Matin blogi

Luontokeskus Haltia

Sunnuntai 15.9.2013 klo 14:05 - Matti Kuusela

Uusi luontokeskus Haltia Nuuksiossa on aivan suurenmoinen. Kävin siellä sunnuntaina Sinikan kanssa ja tämä professori Rainer Mahlamäen suunnittelema rakennus ylitti kaikki odotukseni. Ulkopuolelta ei voi vielä olla aivan varma siitä, mitä tulee kokemaan, mutta kun pääsee sisälle, tämä kokonaan puurakenteinen luontokeskus avautuu aivan ihmeellisiin sfääreihin. Valkeankuultavat puupinnat ovat aivan muuta kuin mitä puulta on totuttu odottamaan, ne ovat todella kauniita.

Kaikki yksityiskohdat ovat ihmeellisen kauniita ja siroja, mutta hämmästyttävintä on se, että suunnittelun elävyys ja hienoistuneisuus ulottuu pienimpiin yksityiskohtiin saakka. Elementtien sommittelussa on jotain, mitä arkkitehtuurissa ei ole tottunut näkemään: koskettavuus, liikuttavuus, tunteet. Kun katsoo läpinäkyvän lattian läpi aistikkaasti sijoitettuja pikkuelämiä alaspäin, kokee jotain aivan hämmästyttävän uutta, sellaista mitä todella kannattaa käydä katsomassa ja ennen kaikkea kokemassa.

Sommittelun perusta on kalevalainen, mikä tietysti vetoaa minuun voimakkaasti. Koskettelihan ensimmäinen avoin esitelmäni aikoinaan Kalevalaa ja olin tekemässä Bomban suuren Kalevaladraaman käsikirjoitusta, mutta tässä luontokeskuksessa Kalevala maailmansyntyy luontuu kokonaisuudeksi niin sulavasti ja modernin valoisasta, että mistään muinaisuudesta ei voi puhua, ei, vaan kaikki avautuu kohti tulevaisuutta, samalla kun luontoveljemme ja -sisaremme kulkevat kanssamme yhteistä tietä kohti avarampaa tulevaisuutta.

sinikka_luontokeskus_haltiassa2.jpg

Elämysten rakennus

Monissa näyttelyissä elämyksen keskeyttää se, että maalausten tai muiden kohteiden vieressä on
pieniä lappuja, joita lukeakseen täytyy astua lähemmäksi seinää. Kaikki tuollainen kokonaiselämystä häiritsevä vanhanaikaisuus on jätetty pois Haltiasta. Kaikki mitä on nähtävissä, on nähtävissä ja koettavissa sellaisenaan, mikä moninkertaistaa jokaisen elämyksen tehon tavallisiin näyttelyihn verrattuna. Siinä missä tavalliset näyttelyt ovat ihmeen väsyttäviä, Haltia tarjoaa uusia ja elävöittäviä näkymiä, kaiken aikaa, toinen toisistaan kasvaen, muuntuen ja uudistuen. Mikään ei toista itseään, vaan kaikki uudistuu.

Ja tosiaan kaikki. Valon värit vaihtuvat, muutamat karheasta puusta tehdyt rakenteet ovat sellaisia, joiden ymmärtää ihastuttavan japanilaisia, kuten koko rakennuksen selkeydenkin. Mutta aivan suurenmoista on sitten se, miten visuaalisuuden lisäksi ääni ohjaa kokemusta. Ensimmäistä kertaa missään, mitä olen tavannut, ääni ja kuva soivat täydellisessä sopusoinnussa keskenään. Aivan kuin luonnossa liikuttaessa ääni herättää ihmisen kysymään ja katsomaan ja odottamaan, mitä on tulossa. Minusta on aivan uskomattoman ihmeellistä, miten yhteen rakennukseen yhtäkkiä on voitu saada mukaan hillityn kauniisti ja kuitenkin aisteja liikaa kuormittamatta näin paljon uusia oivallisuksia.

Maisemien rajaus

Ensimmäistä kertaa missään näkemässäni rakennuksessa tässä keskuksessa on saavutettu täydellinen jokaisen ikkunan näköalan rajaus. Toki jossain saattaa olla yksi täydellisesti maiseman kanssa yhteen sointuva ikkunanäkymä, mutta tässä se koskee jokaista ikkunaa; jokainen näkymä on aina uusi. Ja salaisuus onkin yllättäen paitsi siinä, että ikkunan avautuvat laajoina, lähes japanilaistyylisinä, niin, salaisuus on räystäissä. Kauniisti puusta luodut ulkoräystäätä rajaavat näkymän niin, että etualalla oleva maa tulee mukaan eikä näkymä kohoa liikaa ylös niin, että taivaan valovoima peittäisi alla olevan luonnon tummuuteensa. Nyt kun näkymät ovat rajattuja myös yläreunasta, taivaallinen valo kimmeltää ja loistaa itse luonnossa, heijastuen sen eri sävyissä ja luoden kiinnostavia kontrasteja, jotka lähes taianomaisella tavalla tekevät metsän ja jopa lähistöllä olevat periaatteessa vähemmän kiinnostavat rakennetut osat kummallisen taiteellisilta vaikuttaviksi.

Kun elävästi muotoiltu toisen pään kosminen sali avautuu kosmisiin mittoihin joutsenen ja koko Suomen lattiakartan ylle, niin toinen suorakulmainen sali, jossa kuvat ja videot vaihtelevat, rakentuvat tavallisen ihmisen luontokokemuksen ympärille. Kumpikin todella avaa silmät ja korvat ja liikeaistin luonnon kokemukselle, syventäen ja kaunistaen, mutta herättäen samalla jotain uutta, jotain sellaista valppautta ja pyhyyttä, mitä ihminen ikiaikoja on kantanut itsessään.

Myös näkötornissa toimii rajaus. Enpä olisi uskonut, mutta kun näkymä on onnistuneesti sommiteltu arkkitehtuurin avulla, se avautuu uudella ja rikkaalla tavalla myös tornista.

Tästä rakennuksesta annan sekä Metsähallitukselle että kaikille suunnittelijoille aivan täydet pisteet ja vähän plussia vielä lisää jokaiselle.

Käykääpä siis itse katsomassa. Keskus on auki joka päivä jouluaattoa ja joulupäivää lukuunottamatta. Perusnäyttelyyn on vapaa pääsy ja erikoisnäyttelyihin saa ostaa lipun, mutta ilman lippua kulkevakin saa täällä täyden vastineen kierrokselleen. Keskus on auki klo 9.30 alkaen klo 19 saakka vielä syyskuun loppuun ja siitä eteenpäin klo 17 saakka.

PS. KIrjoittelen sitten myöhemmin lisää Haltian yhteyksistä pyhään ja henkiseen arkkitehtuuriin, esimerkiksi kirkkoihin, graalin temppeliin ja Steinerin Johannestaloon, voisipa Kalevalatalon ideankin tuoda mukaan.

Matti

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: luontokeskus, Haltia, Nuuksio, Rainer, Mahlamäki, maisemat, näkymät, Kalevala, arkkitehtuuri, valot, värit, luonto, kuuloaistimus, muotoilu, metsähallitus

Vastuu

Torstai 11.4.2013 klo 19:12 - Matti Kuusela

Suomen hallitus sai huokaista helpotuksesta, kun opettajakohu nousi peittämään sen veropoliittisia virheitä. Huomaan että minulle jäi edelleenkin epäselväksi, korjattiinko hallituksen päätöksen kaikkein suurin vääryys: pörssiin listaamattomien yritysten osinkojen verottomuus, vai miten se nyt meni. Siis ei mitään veroja, vaikka osinkoja olisi 150 000 euroa vuodessa.

Ihmiset jotka saavat suuria ja selvästi ylisuuria palkkioita esimerkiksi valtionyrityksiltä tai suoraan hallitukselta, eivät useinkaan oikein ymmärrä, mistä heidän rahansa tulevat. Usein he korostavat, että he ovat itse ansainneet sen vaikka 200 000 euroa.

Mutta jos katsoo, miten maailma toimii, niin se on mahdotonta. Joku voi saada 200 000  euroa ainoastaan pystymällä kanavoimaan itselleen toisten luomaa varallisuutta. Onko se silloin "ansaitsemista" on hieman tulkinnanvaraista, mutta missään tapauksessa sitä ei ole ansaittu "itse", vaan lukemattomien toisten ihmisten ja - jos katsomme asioita vielä laajemmin - luonnonhenkien avulla, siis olentojen jotka tekevät työtä meidän puolestamme yhä enemmän ja enemmän.

Vastuu

Varojen keskittyminen yhdelle ihmiselle asettaa hänelle henkisessä mielessä myös suuren vastuun. Hänelle tulee karmallista vastuuta myös niistä ihmisistä, joiden varoja hän itselleen kokoaa. Menneisyydestä tunnemme esimerkiksi sellaisia tehtaiden perustajia, jotka omasta ylelliseltä näyttävästä elämästään huolimatta todella huolehtivat työntekijöistään ja heidän perheistään.

Nykyään tällainen vastuu on ihmeellisesti kadonnut, Varmaan se on suuren murrosvaiheen merkki, mutta Alppilan koulukiistassa esimerkiksi siihen osallistuneet ensimmäinen ja toinen rehtori eivät selvästikään kantaneet omaa vastuutaan. He toimivat kyllä yleisen mielipiteen mukaan, joka ei uskalla selvittää oman pesän asioita itse, vaan siirtää vastuun suoraan poliisille ja syyttäjälle. Opettajakin erotettiin ymmärtääkseni niin nopeasti kuin se suinkin oli mahdollista, eli heti. Sillä tavoin kuviteltiin tietenkin, että saadaan vastuu pois omilta harteilta - mutta entä omasta karmasta?

Suuri hämmästys tämän nopean erottamisen lisäksi oli se, että myös erotetun opettajan palkanmaksu oli mahdollista lopettaa virkasuhteen katkaisemisella. Se on minusta jo aivan uskomatonta.

Ja myös Helsingin opetusvirasto ainakin iltapäivälehden mukaan oli iloisesti tämän erottamisen kannalla. Se on minusta uskomatonta piittaamattomuutta.

Pahan portit

Kirjoitin juuri äsken Astrosofisen kalenterin tekstiä perjantaita varten. Siinä kerrotaan, miten Pietari tunnistaa henkisesti Kristuksen jumalallisen olemuksen, ja miten Jeesus sitten antaa hänelle avaimet, joilla voidaan sekä avata että sulkea. Avata tie taivaaseen, sulkea tie aliseen pahan maailmaan.

Tämä paha näyttää olevan kovasti nyt esillä. Minun kokemuksesi mukaan on tietysti edelleen perinteellisiä pahoja asioita, mutta jotenkin koen kaikkein pahimpana Suomen läsnäolevasta pahasta tuon vastuuttomuuden: annetaan varakkaille etuja, jotka kustannetaan keräämällä veroja vähempituloisilta. Erotetaan kiireen vilkkaa opettaja, joka ainakin minun ymmärrykseni mukaan on toiminut juuri perusopetuslain mukaisesti. Toimitaan abstraktien muodissa olevien periaatteiden mukaan sen sijaan että katsottaisiin, mitä todellisuudessa tapahtuu tai tapahtui.

Suuri osa kaikista näistä väärinkäytöksistä tapahtuu kokouksissa aivan tavallisten jäsenien hyväksynnällä. Jos he eivät uskalla puolustaa sitä, minkä he kokevat henkilökohtaisesti oikeaksi ja kohtuulliseksi, ei vastuu päätöksistä ole tietenkään kokonaan niiden, jotka niitä omalla vallallaan ajavat läpi, muiden istuessa hiljaa ja hyväksyessä. Se hiljaa istuminen ja hyväksyminen on myös aikamoista vallankäyttöä, ja vallanantamista. 

Usko ja puhtaus

Usko ja puhtaus ovat niiden kahden Pietarin avaimen ominaisuuksia. Kuten jo astrosofisessa tarkastelussani kirjoitin, usko ei ole tiedon vastakohta. Uskomalla sellaiseen, mitä itse ei ole tavalla tai toisella todentanut joko ulkoisessa maailmassa tai omassa sisäisyydessään, vie aina harhaan.

Nykymaailmassa henki toimii niin, että se tukee vain yksilöllisiä totuuksia. Vain yksilö voi tietää totuuden, ja sehän on Kristuksen toimintaa meissä. On tärkeää muistaa, että hallitusten päätökset eivät ole totuuksia. Joskus ne voivat kohota kirkkaina yli kaiken sen, mihin yksityinen ihminen pystyy, mutta jos joku jättää noudattamatta omaa totuuttaan ja omaatuntoaan, silloin hän jättää tilaa juuri sille, mistä Pietarin avainten pitäisi meitä suojella.

Onhan toki niinkin, että yksityien ihminen voi olla väärässä, kuten usein on, mutta se ei riitä perusteluksi välinpitämättömyyden synnille. Jos teemme parhaamme, mihin kykenemme, se antaa monta virhettä anteeksi.

Tässä kirjoittaessani olen nähnyt koko ajan silmissäni kuvan vastuuta kantavasta ihmisestä sellaisena, joka seisoo jalat lujasti maan kamaralla ja lujana mutta samalla valppaan joustavana etsii omaa totuuttaan, joka välttämättä ei ole etukäteen valmis, vaan joka muotoutuu uudelleen aina silloin kun sitä tarvitaan.

3 kommenttia . Avainsanat: vastuu, hallitus, totuus

Oman voiman luominen - uusi CD

Tiistai 21.6.2011 klo 7:34 - Matti Kuusela

Eilen sain voimakkaan impulssin hallitus-meditaation tekemiseksi. Ennenvanhaan oli luonnollista, että kirkoissa rukoiltiin esivallan puolesta, ja saattaa olla että se tapa on edelleenkin jatkunut joissakin palveluksissa. Nyt tuo tapa on selvästi vanhentunut. Olin sitä kuitenkin hiljalleen ihmetellyt. Jos tahdomme itsellemme hyvän hallituksen, olisi aivan luonnollista meditoida sen puolesta.

Mediasta virtaa kuitenkin
hallituksen ja eduskunnan
harteille runsaastipower_200.jpg kielteistä informaatiota, että nuo ihmiset ovat kovassa paineessa, kuten mekin heidän suhteensa. Jos meditaatiotyöllä helpotamme päättäjiemme ja edustajiemme paineita, eikö se koidu meidän kaikkien hyväksi!

Yksi näkökohta oli eräänlainen voimattomuuden tunne. Rukoileeko vähempiarvoinen tai ainakin vähätuloisempi kansalainen hyvätuloisen puolesta, jolla on mitä monenlaisempia etuja? Vahvistaako vai heikentääkö se kuulijaa?

 

Meditaatio hallituksen tueksi

Eilen tajusin vahvasti, että oikealla asenteella meditaatio hallituksen puolesta on hyvin vahvistava asia. Se liittyy myös vastuuseen. Tukiessani hallitusta asetun myös itse vastuuseen. Se on vahvistavaa. Asetun omalta osaltani vastuuseen. Silloin energeettisesti asetun tilaan, jossa työstän kohdalleni tulevia energioita huomattavasti voimakkaammin ja laajemmalta alueelta.

Niinpä ryhdyin lausumaan medimaatiota sanelimeen. Muutama lause meni suunnitellusti, sitten meditaatio syventyi ja syventyi. Se otti oman suuntansa ja lähtikin vahvistamaan meditoijaa itseään runsaasti yli sen rajan, jota alkuperäinen suunnitelma olisi edellyttänyt. Huomaan että meditaatio pysyy edelleen vahvistavassa valohengityksessä, ja vähitellen siirrytään vahvistaviin energiayhteyksiin Maan energioiden kanssa.

Annan sitten meditaation vain rakentua uudella tavalla. Tajuan että tästä ei vielä tulekaan odottamaani hallitus-meditaatiota, vaan vasta sen ensimmäinen vaihe. Tästä on tulossa jotain paljon suurempaa. Jokainen joka tulee tähän mukaan, lähtee upealle matkalle kohti omaa voimaa ja oman elämäntehtävän syvempää täyttämistä.

 

Maansisäinen Sirius

Meditaatiossa kuljemme hyvin voimallisille alueille. Maan sisäinen voima alkaa loistaa - Siriuksena. Olen varmaan jo aikaisemminkin kirjoittanut siitä, miten Rudolf Steinerin ja kreivi Carl von Keyserlingkin keskusteluissa Siriuksella ja Maan ytimellä oli merkittävä sija. Steiner vahvisti Keyserlingkille tämän kysymykseen, että Sirius on Maan keskustassa. Mitä se voi merkitä?

Tähän suureen henkiseen mysteeriin meidän on palattava uudelleen. Se liittyy kuitenkin kysymykseen olemisesta. Silmillemme Sirius on meitä suhteellisen lähellä avaruudessa, vain kahdeksan valovuoden etäisyydellä. Mutta henkisesti Sirius on myös tässä, välittömästi. Miksi ei Sirius voisi siis aivan todellisesti OLLA myös Maan sydämessä?

Ei tuohon tarvitse heti vastata. Olen itse miettinyt ja tuumaillut sitä vuosia, ja nyt ensimmäisen kerran Siriuksen läsnäolo Maan sydämessä tuli aidoksi kokemukseksi. Siriuksen kultavalo nousi Maan keskuksesta yhä ylemmäksi, aina kehoihimme saakka pehmeän lujana, lämmittävän voimakkaana, tahtovana substanssina.

 

Tahdon meditaatio

Ilmeisesti kävi myös niin ihmeellisesti, että hallitukset ovat myös erään enkelikunnan nimitys. Meidän yläpuolellamme, kuten kuvaannollisesti voimme sanoa, ovat enkelit, jotka yksinkertaisesti ilmaistuna elävöittävät ja henkistävät meidän ajattelevaa tietoisuuttamme.

Enkeleiden yläpuolella ovat arkkienkelit, jotka suhteessa ihmiseen työskentelevät voimakkaammalla tunteen alueella - vaikka se ihmiselle on vähemmän tietoista kuin ajattelu. Silti kosmisesti tunne ulottuu todellisuuteen paljon syvemmälle ja kauemmaksi kuin ajattelu.

Arkkienkeleiden yläpuolella ovat suurenkelit, joiden eräs nimitys on hallitukset. Heidän valtava voimansa ulottuu tahtoon ja Maan kiinteään aineellisuuteen saakka. Ilmeisesti tässä meditaatiossa juuri hallitus eli suurenkeli otti ohjat käsiinsä.

Itse asiassa meditaation aluksi kutsuimme heitä kutsuessamme mukaan kansansielua ja kansanhenkeä. Kansansieluiksi nimitämme yleensä arkkienkeliä, joka on ottanut tuon tehtävän hoitaakseen, ja korkeampana kansanhenkenä voi joskus toimi suurenkeli eli hallitus.

 

Suurenkelit

Suurenkeleiden tehtävät ovat jo äärettömän laajoja, mutta kansojen ohjaamisen lisäksi heille kuuluu suurten aikakausien ajanhenkinä toimiminen. Samoin he ohjaavat ihmisiä oikeille karmallisille paikoilleen elämässä, he ohjaavat suuria keksintöjä ja uudistuksia.

He työskentelevät tahdon alueella, sellaisen tahdon, jonka yhtenä suurimmista tehtävistä on juuri kansakuntien elämän ohjaaminen. Siihen he tarvitsevat ihmisiä, jotka tahtovat työskennellä heidän kanssaan. He tarvitsevat ihmisiä, joiden kautta he voivat vaikuttaa.

Osan tehtävistään, oikeastaan vain hyvin pienen osan kaikista tekojensa mahdollisuuksista suurenkeleit voivat hoitaa sellaisten ihmisten kautta, jotka eivät ole tietoisia heistä eivätkä omista henkisistä mahdollisuuksistaan.

Jotta kansa voi todella täyttää oman henkisen ja ajan tehtävänsä, on oltava ihmisiä, joiden kautta ajanhenki / kansanhenki / suurenkeli voi toimia. Siitä on nyt kysymys uudessa Hallituksen mysteeri 1: Oma voimistuminen -meditaatiossa. Suurenkelit kutsuvat meitä työhön!

Suurenkelien kutsu on myös sikäli merkittävä, että he ovat myös niitä enkeleitä, jotka kykenevät asettamaan ihmiset karmalliseen tehtäväänsä. Heidän kannaltaan - ja tietystä samalla meidän kaikkien kannalta - ongelma on nykyaikana siinä, että me ihmiset olemme kasvamassa vapaiksi hengiksi. Meidän on löydettävä itsestämme tahto, impulssi ja rohkeus osallistua korkeampiin tehtäviin.

 

Rohkeuden koulutus

Suurenkeleiden rohkeuden koulutus on kuitenkin nykyaikana lempeää, koska tarkoituksena on samalla löytää meidän jokaisen ihmisen sisäisyyden kaunein graal-voima, yhteys henkiseen minuuteemme.

Meillä saattaa olla vielä syviä muistoja menneiltä ajoilta, jolloin henkiseen tehtävään astuvien ihmisten tahtoa koulutettiin dramaattisellakin tavalla. Nykyajan tahto on sitä, mikä kumpuaa kauneimmasta ja henkisimmästä aloitteellisuudesta. Enkelit ohjaavat, mutta aloitteellisuus on meillä.

Nyt voit hankkia tämän ihmeellisen tahdon meditaation Enkelimaan nettikaupasta. Meditaatiothan ovat siellä aakkosjärjestyksessä, ja tämän nimi on nyt tuo:

Hallituksen mysteeri 1: Oma voima

Tästä tuotteisiin pääsee suoraan.

Ja niin olen käsittänyt, että Hallituksen mysteeri -sarja tulee jatkumaan ja siitä tulee merkittävä meitä jokaista ja samalla Suomea vahvistava kurssi, ja uusi seikkailu oman voimamme ja elämäntehtävämme löytämiseksi.

4 kommenttia . Avainsanat: Oma voima, henkilökohtainen voima, hallitus, meditaatio, vahvistava voima,