Matin blogi

Henkisen kasvun tie - kohti syvempää näkemistä

Tiistai 5.2.2013 klo 1:58 - Matti Kuusela

Hei ystävät,

Pidin sunnunaina esitelmän Rudolf Steinerista Suomessa 1913. Ensinnäisellä matkallaan Suomeen Steiner puhui luonnosta ja korkeista henkisen maailman olennoista, aineen synnystä, taivaankappaleista ja muista mahtavista asioista, mutta seuraavana vuonna hän puhuikin Bhagavad Gitasta ja sen henkisestä taustasta.

Tämän toisen esitelmäsarjan luonne oli aivan toisenlainen kuin ensimmäisen. Se oli hiljaisempi, jotenkin vaatimattomampi, ja ihmettelin kauan, mikä sen tarkoitus oli. Sitten tajusin, miten tuo toinen esitelmäsarja, puhuu omalla tavallaan ihmisen henkisen tien alusta, aivan ensimmäisistä harjoituksista henkisellä tiellä.

 

Henkisen kasvun kukka

Nuorena helposti tahtoo paljon ja nopeasti. On totta, että on paljon harjoituksia ja koulutuksia, joiden avulla saa nopeasti henkisiä kokemuksia, mutta näin vähitellen alkaa tajuta, että sittenkin kannattaa lähteä lähteä liikkeille niiin perusteista kuin mahdollista.

Selvänäköisyyden kehitys on kuin kukka. Saatuaan ensimmäiset kokemukset niistä helposti innostuu, mutta joutuu samalla huomaamaan, miten on kuljettava syvemmälle, aivan kuin kohti kasvin lehtiä, jotka hengittävät elämää ja voimaa ja kosketusta.

Sitten tulee vaihe, jolloin tajuaa, miten kaikki tuo pysyy koossa vain kun laskeutuu vielä syvemmälle, alkaa huolehtia tuon kukan juurista ja maaperästä, johon se juurtuu.

Ja siinä vaiheessa viimeistään alkaa tajuta: ahaa, tämä on sitä, mistä Steiner Henkisen tiedon tie -kirjansa alussa puhui, niillä sivuilla, jotka kauan sitten hyppäsin yli liian helppoina. Hän puhuu hartaudesta ja moraalista, asioista, joita nuoruuden innossa ei osaa oikein arvostaa. Ei oikein edes ymmärrä, mitä ne ovat.

 

Hartauden perusta

Silloin ymmärtää, miten johdonmukainen henkisen kasvun tie ei lähdekään siitä kukasta, jonka itselleen voi poimia, vaan sisäisen maaperän muokkauksesta. Ensin voi tuntua aivan liian pitkälliseltä tehdä esimerkiksi hartauden ja kunnioituksen tunteen harjoituksia, mutta niillä on mielensä.

Jos lähtee suoraan kukan ja sen terälehtien kehittämisestä, eivät kasvin lehdet ja juuri ja sitä ympäröivä maaperä ole kehittyneet antaakseen tälle kukalle riittävästi ravintoa ja voimaa.

Henkisen kasvun ja selvänäköisyyden perustaa on juuri oikeiden tunteiden ja moraalin kehittäminen. Nykyään niitä ei juuri pidetä arvossa, mutta jos haluat ymmärtää, mitä moraali varsinaisessa mielessä merkitsee, se on yksi niitä perustavia maailmanlakeja, joiden avulla maailman elämänvoimat kasvattavat ja rakentavat.

Aistimaailman taustalla on moraalinen maailma. Ja jos me katsomme aistimaailmaa tai luontoa sellaisella asenteella, että me pääsemme sen pinnan taaksi, että aistimus katoaa ja tunne nousee esiin, silloin me kohtaamme niitä tunteita, jotka toimivat sisäisen kasvun ohjaajina niin ihmisessä kuin luonnossa. Luonnossa nuo voimat ilmentävät itseään siinä mitä me voimme nähdä ja kokea, mutta ihmissisäisyydessä nämä samat voimat kasvattavat meidän henkisen elimemme, chakrat, voimakkaiksi, terveiksi ja tasapainoiseksi, niin että sitten kun niiden kukat avautuvat henkisen maailman valolle, niiden rakenne on tasapainoinen ja pysyvä.

Tämä on yksi tapa katsoa selvänäköisyyden syntyä. Henkisen kasvun tie on matkaa kohti selvänäköisyyttä. Se ei välttämättä edellytä sitä, että haluaisi tulla selvävänäköiseksi, mutta se on sama sisäisen vahvistumisen ja sisäisen tasapainon ja terveyden tie, joka aikanaan joka tapauksessa tuottaa sen laajentuneen maailman kokemuksen, mitä me kutsumme selvänäöksi. Silloin selvänäköisyys asettuu luonnolliseksi osaksi ihmisen kasvua.

Rakkaudella

Matti

3 kommenttia . Avainsanat: Luonto, eetterivoimat, hartaus, henkisen kasvun, tie, kehitys, Steiner, selvänäköisyys

Enkelten silminä ja korvina

Tiistai 28.2.2012 klo 2:00 - Matti Kuusela

Hei ystävät. Jatkamme Rudolf Steinerin Suomessa 1912 pitämän ensimmäisen esoteerisen tunnin tiimoilta. Hän puhui siinä, miten ihminen jää helposti kiinni henkisiin opetuksiin, niin kuin muihinkin tietoihin. Ja vaikka opetusten uskominen jossain kasvun vaiheessa onkin mielekästä, niin henkisellä tiellä se ei ole oikein.

Ihmisen on tarkoitus kehittyä itsenäiseksi olennoksi, ja siksi hänen on itse koeteltava ja tunnusteltava kaikkea sitä, mitä hän mahdollisesti tulee myöhemmin uskomaan, silloin kun hän tulee täysin vakuuttuneeksi.

Jopa kaikkein korkeimpien henkisten olentojen parhaimpiinkin opetuksiin voi jäädä kiinni - ja silloin vastapainona on rakkaus. Me menetämme itsemme tai todellisen ja aidon minuutemme uskoessamme jotain sellaista, mikä kuulostaa hyvältä, ellemme kehitä rohkeutta ja epäitsekkyyttä.

Tuo siis tarkoittaisi sitä, että uskominen ennen kuin on perinpohjaisesi itse miettinyt jonkin asian, sisältää jotain itsekästä. Ilmeisesti se siis tarkoittaa, että me omimme jonkin hyvältä kuulostavan asian - ja on totta että sellaiselle varmasti löytyy myös hyviä perusteita. Mutta todellinen henkinen kasvu on paljon enemmän. Se ei ole vain sitä, että jokin asia kuulostaa hyvältä tai tuntuu hienolta, vaan sitä, että me sen sisäistäessämme juurrumme omaan todellisuuteemme, ja myös laajempaan todellisuuteen.

Asia, joka ei ole ensin oikein, ja sitten vielä totta, jää irti sisäisestä todellisuudesta eikä sillä ole voimaa kasvattaa chakrojamme selkeän puhtaiksi ja voimakkaiksi.

Mutta kaiken tämän pehmentää rakkaus. Rakkaus kaikkia olentoja kohtaan asettaa meidän henkisen tietämisemme oikeaan suhteeseen maailmaa kohtaan. Ja tämä rakkaus tarkoittaa kaikkia kokemuksiamme, myös rakkautta ja hartautta kaikkea tietoamme, ja kaikkia kokemuksia kohtaan. Rakkaus on se suuri voima, joka vähitellen asettaa meidän tietomme ja kaikki kokemuksemme oikeaan kohtaan tässä maailmassa.

 

Leikin ja luovuuden tarve

Henkinen kasvu on siis tässä mielessä varsin vaativaa. Voi hyvin ymmärtää, miten upeaa on irtaantua vanhasta harmaasta elämästä ja kokea uusia hienoja näkymiä maailmaan, mutta samoin on hyvä herätä näkemään, miten meistä on tarkoitus kasvaa henkisesti vastuullisia aikuisia, niin hauskaa kuin lapsena olo onkin.

Ja on aivan oikein ollakin lapsi ja lapsenmielinen ja leikkiä ja luoda, kunhan vain ymmärtää omalla kohdalla totuudenrakkauden ja leikin ja luomisen rakkauden suhteen. Pelkkä totuus tekee ihmisen liiankin vakavaksi. Siksi me todella tarvitsemme myös leikkiä. Ilman leikkimieltä hienoimmat totuudet alkavat myös rajoittaa. Meidän on annettava kaikille totuuksille itsessämme mahdollisuus jatkuvaan uusiutumiseen, jotta nuo totuudet pysyvät tosian myös käytännön elämän eri tilanteissa.

 

Enkelien silminä ja korvina

Niin upeita olentoja kuin enkelit ovatkin, he eivät kykene tulemaan tänne aistimaailmaan ja katsomaan ja kuuntelemaan sitä samalla tavoin läsnäolevina kuin me ihmiset. Siksi me teemme enkeleillemme valtavan palveluksen toimimalla heidän silminään ja korvinaan. He voivat aistia tätä maailmaa, jota he ovat olleet luomassa, katsomalla sitä meidän aistiemme kautta.

Mutta jotta se on mahdollista, on meidän löydettävä itsestämme sellainen sisäinen hartaus ja antaumus, että enkelimme voivat ensin tulla riittävän lähelle meitä, ja sitten katsoa silmillämme ja kuulle korvillamme.

Kun näemme jotain todella kaunista, sellaista mitä voimme kokea enkelimäiseksi, voimme siis kuvitella itse katsovamme tai kuuntelevamme enkelin silmin tai korvin. Silloin voimme päästä niin lähelle enkeliystäviämme, että he voivat todella laskeutua meidän aisteihimme.

Tärkeää tuossa on, että antaudumme oikeille tunteille. Tässä ei paljon auta, jos kysyy, siis millainen sen tunteen pitää olla. Vaan on yksinkertaisesti vaikka katsottava jotakin kukkaa maljakossa tai lumen kimallusta ja viivyttävä tuossa aistimuksessa niin rauhassa, että  jokin sisäisyydessämme johdattaa meitä lähemmäksi enkeliämme.

Ja toki on aina hyvä selvästi mielessään kutsua enkeliä luokseen.

 

Luonnonhenget

Luonnonhenkiystävät haluavat lisätä tähän, että myös heille on mieluista se, että me eläydymme aistimuksiimme mahdollisimman enkelten kaltaisesti tai elävästi. Se luo varmuutta ja turvallisuutta myös heidän maailmaansa, suhteessa meihin. Teet siis myös kodinhengillesi ja muille läheisille luonnonolennoille palveluksen toimimalla enkelten aisteina.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: henkinen, kasvu, totuus, enkelit, luonnonhenget, Steiner, esoteerinen tunti, uskominen, leikki, silmät, rakkaus, hartaus, kokemukset

Henkisen kasvun tiellä - aina rokotuksiin saakka

Maanantai 9.1.2012 klo 19:11 - Matti Kuusela

Miten henkisen tien kulkija suhtautuu maailmaan? Ensimmäinen asia on varmasti mielenkiinto henkistä todellisuutta kohtaan. Sen jälkeen asia meneekin jo monitasoisemmaksi. Olen usein huomannut, että henkisellä tiellä pelkän etenemisen sijasta tärkeää on myös kulkea takaisin alkuun. Itse asiassa henkisellä tiellä ei oikeastaan voi edetä kulkemalla vain suoraviivaisesti eteenpäin.

Kun jossain on sanottu, että henkisellä tiellä on otettava yksi askel eteenpäin ja kaksi taaksepäin, niin sitä kuvittelee ensin vain vertauskuvalliseksi - kunnes tajuaa, että se on täyttä totta.

Edetessämme me käytämme perusvoimiamme, ja voidaksemme edetä turvallisesti on meidän aina palattava takaisin perusvoimiin. Mitä suurempia edistysaskeleita, sitä enemmän voimaa tarvitsemme. Jos vain kuljemme eteenpäin yhä hienompiin ja hienompiin asioihin, perusvoimat ehtyvät.

Silloin luonto meissä toki lopulta hoitaa asian ja me putoamme rytisten takaisin. Ongelma on siinä, että nykyinen älymme ei millään tahdo tajuta, että sisäisellä tiellä kulkeminen on rytmistä. Ulkoisessa maailmassa me saamme helposti harhan, että voi kulkea jatkuvasti eteenpäin, mutta ei se siinäkään ole totta.

Jos ajan autoa, minun on välillä tankattava. Siinä meidän olisi kuljettava takaisin ja etsittävä öljyä tai kasvatettava öljykasveja, mutta kun tekniikka ja kauppa tuo meille huoltoaseman, me emme tajua, että tankatessamme me oikeasti otamme juuri niitä askeleita taaksepäin. Meillä on vain harhakuvitelma jatkuvasta etenemistä.

 

Henkisellä tiellä

Henkisellä tiellä me emme voi tehdä kauppaa ja käyttää tekniikkaa samalla tavoin. No, voimme, mutta on hyvä tiedostaa, että on tehtävä mahdollisimman paljon itse edetäkseen rakentavalla ja luonnonmukaisella tavalla.

Henkiselläkään tiellä me emme tule toimeen ilman oppia ja opastusta. Tarvitsemme kirjoja, opettajia ja kokemusten vaihtoa. Silti on tärkeää palata aivan perustunteisiin yhä uudelleen ja uudelleen. On tärkeää saada sisäisten energioiden virta ja uusiutuminen vahvaksi ja terveeksi. Muuten voi tosiaankin käydä niin, että joudumme ihmettelemään, missä on vika, vaikka teen kaiken mielestäni niin hyvin ja yritän niin kovasti.

Tuo tärkein perusta on hartaus, rakkaus, hyväntahtoisuus, hyväksyminen. Silloin mieli monella kysyy, mitä, miten minä voisin olla hyväntahtoinen tai tyytyväinen tai hyväksyvä, kun maailmassa on niin paljon väärin, kun tuo tekee noin tyhmästi tai nuo tekevät asioita niin väärin kuin ikinä?

Sitä onkin vaikea selittää, mutta se menee niin, että maailma pohjautuu rakkaudelle, vaikka kehityksen liepeillä tapahtuu monenmoista häiriöitä. Jos kaikki olisi vain hyvin, vain niin ihanaa, vain niin oikein, meidän kehityksemme pysähtyisi 90-prosenttisesti siihen paikkaan.

Siksi meille on annettu tämä alempi minä ja alempi ajattelu, joilla on henkiseen kasvuumme nähden aivan liikaa voimia ja valtaa. Nämä alemmat mutta toisaalta niin tehokkaat kykymme luovat kaikenlaista, mikä sitten pakottaa henkisen osan meissä miettimään asioita. - Miten minä suhtaudun tuohon väärään?

Yksi vastaus on: meidän on rakastetta kaikki erheellinen ja puutteellinen jälleen hyvän perusvirtaan. Kun olen hyväksyvä itsessäni, mitä ikinä tapahtuukin, minä luon sitä hyvän perusvirtaa, johon virheellisten tekojen tulokset voivat aikanaan palata.

 

Hyväksyminen ja suuttuminen

Meidän on kasvaaksemme henkisesti kehitettävä hyviä tunteita ja energioitamme ... mutta silloin me helposti suljemme silmämme niiltä kaikilta vääryyksiltä, jotka saisivat meidät suuttumaan, jos katsoisimme niitä.

Mutta näin tehdessämme me jätämme kotitehtävämme tässä maailman koulussa suorittamatta. Me olemme täällä oppiaksemme käyttämään voimiamme, myös suhteessa siihen pahaan ja huonoon, mitä havaitsemme.

Ja jos kuvittelen, että minä olen niin hyvä ja hieno ja henkinen ihminen, että en suutu mistään ... olenkin helposti vain tekopyhä, tai sitten olen sillä tavoin aivan normaalilla tavalla lapsekas, että suljen nuo huonot tuntemukset sisääni ja laitan komeron ovet kiinni.

Sekin on huono ratkaisu. Hyvä ratkaisu lähtee siitä, että katsot myös sitä, mikä on pahaa, mikä on huonosti, mikä on pois kohdaltaan, ja ... annan kaiken siihen liittyvän suuttumuksen vapautua. Mutta suhtauden tuohon suuttumukseen ymmärtäväisesti. Sallin itseni olla suuttunut, niin kauan kuin sitä kestää, ja sitten olen taas tyytyväinen.

Tällä tavoin minä työstän energioita ja tunteita.

Vähitellen pääsen siihen, että pystyn työstämään kielteisiä tunteita yhä enemmän ja enemmän, myös toisten ihmisten puolesta, sillä ellemme me henkisen tien kulkijat sitä tekisi, tämä maailma hukkuisi huonoihin energioihin.

Ja luonnonhenkiraukat joutuisivat purkamaan ja puhdistamaan näitä meidän ihmisten aiheuttamia kielteisiä energioita yhä useammilla tulvilla ja tulivuorenpurkauksilla ja myrskyillä.

Ihannetila siis on, että pysyn tyytyväisenä ja rakkaudellisena, hyväksyvänä, katsellessani kaikkea sitä tyhmää, mitä maailmassa tehdään ... yhtä hyvin kuin kaikkea sitä ihanaa ja hyvää, mitä täällä syntyy. Silloin minä työstän eteenpäin niin hyviä kuin huonoja energioita. Se on henkistä kasvua, kasvua kohti suurempia henkisiä tehtäviä ja suurempaa henkistä voimaa.

 

Rokotukset

Jos nyt ei halua tällä kertaa tiedostaa enempää ikäviä asioita, voi tämän viimeiden osan jättää lukematta. Muistamme varmaan kaikki sen viime vuotisen flunssarokotusjupakan, jota monet henkiset ihmiset ja vaihtoehtoiset hoitajapiirit niin voimakkaasti vastustivat. Useat siksi, että se vain tuntui niin väärältä.

Sinikivi-sivuilla Jukkis on taas selvittänyt rokotuksiin liittyviä väärinkäytöksiä ja uhkia, ja kannattaa lukea seuraava hänen kirjoituksensa, jossa on jälleen paljon uutta:

http://www.sinikivi.com/15/foorumi/7-konspiraatio/10363-tuleeko-tappaja-influenssa-suomeenkin.html?limit=10&start=40#11173

Tätä on hyvä käyttää harjoituskohteena ja tunnustella omia sisäisiä tuntemuksiaan. Ja miettiä mikä on oikea, paras tai juuri minulla sopiva tapa suhtautua tähän uuteen viestiin.

Rakkaudella
Matti

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: henkinen kasvu, tunteet, rokotukset, Jukkis, hartaus, rakkaus, hyväksyminen, Sinikivi

Hartaus ja myötätunto ajattelun ravintona

Maanantai 26.12.2011 klo 19:52 - Matti Kuusela

Koko vuoden kierto on kuin pienoiskoossa vuoden kolmentoista pyhän aikana. Jouluaaton yhteys kivikuntaan ja sen sisäisyyteen on melkoisin helposti aistittavissa, myös siitä, että tonttukansa on silloin näkyvästi liikkeellä, usein ainakin lasten havaittavana.

Joulupäivän yhteys kasvikuntaan on hankalammin havaittavissa, koska kasvien viaton valoisuus on niin huomaamatonta sielunelämässämme.

Toisen joulupäivän eläinkunnan yhteys sen sijaan nousee esiin jouluajan hiljaisuudesta. Vanhat kunnon rekiajelut ja yhä edelleen ainakin puheissa elävät tapanintanssit muistuttavasti tästä lapsenomaisen riemun ja liikkeen päivästä. Tänä jouluna myös tuuli oli mahtavasti mukana toisen joulupäivän teemassa ja näytti mahtiaan, aivan kuin muistuttaen meitä jostain ... välttämättömästä ... mutta mistä?

Joka tapauksessa on hyvä muistaa, että niinkuin joskus on ollut aika, jolloin puunlatvat ovat puhuneet meille kalevalaisia lausehia, tulee jälleen aika, jolloin me tunteittamme kautta opimme kuulemaan luonnon puhetta. Jo nyt meillä on mahdollisuus kokea, miten jokainen tuuli puhuu aivan omaa kieltään, kertoo aivan omasta tehtävästään.

Ensimmäinen arki, ihmiskunnan päivä, onkin jälleen arvoituksellisempi. Siinä luultavasti kaikki olemme hieman ymmällämme. Vasta viattomain lasten enkelivoimien päivänä, tällä viikolla tiistaina, voimma jälleen alkaa selvemmin kokea jotain, minkä saatammae tuntea sisimmässämme.

 

Kosminen myötätunto

Martta, myötätunnon astraalis-henkinen olento, kertoo flensburgilaisissa kirjoissa edelleen, miten hän ei ole myötätunto ainoastaan meidän maailmallemme, vaan koko kosmokselle, vaikka hän vielä ei olekaan täysin läsnä. Hän ei sitä itse sano, mutta on selvää, että hänen lähestymisensä on vahvasti kiinni meistä ihmisistä, meidän myötätunnostamme, meidän kyvystämme ylipäätään tuntea, ja kokea tunteita.

Joulu on hyvä esimerkkki siitä, miten lapset ovat valmiit ottamaan vastaan koko sen tunteen, mitä maailma eli luonnonhenget ja enkelit antavat, mutta meidän aikuisten on harjoitettava tunteitamme voidaksemme tuntea.

Ja tunteminen ei todellakaan ole mitään vanhanaikaista. Se vain oli aikaisemmin luonnonvoimaista. Nyt ihmiskunnan on opittava tuntemaan, sillä kuten varmaan olemme kaikki huomanneet, meidän ajattelumme käy yhä elämättömämmäksi, yhä tunteettomammaksi, yhä teknisemmäksi. Vain tunteet voivat pelastaa ajattelumme elävyyden, ja samalla ihmikunnan tulevaisuuden.

Iloinen uutinen on se vanha henkinen tieto, että samalla tavoin kuin ihmiskunta on aikoinaan onnistunut kehittämään ajattelun objektiivisuuden, on tunteiden kokeminen tulossa samalla tavalla objektiiviseksi. Suuri ero vain on siinä, että tunteet ulottuvat maailmankaikkeuden yhtä suurta porrasta syvemmälle tasolle kuin ajattelu.

Henkisellä kielellä ilmaistuna ajattelu kantaa astraalimaailmaan saakka, mutta tunteet aina alempaan henkiseen maailmaan eli alempaan devakaaniin saakka.

Aivan subjektiivisesti rakkauden, hartauden ja myötätunnon tunteet auttavat ajatusvoimiamme juurtumaan tähän todellisuuteen niin, että sen parantavat ja vahvistavat voimat elpyvät myös omissa kehoissamme.

Toinen suuri hartauden ja vastaavien tunteiden lahja on, että meidän normaali ajattelumme on tullut niin elämättömäksi, että sen kyky kertoa meille maailman salaisuuksista on heikentynyt. Miten usein monet saavatkaan hienoja ajatuksia, mutta nuo ajatukset jäävät niin ohuiksi, että ihmiselle jää usein jäljelle vain toistuvat kysymys, mitä se merkitsee? Mitä tämä tai tuo merkitsee?

Kun syvä ja esteettinen tunne liittyy ajatteluun, silloin ajatukset saavat itselleen syvyyttä, painoa, ulottuvuutta ja elävyyttä, niin ajatukset alkavat jälleen puhua meille sellaista kieltä, joka ravitsee meidän sieluamme, ja kertoo itse omasta merkityksestään.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tuulten puhe, tunteet, ajattelu, tunteiden harjoitus, hartaus

Myötätunnosta Krishnaan

Lauantai 24.12.2011 klo 11:13 - Matti Kuusela

Flensburgilaisten luonnonhenkikirjojen sarjassa  numero 16 katselin jälleen tänä aamuna myötuntoa. Myötätunnon henki on nimeltään Martta ja hän sanoo olevansa syntynyt pyhästä kolminaisuudesta, eli enkelihierarkioita korkeammalta tasolta.

Hän kertoo, ettei hän ole vielä tullut kokonaan tähänangels-song200.jpg maailmaan, sillä ihmiskunta ei ole vielä valmis ottamaan vastaan hänen koko voimaansa ja läsnäoloaan. Me emme yksinkertaisesti kestäisi täyttä myötätuntoa kaikkia elollisia olentoja kohtaan. - Toinen asia on se myötätunto, jota me jokainen yksilöllisesti voimme oppia kokemaan.

Kolminaisuus on maailmankaikkeuden Kristus-linjaa ja Kristus oli Martan mukaan ensimmäinen minä-ihminen, jolla oli täysi myötätunnon voima.

 

Idän vihityt

Myötätuntoa valmistelivat jo korkeat itäiset vihityt, mutta heille myötätunto ei ollut vielä niin henkilökohtainen asia vaan enemmänkin objektiivinen.

Kristus oli itse kokonaan sisällä myötätunnossa, mutta Martan mukaan suuret itäiset vihityt olivat myötätunnosta tietoisia, mutta he eivät varsinaisesti menneet siihen itse sisään, he paremminkin aavistivat sen. Heille myötätunto ei ollut vielä laskeutunut sydämen asiaksi, vaan he kokivat sen pääasiassa korkeammissa olemuspuolissaan.

Itse tahdon lisätä tähän, että jos ajattelemme Äiti Ammaa, niin hän on tässä mielessä puhtaasti Kristus-vihitty, sillä hänessä myötätunto on todella tullut henkilökohtaiseksi asiaksi, sydämen voimaksi ja lähtökohdaksi kaikkeen siihen mahtavaan sosiaaliseen työhön, jota hän tekee.

 

Bhagavad Gita

Tässä tulee mieleen myös suuri itäinen jumalallinen laulu, Bhagavad Gita, josta Taavi Kassila on tänä syksynä tehnyt uuden suomennoksen. Bhagavad Gita oli myös Rudolf Steinerin toisen Suomen vierailun aiheena vuonna 1913, jolloin tuosta jumalallisesti laulusta oli jo olemassa ensimmäinen suomennos.

Minulle on kautta vuosien ollut suuri arvoitus, mistä Steiner tuossa esitelmäsarjassa oikein puhuu. Ja vasta nyt kun olen alkanut tehdä itse meditatiivisia hartaus-harjoituksia, pääsin sisälle tuon esitelmäsarjan rytmiin.

Hän puhuu siis Krishnasta, joka opettaa vaunujenaja Arjunaa. Arjuna on ihmissielu tai henki, joka on juuri alkanut tulla tietoiseksi omasta tekemisestään - vaunujen, siis oman fyysisen kehonsa ajajana.

Ja jumala Krishna on sama suuri sielu, joka kaksituhatta vuotta sitten syntyi ensimmäisen kerran fyysiseen kehoon Luukkaan evankeliumin Jeesus-lapsena, tarjotakseen sitten tuon kehon Jordanin kasteessa Kristukselle hänen ihmiseksi tulemisen inkarnaatiotaan varten.

 

Krishna

Krishna opetti Arjunalle minä-ihmiseksi tulemista. Palestiinassa hän syntyi lapseksi, jota juuri paimenet enkelten kutsumana tulivat tervehtimään.

Tämä jouluaattoilta on erityisesti meidän paimen-sydänvoimiemme ilta ja yö. Sydänvoimat ja paimenet ovat myös vahvassa sisäisessä yhteydessä koko Maan ja maaäidin olemukseen.

Älykkyyttä meiltä ei puutu, mutta se tunne, joka auttaa ymmärtämään ja kokemaan joulun asioita, on hartaus. Vaikka se ei ole mitenkään muodikas tunne, niin se on ratkaisu meidän moniin suuriin ongelmiimme ja kysyksiimme.

Meillä on valtavasti henkistä tietoa, mutta usein se lepattaa kuin ihanana perhosparvena ilmassa, juurtumatta konkreettiseen todellisuus. Alan tajuta, miten tärkeää juuri tuo henkisen tiedon juurtuminen on, ja se näyttää tapahtuvan juuri hartaudentunteiden meditoimisen kautta. Se vahvistaa ja juurruttaa, ja alamme ymmärtää, mitä tiedämme.

Nyt tajuan syvemmin myös sen, mitä Steiner tarkoitti sanoessaan, että meditaatio on sen muuntamista hartaudeksi, mitä tietää. Se on erinomaista meditaatiota.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Myötätunto, myötätunnon henki, Krishna, meditaatio, hartaus, Bhagavad Gita, Steiner, paimenet, Jeesus-lapsi

Hartauden merkitys

Keskiviikko 14.12.2011 klo 20:00

Nyt seuraavaksi kirjaksi on tulossa uusi työstetty versio Rudolf Steinerin kirjasta, jonka ensimmäiset suomennokset olivat nimeltään Miten saavutetaan tietoa korkeammmista maailmoista ja uusimmat Henkisen tiedon tie.

Vanhoissa suomennoksissa, joista tietenkään ei ole enää painoksia saatavissa, ongelmana on kielen vanhahtavuus. Uudemmat ovat taas niin kieleltään niin filosofisia, että niistä puuttuu vanhojen Johannes Leinon suomennosten hieno henkisyys sekä kielen elävyys ja melodisuus.

Lisäksi niissä on sellainen hankaluus, että kappaleet ovat nykymenoon aivan liian pitkiä ja harjoitukset erottuvat hankalasti tekstistä.

 

Henkisen tien kulkeminen

Niin teen kirjasta uuden toimitetun suomennoksen, jossa soi Leinon suomenkielen sujuvuus, mutta kaikki nykyihmiselle tarpeeton perustelu jää pois, väliotsikoita tulee lisää ja harjoitukset ja luettelot ovat selvästi esillä, niin että kirjasta on helppo löytää uudelleen se, mitä etsii.

Tämä kirja on aivan mahtava. Ostin oman kappaleeni aikoinaan antikvariaatista vuonna 1969, ja tein aivan saman erehdyksen kuin moni muukin. Hyppäsin suoraan yli ensimmäiset harjoitukset ja aloitin sieltä, missä mielessäni oli ihan oikeita harjoituksia. Ja niinhän siinä kävi, että harjoitukset eivät sitten ottaneet edetäkseen.

Ja mikä on ensimmäinen harjoitus? Se on hartauden tunne! Kaiketi jokainen nykyään ajattelee, että kyllähän tuon osaa, jos vain viitsii, ja menee eteenpäin.

 

Tunteen tunteminen

Ei tosiaan kestänyt kuin vähän yli neljäkymmentä vuotta tajuta, mistä Steiner puhuu. Kysymys ei olekaan siitä, mitä jo osaa, vaan siitä, että harjoituksiin pitää lähteä oikeasta kohdasta.

Hartauden tunne on kuin polttoainetta moottoriin. Ellei tankissa ole bensaa, sitä voi kokeilla käynnistää autoa vaikka kuin monta vuosikymmentä, mutta ei se vaan käy, vaikka osaa kääntää starttinappulaa aivan oikein, ja starttimoottorikin pelaa.

Hartauden harjoittelu on yllättävän hauskaa. Tunnen heti miten se täydentää sisäisiä energiavarastoja ja tuo täyteläisen olon, ja elävöittää.

Nykytietoisuus ei oikein ymmärrä, miten tunteita tunnetaan. Me osaamme kyllä ajatella tunnetta, mutta tunteen tunteminen on eri asia. Useimmiten me vältämme tunteita, koska ne menevät niin syvälle, ja koskettavat.

 

Miten tuntea?

Kirjoitan torstaina erikseen meditaatio-ohjeen tälle tuntemiselle, mutta yksinkertaisesti se lähtee näin.

Istu ja sulje silmäsi.

Lähetä tietoisuudestasi kevyesti olemuksellesi viesti: hartaus - se että tahdot sitä.

Anna tälle hartauden tunteelle itsessäsi tilaa. Anna sen tulla aivan niin kuin se tulee, pienenä tai suurena, sillä ei ole väliä.

Voi käydä niin, että se herättää esiin monia muita tunteita, jopa kipuja. Anna niiden olla vapaasti, älä työnnä niitä pois.

Keskity vain hartauden tunteeseesi, vaikka se olisi miten pieni ja heikko.

Sillä tavoin se vähitelleen kasvaa ja löytää itsensä, ja muut hankalat energiat ja tuntemukset hoitavat itsensä vähitellen kuntoon sen vierellä ja vapautuvat.

Nauti tästä tunteesta. Hartauden tunne on yllättävänä miellyttävä, kunhan ensin voittaa siihen liittyvän uskonnollisuuden ennakkoluulon.

Tästä sitten jatketaan eteenpäin. Aina jos joku elämässä tai meditaatiossa ei suju kunnolla, on hyvä palata tähän nykyajan sielun perusvoimaan.

Sillä ihmeellistä kyllä, nykyajan tietoisuussielu perustuu juuri hartaudelle. Ilman hartauden mehevää multaa tietoisuussielulla ei ole mihin juurtua ja millä ravita itsensä, ja se käy voimattomaksi ja ohueksi.

Hartauden tunne luo chakrojen kasvulle niiden tarvitseman perustan. Chakroja voi yrittää avata ja puhdistaa muutenkin, mutta ilman juuria ja varsia niiden ihanat lootukset jäävät lyhytikäisiksi. Ja siitä on kysymys: aletaan kasvattaa uusia voimakkaita ja terveitä chakroja, joiden avulla elämä muuttuu aivan uudenlaisen vahvaksi ja selkeäksi!

Rakkaudella
Matti

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: hartaus, meditaatio, kunnioitus, chakrat