Matin blogi

Ihminen maailman laajuuksissa

Keskiviikko 15.2.2017 klo 0:18 - Matti Kuusela

Hei ystävät,

Olen viime aikoina lukenut jälleen Steinerin esitelmiä papeille, jotka halusivat hänen apuaan ja ja jotka sitten perustivat Kristiyhteisön. Joskus tulee vastaan esitelmiä, joissa kokee miten Steinerille avautuu kuin jumalallinen mahdollisuus kertoa juuri siitä, mikä hänestä on kaikkein tärkeintä ja oleellisinta.

Usein kokee, miten häne koettaa saada ihmisiä ymmärtämään, ja sitten yhtäkkiä on sellainen tilanne, jossa kaikki on kohdallaan. Tällainen tunne tulee eräästä vuoden 1924 esitelmästä, joka on näiden papeille pidettyjen esitysten neljännessä kirjassa. Siinä on kertoo ihmeellisen avoimella eläytymisellä siitä ihmisen kehityksen merkittävästä kohdasta, jossa Aatami kulkee Paratiisin puutarhassa ja nimeää siellä kohtaamiaan olentoja. Steiner lausuu, miten äärimmäisen merkittävä kosminen kokemus se oli, että Aatami näin saattoi kuin Jumalan helmoissa ollessaan tehdä tätä työtä, nimetä.

Nimeämisellä on Raamatussa muulloinkin tärkeä osuus. Esimerkiksi Isä meidän -rukouksessa se tulee esiin, Jeesus nimittää tulevan apostolinsa nimen Pietariksi. Niin se ilmaistaan.

Koen että nimi tässä mielessä on jotain vielä henkistä ja yliaistista, johon meidän tavallinen ajattelumme ei nykyaikana yllä. Mutta heti tämän nimi Jumalan kanssa tapahtuvan nimeämisen jälkeen Steiner siirtyy puhumaan varsinaisesta ihmisyydestä. Siinä hän kertoo hyvin yksinkertaisin ja jopa runollisin käsittein, miten meidän ihmisen on voidaksemme todella nimittää itseämme ihmisiksi, opittava laajentumaan kolmeen suuntaan:

- Meidän on opittava tuntemaan, miten me juurrumme maahan.
- Meidän on opittava kohoamaan korkeuksiin.
- Meidän on opittava havaitsemaan maailmanlaajuudet ympärillämme.

Alkukasvi.jpg

Tiedostamisen kolme suuntaa

Näihin kolmeen suuntaan ulottumiseen sisältyy siis oikeastaan ihmisyyden kehityksen salaisuus. Jokaisessa suunnassa odottavat omat tehtävänsä ja opetuksensa, joista voi sanoa, että jumalat ovat ne meille antaneet.

Osan suhteen me olemme vielä täysin unessa. Juuri maan syvyyden ovat alueita, joista emme saa juuri mitään tietoisuuteemme. Osan suhteen me olemme kuin unennäkijöitä. Sellaisia ovat taivaan korkeudet, joista meillä silloin tällöin on aavistuksia tai tuntemuksia. Ja osassa alamme olla jo hereillä, kun katsomme sitä maailmaa, joka muodostaa välittömän ympäristömme.

Ja sitten on se minä, joka kaikkia näitä suuntia tarkastelee.

Maata ajatellessaan voi miettiä, miten meidän kehomme jokainen osa, korvat, silmät, elimet, ovat enemmän tai vähemmän maan voimien muovaamia. Voi miettiä, aivankuin kosmisesti, miten maan salaperäiset voimat todellakin muovaavat meitä.

Mutta hyppään nyt siihen kohtaan, joka minua tänään erityisesti kosketti. Tällä kohden Steiner puhuu tunteenomaisesta syventymisestä maan perustoihin.

Kasvien valoele

Hän lausuu syvästi, että ennen kuin me ihmiset voimme yltää oman olemuksemme syvyyksien kokemukseen, on meidän ensin pystyttävä syventymään maan syvyyksiin.

"Kun näemme kasvien versovan maasta, on meidän omaksuttava syvempi hartauden tunne, kunnioituksen tunne, joka antaa meidän havaita kasvin jokaisessa osassa jotain itsestämme, jotain mikä tulee esiin aivan kuin sen ilmauksena, mitä maan sisällä tapahtuu.

Meidän on todellakin alettava ymmärtää, mitä tapahtuu maan syvyyksien ja taivaan laajuuksien vuorovaikutuksena. 

Katsokaa miten kukkiva ruusu kohoaa maasta, nähkää itseensä kietoutuvat ruusunnuput suhteellisessa pienuudessaan, ja täydenkää tämä kuva maan keskipisteestä kohoavalla mahtavalla valoruusulla, jonka jumalten valoeleet täyttävät. Näiden valoeleiden on herättävä, jotta nukkuva ruusu voi kehittyä ylöspäin nupuksi. Jokaisen uinuvan ruusunnupun yhteydessä te voitte kokea maan perustoissa heräävän, luovan, elävän valoruusun.

Ja näin on kaikkien kasvien laita.

Katsokaa maan vihertävää kasvipeitettä ja tuntekaa, mitä maan perustoista versoaa vihreänä. Katsokaa sitä maan syvyyksien valoa, mikä täyttyy syvällä violetilla, joka tahtoo elävöittävänä voimana aaltoilla maailmaan."

Tämä oli vain pieni osa koko meditaatiosta. Mutta jo tämä kertoo tuntemisen tärkeydestä. Steinerin esitykset ovat monasti niin vaativia ymmärtää aivan puhtaasti ajattelun kannalta, että jää helposti huomaamatta, miten hän yhä uudelleen ja uudelleen, myös esoteerisessa koulussa, korostaa tunteiden kehittämisen merkitystä.

Meidän on kyllä ensin ajateltava, mutta sitten meidän on harjoitettava saman kohteen tuntemista. Eläydyttävä sen tunteeseen. Ja vähitellen tästä tuntemisesta alkaa kehittyä vielä syvempi tiedostamisen voima kuin ajattelu on!

Jumaläidin vaatteet

Hän kertoo esimerkkinä vanhan tarinan, jonka mukaan iltarusko syntyy, kun jumaläiti ripustaa vaatteesa illalla tuulettumaan. Me voimme tutkia mitä tiede kertoo värien muodostumisesta taivaalla, mutta syventyminen tällaisen kansantarinan sisäisyyteen, sen naiiviin kuvamaisuuteen, on kuitenkin moninverroin viisaampaa kuin oppinein astronomia. 

Ja miksi? Vastaan nyt itse: Koska tämä lapsenomainen asennoituminen avaa meille vähitellen niitä portteja, joiden kautta me voimme kulkea niiden maailmankaikkeuden luovien voimien, enkeli- ja jumalolentojen piiriin, jotka ovat näiden havaitsemiemme ilmiöiden taustalla.

Ja vielä. Maailmanlaajuuksiin eläytyessämme me voimme Steinerin mukaan aivan hyvin nähdä taivaalla loistavat tähdet jumalhenkisten olentojen silminä. Sillä ne ovat sitä.

Rakkaudella

Matti

1 kommentti . Avainsanat: ihminen, ihmisyys, Steiner, meditaatio, papit, maa, kasvit, valoruusu, tähdet

Mustarastaan laulu

Keskiviikko 30.5.2012 klo 20:17 - Matti Kuusela

Muistiini painui vahvasti kun parikymmentä vuotta sitten kuulinmustarastas.jpg Helsingissä mustarastaan laulavan jouluyönä tasan klo 24. Flensburgilainen saksankielinen kirjasarja kertoo lisääkin mustarastaan laulusta.

Haastateltavana on yksittäisen mustarastaan henki Nanine, joka kertoo että mustarastaat ovat siirtyneet metsälinnuista ihmisten seuralaisiksi pääasiassa siksi, että heille annetaan huomiota. Naninen mukaan hänen laulunsa tulee erityisen hienoksi juuri silloin, kun ihmiset kuuntelevat häntä!

Sitten Nanine lisää jotain hyvin jännittävää: he laulavat syntyvälle minuudelle. Ja juuri ihmisminuudet mustarastaat kokevat vahvasti myös omaksi minuudekseen!  Mustarastaat kokevat siis voimakkaasti ihmisten heräämisen uuteen minätietoisuuteen. He haluavat olla siinä mukana.

 

Vaikka polkupyöränkello

Mustarastaat ovat kiinnostuneita kaikista äänistä. Nanine kertoo matkivansa mielellään polkupyörän kellon ääntä, sillä hänen pihallaan on poika, joka mielellään soittelee pienen pyöränsä kelloa.

Mustarastaita innostaa, että joku kuuntelee kiinnostuneesti heidän lauluaan, ja he ottavat mielellään vastaan uusia sävelkulkuja omaa sointimaailmaansa kaunistaakseen. Saksassa he jäljittelevät mielellään satakieliä, mutta he voivat pitää myös vaikka radio- tai televisio-ohjelmien tunnusmusiikeista.

Koska mustarastaat ovat hyvin yksilöllisiä lintuja, he kilpailevat keskenään ja haluavat luoda oman sointitilansa toisenlaiseksi kuin naapurinsa.

Laulun alun huilumaisilla äänillä he virittävät laulusointinsa ja liittävät näitä uusia osioita sen keskivaiheille. Ja mitä enemmän niitä on, sitä hienompaa.

Kaikkilla missä soivat laulumaiset äänet, sinne kokoontuu enkeleitä, ja mustarastaille on tärkeää luoda näitä tiloja enkeleille myös ihmisten hyväksi, sillä valkeat enkelit tuovat mukanaan hyvää henkisyyttä.

Mustarastaat siis luovat luontoon ja maisemaan erityisen hienoja tiloja enkeleille, tiloja, joissa enkelit voivat vaikuttaa.

 

Sointi ja kosteus

Mustarastaat laulavat mielellään sateen jälkeen tai ennen sadetta, jolloin ilma on kosteaa. Vesi ja ääni ovat silloin hyvin lähellä toisiaan, melkein samaa.

Myös silloin, kun kaste lankeaa maahan, mustarastaat laulavat mielellään. Vesi on näkyväksi tullutta sointia, ja kaikkialla missä sointi vaikuttaa, voivat enkelit toimia hyvin.

Se johtuu siitä, että enkelit kävivät läpi oman ihmisyyden eli minuuden kehityksensä vaiheen maan edellisessä inkarnaatiossa, jota nimitetään vanhaksi kuuksi. Tämä kuutila oli juuri maankehityksen vesivaihe, jossa valo tiivistyi vedeksi ja ääneksi, ja siksi se on enkeleille niin tuttua. Kosteuden tiivistymisen aika muistuttaa heitä siitä, miten he itse loivat oman minuutensa.

Tuo oli hieman vaativampi asia sellaiselle, joka ei ole ennen kuullut maan edellisistä elämistä, mutta hyvin moni asia selviää niiden kautta.

Jos olet ihmetellyt, miksi mustarastaat hiljentävät omaa lauluaan silloin kun myös muut linnut alkavat laulaa, se johtuu siitä, että he kuuntelevat. He hiljentävät omaa lauluaan kuullakseen paremmin myös miten toiset laulavat.

Keväisellä iltapäivä- ja iltalaulullaan mustarastaat tahtovat osallistua niiden suurten enkeleiden työhön, jotka kantavat kevään voimia ja luovat niiden avulla.

Laulun alun huilumaiset äänet ovat virittäytymisen lisäksi myös ilmoittautuminen: ilmoittaudun mukaan lauluun.

Mustarastaat ovat oppivaisia, ja vaikka he eivät laulakaan yhtä kauniisti kuin satakielet, kokevat he oman laulunsa ihmeen kauniiksi. Heidän laulunsa yksilöllisyys johtuu myös siitä, että he toimivat yhdessä paikkojen enkeleiden kanssa, ja ne ovat hyvin yksilöllisiä, yksilöllisempiä kuin ihmiset, ilmoittaa Nanine. Hän jatkaa, että on virheellinen käsitys, että kaikki enkelit olisivat samanlaisia.

Mustarastaat voivat kilpailla naapureittensa kanssa myös niin, että yksi laulaa jonkin säkeen ja toinen toistaa sen hieman monimutkaisempana ja niin jatketaan. Mustarastaille on tärkeää selvittää, kuka heistä on varsinainen mestarilaulaja.

 

Leivojen lennosta luonnonhenkiin

Lintujen laulut ovat hyvin erityyppisiä. Leivoset eivät edes osaa lentää samalla laulamatta, mutta mustarastailla laulu on itsenäistä ja kaikkein tärkein asia elämässä.

Ja mennäänpä jälleen syvällisempään tietoon, joka tosin luonnonolennoille on aivan selkeää. Mustarastaiden poikasilla laulu alkaa 19. päivän iässä, mikä johtuu siitä että kuu kiertää taivaalla identtiseen asemaan joka 19. vuosi.

Selitän nyt tätä omalla tavallani. Yhdeksässätoissa päivässä kuun hallitsema vesielementti käy läpi tiivistetysti kaikki kuunsolmun 19 vuoden kosmiset asemat, jolloin veden elementtiin ja eettereihin liittyvät elämänvoimat kuin kypsyvät ja kohoavat seuraavalla kierroksella korkeammalle tasolle, lauluksi.

Luonnonhenget iloitsevat laulusta ja he myös kantavat laulujen substanssia eteenpäin ja luovat siitä uutta. Keijut pitävät näistä sointitiloista, joissa ääni on kaunista, ja vaikuttavat niissä. Keijut myös virtaavat laulun äänessä ja hengityksessä. Näin syntyy myös laulunhenkiä, joilla on oma sielullinen tasonsa ja jotka edelleen syventävät sointitilan tunnelmaa. - Näin varmaan käy etenkin kansanlauluja laulettaessa ulkona, jos vain kovaääniset eivät pääse liikaa häiritsemään.

Naarasrastaat ovat ruskehtavia, mutta mustarastaat näyttävät panevan painoa sille, että urosmustarastaat mustissa puvuissaan muistuttavat pappeja. Aluksi ajatus näistä mustarastaspapeista saattaa kuulostaa hullunkuriselta, mutta mistä puhuimmekaan aluksi, siitä että mustarastaat tahtovat yhdessä moninaisten enkelien kanssa olla laulullaan tukemassa ihmisten uuden minän eli Kristus-minuuden korkeampaa kehitystä. Ei lainkaan vähäinen tehtävä papille!

Kuten jo saattaa arvata, mustarastaat kokevat tahdon laulaa yhteiseksi ihmisten ja itsensä välillä, ja heidän viestinsä meille on: Kuunnelkaa meitä, silloin laulumme tulee yhä paremmaksi!

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: mustarastas, linnunlaulu, sointitila, kuuntelu, papit, reviiri, enkelit