Matin blogi

Arkkitehtuurin henkisyys - Johannestalo

Perjantai 27.6.2014 klo 0:40 - Matti Kuusela

Luin juuri Takoja-lehdestä Laura Krookin kirjoitusta Chatresin katedraalista ja sen viestistä nykyajalle. Kirjoituksesta kohosivat äkkiä esiin voimakkaana lauseet:

...koko Chartresin katedraali on kuva Mariasta, puhtaasta ihmissielusta, johon henki voi synytä... Marialla oli niin puhdas sielu, että hän kykeni puhumaan enkelien kanssa.

Noinhan se tietysti on. Hämmästyin etten ollut ennen tajunnut Marian ja Chartresin katedraalin konkreettista yhteyttä. Kun koko katedraali on valtava henkinen kokonaistaideteos, niin on selvää, että siinä täytyy olla myös mukana jokin yhtenäinen prinsiippi: Marian olemus. Seurakunta kokoontuu kuin Marian olemuksen sisään, suojaan.

Kreikkalainen temppeli

Sitten mietin, miten kreikkalaiset temppelit olivat aikoinaan rakennuksia, joihin aivan todellisesti liittyivät silloisten jumalten eetteriruumiit. Jumalat asuivat noissa temppeleissä maan piirissä.

Egyptiläiset pyramidit taas äärettömän tarkkoja astraalikuvia ihmishengen tiestä tähtimaailmoihin ja niissä vallitsevien jumalolentojen luo.

Ja sitten toisella tavalla katsottuna: Jerusalemin temppeli - kuten monet sen kaltaiset lähi-idän temppelit, mutta Jerusalemin temppeli erityisesti - oli tulevaisuudet ihmiskehon kuva, sen rakenne, muoto ja mittasuhteet. Temppelin äärettömän tarkat mitat, jotka jumala antoi, oli tarkoitettu tulevaisuuden ihmisen, meidän aikamme ihmisen fyysisen kehon muotoamiseen.

Silloin ihmiskunta oli vielä laskeutumassa kohti fyysistä maailmaa. Nyt me olemme jälleen nousemassa ylös, ja siksi meidän temppeliemme tai kirkkojemme, tai miten vain tahdommekin pyhää tai henkistä arkkitehtuuriamme nimittää, tehtävänä ei enää ole fyysisen olemuksen vaan sisäisen ja sielullisen olemuksen muotoaminen. Ja samoin meidän auttamisemme kohoamaan jälleen ylöspäin, siihen sielun puhtauteen ja harmoniaan, joka auttaa meitä puhumaan enkelten kanssa, kuten Lauran kirjoituksessa sanotaan.

Tulevaisuuden henkinen arkkitehtuuri

Nyt me elämme jo hyvin erilaisen kehityksen aikaa kuin keskiaikana. Yleissuunta on sama, mutta nyt minuuden kehitys nousee yhä tärkeämmäksi. Nyt on olennaista auttaa ihmisen henkistä minuutta kokomaan itsensä ohjaavana voimana astaaliruumiin, eetteriruumiin ja fyysisen ruumiin piirissä.

Monissa arkkitehtuuriesitelmissään Rudolf Steiner kuvasi, miten fyysistä kehon tasoa vastaa rakennuksen geometria, sen eetteriruumiin tasoa muotojen elävyys ja sen astraali- tai sieluruumiin tasoa muotojen moraalinen ilmaisu: se mikä kantaa, se mikä ottaa tuon kantamisen vastaan, on ilmaistu puhtaana sielunvoimana, samoin esimerkiksi ikkunoiden ryhmitys niin, että keskimmäinen suurempi ikkuna tukee viereisiä pienempiä ikkunoita niin, että ihminen kokee, miten suurempi tukee heikompia ja heikommat tai pienemmät taas tukeutuvat suurempaan.

Steiner piti tällaisen arkkitehtuurin muotojen sielullis-moraalista vaikutusta niin suurena, että hän sanoi, että ihminen joka elää tällaisten muotojen keskuudessa, ei voisi esimerkiksi varastaa.

goetheanum_1_pienoismalli_kristus.jpg

Henkinen taso

Mutta vielä tärkeämpi on hänen mukaansa puhtaasti henkinen taso, joka vastaa ihmisen minuutta. Ja sitä vastaa arkkitehtuurissa symmetria, aivan kuin ihmiskehossakin. Minuus asuu ihmisessä ruumiissa, joka on muodoltaan ja toiminnaltaan oleellisesti symmetrinen vasemman ja oikean suhteen.

Nyt jännittävää on, että steinerilaisen arkkitehtuurin piirissä ei käytännössä kukaan ole Steinerin jälkeen kyennyt hallitsemaan tätä symmetrian periaatetta lähellekään sitä täydellisyyttä, johon Steiner itse kykeni.

Koska tuo symmetria on niin vaikeaa, siitä on oikeastaan luovuttukin käytännössä ja tilanne on luotu dynaamisen symmetrian käsite. Se tarkoittaa, että vaikka vasemman ja oikean vastaavuus ei olekaan suoraan havaittavissa, kokonaisuus on kuitenkin jollain tavalla symmetrinen, dymaamisesti, aivan kuin osiensa summana, tai niiden momenttien summana, jos haluaa ilmaista asian vähän matemaattisemmin.

Ja joku oikeutus tälläkin näkemyksellä on, koska voi huomata, miten ihmisminuus kuitenkin ainakin joskus tuntee viihtyvänsä tilassa, jossa se joutuu itse omin voimin luomaan kaipaamansa symmetrian tai kokonaisuuden tunteen.

Valtava tragedia kuitenkin on, että meillä ei enää ole sitä varsinaista rakennusta ja sen sisätilaa, jossa tämä Steinerin näkemys puhtaan minuus-symmetrian voimasta tuli täydellisimmin esiin: ensimmäistä Goetheanumia, tai oikeastaan alkuperäisellä nimellään, jonka nyt voisi jälleen ottaa käyttöön, Johannestaloa. Se nimittäin puurakennuksena paloi tuhopolton seurauksena jo 1920-luvun alussa.

Minkä temppeli Johannestalo oli? Se oli Steinerin mukaan kuvaus ihmisen ja maailman kehityksestä, nykyajan ihmissielun mukaisesti. Ja toden totta, silloin myös tämä rakennus oli väistämättä jumalallisen viisauden ja jumalallisen kehitystien talo, Sofian talo. Ehkä kuitenkin niin, että Marian tuli nyt vaikuttaa niiden ihmisten sydämissä, jotka siellä tahtoivat avautua ottamaan vastaan maailmanviisauden, maailmansielun, Sofian kosketuksen.

Rakkaudella
Matti

Kuva Steinerin itse tekemästä ensimmäisen Goetheanumin eli Johannestalon pienoismallista, suunta katsomosta kohti näyttämöä ja sen taustalla olevaa Kristusveistosta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Takoja, Laura Krook, henkinen, arkkitehtuuri, Rudolf, Steiner, Johannestalo, Sofia

Luontokeskus Haltia

Sunnuntai 15.9.2013 klo 14:05 - Matti Kuusela

Uusi luontokeskus Haltia Nuuksiossa on aivan suurenmoinen. Kävin siellä sunnuntaina Sinikan kanssa ja tämä professori Rainer Mahlamäen suunnittelema rakennus ylitti kaikki odotukseni. Ulkopuolelta ei voi vielä olla aivan varma siitä, mitä tulee kokemaan, mutta kun pääsee sisälle, tämä kokonaan puurakenteinen luontokeskus avautuu aivan ihmeellisiin sfääreihin. Valkeankuultavat puupinnat ovat aivan muuta kuin mitä puulta on totuttu odottamaan, ne ovat todella kauniita.

Kaikki yksityiskohdat ovat ihmeellisen kauniita ja siroja, mutta hämmästyttävintä on se, että suunnittelun elävyys ja hienoistuneisuus ulottuu pienimpiin yksityiskohtiin saakka. Elementtien sommittelussa on jotain, mitä arkkitehtuurissa ei ole tottunut näkemään: koskettavuus, liikuttavuus, tunteet. Kun katsoo läpinäkyvän lattian läpi aistikkaasti sijoitettuja pikkuelämiä alaspäin, kokee jotain aivan hämmästyttävän uutta, sellaista mitä todella kannattaa käydä katsomassa ja ennen kaikkea kokemassa.

Sommittelun perusta on kalevalainen, mikä tietysti vetoaa minuun voimakkaasti. Koskettelihan ensimmäinen avoin esitelmäni aikoinaan Kalevalaa ja olin tekemässä Bomban suuren Kalevaladraaman käsikirjoitusta, mutta tässä luontokeskuksessa Kalevala maailmansyntyy luontuu kokonaisuudeksi niin sulavasti ja modernin valoisasta, että mistään muinaisuudesta ei voi puhua, ei, vaan kaikki avautuu kohti tulevaisuutta, samalla kun luontoveljemme ja -sisaremme kulkevat kanssamme yhteistä tietä kohti avarampaa tulevaisuutta.

sinikka_luontokeskus_haltiassa2.jpg

Elämysten rakennus

Monissa näyttelyissä elämyksen keskeyttää se, että maalausten tai muiden kohteiden vieressä on
pieniä lappuja, joita lukeakseen täytyy astua lähemmäksi seinää. Kaikki tuollainen kokonaiselämystä häiritsevä vanhanaikaisuus on jätetty pois Haltiasta. Kaikki mitä on nähtävissä, on nähtävissä ja koettavissa sellaisenaan, mikä moninkertaistaa jokaisen elämyksen tehon tavallisiin näyttelyihn verrattuna. Siinä missä tavalliset näyttelyt ovat ihmeen väsyttäviä, Haltia tarjoaa uusia ja elävöittäviä näkymiä, kaiken aikaa, toinen toisistaan kasvaen, muuntuen ja uudistuen. Mikään ei toista itseään, vaan kaikki uudistuu.

Ja tosiaan kaikki. Valon värit vaihtuvat, muutamat karheasta puusta tehdyt rakenteet ovat sellaisia, joiden ymmärtää ihastuttavan japanilaisia, kuten koko rakennuksen selkeydenkin. Mutta aivan suurenmoista on sitten se, miten visuaalisuuden lisäksi ääni ohjaa kokemusta. Ensimmäistä kertaa missään, mitä olen tavannut, ääni ja kuva soivat täydellisessä sopusoinnussa keskenään. Aivan kuin luonnossa liikuttaessa ääni herättää ihmisen kysymään ja katsomaan ja odottamaan, mitä on tulossa. Minusta on aivan uskomattoman ihmeellistä, miten yhteen rakennukseen yhtäkkiä on voitu saada mukaan hillityn kauniisti ja kuitenkin aisteja liikaa kuormittamatta näin paljon uusia oivallisuksia.

Maisemien rajaus

Ensimmäistä kertaa missään näkemässäni rakennuksessa tässä keskuksessa on saavutettu täydellinen jokaisen ikkunan näköalan rajaus. Toki jossain saattaa olla yksi täydellisesti maiseman kanssa yhteen sointuva ikkunanäkymä, mutta tässä se koskee jokaista ikkunaa; jokainen näkymä on aina uusi. Ja salaisuus onkin yllättäen paitsi siinä, että ikkunan avautuvat laajoina, lähes japanilaistyylisinä, niin, salaisuus on räystäissä. Kauniisti puusta luodut ulkoräystäätä rajaavat näkymän niin, että etualalla oleva maa tulee mukaan eikä näkymä kohoa liikaa ylös niin, että taivaan valovoima peittäisi alla olevan luonnon tummuuteensa. Nyt kun näkymät ovat rajattuja myös yläreunasta, taivaallinen valo kimmeltää ja loistaa itse luonnossa, heijastuen sen eri sävyissä ja luoden kiinnostavia kontrasteja, jotka lähes taianomaisella tavalla tekevät metsän ja jopa lähistöllä olevat periaatteessa vähemmän kiinnostavat rakennetut osat kummallisen taiteellisilta vaikuttaviksi.

Kun elävästi muotoiltu toisen pään kosminen sali avautuu kosmisiin mittoihin joutsenen ja koko Suomen lattiakartan ylle, niin toinen suorakulmainen sali, jossa kuvat ja videot vaihtelevat, rakentuvat tavallisen ihmisen luontokokemuksen ympärille. Kumpikin todella avaa silmät ja korvat ja liikeaistin luonnon kokemukselle, syventäen ja kaunistaen, mutta herättäen samalla jotain uutta, jotain sellaista valppautta ja pyhyyttä, mitä ihminen ikiaikoja on kantanut itsessään.

Myös näkötornissa toimii rajaus. Enpä olisi uskonut, mutta kun näkymä on onnistuneesti sommiteltu arkkitehtuurin avulla, se avautuu uudella ja rikkaalla tavalla myös tornista.

Tästä rakennuksesta annan sekä Metsähallitukselle että kaikille suunnittelijoille aivan täydet pisteet ja vähän plussia vielä lisää jokaiselle.

Käykääpä siis itse katsomassa. Keskus on auki joka päivä jouluaattoa ja joulupäivää lukuunottamatta. Perusnäyttelyyn on vapaa pääsy ja erikoisnäyttelyihin saa ostaa lipun, mutta ilman lippua kulkevakin saa täällä täyden vastineen kierrokselleen. Keskus on auki klo 9.30 alkaen klo 19 saakka vielä syyskuun loppuun ja siitä eteenpäin klo 17 saakka.

PS. KIrjoittelen sitten myöhemmin lisää Haltian yhteyksistä pyhään ja henkiseen arkkitehtuuriin, esimerkiksi kirkkoihin, graalin temppeliin ja Steinerin Johannestaloon, voisipa Kalevalatalon ideankin tuoda mukaan.

Matti

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: luontokeskus, Haltia, Nuuksio, Rainer, Mahlamäki, maisemat, näkymät, Kalevala, arkkitehtuuri, valot, värit, luonto, kuuloaistimus, muotoilu, metsähallitus

Arkkitehtuurin ilo ja Hengen valo

Perjantai 18.2.2011 klo 14:47 - Matti Kuusela


Hei kaikki, viime keskiviikkona palatessani Tampereen hoitotyöstä poikkesin Puutarhakadun jäännöseräkirjakauppaan, jossa silmiini hyppäsi kirja Fantasia ja arkkitehtuuri WILD. Jo heti kannessa oli niin kaunis kuva, että mieleni tekee vain katsella ja katsella sitä. Aivan ihmeellistä. Ostin kirjan samantien.

Kannessa olevan talon seinä on aaltoilevaa pärettä, joka kivien ja koivin taustalla näyttää ihmeellisen kauniilta. Päreiden tummahko pinta heijastaa kauniisti valoa, ja vieressä olevasta suuresta pyöreäkulmaisesta ikkunasta leimuaa ulos lämpimän kultaoranssia valoa.

Talosta tulee heti sellainen tunne, että tuolla haluan asua, se on ihmistä varten. Seinä hengittääyhdessä luonnon kanssa, ja koska ihminen aivan luonnollisella tavalla samaistuu taloon, tulee siitä myös tunne, että myös minä saan hengittää. Ja ikkunasta tulee tunne, että myös minussa elää jumalallinen kultainen valo, joka valaisee ja lämmittää maailmaa.

Suurkiitos kirjan kirjoittajille, taiteilija Jan-Erik Anderssonille ja Jen Budneylle. Kirjan teksti on myös erinomaista. Tulee sellainen vaikutelma, että teksti todella kuvaa itse rakennuksen ja sen suunnittelijan tarkoitusta. Jopa Rudolf Steinerin toisen Goetheanumin teksti on hienosti oivallettu.

 

Elävä arkkitehtuuri

Rakennus on ihmisen kuva ja toinen asu. Ensimmäinen asumme on fyysinen keho, jonka rakennamme itsellemme, ja toinen asumus on se koti, jossa asumme. Entisaikaan ihmisen ja hänen asuntonsa välinen suhde oli huomattavasti voimakkaampi kuin nykyään. Muistan miten aina omakotitalossa asuneena nuorena poikana katselin kauhulla Hyvinkäälle silloin tulleita kerrostaloja, jotka eivät ulkoasultaan kertoneet mitään niissä asuvista ihmisistä, yksilöistä, perheistä ja talokunnista.

Toisaalta abstraktit kerrostalot irrottavat ihmisen perinteestä ja auttavat häntä liittymään nykyajan abstraktiin ajatusmaailmaan, jossa tunne on monelle kauhistus. Nykyaikana kyky tunteita on laajalti kadonnut. Me pelkäämme ja vastustamme niitä ja tiedän että monesta ihmisestä arkkitehtuurin elävät muodot saattavat tuntua myös vastenmielisiltä. Aivan kuin ajattelun ja elämän hallinta katoaisi.

Mutta elävä ja orgaaninen arkkitehtuuri vastaa vain osaa ihmisestä. Niin kuin ihmisessäkin, myös arkkitehtuurissa on fyysinen taso, elämänvoimien taso, sielullinen taso ja minuuden taso. Mielenkiintoista on, että Rudolf Steinerin seuraajista minun tietääkseni ainoastaan yksi arkkitehti - unkarilainen Imre Makovecz - on kyennyt luomaan varsinaista minuuden arkkitehtuuria, sillä minuutta vastaa rakennuksen symmetria, aivan niin kuin ihminenkin on symmetrinen edestä katsottuna.

 

Arkkitehtuurin ja ihmisen neljä tasoa

Kaunis kukka ilmentää elämää ja kauneutta, ja voimme hyvin kuvitella, miten sen hahmo muuttuisi, jos se ottaisi vastaan sisäisen minuuden voiman, niin kuin ihmisellä on. Nykymuodossaan kukat ilmentävät sitä miten ne avautuvat hengelle, joka virtaa niihin auringonvalon kautta. Niin me ihmisetkin hetkeksi kadotamme henkisen läsnäolomme nauttiessamme auringosta.

Eläinten sielullisuus on oikeastaan kuva minuuden etsimisestä, aivan niin kuin vanhoissa saduissa nuorin veljeksistä lähti aina maailmalle etsimään onneaan ja itseään. Tuo kuulostaa aika hassulta, lähteä jonnekin itseään etsimään, mutta jos kukkakin saisi sielullisuuden sisäisyyteensä, sekin varmasti irrottaisi juurensa maasta ja lähtisi matkaan.

Maanpäällisen minuuden eläimet näkevät ihmisen hahmossa. Toiset kavahtavat sitä, toiset tuntevat sitä kohtaan vastusmatonta vetoa. Mutta mitä kauemmin me elämme Kristuksen toisen tulemisen aikaa, mikä merkitsee minuuden puhdistumista ja henkistymistä, vapautumista sielullisuuden vieteistä, sitä enemmän eläimet tulevat luoksemme, ja sitä enemmän myös eläimet alkavat leikkiä keskenään, myös eri lajit.

Minuus kuvastuu siis arkkitehtuurissa siinä, että tuo etsimisen liike pysähtyy yhteen symmetriatasoon. Mutta meidän minuuskokemuksemme on vielä niin heikko, että me normaalisti pystymme esittämään arkkitehtuurissa esimerkiksi leikillisyyttä tai elävyyttä, abstraktia selkeyttä tai sitten symmetriaa, mutta vain yhtä tai enintään kahta kerrallaan. Meillä on vielä pitkä matka sellaiseen arkkitehtuuriin, joka kykenee ottamaan ihmisen kaikki neljä tasoa samanaikaisesti huomioon.

Rudolf Steiner piti arkkitehtuurin vaikutusta ihmiseen niin suurena, että silloin kun kaikki rakennuksen neljä tasoa, fyysinen, elävä, sielullinen ja minuudellinen, ovat tasapainossa keskenään, ihminen ei voi esimerkiksi varastaa. Niin ei vain voi tehdä. Tuo voi tuntua aluksi radikaalilta väitteeltä, mutta kun ajattelee vaikka kaikkia niitä hirviötaloja, joita eri puolilla maailmaa on rähäytetty niiden epäsosiaalisuutta luovan vaikutuksensa takia, alkaa ymmärtää, miten suuri arkkitehtuurin voima on.

Kuollutmuotoisen arkkitehtuurin ongelma ei ole ainoastaan siinä, miten se ei tue ihmisen sielullisuutta ja elämää, vaan ainoastaan ohutta ajattelua tässä elämässä. Sen varsinainen tragedia on siinä, että vaikka aistiemme kautta sisäisyyteemme omaksumamme kuolettavat vaikutukset ovat suuria, ne eivät tässä elämässä paljoakaan pysty vaikuttamaan kehomme ulkomuotoon fyysisyyden hitauden ja raskauden takia. Sen takia nykyisen arkkitehtuurin, niin kuin kaiken arkkitehtuuin, vaikutus siirtyy ihmisten seuraavien elämien ulkomuotoon.

 

Näe kaikki kauniiksi

Siksi kannattaa katsella kaikkea kaunista niin paljon kuin mahdollista. Ja siksi kannatta myös nähdä kauniiksi myös kaikki se, mikä ei sitä itsessään ole. Nyt alan jo epäröidä, pitäisikö näistä asioista kertoa, mutta miksei. Jo nyt voi joku tulla ajatelleeksi, että miksei tätä ole hänelle kerrottu, jos joku kerran on tiennyt.

Okei, kaikessa havaitsemisessamme on mukana pieniä elementaarisia olentoja. Sen minkä me näemme kauniina, elementaariolennot me vapautamme, mutta rumiksi kokemamme jäävät tänne maan päälle odottamaan seuraavaa elämäämme, jolloin meillä onkin siinä jo oppitunti valmiina: Siksi meidän on nyt tässä elämässä niin tärkeää rakastaa vapaaksi myös kaikki epämieluisat kokemuksemme. Tulevaisuudessa kun kehomme henkistyvät ja pehmenevät, näiden vanhojen elementaarien vaikutus kehoon tulee vielä näkyvämmäksi, samoin kuin kaikkien tunteiden.

Miellyttävä uutinen on, että on hyvä rakastaa vapaaksi myös kaikki hyvien ominaisuuksiemme elementaalit, sillä silloin nuo kyvyt tulevat lisääntyvästi meidän oman henkemme ominaisuuksiksi. Elementaariolennot ovatkin oikeastaan meidän muistimme: mitä suuremmaksi meidän rakkauden voimamme tulee, sitä voimakkaammin myös muistimme muuttuu, oikeastaan hengen kokemisen välineeksi.

Kun haluat välttyä muistin kovettumiselta, pidä tunteesi elävinä ja muistele paljon. Muistellessasi esimerkiksi varhaisen lapsuutesi tapahtumia kaikkine tunteineen ja tuntemuksineen vahvistat samalla yhteyttäsi niihin enkeleihin, jotka silloin olivat kanssasi.

Matkallamme kohti minuuden arkkitehtuuria tarvitsemme kaiken sen elävyyden ja ilon, jota suinkin voimme arkkitehtuurista ja rakennetusta ympäristöstämme saada.

 

Ilon aikaan

Muistan miten kaksikymmentä vuotta sitten surin sitä, miten arkkitehtuurissa, aina kun yritetään luoda jotain kaunista, kestävää ja juhlallista, valitaan värejä hieman vaaleamman harmaan ja hieman tummemman harmaan välillä. Ymmärrän kyllä, mistä sekin johtuu, mutta nyt tahdon korostaa viestiä: jos me tahdomme luoda lapsillemme terveyttä, iloa ja elämänvoimaa, meidän on luotava arkkitehtuuriin ja kaikkeen rakennettuun ympäristöön huomattavasti enemmän elävyyttä ja iloa. Ne tukevat sielunvoimiamme ja elämän voimiamma.

Abstraktit suorakulmamuodot kahlitsevat ihmisen sisäisiä voimia. Sitä me emme enää tarvitse, päinvastoin on selvästi koettavissa, miten masennus, voimattomuus ja uupumus ovat yhteydessä rakennetun aistimaailman ilottumuuteen, miten sielut kamppailevat ja väsyvät sen kahleissa. Arkkitehtuurin tehtävä on voimaannuttaa! Sitä me tarvitsemme. Ja siihen tarvitaan mielikuvituksen ja hallitun fantasian elävöittävää vaikutusta.

Erityisen voimakkaasti ne tukevat koko olemuksen kehitystä. Ja tässä on hyvä muistaa, että ennemmin tai myöhemmin me olemme jälleen niitä lapsia, jotka elävät ja ammentavat itseensä sitä ympäristöä, jota me nyt rakennamme.

Mutta vielä kerran: nykyhetken resepti on nähdä kaikki kauniiksi. Sillä on monella tavalla arvaamattoman suuri merkitys tulevaisuudelle.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Fantasia, arkkitehtuuri, minuus, Kristus, kukat, eläimet, kauneus, Rudolf Steiner, Jan-Erik Andersson, orgaanien arkkitehtuuri, elävä arkkitehtuuri, elementaariolennot, Imre Makovecz

Soiva minuus

Perjantai 21.1.2011 klo 19:38 - Matti Kuusela

Kaikista taiteista musiikki on lähinnä ihmisminuutta. Ovat muutkin taiteet merkittäviä. Maalaustaide kehittää minävoimaa sielullisessa lämmössä. Se on yhteydessä meidän sielullisuuteemme ja muovailu taas vahvistaa eetterikehoa ja elämänvoimia. Arkkitehtuuri on fyysisen kehon taide.

Onhan meillä näitä taiteita, ja parhaimmillaan ne vaikuttavat voimakkaasti meihin ihmisiin, niin katselijoina kuin tekijöinäkin. Vanhempina aikoina se tiedettiin hyvin. Pyhällä arkkitehtuurilla oli omat mittayksillönsä, lukunsa ja muotonsa, joiden käyttäminen arkisiin tarkoituksiin oli jopa ankarasti tiedetty. Silloin tiedettiin, että pyhässä energiassa arkkitehtuurin muodot painautuvat ihmiseen jopa fyysisen kehon muotoihin saakka. Ja koska keho on sen verran jäykkä rakenteeltaan, tuo vaikutus tulee esiin varsinaisesti vasta myöhemmissä inkarnaatioissa. Se oli yksi syy, miksi arkkitehtuuri oli niin äärimmäisen pyhää. Koska arkkitehtuurin mittasuhteet ja muodot vaikuttavat tulevien aikojen ihmismuotoon.

Musiikki on toinen hyvin pyhä taide. Menneiden aikojen ihmisen musiikkikokemus oli aivan toisenlainen kuin meillä. Atlantiksella ja Lemurialla musiikki kohotti meidät välittömästi kosmisiin sfääreihin. Monella meistä nuo muistot ovat vahvasti rakentuneita nykyisiinkin kehoihin, ja niin jotkut meistä nukahtavat kovin helposti kuullessaan esitelmiä tai musiikkia. Se ei merkitse tylsyyttä, vaan sitä että kehomme ja minämme ovat menneisyydessä tottuneet kokemaan henkisyyttä eri tasolla kuin nyt meillä.

Nyt me olemme tiukasti fyysisessä maailmassa, ja meillä henkisillä ihmisillä - jollainen sinäkin olet, kun tätä luet - on tehtävänämme ensi sijassa vahvistaa ja herkistää minuuttamme. Se on mielenkiintoinen tehtävä, koska se on tavallaan kaksisuuntainen.

Minuuden vahvistaminen tarkoittaa, että se pysyy hereisenä ja läsnäolevana henkisyyden, kauneuden ja totuuden ja pyhyyden tilanteissa.

Se ei tarkoita minuuden jäykistymistymistä ja kovettumista, vaan herkkyyttä toimia juuri oikealla hetkellä, oikealla tavalla.

Minuuden vahvistuminen ei myöskään tarkoita tylsää henkistä voimaharjoittelua, ei myöskään välttämättä kokonaan antautumista ja voiman antamista pois itseltäään.

Herkkä, luova ja voimakas minuus on oikeastaan herkkä tasapainotila. Se ei sulje pois mitään, se kuuntelee, se on läsnä ja havaitsee, se kokee olevansa vastuussa, mutta hienossa sisäisessä mielessä.

Minuuden voimaharjoittelua on tulla tietoiseksi omista voimistaan. Esimerkiksi jos luemme vaikeaa tai ajatuksellisti vaativaa teosta, kuten esimerkiksi Steinerin teokset ovat ensikertalaiselle, me usein kuvittelemme, että olemme jotenkin huonoja, jos emme ymmärrä. Sitten kuvittelemme, että ymmärtääksemme meidän tulisi hirmuisesti pinnistellä ja ponnistella.

No, sekin voi olla hyvästä. Henkisessä kasvussa on kuitenkin hyvä oppia myös harjoittelemaan rennolla keskitiellä. Ymmärtää, että sisäiset voimani kasvavat oikein hienosti, kun teen erilaisia harjoituksia, kun tulen niissä tietoiseksi siitä, mitä sielussani tapahtuu. Ne ovat hetkiä, jolloin minuus saa kosketuksen ja vahvistuu. Ne ovat hetkiä, jolloin sisäinen rakenteemme kehittyy.

Miten moni meistä lopettaa, kun kokee jonkin asian tai harjoituksen liian vaikeaksi. Uusi tekniikka on, harjoitella vähän ja tyytyväisenä. Ei niin tuijottaa tai odottaa tuloksia. Olla valoisa ja avoin. Tuntea milloin ja miten voimat vaikuttavat ja uusiutuvat.

Ja minuus. Se on luonnostaan kuin sointia. Kuvittele minuutesi valoisa sointina. Minä soin ja valaisen maailmassani.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Minä, minuus, arkkitehtuuri, pyhä arkkitehtuuri, musiikki