Matin blogi

Minä ja henkinen todellisuus

Perjantai 11.2.2011 klo 16:33 - Matti Kuusela

Suurkiitos kiitosviesteistä, joita sain eilisestä kirjoituksesta. Monet keskeiset henkiset kysymykset eivät sittenkään ole niin vaikeita. Meidän länsimaisten ihmisten ongelmana on enemmänkin tottumattomuus henkistä asioiden käsittelyyn.

Mistä johtuu se  häpeä, jota me niin usein koemme henkisen todellisuuden edessä? Luulen sen johtuvan siitä kollektiivisesta näkemyksestä, että pitää uskoa tietyllä tavalla. Se näkemys on vanhentunut. Olen ymmärtänyt, että esimerkiksi Uuden testamentin viesti on täysin selvä: todellinen uskonto voi nykyaikana olla vain henkilökohtainen ja yksilöllinen, minä-ihmisen uskonto. Ja siitä voi keskustella.

Moderni minuus vapautuu ja vahvistuu uskaltamalla kertoa omista ajatuksistaan, ja uskaltamalla kuunnella toisten ajatuksia. Mitä enemmän me uskallamme tulla oman itsemme varaan, esimerkiksi jonkin uskonnon näkemysten sijaan, sitä henkisemmiksi minuutemme voivat kasvaa.

Halutessaan voi olla vapaa yhtä hyvin minkä tahansa uskonnon kuin uskonnottomuudenkin piirissä. Aina ihmettelen, miten Uusi testamentti on onnistunut sanomaan nämä kaikki olennaiset asiat jo kaksituhatta vuotta sitten: Minä olen teidän kaikkien kanssa.

Jos tahdomme ymmärtää Uutta testamenttia pyhänä kirjana, niin silloin sen on pystyttävä opettamaan korkeinta ihmisyyttä, ja tällä kohden se merkitsee jälleen, että tuo MINÄ, josta Kristus puhuu, on todella jokaisen ihmisen saavutettavissa.

Kun Jeesus viimeisenä iltanaan antoi opetuslapsilleen tuon Yhden käskyn, hän sanoi sen olevan: Rakastakaa lähimmäisiänne niin kuin itseänne, siihen sisältyy todella paljon. Se tarkoittaa väistämättä, että lähimmäisten piiri laajenee perheyhteisöstä koko maapallon yhteisöksi, miellyttävistä ihmisistä kaikiksi ihmisiksi.

Ja itsen rakastaminen laajenee tarkoittamaan rakkautta kaikki itsen olemismuotoja kohtaan, sekä mieluisia että vähemmän mieluisia. Se merkitsee ettei ole hyvä sulkea tästä itsestä pois mitään, vaan todella rakastaa puhtaaksi jokainen ajatus, tunne ja tahdonvirike, jokainen kipu, suru ja tuska, ja yllätys: rakastaa omaksi myös jokainen ilo, jonka voimme kokea.

Ja kiitos teille kaikille siitä, että koen saaneeni teiltä tavallaan luvan kirjoittaa näistä asioista, jotka ovat olleet niin kauan kehittymässä. Se kuva, joka minulla on ollut esimerkiksi Uudesta testamentista, on se, että se ei voi sulkea ketään pois eikä ulkopuolelle. Itselläni on Äiti Amman antama nimi, tiibetinbudhalaisen laman antama nimi, evenkelisessa kirkossa kastettu nimi ja olen ministroinut Kristiyhteisön palveluksisssa - Kristus on se tai hän, jonka koen yhdistävän nuo kaikki, ja yhdistävän itseni kaikkeen siihen, mikä ihmiskunnalle on rakasta.

Nyt kun täällä maan päällä on tullut olluksi tällä kertaa jo 9 x 7 eli 63 vuotta, niin on ainakin joidenkin intiaaniheimojen mukaan tullut täysi-ikäiseksi ja on lupa kertoa mitä maailmasta on ymmärtänyt. Koen että viimeinkin on tullut aika alkaa rakentaa aivan jotain uutta.

Ja oikein mielellään otan mukaan myös kysymyksiä, millä vain viestimellä lähetettyjä. Saa olla vaikeitakin :)

 

Minä Olen -messut

Ja huomenna ja sunnuntaina Minä Olen messuilla Dipolissa. Sinikan kanssa siellä myymme meditaatiolevyjä ja nyt saa Enkelit kanssamme -kirjan loppupainoksen messutarjouksena 20 euroa kappale. Uusi painos tulee vielä tänä keväänä, uudella kannella varustettuna ja entistä ehompana. Sisältöön tulee vain aivan pieniä tarkistuksa, joten nykyinen laitos toimii edelleen vallan hyvin.

Tervetuloa moikkaamaan, saimme pöydän oikein hyvältä paikalta toisesta kerroksesta!

2 kommenttia . Avainsanat: Minä, minuus, Kristus, Uusi testamentti, rakkaus, Minä Olen -messut, Enkelit kanssamme

Soiva minuus

Perjantai 21.1.2011 klo 19:38 - Matti Kuusela

Kaikista taiteista musiikki on lähinnä ihmisminuutta. Ovat muutkin taiteet merkittäviä. Maalaustaide kehittää minävoimaa sielullisessa lämmössä. Se on yhteydessä meidän sielullisuuteemme ja muovailu taas vahvistaa eetterikehoa ja elämänvoimia. Arkkitehtuuri on fyysisen kehon taide.

Onhan meillä näitä taiteita, ja parhaimmillaan ne vaikuttavat voimakkaasti meihin ihmisiin, niin katselijoina kuin tekijöinäkin. Vanhempina aikoina se tiedettiin hyvin. Pyhällä arkkitehtuurilla oli omat mittayksillönsä, lukunsa ja muotonsa, joiden käyttäminen arkisiin tarkoituksiin oli jopa ankarasti tiedetty. Silloin tiedettiin, että pyhässä energiassa arkkitehtuurin muodot painautuvat ihmiseen jopa fyysisen kehon muotoihin saakka. Ja koska keho on sen verran jäykkä rakenteeltaan, tuo vaikutus tulee esiin varsinaisesti vasta myöhemmissä inkarnaatioissa. Se oli yksi syy, miksi arkkitehtuuri oli niin äärimmäisen pyhää. Koska arkkitehtuurin mittasuhteet ja muodot vaikuttavat tulevien aikojen ihmismuotoon.

Musiikki on toinen hyvin pyhä taide. Menneiden aikojen ihmisen musiikkikokemus oli aivan toisenlainen kuin meillä. Atlantiksella ja Lemurialla musiikki kohotti meidät välittömästi kosmisiin sfääreihin. Monella meistä nuo muistot ovat vahvasti rakentuneita nykyisiinkin kehoihin, ja niin jotkut meistä nukahtavat kovin helposti kuullessaan esitelmiä tai musiikkia. Se ei merkitse tylsyyttä, vaan sitä että kehomme ja minämme ovat menneisyydessä tottuneet kokemaan henkisyyttä eri tasolla kuin nyt meillä.

Nyt me olemme tiukasti fyysisessä maailmassa, ja meillä henkisillä ihmisillä - jollainen sinäkin olet, kun tätä luet - on tehtävänämme ensi sijassa vahvistaa ja herkistää minuuttamme. Se on mielenkiintoinen tehtävä, koska se on tavallaan kaksisuuntainen.

Minuuden vahvistaminen tarkoittaa, että se pysyy hereisenä ja läsnäolevana henkisyyden, kauneuden ja totuuden ja pyhyyden tilanteissa.

Se ei tarkoita minuuden jäykistymistymistä ja kovettumista, vaan herkkyyttä toimia juuri oikealla hetkellä, oikealla tavalla.

Minuuden vahvistuminen ei myöskään tarkoita tylsää henkistä voimaharjoittelua, ei myöskään välttämättä kokonaan antautumista ja voiman antamista pois itseltäään.

Herkkä, luova ja voimakas minuus on oikeastaan herkkä tasapainotila. Se ei sulje pois mitään, se kuuntelee, se on läsnä ja havaitsee, se kokee olevansa vastuussa, mutta hienossa sisäisessä mielessä.

Minuuden voimaharjoittelua on tulla tietoiseksi omista voimistaan. Esimerkiksi jos luemme vaikeaa tai ajatuksellisti vaativaa teosta, kuten esimerkiksi Steinerin teokset ovat ensikertalaiselle, me usein kuvittelemme, että olemme jotenkin huonoja, jos emme ymmärrä. Sitten kuvittelemme, että ymmärtääksemme meidän tulisi hirmuisesti pinnistellä ja ponnistella.

No, sekin voi olla hyvästä. Henkisessä kasvussa on kuitenkin hyvä oppia myös harjoittelemaan rennolla keskitiellä. Ymmärtää, että sisäiset voimani kasvavat oikein hienosti, kun teen erilaisia harjoituksia, kun tulen niissä tietoiseksi siitä, mitä sielussani tapahtuu. Ne ovat hetkiä, jolloin minuus saa kosketuksen ja vahvistuu. Ne ovat hetkiä, jolloin sisäinen rakenteemme kehittyy.

Miten moni meistä lopettaa, kun kokee jonkin asian tai harjoituksen liian vaikeaksi. Uusi tekniikka on, harjoitella vähän ja tyytyväisenä. Ei niin tuijottaa tai odottaa tuloksia. Olla valoisa ja avoin. Tuntea milloin ja miten voimat vaikuttavat ja uusiutuvat.

Ja minuus. Se on luonnostaan kuin sointia. Kuvittele minuutesi valoisa sointina. Minä soin ja valaisen maailmassani.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Minä, minuus, arkkitehtuuri, pyhä arkkitehtuuri, musiikki

« Uudemmat kirjoitukset