Matin blogi

Juhannuskuvia

Perjantai 24.6.2011 klo 5:03 - Matti Kuusela

Hyvää huomenta ja Hyvää juhannusaattopäivää!

Huomaan, että yökirjoittamiseni jatkuvat. Heräsin ja tämän blogin kirjoittaminen veti puoleensa voimalla, jota en tahtonut alkaa ollenkaan vastustamaan. Saapa nähdä, mihin suuntaan menemme.

Kiitos Sinulle ja teille kaikille, että kuljette kanssani. Nyt enkelit sanovat, että teidän apunne on paljon suurempi kuin oikeastaan ikinä osaisitte kuvitella. Omaa työtänsä tehdäkseen enkelit tarvitsevat nykyaikana ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita heidän työstään. Jotka osallistuvat, vaikkapa lukemalla näitä blogeja, sillä ne energiat ja voimat, joita tässä muodostuu, antavat myös enkeleille mahdollisuuden osallistua ja tehdä omaa työtään.

Enkelit pyytävät meitä avaamaan silmiämme ja näkemään, että meillä jokaisella on näköpiirissään useita ihmisiä, jotka ovat enkelten sanansaattajia, ja joide elämään tai opetukseen osallistuminen pienelläkin tavalla auttaa kehitystä menemään eteenpäin.

 

Enkelisielut

Monilla näistä enkelisieluista ei ole vielä ollut mahdollista saada omia energioitaan sillä tavoin paikalleen, että heidän varsinainen työnsä voisi tulla näkyviin. Siinä me kaikki voimme auttaa. Osallistumalla hyvällä tavalla siihen, mitä koemme toisten ihmisen henkisestä aurakentästä olevan nousemassa esiin, me autamme tätä ihmistä toteuttamaan omaa tehtäväänsä, mutta autamme samalla myös enkeleitä toteuttamaan omaansa.

Aikaisempina aikoina elämä oli enkelten kannalta jotenkin yksinkertaisempaa. He välittivät ihmisille sen, mitä heidän tehtäviinsä kuului. Nyt meidän ihmisten on opittava - tajuan sen nyt - ei olemaan ainoastaan aloitteellisia, niin kuin olen usein aikaisemmin kirjoittanut, vaan suorastaan tahtomaan tulevaisuutta, enkelten tehtävä on paljon vaativampi.

No, sen tarvitsisi olla, jos me tahdomme kunnolla. Mutta koen itsessänikin tuon tahtomisen vaativuuden. Mitä jos minä tahdon, ja ... Oikeastaan ei tule mitään järkevää veruketta olla tahtomatta tulevaisuutta siihen suuntaan, jonka itse koen oikeaksi. Puuttuu oikeastaan vain rohkaisua. Rohkaiskaamme siis toinen toisamme tahtomaan ja luomaan - sellaista tulevaisuutta, jonka koemme oikeaksi ja hyväksi.

Joidenkin ihmisten kohdalla voi kysymys olla hyvin herkistä ja taiteellisista asioista, toisten kohdalla suurista. Mutta kun tahdomme auttaa ja lähdemme siinä liikkeelle, enkelit kyllä ovat apua ja näyttävät. Älä siis pelkää osallistua.

 

Hengen ja tiedo ja muut messut

Saan jopa hauskan kuvan henkisistä ja muutenkin raja-alueen messuista. Tiedämmehän me, miten paljon niissä saa helposti rahaa kulumaan. Ja onnellinen se, jonka kaikki ostokset osuvat kohdalleen.

Mutta tämä kuva. Kyselen, mikä olisi minulle hyvä tai paras, mikä auttaisi minua. Mutta nyt nousee tämä uusi kuva: mitä sinä tahdot ostaa, vapaasti? Mitä sinä tahdot tukea? Ketä sinä tahdot tukea? Tuntuu kuin enkelit sanoisivat, että tuo oma tahtosi suunnata energiaa ostamalla jotain on suunnattoman paljon tärkeämpää kuin miettiä pienesti, mikä juuri minulle on hyväksi.

Tiedän että tuolla on joskus käytännössä vain hienonhieno sävyero, mutta henkisesti se ero voi olla todella suuri. Älä anna myyjien painostaa itseäsi, vaan ole sinä se, joka sijoitat oman henkis-energeettisen ja valon panoksesi siihen, minkä koet oikeaksi. Se on juhlallista.

Samaa on näissä juhlissa, joiden aikaa me nyt vietämme. Juhlien merkitys meille on vähentynyt, koska emme enää niin hyvin koe, mitä juhlat voivat antaa meille itsellemme. Mutta todellisuus näyttääkin olevan päinvastoin: mitä minä tahdon?

Juhlat ovat vuodenkierron hetkiä, jotka antavat minulle ja meille kaikille mahdollisuuden todella tahtoa meidän kaikkien ja Maaäidin yhteistä tulevaisuutta. Kuvittelemme me, että Maa vain jatkaa kulkuaan ja kehitystään ilman meidän ihmisten osallisuutta? Se ei mene niin, vaan meidän ihmisten on tahdottava - Maan tulevaisuutta.

Se on yksi asia, joka kuuluu Raamatussa niin ´väärinymmärrettyyn käsitykseen ihmisestä luomakunnan kruununa. Meillä ihmisillä on tuo henkinen minuus, joka antaa meille läsnäolevan luomisen voiman. Se on se tuli!

 

Juhlien liekit

Helluntai antaa meille jokaiselle tuon tunnetun oman henkisen liekkimme, josta me myöskään emme oikein tajua, mitä se tarkoittaa. Se tarkoittaa tekemisen ja tahtomisen, henkisen tekemisen ja tahtomisen voimaa ja kykyä.

Ikävää, että joudun taas puhumaan kirkoista ja henkisistä yhteisöstä, mutta näen jälleen kuvana, miten ne estävät meitä ottamasta vastaan omakohtaista hengen liekkiämme, ja ryhtymään omakohtaiseen henkiseen työhön, tahtomaan henkisesti, jokainen itse.

Toisaalta meidän ei tarvitse syyttää näitä yhteisöjä, sillä itse me olemme niitä luoneet ja antaneet niille valtaa. Totta on että ne hoitavat niitä tehtäviä - joita meidän suurelta osalta tulisi hoitaa itse!

Uusi ajattelu sanoo, että jonkun instituution hyvyys voi olla henkisesti yhtä hankala juttu kuin sen huonous. Jos koen, että uskonnolliset yhteisöt ovat hyväksi, minulta jää helposti huomaamatta, miten rajoitan oman toimintani niiden mukaiseksi. Hienonhienosti tunnustelen, mitä yhteisöni ajattelee tästä ja tästä, ja jätän sen sitten tekemättä.

Yhteisöjen pitäisi tietenkin rohkaista meitä jokaista tekemään juuri yksilöllisesti parhaamme!

Ja jos me alamme kukin itse tehdä niin, rohkaista itseämme ja muita, kaikki tietenkin muuttuu.

Helluntai on siis yksilöllisen henkisen tahtomisen juhla. Minä tahdon!

Eikö se kuulostakin egoistiselta: minä tahdon.

Ja kuitenkin se on samalla korkeinta mitä me ihmiset voimme henkisesti tehdä! Upeaa ja tärkeää on osallistuminen, mutta henkinen tahtominen on tuon osallistumisen kruunu. Uskaltaminen tuntea on sen helmi.

 

Juhannuksen liekki

Eräässä kirjassa luonnonhenget muistuttavat ihmisiä, että olipa sää mikä tahansa, tarkoitus on että ihmiset antavat henkensä ja sielunsa leimuta. Luonto kohoaa energeettisesti ylös kohti taivasta ja hengen kosmisia korkeuksia koko kevään ajan kesäpäinseisaukseen saakka.

Juhannuksena me ihmiset liitämme oman hengen tulemme tuohon luonnon tuleen ja valoon. Se on tekemisen ele, syksyä valmistava ele, me tartumme luonnon tuleen ja valoon omalla osallistumisellamme ja sisäisellä kuuntelulla, jotta nuo hengenvoimat voivat syksyllä laskeutua meidän sisäisyyteemme luoviksi käytännön energioiksi ja ideoiksi syksyn tekoja varten.

Rakkaudella
Matti

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: juhannus, helluntai, tahto, juhlien merkitys, enkelisielut