Matin blogi

Kristus ja minuuden tie

Keskiviikko 1.2.2017 klo 23:50 - Matti Kuusela

Kohti minän kehitystä

Kuka minä olen, on yksi elämän suuria kysymyksiä. Hengentiedon pohjalta tiedämme, että meidän alkuperäinen minuutemme on henkisten olentojen antama. Elohim-olennot eli muodonhenget antoivat omasta olemuksestaan ihmisellä minän tämän maapallon kehityksen aikana.

Toisaalta he loivat ihmisolemuksen paljon aikaisemmin. Ensimmäisen Mooseksen kirjan mukaan he loivat jo paljon varhaisemmassa vaiheessa ihmisolemuksen niistä henkisistä aineksista, joita oli kehitetty jo maan tai yhtä hyvin aurinkokuntamme kolmen aikaisemman inkarnaation aikana.

Kristus_plastiliini_Steiner.jpg

Maan kehitysvaiheet

Olemme jo aikaisemminkin puhuneet siitä, miten nykyistä kosmosta valmisteleva ensimmäinen aurinkokunta muodostui pelkästään alkulämmöstä, joka loi ihmisen fyysisen ruumiin alun. Tämän vielä pimeän mutta hyvin elävän maailman voi tuntea syvällä itsessään erityisesti Isän maailmana, alkuperänä, ja toisaalta sinä innostuksen tulen ja alkurakkauden lähtökohtana, josta edelleenkin meidän toimintamme lähtee liikkeelle. Edes vähän sisäistä tulta on oltava, jotta pääsemme vauhtiin. Erittäin hyvä harjoitus on kehittää tätä innostuksen tulta itsessään. Myös hymy on siihen yhteydessä.

Toinen aurinkokunta muodostui valosta ja ilmasta, ja siitä on peräisin meidän elämänvoimiamme ohjaavan eetteriruumiin alku. Tällä valomaailmalla oli myös erityinen suhde Kristukseen ja kasvikuntaan. Se on alkuvalaistumista, idean valoa ihmisessä. Se on ihanaa, voi yksinkertaisesti sanoa.

Kolmas aurinkokunta on hyvin erimuotoinen kuin kaksi ensimmäistä. Siinä alkaa jo muodostua aineen vastustusta. Syntyy vesi. Maailman on kuin eri nopeuksila virtaavaa vettä, tiheimmillään geelimäistä. Tämä vesiaine on niin tiivistä, että se voi alkaa muodostaa sisätiloja, kuin meduusamaista elämää, joissa alkaa kehittyä sielullisuutta. Sielullisuuden kehitys edellyttää, että olemus voi suojata tai ainakin jossain määrin ensin sulkeutua ympärilstöltään.

Sisäinen kehitys

Kaikissa näissä kolmessa vaiheessa kehittyi kuitenkin sisäistä elämää, kun ihmistä korkeammat olennot elivät myös näissä maailmoissa. Ensimmäisen maailman suuri draama oli lämmön ja kylmyyden välillä. Kirjoitimme jo hieman aikaisemmin siitä, että se olento, joka ainoana kykeni itse, omalla olemuksellaan läpäisemään ja sisäistämään tämän lämmön ja kylmyyden perusdraaman, oli hän, jonka tunnemme Kristuksena.

Tai tunnemme oikeastaan hyvin vähän. Nykymaailmassa hänen olemuksensa on peittynyt niin monenlaisten uskomusten, opetusten, yksinkertaistuksien ja väärinkäsitysten taakse, että meidän on häntä usein vaikea tuntia. Mutta voimme oppia.

Tässä ensimmäisessä maailmassa Kristus kulkee kylmyyden läpi vastaavalla tavalla kuin hän nykymaailmassa kulki kuoleman läpi. Kun hän kulkee tai kulki Golgatan mysteerissä läpi kuoleman ja sisäisti sen, hän samalla teki elämän todelliseksi. Se kehollisuuden taso, jossa tämä elämän todellistuminen tapahtui, on ihmisen minä. Ihmisen minä tuli henkisesti todelliseksi, tai ikuiseksi. Tässä sanat eivät ole riittää, vaan meidän kuin aavistettava sanojen taakse, vielä parempi, jos kykenemme ulottamaan edes vähän tuntemistamme sille alueelle.

Kummakivi_ja_Matti.jpg

Ja vielä sisäisempi

Ensimmäisessä maailmassa Kristus siis kohotti maailman fyysisestä alkuperusta osan korkeammalle, objektiivisemmalle tasolle. Se oli kuin maailman alkupilari. Se on se sama pilari, jota egyptiläiset kohottivat ylös obeliskeina, tai jonka voimin suomalaiset esi-isämme nostivat valtavan Kummakiven kallioalustalleen. Se on voima, joka mahdollisti myöhemmin ihmisen pystysuoran asennon, pään muodostumisen erilleen maasta, aistien objektiivisuuden, jopa ihon muodostuksen merkiksi siitä, missä meidän kehollisuutemme raja kulkee. 

Toisessa maan kasvun vaiheessa syntyi siis valo. Valon ihanuuden suuri vastapuoli on erillisyys ja yksinäisyys. Lämmössä olen vielä yhtä maailman kanssa, mutta kun valo alkaa loistaa, ja vaikka se loistaisi kaikille, kuten aurinko tekee, siihen sisältyy yksilöllisyyden ja yksinäisyyden siemen. Tämän yksinäisyyden tai valottomuuden Kristus kävi omassa olemuksessaan läpi niin, että se on mahdollista myös ihmiskunnalle. Todellinen yksilöllisyys ja vapaus eivät voi syntyä ilman että me pystymme kulkemaan myös yksinäisyyden portin kautta. Ja että pystymme sen takaa jälleen kohtaamaan muut ihmiset, kaikki muut olennot.

Myös valo ja pimeys ovat näitä vanhan vihkimystien suuria mysteereitä, ja ne kulkevat kanssamme myös tulevaisuuteen. Ja tulevat tulevaisuudesta meitä vastaan.

Kolmannessa vaiheessa, jossa vesi tulee mukaan elementtinä, jossa ääni tai kosminen musiikki alkaa soida, on mukana jo niin paljon aineen hidastavuutta, että tähän kosmokseen alkaa kehittyä kaksi puolta, valoisampi ja pimeämpi. Silloin syntyi suuri vaara, että silloinen vesi-ihmiskunta alkoi jakaantua valoihmisiin, jotka ovat jatkuvassa yhteydessä aurinkoon, ja pimeysihmisiin, joita kohtasi vaara unohtaa. Silloin Kristus kävi ihmiskunnan puolesta läpi tämän unohtamisen ja muistamisen välisen portin, meidän kaikkien kuljettavaksi.

Tähän sisältyy jo valtavan paljon, mutta voi miettiä sitä, mikä itselleni jokin aika sitten avautui Valentin Tombergin kirjasta, ja jota pitkään olin ihmetellyt: Viimeinen ehtoollinen on tämän kolmannen maan Kristus-teon muistamista. Tehkää se minun muistokseni. Tarkoittaa, että muistakaan "minut" kosmisesti silloinkin, kun maailma on pimeää, tai yksinäistä, tai kylmää, tai erillistä. Näiden Kristuksen alkutekojen takia, me voimme "muistaa" hänet kaikessa siinä, missä saatamme kokea itsemme erillisiksi tai hyljätyiksi. Näiden kolme suuren alkuteon johdosta hän on aina läsnä ja saavutettavissa, muistettavissa.

Mutta meidän on pyrittävä muistamaan itse, koska meistä ollaan luomassa vapaita, ja vapauden pohjalta luovia olentoja. Tätä samaa tarkoittaa uskonnollinen käsite pelastaja. Mutta voidaksemme ymmärtää, mitä pelastaja tarkoittaa, meidän on vapauduttuva myös ylimääräisestä sentimentaalisuudesta. On löydettävä juuri oikea keskitie, se kohta missä hartaus ja antaumus kohtaavat tapahtumien objektiivisen kulun.

Kuva: Rudolf Steinerin plastiliiniluonnos ylösnousseen Kristuksen kasvoista.

Toinen kuva: Ruokolahden Kummakivi ja Matti Kuusela. Foto Sinikka Raunio.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Minuus, Kristus, lämpö, valo, ihminen, kehitys, pelastaja, yksinäisyys, Tomberg

Loppiaisviesti

Perjantai 6.1.2017 klo 10:23 - Matti Kuusela

Kolme kuningasta

Hei ystävät,

Jouluajan kolmetoista päivää alkavat olla ohi, ja loppiainen merkitsee niiden päättymistä. Siinä missä jouluaatosta alkoi Luukkaan evankeliumin lapsen aika, olemme nyt Matteuksen joulun lapsen päivässä. Tämä on sen tapahtuman muistojuhla, jossa kolme kuningasta saapui itäisiltä mailta.

He lahjoittivat lapselle kultaa ajattelun uhrina, suitsuketta tunne-elämän uhrina ja mirhaa tahdon uhrina. Tämä sana uhri on meidän aikanamme hieman hankala. Siinä ei ole mitään uhrautumista, vaan se on jotain hyvin kaunista, vapaata ja tietoista. Monet uskonnolliset sanat ovat kärsineet ylimääräisestä sentimentaalisuudesta. Uhri merkitsee varsinaisesti tarjota. Se merkitsee, että olen herännyt tietoisuuteen siitä, että voin osallistua johonkin korkeampaan, johonkin mikä rakentaa tulevaisuutta meidän ihmisten ja henkisen maailman yhteistyönä. Vapaasti.

Kolme_kuningasta_joulukortti.jpg

Uuteen alkuun

On hyvä tietää, että sekä Luukkaan että Matteuksen joulunlapsien historialliset syntymäpäivät olivat hieman eri aikaan. Luukkaan vähän aikaisemmin syksyllä, Matteuksen vähän myähemmin talvella, ja luonnollisesti myös eri vuosina.

Nämä muistojuhlat on sitten henkisen opastuksen avulla siirretty kohtiin, jossa ne parhaiten vastaavat vuoden elämänvoimien kiertoa, eli antavat eetterimaailmalle uutta voimaa juuri oikeissa kohdissa.

Luukkaan lapsi herättää tunnevoimia syvällä sisimmässämme. Sitä seuraavien pyhien päivien aikana elämänmaailma käy läpi kaikki neljä luonnonkuntaa ja yhdeksän enkelikuntaa, mikä yhdessä tekee juuri kolmetoista. Ja toiselta suunnalta katsottuna kolmetoista on juuri Kristus ja apostolit, tai Kristus ja kaksitoista Eläinradan henkistä voimaa.

Uudesta vuodesta alkaa Matteuksen Jeesus-lapsen aika, ja loppiaisena me kohoamme tämän kuningaslapsen yhteyteen, joka antaa voimansa koko tulevalle vuodelle. Luukkaan joulu on kosmishenkinen syventyminen, Matteuksen joulu taas tiivistyy siihen, miten nämä voimat voivat elää ihmisessä ja viedä kehitystä eteenpäin.

Kolmen kuninkaan lahjat merkitsevät siis sitä, että ihmissielun kolme voimaa tahtoo kuunnella uutta henkistä opastusta, sitä miten Kristuksen meille antamat lahjat liittyvät maalliseen viisauteen ja tietoisuuteen. Luukkaan paimenet ja Matteuksen kuninkaat elävät molemmat sieluissamme.

Korkeampi minä

Matteuksen kuninkaat kertovat meille myös ihmisen korkeamman minän synnystä. Jeesuksen aikana ihmisminä oli vaikeassa tilanteessa henkisen ja maallisen maailman välillä. Minuuden maallinen puoli esti ihmistä näkemästä kumpaakaan maailmaa selvästi ja vapaasti. Kristuksen teon myötä ihmisminä jakaantui kahteen osaa, maalliseen ja korkeapaan. Minuuden maallista puolta voimme kuvata tietoisuudeksi ja korkeampaa puolta omaksitunnoksi.

Varsinainen minuuskokemus vapautui "kiinteästä" minästä ja se toimii nyt dynaamisena voimana näiden kahden, maallisemman ja henkisemmän välillä. Kristuksen henkinen nimi, Minä olen -voima on se, joka pitää ihmiskunnalle tämän alemman ja korkeamman minuuden välisen yhteyden vapaana.

Jotta tämän "Minä olen" -nimen voi ymmärtää oikein, se on lausuttava hyvin avarasti, valoisasti ja hartaasti. On hyvä kokeilla, miten henkinen Minä olen eroaa maallisesti. Kun lausut "minä olen" maallisesti ja voimaa käyttäen tai painokkaasti, se ei ole tämä Kristus- minä olen. Ja nyt kun lausut sanat uudelleen valoisasti ja laajasti, voit huomata, miten tämä "minä olen" ei ole kiinnittynyt materiaan vaan se loistaa ja soi vapaana.

Tämä vapaa ja mihinkään kiinnittymätön Minä olen meissä on se voima, joka antaa mahdollisuuden nykyaikaiseen viisauteen. Viisauden uusi henkinen muoto on sitä, että me omasta minä olen -kokemuksestamme käsin voimme vapaasti katsoa kumpaankin maailmaan, maalliseen kaikkine ongelmineen, ja henkiseen omantunnon maailmaan.

On tärkeää ymmärtää, että meidän on katsottava kumpaankin suuntaan vapaasti. Meidän ei tarvitse taistella pahaa vastaan, kuten Vuorisaarnakin ilmoittaa. Ei meidän tarvitse pyrkiä myöskään erityisen "hyviin" tekoihin, koska siinä me helposti kadotamme sisäisen tasapainomme. Tästä vapauden ja rakkauden tilasta me voimme etsiä ja luoda omia rakkauden tekojamme. Niitä, jotka ovat oikeita ja hyviä juuri nyt.

Rakkaudella
Matti

Kuva: Anitalta ja Karilta saatu joulukortti.

1 kommentti . Avainsanat: loppiainen, kolme kuningasta, Luukas, Matteus, lapsi, evankeliumi, Kristus, uhri, tietoisuus, alempi minä, korkeampi minä

Perhosaura

Keskiviikko 9.7.2014 klo 21:55 - Matti Kuusela

Perhoset ja linnut ovat maan henkisessä kokonaisuudessa niin merkittäviä ja kiinnostavia olentoja, että meillä riittää alkuviikon kurssilla puhumista niistä vielä ensi viikollakin. Perhoset kantavat maailman alkumuistoja omassa ilmaolemuksessaan, linnut taas ovat henkisten ajatusten kantajia.

Jokaisella olentoljilla maan päällä on oma tehtävänsä. Ja nämä tehtävät voivat olla yllättävän laajoja. Ihminen on tasapaino-olento, joka kykenee tekemään kaikenlaista sellaista, mitä moniet eläimetkin, ja vielä paljon enemmän. Mutta eläimet ovat oman tehtävänsä asiantuntijoita. Kun niillä ei ole sellaista tuumimisen ja ihmettelyn sisäistä jarrutusta, ne suorittavat loistokkaasti juuri niitä tehtäviä, jotka niille kuuluvat.

Perhoset aineen henkistäjinä

Perhosen inkarnoituvat maalliseen aineellisuuteen vain niin vähän ne suinkin voivat. Se aine, jota ne ottavat itseensä, on aurinkovoimien läpäisemää ja hienointa, mitä maan päältä voi löytyä. Ja tätä maan hienoa aineellisuutta ne henkistävät maan päällä, tai oikeastaan maan päällisessä aurinkopiirissä eläessään niin, että tuosta henkistymisestä syntyy maan ympärille loistavan valoisa aura.

Tästä perhosaurasta Steiner jopa sanoo, että se sätelee hienompaa valoa kuin itse aurinko. Tällä auralla on merkittävä käytännöllinen tehtävä. Se kutsuu kuolemansa jälkeen uutta elämää etsiviä sieluja maan päälle. Se on kuin tunnusvalo, joka joka vetää puoleensa henkisessä maailmassa kulkevia ihmissieluja.

Ja vielä enemmän: perhosten henkistämä maan aines toimii omansta puolestaan myös siltana,  joka johtaa maan seuraavaan inkarnaatioon lepovaiheen yli.

Kun ajattelee näitä suuria kosmisia ja ihmiselämään vaikuttavia perhosten tekoja, huomaa myös että ne tekevät sitä ihmisen puolesta. Me ihmiset olemme niin erikoistuneita - voisi sanoa lääkäreihen verrattuna yleislääkäreiksi, että me olemme joutuneet luovuttamaan monia tällaisia mitä tärkeimpiä tehtäviä muille olennoille.

Eläinkunta ja kasvikunta antavat meille ihmisille mahdolisuuden puuhailla omia juttujamme silloin kun suurella kyvykkyydellään hoitelevat tehtäviä, joihin ihmiskunnan kyvyt eivät enää yllä. Meidän tehtävämme onkin kulkea kriisistä toiseen ja luoda uutta, kehittää tietoisuutta, jota koskaan aikaisemmin ei ole ollut olemassa. Ja tätä tietoisuutta me taas puolestamme voimme lahjoittaa luonnonkunnille.

Lintujen maailma

Myös linnut elävät vahvasti ilmassa perhosten tavoin, vaikka lintujen lento on jo huomattavasti maanomaisempaa perhosten ihmeelliseen lepatukseen verrattuna. Perhonen elää ilmassa, mutta siihen kuvautuvat maan ikivanhan alkukehityksen tuliprosessit. Perhosten siipien kuvioinnin kautta me pääsemme suoraan näkemään aurinkokuntamme ja koko ihmisolemuksen ensimmäiseen kaukaiseen inkarnaatioon, kosmisiin ikimuitoihin.

Se mikä varsinaisesti kantaa perhosta ilmassa, on kuitenkin valo, tai valon sisäinen energia, valoeetteri. Kun perhonen pysähtyy ja liikuttaa hiljaa siipiään, se kerää niihin lisää valoeetteriä, joka on niiden varsinainen kantava voima, jolla ne voittavat ilman raskauden.

Toki perhosten lennolla on myös aineellis-fyysinen perusta, mutta osa siitä jää kuitenkin tämän ihneellisen valon energian piiriin.

Lintu taas voittaa ilman lämmön avulla. Lintu kokoa hengittäessään ilmaa koko olemukseensa, aina onttoja luitaan myöten. Ja tuon ilman se lämmittää. Perhosten valoeetterin sijasta lintujen lennon kantava voima on lämpöeetteri. Se antaa niille kyvyn pysyä ilmassa. Lämpöeetterin vaikutuksen myötä myös lintujen lennossa on tietty taianomainen komponentti... vaikka voi tuon ihmeellisen lentämisen kokemuksen saada myös lennättäessään liidokkia, silloin kun olosuhteet ovat sopivia.

Mutta takaisin lintuihin. Ilmanolentoina myös ne henkistävät ainetta, vaikka ne vapauttavat sen kosmokselle vasta kuollessaan. Ihminen ei elämällään pysty vielä henkistämään ainetta lintujen ja perhosten tavoin niin, että se vapautuu puhtaaksi henkiseksi voimaksi. Mutta me pystymme henkistämään havaintojemme elementaatisia voimia silloin, kun me katsomme maailmaa riittävän myönteisesti, kauneuden tai rakkauden tai kunnioituksen silmin.

Matti

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: perhoset, linnut, henkistäminen, valoeetteri, lämpöeetteri

Upea rinnepolku lähellä Helsinkiä

Sunnuntai 8.6.2014 klo 20:05 - Matti Kuusela

Lauantaina olimme kävelyllä Kakarlammen ympäristössä. Meitä kiinnostaa erityisesti vanhat kunnon metsäpolut, mutta myös kalliolouhikot ja luolat vetävät puoleensa. Kakarlammen lähistöllä on niitä molempia, ja myös hienoa avokalliota.

Jopa puolentunnin automatkan päässä Helsingistä löytyy hienoa retkikohteita ja tämä on yksi sellainen, jossa voi tuntea vielä runsaasti vanhaa metsän rauhaa. Tosin joskus liikennekoneet kulkevat yläpuolelta, mutta eivät aina, tai eivät ainakaan melua. Mistä ero johtuu, sitä en osaa sanoa.

Laitamaantielle

Vähän Veikkolan itäpuolella käännytään Vanhalta Turuntieltä etelään Laitamaan suuntaan. Ja heti sen jälkeen kääntyy oikealla metsätienpätkä. Siihen moni jättää autonsa ja siitä jatkuu tosi mukava polku, joka kulee etelään kallioiden ja notkelmien yli, palatakseen parin kilometrin jälkeen jälleen Laitamaantielle, tai ainakin sen jatkeelle. En tullut tarkistaneeksi tien nimeä sillä kohtaa.

Suunnnilleen polu puolivälistä länteen on rinteen alla Kakarinlampi, mutta kannattaa pohjoisesta tullen jatkaa polku eteenpäin. Se haarautuu kahdeksi, ja kun kulkee oikeanpuoleista haaraa, tulee kohdalle, jossa jyrkänne laskeutuu aivan läheltä alas oikealla puolella.

Kun menee jyrkänteen reunalla ja sitten hieman etelään, kohtaan jossa rinne alkaa hieman loiveta, siitä lähtee ainutlaatuisen hieno pikkupiirteinen polku rinnettä alas. Polku on turvalllinen kunhan vain etenee huolellisesti ja rauhallisesti.

Rotkolaakso

Kun käännyt nyt takaisin pohjoiseen, niin oikealla puolella on pystyjyrkkä kallio. Mukava polku kulkee sen alapuolella ja vasemmalla solisee puronuoma. Harvinaista tässä yhdistelmässä on, että se on kulkukelpoinen. Yleensä tällaiset paikat ovat niin ryteikköisiä, että toista kertaa ei tee mieli tulla paikalle, mutta on toista. Oikea erämaa-aarre.

Kallio muodostaa juuri näillä kohdin upeita lippaluolia ja sileitä seinämiä, jotka ovat myös kiipeilijöiden suosiossa.

Kun puron ja jyrkänteen välistä hyväkulkuista kapeaa polkua jatkaa pohjoiseen, tulee Kakarlammen rannalle, jossa on mainio uimakelpoinen levähdyspaikka. Pitää tietysti muistaa, että nuotiota ei saa ilman maanomistajan lupaa sytyttää. Tämä ei ole mikään virallinen ulkoilualue.

Purolaaksoa voi jatkaa pohjoiseen vielä muutaman sataa metriä. Sitten kannattaa valita joku mukava polkuoikealla ja nousta takaisin alkuperäiselle isommalle polullu.

Tämä on yksi sellainen reitti, jota voi lämpimästi suositella sellaisille, jotka uskaltavat kulkea metsässä omatoimisesti. Jos haluaa tehdä pidemmän patikoinnin, niin Kakarlammen purolaaksen länsipuolella on lisää kulkukelpoista metsää ja polkuja.

Kesän kukkia

Lauantaina Kakarlammen rannassa kulkijoita tervehti yksinäinen kurjenmiekka. Kurjenmiekan keltaine ylevyys on yksi niitä minun kesäni tunnusmerkkejä, jotka joka kerta osaavat ilahduttaa.

Vehreillä kohdilla vihreys alkaa jo nousta muutaman kymmenen senttiä maanpinnan yläpuolelle, paikasta riippuen. Kesäkukkien paras kukinta-aika on pian menossa, ja on hyvä muistaa, että juhannuksen jälkeinen viikko on aivan viimeistä kukkaniittyaikaa. Sitä ennen on hyvä ehtiä nauttia niin pelto- kuin metsä- ja kallioniittyjen kukista, tienvarsien kukkia unohtamatta.

Nyt ollaankin rotkolaaksossa, joka on aikamoisen ainutlaatuinen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: retkeily, polut, kävely, Kirkkonumme, kalliorinne, mäntykangas, puro, Kakarlampi

Innostus ja parantavat voimat

Keskiviikko 19.2.2014 klo 0:42 - Matti Kuusela

Jotkut asiat tulevat yhä uudelleen ja uudelleen vastaan. Innostus on yksi tällainen aivan keskeinen ominaisuus, jota henkiset ystävämme näyttävät opettavan yhä uudelleen. Ja mitä se siis merkitsee? Hyvin tiedämme, että joillekin innostus on henkilökohtainen ominaisuus, mutta henkinen kasvu ei ole pelkästään sitä, että me avaudumme ottamaan vastaan henkisiä sisältöjä, vaan myös sitä, että me kasvatamme itse itseämme. Kasvatamme ja vahvistamme itseämme myös omilla voimillamme!

Tänään tuli vastaan Steinerin Apokalypsi-kirjasta seuraava kohta uskonnosta: 

Uskontoa luonnehtii parhaiten ihmissydämen sisältö, ihmismielen sisältö, kaikkien tuntemusten ja tunteiden summa, jossa ihminen kohottaa parhaimman sielussaan kohti henkisiä olentoja ja voimia. Ihminen uskonnollisuuden luonne riippuu hänen mielensä tulesta, hänen tunteittensa voimakkuudesta ja sävystä...

Ja hän jatkaa herättävällä vertauksella taiteeseen:

...samalla tapaa kuin ihmisen suhde taiteeseen riippuu hänen sydämensä lämpimästä sykkeestä, kauneuden tajusta.

Leimusiko ihmissydän vielä Steinerin aikaan uskonnolle, sykkikö hänen sydämensä taidetta ja kauneutta kohtaan? Ainakin lienee selvää, että meidän aikanamme tuo tuli on hiljentynut. Ja ilmeisesti on täydin oikeutettua sanoa: pelastaaksemme ihmiskunnan meidän on sytytettävä oma sisäinen tulemme. Meidän on sytytettävä sydämemme lämmin syke ja innostuksen leimu henkistä työtämme kohtaan... Ja kaikki työ tulee muuttumaan jälleen takaisin yhä henkisemmäksi, mikäli meidän kulttuurimme tahtoo pelastua, tahtoo pelastaa itsensä ja tietenkin koko ihmisen ja maan kehityksen siinä samassa.

Jos me jatkamme samaan suuntaan kuin mihin elämä nyt kulkee, niin viileneminen näyttää väistämättömältä, Ja henkisesti on niin, että kaikki henkinen ja sielullinen todellinen uudistuminen tapahtuu lämmön voiman kautta. Kyllä me teemme teemme päätöksiä ja hyviäkin päätöksiä ilman tuntuvaa lämpöä ja liekkiä, mutta ilmeisesti se on jotain mikä tapahtuu välttämättömyydestä.

Henkinen tuntuma mielestäni kertoo täysin selvästi, että meidän on opittava käyttämään itsessämme enemmän sisäistä lämpöä ja sisäistä tulta, leimua, innostusta... ja jotain sellaista missä tuo tulen elementti ilmentyy hymyssä ja äänessä, eleissä ja käyttäytymisessä.

Aivan liikaa me vielä etsimme tuota hengen lämpöä ulkopuoleltamme, jopa säästä. Nyt olemme ihmiskuntana tulleet aikuisiksi ja me olemme itse vastuusta elämästämme. Me emme voi enää odottaa, että meille annetaan: meidän on itse tultava antajiksi. Meidän on itse tultava lämmön, tulen, innostuksen ja rakkauden lähteiksi, hyvyyden lähteiksi ja kauneuden lähteiksi... ja miten paljon näitä ominaisuuksia onkaan: parantavien voimien lähteiksi!

Rakkaudella
Matti

virtue_michael.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Steiner, innostus, sydän, liekki, lämpö, tuli, syke, parantavat voimat

Perhoset

Tiistai 9.7.2013 klo 18:57 - Matti Kuusela

Perhonen on yksi kesän hienoja ihmeitä. Miten se lentää? Mistä sen värit tulevat? Minulla on perhosista yksi meditaatiokin, Perhonen ja valoeetteri, mutta tässä perhosista erään Steinerin esitelmän mukaan. Tämäkin tieto ansaitsee tulla laajempaan tietoon.

Tällä kohtaa, josta nyt aloitan, Steiner liittää perhosmaailman vahvasti kosmisiin yhteyksiin. Luulisi, hän sanoo, että jo pelkän tunnon perusteella yhdistäisi lentävän ja kimmeltävän perhosmaailman ylempään Saturnuksen ja auringon piiriin, Jos katsot perhosta, näet miten se loistavine väreineen lepattaa valon läpi virtaavassa ja valoa väkehtivässä ilmassa. Ilman aallot kantavat sitä. Se tuskin koskettaa mitään maanomaista tai nestämäistä, sellaista mikä on sukulaista kuulle. Perhosen elementtiä on se, mitä on ylhäällä.

Perhosen olemassaolo on jotenkin hyvin vahvasti läsnäolevaa, mutta kun tutkii sen syntyä päätyy hyvin varhaisiin aikoihin.

Maan alkutulen valoon piirtynyt muisto

Se mikä nyt väikkyy valon läpäisemässä ilmassa perhosen siipenä, on ollut aiheena esillä jo maan ensimmäisessä inkarnaatiossa, jota nimitetään vanhaksi Saturnukseksi, koska nykyinen Saturnus-planeetta kantaa vahvasti sen muistoa. Muinainen Saturnus oli planeetta, tai oikeastaan koko meidän silloinen aurinkokuntamme, joka oli muodostunut pelkästään henkisestä lämmöstä. Se oli lämpöä, joka ei vielä ollut havaittavissa fyysisin aistein.

Ja perhosen kehitys jatkuu maan seuraavassa elämässä, vanhassa Auringossa, johon lämmön lisäksi tuli mukaan valo ja ilma, edelleen nykyaisteille näkymättöminä. Mutta silti kun eläytyy valoisaan kesäpäivään, kokea varmasti jota sellaista, mikä on sukua tälle ikivanhalle elämälle, jossa perhonen jo oli mukana. Silloin on syntynyt, lausuu Steiner, se mikä vielä nykyään antaa perhoselle mahdollisuuden olla valon ja ilman luomus. 

Aurinko antaa lahjanaan valoa, mutta aurinkokunnassamme Saturnus, Jupiter ja Mars tuovat ne voimat, jotka saavat auringonvalon kutsumaan aineellisuudesta esiin sellaista, mikä tulenomaisena välkehtii perhosen siiven ihmeellisessä aineessa. Perhosen olemusta ei voi ymmärtää, jos sen olemusta etsii maan perustalta, vaan perhonen olemuksessa toimii sellaista, mitä on etsittävä ylhäältä auringosta, ja ulommista planeetoista, Marsista, Jupiterista ja Saturnuksesta.

Perhonen - ulompien planeettojen olento

Perhonen on olemukseltaa yksi maailman vanhimpia eläimiä kantaessaan mukaan muistoa maan kahdesta ensimmäisestä ruumiillistumasta, Saturnuksen lämpökosmoksesta ja Auringon valon ja ilman kosmoksesta. Saturnus antaa sille sen tulen ja värit, jotka aurinko tekee näkyväksi.

Perhosen kaikista ihmeistä voisi hyvin kirjoittaa aivan oman kirjansa, sillä on uskomattoman kiehtovaa lukea, miten se esimerkiksi kehittyessään munasta toukaksi ja koteloksi aivan kuin ryömii eri planeettatilojen kautta kaikessa rauhassa. Se on maan päällä, mutta oikeastaan koko ajan kaukana maasta, keskeisesti aurinkovoimien piirissä.

Ja kun lukee siitä, miten perhosen henkistämä aineellisuus loistaa maapallon ympärillä, voi saada upeita sisäisiä kokemuksia, ja alkaa tajuta, miten rikas meidän maapallomme on yhteydessään aurinkokuntamme kaikkiin planeettapiirehin ja niiden voimiin. Sellaisessa olennossa kuin perhosessa tulee esiin juuri auringon ja ulointen planeettojen voimat, jotka ovat koko ajan kanssamme.

Olemme koko aurinkokuntamme asukkaita

On itse asiassa väärin ajatella, että me olemme vain maan olentoja. Toki me asumme nyt maan päällä, mutta vähänkin laajemmin katsottuna me elämme aurinkokuntamme ja sen planeettavoimien piirissä, jotka vaikuttavat meihin koko ajan paljon syvällisemmin kuin kuvittelemmekaan.

Jos olet ihmetellyt perhosen lentoa, miten se oikein pysyy ilmassa, niin henkinen vastaus on: se lentää valoeetterin piirissä. Eetterivoimat ovat neljää elementtiä vastaavia voimia: tulen elementtiä vastaa lämpöeetteri (Saturnus), ilman elementtiä ja valoa valoeetteri (aurinko). Kun perhonen pysähtyy ja levittää ja aukoo siipiään, se kerää itseensä valoeetteriä, jonka voimin se lentää. Voi sanoa, että perhonen lentää juuri valon sisäisen voiman avulla, joka on syntyisin vanhasta auringosta, ja joka nyt on yhteydessä nykyiseen aurinkoomme.

Ja siivissään perhonen kantaa muistoa siitä kehityksestä, joka alkoi maan ensimmäisessä henkisen tulen inkarnaatiossa, vanhassa Saturnuksessa. Ja nykyinen Saturnuksemme on edelleen se, minkä kautta nämä perhossiipien kehityskuvat syntyvät. Helposti voi paikallaan olevaa perhosta katsellessaan oivaltaa esimerkiksi sen, miten vanha kosminen luomus on ihmiskasvojen alkumuoto.

Rakkaudella

Matti

Lisätietoa Enkelimaan verkkokaupasta:

- Perhonen ja valoeetteri, Matti Kuuselan meditaatio

- Ihminen, luonto ja kosmos, Rudolf Steiner

1 kommentti . Avainsanat: perhonen, valoeetteri, Saturnus, aurinko, maan inkarnaatiot, valo, lämpö, muisto, Steiner

Olympialaisista

Maanantai 13.8.2012 klo 21:04 - Matti Kuusela

Olette varmaan huomanneet, että kesäni on mennyt tavallista hiljaisemmissa merkeissä. Alkavaan syksyyn tulee jälleen mahtavia teemoja, joista aivan ensimmäisenä on mielessäni jälleen Maria Magdaleena. Amerikkalainen näkijä Estelle Isaacson on nyt vuosien empimisen jälkeen aloittanut kirjasarjan, jossa hän kertoo Magdaleenaa koskevista visioistaan, jotka ovat aivan upeita. Kauan odottamani näkemys Maria Magdaleenasta ihmiskunnan ohjaajana Kristuksen luo omien kokemustensa pohjalta, saa jälleen uutta vahvistusta. Lisäksi Estellen kirja on myös tunneravinnoltaan merkittävä. Magdaleena-iltoja olen suunnittelemassa ainakin Helsinkiin ja Turkuun, ja ehkäpä on aika tulla jälleen myös Tampereelle.

 

Olympialaiset

Olen katsellut näitä olympialaisia televisiosta varmaan enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Katselu on jäänyt viikonlopun iltoihin, mutta se on hyvin riittänyt. Suomalaisten menestys on yksi niitä suuria kysymyksiä, joita ainakin julkinen sana on pitänyt esillä. Sen ymmärtää, että lehdistön täytyy pitää yllä omaa dramatiikkaansa, mutta suomalaisen urheilujohdon mitaliodotukset ja erityisesti yhden olympiakomitean jäsenen - en muista nimeä - puheet alisuorittajista karskahtavat pahasti korvaani.

Olympialaisten yksi suuria tehtäviä nykyaikaisija kisoja perustettaessa oli nimenomaan osallistuminen ja urheilevan nuorison mahdollisuus kohdata toisiaan. Kehon ja hengen ykseyden edistäminen oli olympialaisten suuria ideoita, mutta siihen liittyi voimakkaasti myös rauhantyö: mahdollisuus kilpailla urheilukentillä sotakenttien sijaan. Nyt kun islamilaiset maan ovat tulossa yhä enemmän mukaan, urheilullisella rauhantyöllä on jälleen merkittäviä mahdollisuuksia.

Selvää on, että suomalaisten mahdollisuudet mitaleihin pienenevät sitä mukaa kun uusia maita tulee mukaan, mutta jotain meidän urheilupolitiikassamme on pahasti pielessä. Urheilujohtajilta pitäisi tulla huomattavasti enemmän henkistä kannustusta ja rohkaisua. Nykyinen tyyli, jossa urheilujohtajat arvostelevat monia urheilijoita alisuorittajiksi, kuulostaa niin pahalta kuin vain olla voi.

Lisäksi sillä jaetaan urheilijat kahteen kastiin, hyväksyttyihin ja vähemmän hyväksyttyihin, vaikka jokaiselle pitäisi olla selvää, että jokaista onnistujaa kohti on väistämättä myös niitä, jotka onnistuvat heikommin. Jotkut yksinkertaisesti eivät voi ylittää itseään ilman että joillakin toisilla tulokset kisojen valtavassa paineessa jäävät normaalia kilpailutasoa heikommiksi.

Onneksi on uusia ja pienempiä lajeja, joissa paineet eivät ole niin kovia kuin yleisurheilussa. Lähetän kiitokseni kaikilla olympiakisoissa urheilleille!

 

Pienet maat

Joillakin pienillä mailla tuntee olevat hyvä kilpailuvire. Aivan mahtava esimerkki tietysti oli miesten keihään voittaja, mutta myös meitä pienemmästä Virosta on monissa kisoissa ollut huomattavan paljon osallistujia useissa lajeissa. Nyt kiinnitti huomiota Liettuan runsas osallistuminen. Oikein ihmetteli miten sieltä voi löytyä niin runsaasti aivan huippu-urheilijoita finaaleihin saakka. Mitalitilastossa Liettua ei tosin pärjännyt, mutta sen ulkopuolella hienosti.

Ja mitä varsinaisesti ajattelen? Materialistinen mitalien laskeminen ja vaatiminen urheilijoilta ei käy laatuun, sillä urheilun on hyvä pitää vapaan henkisen elämän piirissä, riippumatta siitä, miten paljon rahaa kukin saa tai ei saa.

Kannustetaan sen sijaan kaikkia olympialais- ja muita arvokisaurheilijoita uskomaan omiin mahdollisuuksiinsa. Voittaminen on edelleenkin hengen voittoa ruumiista - ja monet uudet voitot ovat tulleet juuri uusilla asenteilla, kuten nyt purjelautailun ja purjehtimisen mitalit. Urheilun voi ottaa huipputasollakin hauskana ja silti tehdä kaikkensa, ja vähän enemmänkin.

 

Doping-ongelma

Yksi suuri ongelma on doping. Vaikka en ole siinä suinkaan mikään asiantuntija, niin minusta on aivan selvää, että erittäin suurilta osilta voittajat käyttävät kiellettyjä aineita. Tietenkin siitä kertoo jo se, miten monet urheilijat ja jopa mitalistit jäävät siitä kiinni.

En oikein tiedä, pitäisikö tätä edes sanoa, mutta sanotaan nyt kuitenkin. On tietenkin hyvä, että Suomessa dopingin käyttöä on pystytty vähentämään, mutta huomiota kiinnittää se, että etenkin voimalajeissa monet mitalistit ovat aiemmin jääneet kiinni kiellettyjen aineiden käytöstä, ja sitten he rangaistuksen kärsittyään jatkavat jälleen uraansa aina olympiakultaan saakka. Suomessa kiiinnijääneet ura päättyy totaalisesti, aina kuolemaan saakka.

Toisin sanoen tätä kuolemanvakavuutta voisi vähän keventää ja tuoda tilalle sellaista iloa ja liikkumisen henkeä, jolla voitetaan muiden maiden kemiallinen kehitys.

 

Voittaminen

Voittamisen psykologiaa kannattaa miettiä aivan tosissaan. Voittaminen on aivan oma sisäinen tilansa, joka on joillekin harvoille luontainen, mutta useimmille muille ei. Lisäksi meidän kollektiivinen energiamme Suomessa ei mitenkään tue voittamista.

Voittamisessa on ainakin kaksi suurta ongelmaa:

- En uskalla voittaa.

- Voitan, mutta se ei teekään minua onnelliseksi.

Onhan niitä voittamisen kysymyksiä muitakin, mutta hyvä henkinen ilmapiiri olisi sellainen, joka kannustaa voittamista sallittuna ilmiönä jokaiselle. Muistat varmaan, että uskonnollisessa kielenkäytössä on olemassa kilvoittelu. Teen parhaani, mutta en tee sitä toisten kustannuksella, ja vaikka pyrin olemaan niin hyvä kuin suinkin, sallin myös toisten olla niin hyviä kuin mahdollista ja kannustan heitä siinä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Maria, Magdaleena, Estelle Isaacson, olympialaiset, doping

Suvisaunan salaisuuksia

Maanantai 13.6.2011 klo 11:08 - Matti Kuusela

ilta_200.jpgMaanantai helteen jälkeen. Kuu heijastaa viikonlopun lämmön uuteen alkuun. Anna sen, mitä viikonvaihteessa otit vastaan luonnon lämpönä, muodostua nyt sisäiseksi voimaksesi.

 

Mystinen lämpö

Lämpö on mystinen elementti. Kaikki lähtee lämmöstä. Lämmön alueella elementti ja sen eetterivoimat ovat melkein samaa. Henkisen tiedon mukaan maan ensimmäinen inkarnaatio muodostui pelkästä lämmöstä ja sen sisäisistä hienoista virtauksista.

Sitä me suomalaiset edelleenkin muistelemme saunan sisäisyydessä. Me olemme ja elämme edelleenkin niin lähellä luontoa, että lämpö ei kovetu meissä itsekkyydeksi, vaan avaa meille tien sisäiseen lämpökosmokseen ja alati uudistaviin ja puhdistaviin alkuvoimiin.

Astuessamme kesäiltana ulos saunasta (etenkin savusaunasta) astumme maan toiseen inkarnaatioon, jossa alkulämmöstä kohoaa ylöspäin kuin liekkinä valo ja sen tuhkana tiivistyy ilma. Tätä suven lempeän ilman ja valon leikkiä on ihana katsella saunan terassilta, ja muistella maapallon toista inkarnaatiota, jota henkisesti nimitetään Auringoksi, kuten ensimmäistä maapalloa Saturnukseksi.

Kun astun lämmön, valon ja ilman piiristä järveen uimaan, siirryn kolmanteen Maan inkarnaatioon, jota nimitetään (vanhaksi) Kuuksi. Se on nestämäisen elementin ja kuulon ja äänen maailmaa. Kuikan huuto ja veden kosketus tuovat esiin sielullisuuden sisäisyyden syntymisen. Alan kokea itseni ihoni sisäpuolella, kehon muodossa. Vedessä kokemus itsestäni tiivistyy.

Saunamakkara ja saunakalja tuhoavat saunan ikipyhyyden ja pudottavat meidät Maan neljänteen inkarnaatioon, jossa ihminen lankeaa pyhyyden piiristä aineen hengettömyyteen, kokee sisäisen elämänsä sukulaisena aineen maailmalle. Raamatussa Nooa oli ensimmäinen, joka kasvatti viinirypäleitä ja humaltui.

Meidän ei enää tarvitse kulkea Nooan humalan ja krapulan tietä, vaan voimme uustestamentillisesti nähdä saunan terassilta maan elementteineen ja eetterivoiminen Kristuksen kehona. Meidän ei tarvitse humalan kautta erillistää itseämme hengen kokemisesta tässä maailmassa, vaan voimme kohottaa aistikokemuksen jälleen henkisten alkuvoimien yhteyteen ja sillä tavoin luoda uutta tietä tulevaisuuteen.

Maapallon seuraavaa inkarnaatiota nimitetään Jupiteriksi. Siinä meillä ei enää ole aineellista todellisuutta, vaan voimme kuvitella Jupiterin olevan sitä, mitä lauantain kesäillassa voimme kauneimmillaan kokea saunan jälkeen, kuin kaikesta aineellisuudesta vapautettuna.

2 kommenttia . Avainsanat: sauna, saunan henkisyys, maan inkarnaatiot, lämpö, valo, vesi