Matin blogi

Kuka on Kristus?

Keskiviikko 16.5.2018 klo 21:03 - Matti Kuusela

Kristus on suuri henkinen olento, joka joka liittyi kaksituhatta vuotta sitten ihmiskehoon. Jeesus Nasaretilainen oli se ihminen, joka oli niin korkealle kehittynyt sekä ruumiillisesti että sielullisesti, että hän kykeni antamaan olemukseensa Kristuksen käyttöön.

Kristus-henki oli ollut lähellä Jeesusta aivan hänen elämänsä alusta lähtien. Kun hän Jordanin kasteessa hän liittyi Jeesus Nasaretilaisen olemukseen, syntyi se maallinen olento, jonka me tunnemme Jeesus Kristuksena.

Se varsinainen ihminen, jonka tunnemme Jeesus Nasaretilaisena, poistui poistui kuitenkin ruumiistaan Jordanin kastetta edeltävänä yönä. Näin hän saattoi lahjoittaa maallisen olemuksensa Kristuksen käyttöön. Mutta nyt tahdon kirjoittaa erityisesti siitä suuresta hengestä, joka sitten saattoi ottaa hänen ruumiinsa käyttöön. Hän kykeni asumaan siinä runsaat kolme vuotta, Golgatan tapahtumiin saakka. Enempää tämä pitkälle kehittynyt ruumiillinen olemus ei olisi kestänytkään.

kristuksen_kasvot_steiner_veistos.jpg

Kristuksen olemustasot

Voimme huomata, että maan päällä vaeltava Kristus esiintyi täällä fyysiseen kehoon liittyneenä persoonana, Kristus Jeesuksena.

Kristus on se suuri jumalolento tai enkeliolento, joka on ollut aina kanssamme. Ja nyt tulemme yhteyksiin, joiden hahmottaminen saattaa aluksi olla vaativaa. Enkeliolentona Kristus oli hyvin erityinen. Henkisessä opetuksessa kerrotaan, miten hänessä eli niin syvä hartaus, että pystyi ottamaan itseensä vastaan maailmansanan. Se on se henkinen luova voima, jota Johanneksen evankeliumi nimittää Sanaksi tai kreikkalaisessa alkukielellä logokseksi. Ja logoksen puolestaan täyttää Pyhän kolminaisuuden Pojan prinsiippi.

Poika on siis korkean jumaluuden luova prinsiippi. Sana lisää häneen luomisen voiman ja viisauden. Kristuksena hän on kosminen vapahtaja, ja Jeesus Kristuksena hän persoona, jossa korkein jumaluus tulee niin syvälle ihmiseksi kuin on tarpeellista, jotta ihmiskunta voi pelastua. Kyllä, pelastaminen oli suuri välttämättömyys, sillä alkuperäinen jumalluominen oli kuluttanut itsensä loppuun.

Ilman jumaluuden väliintuloa maa ja ihmiskunta olisivat todella kuolleet. Kristuksen kautta ihmiskuntaan, ja maahan, ja itse asiassa koko aurinkokuntaan, tuli se uusi jumalkipinä, joka antoi mahdollisuuden uudelle kehitykselle, joka alkaa jokaisen ihmisen yksilöllisestä sisäisyydestä.

Jumalvoimien heikkeneminen ja kuoleman lähestyminen oli välttämätöntä myös sen tähden, että yksilöllisen minän syntymiseksi ihmissieluissa maan päällä vaikuttavien jumalvoimien oli täytynyt aivan huomattavasti heikentyä. Muuten nämä minuudet eivät olisi päässeet kehittymään. Jumalvoimat väistyivät niin luonnossa kuin ihmissielussakin antaakseen tilaa sille uudelle voimalla, jonka oli määrä alkaa loistaa ihmissielussa.

Elohim

Muodonhenget eli elohim on se jumaluuden taso, joka antoi ihmiselle niin perusmuodon kuin hengityksen ja minuuden ensi alun. Sopivassa vaiheessa Kristus astui ihmisten piiriin, ihmisenä, ja hän kykeni antamaan ihmisminuudelle sen kosmisen voiman. Se on vielä pientä, mutta nyt jokaisella minuudella on mahdollisuus käyttää minuuttaan sisäisesti totuuden etsimiseen ja löytämiseen. Kristus lahjoitti ihmisen maalliselle minälle yhteyden makrokosmiseen minään. 

Kuva: Yksityiskohta Rudolf Steinerin veistoksesta

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kristus, Jeesus, Vapahtaja, Luoja, Poika, elohim, minuus, minä

Kristus ja minuuden tie

Keskiviikko 1.2.2017 klo 23:50 - Matti Kuusela

Kohti minän kehitystä

Kuka minä olen, on yksi elämän suuria kysymyksiä. Hengentiedon pohjalta tiedämme, että meidän alkuperäinen minuutemme on henkisten olentojen antama. Elohim-olennot eli muodonhenget antoivat omasta olemuksestaan ihmisellä minän tämän maapallon kehityksen aikana.

Toisaalta he loivat ihmisolemuksen paljon aikaisemmin. Ensimmäisen Mooseksen kirjan mukaan he loivat jo paljon varhaisemmassa vaiheessa ihmisolemuksen niistä henkisistä aineksista, joita oli kehitetty jo maan tai yhtä hyvin aurinkokuntamme kolmen aikaisemman inkarnaation aikana.

Kristus_plastiliini_Steiner.jpg

Maan kehitysvaiheet

Olemme jo aikaisemminkin puhuneet siitä, miten nykyistä kosmosta valmisteleva ensimmäinen aurinkokunta muodostui pelkästään alkulämmöstä, joka loi ihmisen fyysisen ruumiin alun. Tämän vielä pimeän mutta hyvin elävän maailman voi tuntea syvällä itsessään erityisesti Isän maailmana, alkuperänä, ja toisaalta sinä innostuksen tulen ja alkurakkauden lähtökohtana, josta edelleenkin meidän toimintamme lähtee liikkeelle. Edes vähän sisäistä tulta on oltava, jotta pääsemme vauhtiin. Erittäin hyvä harjoitus on kehittää tätä innostuksen tulta itsessään. Myös hymy on siihen yhteydessä.

Toinen aurinkokunta muodostui valosta ja ilmasta, ja siitä on peräisin meidän elämänvoimiamme ohjaavan eetteriruumiin alku. Tällä valomaailmalla oli myös erityinen suhde Kristukseen ja kasvikuntaan. Se on alkuvalaistumista, idean valoa ihmisessä. Se on ihanaa, voi yksinkertaisesti sanoa.

Kolmas aurinkokunta on hyvin erimuotoinen kuin kaksi ensimmäistä. Siinä alkaa jo muodostua aineen vastustusta. Syntyy vesi. Maailman on kuin eri nopeuksila virtaavaa vettä, tiheimmillään geelimäistä. Tämä vesiaine on niin tiivistä, että se voi alkaa muodostaa sisätiloja, kuin meduusamaista elämää, joissa alkaa kehittyä sielullisuutta. Sielullisuuden kehitys edellyttää, että olemus voi suojata tai ainakin jossain määrin ensin sulkeutua ympärilstöltään.

Sisäinen kehitys

Kaikissa näissä kolmessa vaiheessa kehittyi kuitenkin sisäistä elämää, kun ihmistä korkeammat olennot elivät myös näissä maailmoissa. Ensimmäisen maailman suuri draama oli lämmön ja kylmyyden välillä. Kirjoitimme jo hieman aikaisemmin siitä, että se olento, joka ainoana kykeni itse, omalla olemuksellaan läpäisemään ja sisäistämään tämän lämmön ja kylmyyden perusdraaman, oli hän, jonka tunnemme Kristuksena.

Tai tunnemme oikeastaan hyvin vähän. Nykymaailmassa hänen olemuksensa on peittynyt niin monenlaisten uskomusten, opetusten, yksinkertaistuksien ja väärinkäsitysten taakse, että meidän on häntä usein vaikea tuntia. Mutta voimme oppia.

Tässä ensimmäisessä maailmassa Kristus kulkee kylmyyden läpi vastaavalla tavalla kuin hän nykymaailmassa kulki kuoleman läpi. Kun hän kulkee tai kulki Golgatan mysteerissä läpi kuoleman ja sisäisti sen, hän samalla teki elämän todelliseksi. Se kehollisuuden taso, jossa tämä elämän todellistuminen tapahtui, on ihmisen minä. Ihmisen minä tuli henkisesti todelliseksi, tai ikuiseksi. Tässä sanat eivät ole riittää, vaan meidän kuin aavistettava sanojen taakse, vielä parempi, jos kykenemme ulottamaan edes vähän tuntemistamme sille alueelle.

Kummakivi_ja_Matti.jpg

Ja vielä sisäisempi

Ensimmäisessä maailmassa Kristus siis kohotti maailman fyysisestä alkuperusta osan korkeammalle, objektiivisemmalle tasolle. Se oli kuin maailman alkupilari. Se on se sama pilari, jota egyptiläiset kohottivat ylös obeliskeina, tai jonka voimin suomalaiset esi-isämme nostivat valtavan Kummakiven kallioalustalleen. Se on voima, joka mahdollisti myöhemmin ihmisen pystysuoran asennon, pään muodostumisen erilleen maasta, aistien objektiivisuuden, jopa ihon muodostuksen merkiksi siitä, missä meidän kehollisuutemme raja kulkee. 

Toisessa maan kasvun vaiheessa syntyi siis valo. Valon ihanuuden suuri vastapuoli on erillisyys ja yksinäisyys. Lämmössä olen vielä yhtä maailman kanssa, mutta kun valo alkaa loistaa, ja vaikka se loistaisi kaikille, kuten aurinko tekee, siihen sisältyy yksilöllisyyden ja yksinäisyyden siemen. Tämän yksinäisyyden tai valottomuuden Kristus kävi omassa olemuksessaan läpi niin, että se on mahdollista myös ihmiskunnalle. Todellinen yksilöllisyys ja vapaus eivät voi syntyä ilman että me pystymme kulkemaan myös yksinäisyyden portin kautta. Ja että pystymme sen takaa jälleen kohtaamaan muut ihmiset, kaikki muut olennot.

Myös valo ja pimeys ovat näitä vanhan vihkimystien suuria mysteereitä, ja ne kulkevat kanssamme myös tulevaisuuteen. Ja tulevat tulevaisuudesta meitä vastaan.

Kolmannessa vaiheessa, jossa vesi tulee mukaan elementtinä, jossa ääni tai kosminen musiikki alkaa soida, on mukana jo niin paljon aineen hidastavuutta, että tähän kosmokseen alkaa kehittyä kaksi puolta, valoisampi ja pimeämpi. Silloin syntyi suuri vaara, että silloinen vesi-ihmiskunta alkoi jakaantua valoihmisiin, jotka ovat jatkuvassa yhteydessä aurinkoon, ja pimeysihmisiin, joita kohtasi vaara unohtaa. Silloin Kristus kävi ihmiskunnan puolesta läpi tämän unohtamisen ja muistamisen välisen portin, meidän kaikkien kuljettavaksi.

Tähän sisältyy jo valtavan paljon, mutta voi miettiä sitä, mikä itselleni jokin aika sitten avautui Valentin Tombergin kirjasta, ja jota pitkään olin ihmetellyt: Viimeinen ehtoollinen on tämän kolmannen maan Kristus-teon muistamista. Tehkää se minun muistokseni. Tarkoittaa, että muistakaan "minut" kosmisesti silloinkin, kun maailma on pimeää, tai yksinäistä, tai kylmää, tai erillistä. Näiden Kristuksen alkutekojen takia, me voimme "muistaa" hänet kaikessa siinä, missä saatamme kokea itsemme erillisiksi tai hyljätyiksi. Näiden kolme suuren alkuteon johdosta hän on aina läsnä ja saavutettavissa, muistettavissa.

Mutta meidän on pyrittävä muistamaan itse, koska meistä ollaan luomassa vapaita, ja vapauden pohjalta luovia olentoja. Tätä samaa tarkoittaa uskonnollinen käsite pelastaja. Mutta voidaksemme ymmärtää, mitä pelastaja tarkoittaa, meidän on vapauduttuva myös ylimääräisestä sentimentaalisuudesta. On löydettävä juuri oikea keskitie, se kohta missä hartaus ja antaumus kohtaavat tapahtumien objektiivisen kulun.

Kuva: Rudolf Steinerin plastiliiniluonnos ylösnousseen Kristuksen kasvoista.

Toinen kuva: Ruokolahden Kummakivi ja Matti Kuusela. Foto Sinikka Raunio.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Minuus, Kristus, lämpö, valo, ihminen, kehitys, pelastaja, yksinäisyys, Tomberg

Minuuden henkistyminen

Tiistai 31.1.2017 klo 1:29 - Matti Kuusela

Korkeampi minä

Kuka minä olen? Se on yksi ihmisen suurimpia kysymyksiä. Äsken tätä miettiessäni nojauduin tuolilla selkänojaa vasten, kädet pään takana. Siinä minulla oli tilaisuus kokea selvästi, miten minä olen se, joka tässä juuri näin istun.

Kun nyt kirjoitan, en tunne itseäni niin selvästi. Olen enemmän suuntautunut kirjoittaviin sormiin ja ajatuksiin, joilla niitä ohjaan.

Minän voi tunnistaa myös menneisyyden pohjalta. Pidän siitä ja siitä musiikista, minulle on tapahtunut tietynlaisia asioita, tai sitten olen palomestari, kamreeri, emäntä, koululainen... Näitä kuvauksia on lukemattomia, ja niistä voi huomata, että meidän minäkuvamme on muuttunut voimakkaasti runsaan sadan vuoden aikana. Arvo ja ammatti -aika alkaa olla ohi, ja samaistumme enemmänkin siihen, mitä todella teemme tai mistä aidosti pidämme.

Menneisyydessä samaistuimme erilaisiin rooleihin, mindfullnes korostaa nykyhetken kokemusta ja siinä elämistä, ja itselleni tulee vahvasti mieleen, että täytyy olla myös jokin tulevaisuudesta virtaava voima, joka kuin kutsuu meitä eteenpäin.

Ja kun kaikki nämä kolme suuntaa, menneisyyden minä, nykyhetken minä ja tulevaisuuden minä ovat tasapainossa, voi huomata, että jotenkin myös Kristus on lähempänä. Onko niin, että Kristus ei olekaan vain juuri nyt, vaan hän on kolme, oli, ja on, ja tulee olemaan. 

Ja niin hän itse on sanonutkin: olen alfa ja omega, alku ja loppu. Siitä voi päästä ajatukseen, että Kristus ei ole ole vain ajatus tai havainto, vaan hän on hän, joka elää ajassa. Hän on nyt, mutta hän on samalla yhtä todellisesti menneisyydessä ja tulevaisuudessa.

Tämä luo tietenkin erään vaikeuden. Nykyaikainen materialistinen ajattelu, joka on suhteellisen kovettunutta, pystyy yleensä valitsemaan eri vaihtoehdoista vain yhden. Olen hyvän puolella, siis pahaa vastaan. Olen oikeassa, siis muut ovat väärässä, Togo on hyvä maa, siis se ei voi olla paha maa... ja niin edelleen.

Mutta kun salaperäinen minuutemme voimana ja läsnäolona ja tunteena vahvistuu, me opimme hyväksymään samanaikaisesti yhä useampia ajatuksia, kokemuksia tai havaintoja. Me opimme ymmärtämään, miten maailma rakentuu totuuksista, mutta tosiasiassa käytännön elämä on täynnä paradokseja. Elämä on täynnä eri suuntiin ja usein vastakkaisiin suuntiin virtaavia voimia, jotka meidän on opittava hyväksymään samanaikaisesti. 

Enkeli_kreikkalaistyylinen_veiston.jpg

Korkeamman minuuden luo

Korkeampi minä on sisäinen voima ja läsnäolo, jonka ei tarvitse kiinnittyä vain yhteen näkökohtaan kerrallaan. Korkeamman minän viisaus on sitä, että kykenee näkemään laajempia kuvia. Se kykenee näkemään kokonaisuuksia, joissa vaikuttaa samanaikaisesti monia eri tekijöitä.

Ja ollaksemme todella korkammassa minässämme meidän tulee kyetä suhtautumaan jokaiseen samanaikaiseen kokemusvirtaan samalla antaumuksella, samalla puolueettomuudella. Myös silloin kun huomaamme, että jotkut virtaukset ovat hyviä ja jotkut huonoja.

Viisaus on juuri tätä, että kykenen rauhallisesti seuraamaan, mitä eri virtauksista seuraa, minne ne kulkevat, mistä ne tulevat, mitä ne aiheuttavat. Silloin olen vapaa valitsemaan sen, mitä itse valitsen tehdä.

Ja silloin kun olen tällä tavoin vapaa, olen myös karistanut itsestäni ne esteet, jotka estävät enkeliäni lähestymästä minua. On armoitettuja tilanteita, joissa enkelini voi lähestyä minua, mutta minuuden kehityksen mielessä lähestyn enkeliä silloin kun pyrin puolueettomaan myötätuntoon viisauden pohjalta.

Tietenkin saattaa kokea, että tässä kuvauksessa on vain sanoja, mutta mitä enemmän pääsee sisäisellä harjoituksellaan siihen, että todella tuntee ja kokee jokaisen sanan, käsitteet, ajatuksen... silloin juuri syventyvä tunne luo sen voiman, joka elävöittää meille syvämmän kokemuksen maailmasta ja sen kokemista, sen tuntevasta syvemmästä kokemuksesta.

Tunteen harjoitus

Rakas ystävä, minulla on sinulle harjoitus. Tunteen harjoittaminen auttaa sinua syvempään ja todempaan yhteyteen maaiman kanssa.

Usein kun luet jotain, käytä sisäistä voimaasi ja pysähdy. Sulje silmäsi jos mahdollista, ja anna itsesi tuntea se, mitä olet ajatellut tai lukenut. Tunne koko jälkivaikutelma tai valitse jokin kohde. Sitten vain tunne. Jos ajatuksia on mukana, anna niiden olla, mutta painota silti tuntemista juuri sopivasti.

Tämä on harjoitus, joka auttaa sinua syvempään tietoon sen suhteen, mitä ajatukset merkitsevät. Tämän harjoituksen avulla ajatuksesi rikastuvat ja syvenevät ja tunnet olevasti vahvemmin läsnä maailmassa ja omassa elämässäsi.

Rakkaudella
Matti

1 kommentti . Avainsanat: minä, minuus, enkeli, harjoitus, korkeampi minä, tietoisuus, Kristus, viisaus

Sisäinen ohjaus

Torstai 26.1.2017 klo 0:39 - Matti Kuusela

Hei Rakkaat ystävät,

Vuorokausi vaihtuu vajaan minuutin kuluttua, ja tässä istun. Olen saanut Enkelimaasivuja parannetuksi, mutta paljon on vielä tehtävää, jotta saan ne kokonaan ajan tasalle. Se tuntuu mukavalta, että olen saanut lisättyä Henkisiin kirjoituksiin muutamia huippuotteita Rudolf Steinerilta. Ja niitä on tulossa lisää. Minulla on suomennettavia kopioita lähes täysi kansiollinen.

Kansainvälinen tilanne on menossa yhä hurjemmaksi, ja onhan meillä ihmeteltävää Suomenkin tapahtumissa. Mutta nyt asiaan.

Steiner_Krveistoksen_aarella.png

Kristuksen teot

Olen jälleen tänään lukenut Steinerin esitelmiä Kristuksen neljästä suuresta teosta ihmiskunnan hyväksi. Oikeastaan ne ovat tekoja, joita ilman ihmiskuntaa tässä muodossa ei olisi voinut syntyäkään.

Nämä teot alkoivat jo maan edellisissä ruumiistuksissa, mutta ne kaikki ovat toistuneet myös nykyisen maan aikana. Ensimmäinen näistä teoista oli ihmisen fyysisen ruumiin kohottaminen vapaaseen tasapainoon, maasta irti, niin että me saatamme myös havaita maailman ympärillämme vapaasti ja objektiivisesti. 

Toinen teko oli ihmisen eetteriruumiin tasapainotus niin, että ihmiselle syntyi mahdollisuus ilmaista omia sisäisiä tuntemuksiaan vokaalisena alkupuheena. Tämä tapahtui atlantislaisen ajan alkupuolella, ja se oli myös aikaa, jolloin ihminen pystyi kuuntelemaan luonnon puhetta, tuulten ja vesien viestintää.

Kolmas teko tapahtui Atlantiksen loppupuolella. Siinä ihmisen sielullisuutta tai astraaliruumista tuettiin niin, että syntyi mahdollisuus ulkopuolisen maailman objektiiviseen kuvaamiseen. Muistathan, miten Joukahainen kertoo tästä vaiheesta Kalevalassa: räppänä on liki lakea, liki lieska kiukoata. Kysymys on aivan valtavasta uuden maailman avautumisesta tietoisuudelle.

Ja neljäs vaihe on minuuden pelastaminen. Ihmisellä oli jo kyllä minuus, mutta minuudelle kaikkein lähin sisäinen toiminta on ajattelu. Ajattelu oli puhdistettava tai kohotettava niin, että se pystyy seuraamaan ja tukemaan ihmisen minuuden kasvua ja kohoamista.

Tästä Kristuksen teosta on nyt kulunut kaksi tuhatta vuotta, ja kulttuurisesti elemme edelleen hieman ymmälle siitä, mikä minuuden rooli on. Minuus on meissä juuri se, mikä näitä asioita ihmettelee. Minuus on se, joka valitsee, mitä sisäisiä tietoisuuden polkuja se tahtoo käyttää havaitakseen itsensä. 

Selvänäköisyys

Vanha selvänäköisyys, jota nimitetään myös atavistiseksi, oli sellaista, joka kumpusi ihmisen ruumiillisuuden kolmesta eri tasosta kuin ikivanhojen tietoisuustilojen muistona. Uusi selvänäköisyys on sellaista, joka syntyy ihmisminän voimasta. 

Kun minuus saa ajatusvoimat niin herkällä ja joustavalla tavalla haltuunsa, että ajattelu kykenee tietoisuuttaan kadottamatta kohoamaan astraaliruumiin perustasta, silloin se on kypsä selvänäköisyyteen, henkisten maailmojen tutkimiseen.

Ja kun minuus saa samalla tavoin tunteet sisäiseen ohjaukseen, niin että niistä tulee vapaita ruumiillisesta perustastaan, syntyy toinen, vielä korkeampi selvänäköisyyden taso.

Ja vielä korkeampi selvänäköisyyden muoto syntyy siitä, että minuus pystyy vapauttamaan tahdon, tahtomisen, irti ruumiillisesta perustasta. 

Mutta tavallaan on väärin kutsua näitä tietoisuuden tulevia muotoja selvänäköisyydeksi tai -tietoisuudeksi, koska noihin ilmaisuihin sisältyy niin paljon vanhaa ja sellaista mikä ei enää ole ajanmukaista.

Nyt kun oikein ajattelee, niin tämä ajattelun, tuntemisen ja tahtomisen kohoaminen minuuden voimasta ei oikein mitenkään voi olla mahdollista ilman noita Kristuksen tekoja. Maan piirissä täytyy olla jokin voima, joka tasapainottaa ja kantaa ihmistä silloin, kun hän nostaa ajattelunsa ylös maasta kuin lentäjä helikopterin. Nämä perusmahdollisuudet Kristus on istuttanut maan ja ihmiskunnan piiriin noilla kolmella ensimmäisellä teollaan, ja neljännellä sen, että meissä on tuo sisäinen lentäjä, joka ymmärtää miten ajattelun helikopteri pidetään tasapainossa ja miten sitä liikutetaan.

Vertauksenomaisesti on tärkeää ymmärtää, että tullaksemme ajattelun helikopterilentäjiksi meidän on itse kyettävä ohjaamaan ajatteluamme hallitusti ja herkästi kaikissa tilanteissa, tuulissa ja sateissä, myrskyissä ja suurkaupungeissa. Meidän on itse sisäistettävä jokainen ohjausliike.

Kuva: Rudolf Steiner ateljeessaan veistämässä suurta Kristus-veistosta. 

1 kommentti . Avainsanat: tietoisuus, Kristus, selvänäköisyys, ajattelu, minuus, Steiner

Minuuden olemus

Tiistai 14.7.2015 klo 11:37 - Matti Kuusela

Ihmisen minuus on ihmeellinen asia, koska me emme voi nähdä sitä. Meillä ei ole mitään keinoa havaita ihmisen minuutta tavallisin aistein. Siksi onkin sanottu, että minuuden kokemus on ihmisen ensimmäisen ja myös suurin varsinainen henkinen tai yliaistinen havainto.

Me voimme kokea minuuden vain sen toiminnan kautta. Kuka se on joka ajattelee, tuntee, valitsee, arvottaa yhden ajatuksen paremmaksi kuin toisen? Se on juuri ihmisen minä.

Totta on, että me kyllä samaistumme fyysiseen kehoomme, tunteisiimme ja ajatuksiimme. Me samaistumme jopa siihen mistä pidämme ja mikä meille on tärkeää. Me voimme vahvistaa itseyttämme tai yhtettämme johonkin ryhmään pukeutumisella, puhetavalla, musiikkimieltymyksillä ja monella muulla keinolla. Mutta mikään niistä ei ole meidän varsinainen minämme.

26899720_s.jpg

Ego

Kreikan sana ego tarkoittaa alunperin juuri minää, mutta nykyään se on muuttunut tarkoittamaan alempaa minää. Tällaista alempaa minää voi pitää sielunvoimien tiivistymänä tai jopa kovettumana. 

On täysin luonnollista, että meille kehittyy tiettyjä mieltymyksiä. Teen mielelläni joitakin asioita yhä uudelleen ja kartan toisia. Se on aivan oikein, kunhan en menee äärimmäisyyksiin. Jos päätän, että vain yksi tapa tehdä jokin asia on oikein ja muuta tavat ovat vääriä, silloin olen juuri luonut itselleni illuusion. Sielunvoimani ovat asettuneet tiettyyn tilaan, ja samaistun tuohon tilaan niin, että alan sitoa oman itsetuntoni siihen. Kuvittelen, että on jotain hyvin arvokasta tehdä juuri tiettyä asiaa tai toimia aina tietyllä tavalla.

Kehitys vai kiinnijäänti

Tässäkin on hieno ero kehityksen ja kiinnijäämisen välillä. Voin kehittää jotain taitoani vuodesta toiseen, mutta en silti jää siihen kiinni. Silloin se on edistystä ja kehitystä. Voin lopettaa sen, vaihtaa johonkin toiseen, uudistaa tekniikkaa, luoda uusia näkökulmia. Silloin minuuteni toimii ja kehittyyä

Minuus voi erehtyä niin monella tavalla. Virolainen lääkäri Luule Viilma korosti aikoinaan, miten vahingolla on kuvitella olevansa hyvä ihminen, ja vielä pahempaa on yrittää olla vielä parempi ihminen kuin on.

Tuo hyvyyden kokemus on juuri kiinnijäämistä. Huomaa, että onkin vaikeampaa luonnehtia sitä, mikä on aidosti hyvää, millainen on aidosti hyvä ihminen.

Ainakin yhdellä tavalla sitä voi lähestyä. Hyvä ihminen on sellainen, joka katsoo avoimesti, joustavasti, vapaasti, myötämielisesti jokaista ihmistä, olentoa ja tilannetta, jonka hän kohtaa. Hän eläytyy itse tilanteeseen. Hän antaa tilanteen itse kertoa, mitä sille tehdä.

Tietenkään tilanteet eivät osaa sitä kertoa, mutta ihmeellisellä tavalla silloin syntyy kuin vuoropuhelu tuon tilanteen ja vapaan ihmisminän välille: kun ihminen on valmis ottamaan avoimesti vastaan sen, mitä hänelle virtaa eri tilanteista, voi todella sanoa, että maailmaa puhuu. Ihminen aivan kuin kokoaa juuri minuuteensa yhteen sen, mitä hänelle avautuva maailma - puhuu. 

Niin, ihmisen minuudessa tai sen kautta vaikuttaa parhaimmillaan läsnäoleva henki, jolla on kyky lähestyä maailmaa niin, että se alkaa puhua hänelle.

Sanan läsnäolo

Mehän tiedämme, että Uusi testamentti korostaa voimakkaasti puheen osuutta maailman luomisessa. Se tarkoittaa, että maailma on kuin hidastunutta tai pysähtynyttä puhetta. Ja kun meidän henkemme kohtaa vapaasti ja rakkaudellisesti maailman, se vapauttaa luonnon puheen.

Maailman kehittyessä ja aineellistuessa sen luovat voimat ovat hiljalleen köyhtyneet. Ihmeellisellä tavalla maan päällä luonto vielä elää, toisin kuin esimerkiksi Marsin pinnalla, jossa voi havaita muinaisen toiminnan jälkiä, mutta nyt jo kuolleessa muodossa.

Käytännössä se tarkoittaa, että juuri ihmisen tehtävä on luonnon pelastaminen. Ei ole olemassa mitään muuta olentoluokkaa kuin ihmiset, jotka on valmistettu siihen tehtävään.

Meillä on fyysisiä ja sielullisia voimia ja kykyjä, meillä on erilaisia elämänvoimien ominaisuuksia, joita voimme oppia käyttämään, mutta se varsinainen salaperäinen henkinen voima meissä, se joka voi kohottaa maailman uuteen luomisen vaiheeseen, on juuri meidän jokaisen yksilöllisessä minässä.

Uudessa testamentissa Jeesus painottaa usein sitä, miten meidän on saatava minuutemme eli valomme loistamaan voidaksemme suorittaa oman osuutemme. Koska minuus on juuri läsnäolon henkinen voima, sitä voi lähestyä oikeastaan vain yhdellä tavalla: antamalla minälle yhä enemmän vaikutusmahdollisuuksia elämässämme.

Henkinen kasvu

Koska minä on yksilöllinen, se vahvistuu oikealla tavalla vain niin, että minä teen parhaani. Kun toimin kaikissa mahdollisissa tilanteissa mahdollisimman oikein, sillä minun minuuteni vahvistuu ja alkaa loistaa.

Minä kehittyy oikein vapaassa ja tasapainoisessa vuorovaikutuksessa maailman kanssa. Me olemme saaneet tämän maailman harjoituskentäksemme siksi, että meillä on täällä mahdollisuus tehdä kaikki mahdolliset yksilölliset virheet. Voimme koota liikaa itsellemme, voimme antaa liikaa itseltämme pois...

Se keskitie, josta Kristus puhui, on jatkuvaa tasapainon etsimistä itsen ja maailman välillä, tai alemman ja korkeamman itsen välillä.

Harjoittelun tekee vaativaksi se, että meillä on niin monta sisäistä tasoa, joilla me elämme samanaikaisesti. Kuten aiempien blogieni Vuorisaarnatarkasteluista ilmenee, meillä on nykyisessä kehitysvaiheessamme kuusi perustasoa, joista meidän on pidettävä huolta.

Ja niiden lisäksi tulee paljon muuta. Nykymaailmassa minuus on meidän tärkein jumallahjamme, jota meillä on lupa kehittää. Ja jota maailmankaikkeus odottaa meidän kehittävän. Minuuden kehitys on samalla vahvistumista ja herkistymistä. Se on aina vastakohtien välillä.

Minä olen

Kristus antaa kyllä vihjeitä siitä, mitä minä on. Minä olen... totuus, esimerkiksi. Mutta minä ei ole valmis totuus, se ei ole tulevaisuuden totuus, vaan jotta minä voi olla totuus, sen on oltava totta juuri tässä, täysin yksilöllisesti, täysin objektiivisesti, samanaikaisesti. 

Juuri tuossa yksilöllisyyden ja maailman vuoropuhelussa minuus kehittyy maailmaa rakentavaksi voimaksi, kun se oppii olemaan se kirkas hengenpiste tai hengenvoima, jonka kautta maailma voi virrata sisään ja ulos. 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: minä, minuus, Kristus, henkinen kehitys, ego

Kolme iskua ajassa

Sunnuntai 12.4.2015 klo 23:08 - Matti Kuusela

Viikonloppuseminaarissaan israelilainen Yesayahu ben Aharon kuvasi paljon niitä samoja ihmiskehityksen kaara, joita mekin olemme käyneet läpi keskiviikkojen workshopeissa ja kirjoituksissa.

Tänään Yesayahu puhui kansojen välisistä suhteista ja päätyi vahvaan kuvaan siitä, miten kehityksessä vaikuttavat pahan voimat työskentelevät. Olen vähän pahoillani siitä, että joudun joudun käyttämään tuota paha-sanaa, mutta ei sitä voi kokonaan välttääkään. Jos tahdomme kulkea keskitietä, on meidän nähtävä sekä kehitystä edistävien että niitä vastustavien voimien puolelle.

Yksi aikamme onglemia on siinä, että emme riittävästäi kykene sulattamaan sitä, mitä paha oikein on. Kun yksi tulevaisuuden tehtäviämme on pahuuden muuntaminen ja voittaminen, Emme voi pelkästään torjua sitä, mitä koemme pahaksi. Niin kauan kuin mealitajuisesti vain kavahdamme sitä mitä koemme pahaksi, on sen muuntuminen vain osittaista. Voi käydä jopa niin, että yhden pahuuden torjuminen luo enemmän pahaa kuin se mistä kaikki lähti liikkeelle.

Pahuuden ja kehityksen voimia

Hyvin syvässä mielessä pahuus ihmiskunnassa on samaa kuin edistyminen. Kun ihmistietoisuus nykymuodossaan edistyy, se samalla erkaantuu maailmankaikkeuden elävyydestä ja sopusoinnusta. Sitä voi pitää pahuuden tai erillisyyden ensimmäisenä vaiheena.

Ihmiskehityksen suurta alkutragediaa on, että pyrkimys kehitykseen ja edistykseen saa samalla aikaan erillisyyttä mahdollisuuden erehdyksiin.

Toinen aste on se, että tietoisuuden kasvaa vain jollain yksipuolisella alueella niin, että siitä syntyvät teot eivät enää ota huomioon kokonaisuutta, vaan edistävät jonkin osa-alueen etua. Siitä syntyy niitä erehdyksiä, joita me varsinaisesti alamme pitää pitää pahoina.

Tämä pahuuden toinen vaihe on sitä, että pidän omaa näkemystäni niin totena ja oikeutettuna, että alan estää tai jopa rangaista niitä, joilla on toinen näkemys tai kokemus asioiden kulusta.

Kolmas pahuuden aste on sitten sitä, että me teemme aivan tieten tahtoen sellaista, mikä vahingoittaa toisia tai itseamme. Tässä vaiheessa ei ole enää mitään epäilystä siitä, että asiat ovat todella huonosti.

Neljäs vaihe eroaa huomattavasti näistä kolmesta. Se on sitä, että me annemme omantuntomme tai minuutemme nukahtaa ja osallistumme johonkin sellaiseen, mihin yleinen käytäntö, auktoriteetit tai kollektiiviset energia ohjaavat. Monet kokeet ovat osoittaneet, että yleisesti ottaen me ihmiset olemme hämmästyttävän alttiita tekemään ikäviä asioita, jos niitä perustellaan jollain hyvältä tai oikealta kuulostavalla syyllä.

Kolme pahaa ajassa

Mutta palataan Yesayahuun. Hän tosiaankin päätti esityksensä siihen, miten 1900-luvun alkupuolella ja tarkemmin 1930-luvulla odotettiin Kristuksen laajaa ilmenemistä ihmisille. Kristuksen yksöllisen kohtaamisen avautumisen olisi pitänyt alkaa tapahtua kaikkialla, mutta Keski-Euroopan alueella oli aivan erityinen henkinen tehtävä: minuusvoimien herääminen.

Nyt sitä on osittain vaikea ymmärtää, koska tuo minuuden kristillistyminen tai henkistyminen, mitä sanoja tahtookiin käyttää, jäi silloin kesken. Nyt minuuden henkistyminen etenee eräältä osalta niin, että ihmiset kokevat juuri minuuden huonana ja itsekkäänä. Mutta silti varsinainen minuus on se, joka noin kokee.

Kun katsomme asiaa pahojen voimien kannalta, niin ne onnistuivat 1930-luvulla iskemään minuuskehitykseen ajan kolmessa tärkeässä aallossa.

Nykyisyyden isku tapahtui siihen henkisyyteen, jota esimerkiksi saksalainen idealismi ja Rudolf Steinerin työ valmistelivat: ihmisen vapaan ja eettisen henkisyyden kehitykseen.

Menneisyyden isku tapahtuu juutalaisia vastaan, heitä jotka menneisyydessä olivat minä-kehityksen kantajia ja edelläkävijöitä – ja mistä he edelleenkin ovat maksamassa kovaa hintaa.

Ja tulevaisuuden isku tapahtui venäläisiä vastaan. Venäläisen sielun tarkoitus on henkisen tiedon mukaan kehittää erityisen läheistä suhdetta omaan enkeliin ja tulla kaukaisessa tulevaisuudessa sen henkisen virikkeen kantajaksi, jota me kutsutaan esimerkiksi Vesimiehen ajaksi tai kuudenneksi kulttuurikaudeksi.

Näiden henkisten virtausten puhdistamisessa kaikkein suurinta, mitä me voimme tehdä, on loistaa enkelimme kanssa omaa puhdasta valoamme. Siinä Vuorisaarnan opetus toisenkin posken kääntämisestä tarkoittaa, että me olemme valmiit käymään sisäisesti läpi kaikki ne prosessit, kaikki ne erilaiset kokemukset joita maailma meille tuo.

Se tarkoittaa, että meidän tehtävämme on kuunnella omaatuntoamme.

Rakkaudella Matti.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: paha, minä. minuus, ben Aharon

Rakkauden sisäistyminen

Keskiviikko 3.12.2014 klo 10:53 - Matti Kuusela

On jopa aika koomista muistella, miten vähän henkisissäkin piireissä käytettiin rakkauden käsitettä ennen 1980-lukua. Silloin se tuli voimalla esiin useammastakin suunnasta, mutta herätti monessa myös epäluuloa.

Mutta rakkaudella on paljon sävyjä, joita oppii yhä enemmän tunnistamaan. Henkisten olentojen rakkaus vaikuttaa maapallolla ja ihmiskunnassa, mutta meidän on opittava se sisäistämään. 

Steiner kirjoittaa, miten ihminen on kutsuttu rakastaen täyttämään kaiken sen, mitä planeetallamme on ja siten vapauttamaan sen. Luonnollisesti se, että tuo vapauttaminen on mahdollista, ei pohjaudu pelkästään ihmisen omiin voimiin, mutta ihminen on siihen tehtävään kutsuttu. Me emme voi odottaa, että joku sen tekisi - meidän puolestamme.

vuorisaarna_cosimo_rosselli.jpg

Vapautuminen - vapahtaminen

Steiner jatkaa, että sisäinen vapautuminen tai vapahtuminen ei voi täpahtua ilman sen vapauttamista, mitä on ulkopuolellamme. Me voimme tulla vapaiksi ja vapahtua vain yhdessä koko maan kanssa.

Vapautus ja vapahdus ovat hyvin lähellä toisiaan. Voimme ajatella, että ihminen vapautuu, mutta silloin joutuu kysymään, mitä sitten, mihin hän vapautuu. Kun käytämme vapahtuminen sanaa, niin silloin vapautumiseen liittyy myös kohottava voima. Aivan kuin ottaisimme askeleen ylöspäin, katsoisimme maailmaa uusin silmin ja tajuaisimme mitä me täällä ihmisinä voimma tehdä.

Niin kauan kuin emme ole vapautuneita, joudumme aina taistelemaan jotain vastaan. Kun vapahtuminen alkaa, myös taistelu alkaa muuttaa luonnettaan ja meissä alkaa vaikuttaa se henkinen voima, jota uskonto nimittää pyhäksi hengeksi.

Steiner jatkaa edelleen, että vapahtuminen voi todellistua vain niin, että ihminen antaa voimiensa valautua kosmokseen. Hänen ei ole tultava ainoastaan vapahdetuksi, vaan hänen on tultava vapahtajaksi.

Vapahtaja

Tiedämme että Kristus on se henki, joka suoritti suuren vapahtamisen, sen joka antaa ihmiselle mahdollisuuden vähitellen kulkea hänen perässään. Kristuksen oli tultava maan päälle kääntämään alkuluomisen kehityssuunnan uudeksi.

Alkuluominen oli ihmisen tuloa maan päälle, uusi luominen merkitsee, että Kristuksen kautta kosminen rakkaus on alkanut virrata ihmiskunnan piiriin niin, että meissä ihmisissä tuo jumalallisen rakkauden valo ja tuli voivat alkaa kohottaa tämän vanhan maailman olemusta jälleen kohti henkeä.

Hiljaa tuo uusi hengen kipinä meissä kypsyy, mutta toisaalta se tapahtuu valtavan nopeasti, jos katsomme, miten paljon maailma on muuttunut hyvään suuntaan vaikka viimeisen sadan vuoden aikana. 

Ja uusia vastuksia on tullut, mutta silti se hyvä, joka on kehittynyt, on myös todellista.

Steiner huomauttaa vielä, miten ihmisen uuden kohoamisen kosmokseen on tapahduttava hitaasti. Ellei se olisi kärsivällistä, ei ihmisen henkinen voima ehtisiä täyttää ja läpäistä tätä maailmaa. Meidän on todellakin otetta maa luonnonkuntineen mukaamme kohotessamme. Se on meidän suuri tehtävämme tämän maan piirissä.

Lintujen muuttolento

Me tiedämme henkisistä opetuksista, miten korkeat jumalolennot istuttivat ihmiskuntaan rakkauden ensin meidän kehollisuutemme ja suvullisuutemme piiriin. Siitä me kohotamme sitä henkisten auttajiemme avulla yhä laajemmaksi ja henkisemmäksi.

Mutta rakkautta on jo paljon koko tässä maailmassa. Ihmiskunnan ja eläinkunnan välillä on kehittynyt viime vuosikymmeninä aivan uutta henkisempää rakkautta. Se merkitsee samalla rakkauden sisäistymistä. Rakkaus tulee yhä enemmän jokaisen ihmisen omaksi yksilölliseksi voimaksi.

Mielenkiintoinen on Steinerin antama esimerkki siitä, miten lintumaailmassa rakkaus vaikuttaa vielä ulkoisena voimana ja ilmenee esimerkiksi lintujen muuttolentoina planeetallamme.

Kuva: Cosimo Rosselli, Vuorisaarna. Vuorisaarna tulee esiin aivan Matteuksen evankeliumin alussa. Vuori tarkoittaa sitä, miten kosminen rakkaudenvoima on lähestymässä ihmiskuntaa hengen korkeuksista ja miten se tulee vaikuttamaan ihmisen olemassaolon eri tasoilla.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: rakkaus, minuus, Rudolf Steiner, pyhä henki, vapautuminen, vapahtaja

Helluntaista juhannukseen

Perjantai 20.6.2014 klo 21:00 - Matti Kuusela

Eilisessä blogissa puhuimme jo Neitsyt Marian merkityksestä helluntaina. Journal for Star Wisdom jatkaa, miten hänen siunatusta sielustaan lähtevät tulikipinät olivat Kristuksen kosmisen Minä olen -olemuksen sielullistuneita ilmennyksiä. Tämä maailman ikuinen minä syntyi opetuslapsiin jumalallisen Maria-Sofian puhtaan sydämen kautta, hänen joka seisoi heidän yhteisönsä sydämessä.

Tuosta ensimmäisestä helluntaista alkaen on Kristuksen henki elänyt ihmissieluissa maan päällä. Helluntai oli Kristuksen opetuslasten herääminen unenomaisesta tilasta, minkä seurauksena he yhdistyivät Kristuksen rakkauden prinsiippiin oman sisäisen olemuksensa kokemuksena.

Myös meidän on unenomaisesta tilastamme kohdataksemme aikamme haasteen hereisten sydämien tajunnalla.

Linnunradan sydämen emanaatiot ovat lisääntymässä meidän aikanamme, mikä valmistaa tietä maailmanlaajuiselle helluntaijuhlalle. 

Merkurius

Kun myös Merkurius oli kosmisen helluntain päivänä 19.6. konjunktiossa auringon kanssa kolme astetta Kaksosissa, se rohkaisee meitä elämään sofiaanisessa heräämisessä Kristukselle. Nyt meidän minämme on ottamassa vastaan uutta henkistä ilmoitusta, ja juuri tätä minuuden voimaa vahvistavat Merkurius ja Aurinko Kaksosissa, serafien eli ikirakkaudenhenkien eläinratakuviossa.

Löydämmekö me itsestämme henkisen säteilyn voimaa niin, että pysymme samalla avoimina ottamaan vastaan maailman ääriltä meille virtaavia voimia!

Ja mitä se tarkoittaa?

Jumalallinen sanansaattaja Merkurius oli samaan aikaan ja kutakuinkin samalla linjalla auringon kanssa kuin auringon, maan ja keskusauringon kosmisen helluntain linjaus. Se tarkoittaa, että kosmiset Merkurius-voimat auttavat meitä ymmärtämään.

Oma merkityksensä on edelleen Kaksosilla. Kaksosia vastaava enkelikunta on serafit, korkeimmat alkurakkauden enkelit, jotka ihmisen aisteissa vastaavat minä-aistia. Ihmisellä on todellisuudessa kaksitoista aistia, yksi kutakin eläinradan voimaa kohtaan. Minuuden kokemus on erityisen henkinen aistimus, mutta se on aistimus silti. Myös oman minuutemme kokemus on henkinen tai yliaistinen aistimus.

Meidän aikanamme tämä kosmisen minuuden aivan kuin liekittäminen ja lämmittämin ihmisminuudessa tapahtuu juuri juhannuksen alla. Juhannuksena meidän sielullisuutemme kohoaa korkealle kosmiseen tilaan uudistumaan ja puhdistumaan. Kosmisen helluntain voimat sitä ennen tarjoavat heräämistä ja vahvistusta, niin että me vähitellen opimme ennen juhannusaikaa tulemaan vahvemmiksi henkisessä minässämme, maan piirissä ja kehomme piirissä.

Vähitellen me opimme seuraamaan sielumme mukana kesän henkisiin aurinkokorkeuksiin ja seuraamaan tietoisesti, mitä siellä tapahtuu. Siihen meitä valmistaa helluntain minuuden kehityksen juhla.

jeesus_ikoni_200_keh.jpg

Juhlan merkitys

Esivanhempamme ovat kokeneet voimakkaasti, miten nämä kosmisten voimien sykkeiden juhlakohdat ovat täynnä voimaa, joka meidän on otettava vastaan, ei ainoastaan sisäisesti, vaan näillä erityisillä kohdilla myös fyysisesti. Siksi juhannuksella niin kuin muillakin suurilla juhlilla on ollut oma fyysiset tapahtumansa.

Juhannuksen kohdalla vanhat tanssit, joissa olimme kehollisesti mukana, auttoivat meitä fyysistä ruumistamme myöten avautumaan kiertotähtien liikkeen vaikutuksille ja harmonioihin.

Juhannuksen kukat auttavat meitä kokemaan henkisten aurinkovoimien loisteen sieluissamme.

Kokkotuli auttaa meitä luomaan sisäisen kokemuksen siitä, miten maan päälle laskeutunut minuuden tulielementti voi kohota ylös kohti kosmista tulta ja valoa ja voimaa.

Juhannusnäytelmissä, jotka minuuden lapsuudessani olivat tärkeä osa jokavuotista juhannusjuhlaa Hyvinkään Sveitsissä, olivat kuin rukous, jossa ihmiskunta kohottaa oman todellisuutensa jumalten nähtäväksi ja muunnettavaksi.

Järvenranta tai merenranta puhuu siitä, miten me koemme juhannuksena kohoavamme fyysisaineellisesta maailmasta osittain maan elämänvoimien alueelle, siihen maailmaan, jossa Kristus nyt asuu maan piirissä. Vuorella tai kummulle kohoamisella on sama merkitys: nousemme hieman fyysistä maailmaa korkeammalle, tilaan, jossa ympärillämme onkin ilman tai valon elementtien meri.

Tai sitten Hyvinkäällä, jossa lapsuuteni aikana juhannusta vietettiin syvän lukon pohjalla harjumaassa. Siinä taas tuli juhlalliseksi kokemukseksi se, miten hengen tulivoimat voivat laskeutua aina maan aineellisuuden piiriin saakka.

Ja toki meillä on vielä kesäpäivänseisaus ja vuoden pisin päivä lauantaina. Juhlaa riittää. Lisäksi monet meistä, jotka ovat viettäneet lapsuutensa juhannuksen 24. päivä ja aaton 23. päivä, kokevat edelleenkin todellisen juhannuksen juuri noina päivinä. Sitä eetteristä ajan rytmiä, joka on lapsuudessa asettunut paikoilleen, eivät kalenterimuutoksen aina saa vaihtumaan.

HYVÄÄ JUHANNUSTA!

Rakkaudella
Matti

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: helluntai, Kristus, Maria, minä, minuus, juhannus, juhla, tanssit, Kaksoset, serafit

Jeesus - ja Kristus

Tiistai 12.11.2013 klo 0:37 - Matti Kuusela

Uudesta testamentista tuntemamme Jeesus on monin tavoin erityinen ja monin eri tavoin ymmärretty ihminen. Ensi lauantain kurssilla me selvitämme hänen olemustaan niin pitkälle kuin yhtänä päivänä on mahdollista, mutta paljon voi sanoa jo nyt.

Jo Jeesuksen syntymä tarjotaa monia arvoituksia. Yksi niistä on hänen isänsä Joosef. Emme tässä mene lainkaan neitseelliseen syntymään tai muihin todella vaativiin näkökohtiin, vaan katsomme vain asetelmaa niin Luukkaan kuin Matteuksen evankeliumeissa. Kummassakin Jeesuksen isä Joosef on lapsensa syntymän aikaan oudosti sivuasemassa. Mitä se merkitsee? Joosef vartioi, kun hänen poikansa, jonka fyysistä perimää on hoivattu huolellisesti aina Aabrahamista saakka. Sitten runsaan kolmenkymmenen vuoden kuluttua kaksitoista opetuslasta saa henkisen vuodatuksen, jonka seurauksena heistä tulee aposteleja, ihmisiä, jotka kykenevät opettamaan omasta itsestään, omasta kokemuksestaan, omista minuuksistaan lähtien,

Me tiedämme, miten Jeesuksen ollessa kolmikymmenvuotias hän saa Jordanin virralla kasteen, jonka seurauksena häneen liittyy kiinteästi kosminen Kristus, ja hänestä tulee olento, jota me nimitämme Kristus Jeesukseksi tai Jeesus Kristukseksi, kumpaa puolta me sitten tahdommekin painottaa.

Kosminen Kristus

Jos nyt sivuutamme Kristuksen kaikkein tärkeimmän teon, sen mitä tapahtui Golgatalla, niin voimme kysyä, mitä tapahtui tuon kolmen vuoden aikana Jordanin virralta Golgatan kukkulalle. Kristus toi maan päälle, ihmiskunnalle, kosmisen tai makrokosmisen minän. Ihmisellähän oli jo maanpäällinen minuus, jonka hän oli saanut jumalten lahjana paljon aikaisemmin, mutta se oli minuus, joka eli voimakkaasti perintövirrassa. Erikoisesti niin tapahtui juutalaisten keskuudessa, jossa kokemus siitä, miten "minä" ja Aabraham olemme yhtä. 

Silloin minä ei oikeastaan vielä "ollut" ihimisessä, vaan se oli yhtä isä Aabrahamin minän kanssa. Aabraham toi minän voimakkaasti fyysisen ihmisen ihmisyyden piiriin, mutta tuo minä jäi vielä Aabrahamin yhteyteen. 

Nyt tulee Kristus, joka lahjoittaa ihmiskunnalle aivan uuden kosmisen minuuden voiman. Se on minä, joka on. Se on vapaa ja yksityinen ja itsenäinen minä, jonka voimasta kertovat Kristuksen seitsemän Minä olen lausetta. Näissä Johanneksen evankeliumin toistamissa lauseissa tulee ilmi ihmisten saaman uuden minuuden valtava tulevaisuuden voima, jonka haltuunottamista meillä on aikaa harjoitella koko tämän maan inkarnaation loppuun saakka.

Katsokaamme vielä, mitkä ovat nämä seitsemän henkistä minä olen -siementä, jotka Kristus antaa ihmiskunnan käyttöön:

1. Minä olen ylösnousemus ja elämä.

2. Minä olen maailman valo.

3. Minä olen hyvä paimen.

4. Minä olen elämän leipä.

5. Minä olen portti.

6. Minä olen tie, totuus ja elämä.

7. Minä olen hyvä viinipuu.

Jos nyt yrittää olla miettimättä, mitä nämä seitsemä lausetta "merkitsevät", vaan aivan yksinkertaisesti katsoo niitä, niin huomaa, miten valtavista asioista on kysymys. Kun Kristus Uudessa testamentissa sanoo "minä", niin se merkitsee, että hänen kauttaan virtaa tuon makrokosmisen minuuden voima jokaiselle ihmiselle, mahdollisuutena jonka hän voi ottaa vastaan.

Ja kun näin katsoo, niin huomaa miten jokainen näistä seitsemästä lauseesta on valtava kosmis-sisäinen voima, joka on jo annettu ihmiskunnalle. Toki meillä on vielä pitkä matka näiden voimien omaksumiseen, mutta ne ovat jo olemassa.

Jos katsomme henkisesti, niin jokainen näistä seitsemästä voimasta vastaa myös yhtä planeettavoimaa, mikä taas merkitsee, että henkisesti nämä seitsemän lausetta eivät soi ainoastaan maan, vaan koko aurinkokuntamme piirissä. Koko aurinkokuntamme on se voiman ja läsnäolon piiri, josta Kristus puhuu.

Jeesuksen olemus

Mutta mikä on Jeesuksen osuus tässä kaikessa. Jeesus on se ihminen, jonka kehoon kosminen tai makrokosminen Kristus-henki asettuu. Kun sitä ajattelee, tulee ainakin minulle väistämättä mieleen, että tuo Jeesus ei ollut suinkaan yksinkertainen puusepän poika, vaan todella korkea olento, korkeinta mitä ihmiskunta saattoi valmistaa Kristuksen maan päälle tulemista varten.

Ja jotta se taas oli mahdollista, ei Jeesus voinut kehittyä yksin, vaan hänen kanssaan toimi useita hyvin korkeita henkiä. Jeesuksen elämä oli kuin suuri henkis-fyysinen linssi, johon kokoontui useita suuria henkisiä kehityslinjoja, jotka taas tuon linssin läpi kuljettuaan jatkoivat kehitystään ja opetustaan ihmiskunnan keskuudessa.

Jotta ihmisten olisi helpompi ymmärtää, on Jeesuksesta usein esitty hyvin yksinkertainen kuva, ja jotta sekään ei olisi liian vaikeaa, on sanottu, että edesä häntä tarvitse ymmärtää. Pelkkä uskominen riittää. Ja se on totta, hyvin pitkälle. Silti kahdentuhannen vuoden aikana me olemme jo kasvaneet ihmisinä niin, että meidän ajattelumme ja ymmärtämisemme voi jälleen alkaa kohota ymmärtämään todellisia henkisiä tapahtumia, tapahtumia, joissa henki ei toimi ainoastaan aineettomalla tasolla, vaan ulottuu aina fyysiselle tasolle saakka. Näistä me puhumme ensi lauantain kurssilla Maria-akatemiassa, tai ulotumme tähän saakka, kun varsinainen kohde lauantaina on kuitenkin ymmärtää Jeesusta henkisenä ihmisenä, joka ei ollut lainkaan yksinkertainen, eikä mitenkään voimaton, vaan hyvin merkittävä ihmisolento. 

Tämä uusi ymmärrys Jeesuksen voimasta, eli siitä ihmisestä jonka kehoon Kristus laskeutui, auttaa myös meitä jokaista voimaantumaan omalla tiellämme kohti Kristuksen - vapaaehtoista - ymmärtämistä. Ja vastaanottamista.

Rakkaudella
Matti 

steiner_panoraama_suurempi.jpg

13 kommenttia . Avainsanat: Jeesus, kosminen, Kristus, minuus, minä olen,

Vuodenaikojen henkisyys

Perjantai 28.6.2013 klo 19:44 - Matti Kuusela

Neljä vuodenaikaa muistuttaa meitä ja koko olemustamme maan neljästä elämästä, neljästä inkarnaatiosta. Maa on siis elänyt jo kolme aikaisempaa inkarnaatiota ja jokaisessa niistä ihmisolemus on saanut uuden lahjan. Ensimmäinen näistä suurista lahjoista oli fyysinen keho, toinen elämänvoimakeho, kolmas sielukeho ja neljäs, nykyisen maan lahja, on minuus, meidän varsinainen henkinen olemuspuolemme. Minuus on se voima, joka tekee meidät varsinaisesti itsenäisiksi ja vapaaksi, kykeneväksi aitoon rakkauteen.

Neljä vuodenaikaa

Jos katsomme vuodenaikoja maan neljän kehitysvaiheen kuvasteina, niin silloin me aloitamme kesästä. Kesä muistuttaa meitä tuosta ikikaukaisesta ajasta, jolloin meidän kaikkein vanhin ja viisain olemusosamme, fyysinen keho, sai alkunsa. Silloin meidän koko aurinkokuntaamme vastaava alue oli ainoastaan lämpöä, puhdasta henkistä lämpöä, jota ei voisi edes nykyisellä lämpöaistilla kokea. Mutta keho muistaa tuon lämmön edelleen, ja siksi meillä on niin syvä tarve vapauttaa kesällä kehomme maailmankaikkeuden lämmön ihanuudelle.

Mutta seuratessamme maan kehitysvaiheita ei maan seuraavan inkarnaation kuvanto olekaan syksy, vaan kevät. Vuodenaikojen kulussa maailmankehitys tahtoo auttaa meitä tiedostamaan, ei vain kulkemaan mukana. Siksi me joka vuosi kuljemme sisäisesti maan neljä kehitysvaihetta päinvastaiseen suuntaan, kesästä alkaen.

Kevät toistaa meidän maamme seuraavan inkarnaation, jossa se avautui pelkästä lämmöstä ilmalle ja valolle. Auringon herättävä voima, jonka kutsu näkyy niin voimakkaana etenkin kasvikunnassa, kertoo tästä maan toisesta kehitysvaiheesta.

Kolmannessa vaiheessa auringolle avautunut elämä kääntyykin sisäänpäin, kokemaan oman sisäisyytensä ja oman sielullisuutensa niin, että jotain uutta voi syntyä olentojen sisäisyydessä. Sitä kuvaa erinomaisesti joulu, aika jolloin meidän jokaisen sydämessä syntyy uusi sisäinen sielunlapsi.

Ja sen jälkeen tulemme syksyyn, arkkienkeli Mikaelin aikaan, jolloin meidän oma yksilöllinen henkemme, oma minuutemme herää. Se saattaa meidän toimimaan ja oppimaan.

Neljä arkkienkeliä

Nykyisin neljä suurta arkkienkeliä vastaavat kukin omasta vuodenajastaan, jotka siis kuvastavat koko maan ja samalla koko aurinkokuntamme neljää kehitysvaihetta. Kesän arkkienkeli on Uriel, joka auttaa sielullisuuttamme kohoamaan kosmisiiin korkeuksiin ja kokomaan siellä koko ihmiskehityksemme alkuvoiman - uudistuvana ja kehittyvänä.

Kevään arkkienkeli on Rafael, jonka parantavassa kosmisessa hengityksessä uusi elämä kohoaa kohti aurinkoa.

Talven arkkienkeli on Gabriel, joka johtaa ulospäin avautuneen kukkamaisen kehityksen nyt sisäänpäin, oman kehittyvän sielullisuuden kokemukseen, jonka ytimen me koemme joulussa.

Ja neljäntemä tulemme syksyn suuren arkkienkelin, Mikaelin, aikaan. Mikael on samalla näistä arkkienkeleistä meidän nykyisen maamme inkarnaation enkeli. Hän tukee meitä löytämään omaan vapaan henkisyytemme minä-voiman.

Erinomainen henkinen harjoitus on kuvitella tai meditoida tätä vuodenaikojen kiertoa tässä maan kehitysvaiheita myötäävässä suunnassa. Kaiken kehityksen syvempi totuus alkaa kohota esiin juuri siitä, että me ensin opimme katsomaan ja kokemaan maailmankaikkeuden prosesseja myös vastakkaisiin suuntiin. Silloin näiden vastakkaisuuksien yhdistymistä alkaa avautua korkeampi totuus. Mika Waltari kuvaa tätä jo keskiajalla oivallettua ajatusta erinomaisesti jommassa kummassa Johannes-kirjassaan, joko Nuoressa Johanneksessa tai Johannes Angeloksessa.

Maan inkarnaatioita tulee olemaan kaikkiaan seitsemän, mikä merkitsee sitä, että maan tulevissa inkarnaatioissa myös vuodenaikoja tulee olemaan enemmän. Nyt tuo maan inkarnaatioiden koko määrä ilmenee viikonpäivissä, joita on juuri seitsemän. Mutta niin kuin vuodenkierto ei toista maankehitystä samassa järjestyksessä kuin maan inkarnaatiot tapahtui, niin eivät viikonpäivätkään ole samassa järjestyksessä, vaan ne muodostavat aivan oman tähtimäisen kuvionsa, jota voimme myöhemmin tarkastella erikseen. Maailmankaikkeus ei siis toista perusprosessejaan kaikkialla samassa järjestyksessä, vaan juuri auttaakseen meitä kehittymään monipuolisiksi ja itsetiedostaviksi olennoiksi, se vaihtelee sisäisiä rakenteitaan, joskus päinvastaisiksi, joskus tähtimäisiksi geometrioiksi, joskus lukujärjestelmiksi, itse asiassa se luo peruslaeistaan valtaisia määriä erilaisia muunnoksia, joita voi hyvin kuvitella vaikkapa erilaisina kosmisina ympyröinä, spiraaleina tai silmukoina.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: vuodenajat, arkkienkelit, maankehitys, Mikael, Gabriel, Rafael, Uriel, minuus, maan inkarnaatiot

Autuaita ovat ...

Perjantai 26.4.2013 klo 16:33 - Matti Kuusela

Vuorisaarna on ollut yksi Uuden testamentin suuria arvoituksia. Suomessa Pekka Ervast kohotti sen omassa opetuksessaan korkeaan asemaan. Mitä tuo vuorella pidetty saarna oikein merkitsee?

Rudolf Steiner kertoo Matteuksen evankeliumia käsittelevässä esitelmäsarjassaan ihmiskunnan kehitykseen kuuluvan totuuden, jonka koko merkitystä sen kaikesta yksinkertaisuudesta huolimatta on yllättävän hankala hahmottaa. Varhaisina ja siis vielä Vanhan testamentin loppuaikoihin saakka ihmiset olivat luonnollisella tavalla selvänäköisiä, vaikka tuo selvänäköisyys heikkeni ja rapistui. 

Kun nuo ihmiset tahtoivat kokea autuutta tai jumalan valtakunnan eli henkisen maailman, heidän oli yksinkertaisesti poistuttava fyysisestä kehostaan, kohottava sen yläpuolella. Aikaisemmin kun ihmisen kehollinen rakenne oli paljon pehmeämpi kuin nykyään, se oli täysin mahdollista. Siihen kuitenkin tarvittiin temppeleitä tai vihkimysmenoja, guruja tai muita menetelmiä, sillä alkuperäisen vapaan selvänäköisyyden kadotessa ihmisellä ei ollut luontaista omaa voimaa tuohon kohoamiseen - joitakin mestareita lukuunottamatta.

Autuaat kerjäläiset!

Kun raamattu kirjoittaa, että "autuaita ovat hengen kerjäläiset", Steiner selittää sen
 näin:

Katsokaa entisiä aikoja. Silloin ihmiset saattoivat nähdä henkiseen maailmaan, heille tarjoutui vanhan henkisen selvänäön avulla koko henkisen maailman rikkaus. Mutta nyt ovat ne, jotka kehityksen kuluessa ovat menettäneet kyvyn nähdä henkiseen maailmaan, tulleet köyhiksi hengestä, hengen kerjäläisiksi.

Kristus on tuonut maailmaan salaisuuden, että minään, myös fyysisellä tasolla elävään ihmisminuuteen, voivat virrata taivastan valtakunnan voimat. Sen ansiosta voivat myös ne, jotka ovat kadottaneet muinaisen selvänäön ja sen mukana henkisen maailman aarteet, kokea itsessään hengen, tulla autuutetuiksi.

Siitä lähtien voidaankin lausua nuo suurenmoiset sanat: autuaita eivät tästä lähtien ole ainoastaan ne, jotka vanha selvänäkö tekee rikkaiksi hengestä, vaan myös ne, jotka ovat köyhiä hengestä, hengen kerjäläisiä, sillä heidän minuuteensa virtaa nyt se, mitä voimma sanoa taivasten valtakunnaksi, kun Kristus on avannut heille tien.

Ajatusten ja tunteiden maailmat

Henkiseltä kannalta katsottuna ihmisen fyysinen keho
on siis tullut tiiviimmäksi jasermononthemount_bloch.jpg kovemmaksi, vaikka sitä ei varsinaisesti ulkoisesti voi todetakaan. Se on kuitenkin hyvin ymmärrettävissä ihmiskunnan tietoisuuden kehityksen kannalta. Mitä kovemmaksi fyysinen keho ja sen myötä fyysiset aivot ovat tulleet, sitä paremmin ihmisen tietoisuus on yltänyt ymmärtämään fyysisen aistimaailman lainomaisuuksia. Ja sitä vieraammiksi ja hankalammin hallittaviksi ja ymmärrettäväksi on samalla tullut tunteiden maailma.

Rudolf Steiner jatkaa tästä, miten tuo edellinen pätee nimenomaan fyysiseen kehoon, ja hän jatkaa siten osoittamalla, miten ihmisen jokainen olemuspuoli - tässä kaikki yhdeksän - voivat tulla uudella tavalla autuaiksi.Elämänvoimissa tapahtuu toisenlainen prosessi, joka liittyy kärsimyksiin ja sairauksiin ja lohdutukseen, sielukehon tasolla taas puhutaan omien sielunvoimien tyynnyttämisestä, mutta niihin palaamme myöhemmin.

Tämän ensimmäisen "autuaaksi julistamisen" merkitys siis oli: Vaikka ihmiskunnalla oli jumalsyntyinen minä jo kauan ennen Kristuksen tuloa maan päälle, hän ei kuitenkaan kyennyt itse hallitsemaan sitä täysin, vaan ihmistä ohjasivat ryhmäenergiat, suvun, kastin, ammattikunnan, uskonnollisten tai muiden ryhmien tai sukupuolen yhteisenergiat olivat yksilöllistä minää voimakkaampia.

Vasta Kristus muuttaa tilanteen tuomalla jokaisen yksityisen minän käyttöön korkeammat kosmisen minuuden voiman, joka mahdollistaa jokaiselle ihmiselle oman tien autuuteen eli taivasten valtakuntaan eli henkiseen maailmaan. Toki me olemme vasta aivan tämän tien alussa, mutta matkalla kuitenkin, kohti sitä voiman ja rakkauden tasapainoa, jota tarvitaan autuaaksi tulemiseen.

Tosin tuolla sanalla autuus on nyt hieman uudempi merkitys. Silloin kun ihmisillä ei vielä ollut nykyisen kaltaista aktiivista ja toimeliasta henkilökohtaista minuutta, pelkkä rauhallinen autuus ja vapautuminen fyysisen maailman rasituksista saattoi käydä tavoitteesta. Nykyisin meidän olisi etsittävä omaa autuuttamme siitä, miten voimme olla harmoniassa henkisen maailman kehitysvoimien ja toiminnan kanssa niin, että se vastaa meille samaa mitä autuus aiemmin.

2 kommenttia . Avainsanat: Rudolf Steiner, vuorisaarna, taivasten valtakunta, minuus, Pekka Ervast, Kristus

Jeesus Maan sydämessä

Keskiviikko 30.1.2013 klo 23:41 - Matti Kuusela

Kerroimme viimeksi siitä, miten Maria Magdaleena voidellessaan Jeesuksen jalat ja pään valmisti häntä paitsi omaan hautaansa, myös Maan hautaan, Maan sydämeen, suuren Äidin luo tehtävään matkaan. Tuo Äidin kultainen valtakunta maan sydämessä on myös se kuulu valtakunta, jota idässä nimitetään Shamballaksi.

 

Matka Äidin luo

Laskeutuminen maaäidin luo oli monella tapaa välttämättömyys tuona aikana, jolloin ihmiskunnan elämänvoimat alkoivat olla lopullaan. Yksi näistä suurista asioista oli ylösnousemuskehon elvyttäminen. Tällä matkalle Äidin luon Jeesus lähti heti kuoltuaan ristillä. Ja jatkamme nyt Estelle Isaacsonin kertomuksen mukaan:

Näin Pyhän Äidin auringonkaltaisena maan keskustassa. Hänen päänsä oli kruunattu koristeella, joka oli kuin aurinko. Hän loisti lämmintä, kultaista valoa.

Lukemattomat olennot, joita tuskin pystyn kuvailemaan, reunustivat hänen luokseen johtavaa tietä. He olivat kaikki kokoontuneet tervehtimään Kristusta hänen voitokkaasti saapuessaan Shamballaan. Myös he säteilivät kultaista valoa.

Näin Kristuksen laskeutuvan heidän keskuuteensa heidän laulauessaan taivaallisin äänin, jotka kaikuvat koko maan läpi. Tämä tapahtui heti Kristus Jeesuksen kuoltua ristillä.

Tunsin miten tämä oli kaikkien aikojen tärkein hetki. Koskaan aikaisemmin ei Kristus ollut kulkenut langenneen maan sisuksiin tervehtimään Äitiä! Saatoin tuskin uskoa, miten voitelemalla Hänet Magdaleena - ihmisolento - oli valmistanut häntä tähän hetkeen!

Tultuaan Äidin luo tämä kohotti hänen ylleen hänen ylösnousemuskehonsa. Tietenkin näin sen symbolisella tavalla. Hänestä virtaava valo oli hämmästyttävän loistavaa! Maan keskuksessa hän muuttui kuin loistavaksi tähdeksi. Hänen valonsa syöksyi maan päällä olevista porttikohdista ulos kosmokseen.

Tällaisia maan keskukseen, Shamballaan, johtavia portteja on lukuisia. Paikat, joista Kristuksen ylösnousemuskehon tähti loisti läpi maan pinnan, on tullut hyvin pyhiä. Ne ovat paikkoja, joissa Neitsyt Maria on ilmestynyt.

 

Ylösnousemuskeho

Myös Judit von Halle - ja luonnollisesti Rudolf Steiner - puhuu useissa kirjoissaan tästä ylösnousemuskehosta. Ylösnousemuskeho on ihmisen henkinen tai henkistynyt fyysinen keho, tavallaan fyysisen kehon muotoprinsiippi ilman sitä täyttävää ainetta.

Ihmisen fyysisen kehon henkinen alkumuoto, jota Paavali kutsui vanhaksi Aatamiksi, oli menettänyt aikojen kuluessa menettänyt voimansa ja se oli jo pahasti rappeutunut. Laskautuessaan Äidin luo Kristus elvytti Äidin säilyttämän mallin tästä ikikehosta ja aktivoi sen jokaista ihmistä varten, niin että tämä uusi Aatami on jokaisen ihmisen saavutettavissa.

Kun Kristus ilmesty pääsiäisaamuna Magdaleenalle, hän oli juuri tässä henkistyneessä fyysisessä kehossaan, joka hänen taivaaseen astumiseensa saakka oli täällä maanvoimien piirissä ja hyvin helposti henkisesti kehittyneiden ihmisten havaittavissa.

Nyt kun pääsiäinen on taas lähestymässä, voimme muistella sitä, miten juuri Magdaleena oli ensimmäinen ihminen, joka näki Kristuksen tässä ylösnousemuskehossaan. Ja hän oli myös se ensimmäinen ihminen, joka sai Kristukselta käskyn mennä ja kertoa veljille, että Minä olen ylösnoussut.

 

Minuus ja fyysinen keho

Kuten aina Kristuksen lausuessa Uudessa testamentissa sanan Minä, hän tarkoittaa sillä paitsi itseään myös jokaisen ihmisen minuutta.

Minuus ja fyysinen keho on läheisessä suhteessa toisiinsa. Kun ihmisen fyysisen kehon perusmalli korjaantui Äidin ja Kristuksen toimesta, samalla syntyi myös ihmisen korkeamman minän syntymisen mahdollisuus, ihmisminän ylösnousemus. Yksilölliset ihmisminuudet astuivat perheen, suvun, heimojen ja kansojen piiristä omaan todellisuuteensa, jonka Kristus heille antoi - ja joka varsinaisesti tapahtui helluntaina.

Kun Jeesus siis sanoo Magdaleenalle, että minä olen ylösnoussut, hän tarkoittaa sitä hengen voittoa aineellisuudesta, jossa hänestä on nyt tullut jokaisen ihmisen veli - uskonnoista ja opeista riippumatta.

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Jeesus, Kristus, maan sydän, ylösnousemuskeho, Shamballa, minä, minuus, Estelle, Isaacson, Äiti, Maria, Magdaleena

"Minä olen hyvä paimen"

Perjantai 21.9.2012 klo 11:02 - Matti Kuusela

Hei Enkelimaan ystävä,

Olen viime päivinä uudistanut Enkelimaan nettikauppaa. Huomasin ihmeekseni, että osa teksteistä oli aika eilisiä, joten nyt pitäisi kirjojen ja CD-äänitteiden profiilit olla paremmin tunnistettavissa.

Mukava uutuus on ystäväni Helge Salon tuleva kirja Haltiain kertomaa. Helge on jo pitkään pitänyt läheistä yhteyttä luonnonhenkiryhmäänsä, ja nyt luonnonhenkien viestejä on koottu oikeaksi kirjaksi, joka ilmestyy kuun vaihteessa.

Olen lukenut runsaasti luonnonhenkikirjoja, mutta aina olen kokenut, että niin hienoja kuin etenkin keskieurooppalaisten luonnonhenkien ja haltioiden viestit ovatkin, meidän tulisi saada myös suomalaista tietoa heidän maailmastaan. Niinkuin tiedetään, luonnonhenget ovat läheisessä yhteydessä Äiti maahan, ja kun maan energiat ovat erilaisia eri maissa ja eri seuduilla, ovat myös luonnonhenget erilaisia. Siksi on niin hienoa saada näitä lähiseutujen viestejä luettavaksi.

Tätä Haltiain kertomaa -kirjaa voi jo nyt tilata ennakkoon Enkelimaan nettikaupasta, niin silloin se saa kotiinsa pian ilmestymisen jälkeen. Ei ainakaan unohdu.

 

Maailman myllerrystä

Maailma myllertää nyt kovasti.
Tiedän, että kukaan ei haluaisihyva_paimen.jpg
kuulla tällaista, mutta luin juuri miten USA:n sisäisen puolustuksen voimat eli poliisit ovat tilaamassa lähiaikoina puolitoista miljardia ammusta käsiaseisiin. Se on aika paljon, ylittää armeijan tilausmäärät ja siitä riittää useampi luoti jokaista amerikkalaista kohden. Lisäksi on rakennettu valmiiksi satoja keskitysleirejä, jotka ovat toistaiseksi tyhjiä.

Mitä syyt sitten ovatkin, niin monet viestit kertovat kasvavasta kuilusta kansalaisten ja päättäjien välillä. Tämä aamuna luin myös jutun, jossa kerrottiin, että EU:n ulkoministerit ovat esittäneet EU:lle yhteistä armeijaa, jota johtaisi joku keskieurooppalainen paronitar, nimi ei jäänyt mieleen, enkä ole varma tuosta paronittarestakaan, joka tapauksessa joku ilmeisen varakkaan suvun yksityinen henkilö.

En sitten tiedä, onko Suomen ulkoministeri tässä hankkeessa mukana, mutta olisi todella hyvä tietää missä mennään.

Kaikki tämä kuitenkin puhuu siitä, että yhteisten asioiden hoidossa yksityinen henkinen voima on kadoksissa. Se on tietenkin hyvin pitkälle kristinuskon kriisi, sillä Euroopan henkisessä ilmastossa kristillisillä kirkoilla on ollut yli tuhannen vuoden aikana keskeisin henkisen kasvattajan rooli. Se on kuitenkin kadottanut varsinaisen kristillisen henkisen tietoisuusytimensä jo kauan sitten.

En näe tähän tilanteeseen muuta ratkaisua kuin uuden henkisen aallon, jossa kristillisen minä-käsityksen täysi voima ja merkitys pääsevät esiin.

Uudenajan piireissä on jo kauan koettu  Minä olen -lauseiden tärkeys, ja tieto Johanneksen evankeliumin Kristuksen seitsemästä Minä olen -lauseesta on leviämässä.

Nykyisin vallitsee kuitenkin kuitenkin selvä minuuden kriisi. Johdossa on ihmisiä, jotka ovat kovettaneet minuutensa, ja taas herkimmin kokevat ihmiset ovat kokonaan luopumasta egosta, alemmasta minuudesta.

 

Minuuden vahvistuminen

Henkisen tiedon mukaan juuri minuus on kuitenkin se suurin lahja, jonka ihminen on saanut tämän maapallon inkarnaation aikana. Itse näen niin, että koska minuus meissä on varsinaista henkistä aluetta, minuuden meissä on vahvistuttava. Mutta sen on vahvistuttava niin, että minuus ja rakkaus ovat tasapainossa, tai voima ja rakkaus ovat tasapainossa, kuten myös on sanottu.

Olen tosi pitkään miettinyt mitä tehdä maailman ongelmien kanssa. Jos niihin haluaa, vaikuttaa, ne on tiedostettava. Mutta mitä sitten. Henkiset oppaat suhtautuvat kovin varauksella valittamiseen, tai suorastaan sysäävät sen syrjään.

Tänään sitten keksin sen! Kuuntelin muutama päivä sitten äänitettä, jossa Brian Tracy mainitsee, että 3% korkeimmin palkatuista ihmistä kokee asemastaan riippumatta olevansa koko ajan oman firmansa johdossa. Ja eilen tuo sama tuli esiin toisessa yhteydessä, jossa puhuttiin henkilökohtaisesta karismasta: karismaattinen ihminen on sellainen, joka kokee olevansa vastuuhenkilö kaikissa tilanteissa - tietysti ystävällisesti, lämpimästi ja henkilökohtaisesti, ei hyppien kenenkään varpaille.

Tajusin, että tämä pätee myös maailman suuriin ongelmiin. Minä käyttäydyn kuin johtaja tai itsenäisesti vastuussa oleva johtaja! En enää asetukaan noiden toisten uhriksi!

 

Henkinen minävoima

Se on henkistä minävoimaa. Jos amerikkalainen poliisilaitos hamstraa tuhansin miljoonin panoksia, niin minä sanon mielessäni, että ei se käy. On etsittävä toisia teitä ja kuljettava ongelmien juurille. Meidän on tarkoitus olla maailman vapain valtio, meidän on tarkoitus olla maailman edelläkävijä - niinhän amerikkalaiset kokevat, ainakin parempiaosaiset - nyt me olemme rakentaneet ympäri maata keskitysleirejä miljoonalle ihmiselle. Hei pojat ja tytöt, ajatelkaa vähän, nyt pelko ohjaa teitä, jonkin tuntemattoman pelko, mutta meidän pitää olla positiivisia ja etsittävä rakentavia ratkaisuja, meidän on mentävä juurille ja luotava sieltä uutta. Meidän historiassamme on lukuisia suuria henkiä, joilta voimma ottaa oppia, Lincolmista ja Ben Franklinistä alkaen. Menkää ja miettikää uudelleen, miettikää sellaista ratkaisua, joka muuttaa kokemanne ongelman uudeksi mahdollisuudeksi. Muistakaa Fordia! Hän halusi saada V6-moottorin rungon yhdestä osasta, ilman valusaumaa. Hänen insinöörinsä sanoivat, että se on mahdotonta. Kuuden kuukauden kuluttua insinöörit sanoivat edelleen, että se on mahdotonta. Mutta lopulta he onnistuivat.

Suomessa on potilastietojärjestelmien luomisesta kehittynyt aivan häpeällinen sotku. Voi sanoa, että jopa vuosikymmenestä toiseen it-firman ovat vedättäneet virkamiehiä ja virkamiehet päättäjiä, täysin häpeämättömästi.

Luodaan erillisiä ja hankalia ja keskeneräisiä järjestelmiä, joita korjataan sydämen kyllyydestä tuntiveloituksella. Se on aivan suunnaton rahasampo, sillä kukaan ei halua sanoa mitään vastaan, kun kysymys on terveydestä. Toisaalta maan tavan mukaan aina kun halutaan kierrättää rahaa väärään osoitteeseen, aletaan leikkamaan yksinhuoltajaäitien, vanhusten ja muiden vähäosaisten rahoja. Sillä tavalla saadaan kansa mukavasti pysymään hallinnassa.

Näinhän se menee. Nyt it-firmat aikovat hoitaa ongelman korjaamisen samalla valtavasti rahaa syövällä tavalla, jolla se on luotu...

Siis ongelma, ja suuri ongelma. Nyt ymmärrän entistä paremmin, miksi Suomea koskevan meditaatiosarjan ensimmäiseksi tuli Hallitysmysteeri 1: Oma voima. Meidän on korkeamman itsemme tuella kyettävä tulemaan minässä niin avoimen vahvoiksi, että uskallamme nähdä tilanteet, puuttua niihin, puhua ja ajatella niitä - loputa aivan suuttumatta, kuin Maan Äiti tai Isä, meistä jokainen. Se on myös kurkkuchakran alueen tehtävä, se että minuutemme voimin meistä jokaisesta alkaa kehittyä yhä enemmän Hyvä Paimen. "Minä olen Hyvä Paimen".

 

Millainen on Hyvä paimen?

Etsin sitten kuvia Kristuksesta hyvänä paimenena, ja huomasin hämmästykseni, että käytännössä kaikissa maalauksissa hän vaikenee! Ja kuitenkin hyvä paimen on kurkkuchakran eli meidän ilmaisuchakramme ominaisuus. Olla hyvä paimen on olla aktiivinen, se ei ole sisäänpäin kääntymistä.

Toki hyvä paimen voi johtaa myös sanattomasti, jos kaikki silläkin ohjauksella kulkevat oikeaan suuntaan. Mutta kyllä ihmisten hyvä paimen puhuu. Hän ajattelee ja kertoo totuuden niinkuin sen ymmärtää ja kertoo sen muille! Hän ei ehkä aina vaadi tiettyjä suorituksia, mutta kun hänen äänensä kaikuu, ihmiset alkavat tajuta. Onko meidän kasvettava nyt hyviksi paimeniksi toisillemme?

Kun me tulemme sekä hyviksi hyviksi lampaiksi että hyviksi paimeniksi, ehkä silloin suuren paimenen sanat alkavat kuulua meille ja kaikua meissä.

1 kommentti . Avainsanat: henkinen, vastuu, minuus, haltiain kertomaa

Universaali kristillisyys

Perjantai 25.5.2012 klo 2:16 - Matti Kuusela

Kun nyt on jo yli puolenyön, joutuu
sanomaan, että eilen olijeesus_ikoni_190.jpg ensimmäisen
historiallisen helluntain päivä. Sehän tapahtui 24. toukokuuta vuonna 33. Tuo muisto tuntui koko päivän hyvin herkkänä ja kauniina, ja se herätti myös monenlaisia ajatuksia uskonnoista, kirkoista ja kristillisyydestä.

Voimakkain tunne oli, että kirkkojen asema uskonnollisuuden eturintamassa alkaa ainakin kristinuskon kohdalla olla ohi. Jotain uutta tarvitaan.

Tietenkin kirkoissa tapahtuu uudistumista ja ne ovat edelleen tärkeitä, mutta kun katsoo henkisyyden kulkea nykyaikana, niin yksi vahva havainto on, että uskontojen joukossa kristinusko liikkeenä ei juuri tuota enää mitään uutta.

Onhan se surullistakin sanoa, mutta kun nyt kerran olen tullut siihen näkemykseen, että on hyvä olla rehellinen ja etenkin: on hyvä kertoa asiat pohjiaan myöten niin kuin ne kokee, niin onhan se sanottava.

 

Kristinuskon kilpailuasema

Kilpailuasema kuulostaa kovasti maalliselta, mutta mielessäni onkin nyt kristinuskon suhde etenkin islamiin. Tulee mieleen se vuosien takainen päätös Espoossa poistaa kaduilta possunmuotoiset ajoesteet, miten niitä nyt nimitettiinkään.

Perustelu oli se, että joku islamilainen saattaisi loukkaantua niistä, siis uskonnollisesti. Jännää, että valtiokirkollisesti kristillisessä maassa oltiin nin huolissaan muhamettilaisten uskonnollisesta hyvinvoinnista. Kiintoisaa tuossa päätöksessä oli vielä se, että tiettävästi kukaan islamilainen ei ollut edes valittanut, ei edes sisäisesti loukkaantunut.

Miksi siis kristityt luopuivat taistelusta jo ennen taistelua? En oikein ymmärrä mistä se johtuu, mutta jotain häpeänkaltaista siinä täytyy olla. Hävetään omaa perinteistä uskontoa, hävetään keväistä suvivirttä, hävetään oman uskonnon ilmaisua niin, että koetaan se vahingolliseksi toisten uskontojen tunnustajille!

Mutta niinhän ei todellisessa kristinuskossa voi olla! Kun kristinuskon sanoma on koko ajan Uuden testamentin mukaan ollut "Rakastakaa toisianne niin kuin minä olen teitä rakastanut", ei siinä voi olla mitään hävettävää toisten uskontojen edessä, tai mitään vahingollista toisille uskonnoille.

 

Henkisyys kirkossa

Koenkin niin, että huono omatunto tulee siitä, että kirkko on unohtanut varsinaisen henkisyyden. Jo 1980-luvulla Helsingin seurakuntien Kirkko ja kaupunki -lehdessä kirjoitettiin, että kristinusko on ihmisten keksimä lohdutukseksi tässä hankalassa maailmassa.

Ja miten paljon kirkoissa on saarnattu tai puhuttu siitä rakkaudesta, jota Kristus piti kaikkein tärkeimpänä viimeisenä iltanaan maan päällä ihmiskehossa: Rakastakaa toisianne!

Itse en todellakaan muista ainuttakaan sellaista kertaa. En muista myöskään että kansa- tai oppikoulun uskontotunneilla olisi siitä mainittu jotenkin merkittävänä, huomioon otettavana tai todellisena asiana.

Varsinaisen henkisen ymmärryksen luterilainen kirkko on kadottanut jo kauan sitten, silloin kun teologinen opetus on jäänyt nykytieteellisten ylopistojen hoivaan.

Tämäkin on banaali esimerkki, mutta muistan miten joskus, lienee ollut 1970-luvulla, samassa vaunuosastossa junassa istui teologian opiskelijoita, jotka keskustelivat siitä, mikä jossain evankeliutekstin osassa oli alkuperäistä. Ja toki siitä voi keskustella, mutta puheesta suorastaan loisti tietoisuus, joka ei mitenkään enää muistanut, että noiden sanojen takana voisi olla jotain aitoa henkistä sanomaa.

 

Ajanmukainen kristillisyys

Minähän olen eronnut luterilaisesta kirkosta muistaakseni jo 18-vuotiaana, mutta koen kyllä aika vahvaa myötätuntoa moniakin uskontoja kohtaan.

Yksi syy, miksi tästä aiheesta en ole aikaisemmin kunnolla puhunutkaan, on se, että aikoinaan liityin Kristiyhteisöön ja olin siellä jopa ministranttina, kunnes perheeseemme syntyi lapsia eikä aika samalla lailla enää antanut periksi. Yhdessä vaiheessa hieman aikaisemmin olin kokenut jopa itsestään selväksi, että minusta tulisi Kristiyhteisön pappi.

Mutta sitten alkoi tapahtua jotain, minkä selvittäminen itselle oli tavattoman vaikeaa, pohjaa myöten. Kristiyhteisössä oli Rudolf Steinerin suoraan henkisestä maailmasta välittämät ajanmukaiset sakramentit, mutta jokin ei vain toiminut.

Ja miksi? Otti todella lujille tunnustaa se, mutta vasta näinä päivinä olen aivan selvästi ymmärtänyt sen, miksi Steiner piti niin lujasti kiinni siitä, että hän ei ole esiintynyt uskonnon tai uskontojen perustana. Hän on vain pyydettäessä välittänyt sakramentit niihin kuuluvina teksteineen.

 

Pentekoste

Ja nyt siis ymmärrän. Toivottavasti. Steiner piti laajat esitelmäsarjansa juuri niille teologeille, joita hänen luokseen silloin lähinnä Saksasta tuli. Näillä sen aikaisilla teologeilla ei ollut vielä mitään tajua siitä vapaiden tuulahdusten kristillisyydestä, jonka nykyihminen ainakin minun toiveeni mukaan kokee, tai minkä itse koen, helluntain itsenäisen henkisen minuuden syntymisen kristillisyys.

Kauanhan tämä kesti minullakin. Kun parikymmentä vuotta sitten osallistuin Walesissa henkiseen ryhmään, jonka keskeisenä aiheena oli juuri helluntai - tai kuten he sanoivat Pentecost - mikä tarkoittaa viittäkymmentä päivää pääsiäisestä, en vielä ymmärtänyt, että mitä he nyt oikeastaan ajavat takaa. Muuten tilaisuus toki oli hieno ja minulle henkilökohtaisesti erittäin tärkeä.

Niinpä se, mitä nyt koen, sanoo: aito kristillisyys ei voi enää perustua mihinkään rajoittavaan opillisuuteen, ei mihinkään kirkkoon. Aidon kristillisyyden on oltava jokaiselle ihmiselle niin totta, että hänen ei tarvitse tuntea siitä minkäänlaista häpeää toisten uskontojen edessä. Ja aidon kristillisyyden eettisenä keskusksena on oltava Rakkauden oppi.

Kristillisyyden ymmärtämisessä on vielä muutakin, mutta juuri rakkauden kohdalla on tärkeää, miten se toki voi taistella, niin kuin Jeesus puhdisti temppelin, mutta tosipaikan tullen se ei asetu ketään vastaan, vaan asettuu keskelle, kuten Kristus Golgatalla kahden ryövärin väliin.

Rakkaudella
Matti

 

PS. Olisi mukava, jos helluntaille olisi jokin vaihtoehtoinen nimitys, koska sillä on niin vahvoja sivumerkityksiä, jotka tekevät todella vaikeaksi eläytymisen sen varsinaiseen alkumerkitykseen.

Englanninkielessä on käytössä tuo pentecost, joka sillä kielellä kuulostaa aivan asianmukaiselta. Myös suomessa on vanhassa sivistyssanakirjassa helluntaille ilmaisu pentekoste, mutta se kyllä kuulostaa korvissani hyvin oudolta.

Puhdas englanninkielinen whitsun eli valkoinen aurinko tai valkea sunnuntai, tai valkeasunnuntai, on hyvin kaunis ja tuo mieleen Suomen helluntaiajan kukkivina tuomineen.

Ja vielä pitää lisätä tämä. Kun puhun kristillisyydestä, tarkoitan sillä sellaista henkistä universaalia asennetta, joka on kaikkia ihmisiä varten, ja kun se on kaikkia ihmisiä varten, on se yhtä hyvin myös kaikkia uskontoja varten.

Kristillisyys on oikeastaan sitä, millä tavoin ihminen seisoo oman todellistuvan ja henkistyvän itsensä varassa, olipa hänen uskontonsa mikä tahansa.

3 kommenttia . Avainsanat: uskonnot, kirkko, kristillisyys, luterilainen, kristiyhteisö, teologia, minuus, Kristus, rakkaus

Ihmisminuuden vuosipäivä

Tiistai 22.5.2012 klo 11:12 - Matti Kuusela

Hei Ystävät,

Viikonvaihteen suuri kosminen tapahtuma on nyt ohi ja ainakinmilky_way_2_vihrea.jpg itse koin, että se tuntui. Ja tuntui edelleenkin. Itse koen sen niin, että maa on jotenkin hereisempi ja samalla kosminen yhteys Plejadeihin ja mihin vain onkin, vahvempi. Ja aina on se mahdollisuus, että kuvittelee tai että muuten vain tuntuu jonkinlaiselta.

Sunnuntaina siis maa osui kosmisesti samalle linjalle kuin kuu, aurinko ja Plejadit Härän tähtikuviossa. Myös Jupiter tuli mukaan Härän tähtikuvioon. Aikamoinen kosmisten kappaleiden suora, jonka kautta kulkee runsaasti kosmisia voimia ja informaatiota. Ajattele, että avaruuden jatkuvissa kierroissa neljä kiinteää taivaankappaletta asettuu samalle linjalle. On helppo ymmärtää, että niiden välillä alkaa tapahtua jotakin.

Nyt kuitenkin helluntai on pian käsillä, toisin sanoen sunnuntaina. Ja mikä päivä helluntai siis on. Vaikka sen henkinen merkitys ei ajatuksellisesti ole lainkaan selvä, niin ihmeellisesti monet kokevat kokevat siihen liittyvät voimakkaan ja puhtaan kesäisen valon tunnelman, johon juuri kenellekään ei tule mieleen liittää esimerkiksi alkoholia. Puhtaus ja viattomuus ovat vahvasti mukana helluntaina ja siinä miten luonto ja luonnonhenget sen kokevat, ja miten me koemme sen sisäisesti.

Kirjoitan helluntaista vielä lisää, mutta tänään voimme oikeastaan ihmetellä, mitä siinä oikein tapahtuu. Kristus on ylösnoussut pääsisäisenä, mikä merkitsee, että hän on henkisesti käynyt pohjiaan myöten läpi oman maallisen olemuksensa aina fyysistä kehoaan myötän. Ja hän on noussut helatorstaina taivaaseen eli liittynyt maan eetterikenttään, elämänvoimien maailmaan. Kymmenen päivää helatorstaista tapahtuu sitten suuri hengen juhla, jonka fyysisenä keskushenkilönä on Neitsyt Maria.

Häneen on asettunut maailmanviisaus Sofia, Kristuksen sisarsielu. Ja tuon Sofiavoiman avulla Maria on nyt opetuslasten kahdentoista piirin keskushenkilö. Muistamme, että tuo kahdentoista piiri oli vielä hyvin uusi, sillä se todellistui vasta pääsiäistä edeltävänä torstaina, kiirastorstain ehtoollisiltana. Taivaallinen Sofia-viisaus yhdistää siis tuon kahtatoista eläinratavoimaa maan päällä edustavan opetuslasten ryhmän.

Ja Kristus antaa Pyhänä Henkenä, kuin humauksena opetuslapsille virrata jonkin uuden voiman, jota kuvataan tulenliekkeinä, jotka laskeutuvat jokaiselle yksilöllisesti. Ja sitten kerrotaan, miten jokainen opetuslapsi saa uusia henkilökohtaisia kykyjä.

Tähän saakka opetuslapset olivat olleet voimakkaasti Kristuksen voiman piirissä, niin voimakkaasti, että ylipapit eivät esimerkiksi kyenneet erottamaan opetuslapsia ja Jeesusta toisistaan, vaan tarvitsivat Juudaksen osoittamaan, kuka heistä oli tuo heidän opettajansa.

Tähän tilanteeseen helluntai tuo valtavan muutoksen. Äkkiä opetuslapset eivät enää opeta Kristuksen ikäänkuin ulkoipuolisella tai yleisellä voimalla, vaan jokainen oman persoonallisuutensa ja ymmärryksensä kautta. Aivan kuin opetuslapset heräisivät menneisyyden henkisyyden unesta oman henkilöllisyytensä nykyhetkeen, ja huomaisivat, että minä ... olen. Ja minä voin opettaa sitä, mitä itse olen kokenut.

Näin voi kokea, että Kristuksen maallinen tehtävä tässä ensimmäisessä suuressa vaiheessa tulee valmiiksi helluntaina, jossa jokainen opetuslapsi on saanut niin syvän valmistuksen, että kykenee ottamaan itseensä vastaan uuden, yksilöllisen minuuden hengen. Tuo uusi minuus on aivan uudella tavalla kosminen henki, sillä se ei todellakaan enää pohjaa juutalaisten kansallisuuteen, vaan kuten helluntaina läsnä olleet muunmaalaiset huomaavat, opetuslapset pystyvät nyt puhumaan kaikkien kansallisuuksien edustajille veljinä. Heidän minuutensa laajenee siis nykysanalla ilmaistuna globaaliseksi.

 

Historiallinen helluntai

Nyt meillä on muutamia mielenkiintoisia päivämääriä tulossa. Ensi torstaina eli 24. toukokuuta on ensimmäisen helluntain päivämäärä meidän ajanlaskumme mukaan. Se on päivä, jolloin Maa oli tarkalleen Auringon ja oman Linnunratamme galaksin keskuksen välissä, voimme myös yhtä hyvin sanoa, maa oli oman aurinkokuntamme auringon ja suuren galaktisen keskusauringon välissä.

Ihmisen uuden kosmisen Kristus-minuuden syntyminen tapahtui siis Auringon (Kristus) ja suuren henkisen keskusauringon (Isä) loistaessa ihmiskuntaan suoraan vastakkaisilta puolilta. Nyt tuo sama kosminen tilanne maan, auringon ja galaktisen keskustan välillä toteutuu 18.-19. kesäkuuta, eli vähän ennen kesäpäivän seisausta ja juhannusta. Näistä Robert kertoo tarkemmin Plejadien tähtisisaret -kirjassamme.

Ja varsinaisena juhlana pääsisiästapahtuminen ajallisessa eetterirytmissä meillä helluntai on ensi sunnuntaina. Huomaamme, miten kaikkien näiden tapahtumien seuraaminen omassa tietoisuudessa vaatii selkeästi ainakin jonkinlaatuista henkistä heräämistä ja ponnistusta. Tästä tulee mieleen lause, jonka viime yönä luin joltakin facebook-sivulta: Kysymys ei ole itsensä löytämisestä, vaan itsensä luomisesta.

Se on hyvä ja herättävä lause, vaikka tosiasiassa noita löytämistä ja luomista ei mielestäni voi asettaa noin vastakkain, vaan on sanotta, että löydän todelllisen itseni itseäni luoden.

1 kommentti . Avainsanat: minuus, helluntai

Mielenkiinto ja kiinnostus

Torstai 29.12.2011 klo 0:37 - Matti Kuusela

Mielenkiinnon ja kiinnostuksen henki Calytta on jälleen yksi Flensburgin vihkojen hengistä. Hän kertoo rakentavansa eetteris-astraalisia siltoja ihmisestä mielenkiinnon kohteeseen. Näiden siltojen tai kanavien kautta voi rakentua yhteyksiä myös toiseen suuntaan. Sellaiset kohteet, joilla on oma tajunta, kuten kasviolennoilla, voivat vaikuttaa näiden kanavien kautta jälleen ihmiseen.

Näiden ihmisen mielenkiinnon kautta syntyvien eetteristen kanavien kautta voi siis syntyä molemminpuolista kohtaamista. Katsoessasi jotakin kukkaa kiinnostuneesti ajatusvoima luo kanavan, jonka kautta tunnevoimat voivat virrata.

Myös tämän kanavan vastaanottaminen tarvitsee tietoisen olennon aktiivisuutta ja hän voi myös torjua sen, mikä voi vaikuttaa masentavasti kiinnostuksen osoittajaan.

 

Mielenkiinnon subjektiivisuus

Kun ihminen kehittää mielenkiintoa, hän samalla suuntaa maailmaan subjektiivisuuden säteen. Yleensäkin mihin tahansa havaitsemiseen tarvitaan tällainen subjektiivisuuden kanava. Ilman mitään henkilökohtaista jännitetta ihminen ei voi havaita mitään Calyttan mukaan.

Calytta kertoo, että hänelle olisi mieluista, että ihmiset käyttäisivät häntä paljon monipuolisemmin. Mielenkiinnon osoittaminen ja suuntaaminen on kehitystä luova voima. Kasvit ovat hyvä esimerkki mielenkiinnosta, joka saa todellisuudelta vastakaikua, kun taas kiinnostuminen jalkapallosta ei luo sitä.

 

Maailmankehitys

Mielenkiinto liittyy koko maailman kehitykseen. Kun lausutaan, että alussa oli sana, se merkitsee että ensimmäisen sanan lausumisen taustalla oli kiinnostusta toisen olennon luomiseen, ja kun toinen olento syntyy, syntyy myös ensimmäisen ja toisen välinen tila ja kiinnostus näiden kahden olennon välillä.

Näin kiinnostus ja mielenkiinto ovat vahvasti kutoutuneita kaikkeen kehitykseen ja luomiseen, ja luonnollisesti maailman rikastumiseen. Jos ei kiinnostu jostain minkä yhteydessä on, maailma tulee harmaammaksi, ei pelkästään kuvallisesti vaan henkisellä tasolla aivan todellisuudessa.

Calytta pitää erittäin tärkeänä koko maankehityksessä meidän kosmisten minäkehityksemme aloittaneiden olentojen osoittamaa kiinnostusta. Hänen mukaansa maailma on luotu niin, että ihmisminä voi syntyä ja kehittyä oikealla tavalla. Mutta sekä maailma että ihminen tarvitsevat toisiaan.

Sinä hetkenä, kun ihminen muuttaa minuuttaan, hän muuttaa myös maailmaa. Ja sillä hetkellä, kun maailma muuttuu, muuttaa ihminen minuuttaan. Siinä vaikuttaa syvä vastavuoroisuus ja yhteisvaikutus.

Maan edellisessä inkarnaatiossa, jota nimitetään vanhaksi kuuksi, ei näin vielä ollut, vaan silloin ratkaisevia tekijöitä olivat enkeliminuudet, joiden myötä ihmiset enemmänkin uivat. Periaatteessa fyysis-aineellinen maailma on olemassa vain sitä varten, että ihmisillä on minuus ja kiinnostus, sanoo Calytta.

 

15 sekunnin dieetti

Iltapäivälehdessä kerrottiin tänään, miten monet ovat onnistuneen pudottamaan huomattavasti painoaan 15 sekunnin dieetillä, mikä tarkoittaa, että kun tekee jotakin mieli syödä, niin miettii 15 sekuntia, onko se nyt aivan tarpeellista.

Tuossa ajassa syömisen tarve usein jo haihtuukin. Tämä tuntuu myös erittäin hyvältä minuuden voimien harjoitukselta, koska se edellyttää joustavuutta ja sisäistä läsnäoloa, omien sisäisten voimien tiedostamista.

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: mielenkiinto, kiinnostus, kehitys, eetterikanavat, minuus, kasvit, dietti

Tulevaisuuden tahtominen

Perjantai 9.12.2011 klo 3:34 - Matti Kuusela

Suomalaisen musiikin päivä eilen tuntui oikein hyvältä. Eräänlainen taivaallinen solina on seurannut kesästä saakka, ja nyt se soi jälleen hienosti Suomen henkisyyden kanssa.

Sibelius Kolilla vuosisadan vaihteessa sata vuotta sitten. Siinä on helppo kuulla juuri suomalaisen luonnon ja hengen sointia, samoin mielikuvassa kanteleensoitossa Ilomantsin suunnalla.

Suomalaiseen musiikkiin yhtyy myös Vegan taivaallinen kanteleensoitto, joka helkyttelee niin herkkiä säveliä. Tästä soinnista tulee mieleen myös Australian alkuasukkainen yksi myytti Seulasista eli Plejadeista. Kaksi sisarta oli tullut ryöstetyksi maan piiriin, mutta he pääsivät kiipeämään taikapuuhun, ja silloin heitä vankinaan pitänyt suuri metsästäjä Wurrunna kuuli korkealta heidän ääntensä soivan kuin puron solina kivien yllä.

Vesi on yksi kosmoksen peruselementtejä, mutta miten usein me latistamme veden abstraktiksi, kuolleeksi ja liikkumattomaksi. Antakaamme sisäisten ja kosmisten vetten soida ja solista!

 

Maailmankaikkeuden uudistuminen

Se on oikeastaan meidän velvollisuutemmekin henkisinä olentoina, sillä meidän mielikuvillamme on todellisuutta luova voima. Me ihmiset olemme täällä maan päällä niitä olentoja, joiden vastuulla on maailmankaikkeuden uudistaminen!

Okei, se saattaa kuulosta suurelta, mitä se onkin. Mutta me ihmiset olemme niitä harvoja olentoja luultavasti koko maailmankaikkeudessa, joilla on vapaa ja kehittyvä minuus. Niin upeita olentoja kuin enkelit ja kaikkien luonnonkuntien olennot ovatkin, kaikki viittaa siihen, että juuri me olemme niitä, joilla on mahdollisuus luoda muutos aivan omasta vapaudestamme ja omasta vapaasta tahdostamme ja rakkaudestamme käsin.

Meidän tehtävänämme on sitten ottaa tuohon muutokseen mukaan luonnonkunnat olentoineen - ja enkelit. Varmasti tuo uudistumisen aalto täältä maailman aineellisilta ääriltä ottaa enkelikunnatkin mukaansa, tavalla tai toisella. Ovathan enkelit ja jumalat nähneet niin kauan valtavasti vaivaa meidän aineellisen todellisuutemme luomiseksi. Nyt on meidän vuoromme luoda jotain uutta.

 

Antaumus ja minuus

Jonakin yönä mietin kovasti antaumuksen olemusta ja sitä, miten kovasti me etenkin nuorempina haluaisimme löytää itsellemme henkisen kotipaikan tästä maailmasta.

Mitä kauemmin tuota olen miettinyt, sitä enemmän olen alkanut kokea, että tuota kotipaikkaa voi vain harvoin löytää mistään itsensä ulkopuolelta. Toki tiedän että on sellaisia harvinaisia ihmisryhmiä, joille se on mahdollista, ja on sellaisia harvinaisia paikkoja maapallolla, jossa monet voivat kokea täyttä kotona olemisen tunnetta, mutta silti KOTI on se mitä meidän on opittava itse luomaan.

Meillä on usein kodin muisto, joko maallisen tai kosmisen kodin, mutta hyvin tiedämme, että maallista kotiamme emme enää voi luoda muualla kuin muistoissamme, ja luultavasti on niin, että myös kosmos uudistuu niin, että meidän on luotava myös kosminen kotimme uudelleen.

Tavallaan kuljetamme tuota kosmista kotiamme aina mukanamme. Miksi emme voisi luoda kotia jokaiseen paikkaan, jossa olemme. Aineellisen kodin voimme luoda yhteen tai muutamaan paikkaan, mutta varmaan meillä on voima luoda kotia kaikkialle, missä kuljemme.

Opetuksissaan seulaslaiset eli plejadilaiset kehottavat meitä ottamaan esimerkiksi meditaatioihimme mukaan kaikki, jotka haluavat. Steiner kehottaa ottamaan mukaan jokaisen, joka haluaa tehdä yhteistyötä kanssamme.

 

Muista itsesi

Ja tässä tulemmekin vaativaan kohtaan. Miten usein me halussamme tuntua yhteyttä toisten kanssa ryhdymme käymään sisäistä kauppaa. Ummistan silmäni joiltakin asioilta voidakseni oppia jotain mitä tahdon tai saadakseni itselleni jotain muuta.

Sepä onkin ongelma. Ainakin henkisissä ryhmissä meidän tulisi olla hereitä ja kirkkaita, tai sydämellisiä ja lämpimiä. Missä sitten kulkee raja. Emmehän me voi joka tilaisuudessa esittää juuri sitä, minkä itse koemme oikeaksi.

Ehkä loppujen lopuksi kysymys on lähinnä siitä, että joka paikassa mihin kuljen, koen itseni minänä, henkisenä minänäni, enkä koskaan unohda enkä myy korkeimpia henkisiä ihanteitani. Tai itseäni.

Ehkä on niinkin, että tämä kehittyvänä minuutena toimiminen on maailmassa niin uutta, että me olemme vasta luomassa sitä.

Muista mitä olet! Muista mitä ovat korkeimmat ihanteesi! Toimi varovasti niiden mukaan tai niiden suuntaan. Opettele tahtomaan sitä tulevaisuutta, jota tahdot!

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vega, tahtominen, minuus, maailmankaikkeuden uudistuminen

Steiner, Rosenkreutz ja eurooppalaisen ihmisen tehtävä

Maanantai 15.8.2011 klo 5:08 - Matti Kuusela

Hei ystävät, niin suuria ajatuksia pyörii mielessä, että parempi nyt vain kirjoittaa ja jatkaa edellisestä Valkoisen veljeskunnan mestari-blogista ja Rudolf Steinerista. Tuon blogin siis kirjoitin Judith von Hallen uusimman kirjan pohjalta, ja jatkan uudelleen kirjaan liittyviä ajatuksia.

Kun olen aikaisemmin ihmetellyt,
miten Rudolf Steiner silloin
1900-luvunrauhankilpi_200.jpg saattoi äkkiä siirtyä
käsittelemään esimerkiksi jotain sanskritinkielistä mantraa tai kiinankielistä henkistä käsitettä, niin yritin löytää mielessäni jonkin sisäisen lenkin, jonka kautta tuo yhteys voisi olla. Nykyisin intialaiset mantrat ja kiinalainen henkisyys ovat kirjallisuudesta tuttuja, mutta sata vuotta sitten oli aivan toisin. Kirjoja ja tietämystä oli hyvin rajoitetusti.

Nyt tietysti asia tulee aivan selväksi. Seitsemäntenä tai pyhän hengen mestarina Steinerin ei tarvinnut välttämättä etsiäkään noita tietoja mistään ulkopuoleltaan, vaan henkisen kehityksen mestarina ne olivat hänelle omaa sisäistä tietoa.

 

Aistien kautta henkeen

Mestarina eläminen maan päällä ei välttämättä ja todellakaan ole helppoa. Viime blogissa luetteloin niitä alueita, joihin Steiner on antanut uusia lähtökohtia, mutta kun seuraa hänen esitelmiään, huomaa miten hän on jatkuvasti joutunut keskeyttämään uusien asioiden esittelyä. On runsaasti kohtia, joissa hän innoissaan kertoo, miten tulemme jatkamaan siitä ja siitä aiheesta, mutta niin ei tapahdu.

Yksi syy siihen toki on, että koko ajan tulee niin paljon uutta. Mutta toinen syy on yhtä varmaan se, että ihmiset eivät olleet yksinkertaisesti valmiita ottamaan enempää vastaan.

Steinerin idea henkisestä tiedosta oli jatkuvasti se, että sen on tultava käytäntöön: henkinen ihminen on sellainen, jolla oikeaksi koettu henkinen idea johtaa suoraan toimintaan, toteutukseen!

On totta, että Steinerilla oli paljon kuulijoita, jotka perustivat kouluja ja taidekursseja ja maatalousta ja kokeilivat uusia yhteisöllisiä tuotantomuotoja, kirjoittivat kirjoja, mutta silti voi kokea äärimmäisen tuskallisena sen, miten vähän hänen syvintä sanomaansa ymmärrettiin.

Kun hän muistaakseni 1904 tahtoi puhua käytännöllisistä karmaharjoituksista, se loppui lyhyeen, sillä ihmiset eivät yksinkertaisesti halunneet kuulla mitään sellaista, ei käytännöllistä henkisyyttä.

1907 Steiner puhuu suurella kuulijakunnalle siitä, miten koko kulttuuri on perustettava uudelleen henkiselle pohjalle.

1909 muistaakseni hän alkaa puhua intensiivisesti Kristuksen toisesta tulemisesta henkisessä maailmassa, tai eteerisessä, jotta tuo tapahtuma ei menisi ihmisiltä huomaamatta.

Suomessakin hän puhui 1912 siitä, miten ihminen voi päästä aistitarkastelun kautta henkiseen kokemiseen.

Kaikki nämä odottavat edelleenkin laajenmpaa tietoisuutta. Toisaalta, Kristus antoi aikanaan vain "yhden käskyn": rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen teitä rakastanut!

Miten vaikeaa sen toteuttaminen on edelleenkin.

 

Steiner ja Rosenkreutz

Judith von Hallen kirjan mukaan nykyisen kulttuurin mestari on Christian Rosenkreutz, mutta kohtalon tarpeesta Rudolf Steiner seitsemäntenä mestarina ja eräänlaisena vapaana agenttina toimii vahvasti Rosenkreutzin kanssa yhdessä ja läheisessä yhteydessä Mestari Jeesuksen eli Zarathustran kanssa, joka on varsinaisesti Lännen toinen mestari.

Näkyvän maailman kannalta henkisen temppelin Lännen alttarilla ovat siis rinnan nämä henkiset veljekset Christian Rosenkreutz ja Rudolf Steiner. Heidän impulssinsa liittyvät voimakkaasti ja voisi kai sanoa saumattomasti yhteen.

Se käy selväksi, jos vaikka muistelee Christian Rosenkreutsia aikaisemmassa elämässään Salomonin temppelin rakentajana ja Steineria Ensimmäisen Goetheanumin arkkitehti-rakennusmestarina.

Steiner korostaa usein myös sitä, miten hänen opetustaan on oikein kuvata aitona rosenkreutzilaisuutena. Pyhän hengen mestarina Steiner pystyy siis maanpäällisellä tasolla ilmaisemaan omaa opetustaan täydellisesti sopusoinnusta Christian Rosenkreutsin kanssa, joka pysyy näkymättömänä taustalla, elää hän sitten maallisessa inkarnaatiossa tai henkisessä maailmassa.

 

Eurooppalainen ihminen

 Eräässä esitelmässään Steiner sanoo:

Eurooppalaisen ihmisen tehtävä on voittaa egoismi, muuntaa se, muuntaa se korkeampaan muotoon: vapaaksi, vieteistä vapautuneeksi, jumalallisuutta tahtovaksi, vahvaksi minuudeksi. Sen se voi tehdä vain tietoisuusvoimien hallinnalla, tiedolla ... Nuo vahvat voimat voidaan hänelle nykyaikana antaa, kun hänessä elää tahto maailman, ihmisen ja maan tiedostamiseen. Se on aitoa rosenkreutzilaisuutta ...

Tässä mielessä koen vahvasti, että nyt eurooppalaisina ja EU: jäseninä meidän on ryhdyttävä tällaisiksi rosenkreutzilaisiksi - tai mitä ikinä sanaa tällaisesta henkisestä asenteesta tahdommekin käyttää - joilla jokaisella on luja usko ja luottamus siihen, että kaiken poliittisen ja sillä tavoin vapaata ihmisyyttä rajoittavan toiminnan keskellä hän pystyy olemaan aito henkinen itsensä.

Koen edelleen vahvasti, että niin tarpeellisia ja välttämättömiä henkiset yhteisöt ja poliittiset ja yhteiskunnalliset liikkeet ovatkin, on meidän itsemme ja Suomen ja Euroopan henkiselle kehitykselle aivan välttämätöntä, että on myös ihmisiä, jotka ovat sisäisesti vapaita kaikista ryhmistä ja yhteisöistä totuuden suhteen.

Yhteisöt ovat käytännöllisiä ja ne voivat auttaa meitä eteenpäin niin käytännöllisillä kuin henkisillä teilläkin, mutta nykyhenkisyys ei tue enää yhteisöllisiä totuuksia, vaan totuus voi olla ainoastaan yksilöllinen.

Se on meidän aikamme ehkä kaikkein keskeisin henkinen tieto.

Sillä en siis tarkoita, ettei voisi kuulua henkisiin yhteisöihin, vaan sitä, että varsinainen totuus ihmisessä voi syttyä vain hänen ja hänen enkelinsä yhteistyönä - vielä korkeampien henkisten voimien avulla.

Tällaisen totuuden hengen kokemuksen avulla me voimme luoda jotain pysyvää uutta ja ehkä pysyvää turvaa niin Suomessa kuin EU:ssakin.

Rakkaudella
Matti

 

Kuva www.sinikkalaurikainen.fi

3 kommenttia . Avainsanat: Steiner, Rudolf Steiner, minuus, minuuden kehitys, egoismin voittaminen, Christian Rosenkreutz, Valkoinen veljeskunta, pyhän hengen mestari, Goetheanum, totuus, totuudet, yhteisöt, eurooppalaisen ihmisen tehtävä

Henkisen minuuden juhla

Perjantai 25.3.2011 klo 18:56 - Matti Kuusela

Kun vasen käsi on kääreessä, tulee kummallisia lyöntivirheitä jos keskittyminen vähänkään herpaantuu. Mutta kirjoitetaan silti, sillä tulevan viikonvaihteen energiat ovat todella mahtavat ja suurenmoiset. Aluksi pieni sivuvaihde:

Biodynaamisen Kylvö- ja korjuukalenterin mukaan istutusaika päättyi tänä aamuna klo 4 (seuraava alkaa 10.4.). Lauantaina on hedelmäpäivä, mikä lupaa miellyttävää säätä, mutta toisaalta Kuu on noususolmussa ja lisäksi on maanjäristys- ja myrskytaipumusta. Hedelmäpäivät jatkuvat maanantai-aamuun saakka. Mikäli oikein ymmärrän, hedelmäpäivät ovat sellaisia, jossa kasvua säätelevä Kuu on lämpömerkissä, tällä kertaa Jousimiehessä. Ainakin Jousimiehen merkissä syntyneet voivat nyt odottaa uusia ja hedelmällisiä ideoita.

 

Astrosofinen kalenteri -
Venus, Neptunus, Maan sisäiset energiat

Astrosofinen kalenteri puolestaan kertoo viikonvaihteen Venuksen ja Neptunuksen konjunktiosta, eli Venuksen rakkauden voimat ja Neptunuksen tunnevoimat vahvistavat toisiaan. Neptunus kykenee kohottamaan voimansa korkeiden ihanteiden ja ideoiden luomiseen ja Venuksen rakkaudenvoimat voivat ohjata meitä oman karmallisen ryhmämme löytämiseen.

Tuntuu hassunkuriselta kirjoittaa tätä, kun koko ajan kirjoitan oikeastaan siitä mitä tänään jo tapahtui. Itse olen syntynyt Jousimiehen merkeissä ja juuri tänään syttyi Seija Aallon ja Seppo Ilkan kanssa idea järjestää juhannukseen mennessä kurssi, jossa käsittelemme maan sisäisten energioiden kanssa työskentelemistä. Nyt nimittäin näyttää siltä, että tällä alueella työskentelyyn - minkä me yleisesti ottaen valotyöntekijöinä olemme autuaasti unohtaneet katsoessamme enemmän ylöspäin - on todellinen kiire.

On nimittäin niin, että jos me työskentelemme henkisesti vain ylöspäin, niin nykyaikana se luo maansisäisissä voimakerroksissa vastaenergioita, jotka ovat vaarassa alkaa purkautua. Tämä on uusi asia, sillä aikaisemmin ihmiskunnan ei ole niin tarvinnut välittää siitä, mitä maan sisässä tapahtuu. Mutta nyt meidän henkistymisemme rinnalla myös meidän vastuumme kasvaa jatkuvasti.

Suosittelen, että luet vielä tämän viikonlopun Astrosofisen tekstin (linkki vasemman palstan päävalikossa). Siinä on hieman toisin sanoin kerrottu, miten Venuksen ja Neptunuksen yhteys on sama, joka vallitsi aikoinaan Kaanaan häissä.

Nuo häät olivat Kristuksen aurinkovoimien juhlaa hänen toimintansa alussa, jossa hänen "aikansa ei vielä ollut tullut" - tai tarkemmin jossa "minun" aika ei ollut vielä tullut. Se tarkoittaa, että Kristuksen kosmiset minävoimat, hänen aurinkovoimansa vaikuttivat vielä silloin vapaasti ja muunsivat viisauden veden hengen tulivoimien avulla elämän viiniksi.

 

Henkinen viini - Kanaan häät

Henkisessä viinissä ei pääosassa ole alkoholi,
vaan auringon henkinenkaanaan_haat.jpg minävoima, joka
kypsyttää veden, kohottaa sen passiivisen ja mukautuvan viisauden luovaksi aurinkovoimaksi.

Kaanaan häät olivat uuden Kristus-yhteisön syntyjuhla, joka toisaalta ennakoi "minun" ajan tulemista, eli sitä miten jokainen ihminen on itse - omassa minuudessaan - vastuullinen omasta henkisyydestään. Toisaalta se ennakoi tulevaa kuudennen kulttuurikauden eli Vesimiehen ajan koittoa, jolloin yksilöllistymisen läpikäyneestä ihmisminuudesta tulee uusi henkinen me-minuus.

Tämä me-minuus on suuri tulevaisuuden mysteeri, jota nyt jo monet ihmissielut ja ryhmät kantavat kohti meidän kaikkien yhteistä tulevaisuutta. Se on puhtaan minuuden yhteisöllisyyttä: jokainen on puhtaasti minä, ja samalla puhtaasti mukana siinä, mitä me olemme kaikki yhdessä. Henkinen Minä olen ja Me olemme sulautuvat yhteen.

Oleellista tässä impulssissa nykymuodossaan on se, että se ei ole uskontoa eikä oppia eikä yhdistystyötä, vaan jokaisesta mukana olevasta ihmissydämestä vapaasti virtaavaa toimintaa ja elämää, jonka kohteena on "me".

 

Minuuden viini ja henkinen me-tietoisuus

Tässä henkisen viinin kypsymisessä ihmisessä on siis kysymys minävoimasta. Kaanaan häissä, juuri ennen uuden henkis-maallisen ihmisminuuden syntymistä, Kristuksen aurinkovomat kypsyttivät veden viiniksi ruukuissa ihmisen ulkopuolella.

Nyt ihmisen on (sisäisten Kristusvoimien tuella) kypsytettävä oma viininsä omalla tulellaan. Se merkitsee, että meidän on jokaisen tultava täysin yksilöllisiksi - saadaksemme veremme puhdistetuksi. Sillä meidän veremme ja etenkin sen lämpö on meissä se elementti, jossa minä asuu, johon minuus inkarnoituu.

Meille tuo veren lämpö on annettu ennalta minävoimamme perustaksi. Nyt meidän on se itse puhdistettava tulemalla todellisiksi yksilöiksi. Silloin sisäisen lapsen viattomuus ja elävyys ja kauneudentaju tasapainottavat minuuden yksilöllisen voiman.

Rakkaus ja viisaus, Kristus ja Sofia, Tuli ja Vesi ovat tasapainossa.

Henkisessä me-tietoisuudessa kukaan ei rajoita toista ihmistä, vaan kaikki tukevat toistensa henkistymistä ja yksilöllistymistä - ja iloitsevat siitä. Se on Rakastakaa toisianne niin kuin itseänne -ilmoituksen kaunis sanoma, joka ohjaa meitä kauas tulevaisuuteen.

 

Lorna Byrne

Tämän viikonvaihteen henkisen juhlan huipentumaksi koen Lorna Byrnen enkelitilaisuuden Kulttuurialolla lauantaina klo 14 alkaen. Tuntuu että koko Suomen enkelit ja luonnonolennot ovat siitä innoissaan.

Koen että tässä Lornan irlantilaisen ja meidän suomalaisen henkisyytemme kohtaamisessa on jotakin erityisen pyhää, joka liittyy nyt heräävän kevään voimiin ja joka uudelleen vahvistuu helluntaitunnelmissa kevään vaihduttua kesäksi.

Tästä voit lukea Lornan kirjoituksen Pyhästä Patrickista. Koen että siinä kerrotaan jotain sellaisesta henkisestä tulivoimasta, joka täydentää sitä mikä meille Suomessa on niin voimakkaana kymmenien tuhansien järviemme vesielementin neitoviisaudessa.

 

Rakkaudella
Matti

Tätä viestiä saa jakaa eteenpäin.
Ja hei, ellet ole jo tilannut, tilaa Enkelimaaviestit Enkelimaa.fi -sivuilta.

2 kommenttia . Avainsanat: Lorna Byrne, minuus, me, Vesimiehen aika, Kaanaan häät, uusi yhteisö, uusi yhteisöllisyys, maan sisäiset energiat, minä olen, Kristus, Neptunuksen ja Venuksen konjunktio

Arkkitehtuurin ilo ja Hengen valo

Perjantai 18.2.2011 klo 14:47 - Matti Kuusela


Hei kaikki, viime keskiviikkona palatessani Tampereen hoitotyöstä poikkesin Puutarhakadun jäännöseräkirjakauppaan, jossa silmiini hyppäsi kirja Fantasia ja arkkitehtuuri WILD. Jo heti kannessa oli niin kaunis kuva, että mieleni tekee vain katsella ja katsella sitä. Aivan ihmeellistä. Ostin kirjan samantien.

Kannessa olevan talon seinä on aaltoilevaa pärettä, joka kivien ja koivin taustalla näyttää ihmeellisen kauniilta. Päreiden tummahko pinta heijastaa kauniisti valoa, ja vieressä olevasta suuresta pyöreäkulmaisesta ikkunasta leimuaa ulos lämpimän kultaoranssia valoa.

Talosta tulee heti sellainen tunne, että tuolla haluan asua, se on ihmistä varten. Seinä hengittääyhdessä luonnon kanssa, ja koska ihminen aivan luonnollisella tavalla samaistuu taloon, tulee siitä myös tunne, että myös minä saan hengittää. Ja ikkunasta tulee tunne, että myös minussa elää jumalallinen kultainen valo, joka valaisee ja lämmittää maailmaa.

Suurkiitos kirjan kirjoittajille, taiteilija Jan-Erik Anderssonille ja Jen Budneylle. Kirjan teksti on myös erinomaista. Tulee sellainen vaikutelma, että teksti todella kuvaa itse rakennuksen ja sen suunnittelijan tarkoitusta. Jopa Rudolf Steinerin toisen Goetheanumin teksti on hienosti oivallettu.

 

Elävä arkkitehtuuri

Rakennus on ihmisen kuva ja toinen asu. Ensimmäinen asumme on fyysinen keho, jonka rakennamme itsellemme, ja toinen asumus on se koti, jossa asumme. Entisaikaan ihmisen ja hänen asuntonsa välinen suhde oli huomattavasti voimakkaampi kuin nykyään. Muistan miten aina omakotitalossa asuneena nuorena poikana katselin kauhulla Hyvinkäälle silloin tulleita kerrostaloja, jotka eivät ulkoasultaan kertoneet mitään niissä asuvista ihmisistä, yksilöistä, perheistä ja talokunnista.

Toisaalta abstraktit kerrostalot irrottavat ihmisen perinteestä ja auttavat häntä liittymään nykyajan abstraktiin ajatusmaailmaan, jossa tunne on monelle kauhistus. Nykyaikana kyky tunteita on laajalti kadonnut. Me pelkäämme ja vastustamme niitä ja tiedän että monesta ihmisestä arkkitehtuurin elävät muodot saattavat tuntua myös vastenmielisiltä. Aivan kuin ajattelun ja elämän hallinta katoaisi.

Mutta elävä ja orgaaninen arkkitehtuuri vastaa vain osaa ihmisestä. Niin kuin ihmisessäkin, myös arkkitehtuurissa on fyysinen taso, elämänvoimien taso, sielullinen taso ja minuuden taso. Mielenkiintoista on, että Rudolf Steinerin seuraajista minun tietääkseni ainoastaan yksi arkkitehti - unkarilainen Imre Makovecz - on kyennyt luomaan varsinaista minuuden arkkitehtuuria, sillä minuutta vastaa rakennuksen symmetria, aivan niin kuin ihminenkin on symmetrinen edestä katsottuna.

 

Arkkitehtuurin ja ihmisen neljä tasoa

Kaunis kukka ilmentää elämää ja kauneutta, ja voimme hyvin kuvitella, miten sen hahmo muuttuisi, jos se ottaisi vastaan sisäisen minuuden voiman, niin kuin ihmisellä on. Nykymuodossaan kukat ilmentävät sitä miten ne avautuvat hengelle, joka virtaa niihin auringonvalon kautta. Niin me ihmisetkin hetkeksi kadotamme henkisen läsnäolomme nauttiessamme auringosta.

Eläinten sielullisuus on oikeastaan kuva minuuden etsimisestä, aivan niin kuin vanhoissa saduissa nuorin veljeksistä lähti aina maailmalle etsimään onneaan ja itseään. Tuo kuulostaa aika hassulta, lähteä jonnekin itseään etsimään, mutta jos kukkakin saisi sielullisuuden sisäisyyteensä, sekin varmasti irrottaisi juurensa maasta ja lähtisi matkaan.

Maanpäällisen minuuden eläimet näkevät ihmisen hahmossa. Toiset kavahtavat sitä, toiset tuntevat sitä kohtaan vastusmatonta vetoa. Mutta mitä kauemmin me elämme Kristuksen toisen tulemisen aikaa, mikä merkitsee minuuden puhdistumista ja henkistymistä, vapautumista sielullisuuden vieteistä, sitä enemmän eläimet tulevat luoksemme, ja sitä enemmän myös eläimet alkavat leikkiä keskenään, myös eri lajit.

Minuus kuvastuu siis arkkitehtuurissa siinä, että tuo etsimisen liike pysähtyy yhteen symmetriatasoon. Mutta meidän minuuskokemuksemme on vielä niin heikko, että me normaalisti pystymme esittämään arkkitehtuurissa esimerkiksi leikillisyyttä tai elävyyttä, abstraktia selkeyttä tai sitten symmetriaa, mutta vain yhtä tai enintään kahta kerrallaan. Meillä on vielä pitkä matka sellaiseen arkkitehtuuriin, joka kykenee ottamaan ihmisen kaikki neljä tasoa samanaikaisesti huomioon.

Rudolf Steiner piti arkkitehtuurin vaikutusta ihmiseen niin suurena, että silloin kun kaikki rakennuksen neljä tasoa, fyysinen, elävä, sielullinen ja minuudellinen, ovat tasapainossa keskenään, ihminen ei voi esimerkiksi varastaa. Niin ei vain voi tehdä. Tuo voi tuntua aluksi radikaalilta väitteeltä, mutta kun ajattelee vaikka kaikkia niitä hirviötaloja, joita eri puolilla maailmaa on rähäytetty niiden epäsosiaalisuutta luovan vaikutuksensa takia, alkaa ymmärtää, miten suuri arkkitehtuurin voima on.

Kuollutmuotoisen arkkitehtuurin ongelma ei ole ainoastaan siinä, miten se ei tue ihmisen sielullisuutta ja elämää, vaan ainoastaan ohutta ajattelua tässä elämässä. Sen varsinainen tragedia on siinä, että vaikka aistiemme kautta sisäisyyteemme omaksumamme kuolettavat vaikutukset ovat suuria, ne eivät tässä elämässä paljoakaan pysty vaikuttamaan kehomme ulkomuotoon fyysisyyden hitauden ja raskauden takia. Sen takia nykyisen arkkitehtuurin, niin kuin kaiken arkkitehtuuin, vaikutus siirtyy ihmisten seuraavien elämien ulkomuotoon.

 

Näe kaikki kauniiksi

Siksi kannattaa katsella kaikkea kaunista niin paljon kuin mahdollista. Ja siksi kannatta myös nähdä kauniiksi myös kaikki se, mikä ei sitä itsessään ole. Nyt alan jo epäröidä, pitäisikö näistä asioista kertoa, mutta miksei. Jo nyt voi joku tulla ajatelleeksi, että miksei tätä ole hänelle kerrottu, jos joku kerran on tiennyt.

Okei, kaikessa havaitsemisessamme on mukana pieniä elementaarisia olentoja. Sen minkä me näemme kauniina, elementaariolennot me vapautamme, mutta rumiksi kokemamme jäävät tänne maan päälle odottamaan seuraavaa elämäämme, jolloin meillä onkin siinä jo oppitunti valmiina: Siksi meidän on nyt tässä elämässä niin tärkeää rakastaa vapaaksi myös kaikki epämieluisat kokemuksemme. Tulevaisuudessa kun kehomme henkistyvät ja pehmenevät, näiden vanhojen elementaarien vaikutus kehoon tulee vielä näkyvämmäksi, samoin kuin kaikkien tunteiden.

Miellyttävä uutinen on, että on hyvä rakastaa vapaaksi myös kaikki hyvien ominaisuuksiemme elementaalit, sillä silloin nuo kyvyt tulevat lisääntyvästi meidän oman henkemme ominaisuuksiksi. Elementaariolennot ovatkin oikeastaan meidän muistimme: mitä suuremmaksi meidän rakkauden voimamme tulee, sitä voimakkaammin myös muistimme muuttuu, oikeastaan hengen kokemisen välineeksi.

Kun haluat välttyä muistin kovettumiselta, pidä tunteesi elävinä ja muistele paljon. Muistellessasi esimerkiksi varhaisen lapsuutesi tapahtumia kaikkine tunteineen ja tuntemuksineen vahvistat samalla yhteyttäsi niihin enkeleihin, jotka silloin olivat kanssasi.

Matkallamme kohti minuuden arkkitehtuuria tarvitsemme kaiken sen elävyyden ja ilon, jota suinkin voimme arkkitehtuurista ja rakennetusta ympäristöstämme saada.

 

Ilon aikaan

Muistan miten kaksikymmentä vuotta sitten surin sitä, miten arkkitehtuurissa, aina kun yritetään luoda jotain kaunista, kestävää ja juhlallista, valitaan värejä hieman vaaleamman harmaan ja hieman tummemman harmaan välillä. Ymmärrän kyllä, mistä sekin johtuu, mutta nyt tahdon korostaa viestiä: jos me tahdomme luoda lapsillemme terveyttä, iloa ja elämänvoimaa, meidän on luotava arkkitehtuuriin ja kaikkeen rakennettuun ympäristöön huomattavasti enemmän elävyyttä ja iloa. Ne tukevat sielunvoimiamme ja elämän voimiamma.

Abstraktit suorakulmamuodot kahlitsevat ihmisen sisäisiä voimia. Sitä me emme enää tarvitse, päinvastoin on selvästi koettavissa, miten masennus, voimattomuus ja uupumus ovat yhteydessä rakennetun aistimaailman ilottumuuteen, miten sielut kamppailevat ja väsyvät sen kahleissa. Arkkitehtuurin tehtävä on voimaannuttaa! Sitä me tarvitsemme. Ja siihen tarvitaan mielikuvituksen ja hallitun fantasian elävöittävää vaikutusta.

Erityisen voimakkaasti ne tukevat koko olemuksen kehitystä. Ja tässä on hyvä muistaa, että ennemmin tai myöhemmin me olemme jälleen niitä lapsia, jotka elävät ja ammentavat itseensä sitä ympäristöä, jota me nyt rakennamme.

Mutta vielä kerran: nykyhetken resepti on nähdä kaikki kauniiksi. Sillä on monella tavalla arvaamattoman suuri merkitys tulevaisuudelle.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Fantasia, arkkitehtuuri, minuus, Kristus, kukat, eläimet, kauneus, Rudolf Steiner, Jan-Erik Andersson, orgaanien arkkitehtuuri, elävä arkkitehtuuri, elementaariolennot, Imre Makovecz

Vanhemmat kirjoitukset »