Matin blogi

Joulupäivästä enkeleihin

Keskiviikko 25.12.2013 klo 20:40 - Matti Kuusela

Vuoden lyhin päivä on jo takana, samoin ensimmäinen jouluajan pyhistä öistä. Kun päivä lähtee pitemään, se merkitsee, että meidän on hyvä myös tietoisesti ottaa se huomioon rukouksissamme tai meditaatioissa. Me olemme lähestymässä henkistä kynnystä, jossa yhä useamman on liityttävä omalla ymmärryksellään siihen, mitä luonnossa on tapahtumassa, ja jopa ylitettävä se!

Jos tunnet näinä aikoina itsesi erityisen väsyneeksi, syy saattaa olla siinä, että olet yksi niitä ihmisiä, joiden elämänvoimat ovat jo kehityksen myötä osittain vapautuneet kehon ja luonnon ohjauksesta - ja ne saattavat edelleen kulkea päivän lyhynemisen suuntaan. Siksi sinun on itse kerrottava niille päivän pidentymisestä.

Henkinen kasvu merkitsee myös oman vastuumme kasvamista. Meidän on otettava itse huolehtiaksemme asioista, joista luonto, henkinen maailma ja kehon tietoisuus huolehtivat aikaisemmin. Siksi olen myös niin usein kirjoittanut tästä vuoden suuresta käänteestä jouluna: me käymme joulun pyhinä öinä läpi koko tulevan vuoden energiat, niiden yhteyden henkiseen maailmaan.

Viime yönä eli aattoyönä, ensimmäisen pyhä yön aikaan tapahtui muuntuminen maan sisässä ja meidän omassa olemuksessamme sillä tasolla, mikä vastaa mineraalista maailmaa, samoin maanhenkien ja heidän sukulaistensa tonttujen elämää.

Joulupäivänä me olemme mukana kasvikunnan heräämisessä - joulukukat - ja toisena joulupäivä eläinkunnan heräämisessä, mistä meille muistuttavat menneet Tapanin ajelut.

Nuo kolme joulun päivää ovat tärkeimmät muistaa. Perjantaina on ihmiskunnan päivä, ja sitten lauantaina alkaa kulku enkelikuntiin. Lauantai on oman suojelusenkelimme suuri päivä, ja on tullut aika, jolloin meidän on hyvä oppia muistamaan häntä. Hän on olento, joka on täydellisesti omistautunut meidän ohjaamiseemme. Hän tekee meidän puolestamme kaiken minkä voi, mutta se mitä hän voi tehdä, se mikä vaikuttaa eniten niin hänen kuin meidän omaankin henkiseen kasvuumme, riippuu erityisesti  meistä itsestämme!

Enkelirunosta loppiaiseen

Enkelien päivänä lauantaina siis jonkin enkelirunon lausuminen omalle enkelillesi ja samalla kaikille suojelusenkeleille ja enkeleille on hyvin paikallaan. Joitakin hyviä runoja on kirjassani Enkelit kanssamme, mutta niitä saatat löytää myös vanhemmista runokirjoista tai lastenkirjoista. Aina voit myös puhua enkelillesi aivan omin sanoin ja vaikka pyhittää hänelle sytyttämäsi kynttilan. Samoin katsellessasi tai tuntiessasi jotain kaunista voit pyytää enkelisi mukaan tähän kokemukseen.

Sunnuntaina ovat vuorossa arkkienkelit ja niin käymme läpi kaikki pyhät enkelihierarkiat aina korkeimpiin serafeihin saakka loppiaiseen mennessä.

Loppiainen on tärkeä päivä ja kosmisten rytmien kannalta on tärkeää että me vietämme sitä oikeana päivänä, käytyämme läpi pyhät yöt eli kaikki ne luonnon ja enkeleiden kunnat, jotka ovat mukana meidän elämässämme. Kun jälleen mietitään pyhäpäivien siirtoa viikonlopuksi, niin sanon painokkaasti: sillä ei ole suurta merkitystä, ovatko ihmiset työssä loppiaisena vai ei, mutta sillä on, että me omistamme silloin sisäisen hetken kolmelle kuninkaalle! Siihen riittää sisäisen tietoisuuden hetki, joten jos työmarkkinat ja poliitikot tahtovat meidän olevan työssä loppiaisena, niin sekin käy, mutta kalenterissa loppiaisen on oltava kohdallaan. Sillä on suuri merkitys koko ihmiskunnan ja maan tulevaisuudelle! 

2 kommenttia . Avainsanat: joulupäivä, kivikunta, eläimet, suojelusenkeli, enkelit, loppiainen,

Eläinten tietoisuudesta ja linnuista

Torstai 31.5.2012 klo 19:07 - Matti Kuusela

Eläinten tietoisuus on oikeastaan suuri mysteeri siksi, että käsityksemme siitä on muuttunut niin nopeasti. Vielä satakunta sitten eläimiä pidettiin "eläimellisinä" vastakohtana inhimillisyydelle, mutta nyt olemme joutuneet huomaamaan, että eläimet ovatkin usein paljon inhimillisempiä kuin me ihmiset.

Sata vuotta sitten henkisissä opetuksissa
kerrottiin myös, mitenfalco.jpg ihmisen ja eläimen
suuri tietoisuusero on siinä, että ihmisellä sekä fyysinen keho, eetterikeho, sielukeho että minuus ovat kaikki pakkautuneet tähän fyysiseen maailmaan. Eläimillä taas minuus eli henkisyys on astraalimaailmassa tai sielunmaailmassa - noin periaatteessa, sillä eri lajeilla on suuria eroja.

Kun ihminen on yksilöllisesti vastuullinen täällä fyysisessä maailmassaan, niin eläimillä on ryhmäsielu tai ryhmäminuus, joka ohjaa heidän tekemistään. Edellisen blogin mustarastashenki kertoo, miten "suuri mustarastas" kertoo heille kaiken, mitä heidän tarvitsee tietää esimerkiksi pesän tekemisestä, mutta mitkä olennot alunperin tuon pesän rakenteen ajattelevat, siitä hänellä ei ole mitään tietoa.

 

Ihmisminuus ja lemmikit

Eläimet heijastavat meille ihmisenä olemisen eri puolia ja näiden yhteyksien kautta me olemme sisäisessä yhteydessä kaikkiin eläinlajeihin.  Aina kun näemme jonkin elävän olennon, voimme tuumailla, mitä puolta se meissä edustaa.

Jotkut eläinsielut korostavat sitä, että kun ihminen oppii hyväksymään eläimet vertaisikseen, paljon muuttuu parempaan päin. Mutta samalla meidän on tärkeää ymmärtää, että juuri läsnäolevan minuutemme takia meillä ihmisillä on silti erikoistehtävä kaikkien eläinten suhteen: me kannamme nyt sitä läsnäolevaa henkisyyttä tai hengen kipinää, jota kaikki elävät lajit maan päällä enemmän tai vähemmän tarvitsevat, vaikka kaikki lajit eivät sitä ehkä välttämättä huomaa, koska emme me ihmisetkään ole siitä tehtävästämme paljoa luonnonolennoille viestittäneet.

Kotieläinten, lemmikkien ja muiden palveluseläinten kohdalla on niin, että ihmisminä korvaa jossakin määrin näiden eläinten ryhmäminuuden vaikutuksen. Ja koska eläimillä ei ole henkilökohtaista minuutta samalla lailla kuin ihmisillä, heidän sielullisuutensa on - usein - puhdas ja viaton, ja sen takia ihminen voi saada lemmikkiinsä niin syvän tunnesuhteen, koska ainakin pieneltä osalta silloin tästä eläimestä tulee hän itse.

Toki tässäkin on monia vivahteita. Arthur Myers kertoo koskettavassa kirjassaan Eläimet puhuvat ihmiselle monista ihmeellisistä eläinten ja ihmisten välisistä suhteista. Suosittelen lämpimästi tätä kirjaa kaikille, joita aihe vähääkään kiinnostaa. Se avaa aivan uusia ja hedelmällisiä näköaloja, ja sitä saattaa edelleen löytää vaikkapa kirjastoista, ja varmaan alkukielellä: Communicatin with Animals.

 

Lintujen aurinko-olemus

Ne jotka ovat lukeneet Enkelit kanssamme -kirjaani, muistavat että maapallolla on ollut useampia aikaisempia aineellistumia, jotka edelleen vaikuttavat täällä meidän kanssamme. Linnut muistuttavat meitä maan toisesta inkarnaatiosta, Aurinko-tilasta, jolloin koko maa muodostui valon ja ilman virtauksista ja sen korkein tietoisuus oli periaatteessa nykyisen kasvikunnan tasolla.

Mutta linnut kantavat itsessään ja tarkemmin vielä luustonsa sisällä muistoa maan ensimmäisestä inkarnaatiosta, jota nimitetään esimerkiksi vanhaksi Saturnukseksi. Se oli kokonaan lämpökosmos, ja tuo lämpö auttaa edelleen lintuja leijumaan ilmassa - toisin kuin esimerkisi perhosten kohdalla, joiden lento perustuu kokonaan valoeetteriin, ei niinkään lämpöön kuten linnuilla.

Lintujen aurinkomuistot kohoavat voimakkaimmin esiin juuri valkeissa korkealla ilmakehässä ja valossa liitävissä linnuissa, ja mitä mustempi jokin lintu on, sitä enemmän voimme ymmärtää sen sisäistäneet omaa sielullisuuttaan. Eläimillä valkeus merkitsee aina niiden avoimuutta kaikkialliselle henkisyydelle, ja mitä tummempi väri, sitä lähemmäksi ja 'alemmaksi' se on vajonnut, mikä ei välttämättä merkitse mitään huonoa, kuten muistamme edellisen blogin mustarastaan pappispuvusta.

 

Haukankatse

Kun jokainen eläin ja lintu edustaa jotain puolta ihmisyydestä, katsokaamme haukkaa, joka liitää korkealla ilmassa. Jo 1980-luvulla tehdyssä kirjalla Awakening to Animal Kingdom kerrotaan miten haukka vastaa sitä ihmisen puolta, joka näkee laajan kokonaisuuden, mutta havaitsee silti yksityiskohdat ja on valmis käyttämään luovuuttaan aina havaitessaan siihen mahdollisuuden - niin kuin haukka syöksyy epäröimättä saaliinsa kimppuun.

Kun me ihaillen seuraamme haukan lentoa, me vahvistamme samalla vastaavaa funktiota itsessämme. Luonnollisesti haukkojen vähenemisellä on biologisia syitä, mutta periaatteessa se kertoo siitä, miten meidän ajattelumme ei enää kiidä taivaan korkeauksissa vaan puuhailee pienempien arkisten asioiden parissa.

Jos ajattelisimme enemmän suuria elämän näköaloja ja katsoisimme maailmaa kirkkain ja näkevin silmin, näkisimme myös enemmän haukkoja maailmassamme.

 

Pöllö

Samassa kirjassa esiintyy myös toinen lintu, pöllö, joka on muodoltaan sulkeutuneempi ja ihmiselle usein hieman kiehtovan pelottava, sillä pöllö on henkinen opaslintu. Sen tehtävänä on opastaa ihmistä sisäisillä matkoillaan niin maanpäällisen elämän kuin kuoleman jälkeisenäkin aikana. Se pätee muutosaikoihin ja erityisesti vainajien ohjaamiseen.

Pöllöt ovat puhtaasti maan olentoja, jotka eivät ole niin kiinnostuneita kommunikaatiosta kuin ihmiset yleensä. He ovat yhteydessä toisiin olentoihin suoraan sisäisellä, sielullisella tasolla, suurine silmineen. He puhuvat sillä universaalilla alitajuisella kielellä, joka on yhteistä kaikille olennoille.

Siinä missä satakielet tai mustarastaat luovat laulullaan maanpäällisiä sointitiloja korkeammille olennoille, pöllöille riittää tuttu huu-huu, jonka he kokevat miellyttäväksi ja auttaa heitä orientoitumaan keskenään tässä fyysisessä maailmassa.

Mutta pöllöhenki lisää, että jos jollakulla on jokin viesti välitettävänä pöllöille, sen voi välittää monella tavalla: meditaatiossa, ohjatulla mielikuvamatkalla, katsomalla pöllöjen kuvia tai kuvittelemalla vaikka lentämistä heidän kanssaan.

Tässäpä hyvä mietinnän kohde. Milloin ihmisellä voisi olla aihetta välittää viestiä pöllöille. Pöllöjen itsensä mielestä ilmeisesti sellaista aihetta voi olla.

Niin, vielä yksi asia, jonka he haluavat tuosta kirjasta välittää: yksi pöllö pystyy olemaan oppaana noin 100 - 1500 sielulle, tilanteesta riippuen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: eläimet, tietoisuus, linnut, haukka, pöllö. lemmikit

Arkkitehtuurin ilo ja Hengen valo

Perjantai 18.2.2011 klo 14:47 - Matti Kuusela


Hei kaikki, viime keskiviikkona palatessani Tampereen hoitotyöstä poikkesin Puutarhakadun jäännöseräkirjakauppaan, jossa silmiini hyppäsi kirja Fantasia ja arkkitehtuuri WILD. Jo heti kannessa oli niin kaunis kuva, että mieleni tekee vain katsella ja katsella sitä. Aivan ihmeellistä. Ostin kirjan samantien.

Kannessa olevan talon seinä on aaltoilevaa pärettä, joka kivien ja koivin taustalla näyttää ihmeellisen kauniilta. Päreiden tummahko pinta heijastaa kauniisti valoa, ja vieressä olevasta suuresta pyöreäkulmaisesta ikkunasta leimuaa ulos lämpimän kultaoranssia valoa.

Talosta tulee heti sellainen tunne, että tuolla haluan asua, se on ihmistä varten. Seinä hengittääyhdessä luonnon kanssa, ja koska ihminen aivan luonnollisella tavalla samaistuu taloon, tulee siitä myös tunne, että myös minä saan hengittää. Ja ikkunasta tulee tunne, että myös minussa elää jumalallinen kultainen valo, joka valaisee ja lämmittää maailmaa.

Suurkiitos kirjan kirjoittajille, taiteilija Jan-Erik Anderssonille ja Jen Budneylle. Kirjan teksti on myös erinomaista. Tulee sellainen vaikutelma, että teksti todella kuvaa itse rakennuksen ja sen suunnittelijan tarkoitusta. Jopa Rudolf Steinerin toisen Goetheanumin teksti on hienosti oivallettu.

 

Elävä arkkitehtuuri

Rakennus on ihmisen kuva ja toinen asu. Ensimmäinen asumme on fyysinen keho, jonka rakennamme itsellemme, ja toinen asumus on se koti, jossa asumme. Entisaikaan ihmisen ja hänen asuntonsa välinen suhde oli huomattavasti voimakkaampi kuin nykyään. Muistan miten aina omakotitalossa asuneena nuorena poikana katselin kauhulla Hyvinkäälle silloin tulleita kerrostaloja, jotka eivät ulkoasultaan kertoneet mitään niissä asuvista ihmisistä, yksilöistä, perheistä ja talokunnista.

Toisaalta abstraktit kerrostalot irrottavat ihmisen perinteestä ja auttavat häntä liittymään nykyajan abstraktiin ajatusmaailmaan, jossa tunne on monelle kauhistus. Nykyaikana kyky tunteita on laajalti kadonnut. Me pelkäämme ja vastustamme niitä ja tiedän että monesta ihmisestä arkkitehtuurin elävät muodot saattavat tuntua myös vastenmielisiltä. Aivan kuin ajattelun ja elämän hallinta katoaisi.

Mutta elävä ja orgaaninen arkkitehtuuri vastaa vain osaa ihmisestä. Niin kuin ihmisessäkin, myös arkkitehtuurissa on fyysinen taso, elämänvoimien taso, sielullinen taso ja minuuden taso. Mielenkiintoista on, että Rudolf Steinerin seuraajista minun tietääkseni ainoastaan yksi arkkitehti - unkarilainen Imre Makovecz - on kyennyt luomaan varsinaista minuuden arkkitehtuuria, sillä minuutta vastaa rakennuksen symmetria, aivan niin kuin ihminenkin on symmetrinen edestä katsottuna.

 

Arkkitehtuurin ja ihmisen neljä tasoa

Kaunis kukka ilmentää elämää ja kauneutta, ja voimme hyvin kuvitella, miten sen hahmo muuttuisi, jos se ottaisi vastaan sisäisen minuuden voiman, niin kuin ihmisellä on. Nykymuodossaan kukat ilmentävät sitä miten ne avautuvat hengelle, joka virtaa niihin auringonvalon kautta. Niin me ihmisetkin hetkeksi kadotamme henkisen läsnäolomme nauttiessamme auringosta.

Eläinten sielullisuus on oikeastaan kuva minuuden etsimisestä, aivan niin kuin vanhoissa saduissa nuorin veljeksistä lähti aina maailmalle etsimään onneaan ja itseään. Tuo kuulostaa aika hassulta, lähteä jonnekin itseään etsimään, mutta jos kukkakin saisi sielullisuuden sisäisyyteensä, sekin varmasti irrottaisi juurensa maasta ja lähtisi matkaan.

Maanpäällisen minuuden eläimet näkevät ihmisen hahmossa. Toiset kavahtavat sitä, toiset tuntevat sitä kohtaan vastusmatonta vetoa. Mutta mitä kauemmin me elämme Kristuksen toisen tulemisen aikaa, mikä merkitsee minuuden puhdistumista ja henkistymistä, vapautumista sielullisuuden vieteistä, sitä enemmän eläimet tulevat luoksemme, ja sitä enemmän myös eläimet alkavat leikkiä keskenään, myös eri lajit.

Minuus kuvastuu siis arkkitehtuurissa siinä, että tuo etsimisen liike pysähtyy yhteen symmetriatasoon. Mutta meidän minuuskokemuksemme on vielä niin heikko, että me normaalisti pystymme esittämään arkkitehtuurissa esimerkiksi leikillisyyttä tai elävyyttä, abstraktia selkeyttä tai sitten symmetriaa, mutta vain yhtä tai enintään kahta kerrallaan. Meillä on vielä pitkä matka sellaiseen arkkitehtuuriin, joka kykenee ottamaan ihmisen kaikki neljä tasoa samanaikaisesti huomioon.

Rudolf Steiner piti arkkitehtuurin vaikutusta ihmiseen niin suurena, että silloin kun kaikki rakennuksen neljä tasoa, fyysinen, elävä, sielullinen ja minuudellinen, ovat tasapainossa keskenään, ihminen ei voi esimerkiksi varastaa. Niin ei vain voi tehdä. Tuo voi tuntua aluksi radikaalilta väitteeltä, mutta kun ajattelee vaikka kaikkia niitä hirviötaloja, joita eri puolilla maailmaa on rähäytetty niiden epäsosiaalisuutta luovan vaikutuksensa takia, alkaa ymmärtää, miten suuri arkkitehtuurin voima on.

Kuollutmuotoisen arkkitehtuurin ongelma ei ole ainoastaan siinä, miten se ei tue ihmisen sielullisuutta ja elämää, vaan ainoastaan ohutta ajattelua tässä elämässä. Sen varsinainen tragedia on siinä, että vaikka aistiemme kautta sisäisyyteemme omaksumamme kuolettavat vaikutukset ovat suuria, ne eivät tässä elämässä paljoakaan pysty vaikuttamaan kehomme ulkomuotoon fyysisyyden hitauden ja raskauden takia. Sen takia nykyisen arkkitehtuurin, niin kuin kaiken arkkitehtuuin, vaikutus siirtyy ihmisten seuraavien elämien ulkomuotoon.

 

Näe kaikki kauniiksi

Siksi kannattaa katsella kaikkea kaunista niin paljon kuin mahdollista. Ja siksi kannatta myös nähdä kauniiksi myös kaikki se, mikä ei sitä itsessään ole. Nyt alan jo epäröidä, pitäisikö näistä asioista kertoa, mutta miksei. Jo nyt voi joku tulla ajatelleeksi, että miksei tätä ole hänelle kerrottu, jos joku kerran on tiennyt.

Okei, kaikessa havaitsemisessamme on mukana pieniä elementaarisia olentoja. Sen minkä me näemme kauniina, elementaariolennot me vapautamme, mutta rumiksi kokemamme jäävät tänne maan päälle odottamaan seuraavaa elämäämme, jolloin meillä onkin siinä jo oppitunti valmiina: Siksi meidän on nyt tässä elämässä niin tärkeää rakastaa vapaaksi myös kaikki epämieluisat kokemuksemme. Tulevaisuudessa kun kehomme henkistyvät ja pehmenevät, näiden vanhojen elementaarien vaikutus kehoon tulee vielä näkyvämmäksi, samoin kuin kaikkien tunteiden.

Miellyttävä uutinen on, että on hyvä rakastaa vapaaksi myös kaikki hyvien ominaisuuksiemme elementaalit, sillä silloin nuo kyvyt tulevat lisääntyvästi meidän oman henkemme ominaisuuksiksi. Elementaariolennot ovatkin oikeastaan meidän muistimme: mitä suuremmaksi meidän rakkauden voimamme tulee, sitä voimakkaammin myös muistimme muuttuu, oikeastaan hengen kokemisen välineeksi.

Kun haluat välttyä muistin kovettumiselta, pidä tunteesi elävinä ja muistele paljon. Muistellessasi esimerkiksi varhaisen lapsuutesi tapahtumia kaikkine tunteineen ja tuntemuksineen vahvistat samalla yhteyttäsi niihin enkeleihin, jotka silloin olivat kanssasi.

Matkallamme kohti minuuden arkkitehtuuria tarvitsemme kaiken sen elävyyden ja ilon, jota suinkin voimme arkkitehtuurista ja rakennetusta ympäristöstämme saada.

 

Ilon aikaan

Muistan miten kaksikymmentä vuotta sitten surin sitä, miten arkkitehtuurissa, aina kun yritetään luoda jotain kaunista, kestävää ja juhlallista, valitaan värejä hieman vaaleamman harmaan ja hieman tummemman harmaan välillä. Ymmärrän kyllä, mistä sekin johtuu, mutta nyt tahdon korostaa viestiä: jos me tahdomme luoda lapsillemme terveyttä, iloa ja elämänvoimaa, meidän on luotava arkkitehtuuriin ja kaikkeen rakennettuun ympäristöön huomattavasti enemmän elävyyttä ja iloa. Ne tukevat sielunvoimiamme ja elämän voimiamma.

Abstraktit suorakulmamuodot kahlitsevat ihmisen sisäisiä voimia. Sitä me emme enää tarvitse, päinvastoin on selvästi koettavissa, miten masennus, voimattomuus ja uupumus ovat yhteydessä rakennetun aistimaailman ilottumuuteen, miten sielut kamppailevat ja väsyvät sen kahleissa. Arkkitehtuurin tehtävä on voimaannuttaa! Sitä me tarvitsemme. Ja siihen tarvitaan mielikuvituksen ja hallitun fantasian elävöittävää vaikutusta.

Erityisen voimakkaasti ne tukevat koko olemuksen kehitystä. Ja tässä on hyvä muistaa, että ennemmin tai myöhemmin me olemme jälleen niitä lapsia, jotka elävät ja ammentavat itseensä sitä ympäristöä, jota me nyt rakennamme.

Mutta vielä kerran: nykyhetken resepti on nähdä kaikki kauniiksi. Sillä on monella tavalla arvaamattoman suuri merkitys tulevaisuudelle.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Fantasia, arkkitehtuuri, minuus, Kristus, kukat, eläimet, kauneus, Rudolf Steiner, Jan-Erik Andersson, orgaanien arkkitehtuuri, elävä arkkitehtuuri, elementaariolennot, Imre Makovecz