Matin blogi

Koulukiusaaminen on lopetettava

Keskiviikko 13.6.2012 klo 0:04 - Matti Kuusela

Siitä on jo kauan kun viimeksi kirjoitin koulukiusaamisesta. Silloin näytti siltä, että ongelma on jollain tavalla hallinnassa KivaKoulu -projektin ansiosta, johon useat koulut olivat sitoutuneet.

Tänään lehdissä näkyi juttua,
että myös säädöstasolla
ollaanritarinkannus_240.jpg antamassa opettajille
lisää valtuuksia. Esimerkiksi luokassa riehuvaa lasta on voitava hillitä ja tarvittaessa laukkuja tarkastaa. Hankaluuksiseta ilmoitetaan sekä koulun terveydenhoitoon että kunnalliselle puolelle, olikohan se lastensuojeluvirastoon.

Hyvä. Kunnon keinojen löytäminen on silti hankalaa. Jos joku lintsaa koulusta tai häiritsee opetusta, niin hän saattaa olla vain tyytyväinen kolmen päivän väliaikaisesta erottamisrangaistuksesta, joka kuuluu kaavailuun.

Myös mietitään jälki-istunnon korvaamista työllä, kuten tuolien järjestämisellä tai pihan haravoinnilla. En tiedä, jotenkin hankalalta tuokin tuntuu, ja etenkin se että lapsille viestitetään työnteon tai yhteisissä asioissa auttamisen olevan rangaistus. Mutta miksei, luulen että oikean sävyn löytyminen riippuu opettajista, jotka tuon rangaistuksen panevat toimeen.

Iltapäivälehdessä yksi oppilas ehdottaa, että jälki-istonnon voisi käyttää rästissä olevien kotitehtävien tekemiseen. Se on varmasti järkevä ajatus. Nämä rangaistukset ovat kuitenkin hankalia, ja kun itselläkään ei ole enää mitään kontaktia koulumaailmaan, niin vaikea sanoa, mikä siellä voisi käytännössä auttaa, paitsi tahto muuttaa tilannetta ja vahva välittäminen.

 

Koulurauha

Sikäli kuin olen ymmärtänyt opettajakoulutukseen ei sisälly kiusaamistilanteiden ja tunneilla häiritsemin ongelmanratkaisua, vaikka nykytilanteessa juuri niitä pitäisi opettaa. Tietenkin teoriassa, mutta ennen kaikkea käytännön harjoituksina.

Minkä tahansa kiusaamis- tai häiritsemistilanteiden hallitseminen on varmasti opettajille todella vaativaa, eikä siinä voi auttaa muu kuin se, että opettajakoulutuksessa opetellaan tilanteiden hallitsemista ja ratkaisemista aivan käytännössä.

Sitten on yksi suuri asia, jota ilmeisestikään ei ole ymmärretty. Lapset käyvät kasvussaan läpi ihmiskunnan aikaisempia kehitysvaiheita. Sekä näkyy selvästi esimerkiksi poikien kiinnostuksessa aseleikkeihin ja kamppailuihin. Nyt olennaista on se, että toisilla on vahva sisäinen tarve näihin menneiden aikojen käytösmalleihin, ja toisilla taas vallitsee enemmän eettinen minä, joka ohjaa käytöstä hyvän ja oikean käsitteiden mukaan.

Koulussa opettajan pitää pystyä näkemään nämä kaksi linjaa. Ja hänen on ymmärrettävä, että kumpikin linja voi toteutua sekä hyvänä että pahana, ja kaksi tai jopa neljä eri yhdistelmää näistä voi esiintyä samassakin oppilaassa.

Hyvyyden puolustaja voi olla sankari, joka puolustaa heikkoja, mutta toisaalta hänestä voi tulla myös kiusattu, koska hän ei ymmärrä puolustaa itseään.

Kiusaaminen on hyvin vanha luonnonmukainen reaktio. Luonnossa tavallaan kiusaamista on se, että hyönteisten tehtävänä luonnon kiertokulussa on ahmaista elinkelvottomat kasvit suihinsa, samoin petoeläinten tehtävä savannilla on käyttää ravinnokseen heikkoja eläimiä. Mutta ihmisen on opittava ymmärtämään, että jokaisella ihmisellä on henkinen itseisarvo hänen fyysisestä tai psyykkisestä puolustautumiskyvystään riippumatta.

 

Itsepuolustuskurssit

Jos joku on heikko puolustautumaan, on tietenkin häntä itseään autettava vahvistumaan ja puolustautumaan. Tietenkin on puututtava myös kiusaajiin, mutta opettamalla uhriksi joutuneita puolustamaan itseään ja oikeuksiaan sekä fyysisesti, psyykkisesti, että henkisesti, puhumalla ja toimimalla saadaan valtavasti autettua ihmisiä sekä kouluemässä että myöhemmässä elämässä, sekä opiskelussa, työssä että perhe-elämässä.

Olin aikoinaan suunnattoman järkyttynyt, kun kuulin että koulussa kiusattua oppilasta oli opettajien taholta neuvottu olemaan puolustautumatta. Se on aivan todellisuuden vastainen asenne. Oman arvon ja oman voiman tunteminen, ja aikuisten lupa kasvaa omassa voimassaan sekä kyky puolustaa itseään on todellakin jokaisen ihmisen perusoikeuksia. Kuka haluaisi kiusata ihmistä, joka on varma itsestään, oikeuksistaan ja omasta puolustautumiskyvystään!

Tietenkin laajan itsepuolustuksen opettaminen on vaativaa, sillä ihminen joka mistä tahansa syystä on heikosti läsnä omassa voimassaan, on hyvin haavoittuvainen myös opetuksen suhteen. Kuitenkin olen varma siitä, että ainakin kahdelle kolmasosalle laajakaistaisen itsepuolustuksen oppiminen auttaa lähes välittömästi. Yksi kolmannes voi sitten tarvita syvällisempää tukea oivaltaakseen, että hänellä on myös omat arvonsa aivan omassa itsessään, ja sitä saa puolustaa.

 

Henkinen kasvu

Välttämätön tekijä on myös jokaisen kasvattajan oma henkinen kasvu. Opettaja, joka kehittää itseään henkisesti, välittää pelkällä läsnä olemisellaan luokassa suunnattoman arvokasta henkisen kasvun energiaa kaikkiin oppilaisiin.

Rakkaudella
Matti

 

4 kommenttia . Avainsanat: koulukiusaaminen, itsepuolustus, opettajat, henkinen kasvu

Ritarillisuus kunniaan - koulukiusaamiseen nollatoleranssi

Keskiviikko 14.9.2011 klo 0:46 - Matti Kuusela

Kiitos kaikille, jotka kommentoitte eilistä koulukiusaamisblogia. Olen miettinyt asiaa lisää, ja ainoa järkevä teesi asian suhteen on mielestäni: nollatoleranssi koulukiusaamisen suhteen.

Sivistysvaltiolle ei oikein mikään muu vaihtoehto ole mahdollinen. Millainen nykyaikainen sivistysvaltio olisi sellainen, joka sallii heikompia kiusattavan?

Ymmärrän kyllä sen, että niiden joilla on sisäsyntyinen ja luontainen puolustautumismekanismi itsessään, voi olla joskus vaikea ymmärtää, miksi joillekin pitäisi opettaa itsepuolustusta. Juttelin sähköpostitse erään opettajan kanssa, ja kun hän kysyi, että pitäisikö sitten koulussa alkaa opettaa itsepuolustusta, niin tajusin heti: monille nousee itsepuolustuksesta aivan väärä kuva, jotakin kielteistä, väkivaltaista, jopa pahaa.

Mutta ainoa vastaus tuohon on: tietenkin pitää! Se on vain ajateltava oikein! Olen jopa joitakin vuosia sitten, luulisin, lukenut jostain koulukiusaamista vastustavasta projektista, jossa oli kehitelty metodeja, joilla voi puolustautua.

 

Kävellä vain pois

Ilmeisesti monet vahvat ihmiset pitävät itsestään selvänä, että kiusaamistilanteesta voi vain kävellä pois. Että se on jotenkin oma syy, jos antautuu kiusattavaksi.

Mutta ei se ole niin. Kiusaaminen on nimenomaan sitä, että ei anneta mahdollisuutta poistua. Sinua pidetään kiinni, tavalla tai toisella: psyykkisen voiman käytöllä, uhalla, joukkovoimalla tai puhtaasi fyysisesti.

Kiusaamishalukkaat kyllä löytävät uhrinsa, joilla jostain syystä ei ole tuota puolustautumisautomaattia. Ja sitten loppu onkin heille helppoa.

Uskon kuitenkin, että on melko yksinkertaista opettaa käytännössä toimivia selviytymiskeinoja. Meillä on Suomessa aivan varmasti sekä turvallisuusalan että joidenkin muiden alojen asiantuntijoita, joille olisi yksinkertainen juttu kehittää opetusohjelmat sanotaan 5-15 vuotiaiden selviytymistekniikoiksi.

Siispä Enkelimaa esittää tässä ensimmäiset vaatimuksensa maailmanhistoriassa:

- Koulukiusaamisen estäminen ja luova konfliktinratkaisu on otettava syvällisesti mukaan kaikkien tasojen opettajakoulutukseen!

- On alettava välittömästi kehittää kouluitsepuolustusohjelmia, sekä fyysisellä, käyttäytymistieteellisellä että yleisellä pedagogisella tasolla!

- Ja pyydän: te, jotka olette samaa mieltä, viekää tätä viestiä ja näitä vaatimuksia eteenpäin mahdollisuuksienne mukaan!

 

Ritarillisuus

On hienoa, jos opettajat pystyvät tekemään koulusta turvallisen paikan jokaiselle oppilaalle. Koen, että tähän turvallisuuteen kuuluu olennaisena osana se, että jokaista rohkaistaan puolustamaan omia oikeuksiaan ja omaa elintilaansa.

Ja toiseksi siihen kuuluu vanha kunnon ritarillisuus. Kaikkein parasta on, että jokainen saa sellaista tukea, että hän kykenee itse puolustamaan itseään ja kasvaa psyykkisesti riittävän voimakkaaksi. Usein kysymys on myös pelkästä oivaltamisesta: ai jaa, saanko minäkin puolustaa itseäni! Mutta aivan suurenmoista on kehittää kulttuuria, jossa kukaan ei salli toisia kiusattavan!

Hyvin suuri merkitys kokonaisuudelle on niillä, jotka ovat epävarmoja sen suhteen kenen puolelle asettuvat, ollako vain passiivisesti tukemassa kiusaamista vai ollako sitä vastaan. Ja sitten tosi tärkeää on rohkaista sitä, että kiusaaminen on kerta kaikkiaan estettävä.

Ja kolmanneksi on tärkeää se, että kiusaamisesta saa aina raportoida ylöspäin. Ellei tällaista luottamuksen ja välittämisen kulttuuria tueta, todellisesta kiusaamisesta ei kerrota eteenpäin tai sitten siihen ei todenteolla puututa, kuten siinä iltapäivälehdessä kerrottiin, jota eilen luin.

Tämä on ongelma, joka ei selviä pelkillä puhelinsoitoilla ja kokouksilla. Tarvitaan määrätietoista uutta kasvatusta: menetelmien kehittämistä, niiden opettamista ja tiedottamista niin vanhemmille kuin opettajille.

Rakkaudella
Matti

 

Hyvää huomenta ja tervetuloa tähän päivään, ystäväni. Sinä olet syvästi rakastettu. Ota tänään vastaan jumalan armo / maailmankaikkeuden voima / Äidin rakkaus / Isän tuki - anna sille nimi joka tuntuu Sinusta hyvältä. Tunne että on jotain suurempaa ja mahtavampaa, joka tukee, kantaa ja rakastaa sinua, joka hyväksyy sinut täydellisesti, jolle voit olla juuri sitä mitä olet.

 

3 kommenttia . Avainsanat: ritarillisuus, koulukiusaaminen, opettajakoulutus, itsepuolustus, koulukiusaamisen nollatoleranssi