Matin blogi

Vuorisaarnan siunaukset - yhdeksän henkistä ohjetta

Lauantai 7.6.2014 klo 21:00 - Matti Kuusela

Hei rakkaat ystävä,

Kehimme vielä auki Vuorisaarnan salaisuutta, sitä miksi tuo suuri opetus kohoaa kuin henkisenä vuorena ensimmäisen evankeliumin alkuosassa. Kun normaalisti ensimmäinen julistus suomennetaan "Autuaita ovat hengellisesti köyhät" - tai kuten jossain englanninkielisessä käännöksessä, onnekkaita - niin oikeampi suomennos kreikan sanalle makarioi on siunattuja: Siunattuja ovat... Ja sen voi täydentää: Siunattuja ovat ne, jotka ovat avoimia uudelle henkiselle tiedolle ja kokemukselle.

Mutta Tomberg ei näe tässä köyhyydessä pelkästään autuutta, vaan hän käsittää sen niin, että "ihmiskunnan positiivinen karma muodostuu, ei pakona kärsimyksestä ja tuskasta, vaan uudenlaisen kärsimyksen ja tuskan kokemisesta."

Hänen mukaansa Kristuksen vaikutus voi loistaa ihmisen kärsimykseen - ja siitä muodostuu Golgatan mysteerin jälkeen ihmiskunnan positiivinen karma.

Karma ja koko ihminen

Kun meidän aikanamme usein kerrotaan, että ihmisen tulevaisuus, menestys ja onni ovat täysin seurausta hänen ajattelustaan, niin se on hyvin kapea näkemys. Luulet että jokaisen oma todellinen elämänkokemus jo kertoo, että me kohtaamme paljon muuta kuin mitä meidän ajattelumme on luonut. 

Meidän on hyvä herätä ajattelun valtavalle merkitykselle, mutta meidän elämämme ja varsinkin karmamme on paljon muuta. Jos ajatellaan karmaa elämästä elämään, niin se ei muotoudu vain sen mukaan, mitä me ajattelemme, vaan vielä vahvemmin tulee mukaan se, mitä tunnemme ja valitsemme tuntea, ja vielä vahvempana vaikuttaa tulevaisuuteen se, mitä me olemme tehneet ja tahtoneet, siis se mikä todellistuu meidän käsiemme ja jalkojemme kautta, vaikka toki voimme tehdä asioita ilman niitäkin.

Näin Vuorisaarnan julistuksen yhdeksän kohtaa ovat ymmärrettävissä henkiseksi muistilistaksi siitä, mitkä asiat vaikuttavat henkiseen kasvuumme, tai laajemmin: mitkä asiat saavat karman virrassa henkisen tuen ja siunauksen. 

Voimme nyt katsoa yhdeksää ohjetta tältä kannalta:

1. Avoimuus hyväksyä omat kokemuksemme.
2. Murhe - se että kokee tunteissaan myös muiden ihmisten ja olentojen kohtalon.
3. Kärsivällisyys - se että jaksaa aina tehdä sen mihin kulloinkin kykenee, itsensä, läheistensä tai maailman hyväksi.
4. Nälkä ja jano - avautuminen henkiselle ravitsemukselle.
5. Anteeksianto - vapautuminen menneen, tulevan ja nykyajan kokemusten itsekkyydestä.
6. Puhdassydämisyys - avautuminen viisaudelle.
7. Rauhantekeminen - tässä astutaan jo aktiiviseen toimintaan maailmankehityksen hyväksi.
8. Joita vanhurskauden tähden vainotaan - kyky vastata omasta sisäisestä todellisuudestaan.
9. Joita minun tähteni vainotaan - kyky toimia puhtaasti oman henkisen minuutensa. pohjalta ajattelusta ja tunteista aina tekoihin saakka.
Ei myöskään voi välttyä ajatukselta, että nämä ohjeet ovat niitä, joita Kristus itse todellisi omassa olemuksessaan, mutta jotka Vuorisaarnassa ilmentyivät alkumuodossaan henkisenä tai jumalallisena sanana.
Koen myös, että nämä ohjeet ovat täysin esimerkiksi omasta uskonnosta riippumattomia. Oman elämän ja omien kokemusten hyväksyminen kehityksen lähtökohtana on riippumatonta uskonnoista, ja samoin kasvu ja kehitys kohti yksilöllisen minuuden henkistymistä, siinäkin ihminen tavallaan kasvaa kohti universaalia ihmisyyttä, jossa hän tulee sisäisesti yhdeksi koko maan ja sen kaikkien olentojen kanssa, jopa aurinkokuntamme kanssa, sillä myös kaikkien planeettojen kehitysvoimat aaltoavat meissä.
Maa merkitsee tuloa sopusointuun neljän elementin kanssa, aurinko ja kiertotähdet merkitsee sopusointua seitsemän chakramme ja niiden kunkin välittämän kosmisen yhteyden kanssa.
Rakkaudella
Matti

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: vuorisaarna, autuudet, chakrat, karma

Enkelikurssi

Tiistai 13.5.2014 klo 16:10

Eilisellä enkelikurssilla meillä oli jälleen hyvä enkelitunnelma. Steiner korostaa juuri tuon tunnelman tärkeyttä omissa esitelmissään ja henkisissään kursseissaan yhä uudestaan ja uudestaan. Mutta kun tunnelma vahvistuu, me ihmiset hieman uinahdamme. Se on yksi syy siihen, miksi enkelitietoisuuden saavuttaminen vaatii myös harjoittelua, jopa ponnistusta, vaikka tuo ponnistus on erilaista kuin fyysisellä tasolla.

Meidän on ponnistettava kehittääksemme sellaisia sisäisiä voimia, jotka toimivat myös tunteen tilassa. Niitä voimiahan meillä ei oikeastaan vielä ole. Meidän on saatava ajattelumme sisäiset muodot niin herkiksi ja liikkuviksi, että ne kykenevät seuraamaan enkelitunteiden sisäisiä liikkeitä ja muotoja.

Siinä on jälleen yksi syy, miksi kauniisiin ja jatkuvasti kaareutuviin liikkeisiin perustuva fyysinen liikunta on suureksi avuksi henkisellä tiellä. Kun eetteriruumis meillä on se, joka ohjaa fyysistä kehoa, niin kaikki harjoittelu, tanssi ja improvisaatio, jossa tehdään kauniita ja monitasoisia jatkuvia liikkeitä, vahvistaa eetterikehossa niitä samoja voimia, joita se käyttää myös henkisten maailmojen ymmärtämiseen.

Enkelimaailmat

Miksi me sitten tarvitsemme enkelitietoisuutta? Syy on varsin yksinkertainen. Koska kaikki yhdeksän enkelikuntaa ovat mukana meidän elämässämme. Enkelien tunnistaminen on oikeastaan meidän itsemme tunnistamista.

Kuvittele miten ihmisen elämän erilaiset sisäiset aallot ja sävyt yltävät kaikkien yhdeksän enkelikunnan alueille. Kun vielä kuvittelet, miten enkelit ohjaavat näitä sisäisiä voimia myös siivillään, näe miten ihmeellisen kauniita kuvioita korkeimpien enkelien kolme siipiparia luovat: yksi siipipari ylöspäin, toinen siipipari vaakasuunnassa ja kolmas siipipari alaspäin.

Se kaikki on myös meidön sisäistä elämäämme, mutta me olemme tietoisia siitä toistaiseksi vain pienen pieneltä osalta. Meidän vapautemme ja itsetietoisuutemme on irrottanut meidän tästä enkelikuntien tietoisuusyhteydestä. Tai voimme sanoa sen myös niin, että enkelit ovat luoneet meille oman vapaan tilan, jossa me voimme vapaasti harjoitella omaa tietoisuuttamme.

Mutta tie enkelikuntien yhteyteen on meille aina avoinna. Meidän on vain opittava jälleen enkelien kieltä ja sitä tapaa, jolla he toimivat. Meidän nykyinen kielemme ja ajatustapamme on enkelien kannalta melkoisen karkeata, ja vain harvoin me osaamme puhua tai ajatella tai tuntea niin, että se on todella enkelien ymmärrettävissä. Mutta kun me harjoittelemme, niin jossain vaiheessa meidän sisäiset voimamme asettuvat kohdalleen niin, että esimerkiksi chakrat alkavat avautua.

Chakrat

Chakrojen avautumisesta on paljon väärinkäsityksiä. Ja pakko myöntää, että itselläkin on kestanyt aika kauan ymmärtää, mistä siinä on kysymys. Jeesuksella on siitä aiheesta muistaakseni hyvä vertaus, jossa puhutaan juhlista ja niihin pukeutumisesta.

Itse koen sen näin. Kuvittele että eletään vielä vanhoja aikoje, jolloin ylhäiset järjestivtä hienoa juhlia. Me tavallinen kansa olemme ulkopuolella, ja toivomme että mellekin avattaisiin ovet (chakrat) noihin juhliin.

Siksi me keskitämme kovasti tarmoa keksiämme miten saisimme ovet itsellemme auki. Mutta mitä tapahtuu jos ovi sitten avautuisikin, ja me joutuisimme sisään. Emme tuntisi ketään, puhuisimme väärin ja olisimme väärin pukeutuneita. Toisin sanoen meidät heitettäisiin ulos tai ainakaan emme tajuaisi mitään siitä, mitä juhlissa tapahtuu.

Sen sijaan päästäksemme sisään oikealla tavalla meidän on ennen juhliin menemistä opittaja oikea puhetapa, opittava ajattelemaan muiden tavoin ja hankittava sopivat vaatteet. Silloin voimme rauhassa kulkea sisään ja silloin tunnemme olevamme siellä kotonamme.

Se tarkoittaa siis, että opettelen ajattelemaan myönteisesti, opettelen tuntemaan, opettelen käyttäytymään Jeesuksen viimseisen käskyn "Rakastakaa toisianne" mukaan ja niin edelleen. Steinerin henkisessä tiedon tie -kirjassa nämä on huolellisesti selvitetty.

No, ajattelin aluksi, kuten ymmärtääkseni moni muukin, että tuo on kovin hidas tie. Haluan jotain tehokkaampaa. Ja totta on että erilaisia keinoja on olemassa, mutta ne ovat sellaisia, että niiden kautta ei pääsekään sisään siitä oikeasta ovesta. Sitten yrittää yhä uudelleen ja ihmettelee mikä on vikana.

Tässä tuo hitaimmalta tuntuva tie taitaa sittenkin osoittautua nopeimmaksi. Tehokkain tie tuntuu olevan se, missä henkinen tieto liittyy oikeaan sisäiseen tunteeseen, ja sitten myös oikeaan henkiseen tahtoon, minkä opettelu ja oivaltaminen myös tulee aikanaan vastaan.

enkeli_duccio_di_buoninsegna.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: enkelikurssi, enkelit, enkelitunne, chakrat, chakrojen avaaminen

Kevät, maa ja aurinkokunta

Perjantai 11.4.2014 klo 19:06 - M

Kevät lähestyy väistämättä ja tämän ja edellisen viikon viikkolauseissa on vahvoja mainintoja kevätajan energioista. Kevään kasvuvoimat nousevat vähitellen maanpinnan yläpuolelle luonnonhenkien elävöittäminä, ja kun sillä silmällä osaa katsoa, huomaa miten auringonvalo elää ja värisee ilmassa aivan erityisellä tavalla.

Viime viikon viikkolauseessa kerrotaan kauneudesta, siitä miten se kumpuaa luonnosta kaikkialla ja miten kauneus saa elämänvoimat virtaamaan kaikkeuden ääristä tänne maan päälle. Tämän viikon viikkolauseessa kerrotaan auringonvalon herättämästä riemusta ja siitä, miten sen myötä ihmisajatukset nousevat korkeammalle kosmokseen. Kummassakin tapahtuu ihmishengen ja maailmanhengen lähestymistä toisiinsa.

Näin auringonvalo ja keväänvoimat eivät ole vain subjektiivisia tuntemuksia, vaan niiden myötä tapahtuu suuria liikkeitä ihmisen, maan ja koko aurinkokunnan energioissa. Kun Steiner näissä viikkolauseissa puhuu maailmanlaajuuksista, se tarkoittaa lähinnä meidän omaa aurinkokuntaamme. Kaikkialliset elämänvoimat virtaavat tänne aurinkokuntamme rajoilta, etenkin silloin kun suotuiset olosuhteet vallitsevat.

Henki ja aine

Henki, niin kuin me sen ymmärrämme vallitsee voimakkaampana avaruudessa, siellä missä ei ole niin paljon aineellisuutta ja siihen liittyviä voimiä. Mitä enemmän aineellisuutta, sitä vähemmän henkeä. Hengen kannalta aurinkokunta on suhteellisen tyhjää tilaa ja maa aineellisena planeettana vielä vielä tyhjempää. Mutta tämä hengen vähäisyys maan päällä antaa meille mahdollisuuden kehittää ja vahvistaa omia henkisiä voimiamme.

Kun me puhumme maasta elävänä tai henkisenä olentona, niin silloin meidän on oikeastaan aina ajateltava maata ja koko aurinkokuntaamme yhtenä kokonaisuutena. Myös aurinko kuuluu tähän samaan kokonaisuuteen. Joskus aurinkokuntamme elämän alussa kaikki planeetat, aurinko mukaanluettuna, ovat olleet yhtä koko aurinkokuntamme kanssa. Vasta myöhemmin maa ja aurinko ovat eronneet toisistaan ja samoin muut planeetat ovat eriytyneet ja asettuneet omille vyöhykkeilleen auringon ympärille.

Kristussanat

Suurena henkisenä olentona maan päällä Kristuksen koko elämä tapahtui yhteistyössä koko aurinkokuntamme planeettavoimien kanssa. Tämä kaikki huipentui pääsiäisaikaan, aikaan jolloin Kristus Jeesus oli kiinnitettynä Golgatan pääkallonpaikan ristille. Jo Johanneksen evankeliumin Minä olen -lauseet virtaavat läpi aurinkokunnan planeettapiirien, ja ristillä lausutut sanat kulkevat jälleen kuin aurinkokunnan hengityksenä läpi planeettavoimien, aina maahan ja kuuhun saakka.

Katsokaamme jälleen, miten nämä vyöhykkeet asettuvat aurinkokuntamme piirissä, sen sisäisessä energiahengityksessä:

Saturnus - Minä olen ylönnousemus ja elämä (kruunu)
Jupiter - Minä olen maailman valo (otsa)
Mars - Minä olen hyvä paimen (kurkku)
Aurinko - Minä olen elämän leipä (sydän)
Merkurius - Minä olen portti (solaari)
Venus - Minä olen tie, totuus ja elämä (sakraali)
Kuu - Minä olen tosi viinipuu (kuu)

Kosminen ihminen

Nämä lauseet vastaavat myös chakroja,
jotka ovat mukana suluissa. Myös meidän chakramme taicosmology_clockwork.jpg sisäisten voimakeskustemme seitsensointi vastaa planeettavoimien piirejä. Niiden keskuksen, varsinaisen ihmisyyden tai minuuden piirin muodostaa aurinko, joka tässä yhtyy maan kanssa.

Tämä on toki yksinkertainen esitys valtavan laajasta kokonaisuudesta, mutta voit myös kysyä. Yksi suuri kuva on, että alkuperäinen laaja ihminen ennen nykyistä aineellistunutta kosmosta oli laajentuneena koko aurinkokuntaamme. Ajattele: pää tai päramminkin päälaki Saturnuksen vyöhykkeellä, otsa ajatusvoimineen Jupiterin vyöhykkeesseä, kurkunpään voimat Marsin vyöhykkeessä ja sydänvoimat laajemmassa aurinkopiirissä, joka ulottuu maahan saakka.

Tämän kerran opetuksen voimme siis tiivistää ajatukseen: kuvittele miten kosmiset elämänvoimat huuhtovat ja hengittävät läpi meidän koko aurinkokuntamme ja sen planeettavyöhykkeiden. Koe miten merkittävät tunteet, kuten kevään riemu kohottavat myös ihmisolemusta tähän aurinkunnallisen tai planeetaarisen hengityksen piiriin, lähentäen meitä maailmanhengen kanssa.

1 kommentti . Avainsanat: maa, aurinkokunta, chakrat, Kristus-sanat, Minä olen, kosminen, ihminen

Hyvä paimen

Torstai 3.4.2014 klo 1:09 - Matti Kuusela

Hei ystävät,

Edellisessä blogissa lähdimme siitä, miten ihminen sisäisissä voimakeskuksissaan eli chakroissaan kantaa mukanaan kaikkia luonnonkuntia, mutta sen lisäksi hänen seitsemässä keskeisessä chakrassaan on vielä kolme, jotka jo toimivat, mutta joiden varsinainen olemus on enkelitasoilla. Me olemme omalla kehitystiellämme vasta luomassa näille keskuksille niiden viisaudellista sisältöä.

Henkisesti sydän on meidän puhtaan ihmisyytemme keskus. Sydän on meissä myös se keskus, jossa me tulemme täysin maan päälle. Meidän erikoinen sisäinen tilamme johtuu siitä, että me olemme saaneet kykyjä, kuten ajattelun ja puheen, jotka ovat oikeastaan ennenaikaisia. Nyt meidän suuri henkinen tehtävämme on miettiä ja puhua siitä, miten me opimme käyttämään näitä kykyjä niin, että me omalla tavallamme kohoamme niiden enkelimäiseen sisältöön, omasta ihmisyydestämme käsin.

Chakralauseet

Tulemme lauantain graal-kurssilla puhumaan enemmän chakralauseista, Johanneksen evankeliumin esittämistä Kristuksen Minä olen -lauseista, jotka ovat liitettävissä chakroihin. Nämä yhteydet ovat seuraavat:

Kruunuchakra - Minä olen ylösnousemus ja elämä
Otsachakra - Minä olen maailman valkeus
Kurkkuchakra - Minä olen hyvä paimen
Sydänchakra - Minä olen elämän leipä
Palleachakra - Minä olen portti
Sakraalichakra - Minä olen tie, totuus ja elämä
Juurichakra - Minä olen tosi viinipuu

Näissä chakralauseissa ihminen vähitelleen oppii kulkemaan Kristuksen tavoin tietoisesti planeettapiirien läpi, sillä oikeasti me emme ole pelkästään maan asukkaista, maalaisia, vaan meissä toimivat kaikkien aurinkokuntamme planeettojen energiat.

Jupiter on se viisaus, joka meissä kehittyy maailman valkeudeksi, maailmaa valaisevaksi voimaksi.

Marsin on se voima, joka luo puheemme ja ilmaisumme vähitellen rauhan voimaksi.

Auringosta on kotoisin se voima, jonka myötä sydämemme muuntuu henkisen ravinnon luojaksi.

Nämä ovat ne kolme voimaa, jotka tällä hetkellä ovat ihmiskehityksemmä etualalla ja myös helpoiten ymmärrettävissä. Mielenkiintoista on, miten Steinerin Henkisen tiedon tie -kirjan mukaan varsinainen henkisen kasvun harjoittelu - alkuharjoitusten jälkeen - lähtee juuri kurkkuchakrasta. Minä opettelen kehossani toimimaan hyvän paimenen tavoin. Ja voin kysyä, olenko minä hyvä paimen luonnolle, työlleni, lähimmäisilleni ... ja sitten itselleni! 

Kun tätä mietin viime maanantain kurssin yhteydessä, tajusin äkkiä, miten vaativaa on löytää sanalle "minä" täsmälleen tähän mantraan sopiva sävy. Jos sano "minä" niin, että tarkoitan persoonaani, se ei yllä siihen henkiseen valoon, mistä on puhe. Mutta jos sanon "minä" tarkoittaen vain henkistä minääni, tuo lause helposti liukuu konkreettisen elämän yläpuolelle kohti valoa, ja jättää aineellisen maailmaan taakseen.

Siksi tulikin mieleeni kokeilla kurkkuchakran lausetta lisäten siihen kehon:

"Minä olen (kehossani) hyvä paimen."

Noin se kuulostaa ja tuntuu täydemmältä, minun korvissani jopa alkuperäistä oikeammalla. Niinpä kirjoitankin koko sarjan keho mukaan otettuna vielä uudelleen:

Kruunuchakra - Minä olen kehossani ylösnousemus ja elämä
Otsachakra - Minä olen kehossani maailman valkeus
Kurkkuchakra - Minä olen kehossani hyvä paimen
Sydänchakra - Minä olen kehossani elämän leipä
Palleachakra - Minä olen kehossani portti
Sakraalichakra - Minä olen kehossani tie, totuus ja elämä
Juurichakra - Minä olen kehossani tosi viinipuu

Kun näitä lauseita meditoin tai kuuntelen kehossa, niin niistä tulee entistä täyteläisempi ja tasapainoisempi olo, enkeliläheisempi.

Graal

Nämä lauseet ovat yhteydessä myös Jeesuksen seitsemään ristillä lausuttuun lauseeseen ja ne ovat mukana ensi lauantain graal-valmennuksessa Era Novassa. Graal on jännittävä sana, joka on elänyt niin kauan ja nyt Kristuksen ja Sofian toisen tulemisen yhteydessä sen merkitys alkaa avautua. Idea tähän aiheeseen tuli henkiseltä puolelta ja uskon että menemme nyt lauantaina aivan uusille alueille. Teemme myös kunnon meditaation. Tilaa on, ja kaikki ovat vielä sydämellisesti tervetulleita mukaamme. 

Rakkaudella
Matti

2 kommenttia . Avainsanat: chakrat, mantra, Kristus, minä olen, graal, Jupiter, Mars, Aurinko

Seitsemän ihmisen ja maan chakraa

Sunnuntai 22.12.2013 klo 20:54 - Matti Kuusela

Hei ystävät, yksi joulun sanomista on "maassa rauha". Vaikka siinä tarkoitetaan ennen kaikkea rauhaa ihmisten kesken, ja etenkin niitten ihmisten, joilla vallitsee hyvä tahto, niin siinä silti kaikuu vahvasti tuo "maassa". Joulu on juhla, jossa koko maa on voimakkaasti mukana, aina kivikuntaa ja maanhenkiä myöden.

Niinkuin ihmisen seitsemässä chakrassa soi koko aurinkokuntamme planeettavoimien vaikutus, niin myös maassa on seitsemän keskeistä chakraa, joiden toisistaan erilaisia määrityksiä olen nähnyt todella monia. Ystäväni Robert Powell on määrittänyt nämä maan chakrat seuraavasti tämän vuoden Journal of Star Wisdom -julkaisussa. Samassa artikkelissa on yhteenveto siitä, mitä voimme löytää Rudolf Steinerilta ihmisen chakroista.

Ihmisen chakrat

Hyvin kehittyneen opin chakroista eli "pyöristä" löydämme jo vanhoilta hindulaisista, jotka nimittivät näitä ihmisen sisäisiä keskuksia lootuksiksi, joilla oli eri määrä terälehtiä. Seuraavassa taulukossa on näiden keskusten sijainnit ihmisessä. Ne ovat jo monille tuttuja, mutta eivät varmaan kaikille.

8-lehtinen - kruunu, päälaki
2-lehtinen - otsa, kolmas silmä
16-lehtinen - kurkku
12-lehtinen - sydän 
10 - lehtinen - solaari, solar plexus, pallea
6-lehtinen - sakraali, alavatsa
4-lehtinen - juuri, häntäluun juuressa

Myös nämä nimitykset on hyvä opetella, sillä näillä luvuilla on aivan oma merkityksensä. Katsomme seuraavaksi, miten planeettavoimat tiivistyvät chakroiksi, tai chakroihin. Senhän voi ajatella kummallakin tavalla, ja molemmat ovat mahdollisia.

Kruunuchakra - Saturnus
Otsachakra - Jupiter
Kurkkuchakra - Mars
Sydänchakra - Aurinko
Solaarichakra - Merkurius
Sakraalichakra - Venus
Juurichakra - Kuu

 Näissä sydänchakralla on eritysasema, sillä sitä hallitsevalla auringolla on planeetta-aspektinsa lisäksi myös kiintotähtiluonne. Siksi juuri aurinko liittää ihmisen sydänkeskuksen aivan erityisellä tavalla koko galaksiimme, Linnunrataan. Ja siksi juuri sydänchakralla on aivan erityinen henkinen yhteys maahan. Toisaalta suoraan ihmisolemuksen muodon kannalta, juurichakra suuntautuu voimakkaasti maahan vastaavasti kuin kruunuchakra henkiseen maailmaan yllämme.

Jokaisella chakralla on myös oma värinsä samoin kuin sointinsakin, joten voimme kokea ihmisen sisäisissä kiertotähtivoimissa myös sisäisen värisateenkaaremme tai sävelskaalamme.

Maan chakrat

Niinkuin aurinkokuntamme planeettavoimat heijastuvat tai tiivistyvät jokaiseen ihmisolemukseen, niin ne tiivistyvät myös maahan itseensä. Heti alkuun voi aavistella, että chakrat jakaantuvat suunnilleen yksi chakra jokaista mannerta kohden - Etelänapamannersta lukuunottamatta.

Robert kuvaa kirjoituksessaan huolellisesti näiden keskusten etsintää, mutta me menemme nyt suoraan eteenpäin. Maan chakrat sijaitsevat mantereilla seuraavasti:

Kruunu - Pohjois-Amerikka (Saturnus-voimat)
Otsa - Eurooppa (Jupiter-voimat)
Kurkku - Aasia (Mars-voimat)
Sydän - Afrikka-Aasia (Aurinkovoimat)
Solaari - Etelä-Amerikka (Merkurius-voimat)
Sakraali - Kaakkois-Aasia (Venus-voimat)
Juuri - Australia-Oseaania (Kuunvoimat)

Näitä kun tuumailee, niin on hyvä yrittää miettiä planeettojen ja maan pinnan eri alueiden yhteyksiä mahdollisimman joustavasti ja vaikutelmanomaisesti. Kuvittele, miten jokainen planeetta valaisee maan pintaa omalla tavallaan. Voit tehdä sen hyvinkin sadunomaisesti.

Entä keskusten tarkemmat paikat? Tähän tulee nyt todella paljon asiaa, mutta juuri nämä keskukset varmasti kiinnostavat monia, jotka jo ovat niihin perehtyneet. Muistakaamme samalla, että vaikka monet tutkijat ovat sijoittaneet näitä keskuksia toisin, niin kysymys ei niinkään ole siitä, mihin uskomme toisten ilmoitusten perusteella, vaan siitä että meissä alkaa vähitellen elävöityä kyky tutkia ja miettiä itse, miten asiat mahtavat olla.

Pohjois-Amerikka - Mount Shasta tai Shasta-vuori USA:n länsirannikolla. Tämä vuori on monille hyvin tuttu henkisenä keskuspaikkana.
Eurooppa - Externsteinin kalliomuodostelma Saksassa. Se on Steinerin mukaan myös pohjoismaisten mysteereiden keskus, josta on Sebastianoksen kirjoittama erinomainen sarja Takoja-lehdessä. Neljäs osa ilmestyi Takojan tämän vuoden joulunumerossa.
Aasia - Kailash -vuori Himalajalla.
Afrikka-Aasia - Golgata ja Jerusalem. Tämä ansaitsee oman kirjoituksensa, mutta keskiajan eurooppalaisille oli aivan selvää, että maan keskus sijaitsee Jerusalemissa. Tuo alue on vahvasti Afrikan voimien tiivistymä.
Etelä-Amerikka - Titicaca-järvi.
Kaakkois-Aasia - Agung-vuori Balilla.
Australia-Oseania - Uluru Australian aavikolla. Uluru on valtava kiintolohkare Australian aavikolla. Se kohoaa yli kolmesataa metriä maanpinnan yläpuolelle.

Kun syventyy tunteella siihen, miten aurinkokuntamme planeettavoimilla tai planeettavoimien vyöhykkeillä on kullakin oma kantapaikkansa maan päällä, siitä tulee hyvä ja vahvistava, rauhanomaien tunne.

Rakkaudella

Matti

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: chakrat, maa, planeetat, kruunuchakra, sydänchakra, juurichakra, Shasta, Uluru, Externstein, Steiner, Powell

Sydämen tuli - ja jalkojen lämpö

Perjantai 1.11.2013 klo 0:05 - Matti Kuusela

On jo useita vuosia siitä, kun käytin Sydäntuli -sanaa ensimmäisen kerran. Silloinkin se tuli henkiseltä puolelta ja tahtoi toimintaa, mutta nyt se tuli uudelleen: Sydäntuli - ja oman tien kulkeminen.

Muistan miten hämmästynyt olin, kun luin ensimmäisen kerran - ainakin tietoisesti - miten Steiner kertoo että ihmisen chakroista vain sydänkeskus on fyysisellä tasolla. Muuta ovat korkeammilla tasoilla, eli symmetrisesti: kurkkukeskus sydämen yläpuolella ja solaarikeskus sen alapuolella ovat eetteritasolla, otsakeskus ja sakraalikeskus ovat astraalitasolla ja kruunukeskus sekä juurikeskus alemmalla henkisellä tasolla.

Ihmettelin miten on mahdollista, että me emme ajattelun otsakeskuksessa ja puheen ja ilmaisun kurkkukeskuksessa olisikaan varsinaisesti kunnolla maan päällä. Mutta niinhän se on. Todellisuus kietoutuu ympärillämme moninaisena, ja yksi näitä suuria kehityksen kaartoja on se, että tietoisuudeltamme me olemmekin vasta tulossa todella maahan. Ja totta se on: emme me juurikaan tiedosta sitä mitä on maa itse. Me tunnemme kyllä aika paljon luontoa maan päällä, mutta hyvin vähän itse maasta. 

Onko siis niin, että mitä enemmän me kuljemme kohti omaa sydäntämme, sitä enemmän me laskeudumme alas, aidosti maaäidin helmaan!

Maa tekee meidät vapaaksi

Ja maa on se, mikä myös tekee meidät vapaaksi. Nyt me liidämme tietoisuudellamme irti maasta. Me kyllä käytämme sitä hyväksemme monin tavoin, mutta emme kuitenkaan oikein tajua sitä. Mutta emmehän me tajua omaa fyysistä kehoammekaan. Todellisuudessa me olemme siis irti. Kuten henkinen opetus kertoo, arkkienkeli Mikael on laskenut ihmiskunnan käyttöön kosmisen tietoisuuden, tavallaan ennenaikaisesti. Tällä tietoisuudella me pystymme lähettämään luotaimia aurinkokuntamme reunoille, mutta paljon siitä mitä me todelle olemme, jää ymmärtämättä.

Nykytietoisuudella meidän varsinainen tietoisuuden käyttöchakramme oli pitkään otsachakra, mutta viimeisten runsaan parinkymmenen vuoden aikana puhumistietoisuuden energiakohta on laskeutunut otsasta ensin suuhun ja siitä vielä alemmaksi, jopa kurkkukeskukseen saakka. Tämä toki pätee vain yhdellä tarkastelutasolla, mutta joka tapauksessa me olemme lähestymässä puhe-energioissamme seuraavaksi sydäntä, sydänvoimia. 

Mutta samalla kun me lähestymme sydäntämme, jonka keskeinen elementti on tuli, aivan kuin minuudellammekin, me koemme yhä kipeämmin myös irrallisuutemme sydämestä. Kun tuli ja vesi henkisinä energioina työskentelevät läheisessä yhteistyössä keskenään, niin monet meistä ovat nykyaikana vaarassa pudota minuuden aktiivisesta lämmöstä ja tulesta veden laiskempaan, passiivisempaan puoleen, jota tuli ei innoita. Sitä me nimitämme masennukseksi.

Masennus ei mitenkään ole pelkästään huono asia, koska siitä palattuamme me olemme oppineet jotain lisää hengestä ja tulesta, vaikkemme olisi siitä niin tietoisiakaan. Varsinainen ongelma lienee nyt se, että vanha uskonnollisuus ei enää kanna moniakaan meistä. Uskonto, re-ligio, uudelleen liittäminen henkeen on koko ajan menettämässä otettaan. Ja miksi niin tapahtuu? Siksi että ihmiskunnan on saatava mahdollisuus itse löytää oma uskontonsa, jokaiselle aivan itse. Emme voi enää tukeutua vain isiemme ja äitiemme tai kansamme uskontoon, vaan meidän on löydettävä vapaasti se sisäinen voima, joka kykenee jälleen hehkuttamaan sydämemme, ja lämmittämään ja saattamaan liikkeelle meissä olevan "veden". 

Jalkojen viisaus

Vesi on myös viisautta, jolle me alamme yhä enemmän herätä, mutta meidän on herättävä myös ruumiissamme olevan vesielementin voimalle kyetäksemme uudistuneina kulkemaan omaa tietämme maailmassa. Kun me lähestymme sydämemme henkistä lämpöä ja tulta, se herättää meissä mahdollisuuden avautua myös jalkojemme "veden" viisaudelle, virtaavuudelle, maan koskettamiselle.

Tiedämmehän, että kun toinen puoli, se joka meissä on nyt aktiivinen, tietoisuudestamme tukeutuu fyysisiin aivoihin, niin meillä on muitakin tietoisuuksia. Yksi niistä on jalkojen tietoisuus. Kävelemällä maan päällä me itse asiassa "ajattelemme", me ajelemme kehotietoisuudellamme maaäidin maaaivojen pinnalla. Ennen kun maa oli paljon elävämpi, ihmiskunnalla oli tietoisuus, joka todella koki maan omien energioiden erilaisuuden ja niiden muistot maan eri kohdissa. Siksi ihminen saattoi saavuttaa viisautta kulkemalla maan "aivojen" pinnalla.

Nyt tuo vanha maatietoisuus on melkein hävinnyt, mutta se alkaa muodostua uudelleen. Kun me lähestymme sydäntämme, me aktivoimme ja luomme uutta maan pinnalla kulkemalla sen pinnalla, joko konkreettisesti jaloilla tai kulkemalla eteenpäin elämässämme. Jotta tuo uusi yhteys maahan, sen eläviin aivoihin tai elävään tietoisuuteen voi syttyä, me tarvitsemme myös jalkojemme lämpiämistä, energeettisesti.

Rakkaudella
Matti 

4 kommenttia . Avainsanat: maa, aivot, tietoisuus, ajattelu, sydän, chakrat, elämänkulku, Steiner

Rakkauden perusvoima ja chakra-värit

Tiistai 1.10.2013 klo 0:34 - Matti Kuusela

Hei Ystävät,

Upea voimaperäinen Robertin (Robert A. Powell) viikonloppu Marjatta-koulussa on nyt ohi. En ole vieläkään aivan täydessä kunnossa ja osuuteni järjestelyissä jäi lähes kokonaan autonkuljettana toimimiseen ja osallistumiseen. Aivan valtaisa kiitos Markku Maulalle joka kantoi järjestelyjen suurimman taakan, samoin hänen puolisolleen Natalia Haarahiltuselle.

Koen näitten suurten tilaisuuksien energiat yhä voimakkaammin ja nyt nänä tilaisuuden synnyttämät valoisat eetterivoimat olivat aivan valtaiset. Missään koskaan en ole ennen kokenut Kristus-energioita näin voimakkaana, koko kehon kautta virtaavana valon voimana. Mutta tämä alkuterveisinä, jatkan tätä kirjoitusta tiistaina.

Robertin esitelmät olivat niin valtavia, että niitä on vaikea selittää, koska niiden ymmärrettävyys johtui niin paljon läsnäolosta. Mutta otetaan tähän alkuun chakravärit, joista viime vuosikymmeninä olemme saaneet niin monenlaisia esityksiä. Nämä värit eivät tosin ole alkujaan Robertilta vaan Steinerilta. 

Jokaista chakraa vastaa myös oma planeettansa, joten voimme hyvin kuvitella, miten alkuperäinen ihminen - vielä aineellistumattomana - on ollut laajentuneena yli koko aurinkokuntamme. Sitten aurinkokunnan tiivistyessä jokainen planeettapiiri on tiivistynyt ihmisessä astraalitason energiakeskukseksi, joka vastaa kyseistä planeettaa. Varsinaiset chakrat siis sijaitsevat astraali- eli sielukehossa tai tähtikehossa, vaikka niillä on vastineensa myös eetterikehon eli elämänvoimakehon virtauksissa.

Nämä chakrat eli lootukset tai lootuskukat, kuten niitä on nimitetty idässä, vastaavat siis planeettojen tähtivoimia ja puhdistuessaan ne avautuvat alkuperäiseen kosmiseen yhteyteensä ja luovat ihmiselle selvänäön - vaikka ihmisessä on muitakin henkisen havaitsemisen tasoja ja mahdolisuuksia.

Chakrat lootuksina

Ja nyt huomaan, ettei minun edes kannata yrittää yhdessä blogissa kertoa koko Robertin viikonlopusta, vaan jatkamme chakroista. Chakra, chakram, tarkoittaa pyörää, mutta kuten vanhat intialaiset ystävämme (eli mahdollisesti me itse silloin kauan sitten) puhuivat lootuksista, se kertoo selvästi, miten siitä, miten chakran kasvu, puhdistuminen ja avautuminen on ymmärrettävissä kasvin kasvun kautta: se juurtuu, luo varren ja lehtiä ja sitten alkaa kehittää kukkaa, joka sitten avautuu nupusta.

Joskus aikaisemmin ihmettelin vanjoja selvänäköisyyden eli chakrojen avaamisen ohjeita, miten niissä lähdettiin jotenkin niin kaukaa. Kasvivertauksen pohjalta kuitenkin ymmärtää, miten toki voi olla harjoituksia, joilla kukka voidaan avata hyvinkin varhain, mutta silloin se ei pysy kauaa avoinna ainakaan täydessä muodossaan ja ongelmaksi tulee myös sen ymmärtäminen, mitä tuon kukan kautta näkee ja kokee.

Terveellä tavalla lootustemme kukan avautuvat silloin, kun me huolehdimme niiden kasvusta niin, että juuret (ajattelu) ja lehdet (tunne) kehittyvät tasapainoisesti. Silloin myös kukka aukeaa oikeassa muodossa ja kehittynut ajattelu ja tunne tukevat henkistä havaintoa niin, että ihminen ymmärtää mitä henkiset kokemukset merkitsevät. Tästä kerron enemmän myös tulossa olevassa kirjassani.

Chakravärit

Palaamme siis chakraväreihin. Ensin chakra sen sijainnin mukaan fyysisessä kehossa, sitten planeetta ja väri:

Kruunuchakra - Saturnus - violetti

Otsachakra - Jupiter - sininen

Kurkkuchakra - Mars - vihreä

Sydänchakra - Aurinko - keltainen

Solaarikeskus (pallea) - Merkurius - oranssi

Sakraalikeskus (alavatsa) - Venus - punainen

Juurichakra - Kuu - kirsikankukka

Näitä chakravärejä on hyvä mietiskellä ja tunnustella, mutta olennaista on, että niitä ei pidä yrittää käyttää chakrojen avaamiseen. Chakrat avautuvat, kun ne ovat siihen kypsät, meidän ei siitä lainkaan tarvitse kantaa huolta. Ja voimme olla aivan varmoja myös siitä, että ne henkiset voimat, jotka chakroja ohjaavat, haluavat aivan varmasti avata niitä meille, heti kun me olemme siihen kypsiä, tai kun chakrat ovat siihen valmiita.

Steinerkoulun luokkien värit

Steinerkouluissa toimineet tai opiskelleet tietävät, että luokkien värit muuttuvat vuodesta toiseen. Ja kun tarkastelee tätä chakravärien listaa, huomaa miten läheisesti se muistuttaa luokkien värimallia. Merkittävää on kuitenkin huomata, että värit alkavat punaisesta, joka vastaa Venusta ja sakraalichakraa. Se on äidillisen rakkauden, turvallisuuden ja kasvuvoiminen väri.

Vähä vähältä noustaa ylöspäin samalla kun katse alkaa suuntautua sisäisyydestä yhä enemmän kohti ulkomaailmaa ja vihreää. Sen jälkeen tulee varsinaisen älykehityksen ja minäkehityksen aika sinisten ja violettien myötä, kunnes viimeisessä luokalla päädytään vaaleaan kirsikankukkaan, juurichakran korkeampaan oktaaviin.

Kun chakravärejä on seitsemän ja steinerkoulussa kolmetoista luokkaa, on luokkasarjassa useampia välisävyjä, mutta pääperiaate on kuitenkin eteneminen voimakkaammista alempien chakrojen lämpimistä väreistä yhä vaaleampiin ylempien chakrojen viileämpiin väreihin. Sama väriensävyjen vaalentuminen tapahtuu myös Steinerin väriluonnoksessa: lämpimät värit, jotka vastaavat kehon alaosaa, ovat voimakkaampia ja ne ohentuvat tai vaalentuvat ylöspäin, missä hengen voimat tulevat kehollisia voimia vahvemmiksi.

Mutta luokkasarjan väreissä palataan siis viimeisenä juurichakran korotettuun väriin, juurichakran alkuperäisestä hyvin tummasta perusväristä noustaan nyt ihmishengen, ihmisminuuden valkeuden valaisemaan juurichakraan, mikä merkitsee että minä on valmis asettumaan täysikasvuisena maallisten voimien piiriin.

Näitä värejä voi siis vapaasti käyttää hyväkseen: huoneiden väreissä, meditaatiossa tai liikeharjoituksissa (eurytmia), kunhan ei yritä pakottaa niillä mitään. Ihmiselle tekee erittäin hyvää, kun osaa käyttää näitä värejä tukemaan luonnollista kasvua tai vastaavaa toimintaa.

Sydänkeltainen

Niinkuin ekaluokkalainen aloittaa sopivansävyisestä punaisesta luokasta (Venus), niin henkisen kasvun tiellä aikuinenkin aloittaa omasta keskuksestaan, ei suoraan kruunuchakrasta tai juurichakrasta, mutta se on toisen kerran teema. Innostuneille se selviää toki Steinerin henkisen tiedon tie -kirjasta.

Ja tarkkaavaiset lienevät huomanneet, että chakravärit eivät tässä ole varsinaisia planeettavärejä, vaan kutakuinkin niiden vastavärejä. Esimerkiksi Marsin voimakas punainen ilmenee kurkkuchakrassa, meidän ilmaisukeskuksessamme vihreänä. Aineellinen maailma on rakentunut monien vastakkaisuuksien kautta. Poikkeuksena on kuitenkin aurinko, joka on paitsi planeettaominaisuuksia, myös kiintotähtiluonto. Siksi sen väri on sen oma keltainen eikä sen vastaväri. Mutta jos tämä vastaväriasia on sen verran monimutkainen, että sitä ei kannata miettiä ennen kuin on tullut sisäisesti tutuksi näiden värien kanssa. On aivan riittävän vaativaa opetella kokemaan, miten kirjon värit tiivistyvät aurinkokunnan planeettapiireistä kehomme seitsemäksi henkiseksi keskukseksi, lootukseksi.

Tässä värisarjassa rakkaus lähtee siis kosmista alkuperää olevasta äidinrakkauden punaisesta ja kehittyy planeettavoimien kautta yksilöllisen maan päällä olevan minuuden vaaleaksi kirsikankukan sävyiseksi rakkaudeksi. Välissä on auringon kosminen keltainen tai kulta, joka tuo mukaan Kristuksen kosmisen rakkauden sydämiimme.

Rakkaudella
Matti 

1 kommentti . Avainsanat: Robert, Powell, Rudolf, Steiner, chakrat, lootukset, lootuskukat, kehitys, chakravärit,

Maria Magdaleenan suuruus

Tiistai 29.1.2013 klo 9:47 - Matti Kuusela

Pyydän syvästi anteeksi jälleen pitkää hiljaisuutta. Olen mielestäni ahkeroinut kovasti, mutta silti aika on tuntunut liukuvan niin, että tehtävien töiden lista vain kasvaa. Nyt tuntuu, että ihmeellisellä tavalla aika alkaa jälleen asettua kohdalleen. On paljonkin kerrottavaa, mutta aloitan kaikkein keskeisimmästä.

Estelle Isaacsonilta on valmistunut
toinen osa hänen Maria mary_magdalene.jpg 
Magdaleenaa käsittelevästä sarjastaan. Siinä kuvaus Magdaleenan suorittamasta Jeesuksen voitelusta on niin mahtava, että suomennan siitä keskeisimmän osan. Opetuslasten hämmästykseksi Magdaleena voiteli Jeesuksen sekä jalat (ylipappi) että pään (kuningas). Tuo muutaman minuutin tapahtuma meni valtavuudessaan ja syvyydessään ohi opetuslasten tajunnan, mutta katsotaan, mitä Estelle kirjoittaa.

On tärkeää ymmärtää, että Magdaleena ja Jeesus olivat hyvin
läheisiä. Magdaleena oli Jeesuksen läheisin oppilas ja Jeesus oli myös valinnut ja vihkinyt hänet olemaan juuri se henkilö, joka kykenee ihmisenä kantamaan häntä sisäisesti ja tukemaan häntä viimeisinä hetkinä maallisessa kehosa.

 

Magdaleena voitelee Jeesuksen jalat ja pään

Jeesus oli opetuslasten kanssa Betaniassa Simonin talossa. Maria epäröi, mutta hän tiesi että tuo voitelu kuului hänelle, hänen oli se tehtävä. Painaen voiderasiaa rintaansa vasten Magdaleena astuu huoneeseen kesken miesten keskustelun. Hän on hiljaa, mutta täynnä sisäistä tulta. Pitkässä punaisessa tukassaan ja sisäisessä kiihkeydessään hän oli kuin tulta, ja näyssään Estelle järkyttyy huomatessaan, miten samanlaisilta Jeesus ja Magdaleena tuolla hetkellä näyttivät. Jopa Jeesuksen hiukset näyttivät punaisemmilta hänen katsoessaan lempeästi Magdaleenaa, joka kumarsi päänsä Jeesuksen rakastavan katseen edessä.

Estelle kirjoittaa, miten hän ymmärsi Magdaleenan saapuneen paikalle täsmälleen oikealla hetkellä, jonka tähtitaivaat olivat aikojen saatossa jo kauan sitten määränneet.

"Tule luokseni, Magdaleena," Jeesus sanoin lämpimästi. Kulkiessaan Jeesusta kohti Magdaleena tunsi kulkevansa kuin unessa. Syvä pyhyys laskeutui hänen ympärilleen. Kun hän avasi ruukun, tuoksu leijui koko huoneeseen, ja Magdaleena voiteli sekä Jeesuksen jalat että pään syvän liikutuksen tilassa. Silmät suljettuina ja kyynelten virratessa hän asetti kätensä Jeesuksen pään päälle.

 

Kuu melkein täysi

Tuona hetkenä kuu oli jo melkein täysi ja Magdaleena toimi niiden voimien välittäjänä, jotka virtasivat taivaista Jeesuksen kehoon ja jollakin tavalla hän myös välitti symbolimuodossa olevaa informaatiota Jeesuksen kehoon tämän pään päällä olevan valokeskuksen kautta. Tämä kultainen ja loistava henkinen kirjoitus välittyi Jeesukselle taivaallisten olentojen siunauksena, jonka välittäjänä Magdaleena oli kuin liekehtivä ruusunpunainen enkeli.

Kukaan salissa olevista miehistä ei ymmärtänyt mitä hän oli tekemässä. Hänen ohjaamansa avainsymbolit olivat vastaavanlaisia kuin muinaisissa egyptiläisissä mysteereissä, mutta Magdaleena ohjasi niitä uudella tavalla, vaikka hän ei tuolloin täysin ymmärtänytkään kaikkea mitä oli tekemässä.

Voima, joka vaikutti Magdaleenan kautta, oli niin suuri, että hän vaipui lattialle pyhässä liikutuksessa. Jeesus ja Magdaleena siirtyivät yhdessä ajattomuuden tilaan, johon muut läsnäolleet eivät voineet seurata. Niin paljon tapahtui Magdaleenan, Jeesuksen ja tähtimaailmojen välillä, sellaista mitä muut pöydän äärellä olleet eivät voineet kokea.

 

Jumalan hengitys

Estelle kertoo, miten hän näki symbolien loistavan jokaisessa Jeesus Kristuksen valokeskuksessa tai chakrassa. Jumalan hengitys kulki niiden välillä ja miten korkeimmassa chakrassa, kruunuchakrassa soi sana "El", joka tarkoittaa jumalaa. Tuo sointi sai omia sävyjään joka chakrassa ja huipentui palleakeskukseen äänenä, jonka voisi tulkita "Jumala minussa" tai "Jumala siinä, mikä Minä Olen".

Nämä henkiset äänet eivät olleet mitään maallista kieltä, mutta jotkut muistuttivat hepreaa. Ja samalla Estelle näki chakrojen loistavien värien terälehtineen aktivoituvan.

 

Juudas - ja Äiti

Mukana olleille miehille kaikki tämä näytti vain Magdaleenan liioitellulta dramaattisuudelta. mutta Juudas koki kaiken omalla tavallaan voimakkaasti. Hän oli aiemmin pitänytkin Magdaleenasta, mutta nyt hänen demoninsa alkoivat painostaa häntä. Ne herättivät hänessä häpeää ja hämmennystä Magdaleenan voimakkaista tunteista. Hän koki myös, että nyt oli menty liian pitkälle. Hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, että Magdaleena voiteli Jeesusta valmistaakseen tätä tuleviin koetuksiin.

Jeesus luonnollisesti tunsi Juudaksen ja muiden ajatukset, ja hän sanoi: "Antakaa Magdaleena olla, se mitä hän tekee minulle, sen hän tekee minun hautaustani varten. Minä hyväksyn hänen voitelunsa. Tästä teosta hänet tullaan muistamaan kautta aikojen."

Jeesuksen sanoilla oli ylimaallinen kaiku hänen näin puhuessaan. Ja kun hän puhui hautauksesta, hän ei tarkoittanut pelkästään oman ruumiinsa laskemista hautaan, vaan hän puhui myös siitä matkasta, jonka hän pian tulisi tekemään Maan keskukseen, Äidin luo, joka pukisi hänet hänen ylösnousemuskehoonsa.

Ja siitä jatkamme.

Rakkaudella
Matti

2 kommenttia . Avainsanat: Jeesus, voitelu, Maria, Magdaleena, Juudas, chakra, chakrat, maan keskus, Äiti

Hartauden merkitys

Keskiviikko 14.12.2011 klo 20:00

Nyt seuraavaksi kirjaksi on tulossa uusi työstetty versio Rudolf Steinerin kirjasta, jonka ensimmäiset suomennokset olivat nimeltään Miten saavutetaan tietoa korkeammmista maailmoista ja uusimmat Henkisen tiedon tie.

Vanhoissa suomennoksissa, joista tietenkään ei ole enää painoksia saatavissa, ongelmana on kielen vanhahtavuus. Uudemmat ovat taas niin kieleltään niin filosofisia, että niistä puuttuu vanhojen Johannes Leinon suomennosten hieno henkisyys sekä kielen elävyys ja melodisuus.

Lisäksi niissä on sellainen hankaluus, että kappaleet ovat nykymenoon aivan liian pitkiä ja harjoitukset erottuvat hankalasti tekstistä.

 

Henkisen tien kulkeminen

Niin teen kirjasta uuden toimitetun suomennoksen, jossa soi Leinon suomenkielen sujuvuus, mutta kaikki nykyihmiselle tarpeeton perustelu jää pois, väliotsikoita tulee lisää ja harjoitukset ja luettelot ovat selvästi esillä, niin että kirjasta on helppo löytää uudelleen se, mitä etsii.

Tämä kirja on aivan mahtava. Ostin oman kappaleeni aikoinaan antikvariaatista vuonna 1969, ja tein aivan saman erehdyksen kuin moni muukin. Hyppäsin suoraan yli ensimmäiset harjoitukset ja aloitin sieltä, missä mielessäni oli ihan oikeita harjoituksia. Ja niinhän siinä kävi, että harjoitukset eivät sitten ottaneet edetäkseen.

Ja mikä on ensimmäinen harjoitus? Se on hartauden tunne! Kaiketi jokainen nykyään ajattelee, että kyllähän tuon osaa, jos vain viitsii, ja menee eteenpäin.

 

Tunteen tunteminen

Ei tosiaan kestänyt kuin vähän yli neljäkymmentä vuotta tajuta, mistä Steiner puhuu. Kysymys ei olekaan siitä, mitä jo osaa, vaan siitä, että harjoituksiin pitää lähteä oikeasta kohdasta.

Hartauden tunne on kuin polttoainetta moottoriin. Ellei tankissa ole bensaa, sitä voi kokeilla käynnistää autoa vaikka kuin monta vuosikymmentä, mutta ei se vaan käy, vaikka osaa kääntää starttinappulaa aivan oikein, ja starttimoottorikin pelaa.

Hartauden harjoittelu on yllättävän hauskaa. Tunnen heti miten se täydentää sisäisiä energiavarastoja ja tuo täyteläisen olon, ja elävöittää.

Nykytietoisuus ei oikein ymmärrä, miten tunteita tunnetaan. Me osaamme kyllä ajatella tunnetta, mutta tunteen tunteminen on eri asia. Useimmiten me vältämme tunteita, koska ne menevät niin syvälle, ja koskettavat.

 

Miten tuntea?

Kirjoitan torstaina erikseen meditaatio-ohjeen tälle tuntemiselle, mutta yksinkertaisesti se lähtee näin.

Istu ja sulje silmäsi.

Lähetä tietoisuudestasi kevyesti olemuksellesi viesti: hartaus - se että tahdot sitä.

Anna tälle hartauden tunteelle itsessäsi tilaa. Anna sen tulla aivan niin kuin se tulee, pienenä tai suurena, sillä ei ole väliä.

Voi käydä niin, että se herättää esiin monia muita tunteita, jopa kipuja. Anna niiden olla vapaasti, älä työnnä niitä pois.

Keskity vain hartauden tunteeseesi, vaikka se olisi miten pieni ja heikko.

Sillä tavoin se vähitelleen kasvaa ja löytää itsensä, ja muut hankalat energiat ja tuntemukset hoitavat itsensä vähitellen kuntoon sen vierellä ja vapautuvat.

Nauti tästä tunteesta. Hartauden tunne on yllättävänä miellyttävä, kunhan ensin voittaa siihen liittyvän uskonnollisuuden ennakkoluulon.

Tästä sitten jatketaan eteenpäin. Aina jos joku elämässä tai meditaatiossa ei suju kunnolla, on hyvä palata tähän nykyajan sielun perusvoimaan.

Sillä ihmeellistä kyllä, nykyajan tietoisuussielu perustuu juuri hartaudelle. Ilman hartauden mehevää multaa tietoisuussielulla ei ole mihin juurtua ja millä ravita itsensä, ja se käy voimattomaksi ja ohueksi.

Hartauden tunne luo chakrojen kasvulle niiden tarvitseman perustan. Chakroja voi yrittää avata ja puhdistaa muutenkin, mutta ilman juuria ja varsia niiden ihanat lootukset jäävät lyhytikäisiksi. Ja siitä on kysymys: aletaan kasvattaa uusia voimakkaita ja terveitä chakroja, joiden avulla elämä muuttuu aivan uudenlaisen vahvaksi ja selkeäksi!

Rakkaudella
Matti

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: hartaus, meditaatio, kunnioitus, chakrat