Matin blogi

Enkelimaan ideoita

Torstai 23.2.2012 klo 2:18 - Matti Kuusela

Hei ystävät. Yksi lukija kirjoitti siitä, miten hänellä ei ole mahdollisuutta osallistua kaikille niille kursseille, joita pidän. Silloin tajusin, etten ole pitkään aikaan kirjoittanut niitä Enkelimaa-ajatuksia, jotka alunperin olivat mielessäni. Kun vastasin tällä kirjoittajalle, koin hyvin selvästi viestin, että kuullessaan mistä tahansa tilaisuudesta, jossa tahtoo olla mukana, on hyvä lausua mielessään: Olen mukana!

Silloin henkiset ystävämme luovat sisäisen yhteyden tuohon tilaisuuteen, ja vaikka emme fyysisesti olisikaan paikalla, sisäisesti olemme. Ja vuorovaikutus pääsee tapahutmaan.

Tätä kirjoittaessani saan voimakkaan vaikutelman siitä, tuo sisäinen osallistuminen on erinomaisen tärkeää! Aina vain jokin rajallinen joukko voi osallistua tilaisuuksiin fyysisesti, mutta sisäisen osallistumisen piiri on paljon suurempi.

Ja kun ne, jotka osallistuvat fyysisesti, ovat kaikki samalla paikalla, niin sisäisesti osallistuvat ovat eri puolilla Suomea tai jopa eri puolilla maapalloa. Silloin tuon tapahtuman henkinen kosketus laajenee juuri sisällisesti eri alueilta osallistuvien kautta ympäri maata. Ja sillä on suuri merkitys. Jos tällä ihmisellä on vielä läheinen yhteys oman alueensa henkisiin olentoihin, tämä läsnäolo virtaa heidän maailmaansa saakka.

Näemme siis, että jossain mielessä sisäinen kauko-osallistuminen on hyvin tärkeää myös muille kuin itsellemme. Ja valtavan suuri ero on siinä, ettei enää tarvitse ajatella, että tuonne en pääse, tuonne en ehdi, se on liian kaukana... Lukiessani ilmoituksen lausun vain vakuuttavan rauhallisesti hiljaa mielessäni: Olen mukana. - Ja niin myös tapahtuu.

Tällainen etä-osallistuminen ei edes välttämättä vaadi hiljentymistä sen varsinaisena tapahtuma-aikana. Monet tekevät niin ja monille se onnistuu hienosti, niin että he saavat siitä myös voimakkaita kokemuksia. Mutta kaikille se ole lainkaan helppoa, eikä silloin välttämätöntäkään. Annamme vain sisäisten tasojemme ja näkymättömien ystäviemme hoitaa yhteydet.

Nämä yhteydet luovat korotetun ja aktiivisen sisäisen tilan. Me olemme todella enemmän mukana siinä, mitä maailmassa tapahtuu.

 

Enkelimaan äänitteet

Sisäisen osallistumisen lisäksi on myös olemassa äänitteet. Enkelimaan nettikaupassa on jo kymmenittäin meditaatioäänitteitä ja muutamia luentoäänitteitä, joita niitä voi halutessaan kuunnella meditatiivisesti.'

Lähes kaikkiin äänitteisiin olen jo niitä tehdessäni liittänyt viestin, että jokainen, joka osallistuu näihin tilaisuuksiin myöhemmin äänitteiden kautta, on myös "todellisuudessa" niissä mukana. Ja myöhemmin olen pyytänyt tuon yhteyden varmuuden vuoksi vielä kaikkiin äänitteisiin yhdessä, niin että jokainen, joka niitä kuuntelee, voi halutessaan kokea olevansa täysillä mukana.

Toinen tärkeä piirre meditaatioissa on, että niiden kautta enkelit, oppaat ja mestarit ja erityisesti tietenkin oma suojelusenkeli, joka meditaatiota jokaiselle varsinaisesti johtaa, voi ohjata jokaiselle minun puheeni läpi omat viestinsä, niin jokainen voi todella henkilökohtaisesti saada sitä informaatiota, jota tarvitsee.

Äänitteitä kuunnellessasi voit myös aina pyytää enkeleitä ja kaikkia halukkaita näkymättömien tasojen ystäviä mukaan kuuntelemaan.

 

Uusimmat

Viimeisessä Enkelimaaviestissä mainittujen cd-levyjen paikoissa oli Enkelimaakaupassa hämminkiä, mutta ne ovat paikoillaan. Siirrän myös pari luento-osastossa nyt olevaa äänitettä takaisin meditaatioiden joukkoon, koska ne löytyvät kuitenkin sieltä helpoimmin. Selostuksissa on kuitenkin selitetty mitä mikäkin on luonteeltaan.

 

Enkelimaan alkuideat

Yksi Enkelimaan alkuideoista oli enkeleiden, ihmisten ja luonnonhenkien vanhan yhteistyön palauttaminen. Toinen sen ohella yhä tärkeämmäksi tullut asia on selvittää Golgatan tapahtumien, Kristuksen ja kaikkien siinä mukana olleiden henkinen todellisuus niin hyvin kuin mahdollista. Mukana on niin mahtavia henkilöitä: Maria Magdaleena, Johannekset, Joosef Arimatialainen ... ja monet muut.

Koen suureksi tehtäväksi vapauttaa heitä uskontojen rajoituksista, sillä niin välttämättömiä ja upeita asioita kuin uskonnot parhaimmillaan ovatkin, niiden muodostuminen samalla myös rajaa totuutta. Päätetään joko tietoisesti tai yhteisen tiedostamattomasti, miten jokin asia on - vaikka totuutta ei voi mikään ryhmä päättää, totuus aina vain yksityisen ihmisen saavutettavissa, yksityisen ihmisen ja hänen enkelinsä - ja taustalla ovat Kristus ja Sofia.

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Enkelimaa, kauko-osallistuminen, äänitteet, uskonnot, enkelit

Nettikauppa nyt avoinna!

Perjantai 27.5.2011 klo 20:35 - Matti Kuusela

Hei kaikki,

Iloisia uutisia. Ahkeroinnin jälkeen Enkelimaan nettikauppa on nyt avoinna ja voit ostaa kaikki Enkelimaan tuotteet verkkopankin kautta. Tilaaminen on nyt helppoa kun voit tehdä tilauksen ja maksun samalla kertaa.

Nyt saat AVAJAISTARJOUKSENA kaikki listalla toistaiseksi olevat cd-meditaatiot tosi edullisesti, vain 10 euroa / cd postikuluineen. Kaikki hinnat ovat siis postikuluineen, eli maksat aina vain kyseisen tuotteen hinnan ja saat postiluukusta mahtuvat lähetykset suoraan kotiisi.

Valittuasi tuotteet ostoskoriin pääset kassalle klikkaamalla oikeassa yläkulmassa olevaa tuotekoria, ja kaiken pitäisi sujua hienosti.

 

Parantava Kristus-meditaatio

Uusi Kristus-meditaatio, josta jo kerroin, toimii
loistavasti. Sen idea on omenankukka_130.jpgyksinkertainen mutta vallankumouksellinen. Se perustuu tuttuun lauseeseen: Antakaa kaikkien lasten tulla luokseni!

Kuvittele että sinä olet tuo Kristus, joka annat kaikkien oman olemuksesi lasten tulla luoksesi. Tämän meditaation kulke vaihtelee paljon tilanteen mukaan, mutta se on valtavan parantava ja vahvistava, koska se sallii kaikkien olemuksessasi olevien asioiden päästä sinun huomiosi piiriin, niin plussien kuin miinustenkin.

Vapauta siis itsesi tarpeesta valita, vaan anna aina sen mitä koet, olla täyden huomiosi, rakkautesi ja myötätuntosi kohteena. Huomaat nopeasti miten itsessäsi alkaa tapahtua uusia ja parantavia prosesseja.

Uskon että pian myös yhä enemmän kadoksissa tai vähällä käytöllä olleita hienoja asioita alkaa kohota esille, kunhan suurimmat ongelmat on ensin hoidettu.

Huomaa siis, että annat todella jokaisen vaikutelman, olkoon se ajatus, tunne, kipu, muisto, haave - aivan mitä vain - päästä esiin jos se on tullakseen. Sillä tavoin asiat tulevat hoidettaviksi tasapainoisesti. Näin jokainen hoitokerta voi olla hyvin erilainen.

Joskus voi tuntua, että nyt edistyminen on hidasta. Mutta jos tunnet niin, anna silloin rakkauttasi tuolle tunteelle!

 

Uusi seminaaripäivä syksyllä

Tänään teimme seminaarisuunnitelmia Seija Aallon ja Seppo Ilkan kanssa syyskuuta varten. Kerron aivan pian lisää. Iloista viikonvaihdetta - ja muistathan käydä nettikaupassa!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: nettikauppa, Enkelimaan nettikauppa, meditaatio, parantava Kristus-meditaatio

Vapautuminen menneiden elämien kuormista

Tiistai 29.3.2011 klo 14:58 - Matti Kuusela

Viime päivät ovat monilla olleet aikamoista rytminää. Itselläni Lorna Byrnen tilaisuus Kulttuuritalolla lauantaina meni kokonaan energiatyöhön ja samaa on enemmän tai vähemmän jatkunut tähän saakka.

Sunnuntaina kävin Sinikan kanssa Suomenlinnassa ja maanantaina olikin hoito- ja iltatilaisuuden päivä Turussa, Hoitokeidas Atriumin kauniissa ja miellyttävissä tiloissa. On mukava kokea niin hiljainen ja hyväenerginen paikka aivan kaupungin keskustassa.

Viime aikoina hoidot ovat keskittyneet voimakkaasti kysymyksen mitä tehdä - mitä tehdsä tällä elämällä, mihin suuntaan kulkea - tai sitten, mikä estää kulkemasta sinne mihin haluaisi, tai mikä estää ylipäänsä kulkemasta minnekään. Se ei ole mitenkään harvinainen kokemus.

On aina niin suuri ilo kun voi auttaa noissa kysymyksissä, jotka ovat niin keskeisiä elämälle. Hyvin usein syyt esteisiin löytyvät aikaisemmista elämistä, paljon useammin kuin osaamme arvatakaan.

 

Menneet elämät

Viime vuosin on usein käytetty lausetta, että miksi mennä aikaisempiin elämiin, ongelmat on kohdattava tässä elämässä. Minusta tuntuu, että ongelmia on monilla aivan riittävästi. Ja jos meidän inkarnaatiomme sujuisivatkin sen alkuperäisen jumalallisen suunnitelman mukaan, että me kuolemamme jälkeen kykenisimme kokonaan puhdistamaan edellisen elämämme ja siirtyisimme seuraavaan elämään punaposkisina ja puhtaina, silloin tuossa väitteessä voisi olla jotain perää.

Tosiasia kuitenkin on, että me kuljetamme mukanamme paljon aikaisempien elämien selvittämättömiä kuormia. Jos niitä ei ala selvittää tässä elämässä, ne siirtyvät sitten seuraavaan tai sitä seuraaviin. On erittäin hyvä aloittaa nyt.

Teen enää hyvin harvoin varsinaisia menneiden elämien regressioita. Kun kuuntelee ja osaa kysyä oikeita kysymyksiä, huomio siirtyy kuin itsestään alueelle, jossa noita vanhoja energioita ja esteitä voi puhdistaa ja vapauttaa. Kysymys ei ole niinkään 'tietämisestä' vaan sisäisen kosketuksen hedelmällisyydestä.

Kun sisäisesti pääsee hoitajan ja tietysti henkisten ystäviemme tukemana koskettamaan noita vanhoja tukoksia oikealla tavalla, niihin sitoutuneet energiat pääsevät jälleen virtaamaan ja helpotus on usein oikain selvä. Kysymys ei ole todellakaan siitä, että tällä tavoin pääsisi liian helpolla, kuten olen joskua kuullut sanottavan, vaan siitä että pääsee alkuun. Että elämänvirrat meissä jälleen avautuvat ja pääsemme työatämään elämäämme eteenpäin ja kykenemme suuntautumaan tuloksellisesti asioihin, joihin tahdomme.

2 kommenttia . Avainsanat: energiahoito, enkelimaahoito, menneet elämän regressio, sisäisten esteiden hoitaminen, mikä on tehtäväni

Enkelimaasta Kristuksen asuihin

Keskiviikko 23.2.2011 klo 0:27 - Matti Kuusela

Hei Ystävät,

Kiitos taas että olet täällä! Viime päivinä olen käyttänyt tavallista enemmän aikaa mennä syvemmälle asioihin ja antaa niiden aivan kuin laskeutua olemukseen. Tosiasia onkin, että viimeisen viisitoista vuotta on mennytkin tiiviissä työskentelyn tahdissa.

Enkelimaa-sivut ovat muotoutuneet edelleen ja olen innoissani siitä, että ne niistä alkaa paljastua mielekkäältä näyttävä muoto. Tosin vanhana suunnittelijana tiedän, että varsinainen suunnittelu voi päästä lentoon vasta siinä vaiheessa, kun ensimmäinen toimiva vaihtoehto on löytynyt. Silloin voi alkaa siirrellä eri palasia vapaasti uusiin mahdollisiin yhteyksiin. Toivon että sellainen vaihe pian tulee, meidän kaikkien iloksi.

Astrosofinen sivu on päässyt nyt hyvään alkuun. Olen itsekin hämmästynyt siitä, miten Raamatun tapahtumat ovat lähteneet eloon ja miten ymmärrettäviksi ne ovat alkaneet tulla. Edellinen kirjoitus oli isyyden henkisestä parantamisesta - kannattaa katsoa.

Uusi astrosofinen kirjoitus - mikä siis tarkoittaa ihmiselämän, Maan ja tähtimaailman uutta synkroinointia eli yhteensovittamista - puhuu 5000:nnen ravitsemisesta. Se on oikeastaan kovin yksinkertaista: vuorelle kohoaminen tarkoittaa Uudessa testamentissa aina kohoamista henkiseen kokemukseen. Kristuksen kosminen henki vuorella liittää yhteen taivaalliset voimat maalliseen tapahtumiseen, kohottaa kuulijat tilaan, jossa aistimaailma avautuu henkiselle kosketukselle. Sen kautta kaikille virtaa kosmisen ravitsemuksen voima.

Seuraavana yönä Kristus kävelee Genetsarertin järven aalloilla ja tyynnyttää myrskyn. Yö on sisäisten näkyjen unitila, jossa läsnäoleva Kristus-voima tyynnyttää maallisten elämänvoimien myrskyn.

Läsnäolijoiden, leipien ja kalojen lukumäärät voimma tässä yhteydessä unohtaa. Ne ovat henkistä kuvakieltä, jossa puhutaan tarkemmin siitä, milloin koko ihmiskunta kohoaa vuorelle ja jumalallisen Kristus-ravitsemuksen yhteyteen.

Tärkeä vinkki evankeliumien ymmärtämiseen on se, että ne eivät ole historiateoksia, vaan henkisiä oppikirjoja ja voimateoksia. Ne on kirjoitettu ensi sijassa ihmisille, jotka ilman muuta tiesivtä mitä luvut, kalat ja leivät tarkoittavat. Kristus-sydän on elämän leipä, silloin oli Kalojen aika ja niin edelleen.

Joskus nuo nyt taustalle jääneet henkisen kuvakielen käsitteet ovat olleet yhtä helposti ymmärrettäviä kuin jääkiekon harrastajalle lause "Ilves vei Tapparan nakkikioskille". On siinä parin tuhannen vuoden kuluttua ihmettelemistä, jos yrittää tulkita sen sananmukaisesti.

Nyt torstaina on siis päivä, jolloin keskeiset taivaankappaleet ovat tuon viidentuhannen ravitsemuksen mukaisesti nykyaikana. Lue vielä tuo astrosofisen kalenterin teksti.

 

Enkelimaan uudistuksia

Astrosofisen kalenterin lisäksi Viikkolauseet ovat nyt pyörineet hyvin.

Henkimaailman mestareiden viestejä olen saanut mukaan oikein suuren määrän, ja niissä on oikein käytännöllisiä ohjeita moniin vaikeisiin käytännön tilanteisiin. Suosittelen lämpimästi.

Runo-osasto on nyt uudistetussa kuosissa.

Rudolf Steinerilta on uutta tekstiä ja kirjoitin myös hänen esittelyynsä lisää. Mielestäni me emme ikinä pääse tästä kunnolla eteenpäin, ellei kaikki tule esille. No, ei siinä kaikkea ole. Vain se mitä minä tiedän, mutta lukekaa.

Sain tänään Vaasasta - lämmin kiitos! - Steinerin esitelmäotteen, jonka suomensin uudelleen, ja tekstistä avautui aivan ihmeellisellä tavalla. Miettii, miten on mahdollista, että kaikki tuokin on ollut piilossa sadan vuoden ajan.

Toisaalta kovin moni ei ole kirjoittanut enkelikirjaa, josta käy ilmi, että sisäistyäkseen suomennosten on oltava kansan kielenhenkienkelin, ajatusenkelin ja kansanhengen läpäisemiä, jotta ne voivat todella avautua ja osua kohdalleen. Se on aika suuri vaatimus. Lue tuo Steinerin Kristuksen henkiset asut itse, mutta tässä vielä lyhyesti, kun tämä on niin tärkeää:

Kristus luo itselleen uutta henkistä kehoa Maan piirissä, kehoa joka ihmisten on luotava. Se on näitä karmallisia asioita: Kristus on tullut vapaaehtoisesti Maan päälle kosmisena henkenä auttamaan ihmiskuntaa ja liittänyt olemuksensa Maahan.

Nyt ihmisten on puolestaan luotava hänelle sielutasolle, elämänvoimien tasolle ja fyysiselle tasolle uusi asu, jossa hän voi kulkea, ja jota hän kehittää aina maankehityksen loppuun saakka.

Tuo Kristus-keho muodostuu seuraavasti ihmisten töistä:

- Avoimen sisäisen ihmettelyn aineksista sieluruumis.

- Myötätunnon ja henkisen rakkauden aineksista elämänruumis.

- Omantunnon seuraamisen aineksista fyysinen ruumis.

Kaikki nämä kolme kehoa ovat näkymättömällä tasolla, myös fyysinen keho, sillä meidän aineellisen maailmamme aineen täyttämä keho on vain fyysisen kehon yksi mahdollisuus. Muistammehan jo ylösnousemuksen jälkeen miten Kristuksella oli opetuslapsille näkyvä, mutta aineeton fyysinen ruumis.

 

Niinpä, kaikki hengen ritarit ovat kutsuttuja mukaan suureen tehtävään puhdistaa ja avata henkisiä kirjoituksia. Nyt se tarkoittaa eritoten kristillistä henkistä tietoa.

Rakkaudella
Matti

 

PS. Näitä Enkelimaa-blogeja saa aina jakaa myös eteenpäin!

Ja muista tilata lomakkeella myös Enkelimaa-viestit. Ne alkavat piakkoin toimia ja ne tulevat korvaamaan vanhat Hopeasulkaviestit.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Enkelimaa, Kristus, omatunto, myötätunto, rakkaus

Enkelimeditaatio Hollolassa

Perjantai 10.12.2010 klo 2:22 - Matti Kuusela

Lämmin kiitos Johanna Tokunoville enkelimeditaatioillan järjestämisestä Hollolaan. Olimme hänen sisarensa perheen talossa, jossa oli erinomaisen hyvä tunnelma. Kiitos.

Itseni mukaanluettuna meitä oli kaksitoista. Meditaatio koettiin rentouttavaksi ja loimme erityisesti suhdetta omaan suojelusenkeliin ja ajattelun, tunteen ja tahdon kohottamiseen enkeliyhteyteen.

En tiedä huomasiko kukaan muu, mutta itselleni oli erityisen kohottava kokemus graalin enkeleiden vierailu, hyvin kauniin ja loistavat kaksi valkeaa enkeliä jokaisen edessä.

 

Cd-meditaatiot

Oli mukava taas myydä myös vanhempien meditaatioiden äänitteitä. Taukoa oli yli vuoden, kun kaikken muiden töiden ohella en millään saanut kopioitua vanhoja äänitteitä lisää. Nyt se taas onnistuu, ja se tuntuu oikein mukavalta.

Olin myös ilahtunut kuullessani, miten yksi mukanaolijoista oli kuunnellut puolitoista vuotta sitten ostamaansa peruschakrameditaatio lähes päivittäin. Ja sen vaikutuksen todella huomasi. Suosittelin hänelle siirtymistä ja sakraalikeskusmeditaatioon, jotta energiat pääsevät paremmin kohoamaan ylöspäin, ja niin tapahtuikin.

Yksi hauskimpia asioita kirjojen ja cd-meditaatioiden myynnissä on etsiä energian pohjalta kullekin sopiva meditaatio. Usein tiedän sen jo intuitiivisesti, mutta kädellä tunnustellen se on varmempaa. Tuntuu hyvältä antaa yksilöllistä apua. Ja tiedän hyvin miten vaikeaa usein on itse äkkiä valita sopivaa meditaatiota useista kymmenistä vaihtoehdoista.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Enkelimeditaatio, cd-meditaatiot, luonnonhenget, enkelimaa