Matin blogi

Medusat kuun soittimina

Torstai 6.6.2013 klo 1:08 - Matti Kuusela

 Olet varmaan joskus ihaillut meduusojen rytmikästä aaltoavaa liikettä vedessä. Vedenhenki Etschewit kertoo teoksessa Gespräche mit Tieren 3 eli Keskusteluja eläinten kanssa medusoista, että niiden kellomainen muoto johtuu tarpeesta luoda ääniä. Medusojen kellomuoto on hänen mukaansa juuri ihanteellinen äänten muodostamiseen. Medusat ovat hyvin musikaalisia olentoja.

Medusat ovat siis ääneksi tulleita kelloja, jotka uivat meressä. Suuret medusat ovat kokonaisia sävelmiä, pienet yksittäisiä ääniä. 

Medusojen erikoinen yhteys mereen ja ääniin johtuu siitä, että ne ovat vahvasti peräisin maan edellisestä inkarnaatiosta, joka oli vesiplaneetta. Sen tiivein olemus oli vettä ja sointia, joka saattoi tihentyä geelimäisyyteen saakka, mutta silti tuo vesi ei ollut samanlaista kuin nykyisen maamme hyvin aineellinen vesi. 

Tätä maan edellistä inkarnaatiota nimitetään Kuuksi tai vanhaksi kuuksi, koska sillä oli paljon ominaisuuksia, jotka ovat yhteydessä nykyiseen kuuhumme.

Maan kehitysvaiheet

Maan ensimmäinen inkarnaatio oli yksinkertaisesti ilmaistuna lämpöä, jonka olemuksen voimme aavistaa nykyisessä kivikunnassa. Maan toinen inkarnaatio oli valoa ja ilmaa, jonka voimme kauneimmillaan kokea edelleenkin kauniilla kukkaniityllä. Kolmas inkarnaatio tiivistyi jo veden olemukseen saakka, mutta se ei siis ollut vielä nykyistä aineellista vettä, vaan henkistä vettä, joka olisi nykyisille aisteille näkymätöntä.

Tuossa vanhan kuun henkisessä vedessä ääni, laulu tai sointi oli silloinen muotoava ja elävöittävä voima, ja medusat ovat sen ilmausta ja muistoa nykymerissä. Kuun suurten henkisten ikiopettajien laulu elää edelleen valaiden laulussa. Valaat säilyttävät ja laulavat näitä kuun opettajien kosmisia lauluja. Medusat ovat näitä lauluja.

Medusat ovat siis olemukseltaan uivia ääniä, sointeja ja melodioita. Ne ovat tihentynyttä sointia. Ja koska sointi ilmenee kauneimmillaan tai jopa jumallallisimmillaan juuri kellomuodossa - mistä syystä juuri kirkonkellot ovat syntyneet - ovat medusat säilyttäneet tämän kellomuodon. Ne ovat kuin uivia kirkonkelloja.

Kellon ja soinnin yhteys tulee esiin myös siinä, että ääni syntyy maailmankaikkeudessa samanaikaisesti sisätilan syntymisen kanssa. Kuuta edeltäväss maan inkarnaatiossa, joka nimitetään Auringoksi, kaikki oli oikeastaan samaa loistavaa, värillistä ulkotilaa, jonka sielunele on avoin ja lapsenomainen viattomuus. Seuraavassa kuuvaiheessa olennot alkavat muodostaa juuri vesieläimistä tuttuja kellomuotoja, joissa on jo alkeellinen sisätila. Sisätila merkitsee sitä, että olento voi alkaa muodostaa alkeellisia omia tuntojaan, ja näiden tuntojen myötä tulee ääni maailmaan.

Sillä tavoin voimme ymmärtää, miten kirkonkellot yhä edelleen soivat maan jumalallista ja luovaa alkuääntä, alkusointia. Se ei ole vielä puhetta, joka syntyy vasta nykyisen maan aikana, vaan sointia, joka  kuitenkin kykynee jo ilmaisemaan sisätilaa ja sielullisuuden alkua.

Medusoilla ei kuitenkaan ole aitoa sisätilaa eikä mitään paineentasoitustarvetta. Siksi ne voivat myös uida  hyvin syvälle mereen suuriin paineisiin.

Medusan liikettä seuraamalla saa hyvän kuvan siitä, miten maan edellisen vaiheen vesiolemuksen täytti henkisten olentojen siihen istuttama viisaus ja kauneus. Medusoissa nuo viisaus ja kauneus ovat vielä liikkeenä, vaikka muualla voimme nähdä miten ne ovat juurtuneet nykyiseen maahan liikkumattomaan aineelliseen tilaan saakka.

Musiikki ja medusat

Aikaisemmin medusat muotoutuivat jumalallisten äänien ja sointien mukaan, mutta nyt ne ilmaisevat myös ihmisten kulttuurin aikaansaamia ääniä. Medusat ovat rakenteeltaan niin herkkiä, että ne kykenevät muotoutumaan kaikkien ihmismusiikin lajien mukaan. Se merkitsee, että aina kun syntyy uutta musiikkia, syntyy sille myös oma meduusalajinsa.

Huh. Sehän voi kuulostaa uskomattomalta, mutta toisaalta myös aivan järkevältä. Tiedämme, tai ainakin monet meistä kokevat, että maa on elävä olento. Se mitä maan päällä soitetaan, ilmentyy jossain kohdin uudessa muodossa maan omana ilmauksena.

Tästä voi alkaa miettiä kansanmusiikin merkitystä. Ihmiset tanssivat ennen vanhaan kansanmusiikin melodioiden ja rytmien mukaan - ja silloin nousee esiin kysymys: millaista uutta elämää tuo musiikki synnytti, ja missä elämänmuodoissa maa itse ilmensi ihmisten tanssia?

Etschwitin mukaan siis kaikella musiikilla kansanmusiikista rockbändeihin on omat medusansa. Jos olet jo muistanut, miten on olemassa myös myrkyllisiä medusoja, niin se ei suinkaan ole medusojen itsensä vika. Etschwitin mukaan myrkylliset medusat syntyvät agressiivisesta teknomusiikista.

Hän kuitenkin lohduttaa, että samankaltaista mekaanisluontoista musiikkia on ihmiskunnassa ollut kaikkina aikoina, vaikkakin hieman eri muodoissa.

Ihmisen kannalta katsottuna pelkät äänet eivät vielä uusia medusoja, vaan niitä syntyy vasta kun nämä äänet kulkevat ihmisen kautta ja muuttuvat musiikiksi. Silloin kun tällaista uutta musiikkia tuotetaan paljon, voi syntyä myös suuria medusaepidemioita.

Toivon että pystyn jatkamaan tästä torstaina. Seuraavaksi Etschewit kertoo syvemmin kuun ja maan yhteistyöstä, viisaudesta ja rakkaudesta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kuu, medusa, meduusa, musiikki, äänet, kuu,

Musiikki, luonto ja ihminen

Perjantai 24.5.2013 klo 20:14 - Matti Kuusela

Kesällä aavistaa ja kokee musiikin luonnossa aivan toisella tavalla kuin talven sydämessä. Kesän tullessa musiikki kaikuu lintujen laulussa. Onhan se totta, kuten tutkijat sanovat, että lintu-urokset laulullaan merkitsevät omia reviireitään, mutta se ei suinkaan ole koko totuus, vaan lintujen mahtavan voimallinen laulu kohoaa kauas taivaallisiin piireihin saakka – ja ne kuuntelevat oman laulunsa heijastusta takaisin maahan.

Kun sitä ajattelee, huomaa äkkiä miten enkelten viestit soivat luonnon äänten mukana ympäri koko maapallon. Valaat täyttävät meret omalla informaatiollaan, joka on äärettömän tiheää. Yhdessä sekunnissa ne välittävät kokonaisen ihmiskirjan verran informaatiota miljoonille meren olennoille. Revontulten ääni tuo suurten enkeliolentojen viimeisiä viestejä suoraan auringosta.

Tähän luonnonolentojen henkisesti puhuvaan ja soivaan maailmaan verrattuna meidän ihmisten informaatiomaailma on vielä hyvin vaatimatonta. Ajattele miten se, mitä aurinko puhuu, tulee suoraan tiedoksi kaikille pohjolan olennoille, oikeastaan vain me ihmiset olemme tietämättömiä siitä, mitä luonto puhuu, mitä maailmankaikkeus puhuu.

Niin upeita löytöjä kuin tiede jatkuvasti tekee, se laahaa monessa mielessä paljon jäljessä siitä, mitä taas aivan tavalliset ihmiset ymmärtävät. Se että revontulista tulee ääntä, on vasta hiljan tieteen vahvistama. Se että kasvit eivät suinkaan taistele elintilasta luonnossa, on sekin vasta hiljattain tullut tieteelliseksi käsitykseksi. Meillä muistan miten innokkaasti siitä puhui Esko Jalkanen jo vuosikymmeniä sitten, ja Steiner sata vuotta sitten, ja varmasti se on ollut ikiajoista saakka henkisesti suuntautuneiden ihmisten aivan normaali kokemus.

Musiikki on luonnon sisäisen kielen yksi taso. Kasvien henget ilmoittavat, että jos haluat kommunikoida kasvien ja kukkien kanssa (ja puiden), laula niille. Kun alat laulaa, mieluummin tietysti ääneen, niin voi tapahtua jotain ihmeellistä. Alat sisäisellä korvallasi kuulla vaikka miten kukkaniitty laulaa, tai tuuli, tai voikukkien kultakelta.

Mielikuvitus sanoo, että siitä voi kehittyä todellinen keskustelu luonnon kanssa, mutta vaikka kuinka aina silloin tällöin päätän tuota kokeilla, aina sen olen luonnossa unohtanut. Mutta on varmasti paljon musikaalisia ihmisiä, joille tuo luonnon kanssa laulaminen avautuu aivan helposti. Kokeilkaa!

Musiikin olemus

Liitän tähän joitakin jo kauan sitten alleviivaamiani kohtia Steinerin Saksassa pitämistä musiikkiesitelmistä vuodelta 1906, vihkosena joka on ilmestynyt 1988 nimellä Musiikin olemus.

... Silloin ihminen oppii vähitellen näkemään sen, mitä nimitetään ihmisen astraaliruumiiksi. Hän kokee maailman, joka on paljon todellisempi kuin tavallinen fyysinen maailma. Fyysinen maailma on eräänlainen astraalimaailman tihentymä, kristallisoituma.

Tämä uusi maailma ei ole valo- tai värimaailma, vaan se ilmenee ensin sävelmaailmana. Tässä tietoisuuden tilassa ihminen saavuttaa kyvyn henkiseen kuulemiseen, sellaisten sävelyhdistelmien, sävelmoninaisuuksien havaitsemiseen, joita fyysinen korva ei erota. Tätä maailmaa kutsutaan henkiseksi maailmaksi.

Mutta henkisen maailman peruselementti on sävelten virtaava meri.

Näkyvässä maailmassa kaikki edustaa tiettyä henkisen maailman säveltä. Kaikilla esineillä on olemuksensa perustalla henkinen sävel. Itse ihminen on syvimmältä olemukseltaan tällainen henkinen sävel.

Luova säveltaiteilija asettaa ulkoisiin säveliin rytmin, harmonian ja melodian, jotka yön aikana ovat painuneet hänen eetteriruumiiseensa. Muusikolla on tiedottomasti henkisessä maailmassa esikuva, jonka hän muovaa ulkoisiksi säveliksi. Tämä on se salaperäinen yhteys, joka vallitsee fyysisessä maailmassa soivan musiikin ja korkeamman, yöllä henkisessä maailmassa soivan musiikin välillä.

Kun ihminen kuulee musiikkia, voi yliaistisesti havaita, kuinka sävelet virtaavat ja miten ne tarttuvat eetteriruumiin kiinteämpään ainekseen ja saavat sen soimaan mukanaan. Siitä ihminen saa mielihyvää. Se johtuu siitä, että ihminen silloin kokee astraaliruumiillaan voittaneensa eetteriruumiin.

Kun musiikki soi duurissa, voi seurata miten aistimusruumis voittaa eetteriruumiin. Molli-asteikossa on eetteriruumis voittanut aistimussielun...

Kun ihminen elää musiikissa, hän elää henkisen kotimaansa heijastuksessa. Tässä henkisen maailman varjokuvassa ihminen löytää korkeimman mielenylennyksensä ja läheisimmän suhteen ihmisen peruselementtiin.

Musiikissa ihminen kokee maailmantahdon sydämensykkeen.

Sielu elää sävelten kautta siinä maailmassa... jossa tunteet vielä elävät.

Musiikin alkukuvat ovat henkisessä maailmassa, kun taas muiden taiteiden perikuvat ovat itse fyysisessä maailmassa. Kun ihminen kuuntelee musiikkia, hän voi hyvin, koska sävelet soivat yhteen sen kanssa, mitä hän on kokenut henkisessä kotimaassaan.

Muusikko kuulee välittömästi maailman kautta virtaavan jumalallisen tahdon sydänsykkeen. Hän havaitsee se, miten tämä tahto ilmenee sävelissä. Sillä tavoin hän on lähempänä maailman sydäntä kuin kaikki muut taiteilijat. Hänessä elää mahdollisuus kuvailla tahtoa, maailmantahtoa. Musiikki on luonnon tahdon ilmausta, kun taas kaikki toiset taiteet ovat luonnon idean ilmausta. Koska musiikki virtaa lähimpänä maailman sydäntä, koska musiikki on niin välitön ilmaus maailman sisäisyyden aaltoilusta ja kuohunnasta, siksi se vaikuttaa välittömästi ihmissieluun. Siinä jumalallisuus virtaa sieluun erilaisissa muodoissaan. Siksi on ymmärrettävissä, miksi musiikilla on niin välitön, niin perustava vaikutus ihmisen sieluun.

Aavista miten tärkeää on vaikka laulella pieni hetki aivan omalla äänellä. Olennaista siinä on se, miten ääni kaikuu ja soi omassa olemuksessa, fyysisessä kehossa ja aurassa, miten ihminen sillä tavoin ilmoittaa tälle maailmalle olevansa olemassa, ja miten enkelit ja luonnonolennot pääsevät sisäisesti liittymään lyhyeenkin lauluun tai hyräilyyn, mutta nimenomaan itse laulettuun. Sähköinen laulu tai äänenvahvistus ikävä kyllä poistaa musiikista monia sisäisiä tasoja, minkä takia jokaisella itse lauletulla sävelellä on sielullisilla tasoilla niin suuri elävöittävä vaikutus.

Ja muistammehan miten niin monissa maalauksissa enkelit on kuvattu juuri taivaallisina soittavina olentoina.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: musiikki, henkisyys, luonto, lintujen laulu, Rudolf, Steiner, musiikin alkukuvat, sävelet, sielu

Soiva minuus

Perjantai 21.1.2011 klo 19:38 - Matti Kuusela

Kaikista taiteista musiikki on lähinnä ihmisminuutta. Ovat muutkin taiteet merkittäviä. Maalaustaide kehittää minävoimaa sielullisessa lämmössä. Se on yhteydessä meidän sielullisuuteemme ja muovailu taas vahvistaa eetterikehoa ja elämänvoimia. Arkkitehtuuri on fyysisen kehon taide.

Onhan meillä näitä taiteita, ja parhaimmillaan ne vaikuttavat voimakkaasti meihin ihmisiin, niin katselijoina kuin tekijöinäkin. Vanhempina aikoina se tiedettiin hyvin. Pyhällä arkkitehtuurilla oli omat mittayksillönsä, lukunsa ja muotonsa, joiden käyttäminen arkisiin tarkoituksiin oli jopa ankarasti tiedetty. Silloin tiedettiin, että pyhässä energiassa arkkitehtuurin muodot painautuvat ihmiseen jopa fyysisen kehon muotoihin saakka. Ja koska keho on sen verran jäykkä rakenteeltaan, tuo vaikutus tulee esiin varsinaisesti vasta myöhemmissä inkarnaatioissa. Se oli yksi syy, miksi arkkitehtuuri oli niin äärimmäisen pyhää. Koska arkkitehtuurin mittasuhteet ja muodot vaikuttavat tulevien aikojen ihmismuotoon.

Musiikki on toinen hyvin pyhä taide. Menneiden aikojen ihmisen musiikkikokemus oli aivan toisenlainen kuin meillä. Atlantiksella ja Lemurialla musiikki kohotti meidät välittömästi kosmisiin sfääreihin. Monella meistä nuo muistot ovat vahvasti rakentuneita nykyisiinkin kehoihin, ja niin jotkut meistä nukahtavat kovin helposti kuullessaan esitelmiä tai musiikkia. Se ei merkitse tylsyyttä, vaan sitä että kehomme ja minämme ovat menneisyydessä tottuneet kokemaan henkisyyttä eri tasolla kuin nyt meillä.

Nyt me olemme tiukasti fyysisessä maailmassa, ja meillä henkisillä ihmisillä - jollainen sinäkin olet, kun tätä luet - on tehtävänämme ensi sijassa vahvistaa ja herkistää minuuttamme. Se on mielenkiintoinen tehtävä, koska se on tavallaan kaksisuuntainen.

Minuuden vahvistaminen tarkoittaa, että se pysyy hereisenä ja läsnäolevana henkisyyden, kauneuden ja totuuden ja pyhyyden tilanteissa.

Se ei tarkoita minuuden jäykistymistymistä ja kovettumista, vaan herkkyyttä toimia juuri oikealla hetkellä, oikealla tavalla.

Minuuden vahvistuminen ei myöskään tarkoita tylsää henkistä voimaharjoittelua, ei myöskään välttämättä kokonaan antautumista ja voiman antamista pois itseltäään.

Herkkä, luova ja voimakas minuus on oikeastaan herkkä tasapainotila. Se ei sulje pois mitään, se kuuntelee, se on läsnä ja havaitsee, se kokee olevansa vastuussa, mutta hienossa sisäisessä mielessä.

Minuuden voimaharjoittelua on tulla tietoiseksi omista voimistaan. Esimerkiksi jos luemme vaikeaa tai ajatuksellisti vaativaa teosta, kuten esimerkiksi Steinerin teokset ovat ensikertalaiselle, me usein kuvittelemme, että olemme jotenkin huonoja, jos emme ymmärrä. Sitten kuvittelemme, että ymmärtääksemme meidän tulisi hirmuisesti pinnistellä ja ponnistella.

No, sekin voi olla hyvästä. Henkisessä kasvussa on kuitenkin hyvä oppia myös harjoittelemaan rennolla keskitiellä. Ymmärtää, että sisäiset voimani kasvavat oikein hienosti, kun teen erilaisia harjoituksia, kun tulen niissä tietoiseksi siitä, mitä sielussani tapahtuu. Ne ovat hetkiä, jolloin minuus saa kosketuksen ja vahvistuu. Ne ovat hetkiä, jolloin sisäinen rakenteemme kehittyy.

Miten moni meistä lopettaa, kun kokee jonkin asian tai harjoituksen liian vaikeaksi. Uusi tekniikka on, harjoitella vähän ja tyytyväisenä. Ei niin tuijottaa tai odottaa tuloksia. Olla valoisa ja avoin. Tuntea milloin ja miten voimat vaikuttavat ja uusiutuvat.

Ja minuus. Se on luonnostaan kuin sointia. Kuvittele minuutesi valoisa sointina. Minä soin ja valaisen maailmassani.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Minä, minuus, arkkitehtuuri, pyhä arkkitehtuuri, musiikki