Matin blogi

Venäjä, enkelit ja Mikael

Tiistai 21.4.2015 klo 16:17 - Matti Kuusela

Kun nykyisestä Suomesta suuntaamme katseemme itään ja kaakkoon, niin me kohtaamme kaikkialla vanhoja suomalaisia kansanheimoja sekä slaavilaisia kansoja, joista sitten muodostui Venäjä erityisesti germaanis-pohjoismaisten minävoimien avulla. Myös tarut kertovat miten novgorodilaiset aikoinaan kutsuivat pohjanmiehen Rurikin perustamaan heille valtakuntaa. Tästä yhteistyöstä syntyi Venäjä valtiona. Mutta etelämpänä on esimerkiksi Kiova, jonka suuriruhtinas omaksui kristinuskon jo aikaisemmin.

Olemme jo aikaisemmin puhuneet siitä, miten slaavien kansaan vaikutti kaksi suurta henkistä keskusta. Mustanmeren alueella suuren Skytianoksen mysteerikeskus säteili voimia, jotka valmistivat slaaveja Golgatan voimien vastaanottamiseen. Ja itse Golgatan Kristus-voimat vaikuttivat slaaveihin vahvasti kreikkalais-bysanttilaisen alueen kautta.

Nämä voimat kirkastivat slaavien yhtenäissielua ja tuo voima virtasi etelästä kohti pohjoista Suomea mahtava energiavirtana, jonka ulkoisena merkkinä oli Mustaltamereltä Suomenlahdelle johtava jokireitistö.

Kun pohjoisten suomalaisten sielunelämässä vallitsi voimakas kosminen sielunkolminaisuus ja syvä sielullinen objektiivisuus, joka antoi mahdollisuuden vaikuttaa sisäisillä kyvyillä luonnonvoimiin, siinä slaaveille kehittyi vahva yhteissieluisuus, joka antoi heille voimakkaan perustan oman enkelinsä kokemiseen.

Venäläinen elämä

Steiner kertoo, miten ihmissielun on maallisten elämiensä sarjassa käytävä ainakin kerran läpi elämä sellaisessa ruumiissa, joka on syntynyt kuvaamiemme slaavilaisiin vaikuttavien voimien piirissä. Käytännössä se tarkoittaa, että syntyminen venäläiseen ruumiiseen ihminen on elämässään edistynyt niin pitkälle, että hänelle voi kuoleman jälkeen syntyä erityinen suhde omaan enkeliinsä.

Maallinen elämä tietyllä alueella ja siihen vaikuttavien voimien piirissä vaikuttaa kehollisuuden hienoihin sävyihin, jotka kuoleman jälkeen muodostuvat sisäiseksi mielikuvaksi. Venäläiselle sielulle kehittyy siis kuoleman jälkeen taipumus liittyä läheisesti yhteen oman enkelin kanssa ja nähdä maailma, etenkin henkinen maailma enkelinsä silmin.

Tämä enkelin kanssa eläminen henkisessä maailmassa merkitsee ihmiselle suurta askelta kohti oman korkeamman minänsä kokemista. Venäläiselle tämä enkeliyhteys ilmenee luonnollisenä kokemuksena siinä missä tuo yhteys läntiselle ihmiselle on heikompi ja esiintyy erityisenä taitona.

Venäläiset enkelisielut

Eläessämme maan päällä meitä ympäröivät ja inspiroivat jatkuvasti sekä enkelit että myös vainajat. Kuolleille sieluille yhteys meihiin on mahdollista vain ennen kuin he nousevat henkisen puolen elämässään sen kaikkein korkeimpaan käännepisteeseen, mutta tuo vainajien vaikutus meidän sisäiseen elämäämme ja sen kehittymiseen on suuri.

Venäläisillä sieluilla on kuolemansa jälkeen vahva taipumus esiintyä enkelten kaltaisesti, enemmän enkeleinä kuin ihmisinä, lausuu Steiner.

mikael_.jpg

Mikaelin joukot

Venäläisen inkarnaation jälkeen ihmisen eetteriruumis hajautuu erityisen nopeasti takaisin eetterimaailmaan, kun taas läntisillä kansoilla eetteriruumis on jäykempi ja se pysyy kuoleman jälkeen kauemmin kokonaisuutena ja pitää ihmistä kiinni edellisen elämänsä muistoissa.

Tällä venäläisten sielujen enkelimäisyydellä on juuri meidän aikanamme suunnattoman tärkeä merkitys. Venäläinen elämä sellaisenaan antaa ihmiselle mahdollisuuden oman enkelinsä ja oman korkeamman itsensä kokemiseen, mutta myös arkkienkeli Mikael kykenee käyttämään joukkoinaan näitä venäläisiä enkelisieluja, jotka vapautuvat eetterikehoistaan länsimaisia ihmisiä nopeammin.

Steiner kertoo, miten meidän aikamme tehtävänä on valmistaa Kristuksen ilmenemistä ihmisille henkisessä hahmossa. Tämä tehtävä voi hänen mukaansa totautua vain Mikaelin vaikutuksen laajentuessa yhä enemmän ja enemmän. Ja tässä tehtävässään Mikael voi käyttää apunaan juuri niitä ihmisiä, jotka ovat eläneet edellisen elämänsä venäläisessä kehossa.

Koska näillä venäläisillä sieluilla on kyky samaistua enkelinsä kanssa, he pystyvät antamaan ihmiskunnalle voimia, joiden avulla sisäisessä maailmassa voi luoda puhtaana sen kuvan, jossa Kristus voi ilmestyä.

Kristuksen todellinen kuva

Jotta Kristus ei ilmestyisi väärässä hahmossa, lausuu Steiner, subjektiivisena ihmiskunnan imaginaationa, vaan oikeassa henkisessä hahmossaan, on Mikaelin käytävä tätä taistelua henkisessä maailmassa Kristuksen ja ihmiskunnan puolesta. Tätä henkistä taistelua Mikael voi käydä erityisesti slaavien avulla, joilla on luonnonomainen Kristus-tietoisuus, mihin heitä on erityisesti valmistettu.

Myös siksi, että heidän eetteriruumiinsa hajoaa helposti, heille ei niissä ole mitään, mikä johtaisi Kristusta ilmestymään väärässä hahmossa, väärissä imaginaatioissa.

Tämä on valtavan suuri asia. Mikael venäläisten sielujen kanssa taistelemassa henkisessä maailmassa Kristuksen oikean kuvan puolesta – meidän läntisten ihmisten henkiseen maailmaan tuomia jäykistyneitä ja subjektiivisia Kristus-kuvia vastaan!

Steiner kuvaa, miten tämä kamppailu Keski-Euroopan yllä alkoi jo 1800-luvun loppupuolella, jolloin Mikael joukkoineen alkoi taistelun kaikkea sitä vastaan, mikä voisi estää Kristuksen ilmestymisen lännessä, joka oli yhä enemmän suistumassa materialismiin.

Läntisillä pitkälle muotoutuneilla imaginaatiolla on taipumus säilyä kuoleman jälkeen ja estää kaiken sen uuden syntymistä, minkä on tultava Kristuksen kautta.

Tämän voi ilmaista myös niin, että venäläisessä sielussa on sellaista nuoruutta tai lapsenomaisuutta, joka joutuu puolustamaan itseään lännen kypsyneen kulttuurin valmiita imaginaatioita vastaan.

Näemme siis, miten venäläisillä sieluilla on valtavan merkittävä tehtävä enkeliyhteyden kehittäjinä ja Kristuksen oikean kuvan luojina. 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Venäjä, Rudolf Steiner, enkelit, arkkienkeli, Mikael

Henkisyys ja taloussota

Torstai 16.10.2014 klo 2:19 - Matti Kuusela

Hei ystävät. Kun on syntynyt aikana, jolloin jatkosodan muistot olivat vielä tuoreina ihmisillä, ei olisi millään uskonut, että vielä tässä elämässä joutuu kokemaan, miten virallinen Suomi ja mediasuomi on joutuu suoranaisen taisteluhysterian valtaan. Sillä sitä se on ollut nyt jo yli puoli vuotta.

Muistamme varmaan, miten Ukrainassa tapahtui vallankaappaus, mutta sen jälkeen alkoi tapahtua outoja asioita. Länsimaat ryhtyivät taloudellisilla pakotteillaan taloussotaan Venäjää vastaan, mikä merkitsee, että paikallinen konflikti laajennettiin tieten tahtoen lännen ja Venäjän väliseksi konfliktiksi.

Jos Ukrainan alueelle olisi haluttu rauhaa, jos lännellä olisi ollut yhtään tahtoa auttaa Ukrainen kansaa, niin siihen olisi ollut helppo vaikuttaa. Neuvottelut ovat erinomainen tie vaikuttaa asioihin etenkin suhteellisen sivistyneissä maissa, tai voisi olla parempi sanoa, että sellaisissa maissa, joissa ei vallitse mitään syvää ja kestävää vihaa jotain toista osapuolta kohtaan. Ja Ukrainassa ei mitään sellaista ollut. Oli vain tarve vaihtaa hallintoa.

Hallinto vaihtui, eikä uudesta hallituksesta tullut mikään ihannedemokratioan edistäjä, mutta niin usein käy vallankaappausten jälkeen.

Taloussodan alku

Muta sen sijaan, että länsi olisi ryhtynyt auttamaan Ukrainaa, julistettiinkin äkkiä kauppasota Venäjää vastaan. Aluksi syyksi ilmoitettiin, että tarkoitus on painostaa Venäjän presidenttiä Putinia vaikuttamaan voimakkaammin Ukrainan itäosan separatisteihin, jotka olivat suuntautuneet voimakkaammin itään kuin länteen tai Kiovan hallitukseen.

Hyvin pian se muuttui. Tahdottiin estää Putinia puuttumasta Ukrainan asioihin. Aluksi muutama kuukausi parjattiin Putinin henkilöä ja sitten ainakin Suomen mediassa vähitellen Putin alkoi jäädä syrjään ja saimme kuulla päivittäin kertomuksia siitä, miten ikävä maa Venäjä on.

Ja kun pakotteita kiristettiin, oltiin olevinaan hämmästyneitä siitä, että myös Venäjä alkoi hyvin hitaasti, vasta useamman kuukauden viiveellä, vastata niihin.

Pakotteet olivat alusta alkaen täysin outo veto, jolle minä ainakaan en pysty keksimään ainoatakaan syytä tai vaikutusta, joka voisi jotenkin auttaa Ukrainaa, ja itse asiassa Ukrainan tilanne onkin vähitelleen jätetty lähes kokonaan syrjään pakotteiden perusteluista. Nyt perustelu on melko yksiselitteisesti se, että ne ovat jonkinlainen moraalinen välttämättömyys Venäjää vastaan.

Media

Minä en nyt puhu siitä, etteivätkö suuravallat tekisi yhtä ja toista. Sekä USA että Venäjä ovat olleet osallisina monenlaisissa kahinoissa ja Afrikassa on säännöllisin väliajoin konfliktejä, joissa surmataan jopa satoja tuhansia ihmisiä.

Se mikä nykyisen konfliktin tekee erityiseksi on se, miten jatkuvalla human interest -uutisoinnilla saatiin aikaan näkemys, että Venäjä on paha ja EU on hyvä, ja sen tähden meidän velvollisuutemme on kiusata pakotteilla venäläisiä liikemiehiä.

Viime viikkoina tähän on lisätty vielä se näkemys, että minkä tahansa myönteisen puolen näkeminen venäläisyydessä on paha asia.

Itse asiassa Suomen virallisessa uutisoinnissa ja politiikassa on vajottu suoraan vanhojen jengisotien henkiselle tasolle: on yhteinen rintama, ja vaaditaan että kaikkien on siinä pysyttävä.

Ja mitä se merkitsee? Miksi on oltava mukana yhteisessä rintamassa, sillä tavoin kuin iltapäivälehdistö sitä vaatii jopa meidän pääministeriltämme ja ulkoministeriltä?

Yhteinen rintama on aina jotain sellaista, jossa jengi lähtee tekemään pahojaan. Se voi olla yhteistä ryyppäämistä tai vahingontekoa jotain ulkopuolista vastaan, mutta olennaista on, että sen päättää johtaja ja sitten jengin muut jäsenet pitävät huolen siitä, että kaikki ovat mukana ja yhtä syyllisiä.

Näin juuri on käynyt Venäjän vastaisessa taloussodassa. Joku päätti sen todella nopeasti. Jos se olisi päätetty demokraattisesti, niin mitään ruodussa pysymisen vaatimusta ei olisi tarvittu.

Kun on se salaperäinen taho, joka sitten meidän hyökkäyksemme Venäjää vastaan sai aikaan, sitä ei ole missään ainakaan minun näkemässäni mediassa paljastettu, mutta varmaan se muutaman vuoden kuluttua tulee ilmi.

Huolestuttavaa minusta on, että median lisäksi Venäjän vastaisen taistelun lumoissa ovat olleet niin ulkoministeriön kuin puolustusvoimienkin tiedottajat.

vuorisaarna_2_cosimo_rosselli.jpg

Henkinen ihminen

Miten henkinen ihminen suhtautuu. Henkisyydessä on kaikkein olennaisinta, kaikkein korkeinta se, että ihminen oppii muodostamaan itse oman käsityksensä asioista, oman käsityksensä totuudesta, oman käsityksensä siitä, mikä on oikein.

Ja toinen on rakkaus. Rakkaus on vielä suurempi kuin totuus. 

Jos ajatellaan ulkopolitiikkaa, niin siinäkin henkisen tien kulkijan suuri tehtävä on kuunnella rakkauden käskyä. Jeesuksen rakkauden käsky on annettu yksilöille, mutta yksilöllisen rakkauden ja totuuden merkitys pätee myös kansainvälisissä tai valtioiden välisissä asioissa.

Jos yhtään ajattelee rakkauden pohjalta, niin ainakin minä olen vakuuttunut siitä, että talouspakotteiden asettamisella Venäjää vastaan oli aivan toiset syyt kuin ne mitkä liittyvät suoraan Ukrainan tilanteeseen. Siitä puhuu sekin, että monet Suomen korkeat toimijat ovat antaneet ymmärtää, että Ukrainan tilanteen rauhoittuminen ei sinänsä merkitse lainkaan pakoitteiden poistamista. Ja se tarkoittaa, että taustalla ovat aivan jotkut toiset ja todella suuret syyt, joista meille ei ole kerrottu. Valtiotasolla saattaa olla ihmisiä jotka niistä jotain tietävät.

Henkinen yksilöllisyys merkitsee, että meidän on vähitellen kohotettava tietoisuutemme myös valtiolliselle tasolle. Se on vaikeaa, se tekee jopa sisäisesti kipeää, mutta se tarkoittaa, että jokaisella on oikeus muodostaa oma käsityksensä, jokaisella on oikeus tuntea omat tunteensa, jokaisella on oikeaus luoda oma tahtonsa.

Oman enkelin tie

Mitä onkaan menossa, niin parhaiten me auttaa olemalla menemättä mukaan sellaisiin tunnevirtauksiin, jotka vaikuttavat koko kansaan. Nykyisin ihmiskehityksen henkinen rakenne on sellainen, että totuuden voi tietää ja kokea itsessään aina vain yksityinen ihminen - yhdessä oman enkelinsä kanssa. 

Ryhmät tai kansat voivat olla sopusoinnussa yksilöllisten totuuksien kanssa, mutta yksilöllisyys tulee ensin. Antauminen ulkoapäin annetuille totuuksille on irrottautumista siitä sisäisestä totuudesta, jonka me voimm kokea itsessämme, ja joka meitä vahvistaa.

Hyvät enkelit ja henkinen maailma voi aina tukeutua sellaisiin ihmisiin, jotka pyrkivät seisomaan omalla pohjallaan ja kuuntelemaan oman omantuntonsa ääntä, silloinkin kun me emme tiedä kaikkea. Myös kärsivällisyys on olennaista - joskus voi kestää vuosia, ennen kuin jokin asia selviää.

Rakkaudella
Matti

Kuva Cosimo Rosselli, Vuorisaarna

1 kommentti . Avainsanat: pakotteet, Venäjä, rakkaus, henkinen ihminen, Ukraina

Venäjän kansansielu

Torstai 18.9.2014 klo 12:01 - Matti Kuusela

Me puhumme usein kansansielusta tarkoittaen jossain kansassa vallitsevaa sielullista rakennetta. Mutta kansansielu on henkisesti katsottuna myös todellinen henkinen olento, arkkienkeli. Kansansielun tai kansanhengen käsitteitä käytetään jossain määrin lomittain toistensa kanssa, mutta nyt aion kirjoittaa siitä, mitä Rudolf Steiner kertoi vuoden 1912 Suomen vierailullaan venäläisille kuulijoilleen. Tuolloin Suomi oli vielä Venäjän suuriruhtinaskunta ja siinä mielessä Steinerin kaksi vierailua Suomessa olivat samalla ainoat kerrat, jolloin voi sanoa hänen vierailleen Venäjällä.

Siksi venäläisten oli helppo matkustaa tänne, ja paikalla olikin runsaat kolmekymmentä venäläistä, ylimyksiä, totuudenetsijöitä, taiteilijoita, ortodokseja.

Pitäessään kymmenen esitelmän sarjaansa Steiner sai voimakkaan impulssin pitää venäläisille kuulijoille oma tilaisuus. Se toteutui silloisen hotelli Fennian yhdessä vierashuoneessa.

berdyaev2.jpg

Venäjän kansansielu

Steiner oli jo pitkään ja lämpimästi puhunut henkisestä kasvusta ja sen historiasta, Kristuksesta, itäisistä ja läntisistä kansoista, kun hän äkkiä aloittaa kuin toisen vaihteen. Hän alkaa kertoa seuraavaan tapaan, hyvin lämpimästi. Esitän sen tässä tiivistettynä:

Ja nyt on sanottava, rakkaat ystävät, että olen tullut henkisessä maailmassa tuntemaan erään sielun, joka tuntee suurta kaipausta sitä henkeä kohtaan, joka saa ilmaisun meidän henkisen työmme kautta. Olen oppinut tuntemaan tämän sielun juuri henkisessä maailmassa.

Kun etenemme hengenkuntien tarkastelussa kansansieluihin, arkkienkeleihin, kohtaamme niiden kansansielujen joukossa, jotka vielä ovat nuoria ja joiden täytyy kehittää itseään edelleen, niin kuin jokaisen olennon täytyy, Venäjän kansansielun.

Tiedän miten tämä Venäjän kansansielu tuntee kaipausta sitä henkeä kohtaan, joka saa ilmaisunsa meidän henkisessä työssämme. Steiner käyttää tuossa sanaa teosofia, koska hän vielä tuona vuonna työskenteli teosofisen seuran puitteissa, mutta uskon, että nykyaikana voimme sillä ymmärtää esimerkiksi ajan puhtainta henkisyyttä.

Steiner painottaa vielä tämän Venäjän tai slaavilaisten nuoren kansansielun kaipausta ja sitten hän puhuu vastuuntunnosta: Puhun vastuuntunnosta, koska te, rakkaat ystäväni, olette tämän Venäjän kansansielun lapsia. Se vaikuttaa ja toimii teissä, ja te olette sille vastuulliset. Koettakaa ottaa vastaan tämä vastuu!

Paljon, paljon opetti minulle tämä kansansielu. Traagisimmin minua kosketti se, mitä hän saattoi kertoa minulle vuoden 1900 paikkeilla. Se tuntui silloin niin traagiselta, koska juuri silloin tuli esiin jotain sellaista, mistä kävi ilmi, miten vähän tätä Venäjän kansansielua vieläkään ymmärretään.

Sitten Steiner puhuu siitä valtaisasta venäläisen henkisyyden vaikutuksesta, jota ovat tehneet Tolstoi, Dostojevski, Solovjov... Hän jatkaa, miten Venäjän kansansielu tietää kertoa vielä hyvin paljon enemmän kuin edes Solovjovkaan saattoi ilmaista... sillä kohtaamme Solovjevilla vielä paljon, liian paljon sellaista, mikä on omaksuttu Länsi-Euroopasta.

Tämä on kiintoisaa, koska siinä käy niin selvästi esiin, miten länsimainen henkinen vaikutus ei olekaan Venäjälle pelkästään hyväksi, vaan sen olisi saatava etsiä rauhassa omaa identiteettiään, omaa suhdettaan maahan ja henkeen, todellisuuteen ja ideoihin. Tiedämmehän niin monista esimerkeistä, miten altista venäläinen kehitys on ollut sen sisäisen valon varjopuolien todellistumiselle.

Oikeat henkiset kysymykset - koko maailmaa varten

Sitten Steiner puhuu kehottavasti siitä, miten tärkeää Venäjän henkiselle kasvulle on, että ihmiset herättävät itsessään oikeita henkisiä kysymyksiä. Ja hän jatkaa:

Ja sellaisten rakkaudellisten, kauniiden ja jalojen tunteiden pohjalta ovat Venäjän kansaan kuuluvat ihmiset esittäneet minulle monia kysymyksiä, jota on välttämättä joskus esitettävä, koska ilman niiden vastauksia ei tulevaisuuden ihmiskunta voi elää. Tällaisia kysymyksiä, jotka voivat tulla vain itäisestä Euroopasta, on minulle esittänyt Venäjän kansansielu henkisellä tasolla.

Steiner kuvaa, miten pitkä tie Venäjän kansansielun lapsilla on vielä tämän oman kansansielunsa yhteyteen, sen ymmärtämiseen, mitä tuo sielu todella kaipaa. Mutta hän kehottaa olla epäröimättä kun etsii tietä tämän kansansielun yhteyteen. Kansansielustanne te tulette löytämään ne kysymykset, joihin vastaamatta tulevaisuuden ihmiskunta ei voi säilyä, hän sanoo.

Tässä Steiner tuo selvästi esiin, että venäläisen sielullisuuden piiristä voi nousta  niitä suuria kysymyksiä, jotka vaikuttavat koko ihmiskunnan kehitykseen. Mehän tiedämme, miten menneisyydessä Intia, Egypti, Kreikka, Rooma ja sitten Eurooppa ovat vieneet henkistä kehitystä eteepäin.

Venäjä ei ole vielä löytänyt itseään vastaavalla tavalla, ja voi tulla monelle todella yllätyksenä, että Steiner kertoo seuraavan suuren kulttuurivaiheen nykyisen eurooppalaisen jälkeen nousevan slaavilaisten kansojen piiristä. Ja vasta sen jälkeen tulee sen vuoro, mitä amerikkalaisilla on henkisyyden kehityksessä tarjottavana ihmiskunnalle.

Steinerin mukaan tämä venäläinen kulttuurikausi on hyvin pitkälle samaa, kuin mitä nyt hieman liian varhain puhutaan vesimiehen ajasta. Se on oleva ihmiskunnan suurten henkisten ihanteiden aikaa, aikaa jota luonnehtii täydellinen uskonnonvapaus, enkeliläheisyys, tasa-arvoisuus. Sen olisi oltava aikakausi, joka nykyisen maan päällä ennakoi ihmiskunnan paljon myöhäisempää tulevaisuutta.

Tässä niin koskettavassa puheessaan Steiner tulee siihen, miten tähän tehtäväänsä Venäjän kansansielu tarvitsee apua omilta ihmisiltään. Sillä tulevaisuudessa kansansielun tarvitsevat lapsiaan, ihmisiä, saavuttaakseen päämääränsä.

Ja sitten sitten Steiner jatkaa siitä, minkä me suomalaisetkin niin hyvin ymmärrämme. Ja ymmärrämme sen myös venäläisten suhteen, joiden sielullisuus edelleen kamppailee löytääksen oikean suhteensa maiseen todellisuuteen: Se, mikä voi kantaa ihmisen korkeimmalle, viedä maailman kauneimpiin, valoisimpiin korkeuksiin, on eniten alttiina erehdyksille lankeamiseen.

Teidän tulee, rakkaat ystäväni, sielullistaa se minkä te koette henkiseksi. Teidän tulee löytää hengelle sielu. Ja te kykenette siihen, koska Venäjän kansansielulla on mittaamattomat tulevaisuuden mahdollisuudet ja syvyydet, Steiner korostaa.

Venäläisen henkisyyden luonne

Steiner huomauttaa, että venäläisten vaara henkisyyden suhteen ei niinkään ole skeptisyys, kuten lännessä, vaan liiallinen uppoutuminen henkilökohtaiseen sielullisuuteen. Se saattaa tiivistää auraa niin, että se ei enää päästä varsinaista hengen yhteyttä lävitseen.

Mutta siinä missä keskieurooppalainen sielullisuus joutuu ottamaan henkisyyden vastaan kuin ulkoa tulevana jumalallisena mahtina, voi venäläinen luonne vaalia henkisyyttä kaikkein omimpana sielullisuutenaan.

Eikä venäläisen henkisyyden tehtävänä ei ole niinkään puhua hengestä, ei edes vain kehittää tunnetta ja tahtoa, vaan ennen kaikkea voimaa ja kestävyyttä.

Teidän tarvitsee vain antaa kansansielunne puhua ajatustenne, tunteittenne ja tahtomisenne kautta, ja jos te tunnette vastuuta kansansieluanne kohtaan, te tulette silloin samalla täyttämään velvollisuutenne ihmiskuntaa kohtaan, Steiner lausuu.

Ja vielä lopuksi hän tähdentää, että meidän kaikkien henkisen tien kulkijoiden on tuotava maailmaan uusia hengen virikkeitä, ei vain vanhaa. Lännessä se merkitsee sitä, että meidän on vaalittava sitä, minkä länsi voi henkisistä lähteistään käsin tuoda itse esiin.

Venäjän suhteen tuon voi ymmärtää niin, että kun Venäjä tavallaan on idän ja lännen välillä, se lännestä kaipaa uusinta ja puhtainta henkisyyden valoa.

Rakkaudella
Matti Kuusela

Saat mielellään jakaa tätä blogia myös tutuillesi.

Kuva: Filosofi Nikolai Berdjajev oli mukana Helsingissä kuuntelemassa Steineria vuonna 1912 Ruotsalaisessa Normaalilyseossa.

2 kommenttia . Avainsanat: Rudolf, Steiner, Venäjä, kansansielu, henkisyys

Ukraina ja rakkauden harjoitus

Keskiviikko 10.9.2014 klo 23:51 - Matti Kuusela

Aivan erityisen lämpimät kiitokset teille kaikille lukijoille ja etenkin Facebookin keskustelusta, josta sukeutui todella upea. Voi kokea miten syvältä koettuja tuntemuksia meillä on Suomen asemasta tässä maailmassa.

Kun mietin tuota kokemusten laajaa kirjoa, niin sitten aloin ihmetellä, miten se on mahdollista, miksi me koemme eri maitten keskinäiset suhteet niin henkilökohtaisesti. Onhan moni meistä istunut jopa koulun historian tunneilla. Olemme opiskelleet historiaa satoja tunteja, ja silti meidän näkemyksemme maitten ja taloudellisten organisaatioiden vuorovaikutuksesta ovat aika eriäviä. Heh, toisaalta se on tietenkin arvo.

Puolueet ja kansainvälisyys

Tajusin, että puolueet ovat yksi suuri ja ehkä jopa suurin syy siihen, miksi meidän on niin vaikea tajuta maiden välisten suhteiden dynamiikkaa. Puolueita ei oikeastaan kiinnosta opettaa ihmisiä ajattelemaan itsenäisesti, vaan pitää vanhat kannattajat yhteisen näkemyksen piirissä ja saada uusia.

Kun tältä pohjalta mietitään kansainvälistä politiikkaa, sen aihe on luonnostaan, miten saamme lisää kannatusta. Ei niinkään se, mikä on totuus, mitä eri puolia voimme kokea jonkin suurvallan toiminnassa. Ei, puoluetoiminta vie väistämättä siihen, että jokaisesta asiasta valitaan vain yksi näkökanta, jota viedään mahdollisimman tehokkaasti eteenpäin.

Ukrainan kriisissä on meitä suomalaisia kiinnostavia osapuolia ainakin Venäjä, Suomi, muu EU, Länsi-Ukraina ja Itä-Ukraina sekä mahdollinen salaperäinen taustavoima, joka on väistämättä otettava huomioon, vaikka emme sitä tarkemmin tuntisikaan.

Koska mikään valtio tai osapuoli ei ole yksinomaan täysin huono, on meidän jokaisen kohdalla otettava huomioon plussat ja miinukset. Se tekee kaikkiaan 2x6 osapuolta, joita kaikkia pitäisi pystyä katsomaan puolueettomasti erikseen kun tekee arviointia. Siis vähintään kaksitoista eri näkökokulmaa! Ja useimmiten me tyydymme yhteen tai kahteen oman subjektiivisen kantamme muodostamisessa.

365_olavinlinna.jpg

Plussien ja miinusten rakastaminen

Tällä kohtaa on hyvä palauttaa mieleen Jukka Hirvonsalon loistelias henkinen harjoitus. Otetaan paperiarkki ja vedetään siihen keskelle pystysuora viiva. Toisen palstan otsikoksi tulee + ja toisen -, eli plus ja miinus.

Plussien alle kirjoitetaan kaikki hyvät asiat, joita juuri silloin tulee mieleen, lähinnä omasta elämästä, ja toisen alle kaikki miinukset. Niitä ei mitenkään pidä sensuroida, vaan antaa tulla kaikki esiin mitä on tullakseen.

Ensimmäisillä kerroilla voi hyvin olla, että plussia ei tule montaakaan, mutta miinuksia riittää.

Seuraavaksi käydään kaikki kohdat läpi. Sekä plussille että miinuksille sanotaan samalla tavoin, esimerkiksi vuokra, minä rakastan sinua.

Harjoitusta voi muunnella ja tehdä monimutkaisemmaksikin, mutta perusasia on se, että kun julistaa rakastavansa kaikkia elämäänsä liittyviä näkökohtia, niin hyviksi kuin huonoiksi lukeutuvia, niiden jännitteet alkavat vähitellen laantua. Uusi elämänvoima alkaa virrata kaikkien asioiden välillä ja niissä piilevät kielteisyyden ja syrjinnät lukot alkavat avautua.

Se merkitsee käytännössä, että elämä uudistuu. Ja mikä ihmeellistä, kun oppii rakastamaan tai edes hyväksyy laajemman rakkauden mahdollisuuden, niin oman elämän hyvät asiat alkavat nousta esiin aivan uudella voimalla.

Kun tästä vedetään yhteys valtioiden väliseen tilanteeseen, niin vastaavan harjoittelun seurauksena, vaikka sen tekisi kevyemminkin, alkaa nähdä vapaammin mitä eri osapuolet oikeasti tekevät. Alkaa huomata, että ei pidä katsoa pelkästään sitä, mitä sanotaan, vaan ennen kaikkea sitä, mitä kukin tekee.

Ja siitä seuraa se, että jos tykkää jostain maasta, niin katsoessaan mitä tapahtuu, voi rauhassa nähdä mitä mahdollisesti hyvää ja mitä huonoa on menossa. Tai voi oppia huomaamaan, mikä on välttämättömyyden sanelemaa, mikä vapaaehtoista. Mutta tällaisen sisäisen tarkastelun vapautuminen vaatii kyllä sisäistä työtä.

Rakkaus ja totuus

Nyt tulemme näkökulmaan, joka monesta on varmaan vielä radikaalimpi. Steiner on osoittanut, miten ihminen voi tietää totuuden vain asiasta, jota hän rakastaa.

Se on aika paljon sanottu, mutta kun sitä miettii, niin huomaa että se on samaa asiaa kuin intiaanien sanonta, että ennen kuin muodostaa käsityksen jonkun ihmisen teoista, on ensin käveltävä vuorokausi hänen mokkasiineissaan.

Ja onhan se muutenkin selvää. Meidän maailmamme perusvoima on rakkaus, ja rakkaus on myös meidän tulevaisuutemme. Vain rakkauden valossa me voimme todella tietää ja ymmärtää.

Siksi tuo Hirvonsalon harjoitus on niin mahtava. Kun sitä tekee vaikka kuukauden joka päivä, niin elämä todella muuttuu avarammaksi ja vapaammaksi. Ja kun sisäiset kiinnikkeet vähenevät, alkaa nähdä enemmän mitä tapahtuu.

Rakkauden olemus

Hyvä kysymys nyt on, pitäisikö minun nyt sitten ruvata rakastamaan sitä ja sitä pahaa. Noinhan meidän mielemme juuri ajattelee ja kokee asiat.

Mutta kysymys on harjoituksesta. Kysymys on siitä, että me alamme tämän vanhan ihmisemme sisällä rakentaa uutta henkistä ihmistä. Se on ihminen, joka oppii vähitellen vanhoista rasituksista vapautuessaan luomaan uuden ja vapaan näköalan elämään. Ja se on myös se ihminen, joka voi aidosti ymmärtää Jeesuksen rakkauden ja rauhan opetukset.

Meidän nykyinen ihmisyytemme, joka perustuu niin vahvasti menneille tapahtumille, kokemillemme vääryyksille ja monille muille hankaluuksille, ei oikein pysty vielä ymmärtämään mitä maailmassa tapahtuu. Siksi me juuri ryhdymme sotiin ja painostuksiin, oppiaksemme, tullaksemme lopulta uusiksi ihmisiksi.

Vaikka järki sanoo, että Venäjän vastaiset talouspakotteet eivät ehkä oli kaikkein fiksuin tapa ratkaista läntisen ja itäisen Ukrainan asukkaiden välisiä ongelmia, niin miten moni kuitenkin tuntee itsessään moraalista ylemmyyttä: minä tässä olen oikeuden ja hyvän puolella – kannattaessani pakotteita. Ja silti tiedetään, että juuri oikeudenmukaisella tavalla vapaa kauppa on yksi kaikkein tärkeimpiä rauhaan johtavia voimia.



Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Venäjä, Suomi, talouspakotteet, rakkaus, totuus

Suomen henki, Nato ja Venäjä

Perjantai 13.6.2014 klo 6:58 - Matti Kuusela

Tämä kirjoitus on ollut tulossa pitkään, eikä tässä muu auta kuin aloittaa. Nyt kun virallinen media pelottelee meitä jatkuvasti Venäjän uhalla aivan uskomattomalla kampanjalla - vaikka en tiedä, huomaavatko kaikki sitä - niin suurin huoli tulee siitä, että meidät yhtäkkiä kammetaan Natoon.

Minusta on aivan oikein, että jatkamme kumppanuutta Naton kanssa, ja onhan Venäjäkin Naton kumppanuusmaa, mutta miksi Naton jäsenyys on hyvin arveluttava asia. 

Suomi ja Venäjä

Suomessa vanha etäisyydenotto Venäjään on edelleenkin niin voimakasta, että täällä ei oikein tajuta, että Venäjä on tuossa vieressa ja sillä on omat tarpeensa. Ja kun se on meidän naapurimme, ja vieläpä iso, niin meidän on syytä vähän katsoa asioita myös sen kannalta.

Venäjän tilanne on vielä kaukana sellaisesta vakiintuneisuudesta, joka nyt vallitsee vanhassa Euroopassa, mutta täytyy muistaa, että keskieurooppalaiset lopettivat toisiaan vastaan sotimisen vasta puoli vuosisataa sitten. Venäjän rajoilla sen sijaan vallitsee edelleen jatkuva jännitys ja osin myllerryskin. Se joutuu katsomaan asioita aivan eri lailla kuin me Suomessa haluaisimme. 

Jos katsoo idästä päin Venäjän naapureita, niin siellä Beringin salmen takana on amerikkalainen Alaska, suhteellisen rauhallista ja kaukaista. Mutta sitten Japanin kanssa on jatkuvasti pientä rajariita saariomistuksista ja sitten tulee valtava, taloudellisesti nouseva Kiina, jonka kanssa on oltava koko ajan tarkkana. 

Sitten on Himalajan pohjoispuoliset ja Kaukasian valtiot. Pieniä maita, joissa kuohuu koko ajan, ja niiden takana Afganistan ja Iran ja Irak ja muuta, jotka ikäänkuin poreilevat lännen ja idän välillä. 

Sitten tulevat entiset Neuvostoliiton valtiot, joihin Nato yrittää saada otetta, ja lännen voimat ylipäätään. Suuret mutta poliittisesti selkiintymättömät Valko-Venäjä ja Ukraina vaativat jatkuvaa huolta. Venäjä ei varmaan ilahdu siitä, jos Baltian tapaan maa kerrallaan siirtyisi Natoon, mikä merkitsisi amerikkalaisten joukkojen tuloa yhä lähemmäksi.

Ja sitten Suomi. Meillä on Venäjän kanssa rauhallienen tuhannen kilometrin maaraja, jonka pohjoispuolella on taas Natoon kuuluvan Norjan lyhyt maaraja ja meripuolustus.

Venäjää ei varmaan ilahduttaisi, jos Suomi liittyisi tai vakavasti harkitsisi Natoon liittymistä. Sehän tarkoittaisi käytännössä yli tuhatta uutta kilometriä maarajaa natomaata vastaan. Se tietäisi Venäjälle isoa puolustuslaskun lisäämistä, ja vastaavasti Suomelle. Jos me olisimme natomaa, niin ei meidän uutta aseistusta kukaan muu tulisi maksamaan kuin me itse.

Ja kun tiedämme, miten heikkoja me olemme pitämään puoliamme EU:ssa taloudellisesti, niin ei tilanne Natossa olisi yhtään parempi.

Suomenlahden väylä

Maarajan lisäksi Venäjällä on toinenkin huoli. Pietarista laivasto pääsee Atlantille ainostaan käpeaa väylää, Suomenlahtea ja sitten tosi kapeita Tanskan salmia pitkin. Kun Viro on nyt Natossa, niin jos Suomi olisi myös siinä, niin silloin Venäjä joutuisi pujottelemaan laivoillaan kapeaa salmea kahden natomaan välistä. Luulen, että psykologisesti Venäjälle on aikamoinen helpotus, että kutakuinkin puolueeton Suomi on nyt siinä toisella puolella.

Suomenlahden kapea kansainvälinen väylä ei Venäjälle palvele ainoastaan laivastoa, vaan myös sotakoneita, haluamme me sitä tai emme.

Minusta nämä ovat kaikki niin merkittäviä asioita Pohjolan ja Venäjän voimatasapainolle, että on aivan luonnollista, että Venäjä tahtoo kertoa siitä. Naapureiden välillä on aivan luonnollista, että kumpikin kertoo tarpeistaan. Nyt viime kuukausina meidän tiedotusvälineemme ovat nostaneet valtaisan metakan joka kerran kun venäläiset ovat viestineet jotain.

Ehkä Suomen poliittinen johto sitten kokee uhaksi sen, että Venäjäkin on jotain mieltä. Se taas johtuu kai siitä, että meillä ei ole mitään julkista visiota siitä, miten Suomea halutaan kehittää. Aikanaan vaikeissa tilanteissa Kekkosella oli jatkuvasti uusia aloitteita, joista hän saattoi keskustella neuvostoliittolaisten kanssa, mutta nyt jotenkin tilanne on mennyt sellaiseksi, että Suomen johdon tavoitteista ei saa mitään selvää, muuten kuin arvailemalla ja päättelemällä pienistä merkeistä, mihin päin mennään. Mutta aina se jää sanomatta ääneen.

Keskustelua

Niin kauan kuin me olemme voimakkaita ja selkeitä omalla alueellamme, niin mielestäni me olemme turvassa. Meidän kannattaa ihan aidosti alkaa kiinnostua Venäjästä vähän enemmän, miettiä kauppaa ja keskustella siitä mihin maailma on menossa, ja keskustella ennen kaikkea uusista aloitteista. Hirmu ikävä sanoa, mutta sellainen kiukuttelu, jota meidän ministerimme osoittivat peruuttaessaan venäläisten kanssa sovittuja tapaamisia Ukrainen kriisin alussa, ei ole oikein hyvää asioiden hoitoa. Keskustelun idea on siinä, että on hyvä keskustella silloin, kun on jotain puhuttavaa, tai jotain hankaluutta ilmenee. 

Mutta keskusteluun tarvitaan myös jonkinlainen kansallinen visio. Sehän oli aikanaan presidentin uudenvuodenpuheen idea.

Ja miten tämä liittyy Enkelimaahan? Siten, että tuon vision ja henkis-käytännöllisen näkemyksen ylläpitäminen ja luominen on meidän jokaisen asia. Kaikkien ei tarvitse miettiä Suomenlahden väyliä, mutta jokainen voi ylläpitää henkisen tietoisuuden tasapainoa.

Henkisesti sellainen keskustelu, jossa asetutaan jonkun puolelle, on jo eilispäivän heiniä. Keskestelu henkisessä mielessä edellyttää, että ymmärtää asioita myös toisten kannalta.

Pielisen_valo

Pielisen valoa, kuva Matti Kuusela

2 kommenttia . Avainsanat: Suomi, Nato, Venäjä