elementti oli sana, laulu, puhe, musiikki. Luulen kuitenkin, että meillä Suomessakin Väinämöisen laulun temppeli on olemassa. Se ei ole yhtä näyttävää ja ilmeistä kuin Egyptissä. Se on kauan ollut unohduksissa, mutta se on nousemassa nyt uudelleen tietoisuuteen. Väinämöistietoisuuden temppeli on pyhien kivipaasien kokonaisuus kokonaisuus, joka yltää kautta koko Suomen.

Vasta aivan viime vuosina näitä pyhiä paasia on alettu tutkia ja löytää. Ja vaikka menneet sukupolvet ovat niitä runsain mitoin tuhonneet, kuten nykyisetkin metsäkoneineen, niin niitä on runsaasti jäljellä, suorastaan hämmästyttävän paljon. Niiden tunnistaminen on vain odottanut aikaa, jolloin eteerinen tietoisuus alkaa jälleen elää ihmisessä – Kristuksen toisen tulemisen myötä.

orion_nebula.jpg

Kalevalan naiset

Väinämöinen on olento, joka sisäisessä maailmassa rakensi ihmisen vanhinta, vielä hyvin kosmista sielunvoimaa. Sitten tulee Ilmarinen, joka ilman elementin avulla luo hengityksen ja sydämensykkeen harmoniaan perustuvaa kulttuuria. Ja kolmanneksi tulee nuori Lemminkäinen, jossa tuli on siirtynyt Väinämöisen luonnonhenkisyydestä ensin Ilmarisen pajaan ja nyt hänessä itsessään hänen omaan sydämeensä, omaan sisäisyyteensä.

Lemminkäinen on ihminen, joka omasta itsestään käsin luo toimintansa perusteet. Kalevalassa tuo itsenäisyys on vielä kehittymätöntä, mutta voimme hyvin kuvitella, miten juuri Lemminkäisen tulisielulle meidän aikamme sisäinen kehitystavoite, sydämen puhtaus, on todellinen haaste.

Mutta erityisesti monet naiset, jotka ensimmäistä kertaa ovat itse tarttuneet Kalevalaan ja todella lukeneet sitä, ovat suureksi hämmästyksekseen huomanneet, miten näiden miehisten sankareiden ohella naisilla on Kalevalassa erittäin merkittävä asema. Sankarit kysyvät äideiltään ja vaimoiltaan neuvoja, jopa lupaa lähteä sotimaan. Ja yhtälailla Väinämöinen, Ilmarinen ja Lemminkäinen saavat henkiset kehitysohjeensa Louhelta ja hänen tyttäreltään, Pohjanneidolta.

Kalevalan ymmärtämisessä miessankareiden tehtävien tajuaminen on vielä lähellä nykytietoisuutta, mutta Kalevalan naisten ymmärtäminen on seuraava syvempi askel, joka vie tajuntaamme syvemmälle kohti elämänmaailmaa, maailmankokonaisviisautta.

Korkeampaan ykseyteen

Tuossa lainaamassamme Steinerin lauseessa kaikki tämä on taustalla. Nyt voima, jota Steiner nimittää yhtenäissieluksi, on peittänyt meillä suomalaisillakin Kalevalan kolminaisuuden, mutta se on hyvin lähellä pinnan alla.

Ja kun katsomme Steinerin lausetta vielä tarkemmin, niin hän sanoo suomalaisten valmistavan tämän yhtenäissielun kautta korkeamman, jumalallisen ykseyden valmistamista, sellaisen jossa elää Golgatan mysteerin jumalallinen sankari.

Steiner siis ilmoittaa suomalaisten valmistelevan sellaista sielunykseyttä, jossa Kristus voi elää.

Mutta myös meidän aikanamme olen kuullut useamman henkisesti avoimen ihmisen kertoneen eri tavoin kokemuksistaan, että Suomen ilmapiirissä elää nyt jotain samaa, minkä me sisäisesti olemme kokeneet aikaisemmin Israelin tai Jerusalemin tehtäväksi.

Steinerin lainauksen mukaan voimme siis valmistaa ja valmistautua sen ykseyden vastaanottamiseen, joka ei ole enää vain ihmisykseyttä, vaan jumalallista ykseyttä.



Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Rudolf Steiner, Suomi, Kalevala, naiset, Väinämöinen, ykseys, Kristus

Bysantin henkinen juuri

Sunnuntai 1.2.2015 klo 11:21 - Matti Kuusela

Sillä tasolla kuin edellisessä blogissa puhuimme Suomen juurista, kysymys on lähinnä eetterivoimista eli elämänvoimista. Kaikkialla maan päällä maan ja veden suhteet ovat henkisten voimien tarkkaan säätämät, niin että maaäiti voi luoda kaikkialla suuri sellaisia ihmiskehoja, mitä se tarvitsee omiin tarkoituksiinsa.

Silti tässä maanvoimien ja ihmisen suhteessa on tapahtunut suuri muutoksia. Entisinä aikoina kansat siirtyivät kehityksensä mukaan paikoista toisiin kansansielujensa ohjauksessa. Nykyisin kun ihmisten yksilölliset minävoimat ovat niin vahvoja, tällaisia siirtymisiä ei enää niin paljon tarvita. Ihminen syntyy jossain ja hänen aivoissaan nesteiden ja maata vastaavien kudoksien suhteet kehittyvät tämän eetterimaantieteen mukaan. Sen jälkeen jotkut jäävät jatkamaan samalle seudulle ja toiset siirtyvät taas muualle liittämään omat kykynsä jonkun toisen paikan eetterivoimiin.

Suomen kolme juurta

Edellisessä kirjoituksessa puhuimme siis siitä, miten lounaisen vesireitin kautta Suomen nousee Atlantin valtameren inspiraatio. Rudolf Steiner puhuu jopa suuresta elementaarisesta olennosta, joka ulottaa vaikutuksensa Suomeen Itämeren kolmen lahden kautta. Ja nuo lahdet edustavat niitä kolmea sielunvoimaa, joiden haltijoita Kalevalassa nimitetään Väinämöiseksi, Ilmariseksi ja Lemminkäiseksi.

Hengentutkimuksessa näitä kolmea aluetta nimitetään vanhimmaksi tuntosieluksi, joka on ennen muuta yhteydessä kosmisiin ja tähtivoimiin. Toinen sielunalue on äly- ja tunnesielu, jonka avulla ihminen Ilmarisen tapaan ikäänkuin takoo itsensä. Ja vasta kolmannessa vaiheessa syntyy nykyinen tietoisuussielun ihminen, jossa ihminen voi kokea oman yksilöllisyytensä kehonsa varsinaisena haltijana.

Atlantista siis Suomeen virtaa meriyhteyden kautta monenlaisia henkisiä virikkeitä näiden pohjimmaisten sielua rakentavien voimien lisäksi. Mutta mielenkiintoista on, että vastaavanlainen ikivanha vesiyhteys tai vesieetterinen yhteys on Suomesta myös Venäjän jokien kautta Mustallemerelle ja Bysanttiin saakka.

Myös tällä reitillä on syvät henkiset merkityksensä.

Vuoden 1914 Kalevala-esitelmissään Steiner puhuu sielurungosta, joka virtaa suunnilleen Palestiinan alueelta tai Golgatan mysteerin alueelta Suomeen. Tuo sielurunko toimii kahteen suuntaan ja aivan ilmeistä on, että sen maallisena vastineena on juuri tuo vanha jokiyhteys, joka etenkin viikinkiaikana niin hyvin tunnettiin.

Vanhalla suomalaisella alueella tuo henkinen sielurunko ulottui siis sielun kolminaisuuden aluueelle, jossa ihmisissä oli vain hämärä kokemus sielun yhteinäisyydestä, mutta sitäkin vahvampi kokemus siitä, miten heissä eli vanha kosminen Väinämöis-yhteys, uudempi rakentava Ilmäris-vaikutus ja uusi tulielementin sytyttämä Lemminkäis-tietoisuus, joka tuolloin leimahteli vielä suhteellisen harkitsemattomasti.

Etelämpänä tämä kaakkoinen sielurunko siis juurtuu Itä-Rooman ja Palestiinan alueille ja ennen kaikkea Golgatan mysteeriin luomaan uuteen minävoimaan, joka nyt alkaa luoda uutta yhteyttä tähän vanhaan kolminaisuuteen.

Tätä uutta Kristus-minuutta Kalevala nimittää Marjatan pojaksi, uudeksi Karjalan kuninkaaksi. Jotta tämä Karjalan kuningas saa ihmisessä tilaa, vanha kosmisen luontotietoisuuden eli Väinämölsen oli väistyttävä.

Olennaista on huomata, että tuo Karjalan kuninkaan syntyminen ei mitenkään ole vielä valmis. Meissä on toki jo syttynyt yhtenäissielullinen minätietoisuus, mutta kun sitä tunnustelee, niin huomaa sen olevan kuitenkin melkoisen alkeellinen, materialistinen.

Oma vaikutelmani on, että se varsinainen uusi Karjalan kuningas meissä, hän joka syntyy Kalevalan Marjatan poikana on vielä tulossa, vasta nyt Kristuksen toisen tulemisen yhteydessä. Tämän uuden Kristus-tietoisuuden taustalla on Pohjolan puhdas luonto, nykykielellä superfoodit ja Pohjolan valo, lumen valkeus ja paljon muuta.

Harjoituksena ehdotan, että luo mielikuva näistä kahdesta eetteristen voimien juuresta, joista toinen kulkee Suomesta Atlantille ja toinen Mustanmeren tienoille. Kuvittele, miten kumpaakin pitkin Suomeen kohoaa sekä sielua rakentavia perusvoimia että korkeiden vihittyjen välittämiä henkisiä voimia. Ja kumpaakin pitkin taas etelään virtaa puhtaita Pohjolan henkisiä voimia, jotka ovat peräisin Auringon puhtaasta eetteristä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Rudolf, Steiner, Suomi, vesireitit

Suomen kolme juurta

Lauantai 31.1.2015 klo 11:46 - Matti Kuusela

Runsaat kymmenen vuotta sitten Teresia Weiss puhui Suomen maantieteellisistä tai voimajuurista. Yksi niistä kulkee suunnilleen Helsingin kautta suoraan etelään ja kaksi muuta haarautuu Lahden seudun lähdealueilta kohti Pietaria ja Ahvenanmaata.

Näitä kolmea juurta olen itsekin käsitellyt muutamassa meditaatiossa ja ne tuntuvat hyvin todellisilta. Lounainen juuri kertoo yhteydestä läntiseen maailmaan ja kaakkoinen juuri yhteyestä slaavilaisuuteen, joka tällä hetkellä on hieman piilossa, mutta joka vahvana kuitenkin elää pohjavireenä esimerkiksi kirjallisuudessa, maalaustaiteessa ja monissa lauluissa.

Itseäni kiehtova karttavastaavuus näiden kahden juuren välillä on se, miten lounaista juurta luonnehtii saari, Ahvenanmaa. Saari puhuu siitä, miten merisestä alitajunnasta nousee jotain tietoisesti esiin.

Vastakkaisella puolella taas on merenomainen Laatokka. Suuren järven kohdalla maatietoisuus laskeutuu uneen ja mystiikkaan, aivan kuin Valamon luostareiden hieman unenomaisessa kuvassa, ainakin Suomesta katsottuna.

Eteläinen tie

Eteläistä juurta luonnehtii Teresian mukaan Suomenlinna. Sen voikin kokea maan ja veden hyvin luovaksi yhteistoiminnaksi. Ja siellä taiteilijat mielellään asuvat ja siellä myös historia nousee omalaatuisesti esiin.

Suomenlinnassa kietoutuvat yhteen ruotsinvalta ja Venäjä. Ruotsin kuninkaan toimesta se rakennettiin, ja venäläisille se antautui Suomen sodan alussa ilman minkäänlaista taistelua. Ranskalaiset sen rahoittivat ja sen asemakaavan taustalla on utopistinen Atlantis-kuva.

Mutta sitten tie etelään katkeaa ihmeellisesti. Tallinnaan tosin vielä pääsee kätevästi, mutta siitä etelään ollaan kuin kerrostalossa ilman portaikkoa. Kuka edes tuntee tuon eteläisen tien maat: Viro, Latvia, Liettua, Valkovenäjä, Ukraina, Romania, Bulgaria, Kreikka. Mennään keskeltä Kreetaa 25. pituuspiiriä pitkin, sivutaan kuljetaan Egyptin ja Saharan rajalta, jatketaan läpi valtavan Sudanin ja Kongon viidakoiden. Etelämmässä ylitetään Viktorian putoukset ja Kimberleyn timanttikaivokset. Ja sitten tullaan aivan Afrikan eteläsimmälle rannikolle, kunnes myrskyisän meren yli päästään Etelämäntereelle, sinne missä pingviinnit korvaavat tietoisuuden kantajina pohjoiset karhut.

Ihmeellisesti siis eteläinen tie on energeettisesti sulkeutunut, ei mikään reitti, vaan kerros kerrokselta hyvin erilaisia kokemusmaailmoja. Pohjoiseen Suomen näkymä sen sijaan avautuu vapaana ja laajana, Jäämerelle ja Pohjolan valoon ja revontuliin.

Atlantin reitti

Lounaaseen siis kulkee Suomesta vesireitti suureen maailmaan ja kohti läntistä sivistystä. Steiner kuvaa tätä reittiä vuoden 1914 Kalevala-esitelmissään Atlantin kannalta.

Atlantti on henkisesti katsottuna valtava meriolento, joka ulottaa kuin tuntosarvensa kohti Suomea Pohjanmeren ja Itämeren kautta. Suomelle nämä meret edustavat yhtenäissielua ja Atlantti niiden taustalla valtavaa kosmista tietoisuutta, jota Atlantin valtameri kehittää.

Kun tuo Atlantin tuntosarvi haarautuu Pohjanlahdeksi, Suomenlahdeksi ja vähemmän näkyväksi Riianlahdeksi, kertoo Steiner näiden lähtien edustavan maan eteriteetissä niitä virtauksia, jotka suomaisten tietoisuudessa inspiroivat suomalaisten - ja samalla koko ihmiskunnan - kolmea sielunlaatua:

Ensimmäisenä vanha kosminen ja luonnonvoimainen tuntosielu, jonka kehitysvoimia Kalevalassa edustaa Väinämöinen.

Toisena jo sisäisempi ja enemmän ihmispersoonallisuutta korostava äly- ja tunnesielu, jonka taontaa eetteriruumissa kuvaa Kalevalassamme seppo Ilmarinen.

Ja kolmantena voimana Lemminkäinen, joka inspiroituu omasta yksilöllisestä tulivoimastaan. Lemminkäinen edustaa tässä tietoisuussielua. Se on sana, jota täydentämään voi hyvin käyttää myös sanaa kokonaissielu. Aistimussielu on elämää suuressa luonnonkokonaisuudessa, mutta tietoisuussielu sitä, että ihmisminä, henki ihmisessä tajuaa itse kaiken sen missä on mukana.

Vastavirrat

Kaikki tämä jää helposti melko teoreettiseksi, ellei saa siitä tunteillaan kiinni. Voimme ajatella, miten jokien latvoilta vesi virtaa fyysisesti alemmas ulottuakseen lopulta johonkin näistä kolmesta lahdesta. Niistä tuon veden fyysinen informaatio kulkeutuu edelleen kohti Atlanttia tuoden siihen oman sävytyksensä.

Mutta veden fyysistä liikettä täydentää eteerisellä tasolla toinen virta, joka kulkee fyysistä virtaa vastaan. Tuo inspiroivat vaikutus nousee meriä ja sitten jokia pitkin ylöspäin, aina vedenjakajaseuduille saakka. Vedenjakajat ovatkin merkittäviä seutuja, usein hengelle avoimia ylönköjä, joissa kahden vesireitin henkiset inspiraatiot kohtaavat toisensa ja luovat jotain aivan uutta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomi, juuret, Ahvenanmaa, Laatokka, Suomenlinna

Tuhatvuotista Suomi-historiaa

Torstai 22.1.2015 klo 10:19 - Matti Kuusela

On aika huvittavaa katsella Pohjolan muinaishistorian karttakirjoja. Niissä ensimmäiset kartat saattavat kuvata aikaa tuhansia vuosia ennen ajanlaskumme alkua. Niissä suomalaiset hallitsevat laajoja alueita Norjasta Uralille ja etelään aina Ukrainaan saakka.

Kun sitten selaa karttoja eteenpäin, niin valtakunnat vaihtuvat vuosituhannesta toiseen. Vain suomalaiset pysyvät samoilla alueille vuosituhannesta toiseen.

Noin 1850 eKr rajat muuttuvat hieman ja suomalaisalueiden etelärajalle ilmestyy baltteja ja slaaveja.

Sitten on taas satoja vuosia tasaista. Suomi vallitsee pohjolassa ja eteläpuolella keltit. Vähitellen kelttiläisten tilalle tulee kimrejä, sitten skyyttalaisia, sarmatialaisa ja gallialaisia.

Oleellinen muutos alkaa Penguin-karttakirjassa vuoden 230 jKr tilanteessa. Silloin etelää hallitsee Rooma. Slaavit alkavat työntyä pohjoisemmaksi kohti Karjalaa. Ja siihen tämän kirjan muisnaishistorian kartat päättyvätkin. Skandinavian eteläosaan ilmestyy norjalaisia, ruotsalaisia, daaneja ja juutteja, mutta muuten Norjan ja Ruotsin keski- ja pohjoisosat ovat edelleen suomalaisten hallussa. Tästä ei tietääkseni koskaan kerrota koulussa.

Kulttuurin aallot

Henkiset tutkijat, kuten Valentin Tomberg, ovat kertoneet, miten suomalaiset heimot elivät rauhanomaisesti rinnakkain etelämpää tulleiden slaavien kanssa, ja voihan niin olla.

Mutta mennään eteenpäin Messeniuksen riimikronikan kuvauksessa. Jäimme tilanteeseen, jossa Varsinaissuomen kirkollinen keskus oli Räntämäellä. Porvarit kuitenkin halusivat sen lähemmäksi merta ja niin perustettiin Turku Aurajoen suuhun.

Tämä selvittää myös minua pitkään askarruttaneen kysymyksen. Olin ajatellut, että Åbo tarkoittaa jokiasutusta tai jokikylää, mutta kronikasta käy ilmi, että "bo" tarkoittaa kauppiaiden ranta-aittoja, joita jo Räntämäen valta-aikana oli Aurajoen varrella. Bo näyttää siis olevan samaa juurta kuin esimerkiksi puoti.

Idän ja lännen välissä

Suomen Turku alkaa kasvaa, mutta 1300-luvun alkupuolella Birgerin ja hänen veljiensä välisen kiistan aikana venäläiset käyvät polttamassa poroksi niin Turun kuin Räntämäenkin.

Matias Kettilmundinpoika kuitenkin kostaa ankarasti venäläisten hyökkäyksen. Novgorodin mahtava herttua Juri yrittää vielä piirittää Viipuria, mutta joutuu vetäytymään häpeällisesti ja suruissaan. Venäläisten vaatimukset Karjalasta tuottavat heille enimmäkseen vain tuskaa.

Sitten virolaiset nousevat kapinaan omia valtaajiaan vastaan. He tahtovat lyödä kuoliaiksi kaikki saksalaiset, eivätkä enää tahdo olla heidän orjiaan. He haluavat luovuttaa Tallinnan meille suomalaisille, jotta me sitten auttaisimme heitä. Sotaväkeä lähetetään, mutta projekti kuivuu kokoon. Kronikan suunta muuttuu, ja meille kerrotaan, miten kuningas Maunu oli harmissaan kun suomalaiset niin usein rikkoivat hänen ja Jumalan käskyjä eivätkä tahtoneet antaa piispalle hänen voikymmenyksiään.

Kiista kymmenyksistä jatkui. Kuningas Maunun oleskellessa Turussa kirjoitettiin karjalaisille, että heidän ei tulee pettää Jumalaa, vaan maksaa kymmenyksensä ja muut vaatimukset. Uhkauksin ja kirjein määrättiin, että kun piispa rakastavan isän tavoin oli vierailulla, tuli jokaisen pitäjän vetää nuottaa piispan pöytää varten. Tämä oli aikaa, jolloin venäläisten oli onnistunut valloittaa Pähkinälinna. 

Pian tämän jälkeen seuraa vielä suurempi taloudellinen myllerrys, johon liittyvät ankarat Pietarin penningit eli verojen korotukset. Kiistoissa ovat mukana sekä paavi että suomalaiset, ruotsalaiset ja venäläiset. 

1400-luku on monenlaista menoa ja kehitystä. Piispat rakentavat Turun seutua ja venäläisten kanssa soditaan. 

!500-luvn alussa kuningas Hannu hyökkäsi Suomeen harmistuttuaan siitä, että valtakunta ei enää kuulunut hänelle. Maa sauhusi pahasti ja Turku poltettiin taas kerran.

Mutta Suomessa oli kuusi kunnon taloa noihin aikoihin. Oli Mustain veljesten (dominikaanit) luostari Turussa, Raumalla ja Viipurissa, jossa oli myös fransiskaaniluostari. Nämä sitten revittiin maan tasalla kuninhas Kustaan aikana uuden uskontavan mukaisesti.

Mutta kävi niin onnellisesti, että Venäjä luopui hyödyttömästä liitosta Tanskan kanssa ja päätti luottaa enemmän ruotsalaisiin. Näin suomalaiset saivat kuudenkymmenen vuoden aselevon. Sen ajan he saivat asua maassaan hyvässä rauhassa viholliselta.

messenius_taulu.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomi, muinaishistoria, keskiaika, Messenius, riimikronikka, Turku, venäläiset

Suomea keskiajalla

Torstai 18.12.2014 klo 10:29 - Matti Kuusela

Kun tulemme Suomen riimikronikassa vuoden 1000 tienoille, käy selväksi, että käsitys Suomen valloittamisesta äkillisellä ristiretkellä ruotsalaisille ei pidä paikkaansa.

Messeniuksen kronikka kertoo, miten tuhannen vuoden takaisina aikoina käytiin jatkuvia taisteluja skandinaavien, suomalaisten ja kaikkien mahdollisten maiden välillä. Näissä sodissa suomalaiset olivat aivan muiden veroisia.

Eräänä aikana ruotsalaisten ja suomalaisten välillä käytiin kahdeksankymmenen vuoden ajan jatkuvia taisteluita, joihin otti osaa yhdeksän Ruotsin kuningasta. Useita urhoollisia miehiä kaatui molemmilla puolilla.

Erikseen mainitaan, että Ruotsi oli aina vaarassa suomalaisten hyökkäyksien vuoksi. Sitten tullaan aikaan, jolloin kristinusko alkaa sekaantua maalliseen valtapolitiikkaan ja Eerik Pyhä taistelee Suomea vastaan. Tekstistä ei saa selville, tarkoitetaanko tässä Suomella vain Turun seutua eli Varsinais-Suomea, mutta ilmeisesti niin on laita. Jopa tapauksessa mukana ovat myös Upsalan piispa, Lalli ja Pyhä Henrik.

Räntämäki

Aikaa kuluu, ja Suomi saa taas oman piispan oltuaan aikansa Upsalan piispan alaisuudessa. Piispa Rodolfilla (noin 1177) ja hänen kahdeksalla seuraajallaan oli istuimensa Räntämäellä.

Yhdestä hänen seuraajastaan, Tuomaksesta, sanotaan että hän oli Mustain veljien sääntökunnasta ja että hän johti luostaria Gotlannissa. Siellä hän myös kuolee paettuaan Visbyhyn hämäläisten kapinaa.

Kapinasta kuultuaan kuningas Eerik Sammalkieli lähetti matkaan suuren sotajoukon Birger Jaarli johtajanaan. Purjehdittuaan Jeesuksen nimissä he pystyttivät ristin ensimmäiseen satamaan, johon he laskivat maihin. Tätä paikka nimitetään sen tähden Korsholmaksi, ristisaareksi.

Sinne he rakensivat suuren linnoituksen ja hyökkäsivät Pohjanmaan rannikolla asuvien pakanoiden kimppuun. Ja sinne, mistä väestö oli ajettu pois, asutettiin ruotsalaisia talonpoikia. Mustasaari ja Pietarsaari olivat heidän pitäjänkirkkonsa.

Retket Hämeeseen ja Karjalaan

Pohjanmaalta ruotsalaiset tunkeutuivat koko sotajoukollaan metsien halki Hämeeseen. Briger Jaarli voitti ja rakensi seb kunniaksi Hämeenlinnan, jossa ruotsalaiset olivat turvassa. Sen jälkeen hämälaisetkin olivat kuuliaisia Räntämäen piispan opille. - Tämä saattaa tarkoittaa hämäläisten eli tavastialaisten olleen alkujaan ortodokseja.

Turun seudulla oleva Räntämäki kehittyy ja yhteydet olivat läheisiä ainakin Upsalaan, Sigtunaan ja Linköpingiin.

Sitten käydään suuri sota karjalaisia ja venäläisiä vastaan marski Torkkelin johdolla. Sota tapahtuu paavin myötävaikutuksella ja hänen legaattinaan oli mukana Västeråsin piispa. Sota voitetaan ja niin myös karjalaiset alistuivat Ruotsin valtaan. Viipuriin rakennettiin luja linna.

suomen_vaakuna.jpg

Suomen henkiset piirit

Venäläisten kanssa kahakoidaan edelleen. Sitten kronikka siirtyy aivan uudelle alueelle. Suomi jaetaan pohjoiseen ja eteläiseen laamannikuntaan. Ne jakaantuvat edelleen maakuntiin, joiden vaakunoita Messenius kuvailee suurella huolella. Myös Pohjois- ja Etelä-Suomella on omat vaakunansa. Lisäksi koko Suomella on yhteinen vaakuna. Sitä Messenius kuvailee näin:

Suomen yhteinen vaakuna on ensiksikin 
pystyynnoussut leijona,
joka kantaa kultakruunua. 
Oikea etujalka heiluttaa miekkaa,
sen sijaan vasen takajalka polkee
venäläistä sapelia punaisessa kentässä
ja kaikkea ympäröi yhdeksän ruusua.

Tämän jälkeen Messenius pyytää vielä erityisen painokkaasti lukijaa huomaamaan, että jokaisella maakunnalla on oma erityinen vaakunansa.

Kun ryhdyin miettimään näiden vaakunoiden merkitystä ja sitä miten niissä niin vahvasti esiintyy karhuja, kullattuja miekkoja, tähtiä, rengaskypäriä, lippuja, kultakruunuja, kultaisia ristejä, ilves, kultainen jousi, kultainen vene, viisi kärppää... niin mieleeni alkoi kohota aavistus todellisesta henkisestä visiosta. Kuvataanko näiden symbolien kautta kunkin maakunnan todellista henkistä olemusta, niiden arkkienkeleitä ja pienempiä enkeleitä.

Tästä jatkoa

Kuva: Suomen suuriruhtinaskunnan vaakuna Upsalasta. Wikimedia Commons.

Mustien veljien sääntökunta tarkoittaa dominikaaneja. Se on Pyhän Augustuksen sääntöä noudattava veljeskunta, jonka puvun päähine ja viitta ovat mustia. Dominikaanit olivat yleisesti hyvin oppineita. Heidän keskeinen tarkoituksensa oli taistelu kerettiläisiä vastaan. Suomeen dominikaanit tulivat vuonna 1222. Heillä oli täällä kaksi konventtia, toinen Turussa ja toinen Viipurissa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Johannes, Messenius, Suomi, riimukronikka, vaakunat, maakunnat

Kuninkaita ja kuninkaantyttäriä Suomessa

Perjantai 12.12.2014 klo 10:48 - Matti Kuusela

Seuratessamme Johannes Messeniuksen kirjoittamaa Suomen riimikronikkaa olemme päässeet aikaan, jolloin hunni Attilan joukot vyöryivät kohti länttä. Silloin monet Euroopan ylhäiset pakenivat kronikan mukaan yli aavan meren ja hietikkojen.

Myrsky ja puhuri ajoivat heidät vendien maahan eli Pohjolaan. He saivat yliotteen ja heistä tuli hallitsijoita. Ja heistä ovat polveutuneet kuninkaat, ruhtinaat ja aatelismiehet. Heitä jäi Liettuaan, Livo-niminen otti haltuunsa Viron, mutta Suomeen jääneen suvun ruotsalaiset surmasivat sukupuuttoon.

Näin suomalaiset säilyttivät omalaatuisuutensa. Erikseen kerrotaan, että kronikan kahdeksas kuningas, Suomen ylväs kuningas Gusi ei ollut tästä eteläisestä suvusta syntyisin. Sen tähden samanniminen Ruotsin kuningas Gusi suhtautui suopeasti Norjan tai tarkemmin sanottuna Haalogalandin kuninkaan Helgen haluun saada Suomen Gusin tytär Thora puolisokseen. Niin suomalainen prinsessa Thora sai Norjan kuninkaan miehekseen.

Suomalainen urheilukansa

Olet saattanut nähdä vanhoja karttoja, joissa Suomessa hiihdetään. Tämä hiihtämisen erikoisuus tulee kronikassakin vahvasti esillä. Käsittelemässämme kohdassa Starkad, jonka henkilöllisyydestä en saa aivan selvää, opetti suomalaisia hiihtämään. Sen takia häntä pidetään täällä kunniassa, vaikka hän muuten sotikin usein suomalaisten kanssa, mistä mainitaan erityisesti Kyrön suuri taistelu.

Kirjan liitteissä taas kerrotaan, miten finnit asuivat Ruijan äärimmäisillä rajoilla, lainatakseni Samuli Paulaharjun kirjan otsikkoa. Kirja kertoo heistä näin:

Finnit ovat Pohjolan äärialueen asukkaita. Viljelmineen ja majoineen he ovat täyttäneet maankolkan, joka on asumiseen lähes kelpaamaton. He käyttävät tehokkaasti heittoaseitaan. Millään toisella kansalla ei ole suurempaa valmiutta ja taitoa kehäitten heittämisessä. Taistellessaan he käyttävät suuria ja leveitä nuolia. He harrastavat loitsintaa ja ovat eteviä metsästäjiä. Pysyvää kotia heillä ei ole, vaan he viettävät vaeltavaa elämää asettuen sinne, mistä kulloinkin löytävät riistaa. Liikkuen kaarevilla laudoilla he kiitävät pitkin lumipeitteisiä vuorenharjanteita.

Suomalaisten maine hiihtäjinä ja keihäänheittäjinä on siis peräisin jo tuhannen vuoden takaa, ja kauempaakin. Jopa paavi on kirjoittanut vanhoista hiihtosuomalaisista.

suomi_814.jpg

Suomi ja Ruotsi

Sitten kronikassa seuraa monenlaista draamaa Suomen ja Ruotsin välillä. Voi olla, että olisi oikeampaa sanoa Kainuun ja Sveanmaan välillä, mutta nyt pyrimme vain osoittamaan, että tällaisista tapahtumista on tietoa, ja että vuorovaikutus Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan välillä on ollut läheistä ja dramaattista. Sen lisäksi käytiin jatkuvia taisteluita venäläisten kanssa.

Noituudesta, loitsimisesta ja unien selittämisestä mainitaan kronikassa usein, mutta muistettakoon, että noituudella saatettiin tarkoittaa myös syvää yhteyttä luonnonvoimien ja luonnonolentojen kanssa. Ehkä vasta kristillinen kirkko alkoi selittää tuota elävää luonnonyhteyttä noituudeksi nykyaikaisessa mielessä.

Toisin tuo "noituus" lienee ollut pelottavaa monille muille kansoille, jotka olivat menettäneet selvänäköisen luonnonyhteytensä jo aikaisemmin.

Tämän jälkeen Messenius siirtyy kuvaamaan Karjalaa ja Venäjää siellläpäin käytyjä suuria sotia, joissa olivat myös Baltian maat mukana.

Kuningaskunnat

Mutta pysytään vielä hetki kuningaskunnissa. Suomessa tiedetään merkittäviksi kuninkaskunniksi ainakin suuri Kainuu, jonka vaikutus ulottui aina Brittein saarille ja Ranskaan saakka. Tavastia ja Varsinais-Suomi ovat olleet merkittäviä myös, samoin pohjoisessa Bjarmia. Ja miten paljon pienempiä kuningaskuntia on ollut, sitä voi vain arvailla.

Jos jonkun mielestä nämä ovat liian pieniä kuningaskunniksi, niin muistettakoon, että esinerkiksi 1000-luvun alkupuolella alkoi vähitellen tuntemaksemme Ruotsiksi muodostua kolme kuningaskuntaa, Länsi-Jöötanmaa, Itä-Jöötanmaa ja Sveanmaa, jotka kaikki kolme mahtuivat rinnakkain suunnilleen nykyisen Gööteborgin ja Tukholman väliselle alueelle. Näitä kolme kuningaskuntaa tarkoittavat Ruotsin kolme kruunua. Niiden pohjoispuolella olivat suomalaiset ja maan eteläkärjessä tanskalaiset.

Ja joskun ensimmäisen tuhatluvun lopulla esimerkiksi jo Britannin etelärannikolla oli myös useampi kuningaskunta. Aivan läntiisin niemi, Cornwall, oli kelttien hallussa, mutta sitten mereen rajoittuvinä kuningaskuntina vaihtelivat voimasuhteista riippuen Essex, Wessex ja Kent, ja saattoi niitä olla joskus muitakin.

Seuraavassa blogissa suuntaamme katseemme enemmän idän ja slaavien suuntaan.

Tästä jatkoa

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomi, kuninkaat, Johannes. Messenius, kronikka, hiihto, keihäänheitto, urheilukansa, Ruotsi, historia

Suomen kuninkaita

Sunnuntai 7.12.2014 klo 22:09 - Matti Kuusela

Edellisessä blogissa päädyimme siihen, miten Suomen alue oli Johannes Messeniuksen kirjoittaman kronikan mukaan jakautunut useiksi kuningaskunniksi.

Kronikka kertoo, miten Kristuksen syntymän jälkeisenä aikana Tanskan kuningas Gram lähetti vahvan sotajoukon Sumble-nimistä Suomen kuningasta vastaan. Sumble on kuudes kronikan nimeämä Suomen kuningas. Tuohon aikaan näyttää, että kuninkaiden välisissä suhteita ratkaisivat kaksi suurta tekijää, maat ja kauniit kuninkaantyttäret.

Riitä näiden kuninkaiden välillä sovittiin niin, että Gram saisi vaimokseen Sumblen erittäin kauniin tyttären Signen.

Kävi kuitenkin niin, että samalla kun Gram on sotimassa Norjaa vastaan, myös Saksin kuningas Henrik kosi Signeä. Ja kun Gram oli sotaretkellä, sai Henrik myöntävän vastauksen.

Kuultuaan petoksesta Gram lähti valepukuisena Suomeen. Häihin saavuttuaan hän löi muitta mutkitta Saksin Henrikin kuoliaaksi. Sitten Signe ja Gram matkustivat Tanskaan ja saivat pojan, Hadingin, josta tuli Tanskan kuninkaiden esi-isä.

Historian tieto

Tälläistä on menneitten sukupolvien kertoma Suomen historia. Se on kiinnostavaa ja vauhdikasta, aivan kuin muillakin samanaikaisilla kansoilla. Suomalaisten ongelma tuntuu olevan siinä, että joko meidän vanhat dokumenttimme on tuhottu, tai sitten täällä on ollut vähän kirjoittajia. Jos niin on, se merkitsi, että täällä on luotettu kirjoittamisen sijasta enemmän muistitietoon, muinaisten laulajien mahtiin Englannin druidien tapaan.

Suomen viime vuosisatojen historiankirjoitus on pitänyt tarkoin yllä romanttista käsitystä Suomen vaatimattomasta ja köyhästä menneisyydestä. Hämäläiset ja karjalaiset ehkä taistelivat keskenään, mutta siinä se melkein onkin. Muiden maiden historiasta me 0lemme hyväksyneet saagat ja tarut, mutta oman maan kohdalla ei.

On ajateltu, että kun Suomi niin pitkään oli ruotsalaisten alaisuudessa, niin tieteestä poistettiin kaikki sellainen, mikä saattoi kertoa suomalaisten suuresta menneisyydestä ja vahvistaa suomalaista kansallistuntoa. Sellainenkin näkemys on esitetty, että aikoinaan merkittävät kokoelmat vanhoja suomalaisia asiakirjoja sijaitse Kuusiston piispanlinnassa, jonka tuhoutuessa myös nämä asiakirjat katosivat.

Huomattavaa on, että Messenius, joka tässä käsittelemämme kronikan kirjoitti, oli ruotsalainen yliopistomies. Istuessaan vankina kaukaisen Kainuun linnassa hän oli vapaa poliittisista näkökulmista ja saattoi keskittyä puhtaaseen historiaan, sellaisena kuin hän sen tunsi.

On myös mahdollista, että Suomen historiaa on suorastaan väärennetty. Olen lukenut sellaisenkin tekstin, jossa kerrotaan itse Rurikin taruun tehdystä muutoksesta. Nykymuodossaan taru kertoo, miten ruotsalainen viikinki Rurik perusti Novgorodin, josta sitten syntyi Venäjä. Mutta nyt on esitetty, että Venäjän keisarinnan mielestä Rurik kuulosti paremmalta ruotsalaisena, vaikka hän tosiasiassa oli Suomesta.

Suomen henkinen tehtävä

Monien kirjoittajien mielessä on väikkynyt ajatus Suomen tulevasta suuresta henkisestä tehtävästä. Kun Steiner kertoo, miten keskiajalla henkinen maailma oli sulkenut Euroopan tietoisuudesta Amerikan, koska sen energiat olisivat silloin olleet vahingollisia Euroopan henkiselle kehitykselle, niin ehkä jotain samantapaista on tapahtunut myös Suomelle.

Ehkä Suomen historia on ollut henkisesti peitettynä. Ehkä Suomen henkiselle kehitykselle on ollut hyväksi, että saamme aloittaa uudelleen vaatimattomammalta pohjalta.

Tästä jatkoa

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomi, kuninkaat, Messenius, riimikronikka, historia, Rurik, Tapio Kaitaharju

Suomen varhaishistorian kronikka

Perjantai 5.12.2014 klo 19:47 - Matti Kuusela

Olen kauan ihmetellyt, miten Suomi voi olla ainoa olemassaoleva maa, jolla ei ole minkäänlaista historiaa yli tuhannen vuoden taakse. Toki joitakin vanhoja kuningasluetteloita on löydetty muista maista kuin Suomesta, mutta niistä ei juuri koskaan puhuta julkisuudessa, tai kouluissa.

Vuosituhannen vaihteessa Minä Olen -lehdessä julkaistiin uutta tietoa Suomen tuntemattomasta menneisyydestä ja keskustelua käydään edelleen joillakin nettisivuilla, mutta siinä se suunnilleen onkin. 

Johannes Messenius

Mutta sitten näin ystäväni ostaman kirjan, Johannes Messeniuksen "Suomen riimikronikan". Ruotsalainen Messenius oli Uppsalan yliopiston professori ja näytelmäkirjailija, joka eli aivan 1600-luvun alussa. Hän vietti parikymmentä vuotta elämästään vankina Kajaanin linnassa jouduttuaan onnettomuudekseen keskelle kuninkaiden välistä kiistaa. Kajaanin linnassa hän sitten kirjoitti Suomen historian, jossa hän ensimmäisenä käytti hyväkseen pohjoismaisten saagojen aineistoa.

Jotenkin kuvaavaa suomalaisten kiinnostukselle omaa historiaansa kohtaan on siinä, että kesti lähes lähes neljäsataa vuotta saada tämä ainutlaatuinen historiateos julkaistuksi suomeksi. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura teki tämän uroteon vuonna 2004.

Nooan pojat

Riimikronikka aloittaa Suomen historian Nooasta saakka.

Kerrotaan, että Nooalla oli neljä poikaa, joista Tuiskon oli nuorin. Tuiskonille annettiin Euroopan itäinen ja pohjoinen osa. Hänen alueensa ulottui Reinin virralta Donin alueelle saakka, mutta Skandinavian hallintovallan hän oli määrännyt Getalle.

Niillä, jotka asuivat lähimpänä Ruotsia, vallitsi rauha hyvien kuninkaiden alaisuudessa. Heidän joukossaan oli uljas kuningas Fornjot. Häntä pidetään Suomen ensimmäisenä kuninkaana, joka hallitsi noin 600 eKr.

Hänen jälkeensä mainitaan kuninkaina nimiä Froste ja Jokull, Snaer Humbli ja Thor.

Kuningas Thorilla oli tytär ja kaksi poikaa. Toisesta heistä tuli Norjan ensimmäinen kuningas Nor, josta Norja sai nimensä.

Toisen pojan sotajoukot vaelsivat pitkin Pohjanlahden rantaa nykyiselle Pohjanmaalle. Heitä kutsuttiin silloin enimmäkseen matrooneiksi tai latinaksi amatsoneiksi. Sen tähden ruotsalaiset nimittivät tätä maata Kvenlandiksi. Sen pohjoisempaa osaa he muitta mutkitta nimittivät Kajanelandiksi.

Tämä on siis muinainen Kainuun kuningaskunta, jonka ydinalue sijaitsi Pohjanmaalla. Vielä 1900-luvun alkupuolella Perämerta nimitettiin joissakin kartoissa Kainuunmereksi.

On saagoja, joissa kerrotaan, miten Kainuun kuninkaiden jälkeläiset hallitsivat aina Islantia ja Skotlantia myöden. Merovinkiajan Ranskassa oli kuninkuuden edellytyksenä, että pystyi osoittamaan polveutumisensa Kainuun kuninkaista.

Thor

Thorin kuoltua Kvenlandin eli Naistenmaan neuvosto käski kunnioittamaan häntä suurimpana jumalana. - Tämä mielenkiintoinen tieto viittaa siihen, että Thor oli ihmisalkuperää, kun taas hänen kauttaa vaikuttanut Odin oli enkeliolento.

Tosin kronikassa kerrotaan myös urhoollisesta ja mahtavasta herrasta nimeltä Odin. Hänen alkujuurensa olivat ilmeisesti Skandinaviasta, mutta kun hänen oli paettava omistamastaan Fryygiasta, hän vaelsi pohjoiseen ja voitti vaivatta venäläiset, puolalaiset, skandinaavit ja vandaalit.

Odin lahjoitti nämä maat vendeille, joiden kansoja kronikan mukaan olivat samogiitit, kuurit, preussilaiset, liettualaiset, liivinmaalaiset ja myös virolaiset, pommerilaiset ja lappalaiset, joita oli paljon, sekä suomalaiset.

Kaikki nämä yhdessä olivat eräänlainen kansa, joka ymmärsi toisiaan ilman tulkkia. He olivat perehtyneitä noituuteen, jota Odin heille opetti.

Tämän laajemman esityksen jälkeen Messenius tahtoi keskittyä enemmän suomalaisiin, joita aluksi kutsuttiin vinedeiksi, vendeiksi ja vinneiksi. Sen pohjalta jotkut nimittivät heitä finneiksi. He asuivat virolaisista pohjoiseen Tornioon saakka ja kutsuivat itseään ylpeillen suomalaisiksi.

Suomi

Tässä suora lainaus kronikasta:

Suomi ulottuu laajalle:
yhdellä sivulla Norjaan,
toisella Venäjään,
kolmannella sivulla on raju meri,
joka on tästä kansasta saanut vendien nimen.
Siksi eräs mies, Plinius nimeltään,
varmaankin kirjoitti,
että Suomi on alueeltaan yhtä laaja
kuin koko Skandinavia.
Sen vuoksi ei ole ihme,
että se oli muinoin jaettu osiin
moniksi valtakunniksi.
Kullakin on oma kuninkaansa.

Monet kirjoittajat pitivät Messeniuksen mukaan tämän maan asukkaita lempeinä ja Ukko oli rakkain kaikille. Hän oli heidän ylin jumalansa.

Tästä jatkoa 

- Johannes Messenius, Suomen riimikronikka. Toimittaneet ja suomentaneet Harry Lönnroth ja Martti Linna. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 913. 2004.

1 kommentti . Avainsanat: Suomi, varhaishistoria, Messenius, Suomen riimikronikka, riimikronikka, Nooa, finnit, Kainuu, kuningas, Odin, Thor

Ukraina ja rakkauden harjoitus

Keskiviikko 10.9.2014 klo 23:51 - Matti Kuusela

Aivan erityisen lämpimät kiitokset teille kaikille lukijoille ja etenkin Facebookin keskustelusta, josta sukeutui todella upea. Voi kokea miten syvältä koettuja tuntemuksia meillä on Suomen asemasta tässä maailmassa.

Kun mietin tuota kokemusten laajaa kirjoa, niin sitten aloin ihmetellä, miten se on mahdollista, miksi me koemme eri maitten keskinäiset suhteet niin henkilökohtaisesti. Onhan moni meistä istunut jopa koulun historian tunneilla. Olemme opiskelleet historiaa satoja tunteja, ja silti meidän näkemyksemme maitten ja taloudellisten organisaatioiden vuorovaikutuksesta ovat aika eriäviä. Heh, toisaalta se on tietenkin arvo.

Puolueet ja kansainvälisyys

Tajusin, että puolueet ovat yksi suuri ja ehkä jopa suurin syy siihen, miksi meidän on niin vaikea tajuta maiden välisten suhteiden dynamiikkaa. Puolueita ei oikeastaan kiinnosta opettaa ihmisiä ajattelemaan itsenäisesti, vaan pitää vanhat kannattajat yhteisen näkemyksen piirissä ja saada uusia.

Kun tältä pohjalta mietitään kansainvälistä politiikkaa, sen aihe on luonnostaan, miten saamme lisää kannatusta. Ei niinkään se, mikä on totuus, mitä eri puolia voimme kokea jonkin suurvallan toiminnassa. Ei, puoluetoiminta vie väistämättä siihen, että jokaisesta asiasta valitaan vain yksi näkökanta, jota viedään mahdollisimman tehokkaasti eteenpäin.

Ukrainan kriisissä on meitä suomalaisia kiinnostavia osapuolia ainakin Venäjä, Suomi, muu EU, Länsi-Ukraina ja Itä-Ukraina sekä mahdollinen salaperäinen taustavoima, joka on väistämättä otettava huomioon, vaikka emme sitä tarkemmin tuntisikaan.

Koska mikään valtio tai osapuoli ei ole yksinomaan täysin huono, on meidän jokaisen kohdalla otettava huomioon plussat ja miinukset. Se tekee kaikkiaan 2x6 osapuolta, joita kaikkia pitäisi pystyä katsomaan puolueettomasti erikseen kun tekee arviointia. Siis vähintään kaksitoista eri näkökokulmaa! Ja useimmiten me tyydymme yhteen tai kahteen oman subjektiivisen kantamme muodostamisessa.

365_olavinlinna.jpg

Plussien ja miinusten rakastaminen

Tällä kohtaa on hyvä palauttaa mieleen Jukka Hirvonsalon loistelias henkinen harjoitus. Otetaan paperiarkki ja vedetään siihen keskelle pystysuora viiva. Toisen palstan otsikoksi tulee + ja toisen -, eli plus ja miinus.

Plussien alle kirjoitetaan kaikki hyvät asiat, joita juuri silloin tulee mieleen, lähinnä omasta elämästä, ja toisen alle kaikki miinukset. Niitä ei mitenkään pidä sensuroida, vaan antaa tulla kaikki esiin mitä on tullakseen.

Ensimmäisillä kerroilla voi hyvin olla, että plussia ei tule montaakaan, mutta miinuksia riittää.

Seuraavaksi käydään kaikki kohdat läpi. Sekä plussille että miinuksille sanotaan samalla tavoin, esimerkiksi vuokra, minä rakastan sinua.

Harjoitusta voi muunnella ja tehdä monimutkaisemmaksikin, mutta perusasia on se, että kun julistaa rakastavansa kaikkia elämäänsä liittyviä näkökohtia, niin hyviksi kuin huonoiksi lukeutuvia, niiden jännitteet alkavat vähitellen laantua. Uusi elämänvoima alkaa virrata kaikkien asioiden välillä ja niissä piilevät kielteisyyden ja syrjinnät lukot alkavat avautua.

Se merkitsee käytännössä, että elämä uudistuu. Ja mikä ihmeellistä, kun oppii rakastamaan tai edes hyväksyy laajemman rakkauden mahdollisuuden, niin oman elämän hyvät asiat alkavat nousta esiin aivan uudella voimalla.

Kun tästä vedetään yhteys valtioiden väliseen tilanteeseen, niin vastaavan harjoittelun seurauksena, vaikka sen tekisi kevyemminkin, alkaa nähdä vapaammin mitä eri osapuolet oikeasti tekevät. Alkaa huomata, että ei pidä katsoa pelkästään sitä, mitä sanotaan, vaan ennen kaikkea sitä, mitä kukin tekee.

Ja siitä seuraa se, että jos tykkää jostain maasta, niin katsoessaan mitä tapahtuu, voi rauhassa nähdä mitä mahdollisesti hyvää ja mitä huonoa on menossa. Tai voi oppia huomaamaan, mikä on välttämättömyyden sanelemaa, mikä vapaaehtoista. Mutta tällaisen sisäisen tarkastelun vapautuminen vaatii kyllä sisäistä työtä.

Rakkaus ja totuus

Nyt tulemme näkökulmaan, joka monesta on varmaan vielä radikaalimpi. Steiner on osoittanut, miten ihminen voi tietää totuuden vain asiasta, jota hän rakastaa.

Se on aika paljon sanottu, mutta kun sitä miettii, niin huomaa että se on samaa asiaa kuin intiaanien sanonta, että ennen kuin muodostaa käsityksen jonkun ihmisen teoista, on ensin käveltävä vuorokausi hänen mokkasiineissaan.

Ja onhan se muutenkin selvää. Meidän maailmamme perusvoima on rakkaus, ja rakkaus on myös meidän tulevaisuutemme. Vain rakkauden valossa me voimme todella tietää ja ymmärtää.

Siksi tuo Hirvonsalon harjoitus on niin mahtava. Kun sitä tekee vaikka kuukauden joka päivä, niin elämä todella muuttuu avarammaksi ja vapaammaksi. Ja kun sisäiset kiinnikkeet vähenevät, alkaa nähdä enemmän mitä tapahtuu.

Rakkauden olemus

Hyvä kysymys nyt on, pitäisikö minun nyt sitten ruvata rakastamaan sitä ja sitä pahaa. Noinhan meidän mielemme juuri ajattelee ja kokee asiat.

Mutta kysymys on harjoituksesta. Kysymys on siitä, että me alamme tämän vanhan ihmisemme sisällä rakentaa uutta henkistä ihmistä. Se on ihminen, joka oppii vähitellen vanhoista rasituksista vapautuessaan luomaan uuden ja vapaan näköalan elämään. Ja se on myös se ihminen, joka voi aidosti ymmärtää Jeesuksen rakkauden ja rauhan opetukset.

Meidän nykyinen ihmisyytemme, joka perustuu niin vahvasti menneille tapahtumille, kokemillemme vääryyksille ja monille muille hankaluuksille, ei oikein pysty vielä ymmärtämään mitä maailmassa tapahtuu. Siksi me juuri ryhdymme sotiin ja painostuksiin, oppiaksemme, tullaksemme lopulta uusiksi ihmisiksi.

Vaikka järki sanoo, että Venäjän vastaiset talouspakotteet eivät ehkä oli kaikkein fiksuin tapa ratkaista läntisen ja itäisen Ukrainan asukkaiden välisiä ongelmia, niin miten moni kuitenkin tuntee itsessään moraalista ylemmyyttä: minä tässä olen oikeuden ja hyvän puolella – kannattaessani pakotteita. Ja silti tiedetään, että juuri oikeudenmukaisella tavalla vapaa kauppa on yksi kaikkein tärkeimpiä rauhaan johtavia voimia.



Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Venäjä, Suomi, talouspakotteet, rakkaus, totuus

Suomen henki, Nato ja Venäjä

Perjantai 13.6.2014 klo 6:58 - Matti Kuusela

Tämä kirjoitus on ollut tulossa pitkään, eikä tässä muu auta kuin aloittaa. Nyt kun virallinen media pelottelee meitä jatkuvasti Venäjän uhalla aivan uskomattomalla kampanjalla - vaikka en tiedä, huomaavatko kaikki sitä - niin suurin huoli tulee siitä, että meidät yhtäkkiä kammetaan Natoon.

Minusta on aivan oikein, että jatkamme kumppanuutta Naton kanssa, ja onhan Venäjäkin Naton kumppanuusmaa, mutta miksi Naton jäsenyys on hyvin arveluttava asia. 

Suomi ja Venäjä

Suomessa vanha etäisyydenotto Venäjään on edelleenkin niin voimakasta, että täällä ei oikein tajuta, että Venäjä on tuossa vieressa ja sillä on omat tarpeensa. Ja kun se on meidän naapurimme, ja vieläpä iso, niin meidän on syytä vähän katsoa asioita myös sen kannalta.

Venäjän tilanne on vielä kaukana sellaisesta vakiintuneisuudesta, joka nyt vallitsee vanhassa Euroopassa, mutta täytyy muistaa, että keskieurooppalaiset lopettivat toisiaan vastaan sotimisen vasta puoli vuosisataa sitten. Venäjän rajoilla sen sijaan vallitsee edelleen jatkuva jännitys ja osin myllerryskin. Se joutuu katsomaan asioita aivan eri lailla kuin me Suomessa haluaisimme. 

Jos katsoo idästä päin Venäjän naapureita, niin siellä Beringin salmen takana on amerikkalainen Alaska, suhteellisen rauhallista ja kaukaista. Mutta sitten Japanin kanssa on jatkuvasti pientä rajariita saariomistuksista ja sitten tulee valtava, taloudellisesti nouseva Kiina, jonka kanssa on oltava koko ajan tarkkana. 

Sitten on Himalajan pohjoispuoliset ja Kaukasian valtiot. Pieniä maita, joissa kuohuu koko ajan, ja niiden takana Afganistan ja Iran ja Irak ja muuta, jotka ikäänkuin poreilevat lännen ja idän välillä. 

Sitten tulevat entiset Neuvostoliiton valtiot, joihin Nato yrittää saada otetta, ja lännen voimat ylipäätään. Suuret mutta poliittisesti selkiintymättömät Valko-Venäjä ja Ukraina vaativat jatkuvaa huolta. Venäjä ei varmaan ilahdu siitä, jos Baltian tapaan maa kerrallaan siirtyisi Natoon, mikä merkitsisi amerikkalaisten joukkojen tuloa yhä lähemmäksi.

Ja sitten Suomi. Meillä on Venäjän kanssa rauhallienen tuhannen kilometrin maaraja, jonka pohjoispuolella on taas Natoon kuuluvan Norjan lyhyt maaraja ja meripuolustus.

Venäjää ei varmaan ilahduttaisi, jos Suomi liittyisi tai vakavasti harkitsisi Natoon liittymistä. Sehän tarkoittaisi käytännössä yli tuhatta uutta kilometriä maarajaa natomaata vastaan. Se tietäisi Venäjälle isoa puolustuslaskun lisäämistä, ja vastaavasti Suomelle. Jos me olisimme natomaa, niin ei meidän uutta aseistusta kukaan muu tulisi maksamaan kuin me itse.

Ja kun tiedämme, miten heikkoja me olemme pitämään puoliamme EU:ssa taloudellisesti, niin ei tilanne Natossa olisi yhtään parempi.

Suomenlahden väylä

Maarajan lisäksi Venäjällä on toinenkin huoli. Pietarista laivasto pääsee Atlantille ainostaan käpeaa väylää, Suomenlahtea ja sitten tosi kapeita Tanskan salmia pitkin. Kun Viro on nyt Natossa, niin jos Suomi olisi myös siinä, niin silloin Venäjä joutuisi pujottelemaan laivoillaan kapeaa salmea kahden natomaan välistä. Luulen, että psykologisesti Venäjälle on aikamoinen helpotus, että kutakuinkin puolueeton Suomi on nyt siinä toisella puolella.

Suomenlahden kapea kansainvälinen väylä ei Venäjälle palvele ainoastaan laivastoa, vaan myös sotakoneita, haluamme me sitä tai emme.

Minusta nämä ovat kaikki niin merkittäviä asioita Pohjolan ja Venäjän voimatasapainolle, että on aivan luonnollista, että Venäjä tahtoo kertoa siitä. Naapureiden välillä on aivan luonnollista, että kumpikin kertoo tarpeistaan. Nyt viime kuukausina meidän tiedotusvälineemme ovat nostaneet valtaisan metakan joka kerran kun venäläiset ovat viestineet jotain.

Ehkä Suomen poliittinen johto sitten kokee uhaksi sen, että Venäjäkin on jotain mieltä. Se taas johtuu kai siitä, että meillä ei ole mitään julkista visiota siitä, miten Suomea halutaan kehittää. Aikanaan vaikeissa tilanteissa Kekkosella oli jatkuvasti uusia aloitteita, joista hän saattoi keskustella neuvostoliittolaisten kanssa, mutta nyt jotenkin tilanne on mennyt sellaiseksi, että Suomen johdon tavoitteista ei saa mitään selvää, muuten kuin arvailemalla ja päättelemällä pienistä merkeistä, mihin päin mennään. Mutta aina se jää sanomatta ääneen.

Keskustelua

Niin kauan kuin me olemme voimakkaita ja selkeitä omalla alueellamme, niin mielestäni me olemme turvassa. Meidän kannattaa ihan aidosti alkaa kiinnostua Venäjästä vähän enemmän, miettiä kauppaa ja keskustella siitä mihin maailma on menossa, ja keskustella ennen kaikkea uusista aloitteista. Hirmu ikävä sanoa, mutta sellainen kiukuttelu, jota meidän ministerimme osoittivat peruuttaessaan venäläisten kanssa sovittuja tapaamisia Ukrainen kriisin alussa, ei ole oikein hyvää asioiden hoitoa. Keskustelun idea on siinä, että on hyvä keskustella silloin, kun on jotain puhuttavaa, tai jotain hankaluutta ilmenee. 

Mutta keskusteluun tarvitaan myös jonkinlainen kansallinen visio. Sehän oli aikanaan presidentin uudenvuodenpuheen idea.

Ja miten tämä liittyy Enkelimaahan? Siten, että tuon vision ja henkis-käytännöllisen näkemyksen ylläpitäminen ja luominen on meidän jokaisen asia. Kaikkien ei tarvitse miettiä Suomenlahden väyliä, mutta jokainen voi ylläpitää henkisen tietoisuuden tasapainoa.

Henkisesti sellainen keskustelu, jossa asetutaan jonkun puolelle, on jo eilispäivän heiniä. Keskestelu henkisessä mielessä edellyttää, että ymmärtää asioita myös toisten kannalta.

Pielisen_valo

Pielisen valoa, kuva Matti Kuusela

2 kommenttia . Avainsanat: Suomi, Nato, Venäjä

Suomalaisten - ja slaavien - historiaa

Perjantai 15.2.2013 klo 1:36 - Matti Kuusela

Sain tänä iltana käsiini Valentin Tombergin kirjoituksen "Suomalaisuus venäläisessä hengenelämässä" vuodelta 1931. Kun Suomen historia näyttää olevan ihmeellisen vaikea aihe, niin katsotaan mitä hengentutkija Tomberg on saanut aikaan. Hän on meille sikäli läheinen, että hän syntyi Pietarissa ja eli Venäjän vallankumouksen jälkeen pitkän aikaa Tallinnassa.

Hän kertoo, miten jo ulkoinen historiantutkimus on osoittanut, että suuret osat nykyisestä Euroopan puoleisesta Venäjästä Moskovan seudut mukaanluettuna olivat suomensukuisten heimojen asuttamia 800- ja 900-luvuilla. Vähitellen näitä alueita alkoivat asuttaa slaavit, jotka sekoittuivat suomalaiseen väestöön. Heidän jälkeläisistään syntyi suurvenäläinen kantaväestö.

Samaan aikaan 800-luvulla alkoi myös pohjanmiesten laajentuminen suomalaisalueille. Henkisesti katsottuna heidän mukaan tuli minuuden virike slaavilaisille kansoille. Sillä oli kyllä sielullista laajuutta, mutta siltä puuttui sisäistä koossapysymisen voimaa, jota se sai normanneilta.

 

Slaavilainen sielullisuus

Toinen slaavilaisen sielun ominaisuus, subjektiivisuus, joka ilmenee niin selvästi erityisesti puolalaisuudessa, antaa sielullisuudelle lämpöä ja myötätunnon kykyä, mutta sillä on vaara sivuuttaa ulkomaailman realiteetit. Sen seurauksena sielullisuus voi sumentua ja jäädä kuin huumaantuneena omaan itseensä.

"Niin sympatia kuin antipatiakin, ilo ja tuska elävät slaavilaisessa sielussa hienoimpia vivahteita myöten, elämän kaikki soinnut voivat siinä löytää ilmauksensa."

Suomalaiset heimot taas olivat kehittäneet sielunelämää, jota slaavit pitivät arvoituksellisena. Ja siitä tullaankin yhteen ja minulle uuteen mahdollisuuteen sanan Suomi selitykseksi. Muinaaslaavit nimittivät suomalaisia sanalla tsudi, joka on hyvin samankaltainen kuin ihmettä tarkoittava tsuda. Tsudiak taas tarkoittaa erikoista ihmistä tai erakkoa.

Nämä "ihmeelliset" kuvaavat hyvin suomalaisia, meitä kun pidettiin taikojen tekijöinä sekä ihmisen kätkettyjen sisäisten voimien tuntijoina, erityisesti siinä miten sana vaikuttaa luonnonvoimiin. Kun slaavi katseli suomalaista, hän Tombergin mukaan koki, miten suomalaisissa sana vaikuttaa ulos luontoon, mutta hänen oma sielullisuutensa ei virtaa hänestä ulos maailmaan.

Tätä suomalaisten objektiivista kykyä vaikuttaa maailmaan piti subjektiivisesti asennoituva slaavi yliluonnollisena.

 

Puhuttu ja laulettu sana

Suomalaisten toiminnallinen objektiivisuus ilmeni erityisesti puhutussa ja lauletussa sanassa. Sen mahti syntyi eläytymisestä siihen, että hänen puhuessaan hänen yllään olevat henkiset vallat olivat tässä puheessa mukana. Tombergin mukaan muinaissuomalaiset kokivat puheensa kuin maljaksi, johon jumalten voima virtaa.

Se oli kulttuuria, jonka voima ei ilmennyt kivisina kaupunkeina, vaan kalevalaisina muistomerkkeinä sanan huikeasta mahdista kielen rytmien ja sointujen avulla.

Slaavilaisten puheessa ja laulussa taas jokainen äänne oli täysin sielullistunut. Siksi voi sanoa, että suomalainen lähetti puhuessaan ulos luonnonvoimia, mutta slaavi veti puhuessaan ulkoista maailmaa oman sisäisyytensä piiriin.

Tätä voi verrata myös lapsuuteen ja vanhuuteen. Kulttuurina slaavilaiset ilmaisivat lapsuuden voimia vetäessään maailmaa itseensä, suomalaiset taas jo ammoin kypsyneitä vanhuuden voimia vaikuttaessaan puheellaan luontoon, antaessaan voimiensa vaikuttaa ulospäin. Se oli kuin lapsen kohtaamista isovanhempiensa kanssa, lapsen joka elää täysin tulevaisuuden uneksimiseen uppoutuneena. Se oli myös rauhanomaista kohtaamista, sillä suomalaissotia ei slaavien muuten sotaisessa menneisyydessä ollut lainkaan. - Ja siksi historiankirjoitus on niin hiljaa tuosta ajasta.

 

Rakkauden menneisyys

Tomberg puhuu suorastaan rakkaudesta tuona aikana, jona noin kaksi kolmasosaa suomalaisuudesta katoaa slaavien keskuuteen kuin vuoropuheluna näiden kansojen arkkienkeleiden välillä. Tämä yhdistyminen antoi slaavilaisille kansoille niiden tarvitsemaan objektiivisuutta.

Tällä tavoin tuli yhteen bysanttilaisia sekä normannien, mongolien ja suomalaisten vaikutuksia valmistelemaan itäisen Euroopan tulevaisuutta.

Tomberg jatkaa, miten venäläinen kansansielu elää vieläkin unitilassa, josta se ei kykene nousemaan omassa olemuksessaan ulkoisen historian tasolle. Mutta uinuessaan se näkee tulevaisuuden valveunia, kuin siemeniä itäisen Euroopan tulevaisuuden tehtävään.

5 kommenttia . Avainsanat: Suomi, historia, suomalaiset, slaavit, kieli, rytmit, soinnut, mahti, puhe, laulu, luonnonvoimat, sielullistuminen, jumalat, taiat, Valentin, Tomberg

Suomen sielu

Torstai 31.1.2013 klo 22:04 - Matti Kuusela

Luin että televisiosta on tullut jälleen ohjelmasarja, jossa Suomen historiasta kerrotaan kokonaan Ruotsin kannalta, aivan kuin kulttuuri olisi tullut tänne vain Ruotsista, aivan kuin Suomessa olisi hallinnut ainoastaan ruotsalaisia kuninkaita.

On hyvä muistaa, että vielä keskiajalla ei ollut lainkaan sellaista Ruotsia kuin nykyisin on. Silloin "Ruotsi" oli ainoastaan kolme kolme kuningaskuntaa suunnilleen Tukholmasta Göterborgin suuntaan: Itä-Göötanmaa, Länsi- Göötanmaa ja Sveanmaa. Eteläinen osa nykyistä Ruotsia oli Tanskan hallussa ja pohjoinen suomenkielisten heimojen hallussa.

Suomessa oli omat kuninkaansa. Menneisyyden Suomi oli vauras maa, jossa oli eri aikoina kukoistavia kuningaskuntia, kuten Varsinais-Suomi sekä Pohjanmaalainen Kainuu, jonka kuningassuku ulotti haaransa aina Norjaan, Britanniaan ja Ranskaan saakka.

Hyvin kaukaisena aikana Suomen metsät rakennettiin lähes täyteen kivipyhättöjä dolmeneineen. Pohjanmaalla on edelleenkin kirkkojen pohjapiirroksia muistuttavia kivirakennelmia, jotka suuntautuvat kosmisesti. Turun seudulla on vanhoja pyhiä kivirakennalmia valtavan tiheästi.

Suomi on ollut vaurasta maata, mutta jostain syystä meidän henkinen historiamme on johdonmukaisesti peitetty satojen vuosien ajan. Suomesta ovat kadonneet lähes kokonaan kaikki kirjalliset tiedot, jotka viittaavat tähän meidän maamme menneeseen kukoistukseen, tai sen useihin vaiheisiin.

 

Runonlaulajien Suomi

Menneiden runonlaulajien Suomi on ollut sisäiseltä henkiseltä kulttuuriltaan korkealle kehittynyt. Se tai ne henkiset olennot, jotka ovat johtaneet sitä skandinaavista kulttuuria, josta sekä skandinaaviset että suomensukuiset kansanrunot ovat saaneet osansa, ovat olleet hyvin korkeita ja edistyksellisiä.

Nämä olennot ovat inspiroineet Suomeen maailmansyntyrunoja, jotka muinaisessa puhtaudessaan ovat samalla tasolla juutalaisen ja intialaisen maailmansyntyrunouden kanssa.

Meillä on ollut hienoja kulttuurin aaltoja, kuten kansallisromantiikka ja suomalaisten korkeavärähteisten kansallisten laulujen aika.

 

Suomen "tyhjiö" ja uusi tuleminen

Virallisen historian mielestä Suomi on ollut kutakuinkin ainoa maa maailmassa, jossa ei ole ollut omia kuninkaita, ei mitään vanhaa vaurautta eikä historiaa, vaikka tutkimus esimerkiksi osoittaa, miten suunnattoman arvokkaat menneisyyden loistomiekat olivat Suomessa yleisiä.

Ymmärrän kyllä hyvin, miten Suomen tulevaa tehtävää on täytynyt valmistella peittämällä meiltä meidän muinainen historiamme. Se on antanut meillä mahdollisuuden nähdä itsemme sellaisina kuin juuri kunakin aikana olemme, ilman mahdollisuutta arvostaa itseämme menneisyyden tekojen pohjalta. Se juuri kertoo siitä, että meillä on kansana edelleen tehtävää, sillä menneisyyden suomalaissukuisten kansojen suuruus olisi silmiemme edessä, se kertoisi siitä, että aikamme on ohi. Nyt voimme hyvällä omallatunnolla luottaa siihen, että meidän aikamme on tulossa.

Jotta tuo tulevaisuus voi tulla hyvällä tavalla, tarvitsemme paljon hartautta ja kunnioitusta sitä kohtaan, mitä on tulossa.

 

 

5 kommenttia . Avainsanat: Suomi, pyhät paikat, Suomen tulevaisuus, historia

Hyvää Itsenäisyyspäivää!

Tiistai 6.12.2011 klo 17:22 - Matti Kuusela

Tuhansia vuosia sitten suomalaiset kansat asuivat laajalla alueella pohjolassa ja hoitivat yhteyksiä siihen ikivanhaan maailmaan, jota nimitettiin Hyperboreaksi. Suoraan käännettynä se merkitsee pohjoisen yllä olevaa maata, jolla on se erikoisuus, että maan varjo ei sitä koskaan peitä, vaan se on aina suorassa yhteydessä auringon henkisyyteen.

Tähän hyperborean maahan vanhat kreikkalaiset tekivät retkiä, ja myös Apollo viipyi täällä puolet vuodet vuodesta, ja puolet etelämpänä, samoin kuin muuttolinnut nykyään.

Vielä noin tuhat vuotta sitten suomalaisten alueet olivat suuria nykyiseen verrattuna. Esimerkiksi Ruotsi oli 1000-luvun alkupuolella vain kolme pientä kuningaskuntaa, Länsi-Götanmaa, Itä-Göötanmaa ja Sveanmaa, ja heti Upsalasta ylöspäin alkoivat suomalaisten heimojen maat. Mutta noiden kolmen kuningaskunnan kruunut ovat edelleenkin Ruotsin lipussa, ja vaikkapa Tampereen perustamiskirjan kannessa, kun Ruotsin valta sitten  laajeni lännessä ja slaavien idässä, niin että Suomi pieneni ja pieneni.

 

Suomen kuningaskunnat

Suomen historia ja etenkin henkinen historia ón sikäli ainutlaatuista, että me olemme kai ainoista kansoja maailmassa, joka on lähes täydellisesti unohtanut vanhan historiansa. Henkistä historiaa meillä tosin on Kalevalassa mitä upeimmassa muodossa, mutta kansallinen maallinen historia on lähes kadonnut. Nykyisin vallassa olevan käsityksen mukaan me tiedämme menneisyydestämme jotain vain jostain 1300- tai ainakin 1500-luvusta lähtien.

Ajatus suomalaisista kuningaskunnista tuntuu kovasti vieraalta. Kuitenkin muissa maissa on säilynyt tietoja esimerkiksi muinoin suuresta ja mahtavasta Kainuun maasta, joka hallitsi koko Pohjolaa nykyinen Skandinavia ja ainakin sen pohjoisemmat osat mukaanluettuna.

Suomen tämän hetken luovin tutkija Jukka Nieminen asettaa Kainuun kuningaskunnan keskuksen jonnekin nykyisen pohjanmaan alueelle. Hauska vahvistus tuolle oli, kun pari päivää sitten katseltiin Sinikan kanssa luultavasti 1930-luvulta peräisin olevaa Suomen karttaa. Siinä nykyisen Perämeren nimenä oli Kainuunmeri. Selvä osoitus siitä, että aikoinaan Kainuu on ainakin ulottunut Pohjanlahden rannikolle, ellei sitten kokonaan ympäröinyt sitä.

Kainuun kuningasvallan suureen aikaan kainuulainen kuningassuku ulottui ainakin Ruotsiin ja Norjaan, Skotlantiin ja Ranskaan saakka. Ja tuo aikahan oli ensimmäisen tuhatluvun puoliväliä.

 

Tavastia

Toinen suuri kuningaskunta oli Tavastia. Tunnetussa kuvauksessa ruotsalaisten tekemästä ristiretkestä eli valloitus- ja ryöstöretkestä joskus 1100-luvulla Suomeen oli kysymys ruotsalaisten ja varsinaissuomalaisten hyökkäyksestä Hämettä tai Tavastiaa vastaan.

Kristinusko oli täällä jo ikivanhaa perua, ei mitenkään ruotsalaisten tuomaa. Suomesta oli jo tuolloin omat vahvat yhteydet Rooman paaviin, mutta myös ortodoksiselle puolelle Venäjän kautta, ja aivan varmasti myös eurooppalaisilla ritarikunnilla oli täällä vaikutusta.

Nämä kaikki ovat asioista, jotka tulevat vähitelleen uudelleen avautumaan. Mielenkiintoista on myös se, että kuten Enkelimaan Uutisissa jo kerroin, hunnien sanastossa on paljon puhdasta suomea. Yksi näistä sanoista, joka ei ole aivan sama kuin nykysuomessa, on järveä taskoittava tavast. Silloin siis Tavastia tarkoittaisi järvimaata, eli luultavasti Päijänteen ympärille asettunutta valtakuntaa.

Nykyisen tiedon mukaan myös Novgorod, jota aikaisemmin pidettiin skandinaavisten viikinkien perustamana, saattaakin olla suomalaisten perustama. Mutta siitä myöhemmin, vain lyhyt havainto Päijänteestä.

Niin valtaisan pitkä järvi kuin Päijänne onkin Lahden ja Jyväskylän välillä, se on energeettisesti jotenkin oudon näkymätön. Oulunjärvi, Saimaa, Pielinen, Näsijärvi asettuvat helposti omalle paikalleen, mutta Päijänne on aivan kuin jossain toisessa ulottuvuudessa, jos vaikka sulkee silmänsä ja katselee Suomen karttaa mielikuvissaan.

Tästä olisi mukava kuulla, onko jollain muulla samankaltaista vaikutelmaa.

 

Suomen tähdet

Suomella on syvällinen yhteys myös tähtimaailmoihin, mutta näin itsenäisyyspäivänä nousee vahvasti mieleen Pohjantähti, joka on suuri sekä itsenäisyyden ja vapauden että yhteisöllisyyden suunnannäyttäjätähti.

Hyvin Pohjantähden kaltainen, vaikka voimakkaan naisellisesti, on Plejadien kaunis tähtiryhmä. Myös sen selvä ominaisuus on yhteys näiden seitsemän taivaallisen sisaren välillä, mutta silti se Rudolf Steinerinkin mukaan on suuri vapauden ja itsenäisyyden edistäjä.

Tänä vuonna olen erityisen voimakkaasti kokenut Plejadien eli Seulasten tähtisisarten sisäisesti elvyttävän ja uudistavan kosketuksen ja siihen saa Plejadien tähtisisaret -kirjan kautta hyvän kosketuksen. Koen vahvasti, että yhteys tähän Seulasten henkisyyteen on jotenkin vahvasti sekä alkuperäissuomalaista että myös sitä tulevaisuuden henkistä suomalaisuutta, jonka odotus jo vahvasti elävää ja jota voimme mielestäni myös rohkaistua yhä vahvemmin toivomaan. 

 

 

 

 

1 kommentti . Avainsanat: itsenäisyys, henkinen itsenäisyys, Pohjantähti, Plejadit, Seulaset, Suomen historia, muinaishistoria, Suomi, vapaus

Suomen talous, enkelit ja todellisuudenmukainen ajattelu

Maanantai 9.5.2011 klo 21:35 - Matti Kuusela

Uutistasolla Suomen osuudesta Portugalin tukipakettiin uutisoidaan  pinnallisesti, lähinnä mielipiteistä. Siitä, mistä todella on kysymys ja mikä Suomen todellinen kaavailtu osuus on, alkavat nyt talouslehdet hiljalleen herätä. Todellisuus on rankka. Toisaalta se ei ihmetytä, sillä koko sen ajan, jolloin Suomi on ollut EU:n jäsen, on saanut ihmetellä, miksi Suomen edustajat siellä eivät pidä Suomen puolta.

Enemmänkin näyttää siltä, että EU valtavine palkkioineen imaisee helpolla kaukaisen ja pienen Suomen edustajat puoleensa, niin että sen sijaan, että edustajamme pitäisivät Suomen puolta, he alkavatkin edustaa EU:n näkemystä.

 

Suomen rahastetaan

Nyt se mutu-tuntuma, että Suomea rahastetaan, alkaa jo selvitä laajemminkin. Taloussanomat otsikoi yhden kirjoituksensa juuri sillä tavoin. Jari Hurri kirjoittaa, että luottoriskien jakautuminen eri maiden pankkien välillä on ainoa mielekäs tuen jakoperuste. Tilastoista ei Hurrin mukaan löydy ainuttakaan toista maata, jonka taakka kriisitoimista olisi lähelläkään niin railakkaasti ylimitoitettu kuin Suomen.

Talousasiantuntijoiden teksteissä ei sanota suoraan sitä, että julkisessa ja poliittisessa vaalikeskustelussa sekä päivälehdistössä ja valtiovarainministerin suunnasta annettu kuva siitä, että Euroopan taloudellinen tulevaisuus on sen varassa, että "Suomen" mahdollisesti joillekin lupaama osuus hyväksytään, ei pidä lainkaan paikkaansa.

Sen lisäksi, että Suomen suhteellinen osuus on moninkertainen muihin maihin verrattuna, on taloustutkijoiden laskujen mukaan tullut esiin myös se, että Portugalille kaavailtu tukipaketti on kooltaan noin puolitoistakertainen verrattuna todelliseen tarpeeseen.

Se antaa viitteitä siihen, että mistään todellisesta eurooppalaisesta hädästä ei ole kysymys, vaan sen sijaan taloussiirroista. Oma vaikutelmani on, että Euroopan rahaeliittitasolla kierrätetään miljardiluokan rahavirtoja - lähinnä suurpankkien tukemiseen Saksassa, Ranskassa, ehkä Italiassa ja Britanniassa.

Siihen suuntaan osoitti jo jokin aika sitten tullut hämmetävä uutinen, että Kreikka tuhlaa omasta luottoavustaan miljardeja aseostoihin Saksasta. Sitten selvisikin, että nuo aseostot olivat luotoille asetettu ehto.

 

Miten järjestelmä toimii

Tämä on tietysti arvailua, mutta rahankierrätys näyttää menevän jotakuinkin seuraavaan tapaan. Pieni suurvarakkaiden ryhmä lainaa maan suurpankeilta valtavia summia, jotka taas Keski-Euroopan suurpankin antavat rahat. Kun kaikki mahdollinen on saatu irti, EU kerää näiden Keski-Euroopan suurpankkien lainojen lyhennyksiin tarvittavat rahat sellaisilta puolustuskyvyttömiltä ja sinisilmäisiltä mailta kuin Suomi. Ne joiden luottoriskeistä on varsinaisesti kysymys, selviävät pienemmällä osallistumisella, koska ne voivat sanella ehdot. Noilla ehdoilla, esim. aseostojen kautta, ne itse asiassa vain hyötyvät.

 

USA:n keskuspankki

Lueskellin juuri myös juttua USA:n keskuspankista. Marraskuussa 1911 pankkiirielitti kehitti Jekyllin saarella loistavan idean: he suunnittelivat miten he pystyvät ottamaan USA:n konkreettisesti haltuunsa omistamalla veronmaksajien varallisuuden ja maan rikkaudet.

Kokouksessa luotiin yksityinen keskuspankki, joka markkinoi itseään hallituksen virastona ja joka sai oikeuden painaa valuuttaa ja periä korka voittoa veronmaksajilta.

Sen seurauksena Yhdysvaltojen kokonaisvelka on kohonnut 180 000 dollariin henkeä kohti, mutta kokonaisvaranto on ainoastaan 45 000 dollaria henkeä kehti. Käytännössä se tarkoittaa, että velkaa ei voida koskaan maksaa takaisin, vaan Yhdysvallat joutuu maksamaan näistä veloista yksityisessä omistuksessa olevalle keskuspankille ikuisesti korkoa. Korkojen pantiksi se joutuu antamaan kaikki mahdolliset maan luonnonvarat ja valtion omistukset tai myymään ne yksityisille.

Oudosti vaikuttaa siltä, että johonkin samankaltaiseen tilanteeseen ollaan jo nyt Suomea integroimassa. Kun Suomi velkaantuu yhä enemmän, suuret kansainväliset pankin pystyvät yksinkertaisesti sanelemaan Suomelle esimerkiksi pohjavesivarojen avaamisen kansainväliselle yksityiselle kaupalle. Jos nämä ovat lainojen lyhennyksiin tarvittavien uusien lainojen ehtoina, ei siihen luonnollisesti ole mitään vastaan sanomista. Tämäntyyppisiä yllättäviä päätöksiä on silloin tälloin meillä tehty, niin että tullut vaikutelma, että ne on todella saneltu jostain.

 

Tietoisuus

Nyt enkelitietoisuudessa on se ongelma, että me saatamme jäädä kiinni vain siihen lähinnä ihmisen tunne-elämää olevaan tasoon, jossa kaikki on vain ihanaa. Mutta enkelien yläpuolella on kansaa ohjaava arkkienkeli ja ajan suurempia tapahtumia ohjaava suurenkeli, ryhmineen.

Jo meidän jokaisen oman tulevien inkarnaatioiden kannalta on tärkeää, että me opimme ajattelemaan ja uskallamme ajatella todellisuuden mukaisesti, sillä vain todellisuudenmukaiset ajatukset voivat viedä hyvää kehitystä eteenpäin.

Aika usein saa kuulla ajatuksia, että miksi epäillä, miksei vain yksinkertaisesti uskoa, mitä päättäjät meille sanovat? Vastaus on: kehitystä hajottavat henkiset voimat riistävät maan ja ihmiskunnan kehitykseltä omaan käyttöönsä ne energiat, jotka eivät juurru todellisuuteen. Siksi hyvä usko ja luottamus sellaiseen, mikä ei ole totta ja oikeaa, ei vie eteenpäin vaan meidän sekä henkilökohtaisia että kansan kehitysvoimiamme.

Nämä kehityksestävirrasta irtaantuneet voimat muuttuvat seuraavissa inkarnaatioissa tai ajanjaksoissa kehitystä häiritseviksi konkreettisiksi voimiksi, esimerkiksi luonnonvoimien tai sairauksien alueella.

Siksi meidän henkinen velvolllisuutemme on ajatella itse. Vaikka mukavuutemme takia olisi niin miellyttävää uskoa siihen, mitä toiset sanovat, niin jo oman tulevaisuutemme tähden meidän on merkityksellistä opiskella todellisuudenmukaista ajattelua.

 

Todellisuudenmukainen ajattelu

Mitä todellisuudenmukainen ajattelu sitten on? Se on esimerkiksi sitä, että seuraan ulkona luonnossa, miten kasvit kasvat ja millaisia muotoja ja värejä ne kehittävät.

Todellisuudenmukaista on myös se, että kun jos sovin tapaamisesti ystäväni kanssa klo 14, pyrin arvioimaan oman kokemuksesi pohjalta, milloin hän saapuu. Jos tiedän, että hän luultavasti tulee 10 minuuttia myöhässä, niin otan sen huomioon, kuten kaikki muutkin olosuhteet.

On oltava myös kärsivällinen ja jaksettava odottaa. Saan vaikutelman vaikkapa jostain suuremmasta talouteen tai kansainväliseen politiikkaan liittyvästä kytkennästä. Usein jo puolen vuoden tai kahden vuoden kuluttua mediassa kerrotaan, mitä todella tapahtui. Silloin voi tarkistaa ajatuksensa.

Joskus se kestää kauemmin. Muistan hyvin, miten aikanaan Gagarinin kierrettyä maan Neuvostoliitto uutisoi hänen palanneen maan päälle kapselissaan. En millään voinut uskoa sitä. Se vain ei tuntunut oikealta.

Nyt tänä keväänä kerrottiin, että hän todellisuudessa irtaantui kapselista ja tuli alas laskuvarjolla. Tällä kertaa vahvistus tuli vasta puolen vuosisadan kuluttua, mutta kannattaa odottaa ja ajatella ja jättää omat vaikutelmansa ja ajatuksensa odottamaan vahvistusta.

 

Rakkaudella
Matti

3 kommenttia . Avainsanat: EU, Suomi, talous, Portugal

Suomalaisuuden henkisyyttä

Torstai 23.12.2010 klo 1:42 - Matti Kuusela

Tiesitkö, että suomalaiset olivat yksi niistä neljästä kansasta, jotka aloittivat Amerikan siirtolaisuuden? Muut olivat englantilaiset, hollantilaiset ja ruotsalaiset. Toki silloin 1600-luvulla Uusi Ruotsi perustettiin ruotsalaisen lipun alla, mutta ilmeisesti suomalaiset olivat kuitenkin enemmistönä.

Tästä suomalaisten osuudesta Amerikan valloituksessa kertoo michiganilaisen kongressiedustaja Frank E. Hookin tutkielma ”The Finns in American Colonial History” vuodelta 1937.

Tosin Uuden Ruotsin historia ei ollut pitkäikäinen. Muut siirtokunnat kyllästyivät suomalaisten ja ruotsalaisten vapaaseen kanssakäymiseen intiaanien kanssa ja hollantilaiset valloittivat siirtokunnan, joka jatkoi edelleen, mutta hollantilaisten nimissä. Ominaista suomalaisille oli, että he eivät aggressiivisten valloittajakansallisuuksien tapaan linnoittaneet siirtokuntiaan, vaan ne olivat täysin avoimia. Monet suomalaiset siirtyivät asumaan intiaanien pariin ja intiaanit kutsuivat suomalaisia nimellä ”aivan kuin me”.

Suomalaisella hirsirakennustaidolla oli suuri merkitys aina villin lännen asuttamiseen saakka, ja myös ne venäläiset, joista Alaskan intiaanit pitivät silloin kun Alaska vielä kuului Venäjälle, olivat lähinnä suomalaisia.

Suomipohjaista presidenttiä USA:ssa ei kuitenkaan ole. Muutenkin Suomen menneisyys katoaa oudolla tavalla. Nykysuomessa sitä ei juuri kunnioiteta ja se on ihmeellisellä tavalla näkymätöntä. Nyt uudempi lähinnä epävirallinen tutkimus näyttää kohottavan esiin oivallusta, että Suomi ei ehkä sittenkään ollut ainoa takapajuinen maa maailmassa, ilman kuninkaita, ilman menneisyyttä. Suomesta on löydetty suunnattoman arvokkaita suurmiekkoja enemmän kuin muista pohjoismaista, ja Hermeetikko-sivuilla käytävästä keskustelusta päätellen saattaa olla, että Suomen vanhojen kartanoiden ympärillä olevat kummut paljastuvat menneiden aikojen kuningashaudoiksi.

Muualla kuin Suomessa tunnetaan Suomen vanhat kuningasluettelot ja se, että merovinkiaikana kuninkaiden oli Keski-Euroopassa osoitettava polveutuvansa mahtavista Kainuun kuninkaista. Suomen kristinusko on vanhaa, kelttiperäistä jo ensimmäisellä vuosituhannella, paljon ennen ruotsalaisten ristiretkinä tunnettuja valloitussotia.

Viimeisen sadan vuoden aikana on useaan kertaan naurettu niille omaperäisille mutta omaa totuuttaan etsivillä tutkijoille, jotka ovat löytäneet suomenkielen ja esimerkiksi babylonin tai egyptin välisiä yhteyksiä. Heitä on lukuisia, ja yhä useammat ovat alkaneet päästä jyvälle tuosta vanhojen kielten yhteydestä. Yhä useammat oivaltavat tuon yhteyden, kuten Kauno Mannonen muutaman vuoden takaisessa kirjassaan ja nyt Veli Martin Keitel pian ilmestyvässä kirjassaan ”Puhuvan Puun Lapset”.

Yhä vahvemmin alan ymmärtää, että tämä suomalainen vaatimattomuus on joistakin ilmeisistä puutteistaan huolimatta valmistautumista johonkin suurempaan, sellaiseen, minkä kehittymisen takia suomalaisten muistamisen voimat ovat suuntautuneet enemmänkin luonnon ja elämänvoimien hiljaiseen henkisyyteen kuin muinaisiin suurtekoihin.

Hiljaisen muistamisen kyvyssään Suomalaisilla on ihmeellinen mahdollisuus kehittää sellaista koko maailman omaatuntoa, joka luo perustaa sellaiselle rauhantyölle, joka koituu koko maan hyväksi.

Kun luin Lorna Byrnen kirjaa ”Stairways to Heaven”, hän kuvaa sen lopulla kansanhenkiä, jotka arvoltaan ovat yleensä arkkienkeleitä:

”Kansojen enkelit pyrkivät aina varmistamaan, että ihmiset valitsevat oikeudenmukaisia johtajia, joilla on kansan edut sydämellään.”

”Kansanenkeli näyttää aina taistelevan sen puolesta, että asiat kääntyvät oikeaan suuntaan, sellaisiksi niin kuin niiden tulee olla. Jopa antamaan ihmisille rohkeutta taistella silloinkin, kun mitään muuta ratkaisua ei enää ole.”

”Enkeli Mikael kertoi minulle, että kansanenkelit työskentelevät erityisen tarmokkaasti auttaakseen ihmisiä, ja erityisesti johtajia, löytämään ongelmiin ratkaisuja, jotka eivät johda sotiin. He työskentelevät kaikenlaisten aiheiden parissa – työelämässä, kasvatuksessa, ympäristökysymyksissä, terveydenhoidossa.”

 Joulu on aikaa, jolloin maa ja luonnonhenget ja ihminen ovat hereillä ja enkelit lähellä. Koen että nyt on aika, jolloin me voimme alkaa työskennellä tietoisemmin paitsi oman enkelimme, myös Suomen kansanhengen kanssa, jolla on aivan erityinen tehtävä.

Yksi aivan ensimmäisiä tehtäviä meille suomalaisille on kokea itsemme uudella tavalla arvokkaaksi. Minulla on tehtävä, minulla on merkitystä. Jotta suhde korkeampaan kansanhenkeen oman suojelusenkelin ohella voi tapahtua terveellä tavalla, on meidän vapauduttava kaikesta nurkkakuntaisuudesta, kaikesta oikeassa olemisesta ryhminä. Nykyinen aika on yksilöllisen minuuden henkistymisen aikaa. Heti jos me sanomme ”me” tavalla, joka sulkee toisia pois, se ei ole oikea henkinen ”me”, sellainen, joka koostuu vapaista yksilöistä, sellaisista, joiden pohjalle rakkaudellinen suhde toisiin ihmisiin ja kansallisuuden tehtävään maailmassa voi perustua.

Joulu juhla-aikana on hyvä hetki syventyä suomalaisuuden uuteen tehtävään. Uskon, että me olemme täällä sitä varten. Ja uskon, että meitä on jo monia, jotka ovat valmiita.

Tunne oma sisäisyytesi yhteydessä Suomen luonnon sisäisyyteen, jouluyön hengenrauhassa – tietysti jouluna, mutta omalla tavallaan kaikkina vuodenaikoina. Koe miten oman minän läsnäolo on se akseli, joka antaa omalla valon voiman sisäiselle spiraalille kyvyn kuin pyöriä yhdessä luonnonvoimien kanssa.

Huomaat, että voit siirtää tämän rauhan ja omantunnon spiraalin mihin tahansa, myös sellaisille alueille, joilla on vaikeuksia, kuten poliittisten tapahtumien keskelle. Suomen päättäjät tarvitsevat nyt erityisesti henkistä tukea löytääkseen itsestään voiman tehdä hyviä ja oikeita päätöksiä. Ja se koituu meidän kaikkien hyväksi.

Ollessani rauhan pilari tasapainoisesti suhteessa mihin tahansa ilmiöön myös minä vahvistun. Joulun tunnelmassa se on erityisen hyvä kokea.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomi, suomalaisuus, intiaanit, joulu