Matin blogi

Steiner, Robert A. Powell ja horoskoopit

Maanantai 24.10.2011 klo 21:12 - Matti Kuusela

Olen kovasti tyytyväinen siitä, että kirjapaino ilmoitti Plejadien tähtisisarten tulevan mahdollisesti jo huomenna, eli siis tiistaina. Suureksi laajeni tuo työ, jota viime talvena ajattelin pieneksi välityöksi. Tähtisisarissa Robert kirjoittaa upeasti hindu- ja maya-kalentereista ja Jeesus Nasaretilaisesta ja ihmiskunnasta.

Olen tosi tyytyväinen, että on avautunut mahdollisuus työskennellä sellaisen huipputyypin kanssa kuin Robert. Tapasin hänet ensimmäisen kerran Walesissa pienessä kylässä pienessä konferenssissa, johon minua oli pyydetty puhumaan Kalevalasta. Se Kalevala onnistui niin hyvin, että teimme näytelmäksi pienen katkelman Kalevalaa, englanniksi, ja se esitettiin kylän steinerikoulun salissa, aivan julkisesti.

Se olikiin ensimmäinen ja ainoa ohjaustyöni. Ja kumman vaikuttava. Siellä tapahtui ihmeellisiä henkisiä valojuttuja, jotka olinkin jo melkein unohtanut. Paljon erilaisia vahvasti karmallis-henkisiä yhteyksiä.

 

Sideerinen kalenteri

Robert on tehnyt vuosikymmeniä työtä sideerisen kalenterin kanssa. Se ymmärtääkseni lähti liikkeelle siitä, että Steiner on antanut jälleensyntymisestä vihjeen vertailla ihmisen edellisen elämän kuolinhoroskooppia ja seuraavan syntymähoroskooppia.

Sehän on järkeenkäyvä ajatus. Kun ihminen poistuu täältä tietyssä kosmisessa tilanteessa, on hyvin ymmärrettävää, että hän jälleen saapuu samassa - tai jollain tapaa samankaltaisesta kosmisesta aukosta takaisin tänne maan päälle.

Robert tutki tätä, mutta ei löytänyt mitään mielekkäitä yhteyksiä esimerkiksi niiden jälleensyntymistapausten kohdalla, joista Steiner on kertonut. Mutta kun hän kokeili sideeristä astrologiaa, silloin kuvat menivät kohdalleen.

Vaikka olen tähtijuttuja tutkinut kauan, astrologiaan en ole juurikaan perehtynyt. Mutta sikäli kuin ymmärrän, nykyinen normaali astrologia on sitä, jota me nimitämme trooppiseksi, ja joka toimii suoraan ikivanhan laskennan mukaan, jonka alta Maa tavallaan on jo aikoja sitten kierähtänyt pois.

Kyllähän me tiedämme, että tuo vanha eli nykyinen tapa toimii silti, ja perustuu siihen, että jos me ihmisen luomme jonkin lukujärjestelmän, maailmankaikkeus kyllä tulee siihen ystävällisesti mukaan.

Mutta henkisesti tulee nyt se vaikutelma, että jos vanha trooppisen eläinradan järjestelmä ei pysty tunnistamaan ihmisen jälleensyntymistä, siitä puuttuu jotain aivan oleellista.

Silloin koen, että meidän henkinen velvollisuutemme on suorastaan palata sideeriseen maakeskeiseen horoskooppiin, joka laskee eläinradan ja planeetat juuri sellaisia kuin ne ovatkin suhteessa maahan.

Moni ehkää hämmästyy, kun kuulee, että niin ei yleensä tehdä! Se on sentään aika luonnollinen ajatus - käyttää matematiikkaa sen selvittämisen miten asiat ovat, eikä rakentaa laskennalla jotain toista todellisuutta tämän varsinaisen olemassa olevan rinnalle.

Voin kuvitella, että aito sideerinen kalenteri vahvistaa meidän ihmisten ja maan, Maaäidin, yhteisyyttä. Ja Maahan on nyt myös Kristuksen koti, joten voimme sanoa, että maakeskinen horoskooppi liittää meitä yhteen Kristuksen kodin kanssa.

 

Oma horoskooppini

Muutama päivä sitten ystäväni Markku surautti minulle tietokoneella tällaisen uuden sideerisen horoskoopin. Ja ihmeitten ihme, siinä oli kaikenlaisia kuvioita, jotka jollakin tavalla vaikuttivat heti tutuilta.

Kun tutkin tätä horoskooppia, niin kaikki alkoi näyttää mielekkäältä, ja syntymähoroskooppini, jonka vanhassa muodossa olin kyllä jotenkin hyväksynyt, tuli tässä uudessa muodossaan valoisaksi ja läpinäkyväksi.

Aurinko 0 astetta Skorpionissa. No siinä oli vähän nieleskelemistä.

Merkuriuksen ja Jupiterin konjunktio Neitsyessä. Upeaa. Aivan kuin olisin saanut taivaan äidiltä lopultakin luvan lähteä töihin. Vanhalla horoskoopilla oli myös sinänsä hyviä juttuja, mutta ne tuntuivat aina jotenkin väkisin väännetyiltä. Tästä kohtaa virtaa hyviä voimia.

Ja tämä konjunktio on kolmiossa Pluton ja askendantin kanssa. Mahtavaa. Tunnen sen itsessäni. En ole vielä yrittänytkään selittää mitä se merkitsee, mutta hienolta ja osuvalta se tuntuu.

Ja Auringon ja Uranuksen oppositio. Ei ihme että jotkut joskus ihmettelevät mitä oikein taas tutkin. Mutta kun se kerran on tähtiin kirjoitettu, niin lupa tuli siihenkin, oikein korkealta taholta. Sinällään hassunkurista tämä kosmisen luvan saamisen merkitys - oli miten oli, minua se ainakin innostaa!

Nouseva Kalat. Kalojen aika. Kalat ja elämän virta. Jalkapohjat tai jalkaterät ovat meidän Kaloja vastaava kehonosamme. Kalat liittyvät myös ihmisyyteen. - Tässä on jotain mitä joku osaa varmaan selittää.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Rudolf Steiner, kuolinhoroskooppi, Kristuksen koti, jälleensyntyminen, syntymäkartta, sideerinen horoskooppi, Robert A. Powell, Plejadien tähtisisaret