Matin blogi

Juhannuksen kosminen valo

Perjantai 23.6.2017 klo 23:24 - Matti Kuusela

Juhannus muistuttaa meitä Johanneksesta, Johannes Kastajasta, jonka mukaan tämä juhla on nimetty. Johannes Kastaja oli se, joka valmisti tietä Kristukselle. Sen voimme nähdä myös tässä kesäyön valon juhlassa.

Kun aurinko valaisee myöhään kesäiseltä taivaalta, se muistuttaa meitä siitä, että kerran oli suuri ihminen, joka astui alas taivaallisesta olotilasta, joka ensimmäisenä ihmisenä laskeutui maiseen aineelliseen ruumiiseen. Tämä Aatami tai Adam oli se olento, joka ihmisenä suoritti sen aineellisuuteen laskeutumisen, jonka Kristus myöhemmin toteutti jumalaolentona. Myös sillä tavoin Johannes Kastaja, Adam-sielu, ennakoi Kristuksen astumista maan piiriin.

Ja niinkuin voimme edelleen kuvitella ensimmäisen ihmisen kesäyön taivaallisessa valossa maan ympärillä, niin voimme sielun silmin nähdä, miten vielä korkeampi olento Kristuksena täyttää tuon maan auran, ja yhdessä enkelien kanssa työstää tätä valoa ja ihmissielua niin, että kesäyön valo ja ihmissielut voivat löytää toisensa.

Uriel_the_Archangel_Cairo.jpg

Juhannuksen aurinkoviisaus

Pääsiäisenä maan sisäisyydessä vallinnut elämä alkoi kohota luonnon heräämisen myötä maan pinnalle, ja juhannuksena se noussut kosmisiin sfääreihiin saakka, niihin korkeisiin piireihin, jonne me kokkotulien myötä pyrimme lähettämään myös oman sielullisuutemme.

Mutta sielunelämämme korkeammat tasot ovat siellä, kaukana kosmisten piirien korkeuksissa, joissa aurinko puhuu meille. Auringon henkisyys uudistaa meidän sielumme juhannuksen aikaan, antaa kuin uudet ohjelmat, jotka kantavat meitä aina jouluyön syvään sisäisyyteen saakka, jossa ne jälleen uudistuvat, mutta nyt maan sydänpiiristä lähtien.

Arkkienkeli Uriel on se henki, joka keskikesällä vaikuttaa ihmiskunnan kosmisena ohjaajana. Tämä kultainen enkeli ohjaa eleillään aurinkoviisautta niin, että se voi tulla ihmissielullisuuden piiriin hedelmällisellä tavalla.

Ja samalla kun Uriel vaikuttaa korkeuksissa, on arkkienkeli Rafael kanssamme maan päällä, enemmän näkymättömissä. Tämä suuri syntymän enkeli varmistaa sen, että Urielin korkeat opetukset syntyvät sieluissamme oikealla ja terveellisellä tavalla.

Maan sielullisuus

Esitelmässään vuodenaikojen kiertokulusta 31.3.1923 Rudolf Steiner kuvasi kauniisti tätä juhannuksen hetkeä, jolloin maa on täysin suorittanut uloshengityksensä:

"Maan koko sielullisuus on valautuneena kosmiseen tilaan, avautunut kosmisuuden piiriin. Maan sielullisuus täyttää itsensä aurinkovoimin, tähtivoimin. Kristus, joka on liittynyt maan sielullisuuteen, yhdistää myös voimansa tähtien ja auringon vaikutuksiin, jotka aaltoillen tulvivat kaikkeudelle avautuneeseen maan sielullisuuteen. On juhannus, keskikesän aika. Maa on suorittanut täyden uloshengityksen."

Entisajan vihityt elivät voimakkaasti mukana tässä maansielun uloshengityksessä, mutta nyt on meidän kaikkien yhä enemmän opittava kokemaan heidän tavallaan. Steiner luonnehti tätä kokemusta tähän tapaan:

"Elämme sieluinemme kosmisessa tilassa. Elämme auringon ja tähtien keralla. Ja kun katsomme maahan, joka on täynnä versovia kasveja, avautuvia kukkia, ja joka on luonut itsestään kaikki ihmeelliset eläimet, niin näemme versovissa, kukkaan puhkeavissa kasveissa, värikkäissä, värejä säihkyvissä kukissa, näemme hyönteisten hyörinässä, ilmaa halkovissa linnuissa, joiden höyhenpeite läikkyy mitä moninaisemmin värein, näemme kaikessa tässä kuin maasta huikasevasti heijastuen kaiken sen, mitä sielumme omaksuu silloin kun jätämme maan ja liitymme maan kaikkeuteen virtaavaan hengitykseen, elääksemme kosmisesti emmekä maallisesti.
Mutta se mikä kasvaa maasta tuhansien värein versoen, on kohti kosmosta, on laadultaan samaa, mutta se on maan päällä vain heijastusta, kosmoksesta heijastuvaa voimaa, kun me ihmisinä kannamme sieluissamme tätä voimaa sellaisenaan."
Näihin Steinerin sanoihin sisältyy tavattoman paljon. Ja nämä lauseet on ehkä luettava uudelleen, jotta oikein oivaltaa, mitä ne merkitsevät: meidän sieluissamme elää todelllisena se, mikä kosmoksen heijastuksena ilmenee luonnon koko rikkaudessa ja ihmeellisyydessä. Juhannus on oikea aika sen tajuamiseen.

Rakkaudella
Matti

Fresko Uriel, Kairossa sijaitsevasta vanhasta kirkosta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: juhannus, valo, Kristus, Uriel, pääsiäinen, Rafael, luonto, Johannes Kastaja, Aatami, Adam, valo, aurinkoviisaus

Luontokeskus Haltia

Sunnuntai 15.9.2013 klo 14:05 - Matti Kuusela

Uusi luontokeskus Haltia Nuuksiossa on aivan suurenmoinen. Kävin siellä sunnuntaina Sinikan kanssa ja tämä professori Rainer Mahlamäen suunnittelema rakennus ylitti kaikki odotukseni. Ulkopuolelta ei voi vielä olla aivan varma siitä, mitä tulee kokemaan, mutta kun pääsee sisälle, tämä kokonaan puurakenteinen luontokeskus avautuu aivan ihmeellisiin sfääreihin. Valkeankuultavat puupinnat ovat aivan muuta kuin mitä puulta on totuttu odottamaan, ne ovat todella kauniita.

Kaikki yksityiskohdat ovat ihmeellisen kauniita ja siroja, mutta hämmästyttävintä on se, että suunnittelun elävyys ja hienoistuneisuus ulottuu pienimpiin yksityiskohtiin saakka. Elementtien sommittelussa on jotain, mitä arkkitehtuurissa ei ole tottunut näkemään: koskettavuus, liikuttavuus, tunteet. Kun katsoo läpinäkyvän lattian läpi aistikkaasti sijoitettuja pikkuelämiä alaspäin, kokee jotain aivan hämmästyttävän uutta, sellaista mitä todella kannattaa käydä katsomassa ja ennen kaikkea kokemassa.

Sommittelun perusta on kalevalainen, mikä tietysti vetoaa minuun voimakkaasti. Koskettelihan ensimmäinen avoin esitelmäni aikoinaan Kalevalaa ja olin tekemässä Bomban suuren Kalevaladraaman käsikirjoitusta, mutta tässä luontokeskuksessa Kalevala maailmansyntyy luontuu kokonaisuudeksi niin sulavasti ja modernin valoisasta, että mistään muinaisuudesta ei voi puhua, ei, vaan kaikki avautuu kohti tulevaisuutta, samalla kun luontoveljemme ja -sisaremme kulkevat kanssamme yhteistä tietä kohti avarampaa tulevaisuutta.

sinikka_luontokeskus_haltiassa2.jpg

Elämysten rakennus

Monissa näyttelyissä elämyksen keskeyttää se, että maalausten tai muiden kohteiden vieressä on
pieniä lappuja, joita lukeakseen täytyy astua lähemmäksi seinää. Kaikki tuollainen kokonaiselämystä häiritsevä vanhanaikaisuus on jätetty pois Haltiasta. Kaikki mitä on nähtävissä, on nähtävissä ja koettavissa sellaisenaan, mikä moninkertaistaa jokaisen elämyksen tehon tavallisiin näyttelyihn verrattuna. Siinä missä tavalliset näyttelyt ovat ihmeen väsyttäviä, Haltia tarjoaa uusia ja elävöittäviä näkymiä, kaiken aikaa, toinen toisistaan kasvaen, muuntuen ja uudistuen. Mikään ei toista itseään, vaan kaikki uudistuu.

Ja tosiaan kaikki. Valon värit vaihtuvat, muutamat karheasta puusta tehdyt rakenteet ovat sellaisia, joiden ymmärtää ihastuttavan japanilaisia, kuten koko rakennuksen selkeydenkin. Mutta aivan suurenmoista on sitten se, miten visuaalisuuden lisäksi ääni ohjaa kokemusta. Ensimmäistä kertaa missään, mitä olen tavannut, ääni ja kuva soivat täydellisessä sopusoinnussa keskenään. Aivan kuin luonnossa liikuttaessa ääni herättää ihmisen kysymään ja katsomaan ja odottamaan, mitä on tulossa. Minusta on aivan uskomattoman ihmeellistä, miten yhteen rakennukseen yhtäkkiä on voitu saada mukaan hillityn kauniisti ja kuitenkin aisteja liikaa kuormittamatta näin paljon uusia oivallisuksia.

Maisemien rajaus

Ensimmäistä kertaa missään näkemässäni rakennuksessa tässä keskuksessa on saavutettu täydellinen jokaisen ikkunan näköalan rajaus. Toki jossain saattaa olla yksi täydellisesti maiseman kanssa yhteen sointuva ikkunanäkymä, mutta tässä se koskee jokaista ikkunaa; jokainen näkymä on aina uusi. Ja salaisuus onkin yllättäen paitsi siinä, että ikkunan avautuvat laajoina, lähes japanilaistyylisinä, niin, salaisuus on räystäissä. Kauniisti puusta luodut ulkoräystäätä rajaavat näkymän niin, että etualalla oleva maa tulee mukaan eikä näkymä kohoa liikaa ylös niin, että taivaan valovoima peittäisi alla olevan luonnon tummuuteensa. Nyt kun näkymät ovat rajattuja myös yläreunasta, taivaallinen valo kimmeltää ja loistaa itse luonnossa, heijastuen sen eri sävyissä ja luoden kiinnostavia kontrasteja, jotka lähes taianomaisella tavalla tekevät metsän ja jopa lähistöllä olevat periaatteessa vähemmän kiinnostavat rakennetut osat kummallisen taiteellisilta vaikuttaviksi.

Kun elävästi muotoiltu toisen pään kosminen sali avautuu kosmisiin mittoihin joutsenen ja koko Suomen lattiakartan ylle, niin toinen suorakulmainen sali, jossa kuvat ja videot vaihtelevat, rakentuvat tavallisen ihmisen luontokokemuksen ympärille. Kumpikin todella avaa silmät ja korvat ja liikeaistin luonnon kokemukselle, syventäen ja kaunistaen, mutta herättäen samalla jotain uutta, jotain sellaista valppautta ja pyhyyttä, mitä ihminen ikiaikoja on kantanut itsessään.

Myös näkötornissa toimii rajaus. Enpä olisi uskonut, mutta kun näkymä on onnistuneesti sommiteltu arkkitehtuurin avulla, se avautuu uudella ja rikkaalla tavalla myös tornista.

Tästä rakennuksesta annan sekä Metsähallitukselle että kaikille suunnittelijoille aivan täydet pisteet ja vähän plussia vielä lisää jokaiselle.

Käykääpä siis itse katsomassa. Keskus on auki joka päivä jouluaattoa ja joulupäivää lukuunottamatta. Perusnäyttelyyn on vapaa pääsy ja erikoisnäyttelyihin saa ostaa lipun, mutta ilman lippua kulkevakin saa täällä täyden vastineen kierrokselleen. Keskus on auki klo 9.30 alkaen klo 19 saakka vielä syyskuun loppuun ja siitä eteenpäin klo 17 saakka.

PS. KIrjoittelen sitten myöhemmin lisää Haltian yhteyksistä pyhään ja henkiseen arkkitehtuuriin, esimerkiksi kirkkoihin, graalin temppeliin ja Steinerin Johannestaloon, voisipa Kalevalatalon ideankin tuoda mukaan.

Matti

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: luontokeskus, Haltia, Nuuksio, Rainer, Mahlamäki, maisemat, näkymät, Kalevala, arkkitehtuuri, valot, värit, luonto, kuuloaistimus, muotoilu, metsähallitus

Musiikki, luonto ja ihminen

Perjantai 24.5.2013 klo 20:14 - Matti Kuusela

Kesällä aavistaa ja kokee musiikin luonnossa aivan toisella tavalla kuin talven sydämessä. Kesän tullessa musiikki kaikuu lintujen laulussa. Onhan se totta, kuten tutkijat sanovat, että lintu-urokset laulullaan merkitsevät omia reviireitään, mutta se ei suinkaan ole koko totuus, vaan lintujen mahtavan voimallinen laulu kohoaa kauas taivaallisiin piireihin saakka – ja ne kuuntelevat oman laulunsa heijastusta takaisin maahan.

Kun sitä ajattelee, huomaa äkkiä miten enkelten viestit soivat luonnon äänten mukana ympäri koko maapallon. Valaat täyttävät meret omalla informaatiollaan, joka on äärettömän tiheää. Yhdessä sekunnissa ne välittävät kokonaisen ihmiskirjan verran informaatiota miljoonille meren olennoille. Revontulten ääni tuo suurten enkeliolentojen viimeisiä viestejä suoraan auringosta.

Tähän luonnonolentojen henkisesti puhuvaan ja soivaan maailmaan verrattuna meidän ihmisten informaatiomaailma on vielä hyvin vaatimatonta. Ajattele miten se, mitä aurinko puhuu, tulee suoraan tiedoksi kaikille pohjolan olennoille, oikeastaan vain me ihmiset olemme tietämättömiä siitä, mitä luonto puhuu, mitä maailmankaikkeus puhuu.

Niin upeita löytöjä kuin tiede jatkuvasti tekee, se laahaa monessa mielessä paljon jäljessä siitä, mitä taas aivan tavalliset ihmiset ymmärtävät. Se että revontulista tulee ääntä, on vasta hiljan tieteen vahvistama. Se että kasvit eivät suinkaan taistele elintilasta luonnossa, on sekin vasta hiljattain tullut tieteelliseksi käsitykseksi. Meillä muistan miten innokkaasti siitä puhui Esko Jalkanen jo vuosikymmeniä sitten, ja Steiner sata vuotta sitten, ja varmasti se on ollut ikiajoista saakka henkisesti suuntautuneiden ihmisten aivan normaali kokemus.

Musiikki on luonnon sisäisen kielen yksi taso. Kasvien henget ilmoittavat, että jos haluat kommunikoida kasvien ja kukkien kanssa (ja puiden), laula niille. Kun alat laulaa, mieluummin tietysti ääneen, niin voi tapahtua jotain ihmeellistä. Alat sisäisellä korvallasi kuulla vaikka miten kukkaniitty laulaa, tai tuuli, tai voikukkien kultakelta.

Mielikuvitus sanoo, että siitä voi kehittyä todellinen keskustelu luonnon kanssa, mutta vaikka kuinka aina silloin tällöin päätän tuota kokeilla, aina sen olen luonnossa unohtanut. Mutta on varmasti paljon musikaalisia ihmisiä, joille tuo luonnon kanssa laulaminen avautuu aivan helposti. Kokeilkaa!

Musiikin olemus

Liitän tähän joitakin jo kauan sitten alleviivaamiani kohtia Steinerin Saksassa pitämistä musiikkiesitelmistä vuodelta 1906, vihkosena joka on ilmestynyt 1988 nimellä Musiikin olemus.

... Silloin ihminen oppii vähitellen näkemään sen, mitä nimitetään ihmisen astraaliruumiiksi. Hän kokee maailman, joka on paljon todellisempi kuin tavallinen fyysinen maailma. Fyysinen maailma on eräänlainen astraalimaailman tihentymä, kristallisoituma.

Tämä uusi maailma ei ole valo- tai värimaailma, vaan se ilmenee ensin sävelmaailmana. Tässä tietoisuuden tilassa ihminen saavuttaa kyvyn henkiseen kuulemiseen, sellaisten sävelyhdistelmien, sävelmoninaisuuksien havaitsemiseen, joita fyysinen korva ei erota. Tätä maailmaa kutsutaan henkiseksi maailmaksi.

Mutta henkisen maailman peruselementti on sävelten virtaava meri.

Näkyvässä maailmassa kaikki edustaa tiettyä henkisen maailman säveltä. Kaikilla esineillä on olemuksensa perustalla henkinen sävel. Itse ihminen on syvimmältä olemukseltaan tällainen henkinen sävel.

Luova säveltaiteilija asettaa ulkoisiin säveliin rytmin, harmonian ja melodian, jotka yön aikana ovat painuneet hänen eetteriruumiiseensa. Muusikolla on tiedottomasti henkisessä maailmassa esikuva, jonka hän muovaa ulkoisiksi säveliksi. Tämä on se salaperäinen yhteys, joka vallitsee fyysisessä maailmassa soivan musiikin ja korkeamman, yöllä henkisessä maailmassa soivan musiikin välillä.

Kun ihminen kuulee musiikkia, voi yliaistisesti havaita, kuinka sävelet virtaavat ja miten ne tarttuvat eetteriruumiin kiinteämpään ainekseen ja saavat sen soimaan mukanaan. Siitä ihminen saa mielihyvää. Se johtuu siitä, että ihminen silloin kokee astraaliruumiillaan voittaneensa eetteriruumiin.

Kun musiikki soi duurissa, voi seurata miten aistimusruumis voittaa eetteriruumiin. Molli-asteikossa on eetteriruumis voittanut aistimussielun...

Kun ihminen elää musiikissa, hän elää henkisen kotimaansa heijastuksessa. Tässä henkisen maailman varjokuvassa ihminen löytää korkeimman mielenylennyksensä ja läheisimmän suhteen ihmisen peruselementtiin.

Musiikissa ihminen kokee maailmantahdon sydämensykkeen.

Sielu elää sävelten kautta siinä maailmassa... jossa tunteet vielä elävät.

Musiikin alkukuvat ovat henkisessä maailmassa, kun taas muiden taiteiden perikuvat ovat itse fyysisessä maailmassa. Kun ihminen kuuntelee musiikkia, hän voi hyvin, koska sävelet soivat yhteen sen kanssa, mitä hän on kokenut henkisessä kotimaassaan.

Muusikko kuulee välittömästi maailman kautta virtaavan jumalallisen tahdon sydänsykkeen. Hän havaitsee se, miten tämä tahto ilmenee sävelissä. Sillä tavoin hän on lähempänä maailman sydäntä kuin kaikki muut taiteilijat. Hänessä elää mahdollisuus kuvailla tahtoa, maailmantahtoa. Musiikki on luonnon tahdon ilmausta, kun taas kaikki toiset taiteet ovat luonnon idean ilmausta. Koska musiikki virtaa lähimpänä maailman sydäntä, koska musiikki on niin välitön ilmaus maailman sisäisyyden aaltoilusta ja kuohunnasta, siksi se vaikuttaa välittömästi ihmissieluun. Siinä jumalallisuus virtaa sieluun erilaisissa muodoissaan. Siksi on ymmärrettävissä, miksi musiikilla on niin välitön, niin perustava vaikutus ihmisen sieluun.

Aavista miten tärkeää on vaikka laulella pieni hetki aivan omalla äänellä. Olennaista siinä on se, miten ääni kaikuu ja soi omassa olemuksessa, fyysisessä kehossa ja aurassa, miten ihminen sillä tavoin ilmoittaa tälle maailmalle olevansa olemassa, ja miten enkelit ja luonnonolennot pääsevät sisäisesti liittymään lyhyeenkin lauluun tai hyräilyyn, mutta nimenomaan itse laulettuun. Sähköinen laulu tai äänenvahvistus ikävä kyllä poistaa musiikista monia sisäisiä tasoja, minkä takia jokaisella itse lauletulla sävelellä on sielullisilla tasoilla niin suuri elävöittävä vaikutus.

Ja muistammehan miten niin monissa maalauksissa enkelit on kuvattu juuri taivaallisina soittavina olentoina.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: musiikki, henkisyys, luonto, lintujen laulu, Rudolf, Steiner, musiikin alkukuvat, sävelet, sielu

Henkisen kasvun tie - kohti syvempää näkemistä

Tiistai 5.2.2013 klo 1:58 - Matti Kuusela

Hei ystävät,

Pidin sunnunaina esitelmän Rudolf Steinerista Suomessa 1913. Ensinnäisellä matkallaan Suomeen Steiner puhui luonnosta ja korkeista henkisen maailman olennoista, aineen synnystä, taivaankappaleista ja muista mahtavista asioista, mutta seuraavana vuonna hän puhuikin Bhagavad Gitasta ja sen henkisestä taustasta.

Tämän toisen esitelmäsarjan luonne oli aivan toisenlainen kuin ensimmäisen. Se oli hiljaisempi, jotenkin vaatimattomampi, ja ihmettelin kauan, mikä sen tarkoitus oli. Sitten tajusin, miten tuo toinen esitelmäsarja, puhuu omalla tavallaan ihmisen henkisen tien alusta, aivan ensimmäisistä harjoituksista henkisellä tiellä.

 

Henkisen kasvun kukka

Nuorena helposti tahtoo paljon ja nopeasti. On totta, että on paljon harjoituksia ja koulutuksia, joiden avulla saa nopeasti henkisiä kokemuksia, mutta näin vähitellen alkaa tajuta, että sittenkin kannattaa lähteä lähteä liikkeille niiin perusteista kuin mahdollista.

Selvänäköisyyden kehitys on kuin kukka. Saatuaan ensimmäiset kokemukset niistä helposti innostuu, mutta joutuu samalla huomaamaan, miten on kuljettava syvemmälle, aivan kuin kohti kasvin lehtiä, jotka hengittävät elämää ja voimaa ja kosketusta.

Sitten tulee vaihe, jolloin tajuaa, miten kaikki tuo pysyy koossa vain kun laskeutuu vielä syvemmälle, alkaa huolehtia tuon kukan juurista ja maaperästä, johon se juurtuu.

Ja siinä vaiheessa viimeistään alkaa tajuta: ahaa, tämä on sitä, mistä Steiner Henkisen tiedon tie -kirjansa alussa puhui, niillä sivuilla, jotka kauan sitten hyppäsin yli liian helppoina. Hän puhuu hartaudesta ja moraalista, asioista, joita nuoruuden innossa ei osaa oikein arvostaa. Ei oikein edes ymmärrä, mitä ne ovat.

 

Hartauden perusta

Silloin ymmärtää, miten johdonmukainen henkisen kasvun tie ei lähdekään siitä kukasta, jonka itselleen voi poimia, vaan sisäisen maaperän muokkauksesta. Ensin voi tuntua aivan liian pitkälliseltä tehdä esimerkiksi hartauden ja kunnioituksen tunteen harjoituksia, mutta niillä on mielensä.

Jos lähtee suoraan kukan ja sen terälehtien kehittämisestä, eivät kasvin lehdet ja juuri ja sitä ympäröivä maaperä ole kehittyneet antaakseen tälle kukalle riittävästi ravintoa ja voimaa.

Henkisen kasvun ja selvänäköisyyden perustaa on juuri oikeiden tunteiden ja moraalin kehittäminen. Nykyään niitä ei juuri pidetä arvossa, mutta jos haluat ymmärtää, mitä moraali varsinaisessa mielessä merkitsee, se on yksi niitä perustavia maailmanlakeja, joiden avulla maailman elämänvoimat kasvattavat ja rakentavat.

Aistimaailman taustalla on moraalinen maailma. Ja jos me katsomme aistimaailmaa tai luontoa sellaisella asenteella, että me pääsemme sen pinnan taaksi, että aistimus katoaa ja tunne nousee esiin, silloin me kohtaamme niitä tunteita, jotka toimivat sisäisen kasvun ohjaajina niin ihmisessä kuin luonnossa. Luonnossa nuo voimat ilmentävät itseään siinä mitä me voimme nähdä ja kokea, mutta ihmissisäisyydessä nämä samat voimat kasvattavat meidän henkisen elimemme, chakrat, voimakkaiksi, terveiksi ja tasapainoiseksi, niin että sitten kun niiden kukat avautuvat henkisen maailman valolle, niiden rakenne on tasapainoinen ja pysyvä.

Tämä on yksi tapa katsoa selvänäköisyyden syntyä. Henkisen kasvun tie on matkaa kohti selvänäköisyyttä. Se ei välttämättä edellytä sitä, että haluaisi tulla selvävänäköiseksi, mutta se on sama sisäisen vahvistumisen ja sisäisen tasapainon ja terveyden tie, joka aikanaan joka tapauksessa tuottaa sen laajentuneen maailman kokemuksen, mitä me kutsumme selvänäöksi. Silloin selvänäköisyys asettuu luonnolliseksi osaksi ihmisen kasvua.

Rakkaudella

Matti

3 kommenttia . Avainsanat: Luonto, eetterivoimat, hartaus, henkisen kasvun, tie, kehitys, Steiner, selvänäköisyys

Nettikaupasta omenapuihin

Sunnuntai 29.5.2011 klo 21:15 - Matti Kuusela

Mahtavaa, ensimmäiset tilaukset Enkelimaan nettipuodin kautta ovat tulleet! Kun lukee kotisivufirman esitteitä, niin niissä kerrotaan yleensä miten monta minuuttia kussakin menee sivujen pystyttämiseen. Itselläni on tuntunut paremminkin, että kysymys on kuukausista. Mutta nyt tuntuu tosi hyvältä. Nettikauppa selkeyttää tilauksia ja säästää todella paljon aikaa ja huomiota. Kun tilaus on tullut, sen kun vain laittaa cd-levyt tai kirjat matkaan, eikä tarvitse huolehtia laskutuksista ja rahoista. Ne tulevat pian tilille.

Työstän vähitelleen lisää meditaatioita myyntiin ja pian pääsee myös tekemään tulevien kirjojen ennakkotilauksia. Ensimmäisenä tulee kirja, joka kertoo ihanista Plejadeista sekä ihmiskunnan henkisen kehitykse lähiaikojen merkkipäivistä ja -paaluista.

 

Haklammen luontopolku

Launtaina kiersimme Sinikan kanssa Nuuksiossa Haklammin luontopolun. Alkuun ajattelin, että kannattaako 5 kilometrin takia edes lähteä liikkeelle, mutta lenkkiin meni Sinikan askelmittarin mukaan kaikkineen melkein 8 kilometriä ja matka tuntui vähintään kymmeneltä kilometriltä. Sen verran oli juurakkoista ja mäkistä reittiä.

Pari hyvää harjoitussysteemiä (niistäkin lisää tulevaisuudessa) olivat tehneet niin hyvää, että innostuin hyppimään kiviltä alas tasajalkaa. Ei ollut korkeita hypyt, mutta kylläpä tuntui tänään eli seuraavana päivänä. Tuntuu että tasajalkahyppy on elimistölle oikein hyvä täräys, ja alastulon joustavuuden löytämäminen tekee liikunta- ja tasapainojärjestelmälle oikein hyvää.

Täytyy vain mielessään sitoa polvet siististi yhteen hypätessään, niin ei tule harmillisia yllätyksiä.

Toinen suositeltava metsäharjoitus on kävellä aina kun mahdollista lähellä maata olevia tukkeja pitkin, tasapainossa. Tekee oikein hyvää tasapainoaistille, ja tiedäthän että se mitä tasapainon pitämisessä oppii, koituu suoraan myös sisäisten kykyjen hyväksi, esimerkiksi ajattelun tasapainoisuuteen.

Luontopolulla oli myös aivan upea pähkinälehto ja aivan superupea kieloketo, jonka kieloista useat olivat jo nupulla.

 

Omenapuiden hoitoa

Tänään sitten olimme Lahdessa Anitan ja Karin luona omenapuita hoitomassa. Pidämme Sinikan kanssa molemmat puiden hoitamisesta, vain omat puut puuttuvat.

Omenapuiden kuorten rapsutus puhtaaksi jäkälistä ja muusta ylimääräisestä on ehkä ihmeellisintä tietämääni työtä, sillä mitään muuta sellaista puuhaa en tiedä, joka vetäisi jokaisen niin innokkasti mukaan. Puut ovat tuosta avusta aivan mahtavan onnellisia ja tontut ja haltiat kokoontuvat työn jälkeen tosi kiinnostuneina tutkimaan tuloksia.

Joitakin heikkakuntoisia oksia ja aivan huonossa paikassa olevia vesoja poistimme myös ja joitakin oksantynkiä silottelimme, mutta muuten varsinaiset leikkaukset jäivät heinäkuulle. Siellä on 23. ja 24. päivien viikonloppuna hedelmäpäivät, joka on sopiva juuri omenapuille.

Hedelmä-, kukka-, juuri- ja lehtipäivistä löytää lisää tietoja Rihu ry:n julkaisemasta Kylvö- ja korjuukalenterista. Kun omenapuista halutaan saada nimenomaan hyviä hedelmiä, on niiden kaikki hoitotoimenpiteet hyvä tehdä juuri hedelmäpäivinä.

Ja mitä hedelmäpäivät ovat? Jako menee elementtien mukaan. Kuu vaikuttaa kaikkeen kasvuun, ja nuo erilaiset päivät jakaantuvat sen mukaan, minkä elementin eläinratamerkeissä kuu milloinkin on. Se on niin yksinkertaista.

Kun kalenteria seuraa, alkaa huomata, miten myös on kukkapäivinä aivan erilaista kuin vaikkapa juuripäivinä, tai lehtipäivinä erilaista kuin hedelmäpäivinä. Jotkun valitsevat kesälomansakin aina mieluiten kukkapäiviksi.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: nettikauppa, omenapuiden hoito, Haklammen luontopolku, eetteriset harjoitukset

Minän vastuu ja luonnon katastrofit

Maanantai 14.3.2011 klo 23:02 - Matti Kuusela

Tänään on ollut outo tunne blogin kirjoittamisen kanssa, ja nyt juuri luulen ymmärtäneeni mistä se johtuu. Maan energiat ovat jollain lailla jumissa. Kun suuntaudun maata kohti hoitoenergioillani, se tuntuu olevan yhtä jumissa kuin ihminen, joka on todella voimakkaassa järkytystilassa.

Se saa muistamaan, että me ihmiset ja Maa olemme todellakin täällä yhdessä. Keskiajalla ja vielä 1800-luvun lopulla me ihmiset tunsimme Maan ja luonnon vastustajiksemme, vaikka erityisen kaunista luontoa olikin jo opittu ihailemaan. Luonnon epäpyhyyden kokemus vallitsi vahvana vielä 1960-luvun alussa, jolloin Ruusuvuoren suunnittelema Hyvinkään kirkko valmistui. Siinä oli alttarin sivulla ikkuna, josta näkyi mäntymetsää, ja sitä pidettiin yleisesti epäsoveliaana. Tuntuu oudolta ajatella, että tuosta ajasta on vain puoli vuosisataa. Nyt me koemme luonnon jälleen lähes jumalallisuuden symbolina, ei enää jumalasta erillisyyden tai jumalan vastaisuuden symbolina.

Aluksi hyvin erikoiselta kuulostava asia on, että me ihmiset olemme Maan tietoisuus. Onhan maalla oma henkinen tietoisuutensa, joka vastaa ihmisen korkeampaa sielun ja hengen tietoisuutta, mutta me ihmiset ja Maa kuulumme yhteen ja kun me katsomme Maata tällä fyysisellä tasolla, niin meidän ihmisten yhteinen tietoisuus on ja on myös Maan tietoisuus. Luonnonhenkien tietoisuus on siitä yksi ulottuvuus.

Maa ja luonnonhenget

Onhan luonnonhengillä oma tietoisuutensa, mutta heidän maailmassaan ihmistietoisuus vaikuttaa ehkä vähän samalla tavalla kuin sää meihin. Jos sataa, me toimimme tietyllä tavalla: sade auttaa jossain ja vaikeuttaa jossain toisessa työssä.

Kun tiedämme miten elävälle luonnolle vierasta meidän tietoisuutemme ja toimintamme on, voimme vain kuvitella, miten meidän luonnonhengille luomamme olosuhteet tekevät heidän työnsä vaikeaksi.

On aivan varmaa, että korkeammat luonnnolennto haluavat rauhaa ja sopusointua, ja muutenkin he ovat paljolti kuin entisajan ammattimiehet, jotka halusivat tehdä työnsä hyvin ja olivat työstään ylpeitä. Nyt ihminen tuo niin omaan työhönsä kuin luonnonolentojen työhän energeettisen epävarmuuden elementin.

Erinomainen kuva ihmisen kehittämästä epämoraalisuudesta, joka vaikuttaa tuhoavasti elementaaristen voimien piirissä, on vaikkapa Idols-kilpailut. En tosin ole niitä katsonut, mutta sen mukaan mitä niistä olen iltapäivälehtien otsikoista seurannut, niin sadattuhannet ihmiset seuraavat miten kokelaita kohdellaan huonosti. Ja monet keskeyttävät. Siihen liittyvät tunteet luovat koko maan ilmakehään valtavaa epävarmuutta ja sekaannusta luonnonolentojen maailmassa.

Silloin, vaikka korkeammat luonnonhenget tekevät kaikkensa ylläpitääkseen tasapainoa ja ohjatakseen välttämättömät muutokset mahdollisimman rauhanomaisella tavalla, heidän mahdollisuutensa loppuvat, kun ihmiskunnan tuottamat suuren ajatus-, tunne ja tahtoenergioden saasteet kasvavat suunnattomiin mittoihin.

Silloin kielteiset energiat kerääntyvät maapallolla kohtiin, jotka ylittävät luonnonalueiden ja kansanhenkien rajat, ja katastrofi valikoituu jollekin alueelle, joka silloin on heikoimmalla.

Huonot energiat

Suurkatastrofit tuovat esiin ja laukaisevat
myös muata_pilari_net.jpgsuurten kielteisten olentojen toimintaa. WTT:n lieskoissa näkyi runsaasta vääristyineitä energiaolentoja. Japanista sain kuvan, jossa näkyy ainakin minulla kokonaan uusi musta pilari: musta aukko pilvessä ja musta pilari maan ja taivaan välillä.

On valtavan tärkeää, että me alamme kantaa tietoisuutta siitä, että Maa on elävä olento.

Me olemme jo hienosti sisäistäneet elämyksen Äiti Maasta, joka on vaikeuksissa ja kärsii. Nyt meidän on mielestäni päästävä vielä hieman pidemmälle ja alettava ymmärtää, että meidän ihmisten ja Maan välinen suhde on hyvin konkreettine. Maata ei rasita pelkästään se, mitä me teemme suoraan sitä vastaan saastuttamalla ja tuhoamalla, vaan myös kaikki se, mitä me sisäisesti teemme.

Menen esimerkkinä vielä Idolsiin. Joku tuomareista sanoi, että jos kokelaat eivät kestä kilpailun olosuhteita, hänellä on aivan väärä kuva laulajan ammatista. Mutta: meidän vanhempien tehtävä on tehdä kaikkemme luodaksemme uudelle sukupolvelle moraalinen maailma ja moraaliset käyttäytymissäännöt, sellaiset olosuhteet, jossa niin ihmiset, enkelit kuin luonnonhengetkin voivat elää kunnollista ja luovaa elämää.

On totta, että joissakin kilpailuissa, kuten American Talent, nähdään myös suunnattoman hienoja ja kohottavia suorituksia, mutta ne eivät mitenkään pysty tasapainottamaan sitä tuhoavaa sielullista energiaa, mitä me niin monessa yhteydessä tuotamme.

Me paheksumme helposti vanhoja roomalaisia, jotka kokoontuivat katsomaan gladiaattorikilpailuja. Uskon että me luomme nykyaikana vielä paljon pahempaa energiaa moraaliltaan epäkunnioittavilla ja sisäisesti epäeettisillä ohjelmilla - ja televisio-ohjelmat tietysti tässä ovat vain yksi, mutta vaikuttava esimerkki, kun niitä katsoessaan monet aivan kuin riisuvat yltään henkilökohtaisen moraalin vastuun: uskottelemme, että jos nuoria kilpailijoita kohdellaan huonosti, vastuu on jollakin muulla kuin minulla.

Minuuden vastuullisuus

Alan yhä enemmän oivaltaa, miten me Uuden ajan työntekijät, Enkelisielut ja kaikki vastuuta kokevat ihmiset tarvitsemme jälleen yhden uuden tason: minuuden vastuullisuuden.

Missä olenkin mukana, koen että MINÄ olen vastuussa. Mutta en vihaa (paitsi sen pienen hetken, joka saa minut kokemaan, mikä on väärin), vaan rakastan, olen omassa voimassani, olen myötätunto kaikkea inhimillistä kohtaan, sekä kaikkien enkelikuntien ja luonnonolentojen kuntia kohtaan.

On vaativaa olla henkisesti tiedostava, ja samalla olla omassa rakkaudessaan ja voimassaan, niin että rakkaus ja voima ovat tasapainossa, kuten Lynn niin hienosti on kirjoittanut.

Nykyaika on minuuden vastuullisuuden aikaa. On hyvää, hienoa ja oikein, että me liitymme toinen toisiimme tehdäksemme hyviä asioita näkyvässä maailmassa ja energiatasoilla, mutta vastuu on aina minun. En enää koskaan voi antaa vastuuta kenellekään muulle.

On poikkeustilanteita, joissa yksilön karmallinen vastuu pienenee suhteessa ryhmän johtajaan - vaikka leikkaussalissa tai sotilastehtävissä - mutta henkistä vastuuta mukanaolosta se ei poista. Uskon että meidän on siis opittava tämä ihmeellinen asia: kun koen muiden tekevän väärin, minun on rukoiltava heidän puolestaan ja rakastettava heitä. Minä rakastan kaikkea mitä ihmiskunta luo. Sillä tavoin voin muuntaa sitä, mitä me nyt ihmiskuntana teemme epätäydellisesti, viisaudeksi, rakkaudeksi ja voimaksi.

Rakkaudella

Matti

4 kommenttia . Avainsanat: Luonto, ihminen, ihmiskunta, vastuu, luonnonhenget, luonnonolennot, rakastaminen, vastuu, myltätunto, huonot energiat